Miksi psykopaatti ei haluakaan tavallista puolisoa

Anonyymi-ap

Vaan valitsee toisen psykopaatin?
Psykopaatilla tarkoitan ihmistä, joka voi tehdä mitä tahansa kenelle tahansa, joka ei pysty puolustamaan itseään ja jos teoista ei jää helposti kiinni eikä tule seuraamuksia. Näin on varsinkin silloin kun psykopaatti tekee pahat tekonsa muiden kautta, eli pakottaa muut sabotoimaan, pahoinpitelemään (henkisesti) ja levittää muille kohteestaan valheita ja on muutenkin mahdollisimman raukkamainen ja selkärangaton ja niin nauttii siitä viattoman (olisi halunnut olla vain rauhassa, ei olisi halunnut mitään tekemistä tåmän tyyppisten kanssa) uhrinsa kärsimyksestä ja varsinkin siitä vallastaan, mitä saa muut tekemään.

Eli haluaa normalisoida pahuuden, esim epstein maxwell tyypit, jotka ei pelkästään halunneet raisk ata vaan heille oli tärkeää, että nuorten tyttöjen groo min g on normaalia muidenkin mielestä ja he levitti tätä muille hankkinalla paljon tuttuja ja manipuloimalla muutkin tekemään pahaa näille uhreilleen.

Ja lisäksi pyrkivät kääntämään roolit eli uhrit ovatkin syyllisiä, näinhän vallanhaluiset psykopaattimiehet ovat kääntyneet asiat päälaelleen, ei ole kauan siitä kun alaikäiset nuoret tytöt syyllistettiin siitä että joutuivat näiden saal istajien uhreiksi.

Niin miksi joku tällainen psykopaatti jolle on tärkeää manipuloida muita, hankkiikin itselleen samanlaisen psykopaattipuolison, eikä otakaan tavallista,jota voi alistaa.

1

305

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin mistä syystä tällainen psykopaatti ei haluakaan tuhota jotain kaunista, eli ei otakaan tavallista ihmistä, joka antaa muiden olla, ei pyydä muita tekemään kenellekään mitään/kouluttamaan/ groomaamaan, on tavallinen ihminen jok haluaa olla omissa oloissaan ja elää rauhallista elämää,.vaan päätyy ottamaan partneriksi psykopaatin joka toimii ja avustaa groomi noissa eli muiden kouluttamisessa tekemään epänormaaleja tekoja/vahingoittamaan jotain henkilöä ja näkemään käytöksen normaalina. Kaikki teot

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      189
      3135
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      54
      2568
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      242
      2334
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      9
      2132
    5. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      257
      2056
    6. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      7
      1961
    7. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      38
      1776
    8. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      58
      1730
    9. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      84
      1640
    10. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      16
      1599
    Aihe