Aikanaan hankin kiinteistön Kemijärven kunnasta ja vietän siellä vapaa-aikaani muualla asuvana. Vuosien ajan on suurta ihmetystä herättänyt se että alueella metsästetään jatkuvasti metsästysaikojen ulkopuolella ja todella ahkerasti.
Kesä - elokuussa pauke on melkoinen ja alkaa aamun valjetessa ja jatkuu tuntikausia. Sama ammuskelija paukuttaa kymmeniä kertoja päivässä haulikollaan tappaen nähtävästi kaikki paikkkakunnan linnut mitä silmiinsä saa. Kun menen metsiin, ei siellä enää lintuja ole. Yhden ison metson havaitsin viimeksi ja se näytti olevan siipirikko eli oli saanut hutilaukauksen. Kaikki pienemmät linnut lukuunottamatta variksia, olivat kadonneet. Teeriä tai riekkoja sorsista puhumattakaan ei näy.
Minusta menettely on laitonta ja erittäin häiritsevää kun aivan kiinteistöjen lähialueella ammuskellaan holtittomasti. Miksi näitä asioita ei valvota Kemijärvellä?
aseet paukkuvat
Anonyymi-ap
3
239
Vastaukset
- Anonyymi
Huolehdi vain omista asioistasi!
- Anonyymi
Olipa melkoinen sepostus, mistä näitä riittää?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.583683Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j713055Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin522253Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.121419Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m631188- 801088
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?1951Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä23931Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä55925- 47902