Minun pitää näköjään YKSIN muistaa kaikki ASIAT vaikka en ole edes kunnassa ollut päättämässä rakennusluvista enkä ole HAKENUT YHTÄÄN LUPAA!
Olin Inarin kuntaan kirjoittanut Virtun kautta 2018, että kunta vois mullekin antaa asunnon, kalusteet sekä palkata oman LAPSEN ÄIDIKSI niin voin kyllä hoitaa yhtä huonosti mitä kaikki toisetkin.
En tarvinnut vapaata, kuin sen verran että ajoin Kemiin hakemaan lapsen tapaamiselle ja vein takasin!
Ei ole Inarin kunta suostunut vaan KAIKKI MUUT ASIAT ON MENEET MINUN JA LASTENI IHMISOIKEUKSIEN EDELLE!
Kunta ei ole suostunut edes keskustelemaan asiasta minun kanssa vaan he on kysyneet ” OLETKOS HULLU?”
Olen vastannu ” Kyllä voin PSYKIATRILLE tutkimuksiin mennä niin eiköhän tuo selviä siellä!”
Psykiatrille olen sanonut ” Ei näistä ADHD lääkkeistä ole mitään hyötyä ja en viitti syödä, koska EI NUO TOISET VIITTI HOITOON mennä vaikka HEILLÄ VINTTAA VIELÄ ENEMMÄN PÄÄSTÄ!”
Halvemmaksi olis tullu suostua tuohon mitä ehdotin, mutta kyllähän rahakin kelpaa.
Lesonen ja Pääkkönenkin on vielä halunneet sijoittaa rahaa, kun Inarin kunnassa TÖRKEÄSTI POLJETAAN MINUN IHMISOIKEUKSIA sekä LASTENI MINUN KAUTTA!
Joskus kirjoitin facebookkiin että luulis järkeä olevan sen verran ettei tänne rakentamaan tulla mitään muuta ennen, kuin TERVEYDENHOITO on sillä mallilla, että AMBULANSSI ehtii paikalle 20minuutin sisällä EIKÄ 2 TUNNIN niin, kuin tässä kunnassa!
Ensiapu koulutuksessa elvytin nukkea ja sanoin : Kyllä tämä nukke KUOLI KÄSIIN!
Olin siellä Hevon vitun jeerassa jonne pääsi AUTOLLA, mutta PUHELIMISSA EI OLLUT KENTTIÄ niin eivät voineet soittaa apua!
Päätin tuon jälkeen ” En ikinä osallistu EA koulutukseen ja jos pitää ensiapua antaa niin sanon : Pidän kädestä kiinni, koska KUOLET joka tapauksessa ennen, kuin ambulanssi tai palokunta ehtii paikalle!”
Kyllä mulla tuo muisti välillä näköjään pätkii.
17
303
Vastaukset
Oliki vielä HAAGIN SOPIMUKSET lukematta!
Mie käväsen ENSIN HAKEMASSA TUPAKKAA ja ALKOHOLITONTA OLUTTA NIIN VOIN PIKKU PÄISSÄÄN KIRJOTELLA RIKOSILMOITUSTA!
Kunnon vanhat Inarin kuntalaiset kunnostautuu porukalla ja ÄMMÄ tekee töitä 90 sentin tuntipalkalla!
Onneksi sain suvun vanahan auton käyttöön.
Sitä mietin, että miten yks MAMMA oli voinu hoitaa minun lastaa jos se EI OMISTANUT EDES TALOA ja on muuttanu uloski sieltä jo vuosia sitten.
Minun kanssa ei ole ikinä edes väleissä ollut.- Anonyymi
😍😋😍😋😍😋😍😋😍
🔞 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#180144229
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Haagin sopimukset täytti 30vuotta, mutta SUOMALAISENA luen luonnollisesti Suomesta ja Inarin kunnassa syntyneenä alkuperäisten inarilaisten näkökulmasta.
