Luin tossa tuota bodycount ketjua ja jäin tas miettimään asiaa, jota olen joskus aiemminkin miettinyt. Mä olen (ikäväkseni) täysin hetero(nainen), enkä ainakaan tähän mennessä ole yrityksistä huolimatta onnistunut kehittämään seksuaalista mielenkiintoa yhtään naista kohtaan. Mutta tästä seksuaalisesta puolesta on jauhettu jo niin moneen kertaan, että jätän sen nyt huomiotta.
Mä olen miettinyt useamman kerran sitäkin, että jos mä jotenkin ihmeen kautta onnistuisin kiinnostumaan siinä mielessä jostakusta naisesta, niin kaikessa rehellisyydessä, mä en todellakaan pystyisi elämään naisen kanssa. Jo pelkkä ajatuskin on ihan kauhea. Mä rakastan mun ystäviä ja he on aivan ihania, mutta vain rajoitettuina annoksina. Ajatus, että eläisin jonkun heistä tai jonkun heidän kaltaisensa kanssa, niin ei helvetti 😂. Tietenkin minäkin olen joskus elämässäni toivonut, että mies olisi ollut kiinnostuneempi vaikkapa mun elämästäni tai tunteistani, mutta toisaalta olen onnistunut olemaan parisuhteessa sellaisenkin miehen kanssa, joka halusi noita liikaa. Mulla taatusti palaisi käämi valtaosaan naisista jo ensimmäisen illan aikana, kun pitäisi keskustella jostain menneistä ja tunteista ja kaikesta sellasesta. Ihan varmasit toinen yrittäisi puhua asioista, joita koen yksityisiksi enkä tule koskaan jakamaan, enkä koe niiden toiselle kuuluvan yms.
Pohdintaa aamukahvin kera
483
2742
Vastaukset
Eli et voisi elää minun kanssa, sitähän sä yritit sanoa kun luettelit asioita mistä kanssani olet vääntänyt. 😃
Kiva kuulla, että oot silti kokenut vähän kiinnostusta, vaikka hermo mun kanssa meniskin. Jos yhtään lohduttaa, eivät suurin osa naisista ole kuten minä, edustan vähemmistöä. 😉
Että sulla on toivoa vielä.- Anonyymi
Siis täh? Luettelinko mä tossa jotain asioista, johon sinä liityt? En oo ihan varma mitä alotusta sä luin, mutta en mä sanonut tossa mitään yksittäisiä asioita ja mainitsin ihan vaan ystäväni. 🙂
- Anonyymi
Mulla siis tosiaan on 2 rakasta ystävää, jotka jaksaisivat varmaan loputtomiin jauhaa tunteista yms. Se on ihan sellanen privaattivitsi, jonka toi mun pitkäaikaisin ystäväni aina sanoo, että "sulla kun on noi miehen aivot". Mulle puhuminen on kuulemma välillä vähän samaa ku hän juttelis miehelleen. 🙂
Anonyymi kirjoitti:

Näh, ootas kun kopioin tärkeimmät osuvuudet.
"Mulla taatusti palaisi käämi valtaosaan naisista jo ensimmäisen illan aikana, kun pitäisi keskustella jostain menneistä ja tunteista ja kaikesta sellasesta. Ihan varmasit toinen yrittäisi puhua asioista, joita koen yksityisiksi enkä tule koskaan jakamaan, enkä koe niiden toiselle kuuluvan yms."
En voi olla toteamatta vielä, että valtaosaa ei näytä palstan mukaan kiinnostavan meneet, eikä liioin kaikesta sellaisestakaan. Tunteet vöhän pitää näkyä vissiin enempi, kun puhua.Anonyymi kirjoitti:
Mulla siis tosiaan on 2 rakasta ystävää, jotka jaksaisivat varmaan loputtomiin jauhaa tunteista yms. Se on ihan sellanen privaattivitsi, jonka toi mun pitkäaikaisin ystäväni aina sanoo, että "sulla kun on noi miehen aivot". Mulle puhuminen on kuulemma välillä vähän samaa ku hän juttelis miehelleen. 🙂
Aijaa. Mulle puhuminen on kun puhuisi teraoeutille, kuulemma. Ups. Pois se minusta.
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
Näh, ootas kun kopioin tärkeimmät osuvuudet.
"Mulla taatusti palaisi käämi valtaosaan naisista jo ensimmäisen illan aikana, kun pitäisi keskustella jostain menneistä ja tunteista ja kaikesta sellasesta. Ihan varmasit toinen yrittäisi puhua asioista, joita koen yksityisiksi enkä tule koskaan jakamaan, enkä koe niiden toiselle kuuluvan yms."
En voi olla toteamatta vielä, että valtaosaa ei näytä palstan mukaan kiinnostavan meneet, eikä liioin kaikesta sellaisestakaan. Tunteet vöhän pitää näkyä vissiin enempi, kun puhua.Mä en nyt tosiaan tiedä minkä lasien läpi sä tätä luet, mutta ei tossa mainita sua sanallakaan. 🤔
Huitale kirjoitti:
Aijaa. Mulle puhuminen on kun puhuisi teraoeutille, kuulemma. Ups. Pois se minusta.
Sori typot, oon migreenin jälkimainigeilla vähän verbaalisesti kankea.
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
Näh, ootas kun kopioin tärkeimmät osuvuudet.
"Mulla taatusti palaisi käämi valtaosaan naisista jo ensimmäisen illan aikana, kun pitäisi keskustella jostain menneistä ja tunteista ja kaikesta sellasesta. Ihan varmasit toinen yrittäisi puhua asioista, joita koen yksityisiksi enkä tule koskaan jakamaan, enkä koe niiden toiselle kuuluvan yms."
En voi olla toteamatta vielä, että valtaosaa ei näytä palstan mukaan kiinnostavan meneet, eikä liioin kaikesta sellaisestakaan. Tunteet vöhän pitää näkyä vissiin enempi, kun puhua.Et sä, yksi henkilö anonyymipalstalla, varmaankaan ole "valtaosa naisista", vai mitä sä tarkotat?
Anonyymi kirjoitti:
Mä en nyt tosiaan tiedä minkä lasien läpi sä tätä luet, mutta ei tossa mainita sua sanallakaan. 🤔
Aina saa koittaa kepillä. Jäässä on. 😉
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
Aijaa. Mulle puhuminen on kun puhuisi teraoeutille, kuulemma. Ups. Pois se minusta.
Siis täh? Nyt ei kyllä oo oikein mitään järkeä tossa jutussa. Miten sä liityt mun ystäviini ja mikä terapeutti?
Anonyymi kirjoitti:
Et sä, yksi henkilö anonyymipalstalla, varmaankaan ole "valtaosa naisista", vai mitä sä tarkotat?
Nimenomaan en ole, valtaosaa ei kiinnosta aloittajan väittämien mukaan tutustua. Hänen oletus on väärä. Ei minun.
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
Aina saa koittaa kepillä. Jäässä on. 😉
Lievästi sekavaa settiä. 🤔
Anonyymi kirjoitti:
Siis täh? Nyt ei kyllä oo oikein mitään järkeä tossa jutussa. Miten sä liityt mun ystäviini ja mikä terapeutti?
Itse esitit että ystäväsi puhuu kuin miehelleen, mun ystävät puhuu mulle kuin terapeutilleen. Herätys, nukutko sä?
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
Nimenomaan en ole, valtaosaa ei kiinnosta aloittajan väittämien mukaan tutustua. Hänen oletus on väärä. Ei minun.
Siis täh? Mitä alotusta sä oikein luet? Tämä on ihan mun alotukseni, ei "hänen".
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
Itse esitit että ystäväsi puhuu kuin miehelleen, mun ystävät puhuu mulle kuin terapeutilleen. Herätys, nukutko sä?
Siis mitä .ittua sä sekoilet?
Anonyymi kirjoitti:
Siis täh? Mitä alotusta sä oikein luet? Tämä on ihan mun alotukseni, ei "hänen".
Kas, kun en ole meedio niin en voi tietää kuka anonyymi on mikäkin naukujista.
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
Tippaleipäaivot totee noin.
Juu juu. Sovitaan vaikka donitsi. Mä jätän sut nyt toipumaan migreenistäs. Ehkä nää sun juttus on myöhemmin vähän vähemmän sekavia. 🤔
Anonyymi kirjoitti:
Juu juu. Sovitaan vaikka donitsi. Mä jätän sut nyt toipumaan migreenistäs. Ehkä nää sun juttus on myöhemmin vähän vähemmän sekavia. 🤔
Ei voi mitään ettet puhu samaa suomea, kun minä. 😃
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
Kas, kun en ole meedio niin en voi tietää kuka anonyymi on mikäkin naukujista.
Miksi ihmeessä sä sitten tuut tähän sekoileen? Ei kuule ole mikään pakko. Bye bye. 👋
Anonyymi kirjoitti:
Miksi ihmeessä sä sitten tuut tähän sekoileen? Ei kuule ole mikään pakko. Bye bye. 👋
Tää sattuu olee julkisella keskustelupalstalla tämä aloitus. Pitäskö tunkea suljetuille saiteille, jos ahdistaa osallistujat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis täh? Luettelinko mä tossa jotain asioista, johon sinä liityt? En oo ihan varma mitä alotusta sä luin, mutta en mä sanonut tossa mitään yksittäisiä asioita ja mainitsin ihan vaan ystäväni. 🙂
Ja kaltaisensa mainitsit
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kaltaisensa mainitsit
Ahaa. Eli Huitale kokee olevansa mun ystävieni kaltainen?
Anonyymi kirjoitti:
Ahaa. Eli Huitale kokee olevansa mun ystävieni kaltainen?
On sulla pitkät johdot, vaikka kopioi omat sanaskin sulle.
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
Kas, kun en ole meedio niin en voi tietää kuka anonyymi on mikäkin naukujista.
Nyt on ts pakko taas kysyä, että mikä h.lvetti sua vaivaa? Sä olet yksi pahimmista tapauksista tällä palstalla, jotka kuvittelee olevansa jotenkin parempia yksilöitä, kun olet rekkautunut. Se ei oikeuta sua olemaan noin h.lvetillinen k.sipää vain siksi, että toiset eivät halua rekisteröityä. Tuonkin sanomasi voisi sanoa asiallisesti, jos ylipäänsä on jotain tarvetta sanoa.
Ai niin ja tämä on sitten eri "naukuja" niin sun ei tarvitse naukua siitä. 🙄 Anonyymi kirjoitti:
Nyt on ts pakko taas kysyä, että mikä h.lvetti sua vaivaa? Sä olet yksi pahimmista tapauksista tällä palstalla, jotka kuvittelee olevansa jotenkin parempia yksilöitä, kun olet rekkautunut. Se ei oikeuta sua olemaan noin h.lvetillinen k.sipää vain siksi, että toiset eivät halua rekisteröityä. Tuonkin sanomasi voisi sanoa asiallisesti, jos ylipäänsä on jotain tarvetta sanoa.
Ai niin ja tämä on sitten eri "naukuja" niin sun ei tarvitse naukua siitä. 🙄Teitä anonyymejä vaivaa harhaluulo, että teidän kusijonon voisi jaistaa jotenkin kelle mikäkin vana kuuluu. Ei voi, tunnisteet on keksitty just sitä varten. Mäkätä mitä mäkätät.
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
Teitä anonyymejä vaivaa harhaluulo, että teidän kusijonon voisi jaistaa jotenkin kelle mikäkin vana kuuluu. Ei voi, tunnisteet on keksitty just sitä varten. Mäkätä mitä mäkätät.
Siihen että kirjottaa asiallisesti ei tarvitse tunnistaa ketään. 👍
- Anonyymi
Paitsi jos tietenkin on tollanen totaalisen umpihuIIu pimahtanut k.sipää, jolla ei ole vähäisimpiekään sosiaaIisia taitoja, jollainen sä olet.
Anonyymi kirjoitti:
Siihen että kirjottaa asiallisesti ei tarvitse tunnistaa ketään. 👍
No mikä oli meediossa asiatonta?
Anonyymi kirjoitti:
Paitsi jos tietenkin on tollanen totaalisen umpihuIIu pimahtanut k.sipää, jolla ei ole vähäisimpiekään sosiaaIisia taitoja, jollainen sä olet.
Kerro lisää itsestäsi, niin opimme tuntemaan sinut hyvin. 😃
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
No mikä oli meediossa asiatonta?
Jos et edes sitä itse tajua, niin turha sitä on sulle selittää. Kannettu vesi ei kaivossa pysy. 👍
Anonyymi kirjoitti:
Jos et edes sitä itse tajua, niin turha sitä on sulle selittää. Kannettu vesi ei kaivossa pysy. 👍
Ai, naukuja olikin piikki lihassa. No onko röhkijä parempi? 🤣
Anonyymi kirjoitti:
Paitsi jos tietenkin on tollanen totaalisen umpihuIIu pimahtanut k.sipää, jolla ei ole vähäisimpiekään sosiaaIisia taitoja, jollainen sä olet.
No sepäs oli "asiallisesti" kirjoitettu.🙂.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:

Olipa yllättävää, että tulit "puolustamaan" rekattua, joka on tuossa itse aiemmin riehunut ja haukkunut ja kirjoitellut asiattomasti. No mutta kyllä se jo tiedetään, ettei sulla riitä munaa sanoa yhdellekään rekatulle, että opettelisi käyttäytymään. Sori, mutta Hiutale ei ansaitse kunnioitavaa puhetta itsetään. Hän on täysi k.sipää.

