Henkinen antidepressantti

Minä jaksan tätä elämää, koska oman ajatteluni kautta kiteytynyt uskomukseni on, että kaikki me ihmiset (ja myös eläimet) olemme tärkeitä tulevaisuuden kannalta. Kaikki me vaikutamme koko ajan valintojemme kautta todellisuuden syy-seuraus-verkkoihin ja siihen mitä tulevaisuudestamme kehkeytyy. Keitä tänne syntyy tulevaisuudessa ja niin edelleen. Ihan oikeasti tuollainen ajattelutapa toimii minulle hyvänä antidepressanttina.

Olen melkein varma, etten ole tämän ajattelutavan ensimmäinen keksijä. Täytyy olla, että tämä on keksitty hyvin monia kertoja ennen minua, mutta olen 'korkeammille' Voimille kiitollinen, että olen pääosin omalla ajattelullani pääsyt tähän nykyiseen ymmärrykseeni.

Tämä "kaikki vaikuttaa tulevaisuuteen"-ajattelu ei luultavasti sovi kaikille. Mahdollistaahan se hyvin amoraalisen näkemyksen valintoihimme, kun kaikki tekomme - olivat ne sitten tavanomaisen moraalin kannalta miten huonoja (tai hyviä) tahansa - vaikuttavat ratkaisevasti koko ihmiskunnan tulevaisuuteen. Mutta toisaalta, tämä ajattelutapa voi myös johtaa esimerkiksi "positiivisiin" ykseyden kokemuksiin koko olevaisuuden kanssa. Jos ihmistä erityisesti vaivaa suuri syyllisyys ja/tai häpeä, voi tästä ajattelusta olla hyötyä.

Muita tärkeitä elämääni mielekkyyttä ja sisältöä tuovia asiota ovat hengellinen vakaumukseni, ihmissuhteeni ja se, ettei ole sietämättömiä fyysisiä kipuja

8

448

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen samoilla linjoilla.

      Ajattelen lisäksi että omat hyvät tekoni kantaa hyviä hedelmiä rajan tuolle puolen. Ja kaikki mitä opin täällä kantaa kuoleman rajan taakse .

      • Hyväksi koettu synnyttää sekä hyväksi koettua että pahaksi koettua. Pahaksi koettu synnyttää sekä hyväksi koettua ettö pahaksi koettua Ja totuus synnyttää sekä hyväksi koettua että pahaksi koettua.

        Mutta joo. Elämänkokemuksemme eivät mene hukkaan ainakaan tuossa mielessä, kun kaikki sulautuu todellisuuden loputtomiin syy-seuraus-verkkoihin. Ja siellä tekomme sitten vaikuttavat ainakin ihmiskunnan loppuhistorian ajan.


    • Anonyymi

      Suvunjatkamiseen ja selviytymiseen liittyy ihan vakiona mahd hyvien ja turvallisten elinolosuhteiden rakentaminen jälkipolviakin varten. Ei tämä sen kummempaa filosofiaa tarvtse.

    • Anonyymi

      Toki kaaosteoria voi saada hyvälle tuulelle.

      https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Perhosvaikutus

      Itse ajattelen että yö ja sen pimeys sekä kylmyys jotenkin pysäyttää perhosefektin toimivuuden.

      Jos on menossa jokin suoraviivainen ketjureaktio niin kunkin reaktion vaatima aika voi olla niin pitkä että yö yllättää ja pysäyttää ketjun etenemisen.

      • Jos vaikka päätän juoda lasillisen vettä, niin sen vaikutus lähtee räjähdysmäisesti leviämään ainakin ihmistodellisuuden syy-seuraus-verkoissa. (Keitä jatkossa syntyy maapallolle jne.) Vaikka tapahtumiin voi liittyä epädetermisyyttä, jonkinmoinen syy-seuraus-ilmiö kuitenkin pysyy.


    • Anonyymi

      Ihmiset tavoittelevat hyvää, ainakin hyvät ihmiset. Hyvä maailma vaatii työtä.

      • Anonyymi

        Sammot eivät oikein ymmärrä omaa pahuuttaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sammot eivät oikein ymmärrä omaa pahuuttaan.

        https://keskustelu.suomi24.fi/yhteiskunta/uskonnot-ja-uskomukset/idan-uskonnot/hindulaisuus

        Kuningas joutuu ottamaan osan alamaistensa synneistä, pappi osan kuninkaan synneistä, aviomies osan vaimonsa synneistä ja henkinen opettaja osan oppilaidensa synneistä.


        Päivällä ei tarvita lamppua, hyvin toimeentulevalle ei tarvita ruokaa, sade meren yllä on hyödytön, ja rikkaalle on yhdentekevää lahja.


        Sillä, jolla on varallisuutta, on sekä ystäviä että sukulaisia, mutta hän on tavallinen ihminen. Häntä, jolla on runsaasti tietoa, sen sijaan kunnioitetaan tietäjänä.



        Ahneet ja levottomat ihmiset eivät voi saavuttaa sitä onnea ja rauhaa, jonka henkisen tiedon nektariin tyytyväinen ihminen saavuttaa.


        Ole tyytyväinen: vaimoon, kaitselmuksen tahdosta saatuun ruokaan ja lailliseen rikkauteen. Täydentäkää aina itsenne koulutuksessa, henkisessä harjoituksessa, Jumalan Nimien toistamisessa ja hyväntekeväisyydessä.


        Chanakya Pandit


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1299
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      35
      830
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      586
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      521
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      482
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      15
      472
    Aihe