Saamelaiset ja koltat jotka kuuluu SaKä:n ei luonnollisesti liity Haagin sopimukseen.
Jokaiseen ihmiseen liittyvä asia käsitellään yksittäistapauksena.
https://interpedia.fi/uutiset/haagin-sopimus-taytti-30-vuotta/En hoida kuin alkuperäisten inarilaisten, koska lapsia ollaan kaikki Inarin kunnan työntekijöiden mielestä jotka päättää meidän asioista.
Kunnon kusiringin saaneet aikaan ja Timperi oli Hannolan Pekan hyvä ystävä jonka pyysi kunnanjohtajaksi.Holomanämmä kirjoitti:
En hoida kuin alkuperäisten inarilaisten, koska lapsia ollaan kaikki Inarin kunnan työntekijöiden mielestä jotka päättää meidän asioista.
Kunnon kusiringin saaneet aikaan ja Timperi oli Hannolan Pekan hyvä ystävä jonka pyysi kunnanjohtajaksi.Peruskoulun 9 todistuksella pitää hoitaa tyyliin Presidentin tehtäviä.
5.9 tai 6.1 oli keskiarvo 9 todistuksessa, koska lintsasin viimisenä lukukautena monta kuukautta.
Ehkä nuo Presidentin työt on 3vuotiaiden lastentehtäviä.
Kaikki Inarin kunnan asukkaat kyllä mahtuu kerralla Presidentin linnaan.
Mahtuu vielä Utsjoen ja Enontekiön kunnan ihmisetkin ja sittekkin jää vielä paikkoja yli!Holomanämmä kirjoitti:
Peruskoulun 9 todistuksella pitää hoitaa tyyliin Presidentin tehtäviä.
5.9 tai 6.1 oli keskiarvo 9 todistuksessa, koska lintsasin viimisenä lukukautena monta kuukautta.
Ehkä nuo Presidentin työt on 3vuotiaiden lastentehtäviä.
Kaikki Inarin kunnan asukkaat kyllä mahtuu kerralla Presidentin linnaan.
Mahtuu vielä Utsjoen ja Enontekiön kunnan ihmisetkin ja sittekkin jää vielä paikkoja yli!Tulikin todiste postista jolla saan todistaa myös syrjinnän, koska olen niin VÄHEMMITÖN vähemmistöä.
Joku aiheeton syyte oli nostettu!- Anonyymi
Holomanämmä kirjoitti:
Tulikin todiste postista jolla saan todistaa myös syrjinnän, koska olen niin VÄHEMMITÖN vähemmistöä.
Joku aiheeton syyte oli nostettu!Tuliko syyte kunnianloukkauksesta? Mitä olen kirjoituksiasi nyt lukenut niin syytekynnys on ylittynyt monta kertaa. Pitäisi vähän hillitä itseään nuissa kirjoituksissa.
Anonyymi kirjoitti:
Tuliko syyte kunnianloukkauksesta? Mitä olen kirjoituksiasi nyt lukenut niin syytekynnys on ylittynyt monta kertaa. Pitäisi vähän hillitä itseään nuissa kirjoituksissa.
Mikä syyte kynnys ylittyy? Sehän on TOTTA, että minä KIRJOITAN eli se ei ole KUNNIANLOUKKAS.
Tuo kunnianloukkaus palas takasin minulle ja kyseeseen tule SYRJINTÄ, koska minua kielletään KIRJOITTAMASTA. Kirjoittaminen, lukeminen sekä laskeminen on IHMISEN PERUSOIKEUKSIA.
Lukeminen on vapaehtoista eli jos näit mun naaman niin TULIT tietoisesti lukemaan, mutta en sua siitä tuomitse.
Se miks teen tätä Suomi24 Inari palstalla johtuu siitä, että he jotka kunnianloukkaukset on nostaneet on Inarin kunnasta ja yks Vaasta.