Sä olisit voinut sanoa tuon tähän "Itse esitit että ystäväsi puhuu kuin miehelleen, mun ystävät puhuu mulle kuin terapeutilleen. Herätys, nukutko sä?"
tai tähän "Tippaleipäaivot totee noin."
tai tähän "Kas, kun en ole meedio niin en voi tietää kuka anonyymi on mikäkin naukujista."
tai tähän "Avohoitopäivä sulla tänään?"
tai tähän "Ei voi mitään ettet puhu samaa suomea, kun minä. 😃"
tai tähän "Tää sattuu olee julkisella keskustelupalstalla tämä aloitus. Pitäskö tunkea suljetuille saiteille, jos ahdistaa osallistujat?"
tai tähän "On sulla pitkät johdot, vaikka kopioi omat sanaskin sulle."
tai tähän "Teitä anonyymejä vaivaa harhaluulo, että teidän kusijonon voisi jaistaa jotenkin kelle mikäkin vana kuuluu. Ei voi, tunnisteet on keksitty just sitä varten. Mäkätä mitä mäkätät."
tai tähän "Ai, naukuja olikin piikki lihassa. No onko röhkijä parempi? 🤣"
Tai noihin tuolla alempana oleviin. Mutta ei, ei rulla riitä munaa muuhun kuin KIUSAAJA ja aloittajan puolustamiseen ja haukut kiusattuja, kun k.sipäälle viimein sanottin täysin ansaitusti suoraan takaisin. Sä olet yksi piirissä taputtajista ja kiusaajan komppaajista. 🤮 - Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
No sepäs oli "asiallisesti" kirjoitettu.🙂.
Sä olet kiusaajan ja haukkumisen ja ruman kielenkäytön aloittajan puolustaja. Kehtaatkin hyökätä kiusatun kimppuun, kun tämä oikeutetusti puolustautuu.👎
Anonyymi kirjoitti:
Olipa yllättävää, että tulit "puolustamaan" rekattua, joka on tuossa itse aiemmin riehunut ja haukkunut ja kirjoitellut asiattomasti. No mutta kyllä se jo tiedetään, ettei sulla riitä munaa sanoa yhdellekään rekatulle, että opettelisi käyttäytymään. Sori, mutta Hiutale ei ansaitse kunnioitavaa puhetta itsetään. Hän on täysi k.sipää.
Kyse ei ole mistään rekattu tai ei rekattu jutusta sillä kun ei ole mitään merkitystä vaan yleensä ystäviä puolustetaan ehkä sä et sitten tee niin. Eikä Huitale oo käyttänyt läheskään tollasta kieltä mitä sä siinä käytit ja et säkään häntä aiemminkaan ihan niin korrektisti ole kohdellu joten eiköhän pata nyt vähän soimaa kattilaa. Ja onhan se nyt vähän huvittavaa että sä ensin saarnaat toiselle ja sitten käyttäydyt just niin miten sä oot saarnannu ettei pidä käyttäytyä.🙂.
Anonyymi kirjoitti:
Sä olisit voinut sanoa tuon tähän "Itse esitit että ystäväsi puhuu kuin miehelleen, mun ystävät puhuu mulle kuin terapeutilleen. Herätys, nukutko sä?"
tai tähän "Tippaleipäaivot totee noin."
tai tähän "Kas, kun en ole meedio niin en voi tietää kuka anonyymi on mikäkin naukujista."
tai tähän "Avohoitopäivä sulla tänään?"
tai tähän "Ei voi mitään ettet puhu samaa suomea, kun minä. 😃"
tai tähän "Tää sattuu olee julkisella keskustelupalstalla tämä aloitus. Pitäskö tunkea suljetuille saiteille, jos ahdistaa osallistujat?"
tai tähän "On sulla pitkät johdot, vaikka kopioi omat sanaskin sulle."
tai tähän "Teitä anonyymejä vaivaa harhaluulo, että teidän kusijonon voisi jaistaa jotenkin kelle mikäkin vana kuuluu. Ei voi, tunnisteet on keksitty just sitä varten. Mäkätä mitä mäkätät."
tai tähän "Ai, naukuja olikin piikki lihassa. No onko röhkijä parempi? 🤣"
Tai noihin tuolla alempana oleviin. Mutta ei, ei rulla riitä munaa muuhun kuin KIUSAAJA ja aloittajan puolustamiseen ja haukut kiusattuja, kun k.sipäälle viimein sanottin täysin ansaitusti suoraan takaisin. Sä olet yksi piirissä taputtajista ja kiusaajan komppaajista. 🤮Samalla tavalla sä olet aiemmin Huitaletta kohdellu joten onko se ihme jos kohtelee sua takasin samalla tavalla. Sä näät kaikki muut kiusaajina ja itses uhrina mutta et nää omaa käytöstäs enkä nyt tarkoita vain tätä ketjua.🙂.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
Kyse ei ole mistään rekattu tai ei rekattu jutusta sillä kun ei ole mitään merkitystä vaan yleensä ystäviä puolustetaan ehkä sä et sitten tee niin. Eikä Huitale oo käyttänyt läheskään tollasta kieltä mitä sä siinä käytit ja et säkään häntä aiemminkaan ihan niin korrektisti ole kohdellu joten eiköhän pata nyt vähän soimaa kattilaa. Ja onhan se nyt vähän huvittavaa että sä ensin saarnaat toiselle ja sitten käyttäydyt just niin miten sä oot saarnannu ettei pidä käyttäytyä.🙂.
Älä valehtele. Tässä oli selkeä aloittaja, se jota sä puolustat. Sä nuolet aina rekattujen pe.seitä ja sen tietää ihan kaikki. Ikinä et osaa sanoa heille mitään ansaittuakaan moitetta. Tässä olisi ollut paikka sulle kasvattaa selkäranka, mutta päätit jatkaa pe.seennuolentaa. 🤮
Anonyymi kirjoitti:
Sä olet kiusaajan ja haukkumisen ja ruman kielenkäytön aloittajan puolustaja. Kehtaatkin hyökätä kiusatun kimppuun, kun tämä oikeutetusti puolustautuu.👎
Kyllä se "kiusattu" on kehdannut kohdella Huitaletta ihan samalla tavalla aiemmin niin turha sitä nyt on uhria esittää. Joten samat sanat vaan sullekin.🙂.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
Kyse ei ole mistään rekattu tai ei rekattu jutusta sillä kun ei ole mitään merkitystä vaan yleensä ystäviä puolustetaan ehkä sä et sitten tee niin. Eikä Huitale oo käyttänyt läheskään tollasta kieltä mitä sä siinä käytit ja et säkään häntä aiemminkaan ihan niin korrektisti ole kohdellu joten eiköhän pata nyt vähän soimaa kattilaa. Ja onhan se nyt vähän huvittavaa että sä ensin saarnaat toiselle ja sitten käyttäydyt just niin miten sä oot saarnannu ettei pidä käyttäytyä.🙂.
Hän olis ansainnut paljon paljon paljon kovenmpaa kieltä umpihuIIu sekopäinen k.sipää kun on. Hän tuli tähän ihan pelkästään tarkoituksella kiusata aloittajaa. Se näkee jo tuota ensimmäisestä vietistä, että mitään muuta tarkoitusta Hiutaleella ei ollut. Hän on pahin kiusaaja tällä palstalla ja sä hänen(kin) hännystelijänsä.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
Kyllä se "kiusattu" on kehdannut kohdella Huitaletta ihan samalla tavalla aiemmin niin turha sitä nyt on uhria esittää. Joten samat sanat vaan sullekin.🙂.
Huitale tuli tähän kiusaamaan aloittajaa, kuten hyvin näet ensimmäisestä viestistä. Mitään muuta tarkoitusta hänellä ei tähän koko kirjoittaessaan ollut, kuin aloittaa kiusaaminen ja jokainen näkee sen.
Anonyymi kirjoitti:
Älä valehtele. Tässä oli selkeä aloittaja, se jota sä puolustat. Sä nuolet aina rekattujen pe.seitä ja sen tietää ihan kaikki. Ikinä et osaa sanoa heille mitään ansaittuakaan moitetta. Tässä olisi ollut paikka sulle kasvattaa selkäranka, mutta päätit jatkaa pe.seennuolentaa. 🤮
En mä valehtele ja kuten sanoin kyse ei ole vaan tästä ketjusta. Enkä mä nuole yhtään kenenkään persettä se on sun päässä olevaa kuvitelmaa kun et satu "rekatuista" tykkäämään vaan tunget joka väliin jotain keinotekoista anonyymien kiusaamista.😄.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
Kyllä se "kiusattu" on kehdannut kohdella Huitaletta ihan samalla tavalla aiemmin niin turha sitä nyt on uhria esittää. Joten samat sanat vaan sullekin.🙂.
Tuo on muuten koomista miten te väännätte tuota tarinaa aina sen mukana kumpi sattuu kulloinkin itsellenne kelpaamaan. Joko te "tiedätte" kuka joku anonyymi kirjoittaja on ja silloin on ihan ok kirjotella törkeitä. Tai sitten te ette voi mitenkään tietää ja se taas oikeutta törkeä kirjoittelun. Aina se kumpi nyt sopimaan. Nyt sä tuossa "tiedät" kuka aloittaja on ja oikeutat sillä sen, että Huitale tuli häntä kiusaamaan, ihan suoraan ensimmäisessä viestissään. 🙄
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
En mä valehtele ja kuten sanoin kyse ei ole vaan tästä ketjusta. Enkä mä nuole yhtään kenenkään persettä se on sun päässä olevaa kuvitelmaa kun et satu "rekatuista" tykkäämään vaan tunget joka väliin jotain keinotekoista anonyymien kiusaamista.😄.
Tässä ketjussa on kyse tästä ketjusta, vai nytkö sä sitten yhtäkkiä tiedätkin kuka anonyymi tämän aloitti tai kuka anonyymi nyt kirjoitta tai kuka anonyymi kirjoitti jossain toisessa kohtaa? Tuon on naurettavaa selittelyä. Nyt sä kuvittelet tietäväsi kuka mäkin olen. 🤣
Anonyymi kirjoitti:
Hän olis ansainnut paljon paljon paljon kovenmpaa kieltä umpihuIIu sekopäinen k.sipää kun on. Hän tuli tähän ihan pelkästään tarkoituksella kiusata aloittajaa. Se näkee jo tuota ensimmäisestä vietistä, että mitään muuta tarkoitusta Hiutaleella ei ollut. Hän on pahin kiusaaja tällä palstalla ja sä hänen(kin) hännystelijänsä.
Noin voiskohan ehkä mitenkään johtua siitä miten häntä on kohdeltu aiemmin. Ja tossakin näkee taas sunkin todellisen tarkoituksen kun yrität loukata ja vittuilla jollain hännystelyllä. Sä olet vaan tekopyhä mun silmissä.🙂.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
En mä valehtele ja kuten sanoin kyse ei ole vaan tästä ketjusta. Enkä mä nuole yhtään kenenkään persettä se on sun päässä olevaa kuvitelmaa kun et satu "rekatuista" tykkäämään vaan tunget joka väliin jotain keinotekoista anonyymien kiusaamista.😄.
Kyllä meitä kuule on täällä useampi, jotka ovat kyrpiintyneet Huitaleen tyyliin ja teidän muiden rekattujen perseennuolentaan. Pysykää niissä omissa perseennuolentaketjuissanne nuolemassa toistenne perseitä. Eikö tämä nyt käyty jo kerran läpi? Silloin EI YKSIKÄÄN anonyymi tullut sinne teidän ketjuunne perseilemään. Että kyllä se olette ihan te rekatut, jotka alatte aina perseilemän ja sitten nuolette toisianne ja tuette kun toiset teistä kiusaavat muita. Helvetin ällöä sakkia olette.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
Noin voiskohan ehkä mitenkään johtua siitä miten häntä on kohdeltu aiemmin. Ja tossakin näkee taas sunkin todellisen tarkoituksen kun yrität loukata ja vittuilla jollain hännystelyllä. Sä olet vaan tekopyhä mun silmissä.🙂.
Yksi lysti. Huono tekosyy. Painukoon terapiaan purkamaan, eikä tänne muiden niskaan oksentamaan.
Anonyymi kirjoitti:
Huitale tuli tähän kiusaamaan aloittajaa, kuten hyvin näet ensimmäisestä viestistä. Mitään muuta tarkoitusta hänellä ei tähän koko kirjoittaessaan ollut, kuin aloittaa kiusaaminen ja jokainen näkee sen.
Niin en yhtään ihmettele kun häntä on kohdeltu täysin samoin ja sitten kun antaa takas niin se on väärin etkö sä just äsken sanonut että se on ihan ok.🙂.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
Niin en yhtään ihmettele kun häntä on kohdeltu täysin samoin ja sitten kun antaa takas niin se on väärin etkö sä just äsken sanonut että se on ihan ok.🙂.
Yksi lysti. Painukoon lenkille huutamaan vaikka puille.

Hän aloitti, eli sai takaisin tasan mitä kerjäsi. Kun ei aloita, niin ei saa myöskään takaisin.
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on muuten koomista miten te väännätte tuota tarinaa aina sen mukana kumpi sattuu kulloinkin itsellenne kelpaamaan. Joko te "tiedätte" kuka joku anonyymi kirjoittaja on ja silloin on ihan ok kirjotella törkeitä. Tai sitten te ette voi mitenkään tietää ja se taas oikeutta törkeä kirjoittelun. Aina se kumpi nyt sopimaan. Nyt sä tuossa "tiedät" kuka aloittaja on ja oikeutat sillä sen, että Huitale tuli häntä kiusaamaan, ihan suoraan ensimmäisessä viestissään. 🙄
Eiköhän se vääntely nyt ole ihan siellä päässä. Se on ok että Huitaletta on kohdeltu huonosti ja väärin aiemmin mutta jos hän tekee tässä nimenomaisessa ketjussa samoin se ei olekaan enää oikein.🙂.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
Eiköhän se vääntely nyt ole ihan siellä päässä. Se on ok että Huitaletta on kohdeltu huonosti ja väärin aiemmin mutta jos hän tekee tässä nimenomaisessa ketjussa samoin se ei olekaan enää oikein.🙂.
Eipä ole, kuten jokainen tästäkin ketjusta näkee. Huitale tuli ihan itse tarkoituksella kiusaamaan, heti ensimmäisellä viestillään. Se, että sä oletat mitään aloittajasta on suorastaan törkeää. Hänhän ei tehnyt yhtään mitään pahaa, ei maininnut Huitaletta, eikä ketään muutakaan ja silti tuo k.sipää kiusaaja hyökkäsi tähän ja nyt sinä puolustamaan kiusaajaa. Sä olet ällötys.
Anonyymi kirjoitti:
Tässä ketjussa on kyse tästä ketjusta, vai nytkö sä sitten yhtäkkiä tiedätkin kuka anonyymi tämän aloitti tai kuka anonyymi nyt kirjoitta tai kuka anonyymi kirjoitti jossain toisessa kohtaa? Tuon on naurettavaa selittelyä. Nyt sä kuvittelet tietäväsi kuka mäkin olen. 🤣
Etköhän sä nyt ihan ite selittele. Anonyymeistä ei yleisesti voi tietää kuka kukin on mutta tässä ketjussa se on kommenteista kyllä helppo päätellä että kyseessä on samat tai yksi sama kuka on aiemmin kommentoinut.🙂.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
Eiköhän se vääntely nyt ole ihan siellä päässä. Se on ok että Huitaletta on kohdeltu huonosti ja väärin aiemmin mutta jos hän tekee tässä nimenomaisessa ketjussa samoin se ei olekaan enää oikein.🙂.
Leikit puolustajaa ja ihanaa tyyppiä ja olet vain yksi kiusaajista.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
Etköhän sä nyt ihan ite selittele. Anonyymeistä ei yleisesti voi tietää kuka kukin on mutta tässä ketjussa se on kommenteista kyllä helppo päätellä että kyseessä on samat tai yksi sama kuka on aiemmin kommentoinut.🙂.
Ainoa selittelijä olet tässä sinä. Jokainen näkee, kun vaan lukee ketjun. Se, jos joku on joskus kiusannut sinua, ei oikeuta kiusaamaan muita, täysin syyttömiä.
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä meitä kuule on täällä useampi, jotka ovat kyrpiintyneet Huitaleen tyyliin ja teidän muiden rekattujen perseennuolentaan. Pysykää niissä omissa perseennuolentaketjuissanne nuolemassa toistenne perseitä. Eikö tämä nyt käyty jo kerran läpi? Silloin EI YKSIKÄÄN anonyymi tullut sinne teidän ketjuunne perseilemään. Että kyllä se olette ihan te rekatut, jotka alatte aina perseilemän ja sitten nuolette toisianne ja tuette kun toiset teistä kiusaavat muita. Helvetin ällöä sakkia olette.
Ei mene läpi tuo turha edes yrittää.😄.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
Etköhän sä nyt ihan ite selittele. Anonyymeistä ei yleisesti voi tietää kuka kukin on mutta tässä ketjussa se on kommenteista kyllä helppo päätellä että kyseessä on samat tai yksi sama kuka on aiemmin kommentoinut.🙂.
Eipä ole, mutta tuohan onkin se sun tekosyysi. Painukaa ihan oikeasti terapiaan purkaamaan noita vainoharhojanne ja antakaa muiden kirjoitella RAUHASSA.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
Ei mene läpi tuo turha edes yrittää.😄.
Eipä tietenkään. Sä oletkin vain k.sipää kiusaaja, joka etsii tekosyytä.
Anonyymi kirjoitti:
Yksi lysti. Huono tekosyy. Painukoon terapiaan purkamaan, eikä tänne muiden niskaan oksentamaan.
Ei se kuule ole mikään tekosyy.😄.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
Ei mene läpi tuo turha edes yrittää.😄.
Aloittaja toteaa, että voisitko säkin "Mikkis" nyt vaan painua v.ttun tästä? Kiitos.
Anonyymi kirjoitti:
Yksi lysti. Painukoon lenkille huutamaan vaikka puille.
Niin samaa vois sanoo tän ketjun osalta anoille.🙂.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
Ei mene läpi tuo turha edes yrittää.😄.
Kiitos siis tietenkin siitä, että olet nostamassa tätä trendaaviin, mutta kun ei jaksais taas tätä paskaa teiltä.
Anonyymi kirjoitti:
Hän aloitti, eli sai takaisin tasan mitä kerjäsi. Kun ei aloita, niin ei saa myöskään takaisin.
Se kun ei alkanut täSä ketjussa vaan on alkanut jo aikaa sitten joten aovan samat sanat pätee toisinkin päin.🙂.
Anonyymi kirjoitti:
Eipä ole, kuten jokainen tästäkin ketjusta näkee. Huitale tuli ihan itse tarkoituksella kiusaamaan, heti ensimmäisellä viestillään. Se, että sä oletat mitään aloittajasta on suorastaan törkeää. Hänhän ei tehnyt yhtään mitään pahaa, ei maininnut Huitaletta, eikä ketään muutakaan ja silti tuo k.sipää kiusaaja hyökkäsi tähän ja nyt sinä puolustamaan kiusaajaa. Sä olet ällötys.
No kyllä on ja sen todellakin jokainen näkee kuka tietää miten olette Huitaletta kohdellu.🙂.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
Ei mene läpi tuo turha edes yrittää.😄.
Ja kuten tuolla alempana todettiin, niin mikään ei ole vastenmielisempää kuin olettaminen. Ja tämä oli sitten edelleen aloittajalta. Ja kyllä, Huitale todellakin tuli ilmiselvästi kiusaamaan, jo tosta ekasta vietistään lähtien ja mun olis pitänyt tajuta olla vastaamatta hänelle yhtään mitään. Ja heille, jotka tulivat mua puolustamaan, niin antakaa olla. Kiitos, mutta ei "Mikkis" mitään kykene tajuamaan.
Anonyymi kirjoitti:
Leikit puolustajaa ja ihanaa tyyppiä ja olet vain yksi kiusaajista.
Te niitä kiusaajia olette mä puolustan ystävääni ja tulen aina puolustamaan kaikkia ystäviäni jos heitä kiusataan kun mä en katsos leiki yhtään mitään.😄.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
Niin samaa vois sanoo tän ketjun osalta anoille.🙂.
Aloittaja toteaan, että mä olen anonyymi. Ajattelitko käskeä aloittajan poistumaan omasta ketjustaan? Muistelen, että sä taisit joskus eräässä toisessakin ketjussa yrittää komentaa sen aloittajaa poistumaan ketjustaan. Kuvitteletko sä omistavasi tän palstan vai. Kirjottele asiallisesti tai oikeasti painu pois pahanilmanlintu.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
Se kun ei alkanut täSä ketjussa vaan on alkanut jo aikaa sitten joten aovan samat sanat pätee toisinkin päin.🙂.
Anteeksi mitä, kysyy aloittaja? Alkoi tasan tässä ketjussa, että painupa nyt hittoon siitä noine kuvitelminesi.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
No kyllä on ja sen todellakin jokainen näkee kuka tietää miten olette Huitaletta kohdellu.🙂.
Mitä hittoa säkin sekoilet, kysyy aloittaja? Ketkä hiton "te"??? Tuossa alussa oli tasan yksi ihminen, jota Huitale tuli kiusaamaan, MINÄ. Että kiitti nyt vaan ihan v.tusti "palstasankarille". Mene pois!!!
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
Te niitä kiusaajia olette mä puolustan ystävääni ja tulen aina puolustamaan kaikkia ystäviäni jos heitä kiusataan kun mä en katsos leiki yhtään mitään.😄.
Muistelepa sitä teidän omaa ketjuanne. Sinne ei tullut yksikään anonyymi teitä häiritsemään, että ihan olette itse niitä palstan häiriköitä. Antakaa anojen kirjoitella rauhassa!
Anonyymi kirjoitti:
Ainoa selittelijä olet tässä sinä. Jokainen näkee, kun vaan lukee ketjun. Se, jos joku on joskus kiusannut sinua, ei oikeuta kiusaamaan muita, täysin syyttömiä.
Ei kyllä se selittely ihan sieltä tulee. Kuten kommenteista pystyy hyvin lukemaan ja kaikki näkee niin ei todellakaan ole syytön vaan on selvästi aiemminkin Huitaletta kohdellut kaltoin eikä ole mikään satunnainen viaton ano joka nyt on vaan joutunut hyökkäyksen kohteeksi. Paskanmarjat sanon mä ja sen väittäminen on säälittävää.🙂.
Anonyymi kirjoitti:
Eipä ole, mutta tuohan onkin se sun tekosyysi. Painukaa ihan oikeasti terapiaan purkaamaan noita vainoharhojanne ja antakaa muiden kirjoitella RAUHASSA.
Ihan yhtä rauhassa kuin te annatte tiettyjen ihmisten kirjoitella onhan toi anonymitedtti kiva verho minkä taakse piiloutua kun ei tahdo kantaa vastuuta sanomisistaan ja käytöksestään.🙂.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
Ihan yhtä rauhassa kuin te annatte tiettyjen ihmisten kirjoitella onhan toi anonymitedtti kiva verho minkä taakse piiloutua kun ei tahdo kantaa vastuuta sanomisistaan ja käytöksestään.🙂.
Teidän annettiin kirjoitella ihan rauhassa. Yksikään ano ei teitä häritse. Koittakaa itse kyetä samaan.
Anonyymi kirjoitti:
Eipä tietenkään. Sä oletkin vain k.sipää kiusaaja, joka etsii tekosyytä.
Samaa mieltä oon susta joten tasoissa ollaan.🙂.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
Samaa mieltä oon susta joten tasoissa ollaan.🙂.
Erona se, että meistä vain sinä kiusaat ja puolustat kiusaajia.
Anonyymi kirjoitti:
Aloittaja toteaa, että voisitko säkin "Mikkis" nyt vaan painua v.ttun tästä? Kiitos.
On ollu jo sen verran vittumainen päivä että et samaan vitutukseen mä voin puolustaa ystäviäni loppuun asti teidän perseilyltä ja poistun heti kun se loppuu.🙂.
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos siis tietenkin siitä, että olet nostamassa tätä trendaaviin, mutta kun ei jaksais taas tätä paskaa teiltä.
Samat sanat.😄.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittaja toteaan, että mä olen anonyymi. Ajattelitko käskeä aloittajan poistumaan omasta ketjustaan? Muistelen, että sä taisit joskus eräässä toisessakin ketjussa yrittää komentaa sen aloittajaa poistumaan ketjustaan. Kuvitteletko sä omistavasi tän palstan vai. Kirjottele asiallisesti tai oikeasti painu pois pahanilmanlintu.
Näinpä. Tämä on nyt suht lyhyen ajan sisällä toinen ketju, johon Mikkojuhan tulee komentamaan ketjun aloittajaa pois ketjustaan.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
On ollu jo sen verran vittumainen päivä että et samaan vitutukseen mä voin puolustaa ystäviäni loppuun asti teidän perseilyltä ja poistun heti kun se loppuu.🙂.
No tulihan se sieltä se totuus. Tulit puolustamaan "ystävääsi", joka kiusasi minua. No kiitos siitä, mutta voisitko nyt painua johokin muualle puolustamaan kiusaajia?
Anonyymi kirjoitti:
Ja kuten tuolla alempana todettiin, niin mikään ei ole vastenmielisempää kuin olettaminen. Ja tämä oli sitten edelleen aloittajalta. Ja kyllä, Huitale todellakin tuli ilmiselvästi kiusaamaan, jo tosta ekasta vietistään lähtien ja mun olis pitänyt tajuta olla vastaamatta hänelle yhtään mitään. Ja heille, jotka tulivat mua puolustamaan, niin antakaa olla. Kiitos, mutta ei "Mikkis" mitään kykene tajuamaan.
Ette näköjään tekään kun sillä ei muka ole mitään merkitystä miten olette Huitaletta aiemmin kohdelleet.🙂.

