Konsernivelka, Kemijärven kaupunki

Anonyymi-ap

Kemijärven kaupungin konsernivelka, velkaa on asukasta kohti noin 10600 € vuonna 2022. Kokonaisvelka noin 73 miljoonaa euroa. Tulee jatkossa olemaan kestämätön tilanne, rahoituksen suhteen.

Joko valtuutettujen pitää alkaa miettimään Kemijärven lämpö ja vesi Oy:n ja samalla Koillis-Lapin Sähkö Oy:n myymistä. Taitavat olla ainoat kohteet, johon ulkopuolisilla toimijoilla voi kiinnostusta?

9

414

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Höpö..höpö..Liian suuri hallinto tehtäviinsä nähen syö kaupunkin rahat. Kaksikolmasosaa kunnan tehtävistä siirtynyt hyvinvointialueille ja silti kunnan mm. "pääkonttorissa" istuskelee porukkaa saman verran ko ennenkin.Muukin hallinto pitää panna tiukkaan syyniin. Työpaikalla olemisesta ei kannata maksaa vaan työnteosta.
      No entäs kiinteistöjen hoito jos sitä nyt onkaan ? Tiukkaan syynii hiasella ajot. Yksityisyritykset hoitas hommat halvemmalla ja paremmin.
      Miten näille kaikille riittää tekemistä ?
      Jos enerkiayhtiöt myyään niin ostajat ottavat kauppahinnan takasin kuntalaisten taskuista korkeina hintoina. Se olis hölmöläisten touhua myyä yhtiöt.
      Sit vielä se et sähköyhtiö tulouttaa joka vuosi rahaa kunnan kirstuun mm. lainojen lyhennyksiin.

      • Anonyymi

        Paikallisen sähköyhtiön tulos on saavutettu suurilla sähkölaskuilla, joita myös tavallinen kansa maksaa. Törkeää piiloveron perimistä kunnan omistamalta yhtiöltä. Näin kunnan raskasta velkaantumista kätevästi paikataan. Eikä kansa (älyä) napise. 🐒👋


    • Anonyymi

      Myydään kaikki ja muutetaan aurinkoiseen etelän lämpöön.
      ✨🍻🍺🤪🍺🍻✨

    • Anonyymi

      Jos tehtäisiin kaikki oikein.
      - Ensin yt-neuvottelut päälle ja toimintojen ulkoistamien.
      - Sitten omaisuuden myynti.

      Sillä tavalla päästään todellisen tilanteeseen, kestävän talouden pitoon. Kuinka paljon on esim. tämänhetkiset korkokulut?

      • Anonyymi

        Täkin jatkoa toisesta päästä!
        Miksi sitä kutsuttiinkaan?


      • Anonyymi

        Muijalla on huikeat korot ja näyttää niissä very sexy ilman rihman kierämää.


    • Anonyymi

      Kemijärvi nousee tuhkasta ja raunioista!

    • Anonyymi

      Lukekaa hankkeesta, joka olisi voinut olla hyvä, mutta haudattiin byrokratian rattaisiin!

      KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 14/ Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Vaihtoehtohoitokeskuksen rakentaminen Suomutunturille / Oili Harjulan aloite 275/06.061/2013 KH Liitteenä 1 on Oili Harjulan tekemä aloite vaihtoehtohoitokeskuksen rakentamisesta Suomutunturille. Kemijärvellä on lukuisia yrityksiä, jotka tarjoavat erityyppisiä hyvinvointipalveluita. Myös sairaala Lapponian palveluvalikoimaa on suunniteltu laajennettavaksi ulkopuolisille tarjottaviin terveyspalveluihin. Hyvinvointipalveluilla on suuri merkitys matkailun palvelutarjonnassa ja mm. venäläisten matkailijoiden odotetaan enenevässä määrin käyttävän hyväkseen niitä. Tämä tulee lisäämään kaupunkiin suuntautuvia matkailijavirtoja. Ehdotetun mukainen vaihtoehtohoitoja tarjoava toiminta antaisi oman lisänsä paikkakunnan palvelu tarjontaan. Oikea paikka tälle toiminnalle on kuitenkin mielestäni kaupunki kes kustan alue, johon pääosa muusta vastaavasta tarjonnasta sijoittuu. Asian eteenpäin viemiseksi esitän, että aloite saatetaan yrittäjäjärjestöjen kaut ta hyvinvointiyrit täjien tietoon tavoitteena löytää mahdollisesti useampikin yrittäjä, jotka yhdessä ryhtyisivät perustamaan kyseistä hoitokeskusta. Kaupungin elinkei noja tekninen osasto tarjoavat apuaan toimitilojen hankkimisessa sekä mahdolli sille investoinneil le tarvittavien tukien anomisessa. (vs. elinkeinojohtaja Markku Merenheimo ) Esitys (kaupunginjohtaja): Kaupunginhallitus hyväksyy vs.elinkeinojohtajan esittämät toimenpiteet. Päätös: Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Tiedoksi: Oili Harjula Elinkeino-osasto ja tekninen osasto KV Liite 4 on edellä mainittu liite nro 1 (Oili Harjulan aloite). Päätös: Keskustelun aikana valtuutettu Matti Hietanen teki esityksen, jonka mukaan selvitetään uimahallin laajennuksella mah dol li sen vaihtoehtokeskuksen syntymistä. Esitys raukesi kannattamattomana. Keskustelun aikana valtuutettu Tarja Kaisanlahti esitti, että yrittäjät valitsevat itse paikan ko. toimin taan. Esitystä kannatti valtuutettu Anita Ruokamo. Kau pungin val-

      24 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 14/ Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto tuusto päätti yksi mielisesti hyväksyä kaupunginhallituksen esityksen lisäyksellä, että yrittäjät valitsevat itse paikan ko. toimintaan. Tiedoksi: Oili Harjula, Yrittäjät KH Oili Harjula on jättänyt täydennyksen tekemäänsä kansalaisaloitteeseen koskien vaihtoehtohoitokeskuksen rakentamista Suomutunturille. Täydennys liitteenä 11. Elinkeinopalvelut ovat pitäneet neuvottelun kuntalaisaloitteen tekijän Oili Harjulan kanssa Aloitteen tarkoituksena on edistää hyvinvointikeskuksen rakentamista Suomutunturille. Aloitteen keskeneräisyydestä johtuen päätettiin kokouksessa jalostaa hankeideaa ja kutsua sen jälkeen alan yrittäjiä kokoon keskustelemaan hankkeen mahdollisista jatkotoimenpiteistä. Hankkeen jatkotyöstämiseen osallistuu myös Lapin Yliopiston HYVINVOINTIALAN NAISYRITTÄJYYS - JATKOHANKE (HYVE -hanke). (Yritysasiamies Jari Polvi, ) Päätösehdotus (kaupunginjohtaja): Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle selvityksen aloitteeseen tiedoksi ja esittää kaupunginvaltuustolle, että asia tältä osin katsotaan loppuun käsitellyksi. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin

    • Anonyymi

      Sehän meni vallan lekkeripeliksi tämä terveyden, hyvinvoinnin ja sairauksien hoitohomma. Periferioissa on hätä. Tilanne on kestämätön.

      Kalliit virkamiehet, hyvinvointivaltuustot ja vuokrahenkilöstö syövät veronmaksajien kädestä.

      Jonot eivät etene eikä pahoinvointi vähene. Miten tässä näin pääsi käymään?

      Kemijärvelläkin maksetaan hyvejä palkkioja käypäläisille. Muutoin toiminta ei pyörisi huonostikaan. Tienassa käyvät ja sitten poistuvat kuvioista.

      Kaupungin henkilöstömitoitus on saatettava ajan tasalle. Muuten ei hyvä heilu semminkään.

      Ikäviä asioita on tehtävä, oikaistava henkilöstömäärä vähenevien tehtävien myötä konttoreissa ja kujilla.

      Elinkeinopoliittiset avaukset odottavat papereilla. Toimeksi vain. Ehkä seuraavassa laskennassa saamme toiset parikymmentä ihmistä lisää.

      Lastentekoon on patistettava parempiosaisia. Sieltä se hyvä sikiää laajemmaltikin.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1805
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1514
    4. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1194
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1182
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1114
    Aihe