Jos minulta kielletään kirjoittaminen niin en pysty toimimaan ollenkaan, koska en voi käyttää edes numeroita!
Minulta pitää katkasta KÄDET tai SITOA kiinni niin en kirjoita mitään.- Anonyymi
Holomanämmä kirjoitti:
Mikä syyte kynnys ylittyy? Sehän on TOTTA, että minä KIRJOITAN eli se ei ole KUNNIANLOUKKAS.
Tuo kunnianloukkaus palas takasin minulle ja kyseeseen tule SYRJINTÄ, koska minua kielletään KIRJOITTAMASTA. Kirjoittaminen, lukeminen sekä laskeminen on IHMISEN PERUSOIKEUKSIA.
Lukeminen on vapaehtoista eli jos näit mun naaman niin TULIT tietoisesti lukemaan, mutta en sua siitä tuomitse.
Se miks teen tätä Suomi24 Inari palstalla johtuu siitä, että he jotka kunnianloukkaukset on nostaneet on Inarin kunnasta ja yks Vaasta.
Jos minulta kielletään kirjoittaminen niin en pysty toimimaan ollenkaan, koska en voi käyttää edes numeroita!
Minulta pitää katkasta KÄDET tai SITOA kiinni niin en kirjoita mitään.Kirjoittaa saat, mutta älä kirjoita kenestäkään nimeltä mainiten ja halventavaan tyyliin.
Kunnianloukkaukseen syyllistyy Suomen rikoslain mukaan se, joka "esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa" tai muuten halventaa toista. - Anonyymi
Holomanämmä kirjoitti:
Mikä syyte kynnys ylittyy? Sehän on TOTTA, että minä KIRJOITAN eli se ei ole KUNNIANLOUKKAS.
Tuo kunnianloukkaus palas takasin minulle ja kyseeseen tule SYRJINTÄ, koska minua kielletään KIRJOITTAMASTA. Kirjoittaminen, lukeminen sekä laskeminen on IHMISEN PERUSOIKEUKSIA.
Lukeminen on vapaehtoista eli jos näit mun naaman niin TULIT tietoisesti lukemaan, mutta en sua siitä tuomitse.
Se miks teen tätä Suomi24 Inari palstalla johtuu siitä, että he jotka kunnianloukkaukset on nostaneet on Inarin kunnasta ja yks Vaasta.
Jos minulta kielletään kirjoittaminen niin en pysty toimimaan ollenkaan, koska en voi käyttää edes numeroita!
Minulta pitää katkasta KÄDET tai SITOA kiinni niin en kirjoita mitään.Kirjoita "Holomanämmä" vaikka rakkausnovelleja tai kalajuttuja, tai ihan arkista tarinointia miten Lapissa eletään. Kirjoita hyviä tarinoita keksityistä ihmisistä ja vaikka mitä hyvää sinulle kuuluu. Olet hyvä kirjoittamaan, mutta aiheet eivät ole miellyttäviä kun ihmisiä loukataan. Käytä kirjailijankykysi hyvään ja tuota hyvää mieltä lukijoille.
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoita "Holomanämmä" vaikka rakkausnovelleja tai kalajuttuja, tai ihan arkista tarinointia miten Lapissa eletään. Kirjoita hyviä tarinoita keksityistä ihmisistä ja vaikka mitä hyvää sinulle kuuluu. Olet hyvä kirjoittamaan, mutta aiheet eivät ole miellyttäviä kun ihmisiä loukataan. Käytä kirjailijankykysi hyvään ja tuota hyvää mieltä lukijoille.
Arkista elämää Inarista ja aina sama ongelma, kun oon sinkkuna.
Nyt saavat kyllä maksaa ja voisin muuttaa jonnekki jossa ei tarvi miettiä, että kuka taas kyttää!