Ja anona on siitä hyvä kirjoitella että sä oot voinut kirjoittaa nää kaikki vaikka yksin vaikka niin tuskin on mutta sitäpä ei voi tietää siksi se onkin niin oiva keino päästä kantamasta vastuuta sanomisistaan.🙂.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
Ette näköjään tekään kun sillä ei muka ole mitään merkitystä miten olette Huitaletta aiemmin kohdelleet.🙂.
tässä ketjussa tuskin on ketään, joka on mitenkään erityisemmin Huitaletta kohdellut. Mä tulin puolustamaan toista hänen k.sipäisyydeltään ja nyt näköjään myös sun k.sipäisyydeltäsi. Mene hoitoon, jos näet pikku-ukkoja.
Anonyymi kirjoitti:
Aloittaja toteaan, että mä olen anonyymi. Ajattelitko käskeä aloittajan poistumaan omasta ketjustaan? Muistelen, että sä taisit joskus eräässä toisessakin ketjussa yrittää komentaa sen aloittajaa poistumaan ketjustaan. Kuvitteletko sä omistavasi tän palstan vai. Kirjottele asiallisesti tai oikeasti painu pois pahanilmanlintu.
Älä ymmärrä tahallas väärin ei toimi sekään ei oo toiminut aiemmin eikä toimi nyt.🙂.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
Ja anona on siitä hyvä kirjoitella että sä oot voinut kirjoittaa nää kaikki vaikka yksin vaikka niin tuskin on mutta sitäpä ei voi tietää siksi se onkin niin oiva keino päästä kantamasta vastuuta sanomisistaan.🙂.
No kuule jätä se nikkisi pois, jos olet kateellinen anonyymiudesta. Susta on siis oikein kiusata, vain koska kuvittelet jonkun olevan joku. Sairasta.
Anonyymi kirjoitti:
Anteeksi mitä, kysyy aloittaja? Alkoi tasan tässä ketjussa, että painupa nyt hittoon siitä noine kuvitelminesi.
Ei tarvi kuvitella kun lukee vaan sun kommenttis Huitaleelle.🙂.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
Älä ymmärrä tahallas väärin ei toimi sekään ei oo toiminut aiemmin eikä toimi nyt.🙂.
Kerro sitten ihmeessä mitä tarkoitit. Ketjun on aloittanut anonyymi ja käsket anonyymejä poistumaan ketjusta. Mitä tarkoitit sillä?
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
Ei tarvi kuvitella kun lukee vaan sun kommenttis Huitaleelle.🙂.
Minkä kommenttini tarkalleen ottaen?
Anonyymi kirjoitti:
Mitä hittoa säkin sekoilet, kysyy aloittaja? Ketkä hiton "te"??? Tuossa alussa oli tasan yksi ihminen, jota Huitale tuli kiusaamaan, MINÄ. Että kiitti nyt vaan ihan v.tusti "palstasankarille". Mene pois!!!
Niin ja nyt täällä on useampi oletettasti vai ootko sä sit kuitenkin kirjoittanu nää kaikki kommentit.😄.
Anonyymi kirjoitti:
Muistelepa sitä teidän omaa ketjuanne. Sinne ei tullut yksikään anonyymi teitä häiritsemään, että ihan olette itse niitä palstan häiriköitä. Antakaa anojen kirjoitella rauhassa!
Ei mene läpi.😄. Kyllä ne anot täällä useammin ihmisiä kohtelee täysin törkeästi jos sä nyt tän haluut aloittaa. Teitä ei kukaan kiusaa tai häiritse tiedän anoutenne vuoksi mutta mites on toisinpäin?🙂.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
Niin ja nyt täällä on useampi oletettasti vai ootko sä sit kuitenkin kirjoittanu nää kaikki kommentit.😄.
Minä (jolle tuossa vastasit) olen aloittaja. Sen mihin asti mä tossa alussa juttelin Huitaleelle, näkee aika helposti. Sanoin hälle lopuksi bye bye ja poistuin tästä kohtaa. Sen jälkeen tulin tähän kohtaan takaisin tuossa kohtaa, jossa kerroin olevani aloittaja.
Lisäksi kirjoitin Huitaleelle tuolla alempana, "Sori, mutta mä en aio tän enempää sun kanssasi jutella. Yleensäkin pyrin kiertämään sut kaukaa, kun en voi sietää sun tapaasi kirjotella ihmille. Nyt kuitenkin yritin kohteliaisuudesta kysellä, että mitä ihmettä tarkotat. Ei olis kannattanut, mutta ei se ole yllättävää. Sä voit riehua muiden kanssa. Mä en tule sulle enää tässä vastaamaan.", kun hän tuli sinnekin yrittämään rääpimistä ja jatkoi sitä senkin jälkeen, kun ilmoitin etten vastaa hänelle. Lisäksi hän tuli tuonne vielä kolmanteen lankaan rääpimään päätään.
Oliko vielä jotain epäselvää? - Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
Ei mene läpi.😄. Kyllä ne anot täällä useammin ihmisiä kohtelee täysin törkeästi jos sä nyt tän haluut aloittaa. Teitä ei kukaan kiusaa tai häiritse tiedän anoutenne vuoksi mutta mites on toisinpäin?🙂.
Yksikään ei tullut sinne ketjuunne sanomaan mitään, että kyllä se selvää on ketkä täällä kiusaavat ja ne ovat te rekatut.
Anonyymi kirjoitti:
Teidän annettiin kirjoitella ihan rauhassa. Yksikään ano ei teitä häritse. Koittakaa itse kyetä samaan.
Yhdessä ainoassa ketjussa muutenhan se ei ole pätenyt ollenkaan vaan joka ainoa päivä saa joltain anolta yleensä useilta jotain shaibaa lukea.🙂.
Anonyymi kirjoitti:
Erona se, että meistä vain sinä kiusaat ja puolustat kiusaajia.
Ei vaan se on juuri päinvastoin mutta niinhän te muutenkin väännätte aina muutkin asiat.😄.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
Yhdessä ainoassa ketjussa muutenhan se ei ole pätenyt ollenkaan vaan joka ainoa päivä saa joltain anolta yleensä useilta jotain shaibaa lukea.🙂.
Tässäkin rekattu aloitti rääpimisen (Huitale) ja rekattu jatkaa (Mikkojuhan). Aina vaan rekatut riehumassa ja kiusaamassa.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
Ei vaan se on juuri päinvastoin mutta niinhän te muutenkin väännätte aina muutkin asiat.😄.
Todistapas se. Mä esitän todisteeksi tämän ketjun, siitä kuka kiusaa ja kuka puolustaa kiusaajaa ja kuka kiusattua.
Anonyymi kirjoitti:
No tulihan se sieltä se totuus. Tulit puolustamaan "ystävääsi", joka kiusasi minua. No kiitos siitä, mutta voisitko nyt painua johokin muualle puolustamaan kiusaajia?
Niin ketä oot kiusannut aiemmin ja turha väittää enhän minä mä vaan oon viaton ano parka kenen kimppuun aivan täysin syyttä käydään ja paskat mulla ei riitä sääliä sellasille ketkä ensin ite kiusaa ja sitten valittaa kun itseä joku tölväisee.🙂.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
Niin ketä oot kiusannut aiemmin ja turha väittää enhän minä mä vaan oon viaton ano parka kenen kimppuun aivan täysin syyttä käydään ja paskat mulla ei riitä sääliä sellasille ketkä ensin ite kiusaa ja sitten valittaa kun itseä joku tölväisee.🙂.
Aika tyypillistä kiusaajan puhetta, syyttää kiusattua.

Missä kohtaa mä sitten kiusasin häntä? Mä kysyin sulta jo äsken, että mitäköhän viestiäni sä tarkoitit? Ja tämä on nyt siis edelleen aloittaja.
Anonyymi kirjoitti:
tässä ketjussa tuskin on ketään, joka on mitenkään erityisemmin Huitaletta kohdellut. Mä tulin puolustamaan toista hänen k.sipäisyydeltään ja nyt näköjään myös sun k.sipäisyydeltäsi. Mene hoitoon, jos näet pikku-ukkoja.
No todellakin on onhan se nyt nähty kommenteista mitä tässä ketjussa on kirjoitettu. Ollaan muka kirjoitettu Huitaleen kanssa aiemmin ja huomattu että on muka ilkeä ihminen mutta ei muka ole kiusattu vaikka niissä aiemmissa ketjuissa Huitaletta on kiusattu vaikka millä mitalla ei mee mulle läpi ettei muka kyseessä oo samat kirjoittajat vaikka anouden takia sitä ei voi mitenkään varmistaa.😄.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
Niin ketä oot kiusannut aiemmin ja turha väittää enhän minä mä vaan oon viaton ano parka kenen kimppuun aivan täysin syyttä käydään ja paskat mulla ei riitä sääliä sellasille ketkä ensin ite kiusaa ja sitten valittaa kun itseä joku tölväisee.🙂.
Sen kun näkisi, että teillä rekatuilla olisi joskus munaa pyytää anteeksi käytöstänne ja sanoa toisillenne, että lopeta. Tai no Dissellä oli, siellä edellisessä ketjussa, jossa sinä Mikkojuhan kiusasit muita. Siitä todella iso käsi Disselle 👏👏👏👏👏👏. Ilmeisesti ainoa teistä rekatuista, jolla on pokkaa siihen.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
No todellakin on onhan se nyt nähty kommenteista mitä tässä ketjussa on kirjoitettu. Ollaan muka kirjoitettu Huitaleen kanssa aiemmin ja huomattu että on muka ilkeä ihminen mutta ei muka ole kiusattu vaikka niissä aiemmissa ketjuissa Huitaletta on kiusattu vaikka millä mitalla ei mee mulle läpi ettei muka kyseessä oo samat kirjoittajat vaikka anouden takia sitä ei voi mitenkään varmistaa.😄.
Missä täällä kukaan on sanonut kirjoitelleensa Huitaleen kanssa. Kyllä täällä voi itsekunkin viestejä lukea, vaikkei tämän kanssa kirjoittelisi. Hän on ihan helvetin ilkeä ja aina rääpimässä päättään syyttä suotta. Kuten nyt tässäkin ketjussa näkyy. Ekasta viestistään lähtien pelkkää k.sipäisyyttä.

Eli sinusta on ok kiusata olettamien perusteella. Kyllä se kävi tässä jo ilmi.
- Anonyymi
Minusta se on suoraselkäistä käytöstä, että sanoo kun toiset käyttäytyvät huonosti.
- Anonyymi
Ja kaikkein eniten pokkaa tarvitaan, kun sanoo ns. ystäville, kun nämä käyttäytyvät huonosti. 👍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kaikkein eniten pokkaa tarvitaan, kun sanoo ns. ystäville, kun nämä käyttäytyvät huonosti. 👍
kelle sanoi?
- Anonyymi
Minua kohtaan hän on ollut vain reilu. Mä perustan mielipiteeni vain omiin kokemuksiini. Sä tietenkin omiisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kelle sanoi?
Kannattaa mennä lukemaan se toinen ketju.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kelle sanoi?
Dissehän kirjoitteli tähän ketjuun tuolla alempana. Mene kysy suoraan häneltä itseltään. 🙂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minua kohtaan hän on ollut vain reilu. Mä perustan mielipiteeni vain omiin kokemuksiini. Sä tietenkin omiisi.
puolustat sinulle reiluja?
- Anonyymi
Nyt jos olisin vainoharhainen, niin kyselisin, että kukahan rekattu siellä anonyyminä Disseä morkkaa ja sitten itseään komppaa. Tai ehkä Disse itse sua komppailee. 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
puolustat sinulle reiluja?
Mä olen puolustanut tässä vain aloittajaa, jonka kimppuun hyökättiin. Disse nyt tuskin puolustajasankareita tarvitsee. Eikä häntä nyt ole tässä mitenkään edes kiusattu. Saahan ihmisillä mielipiteitä olla. Toi Huitaleen toiminta taas oli puhdasveristä kiusaamista.
Anonyymi kirjoitti:
No kuule jätä se nikkisi pois, jos olet kateellinen anonyymiudesta. Susta on siis oikein kiusata, vain koska kuvittelet jonkun olevan joku. Sairasta.
No tässä tapauksessa kun ei tarvi kuvitella. Ja mä olen ihan mieluummin oma itteni ja ei en kyllä kateellinen ole vaikka tuo anoille kätevää onkin.🙂.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
No tässä tapauksessa kun ei tarvi kuvitella. Ja mä olen ihan mieluummin oma itteni ja ei en kyllä kateellinen ole vaikka tuo anoille kätevää onkin.🙂.
Näyttää olevan paljon kätevämpää sulle. Voit millon vaan päättää, että tämän tunnista ja tuota taas en ja sitten sen mukaan kätevästi kiusata ja saat vielä tekosyynki.
Mikkojuhan kirjoitti:
No sepäs oli "asiallisesti" kirjoitettu.🙂.
Onpas täällä käyty kymmenien viestien polemiikkia. 😄
Ei tuolle kannata tekstiä tuhlata, hän ottaa kaiken kiusaamisena mistä ei tykkää tai ole samaa mieltä kanssaan. Itselleen sallii sen mitä muille ei.Anonyymi kirjoitti:
Näinpä. Tämä on nyt suht lyhyen ajan sisällä toinen ketju, johon Mikkojuhan tulee komentamaan ketjun aloittajaa pois ketjustaan.
Samaa tahallista väärinymmärtämistä eikä se toimi.😄.
Anonyymi kirjoitti:
Kerro sitten ihmeessä mitä tarkoitit. Ketjun on aloittanut anonyymi ja käsket anonyymejä poistumaan ketjusta. Mitä tarkoitit sillä?
Mä en ole käskenyt ketään poistumaan ketjusta millään tavalla sanallakaan.😄.
Anonyymi kirjoitti:
Minkä kommenttini tarkalleen ottaen?
No vaikka kaikki aivan sama kyllä se asia selväksi käy että olet ollut tekemisissä hänen kanssaan ennenkin ja kun häntä on useesti aiemmissa ketjuissa kiusattu ei oo kyllä epäilystäkään ettetkö sä olisi kiusannut tai ollut mukana kiusaamassa. Ja jälleen kerran voithan sä vedota ettet muka ole mutta ei mene läpi vaikka sitä ei anouden vuoksi voikaan vahvistaa.😄.
Anonyymi kirjoitti:
Minä (jolle tuossa vastasit) olen aloittaja. Sen mihin asti mä tossa alussa juttelin Huitaleelle, näkee aika helposti. Sanoin hälle lopuksi bye bye ja poistuin tästä kohtaa. Sen jälkeen tulin tähän kohtaan takaisin tuossa kohtaa, jossa kerroin olevani aloittaja.
Lisäksi kirjoitin Huitaleelle tuolla alempana, "Sori, mutta mä en aio tän enempää sun kanssasi jutella. Yleensäkin pyrin kiertämään sut kaukaa, kun en voi sietää sun tapaasi kirjotella ihmille. Nyt kuitenkin yritin kohteliaisuudesta kysellä, että mitä ihmettä tarkotat. Ei olis kannattanut, mutta ei se ole yllättävää. Sä voit riehua muiden kanssa. Mä en tule sulle enää tässä vastaamaan.", kun hän tuli sinnekin yrittämään rääpimistä ja jatkoi sitä senkin jälkeen, kun ilmoitin etten vastaa hänelle. Lisäksi hän tuli tuonne vielä kolmanteen lankaan rääpimään päätään.
Oliko vielä jotain epäselvää?Itehän sä kysyit että mikä te eli juuri se te sinä ja muut oletettavat kirjoittajat.🙂.
Anonyymi kirjoitti:
Yksikään ei tullut sinne ketjuunne sanomaan mitään, että kyllä se selvää on ketkä täällä kiusaavat ja ne ovat te rekatut.
Kuten jo sanoin se oli yks ketju muutenhan se ei pidä paikkaansa vaan anot kohtelee ihmisiä tosi törkeästi myös itekin saa kuunnella sitä pään rääpimistä päivittäin usealta ja ihan heidän omasta aloitteestaan vai onko sulta jääny kaikki tarralenkkri ja pulleat kaveripoika niin mukavat läpät näkemättä noin niin kuin yhtenä omakohtaisena esimerkkinä. Kyllä anot on niitä kiusaajia useinmiten tietysti kaikki anot ei ole mutta siinä on vähän se ongelma että ne kiusaaja anot leimaa myös ne ei kiusaajat kun anot on yhtä kasvotonta samaa massaa.🙂.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
No vaikka kaikki aivan sama kyllä se asia selväksi käy että olet ollut tekemisissä hänen kanssaan ennenkin ja kun häntä on useesti aiemmissa ketjuissa kiusattu ei oo kyllä epäilystäkään ettetkö sä olisi kiusannut tai ollut mukana kiusaamassa. Ja jälleen kerran voithan sä vedota ettet muka ole mutta ei mene läpi vaikka sitä ei anouden vuoksi voikaan vahvistaa.😄.
Mistä se käy ilmi? Kerro nyt ihmeessä missä vietissäni mä olen häntä kiusannut. Mä kerroin sulle hyvinkin tarkasti tossa, että mitkä on mun viestejäni, joten kai sä nyt osaat sanoa mitä niistä tarkoitat?
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
Itehän sä kysyit että mikä te eli juuri se te sinä ja muut oletettavat kirjoittajat.🙂.
Eli kerro nyt siis, että missä vietissäni olen häntä kiusannut?
Anonyymi kirjoitti:
Tässäkin rekattu aloitti rääpimisen (Huitale) ja rekattu jatkaa (Mikkojuhan). Aina vaan rekatut riehumassa ja kiusaamassa.
Mikä oli alkanut jo monessa aiemmassa ketjussa missä anot rääpii päätään ja kiusaa Huitaletta joskus se katkee ksmelinkin selkä.
Ja säkö väität viattomana ettei anot oo aukonu päätään tässä ketjussa vai ollenkaan.🙂.Anonyymi kirjoitti:
Todistapas se. Mä esitän todisteeksi tämän ketjun, siitä kuka kiusaa ja kuka puolustaa kiusaajaa ja kuka kiusattua.
No jotkin anothan on jo aikaa sitten aloittanu Huitaleen kiusaamisen ja löydät kyllä ketjut jos haluut mä en niitä jaksa kaivella. Hyvähän sun on polleena tätä ketjua muka käyttää "todisteena" kun kukaan kuitenkaan jaksa lähtee kaivaan ja ettiin ketjuja missä Huitaleen kiusaamista on tapahtunut. Eikä mulla oo mitään tarvetta todistaa sulle yhtään mitään se on ihan yhdentekevää mulle mikä sun mielipide on ei se asioita miksikään muuta olit sä mitä mieltä tahansa.🙂.
Anonyymi kirjoitti:
Aika tyypillistä kiusaajan puhetta, syyttää kiusattua.
Sähän sen tiedät kun niin teet.😄.
Anonyymi kirjoitti:
Missä kohtaa mä sitten kiusasin häntä? Mä kysyin sulta jo äsken, että mitäköhän viestiäni sä tarkoitit? Ja tämä on nyt siis edelleen aloittaja.
Luuletko sä että mä rupeen kaikkien ketjujen seasta kaivaan niitä ketjuja missä Huitaletta on kiusattu kun sä kuitenkin väittäisit että eeenhän minä tuo ole se on joku muu ano.🙂.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
Luuletko sä että mä rupeen kaikkien ketjujen seasta kaivaan niitä ketjuja missä Huitaletta on kiusattu kun sä kuitenkin väittäisit että eeenhän minä tuo ole se on joku muu ano.🙂.
Eli sinä vain oletat, ihan kuten Huitalekin oletti jo tuossa ekassa vietissään ja katsoi oikeudekseen soittaa suutansa, oman oletuksensa vuoksi. Hän on tehnyt sitä mulle usein, enkä mä edelleenkään tiedä kenelle hän noita kuvittelee kirjoittelevansa. Ei ihan normaalia touhua mun silmissäni.

Sinä et ymmärrä huumoriani, jos ymmärtäisit et olisi paskanniellyt.
Anonyymi kirjoitti:
Sen kun näkisi, että teillä rekatuilla olisi joskus munaa pyytää anteeksi käytöstänne ja sanoa toisillenne, että lopeta. Tai no Dissellä oli, siellä edellisessä ketjussa, jossa sinä Mikkojuhan kiusasit muita. Siitä todella iso käsi Disselle 👏👏👏👏👏👏. Ilmeisesti ainoa teistä rekatuista, jolla on pokkaa siihen.
Sen mä voin myöntää kyllä että tässä ketjussa oon kyllä käyttäytynyt myös ite huonosti mutta mä kun en vaan siedä että mun ystäviäni kiusataan ja mä vaistomaisestikin puolustan niitä. Ja tää koko vänkääminen on kyllä munkin mielestä typerää ja turhaa.
Mutta yritetään nyt sitten tällä tavalla jos tämän sais loppumaan mikä olis hienoa. Mä olen omalta osaltani käytöksestäni tässä ketjussa pahoillani ja pyydän anteeksi jos olen loukannut ja kirjoittanut ilkeästi voin ottaa myös syytä omaan niskaani kyllä että reagoin turhan vahvasti kun koin että mun ystävääni kohdellaan kaltoin ja halusin häntä puolustaa. Osittain reagointi johtui siitä että on ollut tosi paska päivä ja on huono olla muutenkin vaikka se ei ole mikään syy tai oikeutus käyttäytyä huonosti. Se on tosiasia että Huitaletta on anot kiusanneet mutta on tosiasia myös että se ei välttämättä ole ollut aloittaja vaikka ite sellaisen käsityksen kommenteista sainkin. Ja varmasti myös me rekatutkin käyttäydytään huonosti anoja kohtaan kukaan ei ole täydellinen. En edelleenkään ole sitä mieltä että syy on täysin Huitaleen tai mun itseni olen joistain asioita edelleen samaa mieltä mutta oman osani syystä voin kyllä kantaa koska olisin voinut käyttäytyä toisinkin ja viisaammin. Mulla ei ole mitään henkilökohtaista ketään teistä vastaan vaikka meidän mielipiteet ja näkemykset asioista ja niiden syistä eroaa rankasti se ei oikeuta huonoa käytöstä vaikka näin on.
Tämän parempaa "oliivinoksaa" en osaa ojentaa tee/tehkää sillä nyt sitten mitä parhaaksi näette.🙂.Anonyymi kirjoitti:
Missä täällä kukaan on sanonut kirjoitelleensa Huitaleen kanssa. Kyllä täällä voi itsekunkin viestejä lukea, vaikkei tämän kanssa kirjoittelisi. Hän on ihan helvetin ilkeä ja aina rääpimässä päättään syyttä suotta. Kuten nyt tässäkin ketjussa näkyy. Ekasta viestistään lähtien pelkkää k.sipäisyyttä.
Mä en ole ollenkaan samaa mieltä enkä tuota allekirjoita ja mun tuntema Huitale ei voisi kauempana tosta olla mutta jokaisella on mielipiteensä.🙂.
Anonyymi kirjoitti:
Eli sinusta on ok kiusata olettamien perusteella. Kyllä se kävi tässä jo ilmi.
No ei ole.🙂.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
Sen mä voin myöntää kyllä että tässä ketjussa oon kyllä käyttäytynyt myös ite huonosti mutta mä kun en vaan siedä että mun ystäviäni kiusataan ja mä vaistomaisestikin puolustan niitä. Ja tää koko vänkääminen on kyllä munkin mielestä typerää ja turhaa.
Mutta yritetään nyt sitten tällä tavalla jos tämän sais loppumaan mikä olis hienoa. Mä olen omalta osaltani käytöksestäni tässä ketjussa pahoillani ja pyydän anteeksi jos olen loukannut ja kirjoittanut ilkeästi voin ottaa myös syytä omaan niskaani kyllä että reagoin turhan vahvasti kun koin että mun ystävääni kohdellaan kaltoin ja halusin häntä puolustaa. Osittain reagointi johtui siitä että on ollut tosi paska päivä ja on huono olla muutenkin vaikka se ei ole mikään syy tai oikeutus käyttäytyä huonosti. Se on tosiasia että Huitaletta on anot kiusanneet mutta on tosiasia myös että se ei välttämättä ole ollut aloittaja vaikka ite sellaisen käsityksen kommenteista sainkin. Ja varmasti myös me rekatutkin käyttäydytään huonosti anoja kohtaan kukaan ei ole täydellinen. En edelleenkään ole sitä mieltä että syy on täysin Huitaleen tai mun itseni olen joistain asioita edelleen samaa mieltä mutta oman osani syystä voin kyllä kantaa koska olisin voinut käyttäytyä toisinkin ja viisaammin. Mulla ei ole mitään henkilökohtaista ketään teistä vastaan vaikka meidän mielipiteet ja näkemykset asioista ja niiden syistä eroaa rankasti se ei oikeuta huonoa käytöstä vaikka näin on.
Tämän parempaa "oliivinoksaa" en osaa ojentaa tee/tehkää sillä nyt sitten mitä parhaaksi näette.🙂.Aloittaja toteaa, että näkisin edelleen erittäin mielelläni sen kohdan, jossa muka ole häntä kiusannut ja millä perusteella väitetään, että vika ei olisi yksinomaan ja vain ja ainoastaan Huitaleen. Syytöksiä kyllä esitetään, mutta vieläkään sitä kohtaa ei ole mulle näytetty.
Anonyymi kirjoitti:
Näyttää olevan paljon kätevämpää sulle. Voit millon vaan päättää, että tämän tunnista ja tuota taas en ja sitten sen mukaan kätevästi kiusata ja saat vielä tekosyynki.
No sehän ei mene noin mutta sä voit olla sitä mieltä jos siltä tuntuu kerran.🙂.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
No sehän ei mene noin mutta sä voit olla sitä mieltä jos siltä tuntuu kerran.🙂.
Lue ihmeessä ketju uudestaan läpi, vaikka se onkin pääosin täynnä pa.kaa. Tässä on nyt jo aika hiton monta kertaa käytetty noita tekosyitä ja juurikin molempiin suuntiin, ihan kumpi kulloinkin on sopivampi.
Huitale kirjoitti:
Onpas täällä käyty kymmenien viestien polemiikkia. 😄
Ei tuolle kannata tekstiä tuhlata, hän ottaa kaiken kiusaamisena mistä ei tykkää tai ole samaa mieltä kanssaan. Itselleen sallii sen mitä muille ei.No tän "pienen" ihan parin viestin konfliktin 😄 jälkeen kun on munkin tunteeni vähän laskenu niin yritän nyt rauhan tehdä kun käyttäydyin mäkin välillä tuolla huonosti kun suutuin.🙂.
Mikkojuhan kirjoitti:
No tän "pienen" ihan parin viestin konfliktin 😄 jälkeen kun on munkin tunteeni vähän laskenu niin yritän nyt rauhan tehdä kun käyttäydyin mäkin välillä tuolla huonosti kun suutuin.🙂.
Mjoo, ei ihme jos näihin turhautuu. Ikinä eivät itse ole syyllisiä mihinkään, muut vaan. Kauhee sepittely, ai kun loukkaa ja itse aukoo päätään minkä ehtii joka väliin. 🤣
Anonyymi kirjoitti:
Aloittaja toteaa, että näkisin edelleen erittäin mielelläni sen kohdan, jossa muka ole häntä kiusannut ja millä perusteella väitetään, että vika ei olisi yksinomaan ja vain ja ainoastaan Huitaleen. Syytöksiä kyllä esitetään, mutta vieläkään sitä kohtaa ei ole mulle näytetty.
Mä en jaksa enää.😄. Jos ei tuo äskeinen kelvannut se ei sitten kelvannut. Ei siitä seuraa muuta kuin lisää vääntöä vaan. Kaikkee hyvää sulle ja rauhaa ja rakkautta. Eikä tuo ole vittuilua vaan tarkoitan sitä ihan vilpittömästi. Mulla on mielipiteeni ja näkemykseni ja sulla on omas ne ei tuu ikinä tässä asiassa kohtaamaan joten on parempi jättää se kokonaan. Kerran vielä olen omasta käytöksestäni pahoillani vaikka asioista eri mieltä ollaankin se ei oikeuta huonoa käytöstä kumpaankaan suuntaan.🙂.

Siinä nyt esitettiin syytöksiä, että eipä se kovin kaksinen anteeksipyynnöksi ollut.
Anonyymi kirjoitti:
Lue ihmeessä ketju uudestaan läpi, vaikka se onkin pääosin täynnä pa.kaa. Tässä on nyt jo aika hiton monta kertaa käytetty noita tekosyitä ja juurikin molempiin suuntiin, ihan kumpi kulloinkin on sopivampi.
Ei jaksa enää on jo tarpeeksi paha olo ollut tänään enkä haluu lisätä sitä kahlaamalla tota kuonaa läpi en niitä omia tyhmyyksiä varsinkaan mutta en niitä vastapuolenkaan.😄.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
Mä en jaksa enää.😄. Jos ei tuo äskeinen kelvannut se ei sitten kelvannut. Ei siitä seuraa muuta kuin lisää vääntöä vaan. Kaikkee hyvää sulle ja rauhaa ja rakkautta. Eikä tuo ole vittuilua vaan tarkoitan sitä ihan vilpittömästi. Mulla on mielipiteeni ja näkemykseni ja sulla on omas ne ei tuu ikinä tässä asiassa kohtaamaan joten on parempi jättää se kokonaan. Kerran vielä olen omasta käytöksestäni pahoillani vaikka asioista eri mieltä ollaankin se ei oikeuta huonoa käytöstä kumpaankaan suuntaan.🙂.
Ja jos esittää syytöksiä niin kyllä niille nyt silloin joku perustekin pitäisi olla. En mä edelleenkään tiedä, että mikä viestini hänen käytöksensä sun mielestäsi oikeutti.
Huitale kirjoitti:
Mjoo, ei ihme jos näihin turhautuu. Ikinä eivät itse ole syyllisiä mihinkään, muut vaan. Kauhee sepittely, ai kun loukkaa ja itse aukoo päätään minkä ehtii joka väliin. 🤣
No sen tunne mullekin tuli mutta en viaton ollu itekään. Ja ei nuo kumpienkaan näkemykset tuosta tuu muuttumaan kuitenkaan ainoo mikä pysyy vakiona on vittuilun ja paskan määrä.😄.
Anonyymi kirjoitti:
Siinä nyt esitettiin syytöksiä, että eipä se kovin kaksinen anteeksipyynnöksi ollut.
No sä oot vapaa olemaan sitä mieltä en mäkään sun syytöksiin yhdy vaan kiistän ne yhtä jyrkästi kun sä mun mutta en mä silti tahdo tapella ja vittuilla.🙂.
Mikkojuhan kirjoitti:
No sen tunne mullekin tuli mutta en viaton ollu itekään. Ja ei nuo kumpienkaan näkemykset tuosta tuu muuttumaan kuitenkaan ainoo mikä pysyy vakiona on vittuilun ja paskan määrä.😄.
Ei kai kukaan näissä ketjuissa viaton voi ollakkaan, sehän se on vänkääjien ideakin.
Mutta matelemaan ei pidä ruveta. 😉Anonyymi kirjoitti:
Ja jos esittää syytöksiä niin kyllä niille nyt silloin joku perustekin pitäisi olla. En mä edelleenkään tiedä, että mikä viestini hänen käytöksensä sun mielestäsi oikeutti.
Ei tämän ketjun viestit vaan aiemmat kun häntä on kiusattu kuten oon sanonut mutta se on täysin totta että ne ovat voineet olla myös jonkun toisen viestejä kuin sun sitä kun ei voi tietää. Mutta en mä tahdo aloittaa tätä uudestaan. Ne voi olla sun tai yhtä hyvin olla olematta mutta ymmärrän miksi Huitale toimi kuten toimi. Ei siitä sen enempää kun meidän näkemykset niin paljon kuitenkin eroaa.🙂.
Huitale kirjoitti:
Ei kai kukaan näissä ketjuissa viaton voi ollakkaan, sehän se on vänkääjien ideakin.
Mutta matelemaan ei pidä ruveta. 😉No ei pidä todellakaan mutta aina sitä voi ainakin kerran yrittää sopuakin kun on itekin toiminut väärin ja jos se ei kelpaa niin sitten ei kelpaa enempää ei voi tehdä.😊.
Mikkojuhan kirjoitti:
No ei pidä todellakaan mutta aina sitä voi ainakin kerran yrittää sopuakin kun on itekin toiminut väärin ja jos se ei kelpaa niin sitten ei kelpaa enempää ei voi tehdä.😊.
Nojoo, ei nämä oikeasti mitään sopua kaipaa, vaan matelua heidän ylimielisyydelleen. Minä en siihin väänny.
Mutta ketjusta voi jäädä pois, kun huikoo. Tsemiä. 👍🤗- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
No sä oot vapaa olemaan sitä mieltä en mäkään sun syytöksiin yhdy vaan kiistän ne yhtä jyrkästi kun sä mun mutta en mä silti tahdo tapella ja vittuilla.🙂.
Mä en ole esittänyt yhtään syytöstä sua kohtaan. Sen sijana olen pyytänyt esittämään minulle sen kohdan, johon omat syytöksesi perustuvat. Ilmeisesti et ole aikeissa sitä esitää, vaan susta on ok esittää perusteettomia syytöksiä. Jos ei, niin kerro ihmeessä miten toi pitää ymmärtää.