2009 erosin niin aina alkaa sama ja ei tässä ehdi edes rakastumaan koska vaikuttaa siltä, että mies voi olla sellainen josta tulee oma itsensä minun kanssa ja joku entinen toteaa ” Voi vittu nuo löysi toisensa joten pakko keksiä jotain paskaa.”
Eli rakkaus ja romantiikkaa ei ole mahtunut kuvioon, koska käräjöintiä kokoajan.
Lakimies olis kyllä hyvin tienannut, mutta luovuin heidän elatuksesta. Syy oli se, että alko tahalleen häviämään oikeudenkäyntejä jotka olis pitänyt voittaa.
Otin kunnianloukkaukset mielummin, mutta ehkä voin haastaa hänet vielä joku päivä käräjille ja sanoa : Lakimiehiä vankilassa kaivataan ja tienaat siellä hyvin.Anonyymi kirjoitti:
Kirjoita "Holomanämmä" vaikka rakkausnovelleja tai kalajuttuja, tai ihan arkista tarinointia miten Lapissa eletään. Kirjoita hyviä tarinoita keksityistä ihmisistä ja vaikka mitä hyvää sinulle kuuluu. Olet hyvä kirjoittamaan, mutta aiheet eivät ole miellyttäviä kun ihmisiä loukataan. Käytä kirjailijankykysi hyvään ja tuota hyvää mieltä lukijoille.
Voisin kyllä asianajan uraa harkita kun saan nämä asiat kuntoon, koska meidän kunnassa ei ole alkuperäissä inarilaissa ketään ja ei tuo niin vaikeaa ole.
Osaan kyllä olla aika vittumainen ja olen kyllä eroissakin sitä mieltä, että pillupalkalla voi kyllä vuokraa asumisesta maksaa, mutta ei sillä sentään taloa tai miljoonia tienaa jos mies on se joka töitä tekee!
Oliko riittävän hyvä rakkaus kalajuttuAnonyymi kirjoitti:
Kirjoittaa saat, mutta älä kirjoita kenestäkään nimeltä mainiten ja halventavaan tyyliin.
Kunnianloukkaukseen syyllistyy Suomen rikoslain mukaan se, joka "esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa" tai muuten halventaa toista.Eihän täällä ole muita, kuin Holomanämmä ja anonyymit.
Me ollaan kaikki some guruja ja taiteilijoita.
Facebookissa ja muualla pyörii amatöörit.
Korvaus summaa joutuu nostaan, koska oli sen verran nuori niin kannattaa kerralla opettaa kunnolla niin oppii eikä kyttää tyhjää minua.Holomanämmä kirjoitti:
Eihän täällä ole muita, kuin Holomanämmä ja anonyymit.
Me ollaan kaikki some guruja ja taiteilijoita.
Facebookissa ja muualla pyörii amatöörit.
Korvaus summaa joutuu nostaan, koska oli sen verran nuori niin kannattaa kerralla opettaa kunnolla niin oppii eikä kyttää tyhjää minua.Pitäskö kirjoittaa vielä ” Rahat, kun on tilillä niin Haaparannalla nähdään jaetaan rahat ja aloitetaan uudet elämät.”
Holomanämmä kirjoitti:
Pitäskö kirjoittaa vielä ” Rahat, kun on tilillä niin Haaparannalla nähdään jaetaan rahat ja aloitetaan uudet elämät.”
Ruotsissa poliisilta saa passin suoraan, kun sanoo nimeksi ” Hassan ”
- Anonyymi
Mitä mieltä Holomanämmä on uudesta sosiaalidemokraattien sihteeristä Näkkäläjärvestä?
Tarkoitat varmaan samaa Näkkäläjärveä joka istuu Lapin palvelualojenammattiliiton asioita MUKA HOITAMASSA!
Olis voinut opetella ensin hoitamaan asioita ja sen jälkeen vasta alkaa edustamaan IHMISIÄ sekä AMMATTIRYHMIÄ!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113585MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691896Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja621014Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768