No älä sitten aloita nytkään. Ymmärrät kuitenkin miten haluat, niin en viitsi selittää. Lopputulos on tasan sama kun ei edes vaivaudu, kun jos vaivautuu.
Huitale kirjoitti:
Nojoo, ei nämä oikeasti mitään sopua kaipaa, vaan matelua heidän ylimielisyydelleen. Minä en siihin väänny.
Mutta ketjusta voi jäädä pois, kun huikoo. Tsemiä. 👍🤗Siltä se nyt rupee vaikuttaan ikävästi. Joo näin se on aina voi hypätä pois. Kiitos paljon ystävä hyvä.😊.
Mikkojuhan kirjoitti:
Siltä se nyt rupee vaikuttaan ikävästi. Joo näin se on aina voi hypätä pois. Kiitos paljon ystävä hyvä.😊.
Jeps. 💖🤗
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lievästi sekavaa settiä. 🤔
Sitä se sillä kai hakeekin kuka hokaa kui sekasin se on
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
Tippaleipäaivot totee noin.
Sulla ei taida olla edes sellasia
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
Kas, kun en ole meedio niin en voi tietää kuka anonyymi on mikäkin naukujista.
Jos haet sitä että saat jonkun suuttumaan ja uhkailemaan sua että voit nostaa syytteen ja yrittää hakea korvauksia ni joutunet nostaan syytteen ittiäs vastaan teil kun on niin kaunis tapa välistä kirjotella kirjautuneena ja si anomuumina omiinkirjoituksiinne ja näin ollen vittuilette itse itsellenne ja toisinaan jopa uhkailette itse itseänne sanoisin että melko sairasta touhua ainoa haitta siinä on että jotkut herkemmät pelästyy ja luulee että joku tervejärkinen näillä sivuilla harrastaisi sitä uhkailua
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
Avohoitopäivä sulla tänään?
Se on vasta loppu viikosta sun taas pitäs olla suljetulla
Anonyymi kirjoitti:
Jos haet sitä että saat jonkun suuttumaan ja uhkailemaan sua että voit nostaa syytteen ja yrittää hakea korvauksia ni joutunet nostaan syytteen ittiäs vastaan teil kun on niin kaunis tapa välistä kirjotella kirjautuneena ja si anomuumina omiinkirjoituksiinne ja näin ollen vittuilette itse itsellenne ja toisinaan jopa uhkailette itse itseänne sanoisin että melko sairasta touhua ainoa haitta siinä on että jotkut herkemmät pelästyy ja luulee että joku tervejärkinen näillä sivuilla harrastaisi sitä uhkailua
Muut uhkailee, minä otan ihan rennosti. Nää on niin jo nähty, ei nosta sykettä enää. 😊
Se on mielestäni ihan kaikkein tärkeimpiä ominaisuuksia ihmisessä, ettei käämi pala. Siis parisuhteeseen. Kavereista, työkavereista ja sukulaisistakin saa etäisyyttä, mutta tästä yhdestä ei.
Ja sitten käytännön ratkaisuna riittävä määrä neliöitä auttaa. Talvi on kylmä ja pitkä eikä etäisyyttä ole suotavaa hakea aina jostain kuppilasta tms.- Anonyymi
Musta olennaisempaa on se, että kumpikaan osapuoli ei saa toistensa käämejä palamaan. Sitä tulee vältää viimeiseen saakka ja ainakin itselleni on tosia tärkeää, että mä osaan väistää ja lopettaa siinä kohtaa, jos toinen alkaa osoittaa merkkejä, että nyt on liikaa. Tietenkään sekään ei toimi, jos toisella on kovin lyhyt sytytyslanka. Siksi onkin tosi tärkeetä, että ollaan suht yhteensopivia.
Mulle ei sovi tollanen neliöratkaisu, mutta he, joille se sopii, toimikoon noin. Jokainen tyylillään. 🙂 Anonyymi kirjoitti:
Musta olennaisempaa on se, että kumpikaan osapuoli ei saa toistensa käämejä palamaan. Sitä tulee vältää viimeiseen saakka ja ainakin itselleni on tosia tärkeää, että mä osaan väistää ja lopettaa siinä kohtaa, jos toinen alkaa osoittaa merkkejä, että nyt on liikaa. Tietenkään sekään ei toimi, jos toisella on kovin lyhyt sytytyslanka. Siksi onkin tosi tärkeetä, että ollaan suht yhteensopivia.
Mulle ei sovi tollanen neliöratkaisu, mutta he, joille se sopii, toimikoon noin. Jokainen tyylillään. 🙂Näen sen yhteensopivuuden niin, että silloin voi kumpikin jatkuvasti pinnistelemättä olla niin, ettei polta toisen käämejä. Ainakin pääsääntöisesti. Satunnaiset poikkeamat voi sietää ja itsensä ja toisen tunteminen auttaa siihen, että näkee ennakkomerkit milloin olla ajautumassa kohti kuumenemispistettä. Sitten vaan voi muuttaa kurssia. Ilman että se tuntuu pinnistelyltä.
Neliöt auttaa, että voi tehdä asioita omaan tahtiin ja omassa tilassa.- Anonyymi
scrg kirjoitti:
Näen sen yhteensopivuuden niin, että silloin voi kumpikin jatkuvasti pinnistelemättä olla niin, ettei polta toisen käämejä. Ainakin pääsääntöisesti. Satunnaiset poikkeamat voi sietää ja itsensä ja toisen tunteminen auttaa siihen, että näkee ennakkomerkit milloin olla ajautumassa kohti kuumenemispistettä. Sitten vaan voi muuttaa kurssia. Ilman että se tuntuu pinnistelyltä.
Neliöt auttaa, että voi tehdä asioita omaan tahtiin ja omassa tilassa.Sitähän se juuri onkin. Jos valinta oj oikein tehty, niin ei pitäisi tarvita kummempaa pinnistelyä. Vaikka tietenkin elämässä on erilaisia aikoja ja tilanteita ja toisinaan asiat ovat vaikeampi ja kuormittavia juttuja voi olla enemmän tai vähemmän, eivätkä ne vältäämättä liity mitenkään itse parisuhteeseen tai siihen kumppaniin. Toisinaan on syytä löytyä myös kestävyyttä, molemmin puolin.
Varmasti auttavat, heille jotka neliöistä tykkäävät. 🙂
- Anonyymi
Kummallisia asioita mietit.
- Anonyymi
Kyllä. Mä mietin usein kummallisia asioita. Eikä tämä edes ole läheskään sieltä kummallisimmasta päästä. 🙂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä. Mä mietin usein kummallisia asioita. Eikä tämä edes ole läheskään sieltä kummallisimmasta päästä. 🙂
Miksei saman tien miettisi asioita, jotka hyödyttäisi jotain?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksei saman tien miettisi asioita, jotka hyödyttäisi jotain?
Ihminen miettii mitä miettii. Ei sitä aina jaksa olla hyödyksi jollekulle.
- Anonyymi
Kyllähän toi ihan totta on, että naiset keskimäärin kaipaa enemmän tollasta tunnepuhetta ja ehkä sit myös sellasta, että kerrotaan omasta elämästä. Ei tietenkään päde kaikkiin yksilöihin, mutta keskimäärin varmaan noin. Tosta syystä mäkin koen noi tollaset BC jutut vähän oudoiksi, kun en mä ole koskaan vielä törmänny mieheen, joka olis halunnu tollasta menneistä puhumista harrastaa.
- Anonyymi
Kyllä, noin se munkin kokemukseni mukaan on ja mitä nyt juttuja kuulee, niin taitaa olla ison osan ihmisistä kokemus. Ja joo, tietenkään mikään ei päde kaikkiin.
Mäkin tosiaan koin myös ton ketjun oudoksi ja muutenkin ton koko aiheen. Ei miehet munkaan kokemuksen mukaan tollasia juuri kysele. Eri juttu varmaan, jos on pienet piirit tai jotain, mutta toisaalta on tullut pikkupaikkakunnallakin aikanaan asuttua, eikä siellä näyttänyt ketään hidastavan, vaikka panivat ja pariutuivat kaikki ristiin siinä pienessä piirissään. Ja siis varmasti näitä voi vaikka keskenään jossain kaveripiirissä puhua, mutta sekin vaatii, että se piiri tosiaan on riittävän pieni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, noin se munkin kokemukseni mukaan on ja mitä nyt juttuja kuulee, niin taitaa olla ison osan ihmisistä kokemus. Ja joo, tietenkään mikään ei päde kaikkiin.
Mäkin tosiaan koin myös ton ketjun oudoksi ja muutenkin ton koko aiheen. Ei miehet munkaan kokemuksen mukaan tollasia juuri kysele. Eri juttu varmaan, jos on pienet piirit tai jotain, mutta toisaalta on tullut pikkupaikkakunnallakin aikanaan asuttua, eikä siellä näyttänyt ketään hidastavan, vaikka panivat ja pariutuivat kaikki ristiin siinä pienessä piirissään. Ja siis varmasti näitä voi vaikka keskenään jossain kaveripiirissä puhua, mutta sekin vaatii, että se piiri tosiaan on riittävän pieni.Noinpa. Ei tollasiin miehiin, ku esim. tossa BC ketjussa, oikeessa elämässä törmää. Tai ainakaan mä en ole koskaan edes kuullut tollasia kyselevistä miehistä, kun korkeintaan joittenkin muslimien kanssa. Niitä tollaset voi kiinnostaakin.
Anonyymi kirjoitti:
Noinpa. Ei tollasiin miehiin, ku esim. tossa BC ketjussa, oikeessa elämässä törmää. Tai ainakaan mä en ole koskaan edes kuullut tollasia kyselevistä miehistä, kun korkeintaan joittenkin muslimien kanssa. Niitä tollaset voi kiinnostaakin.
Törmää niihin, he vaan osaa onkia sen tiedon niin ettet äkkää välttämättä. Kaiken muun jubailun ohessa moni kertoo entisestä elämästään tarpeeksi avointa asiaa.

Toikin on kyllä ihan totta, että tulee vähän mieleen jotku uskonnolliset fanaatikot. Siis eihän siinä mitään, että tykkää mistä tykkää. Sen ilmasemiseen ei kuitenkaan huoritteluja ja lutkitteluja yms. tarvittais.
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
Törmää niihin, he vaan osaa onkia sen tiedon niin ettet äkkää välttämättä. Kaiken muun jubailun ohessa moni kertoo entisestä elämästään tarpeeksi avointa asiaa.
Ei niihin törmää. Tai voi ne tietenkin olla jotain sekopäitä, jotka lukee auringonpilkkuja. Mutta sehän on niiden oma ongelma.
Anonyymi kirjoitti:
Ei niihin törmää. Tai voi ne tietenkin olla jotain sekopäitä, jotka lukee auringonpilkkuja. Mutta sehän on niiden oma ongelma.
Kyllä törmää jollei pyöri tosiaan pienissä sisäsiittoisissa piireissä yksinomaan. Kaikki ei tietty ymmärrä milloin on saatu tietoa tarpeeksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niihin törmää. Tai voi ne tietenkin olla jotain sekopäitä, jotka lukee auringonpilkkuja. Mutta sehän on niiden oma ongelma.
Toikin on ihan totta. Sellasia yksilöitä tietenkin on, jotka kuvittelee saavansa jotain tietoa jostain. Se tosiaan on ihan heidän oma ongelmansa ja oma häviönsä. Ei heihin kannata kiinnittää huomiota. Eivät ole sen arvosia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toikin on ihan totta. Sellasia yksilöitä tietenkin on, jotka kuvittelee saavansa jotain tietoa jostain. Se tosiaan on ihan heidän oma ongelmansa ja oma häviönsä. Ei heihin kannata kiinnittää huomiota. Eivät ole sen arvosia.
No joo. Jos joku on vielä vastenmielisempää ku kuulustelijatyyppi, niin se on olettajatyyppi. Sellasessa ei tosiaan mitään häviä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No joo. Jos joku on vielä vastenmielisempää ku kuulustelijatyyppi, niin se on olettajatyyppi. Sellasessa ei tosiaan mitään häviä.
Kyllä. Olettaminen on vielä paljon vastenmielisempää. Ja siis sellanen ihminenhän vois jatkossa muutenkin olettaa milloin mitäkin ja lukea milloin mitäkin "merkkejä". Se on vaan hyvä, jos ei hanki ympärilleen olettajia, joiden oletuksia sais sitten olla jatkuvasti yrittämässä korjailla.

Tästä tuli sitten näköjään ainakin tuolla alussa olettamisketju 🙄. Ihan outoa, että noi ei osaa koskaan käyttäytyä.

Joo, mä en tiedä mikä tota yhtä vaivaa. Ei ole eka kerta. Se luulee mua joksikin. 🙂

Mä en tajuu tollasta, että pitää kuvitella jotenkin tietävänsä kuka joku Anonyymi on. Siinä on niin suuri riski mennä pieleen ja sitten sen perusteella kirjottelee rumasti ja vielä perustelee sillä omalla kuvitelmallaan. Ei mahdun mun päähäni miten voi ajatella noin.

En minäkään tajua, miten omilla oletuksillaan voi tollasta käytöstä oikeuttaa ja sitten vielä olla pyytämättä anteeksi, 🙄
Mitä sä muuten tämmösiä pohdit ja ikäväkylläkin vielä toteat?
- Anonyymi
Sori, mutta mä en aio tän enempää sun kanssasi jutella. Yleensäkin pyrin kiertämään sut kaukaa, kun en voi sietää sun tapaasi kirjotella ihmille. Nyt kuitenkin yritin kohteliaisuudesta kysellä, että mitä ihmettä tarkotat. Ei olis kannattanut, mutta ei se ole yllättävää. Sä voit riehua muiden kanssa. Mä en tule sulle enää tässä vastaamaan.

Heh, kuulostatkin vähän takakireältä tyypiltä. Sehän vaan sopii. Et ole itsekkään miellyttävää seuraa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sori, mutta mä en aio tän enempää sun kanssasi jutella. Yleensäkin pyrin kiertämään sut kaukaa, kun en voi sietää sun tapaasi kirjotella ihmille. Nyt kuitenkin yritin kohteliaisuudesta kysellä, että mitä ihmettä tarkotat. Ei olis kannattanut, mutta ei se ole yllättävää. Sä voit riehua muiden kanssa. Mä en tule sulle enää tässä vastaamaan.
Toi on muuten oikeestaan aika hyvä periaate. Mä taidan tehdä saman. Hittojako tuolle mitään vastaamaan.
Anonyymi kirjoitti:
Toi on muuten oikeestaan aika hyvä periaate. Mä taidan tehdä saman. Hittojako tuolle mitään vastaamaan.
Jutelkaa keskenänne alterego toiselle. 😜👍
- Anonyymi
Ehkä se on hieman stereotypia, että naiset puhuisivat paljon ja juuri tunteista ja noin, on niitä omituisia höpöttäjiä miehissäkin. Suomalaisissa noin yleisesti taitaa olla enemmän tällaisia erakkoluontoisia basic tuppisuita, jotka eivät siedä liiallista turhanpäiväistä jorinaa, niin kuin esimerkiksi minä (nainen), kuin tietyissä muun maalaisissa, omien havaintojen pohjalta.
- Anonyymi
On sellasia miehiäkin. Mä (siis alottaja) tosiaan olen itsekin ollut parisuhteessa sellasen paljon puhetta haliuavan miehen kanssa. Hänen lisäksene en kuitenkaan tunne muita vastaavia, että ei se kai ihan tavallisin juttu ole.
- Anonyymi
Eihän sitä tarvitse löytää kuin yksi ihminen jota jaksaa hyvin katsella. Onneksi kaikilla on omanlaisensa maku, niin riittää jokaiselle omansa.
xLiner- Anonyymi
Onneksi noin. Siitä ajatuksesta tää koko ketju oikeastaan juuri lähtikin.
- Anonyymi
Eli taipumusta lesboiluun etsit itsellesi kivan naisen eli tapaat elämäsi donnan ja haluat pussailla sitä ja haluat jutella ja olla sen kanssa menette naimisiin kumpi haluaisit suhteessa nainen vai ns mies eli onnea sen oikean löytämiseen
- Anonyymi
Ei, vaan nimenomaan kun ei ole. Tarkkuutta lukemiseen. 🙂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei, vaan nimenomaan kun ei ole. Tarkkuutta lukemiseen. 🙂
Yritin olla kannustava eli jos tunnet seksuaalista vetoa kahteen ystävä naisiisi mutta et haluaisi puhua tunseista vai tarkoitatko kun puhuvat menneistä eli joutuisit juttelemaan heidän kanssaan miksi ennen olit miesten kanssa vaikka olit rakastunut heihin ja sinua ei löpinät kiinnosta vaan haluaisit suoraan asiaan eli seksiä ja tyydyttää heitä eli kyllä sinun täytyy puhua rakkaus ihastuksesi kanssa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei, vaan nimenomaan kun ei ole. Tarkkuutta lukemiseen. 🙂
Ja kyllä jotain tunnet kun mietit suhdetta tai rakastumista ja yhteis eloa ystävä naisesi kanssa jokin sinua pelottaa onko ystävä nainen hetero mutta olet rakastunut häneen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kyllä jotain tunnet kun mietit suhdetta tai rakastumista ja yhteis eloa ystävä naisesi kanssa jokin sinua pelottaa onko ystävä nainen hetero mutta olet rakastunut häneen
Kannattaa lukea tarkemmin. 🙂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa lukea tarkemmin. 🙂
Ok heterolta vaikutat no toivotaan että löydät sen elämäsi miehen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa lukea tarkemmin. 🙂
Ja kai tuleva miehesi haluaa tietää sinusta kaiken ja on kiinnostunut elämästäsi ja eri toten tunteistasi ja haluaa sinulle hyvää ja parastasi koska se rakastaa sinua ja haluaa tietää yksityisasioistasi ja hän haluaa kertoa sinulle omansa eli yksityis asiat on teidän kummankin asioita eli jos sinulla jokin ongelma hän haluaa tietää sen eli se on sitten teidän yhteinen ongelma ja yhdessä ratkotte sen

Ei kiitos. Mulla oli jo yksi mies, joka halusi jatkuvasti puhua. En huoli toista vastaavaa. 🙂

En nyt jatkuvasta puhumisesta tiedä en itsekkään mikään juttelu mies ole vaan toiminnan miehiä ja sano jotain esimerkkiä mistä puhuu liikaa

En mä mitään toiminnan miestäkään kaipaa. Ihan normaali mies kiitos.
Siitä on jo niin kauan, mutta vähän kaikesta. Mä ttulin allergiseksi mm. kysymykselle "miltä susta tuntuu". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En mä mitään toiminnan miestäkään kaipaa. Ihan normaali mies kiitos.
Siitä on jo niin kauan, mutta vähän kaikesta. Mä ttulin allergiseksi mm. kysymykselle "miltä susta tuntuu".Jos se kysy sinulta miltä se kikkeli tuntuu kun tiesi että pimpeistä tykkäät enempi ja silmäsi loisti aina kun puhuit ystävänaisestasi ja suukotteluistanne ja mies kysyi miltä se miehen antama suukko maistui phyi pahaltako ja mies aavisti ettet hetero olekkaan ja erositte ja nyt mietit ystävä naisen kanssa asumista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos se kysy sinulta miltä se kikkeli tuntuu kun tiesi että pimpeistä tykkäät enempi ja silmäsi loisti aina kun puhuit ystävänaisestasi ja suukotteluistanne ja mies kysyi miltä se miehen antama suukko maistui phyi pahaltako ja mies aavisti ettet hetero olekkaan ja erositte ja nyt mietit ystävä naisen kanssa asumista
No ei todellakaan. Jos olis kysynyt, niin se suhde olis loppunut heti ensimmäiseen kysymykseen, 🙂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei todellakaan. Jos olis kysynyt, niin se suhde olis loppunut heti ensimmäiseen kysymykseen, 🙂
Tarviko sen kysyä sanoin näki sen silmistäsi ettet nauti miehestä ja kikkelistä vaan ystävä naisesi sai silmäsi loistamaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarviko sen kysyä sanoin näki sen silmistäsi ettet nauti miehestä ja kikkelistä vaan ystävä naisesi sai silmäsi loistamaan
Mieshän on selvästi umpihullu, joten päästä vapaaksi sellaisen. 🙂
- Anonyymi
Yleensä ottaen on niin, että ketään ihmistä ei oikein jaksa jatkuvasti, oli sitten mies tai nainen kyseessä.
-keinovaginamies-- Anonyymi
Ei kai sellasta tilannetta olekaan, että ketään tarvitsisi jaksaa jatkuvasti?
No siis mun lasten äiti kyllä jankkas kaikenlaista. Nyt kun mietin, niin tosi rasittava tyyppi. Sellaista jatkuvaa parisuhteenparantamisshaibaa, mutta sikäli yksitoikkoista, että minun toimissa oli ne parannuskohteet. 😁
Ja tunteista kun puheli, niin ainoita oli hänen tunteet, mitkä merkkas.
Mut on vastaavanlaisia tullut muitakin vastaan...itseasiassa vajaa pari vuotta sitten eräs.
Mua ei aiheet haittaa, olipa se mikä tahaansa, mutta jos sitä katsellaan ja jankutetaan kuuntelematta toista kokoajan vain yhdeltä kannalta, niin ei hyvä heilu.
Mä oon ristinyt sen "prinsessailmiöksi". Oon kyllä sitä joissain miehissäkin huomannut, mutta se on pikkuisen erilaista...- Anonyymi
"Prinsessailmiö" 😃. Joo, toi on varmasti vielä monin verron rasittavampaa, jos siinä on noin selkeä parannuskohde - muuta itsesi.
Anonyymi kirjoitti:
"Prinsessailmiö" 😃. Joo, toi on varmasti vielä monin verron rasittavampaa, jos siinä on noin selkeä parannuskohde - muuta itsesi.
Joo. Siis toisten tekemisistä ja tekemättä jättämisistähän me saadaan tunteet itselle. Mutta nämä "prinsessatyypit" ei tajua sitä, että joitain asioita ei vaan voi tehdä heidän tunteiden mieliksi, caan elämässä on muitakin muuttujia. 😁
Sit loukkaantuvat verisesti ja viimekädessä "kostavat" vielä. 😄
Sellainen konkreettinen selittäminenkään ei auta. Vaikka väännät rautalangasta mallin, niin siltikään he eivät osaa käsitellä tunteittensa vaikutuksia itseensä jonkun muun muuttujan mukaan, vaan syy on aina toisen... vaikka meteori tippuis niskaan, niin elokuviin pitää päästä, jos niin on luvattu. 😆- Anonyymi
Disseisback kirjoitti:
Joo. Siis toisten tekemisistä ja tekemättä jättämisistähän me saadaan tunteet itselle. Mutta nämä "prinsessatyypit" ei tajua sitä, että joitain asioita ei vaan voi tehdä heidän tunteiden mieliksi, caan elämässä on muitakin muuttujia. 😁
Sit loukkaantuvat verisesti ja viimekädessä "kostavat" vielä. 😄
Sellainen konkreettinen selittäminenkään ei auta. Vaikka väännät rautalangasta mallin, niin siltikään he eivät osaa käsitellä tunteittensa vaikutuksia itseensä jonkun muun muuttujan mukaan, vaan syy on aina toisen... vaikka meteori tippuis niskaan, niin elokuviin pitää päästä, jos niin on luvattu. 😆Ok. Tollasia sentään ei ole itselle kohdalle osunut, mutta ei sellainen kyllä ikinä mun seulastani läpi pääsisikään, kun luultavasti aiheuttaisi "hälytyksen" jo ennen tuota. 🙂
Anonyymi kirjoitti:
Ok. Tollasia sentään ei ole itselle kohdalle osunut, mutta ei sellainen kyllä ikinä mun seulastani läpi pääsisikään, kun luultavasti aiheuttaisi "hälytyksen" jo ennen tuota. 🙂
No naisissa ne menee äkkiä jokseenkin läpi, kun alussa sellaiset katselee hommia jotenkin sormien läpi, mutta aika pian he alkavat oireilemaan, kun itse katsastelee varovaisesti hommaa. 😁
Tää edellinen sai lopulliset kilarit kun olin työpaikan tykypäivillä rylläämässä, enkä muistanut jätkien kaa ryllätessä "raportoida" ja muistaa häntä pariin päivään samoin kuin aiemmin...varoittelut ei riittänyt. 😁
Viimeinen niitti oli kai, kun kysyi miten meni, niun castasin, että hyvin ja jatkuu yhden kamun kaa kotona saunanlämmityksellä...ku oli niin kivaa. 😁
No se siitä sit...ei kamalasti harmittanut. 😄- Anonyymi

No se siitä sit...ei kamalasti harmittanut. 😄Ei ne kyllä mulle menis naisissa läpi. 😛
Anonyymi kirjoitti:
Ei ne kyllä mulle menis naisissa läpi. 😛
Mä luulen, että miehet alkais kiukuttelemaan nopeammin... voin kyllä olla väärässäkin...
Ne miehet ei edes puhu tunteista, vaan kiukkuilevat muuten....joku mököttää, toinen repii itsensä henkseleistään irti. 😁
Naiset ehkä miettii, että tämä "tapaus" voi olla "korjattavissa". 😄- Anonyymi
Disseisback kirjoitti:
No naisissa ne menee äkkiä jokseenkin läpi, kun alussa sellaiset katselee hommia jotenkin sormien läpi, mutta aika pian he alkavat oireilemaan, kun itse katsastelee varovaisesti hommaa. 😁
Tää edellinen sai lopulliset kilarit kun olin työpaikan tykypäivillä rylläämässä, enkä muistanut jätkien kaa ryllätessä "raportoida" ja muistaa häntä pariin päivään samoin kuin aiemmin...varoittelut ei riittänyt. 😁
Viimeinen niitti oli kai, kun kysyi miten meni, niun castasin, että hyvin ja jatkuu yhden kamun kaa kotona saunanlämmityksellä...ku oli niin kivaa. 😁
No se siitä sit...ei kamalasti harmittanut. 😄Noissa ilmoitteluissa on tietenkin puolensa ja puolensa. Tietenkään ei ole ok alkaa reuhata, jos on tiedossa, että homma venyy ja vanuu. Toisaalta olishan sekin asiallista kertoa, että paljonko venyy ja vanuu (siis yleisesti, ottamatta kantaa tohon mitä kerroit)
Oma eksä meni kerran laivalle kavereidensa kanssa, eikä se tullutkaan sit kotiin kun sen piti tulla. Puhelimiin ei saa yhteyttä ja mitään tietoa, että mitäkähän on tapahtunu. Yritin soitella sen vanhemmille ja veljillekin, mutta kukaan ei vastaa. Sit se soitteli pari päivää myöhässä sunnuntai iltapäivänä, että hän on porukoillaan krapulassa, ollu edellisiillasta saakka ja ne oli ottaneet toisen rundin lahden yli. Siinä kohtaa keitti yli ja LUJAA. On niitä ihmisiä ennekin laivoilta kadonnu. Mutta eihän toi nyt oo mitenkään verrattavissa tohon sun kertomaasi, tuli vaan mieleen tosta ilmottelusta. Anonyymi kirjoitti:
Noissa ilmoitteluissa on tietenkin puolensa ja puolensa. Tietenkään ei ole ok alkaa reuhata, jos on tiedossa, että homma venyy ja vanuu. Toisaalta olishan sekin asiallista kertoa, että paljonko venyy ja vanuu (siis yleisesti, ottamatta kantaa tohon mitä kerroit)
Oma eksä meni kerran laivalle kavereidensa kanssa, eikä se tullutkaan sit kotiin kun sen piti tulla. Puhelimiin ei saa yhteyttä ja mitään tietoa, että mitäkähän on tapahtunu. Yritin soitella sen vanhemmille ja veljillekin, mutta kukaan ei vastaa. Sit se soitteli pari päivää myöhässä sunnuntai iltapäivänä, että hän on porukoillaan krapulassa, ollu edellisiillasta saakka ja ne oli ottaneet toisen rundin lahden yli. Siinä kohtaa keitti yli ja LUJAA. On niitä ihmisiä ennekin laivoilta kadonnu. Mutta eihän toi nyt oo mitenkään verrattavissa tohon sun kertomaasi, tuli vaan mieleen tosta ilmottelusta.Joo. Siis en mä täysin pimennossa ollut. Mutta hyvänyön luritukset jäi välistä ja muutenkin tavanomaista hiljaisempaa varmaan oli, mutta oli siellä jo pohjilla muitakin juttuja, mistä hän ei kertonutkaan...
Mutta en mä viitti edes alkaa hirmu kännissä mitään sepostelemaan... tiedä mitä edes laittaa... ja jätkien kanssa jos pääsee kerran vuodessa olemaan raipatiraa ja heikunkeikun, niin ei olis ollut häneltä paljon pois...
Muistaakseni kyllä varoitin, että pari päivää menee ja jos eräs tyyppi saa ekstravapaata mammukaltaan, niin menee kolmaskin päivä. Ja menihän se...se isi haisi rokkenrollille sen saunottelun jälkeen varmasti. 🤣
Sen emäntä ei ole kyllä mikään primpsessatyyppi, vaikka on kaunis kuin piru... ärhäkkä ja luonteikas, mutta ei mikään vinkuja. Kummassakin heissä on ymmärrystä toisiaan kohtaan paljon, mutta on myöskin munaa sanoa asiat suoraankin.
Luultavasti seuraavana viikonloppuna lähti mamma viilettää ja isin kintussa roikuttiin sit. 😄- Anonyymi
Disseisback kirjoitti:
No naisissa ne menee äkkiä jokseenkin läpi, kun alussa sellaiset katselee hommia jotenkin sormien läpi, mutta aika pian he alkavat oireilemaan, kun itse katsastelee varovaisesti hommaa. 😁
Tää edellinen sai lopulliset kilarit kun olin työpaikan tykypäivillä rylläämässä, enkä muistanut jätkien kaa ryllätessä "raportoida" ja muistaa häntä pariin päivään samoin kuin aiemmin...varoittelut ei riittänyt. 😁
Viimeinen niitti oli kai, kun kysyi miten meni, niun castasin, että hyvin ja jatkuu yhden kamun kaa kotona saunanlämmityksellä...ku oli niin kivaa. 😁
No se siitä sit...ei kamalasti harmittanut. 😄Oliko Kamunainen? Palstanaisten kommenteista olen saanut käsityksen ettei vastakkaisen sukupuolen kanssa kamuilu haittaa ketään naisia. Jos oli mies se on ehkä pahempi juttu, ota ensikerralla Kamunainen saunakaveriksi.
-harmiseikirj- - Anonyymi
Disseisback kirjoitti:
Joo. Siis en mä täysin pimennossa ollut. Mutta hyvänyön luritukset jäi välistä ja muutenkin tavanomaista hiljaisempaa varmaan oli, mutta oli siellä jo pohjilla muitakin juttuja, mistä hän ei kertonutkaan...
Mutta en mä viitti edes alkaa hirmu kännissä mitään sepostelemaan... tiedä mitä edes laittaa... ja jätkien kanssa jos pääsee kerran vuodessa olemaan raipatiraa ja heikunkeikun, niin ei olis ollut häneltä paljon pois...
Muistaakseni kyllä varoitin, että pari päivää menee ja jos eräs tyyppi saa ekstravapaata mammukaltaan, niin menee kolmaskin päivä. Ja menihän se...se isi haisi rokkenrollille sen saunottelun jälkeen varmasti. 🤣
Sen emäntä ei ole kyllä mikään primpsessatyyppi, vaikka on kaunis kuin piru... ärhäkkä ja luonteikas, mutta ei mikään vinkuja. Kummassakin heissä on ymmärrystä toisiaan kohtaan paljon, mutta on myöskin munaa sanoa asiat suoraankin.
Luultavasti seuraavana viikonloppuna lähti mamma viilettää ja isin kintussa roikuttiin sit. 😄Ahaa, jos tollasesta oli kyse niin mä olisin vain tyytyväinen. Mikään ei ole rasittavampaa kuin kännipuhelut ja kännisen rakkaudentunnustukset.
Mun eksä taas otti nokkinsa, kun sanoin sille, että et sitten tana soita mulle, kun se meni kavereidensa kanssa jonnekin mökille. Tulet kun tulet, mökki oli varattu viikoksi. Kerran se sieltä soitti, helvetillisessä jurrissa ja piru kun ärsytti koko puheluun, kun tiesi jo mitä sösshhön sösshhön juttua sieltä tulee. 😂 Anonyymi kirjoitti:
Oliko Kamunainen? Palstanaisten kommenteista olen saanut käsityksen ettei vastakkaisen sukupuolen kanssa kamuilu haittaa ketään naisia. Jos oli mies se on ehkä pahempi juttu, ota ensikerralla Kamunainen saunakaveriksi.
-harmiseikirj-Ei, kun työkaverimies.
Ehkä mä kuitenkin pitäisin kamunaiset vaan linjojen päässä, että saunakaveriks en ottais...varsinkin jos oon siis suhteessa ja/tai he suhteessa.
Mutta kyllä mä oon infonnut kaikkia suhteisiin pyrkiviä, että kamuja mulla on naisistakin.
Enkä mä usko, että tässä keississä kyse olisi ollut sellaisesta perinteisestä mustasukkaisuudesta...mutta prinsessaa ois pitänyt huomioida, vaikka kaverien kustannuksella...
Eli jotain valtapeliä kuitenkin...😄- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko Kamunainen? Palstanaisten kommenteista olen saanut käsityksen ettei vastakkaisen sukupuolen kanssa kamuilu haittaa ketään naisia. Jos oli mies se on ehkä pahempi juttu, ota ensikerralla Kamunainen saunakaveriksi.
-harmiseikirj-Sinällään mä en ymmärrä miten eri tavalla osa suomalaisista suhtautuu saunaan. Valtaosalla niistä, jotka tunnen, sauna on paikka, johon ei liity seksi mitenkään ja siellä voi olla kenen kanssa vaan alasti. Sitten toisille se on jotenkin seksuaalinen paikka, mutta noita mun tuttavapiirissäni on enemmän ulkolaisissa ku suomalaisissa. Sitten on vielä ainakin yks porukka, johon ite kuulun, jolle sauna on yksinolon paikka. Mä en halua sinne seuraa. Mä haluan olla siellä YKSIN.
Anonyymi kirjoitti:
Ahaa, jos tollasesta oli kyse niin mä olisin vain tyytyväinen. Mikään ei ole rasittavampaa kuin kännipuhelut ja kännisen rakkaudentunnustukset.
Mun eksä taas otti nokkinsa, kun sanoin sille, että et sitten tana soita mulle, kun se meni kavereidensa kanssa jonnekin mökille. Tulet kun tulet, mökki oli varattu viikoksi. Kerran se sieltä soitti, helvetillisessä jurrissa ja piru kun ärsytti koko puheluun, kun tiesi jo mitä sösshhön sösshhön juttua sieltä tulee. 😂No alkuunhan varmaan on kivakin, kun toinen muistaa huomioida vaikka kuinka ja on sitä lällynlällynjuttua...siis onhan ihastuminen ja rakastuminen juurimutineen ihan hiton huba fiilis...
Mut se äkkiä joillain (mullakin) riistäytyy käsistä, kun sitä ei ollut juuri ollut...mutta kyllä jo 40 + pitäis osata himmata niitä omiakin tunnustuksia, jopa kännissä.
Mutta toisaalta... 🤔
Ei kaikki oo vaan saanut kokea suuria hyviä tunteita...kyllä sit hutikassa voi lähteä käsistä. Alkoholihan korostaa olotiloja...🤔- Anonyymi
Disseisback kirjoitti:
No alkuunhan varmaan on kivakin, kun toinen muistaa huomioida vaikka kuinka ja on sitä lällynlällynjuttua...siis onhan ihastuminen ja rakastuminen juurimutineen ihan hiton huba fiilis...
Mut se äkkiä joillain (mullakin) riistäytyy käsistä, kun sitä ei ollut juuri ollut...mutta kyllä jo 40 pitäis osata himmata niitä omiakin tunnustuksia, jopa kännissä.
Mutta toisaalta... 🤔
Ei kaikki oo vaan saanut kokea suuria hyviä tunteita...kyllä sit hutikassa voi lähteä käsistä. Alkoholihan korostaa olotiloja...🤔No jaa. Musta kännipuhelut ja känniviestit on aina ällöjä. Mutta siis kai joku tykkää.
Anonyymi kirjoitti:
Sinällään mä en ymmärrä miten eri tavalla osa suomalaisista suhtautuu saunaan. Valtaosalla niistä, jotka tunnen, sauna on paikka, johon ei liity seksi mitenkään ja siellä voi olla kenen kanssa vaan alasti. Sitten toisille se on jotenkin seksuaalinen paikka, mutta noita mun tuttavapiirissäni on enemmän ulkolaisissa ku suomalaisissa. Sitten on vielä ainakin yks porukka, johon ite kuulun, jolle sauna on yksinolon paikka. Mä en halua sinne seuraa. Mä haluan olla siellä YKSIN.
Yksin on ihan jees... mutta onhan se kiva paikka vaikka kertoa päivän tapahtumista.
Mun eräs kovimmista rakkaista naisista tykkäs käydä illalla saunassa. Sen saunassa oli iso, sellainen pitkä ylälaude. Mä usein kun hänen luonaan olin, olin itse vapaalla ja hän tuli raskaan työpäivän päätteeksi mun kanssa saunaan. Mä hieroin shampooolla tai pesuaineella hänen hartioitaan ja selkää, kun hän kertoi pöivän tapahtumista siinä edessä ja viskeli löylyä...
Ei se ollut seksuaalinen homma ollenkaan, mutta nautin hänen äänestään ja jäntevistä lihaksista. Teki fyysiatä työtä ja hänkin selkeästi piti saunomisesta mun kanssa....
Noita hetkiä on kyllä ikävä. 🙄- Anonyymi

Noita hetkiä on kyllä ikävä. 🙄Mulle ei. Mä en halua puhua saunassa. Mä haluan olla siellä rauhassa. 🤣
Anonyymi kirjoitti:
No jaa. Musta kännipuhelut ja känniviestit on aina ällöjä. Mutta siis kai joku tykkää.
En mäkään tykkää... mut toisaalta jos on pakko sellainen pistää, niin en mä sitä kokonaisuutena huonona pidä...
Ehkä sanon sit suoraan, että jutellaanko sit kun oot selvempi...- Anonyymi
Disseisback kirjoitti:
En mäkään tykkää... mut toisaalta jos on pakko sellainen pistää, niin en mä sitä kokonaisuutena huonona pidä...
Ehkä sanon sit suoraan, että jutellaanko sit kun oot selvempi...Mä pidän huonona, mutta sanon sen kyllä ihan etukäteen, kun on vielä selvinpäin, että jutellaan sitten paremmalla ajalla ja juhli rauhassa.
Anonyymi kirjoitti:
Mulle ei. Mä en halua puhua saunassa. Mä haluan olla siellä rauhassa. 🤣
Joo. Se on kyllä tavallaan pyhä paikka...
Mutta ei seksuaalisuuskaan sinne kyllä kuulu. Siis pidän alastomasta naisvartalosta, mutta jotenkin siellä ei kuulu "värähtää". Sama ois varmaan joku vessa.. vaikka en sinne kyllä meniskään, vaikka saisikin...🤣- Anonyymi
Disseisback kirjoitti:
Joo. Se on kyllä tavallaan pyhä paikka...
Mutta ei seksuaalisuuskaan sinne kyllä kuulu. Siis pidän alastomasta naisvartalosta, mutta jotenkin siellä ei kuulu "värähtää". Sama ois varmaan joku vessa.. vaikka en sinne kyllä meniskään, vaikka saisikin...🤣Joo, siis muksut on mulle ainoita, joiden kanssa mä voin pitkin hampain saunaan yhdessä mennä. Jos ollaan vaikka mökillä ja siskon muksut haluaa siinä ravata saunaan ja järveen niin se on ok, mutta kukaan muu ei. 😛
Anonyymi kirjoitti:
Mä pidän huonona, mutta sanon sen kyllä ihan etukäteen, kun on vielä selvinpäin, että jutellaan sitten paremmalla ajalla ja juhli rauhassa.
No kyllä mäkin ensimmäisen keissin jälkeen.
Toinen mikä on, jos tulee kännissä sekstailee... se ei oikrin mulle käy. Silloin ihminen on jossain muualla ja voi jotenkin "särkeä" jotain...
Pieni siivu jotain viiniä tai yksi olut on ok, mutta ei kännissä... 🙄Disseisback kirjoitti:
No kyllä mäkin ensimmäisen keissin jälkeen.
Toinen mikä on, jos tulee kännissä sekstailee... se ei oikrin mulle käy. Silloin ihminen on jossain muualla ja voi jotenkin "särkeä" jotain...
Pieni siivu jotain viiniä tai yksi olut on ok, mutta ei kännissä... 🙄En itsekään halua seksiä harrastella, kun oon kännissä.
- Anonyymi
Disseisback kirjoitti:
No kyllä mäkin ensimmäisen keissin jälkeen.
Toinen mikä on, jos tulee kännissä sekstailee... se ei oikrin mulle käy. Silloin ihminen on jossain muualla ja voi jotenkin "särkeä" jotain...
Pieni siivu jotain viiniä tai yksi olut on ok, mutta ei kännissä... 🙄Joo, sama. Kännipanoja ei ole luvassa, kuin korkeintaan jos molemmat on kännissä. Mä olin viimeksi kymmenen vuotta sitten, että sitä odotellessa voi hetki vielä vierähtää.
Anonyymi kirjoitti:
Joo, siis muksut on mulle ainoita, joiden kanssa mä voin pitkin hampain saunaan yhdessä mennä. Jos ollaan vaikka mökillä ja siskon muksut haluaa siinä ravata saunaan ja järveen niin se on ok, mutta kukaan muu ei. 😛
Okei... No aikamoista.... tosin ei nyt olis mikään ylitsepääsemätön homma... vähän vaatis sulattelua, mutta toisaalta...meitä on moneksi.
Jos muuten sois ja kukkuis, niin enpähän jäis murehtimaankaan. Mä kyllä pystyn myös käymään yksin saunassa ja omalla kohdalla puuta löytyis...just kävin hakee taas 3,5 kuutiota maalta lisää. 😁
Mulla oiskin yks siisti kiuas odottamassa. Misan "kivinen". Piti odotella pieni saunaremppa ensin, mut ehkä hilaan sen jo ennen sitä saunaani. 😜
100 kg menee kiviä....saattaa tulla aika öyleet löylyt. 😄Anonyymi kirjoitti:
Joo, sama. Kännipanoja ei ole luvassa, kuin korkeintaan jos molemmat on kännissä. Mä olin viimeksi kymmenen vuotta sitten, että sitä odotellessa voi hetki vielä vierähtää.
Multa ei heruis ees molempien kännissä ollessa. Ihan p.skaa ja fiilikset tulee kemiallisesta aineesta... sekoa säätämistä...
Krapulassa sit eri... sit on eläimellistä ehkä. 🤣- Anonyymi
Disseisback kirjoitti:
Okei... No aikamoista.... tosin ei nyt olis mikään ylitsepääsemätön homma... vähän vaatis sulattelua, mutta toisaalta...meitä on moneksi.
Jos muuten sois ja kukkuis, niin enpähän jäis murehtimaankaan. Mä kyllä pystyn myös käymään yksin saunassa ja omalla kohdalla puuta löytyis...just kävin hakee taas 3,5 kuutiota maalta lisää. 😁
Mulla oiskin yks siisti kiuas odottamassa. Misan "kivinen". Piti odotella pieni saunaremppa ensin, mut ehkä hilaan sen jo ennen sitä saunaani. 😜
100 kg menee kiviä....saattaa tulla aika öyleet löylyt. 😄Mä olen aina tykännyt saunoa rauhassa. Maata lauteilla rauhassa täydessä hiljasuudessa. Sielu lepää. 🙂
- Anonyymi
Disseisback kirjoitti:
Multa ei heruis ees molempien kännissä ollessa. Ihan p.skaa ja fiilikset tulee kemiallisesta aineesta... sekoa säätämistä...
Krapulassa sit eri... sit on eläimellistä ehkä. 🤣Krapula taas on mulle ei kiitos. Sitä haisua, joka tunkee joka huokosesta, kestä kukaan, ei vaikka olis itelläkin krapula. 😂🤮
Anonyymi kirjoitti:
Mä olen aina tykännyt saunoa rauhassa. Maata lauteilla rauhassa täydessä hiljasuudessa. Sielu lepää. 🙂
Riittäisi kyllä...
Mä oikeastaan harvoin viihdyn pitkään saunassa. Ennemmin kertarysäys, kerta tai pari ja sit veegeliin. 😄
Joskus kun on kylmä mennyt luihin ja ytimiin, jostain kumman syystä, voin siellä viihtyä pidempään.
Tietty joku ulkosauna ja sopiva fiilis, niin voipi mennä parikin tuntia. Mut sit on musaa ja makkaraakin messissä ja joku ulkosauna ja pakkasta. 😁Anonyymi kirjoitti:
Krapula taas on mulle ei kiitos. Sitä haisua, joka tunkee joka huokosesta, kestä kukaan, ei vaikka olis itelläkin krapula. 😂🤮
Se voi olla... mä en taas sitä silloin miettisi.
Tietty ei sellaisessa pahassa krapulassa pystyiskään, mutta vienohko krapula taas huutaa oikeen sellaista pelkkää panoa...
Se ei ole mitään kaunista ja herkkää, kun sitä, että verkot tötterölle ja täältä tulee... pari tuntia ja taas tulee...
Ei puhetta, ei mitään sanoja, vaan täyttä eläimellisyyttä ja puhutaan joskus jos on pakko....😁
Suihku onkin ennen ja jälkeen tuollaisen pakollista...ehkä pari oluttakin, jos mahku...mut ei mitään uutta känniä. Ja ei mitään suuria puheita...luonto vie ja thats all... onhan siinäkin joku kemiajuttu, mutta silti...🤪- Anonyymi
Disseisback kirjoitti:
Se voi olla... mä en taas sitä silloin miettisi.
Tietty ei sellaisessa pahassa krapulassa pystyiskään, mutta vienohko krapula taas huutaa oikeen sellaista pelkkää panoa...
Se ei ole mitään kaunista ja herkkää, kun sitä, että verkot tötterölle ja täältä tulee... pari tuntia ja taas tulee...
Ei puhetta, ei mitään sanoja, vaan täyttä eläimellisyyttä ja puhutaan joskus jos on pakko....😁
Suihku onkin ennen ja jälkeen tuollaisen pakollista...ehkä pari oluttakin, jos mahku...mut ei mitään uutta känniä. Ja ei mitään suuria puheita...luonto vie ja thats all... onhan siinäkin joku kemiajuttu, mutta silti...🤪Kuka mistäkin tykkää. Mä toivottaisin tuossa kohtaa painumaan hevon kuuseen panetuksineen. 🙂
Anonyymi kirjoitti:
Kuka mistäkin tykkää. Mä toivottaisin tuossa kohtaa painumaan hevon kuuseen panetuksineen. 🙂
Jep, näin on...
Äkänen pirulainen sit oot... 😄
Mutta niinpä saisit känniörvelöissäs itsekin pakit. 🤣
No meillä olis kuivaa sit, jos muuten tulis läträttyä. 😄
Mut tuossahan toimis hyvin mun tulityökorttikouluttajan ohje ryyppäämiseen ja työntekoon nähden...kumpikin yhdessä pilaa toisen... se on joko tai ei...😄- Anonyymi
Disseisback kirjoitti:
Jep, näin on...
Äkänen pirulainen sit oot... 😄
Mutta niinpä saisit känniörvelöissäs itsekin pakit. 🤣
No meillä olis kuivaa sit, jos muuten tulis läträttyä. 😄
Mut tuossahan toimis hyvin mun tulityökorttikouluttajan ohje ryyppäämiseen ja työntekoon nähden...kumpikin yhdessä pilaa toisen... se on joko tai ei...😄Jos mulla on krapula, niin todellakin olen äkänen ku pieni ampiainen 🐝.
- Anonyymi
Disseisback kirjoitti:
Jep, näin on...
Äkänen pirulainen sit oot... 😄
Mutta niinpä saisit känniörvelöissäs itsekin pakit. 🤣
No meillä olis kuivaa sit, jos muuten tulis läträttyä. 😄
Mut tuossahan toimis hyvin mun tulityökorttikouluttajan ohje ryyppäämiseen ja työntekoon nähden...kumpikin yhdessä pilaa toisen... se on joko tai ei...😄Mä en muuten ole oikeen koskaan ollut sellasessa örvelökännissä. En mä oikein edes pysty juomaan 6:tta alkoholiannosta enempää kerralla. Siihen tulee stoppi, ei maistu, ei uppoa enempää, vaikka olis pitkäkin ilta. Enkä tosta vielä kunnolla humalaan tule, mutta krapulan saan kyllä. 🤣
Anonyymi kirjoitti:
Jos mulla on krapula, niin todellakin olen äkänen ku pieni ampiainen 🐝.
Ai? Mä oon vaan sellainen hönöilijä... haamuilen sinne tänne ja oon ehkä levoton. 😄
Äkäily koskis varmaan nuppiin... ja pitkät seksisessiotkin kävis kunnon päälle...
Mut minusta krapulat taas on toisaalta siistejä olotiloja. Eihän ne ole mukavia ikinä, mutta jotenkin siinä on jotain aitoa ihmisyyttä silloin... vähän kuin syntyy uudelleen. 😄
On vain tahto, mistä ei itsekään tiedä mitä se on. Mä vaan ihmettelen ja haahuiken...syön vaikka sinappia tuubista suoraan jos keho sitä pyytää. 🤣Anonyymi kirjoitti:
Mä en muuten ole oikeen koskaan ollut sellasessa örvelökännissä. En mä oikein edes pysty juomaan 6:tta alkoholiannosta enempää kerralla. Siihen tulee stoppi, ei maistu, ei uppoa enempää, vaikka olis pitkäkin ilta. Enkä tosta vielä kunnolla humalaan tule, mutta krapulan saan kyllä. 🤣
No jokaisella on varmaan erilaiset toleranssit vähän kaikessa. 😁
Ihmisiä on niin monenlaisia. Ja se on hassuakin. Tavallaan. 😄- Anonyymi
Disseisback kirjoitti:
Ai? Mä oon vaan sellainen hönöilijä... haamuilen sinne tänne ja oon ehkä levoton. 😄
Äkäily koskis varmaan nuppiin... ja pitkät seksisessiotkin kävis kunnon päälle...
Mut minusta krapulat taas on toisaalta siistejä olotiloja. Eihän ne ole mukavia ikinä, mutta jotenkin siinä on jotain aitoa ihmisyyttä silloin... vähän kuin syntyy uudelleen. 😄
On vain tahto, mistä ei itsekään tiedä mitä se on. Mä vaan ihmettelen ja haahuiken...syön vaikka sinappia tuubista suoraan jos keho sitä pyytää. 🤣Mä olen äkänen, jos mun ei anna kärsiä rauhassa. Ei ampiaisetkaan pistä, jos niiden antaa olla rauhassa.
Anonyymi kirjoitti:
Mä olen äkänen, jos mun ei anna kärsiä rauhassa. Ei ampiaisetkaan pistä, jos niiden antaa olla rauhassa.
No minusta ainakin on ok olla äkänen, pettynyt, suuttunut tai mitä vaan joskus...
Mutta kieltämättä saattaisin jälkeenpäin vähän v.ttuilla hyvällä. 😁
Kunhan tunteet laantuu ja voi vähän naureskellakin. 😄
Mä muistan kun tyttö oli pieni...se halus Himoksella tuolihissiin väkisin. Sanoin, että siellä on sitten vaan jyrkkiä rinteitä tulla alas...mutta jäärä halus silti ylös...
No tultiin sit jotain punaista rinnettä alas ja beiti jo ihan poikki...koitti auraamalla tulla jäistä rintausta, mut eihän silleen voi tulla...pakko ois saada kantille painoa... no ei kääntynyt ja neiti meni reuban yli, että heilahti... sukset kohti taivasta ja hitonmoinen huuto.... no potkin itse alapuolella sukset jalasta ja menin katsomaan...suksea ja sauvaa sinnetänne yhdessä nipussa lumrn keskellä...ei ois pitänyt nauraa, mutta en vaan voinut sille mitään...vedin tytyn ylös hangesta ja ravistelin pystyyn... mutta naurulle en voinut yhtikäs mitään...ja ai helkatti, että oli äkänen neiti... se oli tulta ja tappuraa... mun vaan oli naurettava se tilanne läpi... mä pahoittelin nauruani ja nauroin... ei voinut muuta silloin ja siinä...
Pikkuisen piti sit selvittää ja neuvotella, että päästiin alas ja mökkiin... se laskettelupäivä oli siinä. 😄
Mut nyt on voitu jo yhdessä nauraa sille. Se pyytää jopa sitä tarinaa joskus. 😁Disseisback kirjoitti:

Mut nyt on voitu jo yhdessä nauraa sille. Se pyytää jopa sitä tarinaa joskus. 😁Niin ja en mä tytölle ja sen äksidentille nauranut, kun tapaukselle... se ois voinut sattua kelle vaan. Kun näin, että on elossa ja selkeästi kunnossa, niin reaktio muuttui sekunnin murto-osassa huolesta koomiseksi tapahtumaksi...
Tyttö oli pienenä ihanan pippurinen äkäpussi. Monesti joutui neuvottelemaan, kun tunteet löi tappuraa... mut silti hän on vähän isin tyttö. 🥰
Ollaan setvitty monta hommaa jo vajaan 18 vuoden aikana. 😁
Ja nyt hänen toilailuilleen voi jo nauraa tilanteessa. Ei tartte selitellä...tai ainakaan minun. Mut halit tulee heti läheisemmin ja ilon voi nähdä kasvoilta. 😊
Äkäisenä nykyään ei kysele mitään.. ja jos mä kysyn, niin vastaa, että elä kysele nyt...sit ilmoittaa joskus vähän ajan päästä mikä v.tutti. 😊
Mä annoin luvan vaikka haukkua mut pystyyn...ihan mikä vaan kävi, kunhan ei niellyt mitään fiiliksiä... sama pojalle. Välillä lenti kännykät seinään ja korjattiin oven saranoita... mutta luulen, ettei kummsnkaan aikuisena tartte reagoida enää niin... osaavat puhua. 😊- Anonyymi
Disseisback kirjoitti:
No minusta ainakin on ok olla äkänen, pettynyt, suuttunut tai mitä vaan joskus...
Mutta kieltämättä saattaisin jälkeenpäin vähän v.ttuilla hyvällä. 😁
Kunhan tunteet laantuu ja voi vähän naureskellakin. 😄
Mä muistan kun tyttö oli pieni...se halus Himoksella tuolihissiin väkisin. Sanoin, että siellä on sitten vaan jyrkkiä rinteitä tulla alas...mutta jäärä halus silti ylös...
No tultiin sit jotain punaista rinnettä alas ja beiti jo ihan poikki...koitti auraamalla tulla jäistä rintausta, mut eihän silleen voi tulla...pakko ois saada kantille painoa... no ei kääntynyt ja neiti meni reuban yli, että heilahti... sukset kohti taivasta ja hitonmoinen huuto.... no potkin itse alapuolella sukset jalasta ja menin katsomaan...suksea ja sauvaa sinnetänne yhdessä nipussa lumrn keskellä...ei ois pitänyt nauraa, mutta en vaan voinut sille mitään...vedin tytyn ylös hangesta ja ravistelin pystyyn... mutta naurulle en voinut yhtikäs mitään...ja ai helkatti, että oli äkänen neiti... se oli tulta ja tappuraa... mun vaan oli naurettava se tilanne läpi... mä pahoittelin nauruani ja nauroin... ei voinut muuta silloin ja siinä...
Pikkuisen piti sit selvittää ja neuvotella, että päästiin alas ja mökkiin... se laskettelupäivä oli siinä. 😄
Mut nyt on voitu jo yhdessä nauraa sille. Se pyytää jopa sitä tarinaa joskus. 😁Jep, siihen on ihan syynsä miksi mun ei tule nykyään juurikaan alkoa juotua. Ei siinä ole oikein mitään järkeä, kun hauskaa on ilmankin ja alkoholista saa vain krapulan. Se vei oman aikansa oppia, mutta niin kaikki. 🙂
Anonyymi kirjoitti:
Jep, siihen on ihan syynsä miksi mun ei tule nykyään juurikaan alkoa juotua. Ei siinä ole oikein mitään järkeä, kun hauskaa on ilmankin ja alkoholista saa vain krapulan. Se vei oman aikansa oppia, mutta niin kaikki. 🙂
Niinpä... mulle krapulat ei oo pahoja, mutta enpä mä alkoakaan oikeen mihinkään tarvitsisi...🤔
Ois ehkä jopa siistiä huomata joku paha olo tai muu vst. alkon oton jälkeen, ettei enää ottaisi suotta...tarpeetonhan se jokatapauksessa on. 🤔
Tässäkin on eroja...- Anonyymi
Disseisback kirjoitti:
Niinpä... mulle krapulat ei oo pahoja, mutta enpä mä alkoakaan oikeen mihinkään tarvitsisi...🤔
Ois ehkä jopa siistiä huomata joku paha olo tai muu vst. alkon oton jälkeen, ettei enää ottaisi suotta...tarpeetonhan se jokatapauksessa on. 🤔
Tässäkin on eroja...Ja toiset jopa pitävät krapulasta. Yksi eksäni sanoi sen olevan puhdistava kokemus. 🤣
Anonyymi kirjoitti:
Ja toiset jopa pitävät krapulasta. Yksi eksäni sanoi sen olevan puhdistava kokemus. 🤣
No minustakin se tuo kieltämättä aikamoisia fiboja ja fiiliksiä, mutta sen takia en juo alkoholia... syy on joku muu...
Krapulassa mieli osaa olla "nollautunut". Enää ei puske päälle kaikenlaiset pikkujutut, vaan fokus on jokseenkin simppeli. Syö, eikun juo, ei niin paljon...odota...eikun nuku...no ei nukuta, entäs jos syöt, ei maistu, mitenkäs voit muuten? 😄
Sellainen oma isi itselle herää. 😄
- Anonyymi
Tässä ketjussa on paljon aiheeseen liittymätöntä shittiä. Just saying.
- Anonyymi
Niin on. Ikävä kyllä tästä tuli sellanen kiusaamisketju. En tiiä mikä pakko noilla on tollasta yrittää. Mä yritin pyytää, että lopettasivat ja myös että mun puolustamisenikin vois lopettaa. Siis kivahan se tietysti on, että joku tajusi puolustaakin, mutta koko ketju on nyt täys p.skaa. Tai no yli puoli ketjua. 🤔
Kah, palstalla on käynnistynyt näköjään taistelunpoikanen, toivottavasti ei tule paljon sivullisia uhreja 😁, joo ja en viitsinyt kahlata koko ketjua lävitse...
Siinäpä tekoälylle pureskeltavaa. Jos oletuksena on että vastaukset liittyvät avaukseen, niin jo ensimmäisen vastauksen liittyminen avaukseen on haastavaa. Ihminenkään ei ymmärrä.
- Anonyymi
scrg kirjoitti:
Siinäpä tekoälylle pureskeltavaa. Jos oletuksena on että vastaukset liittyvät avaukseen, niin jo ensimmäisen vastauksen liittyminen avaukseen on haastavaa. Ihminenkään ei ymmärrä.
Siksipä aloittaja sen ekan kohdalla aika kummissaan kyselin, että mikähän juttu. Ei taatusti tekoäly tajua lainkaan, että mikä juttu mahtaa olla.
Aloittajan huumorinkukka oli ainakin tänään syöty ja jo paskottu, erehdyin luulemaan toisin. Sattuuhan sitä.
scrg kirjoitti:
Siinäpä tekoälylle pureskeltavaa. Jos oletuksena on että vastaukset liittyvät avaukseen, niin jo ensimmäisen vastauksen liittyminen avaukseen on haastavaa. Ihminenkään ei ymmärrä.
On ehkä väärin puhua ketjusta, sanotaan että propelliin on osunut jotain sinne kuulumatonta 🙂 ja jälki on vähän sen mukaista...
scrg kirjoitti:
Siinäpä tekoälylle pureskeltavaa. Jos oletuksena on että vastaukset liittyvät avaukseen, niin jo ensimmäisen vastauksen liittyminen avaukseen on haastavaa. Ihminenkään ei ymmärrä.
Täytyy todeta, ettei sinunkaan aivoitukset ihan aina osu itse aloituksien aiheeseen, menee välillä ohikin.
Huitale kirjoitti:
Aloittajan huumorinkukka oli ainakin tänään syöty ja jo paskottu, erehdyin luulemaan toisin. Sattuuhan sitä.
Oletukset osuu joskus pieleen, ei kai ne muuten oletuksia olisikaan 🤔. 🌼-nen kaikille osallistuneille lohdutuspalkinnoksi 🙂
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
Täytyy todeta, ettei sinunkaan aivoitukset ihan aina osu itse aloituksien aiheeseen, menee välillä ohikin.
Mä en edelleenkään tiedä kenelle sä kuvittelet puhuvasi ja tämä ei ole eka kerta, kun sä kirjottelet mulle aivan sekavia. Voisitko antaa mun olla, kun mä olen sulle aina joka ketjussani joutunut sanomaan, että mä en halua jutella sun kanssasi. Ja kyllä, mä lupaan seuraavan kerran, jos/kun tulet mulle jotain sekavia kirjottelemaan, sanoa sulle heti ensimmäisenä, että antasitko mun olla rauhassa. Mä en pidä sun tyylistäsi, en tässä, enkä missään niissä muissakaan ketjuissani, jossa olen sulle tän saman sanonut. Anna mun olla rauhassa, kiitos!

Aivan varmasti menee ohi aiheen ja yleensä muutaman aasinsillan kautta johonkin sfääreihin. Väitän että näissä siirtymissä on kuitenkin aina jonkinlainen logiikka. Ainakaan ne eivät ole henkilöön käyviä oksennuksia.
Sinä nyt jostain syystä koit että avaus oli sinulle kohdistettu. Jos oli, niin sen havaitsemisessa olisi tekoälyllekin tehtävää.scrg kirjoitti:
Aivan varmasti menee ohi aiheen ja yleensä muutaman aasinsillan kautta johonkin sfääreihin. Väitän että näissä siirtymissä on kuitenkin aina jonkinlainen logiikka. Ainakaan ne eivät ole henkilöön käyviä oksennuksia.
Sinä nyt jostain syystä koit että avaus oli sinulle kohdistettu. Jos oli, niin sen havaitsemisessa olisi tekoälyllekin tehtävää.🙂 Aasinsillat ovat elämän suola 👍
E-Lukka kirjoitti:
🙂 Aasinsillat ovat elämän suola 👍
Eli suolasta hyppäämme Lootin vaimoon ja sitä kautta raamattuun ja lopuksi toteamme uskonnon tarpeettomaksi, toisaalta kirjallisuus on mainio paperipaino, painoista siirrymme kuntoiluun ja toteamme kunnonhoidon tarpeelliseksi yleisen hyvinvoinnin kannalta katsoen 👍
scrg kirjoitti:
Aivan varmasti menee ohi aiheen ja yleensä muutaman aasinsillan kautta johonkin sfääreihin. Väitän että näissä siirtymissä on kuitenkin aina jonkinlainen logiikka. Ainakaan ne eivät ole henkilöön käyviä oksennuksia.
Sinä nyt jostain syystä koit että avaus oli sinulle kohdistettu. Jos oli, niin sen havaitsemisessa olisi tekoälyllekin tehtävää.Minä testasin aloittajan huumorinkukkaa, jonka joku oli jo syönyt ja paskonut. Ja tottahan sekin on, ettei hän minua sietäisi, joten minä yhtään väärässä ollut.
E-Lukka kirjoitti:
Eli suolasta hyppäämme Lootin vaimoon ja sitä kautta raamattuun ja lopuksi toteamme uskonnon tarpeettomaksi, toisaalta kirjallisuus on mainio paperipaino, painoista siirrymme kuntoiluun ja toteamme kunnonhoidon tarpeelliseksi yleisen hyvinvoinnin kannalta katsoen 👍
Sori 😁
Anonyymi kirjoitti:
Mä en edelleenkään tiedä kenelle sä kuvittelet puhuvasi ja tämä ei ole eka kerta, kun sä kirjottelet mulle aivan sekavia. Voisitko antaa mun olla, kun mä olen sulle aina joka ketjussani joutunut sanomaan, että mä en halua jutella sun kanssasi. Ja kyllä, mä lupaan seuraavan kerran, jos/kun tulet mulle jotain sekavia kirjottelemaan, sanoa sulle heti ensimmäisenä, että antasitko mun olla rauhassa. Mä en pidä sun tyylistäsi, en tässä, enkä missään niissä muissakaan ketjuissani, jossa olen sulle tän saman sanonut. Anna mun olla rauhassa, kiitos!
Ei sinun tarvi pitääkkään. Ketjut kuitenkin on syytä siirtää privaan, jos ihmiset ahdistaa. Samaa olen sanonut Gentsu pojallekin. Tai siedättyä.
E-Lukka kirjoitti:
Oletukset osuu joskus pieleen, ei kai ne muuten oletuksia olisikaan 🤔. 🌼-nen kaikille osallistuneille lohdutuspalkinnoksi 🙂
Jostain syystä huumorintajuisiksi itseään luonnehtivat osoittautuvat vähiten huumorintajuisiksi palstalla usein. Noh... Eipä tuo minua haittaa. Koitinpa kepillä jäätä ja kiukkunen akka hyppäs silmille heti. 😄
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
Ei sinun tarvi pitääkkään. Ketjut kuitenkin on syytä siirtää privaan, jos ihmiset ahdistaa. Samaa olen sanonut Gentsu pojallekin. Tai siedättyä.
Siinä kohtaa, kun toinen nätisti pyytää ja sä et muuta osaa kun jatkaa, niin vika on sussa itsessäsi. Mutta sä voit jatkaa tässä näiden muiden kanssa. Ja mä tosiaan lupaa seuraavan kerran sanoa ihan ekassa vastauksessani ekaan vietiisi, että anna mun olla rauhassa, niin tiedät sitten olla kommentoimasta aloittajalle. Muille tietenkin voit ihan vapaasti kirjotella samassa ketjussa, se nyt on selvä. Anna mun kuitenkin olla rauhassa, kiitos!

Kun opit ensin nätisti pyytämään, niin katsotaan sitten kaiken nimittelyn ja haukkumisen sijaan. Minua ei henkilökohtaisesti häiritse sunlaiset maailmannavat, jotka häviää taustameluun, mutta asenne komennella muita täällä vituttaa.
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
Kun opit ensin nätisti pyytämään, niin katsotaan sitten kaiken nimittelyn ja haukkumisen sijaan. Minua ei henkilökohtaisesti häiritse sunlaiset maailmannavat, jotka häviää taustameluun, mutta asenne komennella muita täällä vituttaa.
Sinulla ei ole minkäänlaisia käytöstapoja.

Kerrohan missä kohtaa olen sua haukkunut tai nimitellyt? Nyt tulee meinaan sellasta syytöstä, että osaat varmaankin myös osoittaa sen kohdan.

Oikeastaan on. Ainoastaan huonot käytöstavat.
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla ei ole minkäänlaisia käytöstapoja.
Ei ole, jos ne puuttuu vastapuoleltakin. Niin makaa, kun petaa. Katse peiliin.
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
Kun opit ensin nätisti pyytämään, niin katsotaan sitten kaiken nimittelyn ja haukkumisen sijaan. Minua ei henkilökohtaisesti häiritse sunlaiset maailmannavat, jotka häviää taustameluun, mutta asenne komennella muita täällä vituttaa.
Tämäkö sinusta on haukkumista "Sori, mutta mä en aio tän enempää sun kanssasi jutella. Yleensäkin pyrin kiertämään sut kaukaa, kun en voi sietää sun tapaasi kirjotella ihmille. Nyt kuitenkin yritin kohteliaisuudesta kysellä, että mitä ihmettä tarkotat. Ei olis kannattanut, mutta ei se ole yllättävää. Sä voit riehua muiden kanssa. Mä en tule sulle enää tässä vastaamaan."? Vai se, että sanoin juttujesi olevan sekavaa settiä? Missä kohtaa mä olen sua haukkunut tai nimitellyt?
Anonyymi kirjoitti:
Kerrohan missä kohtaa olen sua haukkunut tai nimitellyt? Nyt tulee meinaan sellasta syytöstä, että osaat varmaankin myös osoittaa sen kohdan.
Aloittaja tai aloittajan pieruvanassa kulkeva ego on kova haukkumaan hulluksi jne. Se on bensaa liekkeihin, mutta sitähän tässä kerjättiinkin?
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
Ei ole, jos ne puuttuu vastapuoleltakin. Niin makaa, kun petaa. Katse peiliin.
Ei, vaan sinulla ei ole kuin huonoja käytöstapoja.
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
Aloittaja tai aloittajan pieruvanassa kulkeva ego on kova haukkumaan hulluksi jne. Se on bensaa liekkeihin, mutta sitähän tässä kerjättiinkin?
Voisitko nyt osoittaa sen kohdan, jossa mä olen sua haukkunut tai nimitellyt?
Anonyymi kirjoitti:
Tämäkö sinusta on haukkumista "Sori, mutta mä en aio tän enempää sun kanssasi jutella. Yleensäkin pyrin kiertämään sut kaukaa, kun en voi sietää sun tapaasi kirjotella ihmille. Nyt kuitenkin yritin kohteliaisuudesta kysellä, että mitä ihmettä tarkotat. Ei olis kannattanut, mutta ei se ole yllättävää. Sä voit riehua muiden kanssa. Mä en tule sulle enää tässä vastaamaan."? Vai se, että sanoin juttujesi olevan sekavaa settiä? Missä kohtaa mä olen sua haukkunut tai nimitellyt?
Väität ettet ole tuo räkyttäjä missään kohtaa, vilpittömästi?
Anonyymi kirjoitti:
Voisitko nyt osoittaa sen kohdan, jossa mä olen sua haukkunut tai nimitellyt?
En voi, koska et tunnusta kuitenkaan vaan laitat syyn alteregollesi.
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
Väität ettet ole tuo räkyttäjä missään kohtaa, vilpittömästi?
Mä sanoin "Mikkikselle" jo tuolla ylempänä missä kohtaa olen kirjoittanut. Haluatko, että kopion sen sinulle, vai osaatko etsiä sen sieltä. Sen jälkeen voisit selkeästi ilmaista, että missä kohtaa olen sua haukkunut ja nimitellyt.
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
Olet väärässä.
En ole. Sinä olet huonokäytöksinen ja väärässä. Kaikki näkee sen tässä ketjussa.
Anonyymi kirjoitti:
En ole. Sinä olet huonokäytöksinen ja väärässä. Kaikki näkee sen tässä ketjussa.
Olethan väärässä. Sinä tulkitset minua omien vääristymiesi kautta. Sille ei kukaan vaan voi mitään. Yritä kestää.
Anonyymi kirjoitti:
Mä sanoin "Mikkikselle" jo tuolla ylempänä missä kohtaa olen kirjoittanut. Haluatko, että kopion sen sinulle, vai osaatko etsiä sen sieltä. Sen jälkeen voisit selkeästi ilmaista, että missä kohtaa olen sua haukkunut ja nimitellyt.
Etköhän sä itse tiedä, ellei egosi vaan kiellä. Epäilen, että pelaat anonyymiteettisi avulla Jekyl ja Hyde peliä. Ja sinusta se on olevinaan nerokasta. No ei ole, lähinnä noloa.
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
Etköhän sä itse tiedä, ellei egosi vaan kiellä. Epäilen, että pelaat anonyymiteettisi avulla Jekyl ja Hyde peliä. Ja sinusta se on olevinaan nerokasta. No ei ole, lähinnä noloa.
Just joo. Etsi apua tuohon vainoharhaan ja oikeasti anna mun olla rauhassa.
Anonyymi kirjoitti:
Just joo. Etsi apua tuohon vainoharhaan ja oikeasti anna mun olla rauhassa.
Myönsit siis.
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
Myönsit siis.
Sillä nyt ei selvästikään ole yhtään mitään merkitystä mitä mä tuohon sanon. Mä kun totuuden sanoin jo. Selväksi tuli, että sä vain kiusaat aivan tahallasi.
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
Olethan väärässä. Sinä tulkitset minua omien vääristymiesi kautta. Sille ei kukaan vaan voi mitään. Yritä kestää.
Huonojen käytöstapojesi takia sinulla ei ole muita kavereita kuin palsta. Täällä et joudu vastuuseen huonosta käytöksestäsi.
Anonyymi kirjoitti:
Sillä nyt ei selvästikään ole yhtään mitään merkitystä mitä mä tuohon sanon. Mä kun totuuden sanoin jo. Selväksi tuli, että sä vain kiusaat aivan tahallasi.
Sinä kiusaannut aivan tahallasi, vaikkei sua kukaan kiusaisi. Uhrimentaliteettisi näkee jokainen lukutaitoinen.
Anonyymi kirjoitti:
Sillä nyt ei selvästikään ole yhtään mitään merkitystä mitä mä tuohon sanon. Mä kun totuuden sanoin jo. Selväksi tuli, että sä vain kiusaat aivan tahallasi.
Saatat saada puolellesi vöhän höynäytettävät, minä en kuitenkaan kuulu heihin. Mutta iltoja tässä kohtaa, tältä erää.
Anonyymi kirjoitti:
Huonojen käytöstapojesi takia sinulla ei ole muita kavereita kuin palsta. Täällä et joudu vastuuseen huonosta käytöksestäsi.
Heh, niinhän se sinusta mukavinta olisi. Kun et minua IRL tunne, voin jälleen pyyhkiä perseeni nöäkemykseesi. Ole hyvä.
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
Heh, niinhän se sinusta mukavinta olisi. Kun et minua IRL tunne, voin jälleen pyyhkiä perseeni nöäkemykseesi. Ole hyvä.
Typot kertoo hermostumisesta. Osui ja upposi.
Anonyymi kirjoitti:
Typot kertoo hermostumisesta. Osui ja upposi.
Migreenistä, ollu jo kaksi päivää ja on yhä pää kipeä.
Huitale kirjoitti:
Migreenistä, ollu jo kaksi päivää ja on yhä pää kipeä.
Kivut ja uupumus tekee mulle verbaalista ongelmaa, en saa puhuttuakaan normisti silloin. Neurologiset jutut on siitä ikäviä.
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
Kivut ja uupumus tekee mulle verbaalista ongelmaa, en saa puhuttuakaan normisti silloin. Neurologiset jutut on siitä ikäviä.
Syytätkö migreeniä myös huonosta käytöksestä?
Anonyymi kirjoitti:
Syytätkö migreeniä myös huonosta käytöksestä?
En, vain kanssakeskustelijan omaa käytöstä, joka provosoi. Ei ole tarvetta tekosyille.
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
En, vain kanssakeskustelijan omaa käytöstä, joka provosoi. Ei ole tarvetta tekosyille.
Edelleenkään et ole osoittanut sitä kohtaa hänelle.
Anonyymi kirjoitti:
Edelleenkään et ole osoittanut sitä kohtaa hänelle.
Sen varaanhan hän koko vittuilunsa laskeekin. Anonyymiteettiyden turvin voi myöntää tai kieltää. Ja hän kieltää, koska on tilaisuus. Tajuan leikin.
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
Sen varaanhan hän koko vittuilunsa laskeekin. Anonyymiteettiyden turvin voi myöntää tai kieltää. Ja hän kieltää, koska on tilaisuus. Tajuan leikin.
Ja sen varassa sä voit vapaasti kiusata ketä tahdot. Tajuamme leikin. Sulla ei kuitenkaan ole mitään oikeuttaa pakottaa muita rekisteröitymään.
Anonyymi kirjoitti:
Ja sen varassa sä voit vapaasti kiusata ketä tahdot. Tajuamme leikin. Sulla ei kuitenkaan ole mitään oikeuttaa pakottaa muita rekisteröitymään.
En mä kiusaa, leikin mukana. Älä kutsu leikkiin, jos et kestä leikkikavereitasi.
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
En mä kiusaa, leikin mukana. Älä kutsu leikkiin, jos et kestä leikkikavereitasi.
Ei sua näkynyt kukaan mihinkään kutsuvan. Sä luulit selkeesti kirjottelevasi jollekin toiselle, etkä vaan pysty myöntämään ja nätisti pyytämään anteeksi. Jokanen näkee kyllä miten sulle tossa kävi. Sä luulit tän alotuksen olevan itselles.

Kerroin se olevan huumoria, joka on toki osoitettu känääjälle joka noista asioista kanssani känäsi jo eilen. Ei ole pakko taaskaan myöntää, mutta känäsi. Ja näin mielestäni hauskan tilaisuuden huumorilla vetää itseeni. Nähtävästi huumori toimii vain, jos vastapuoli saa nauraa muille.

Seli seli. Tuota nyt ei usko kukaan. Jokainen näkee miten sulle kävi, mutta sä et vaan kykene myöntämään. Kasva jo aikuseksi.

Siis hänelle ei saa veistellä eikä vitsailla tai hänestä, muista vaan muuten menee naama norsun vitulle. Asia selkee.

Niin, eli kuvittelit alotuksen olevan sulle ja alottajan joku toinen. Niinhän mä just sanoin. Sä mokasit. Sä tunnistit väärin. Sä oletit liikaa. Sä hermostuit ku tajusit sen ja käyttäydyit vähän huonosti. Pyydät anteeksi ja se siitä. Sattuuhan noita vahinkoja.
Anonyymi kirjoitti:
Seli seli. Tuota nyt ei usko kukaan. Jokainen näkee miten sulle kävi, mutta sä et vaan kykene myöntämään. Kasva jo aikuseksi.
Sanoin jo ettei ymmärretty mun huumoria, muutoin ette olis paskannielleitä. Selitä sinä kuten aina teet omia hölmöyksiäs.
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
Siis hänelle ei saa veistellä eikä vitsailla tai hänestä, muista vaan muuten menee naama norsun vitulle. Asia selkee.
Aivan, sä kuvittelit juttelevasi toiselle, etkä kykene myöntään, että mokasit. Pyydät nyt vaan anteeksi väärää olettamaa ja lopetat tän jauhamisen.
Anonyymi kirjoitti:
Niin, eli kuvittelit alotuksen olevan sulle ja alottajan joku toinen. Niinhän mä just sanoin. Sä mokasit. Sä tunnistit väärin. Sä oletit liikaa. Sä hermostuit ku tajusit sen ja käyttäydyit vähän huonosti. Pyydät anteeksi ja se siitä. Sattuuhan noita vahinkoja.
En, vaan laitoin lekkeriksi huumorilla käänsin itseeni. Onko sulla joku aivovamma vai etkö vaan ymmärrä mitä kirjoitan vaiko vittuillakses et vaan siedä miten asia on? Mulkku.. .
Anonyymi kirjoitti:
Aivan, sä kuvittelit juttelevasi toiselle, etkä kykene myöntään, että mokasit. Pyydät nyt vaan anteeksi väärää olettamaa ja lopetat tän jauhamisen.
Ehkä toiselle joo, mutta huumorilla ja mä en pyydä keltään anteeksi yhtään mitään.
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
Sanoin jo ettei ymmärretty mun huumoria, muutoin ette olis paskannielleitä. Selitä sinä kuten aina teet omia hölmöyksiäs.
Sä sanoit että kuvittelit kirjottavasi jollekin "Kerroin se olevan huumoria, joka on toki osoitettu känääjälle joka noista asioista kanssani känäsi jo eilen. Ei ole pakko taaskaan myöntää, mutta känäsi." Kyllä ihmiset tajus jo, että sä kuvittelit kirjottelevas jollekin tietylle henkilölle. Sä olet pitkin poikin tätä ketjua puhunu jostakin tietystä hänestä. No nyt sattu vaan menemään tunnistus pielee, eikä alotus ollu sille. No big deal. Miksi sä teet siitä näin helvetiIIisen numeron, etkä sano, että sori sori mun moka?
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
Ehkä toiselle joo, mutta huumorilla ja mä en pyydä keltään anteeksi yhtään mitään.
Sä et vaan kykene myöntämään ja sen on aika surullista. Täähän olis loppunut jo aikaa sitten, jos vaan sori ja että sun tuli nyt mokattua ja ei sen väliä. Tää sun inttämises tässä on aika outoa.

Sanoin ehkä. Miksi ite teet ja jankkaat? Mä en tule anteeksi pyytämään.
Anonyymi kirjoitti:
Sä et vaan kykene myöntämään ja sen on aika surullista. Täähän olis loppunut jo aikaa sitten, jos vaan sori ja että sun tuli nyt mokattua ja ei sen väliä. Tää sun inttämises tässä on aika outoa.
Sun vielä oudompaa.
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
Ehkä toiselle joo, mutta huumorilla ja mä en pyydä keltään anteeksi yhtään mitään.
Olis syytä, kyllä sä sen verran törkeesti tuolla alottajalle kirjottelit ja ihan oman mokas takia. Ja tässäkin langassa oot vielä jatkanu ihan samaa, etkä vaan kykene toteemaan, että sun tuli nyt mokattua. Toivottavasti sä opetat niitä muksuja vähän paremmin näihin omien mokien myöstämiseen ja pahotteluun ja anteeksipyytämiseen.
Huitale kirjoitti:
Sun vielä oudompaa.
Mä sentään kerron miksi mitäkin, sinun vaan pyöritellessä turhaa mantraa, se vasta outoa on jos mikä.