...vai onko siellä vain aikoja sitten pudonneen kirkonkellon köyden lahoavat jäänteet...
Nääs kun tänään harrastettiin kissan kanssa metsästystä. Niin, kissan, ja juuri tuon tappajanartun kanssa, kolliahan ei voisi moiset touhut vähempää kiinnostaa ja sen tuo teki hyvin selväksikin.
No siis se metsästys... Metsästettiin sisään pöllähtäneitä isohkoja kärpäsiä. Narttu osoitti elein ja äänin missä se lentävä lounas on, minä sitten perässä rätillä huitaisin pörisijän sopivalle korkeudelle ja namnam. Tai vaihtoehtoisesti nostin The Beastin sopivalle korkeudelle nappaamaan mustan makupalan ikkunalta suoraan ikiyöhön.
Nimim. Pitääkö olla huolissaan?
Sitä aina välillä miettii, että montako lepakkoa tapulissaan on...
90
797
Vastaukset
Meillä koira jahtaa myös kärpäsiä ja muita lentäviä öttiäisiä. Leikin välillä sen kanssa yhdessä kärpäsjahtia siten, että ajan käsilläni takapihan oven ikkunaruudulla lepäävän kärpäsen alemmas koiraa kohti, ja koira on valmiina kytiksellä.
Ei se kyllä niitä koskaan kiinni saa, ja paras oli se kun se perhosen siinä ikkunaruudulla nähdessään meni oikein leikkiinkutsueleeseen... Samalla tavalla se kerran myös koirapuistossa, kun puistoon oli eksynyt pikkulintu joka ilmeisesti ei kyennyt lentämään, niin sen nähdessään kiinni nappaamisen sijaan tekikin leikkiinkutsun... mistä lintu ei tietenkään ymmärtänyt mitään, mutta siinä riitti kyllä nauramista.Hassu hurtta ❤️
Kiva kun on noin hyväsydäminen hömelö, ettei ensimmäiseksi olekaan syömässä perhosta tai lintua, vaan ottaa kohtaamisen toiselta kantilta. Toista se on näiden kattien kanssa, kaikki on ensisijaisesti ruokaa... Paitsi tolla kollilla, joka on ilmeisesti jokin hippi ylipäänsä ja muuten tyypillinen laiska kolli.randombypasser kirjoitti:
Hassu hurtta ❤️
Kiva kun on noin hyväsydäminen hömelö, ettei ensimmäiseksi olekaan syömässä perhosta tai lintua, vaan ottaa kohtaamisen toiselta kantilta. Toista se on näiden kattien kanssa, kaikki on ensisijaisesti ruokaa... Paitsi tolla kollilla, joka on ilmeisesti jokin hippi ylipäänsä ja muuten tyypillinen laiska kolli.Mä luulen että se johtuu pitkälti rodusta, tuo on jalostettu lammaskoiraksi eli sen jalostuksessa on keskitytty enemmän paimenviettiin kuin metsästysviettiin. Vanhemmillani taas oli spanieleita, ja yksi niistä tappoi ihan kylmästi siipirikon variksen, toinen taas vaani gerbiiliäni (gerbiili oli toki häkissä, mutta koira katseli sen häkin läpi suoraan gerbiiliin ja murisi). No spanielit ovatkin metsästyskoiria, ja vaikka nuo vanhempieni yksilöt olivat jo todella monta sukupolvea ihan seurakoiraksi jalostettuja, niin ei niiltä se perusvietti niin nopeasti katoa.
Kissa kuin kissa taitaa sen sijaan olla aika puhtaasti metsästäjä, rodusta riippumatta?Kirjautumatonpalstalutka kirjoitti:
Mä luulen että se johtuu pitkälti rodusta, tuo on jalostettu lammaskoiraksi eli sen jalostuksessa on keskitytty enemmän paimenviettiin kuin metsästysviettiin. Vanhemmillani taas oli spanieleita, ja yksi niistä tappoi ihan kylmästi siipirikon variksen, toinen taas vaani gerbiiliäni (gerbiili oli toki häkissä, mutta koira katseli sen häkin läpi suoraan gerbiiliin ja murisi). No spanielit ovatkin metsästyskoiria, ja vaikka nuo vanhempieni yksilöt olivat jo todella monta sukupolvea ihan seurakoiraksi jalostettuja, niin ei niiltä se perusvietti niin nopeasti katoa.
Kissa kuin kissa taitaa sen sijaan olla aika puhtaasti metsästäjä, rodusta riippumatta?Olet varmastikin oikeassa. Muistuttaa minua erään ystäväni laumanvahdista, oli hyvä lampaiden kanssa, mutta saattoi aja supin tai ketun maihin, vaan ei ikinä tappanut, vain vahti ja räksytti lakkaamatta sitä vahdittavaansa. Hassu piski sekin, mutta hyvällä tavalla.
Ei kai se tosiaan kovin äkkiä katoa, jalostettu ominaisuus, kun aika pitkäänhän niitä ominaisuuksia yleensä on myös jalostettu, kuten vaikkapa spanielin kohdalla. Monilla roduilla se on vienyt satoja vuosia, niin ei ihan parissa ihmissukupolvessa laimennu ominaisuudet mainittavasti. Tosin mähän en tiedä koirista mitään, niin paha sanoa 😂
Kissat on, kai jokseenkin kaikki rodut, puhtaita tappajia, myös viihdetappajia ravinnon lisäksi. Paitsi toi mun maatiaiskolli, joka on aito hippi tai jotain, ihmejätkä kyllä kaikkinensa. Siitä pitäis tehdä joku terapiakissa tai vastaava, se on niin leppoisa ja ihmisutelias. Ja rakastaa naisia, kaikkia naisia, niin ei se tyhmäkään ole 😁- Anonyymi
Meillä myös.
Usein meillä on yhteinen kärpsijahti. Minä avitan kärpäslätkällä. Hän ilmaisee saaliin ja syö raadot sitten lattialta. Säästetään muonakustannuksissa :)
-keinovaginamies-
Ei pidä ihan normi toimintaa ja jokaiseen isäntä/emäntä-lemmikki suhteeseen kuuluvaa bondausta.😄.
randombypasser kirjoitti:
Tai ihan vaan viihdettä, elämä on kovin lyhyt 😂
No sehän voi olla toki molempia ja juu on ihan liian lyhyt murjottamiselle ja liialle vakavuudelle.🙂.
Mikkojuhan kirjoitti:
No sehän voi olla toki molempia ja juu on ihan liian lyhyt murjottamiselle ja liialle vakavuudelle.🙂.
Juups. Ja pakkohan noille sohvanorpille on jotain sutinaa antaa kun siihen tilaisuus tulee, turhan tylsää eloa niillä kuppaisessa kerrostalossa. No piakkoin taas mökille, niin saavat vähän virikettä. Ja saavat jahdata kärpäsensä ihan ittekseen 😁

Aktiviteetit on hyväks niillekin juu etteivät raukat tylsisty. Mökillä sitä kyllä varmasti riittää touhua niilläkin.🙂.
Ei ehkä....Ihan normaalia primitiivisyyteensä palaamista.
Mutta työpaikan veskissä (tilaratkaisun vuoksi) on sellainen elektroninen kärpäsloukku. Ja kun kerran on sattunut laskettamaan takahampaista asti ureaa siinä ja se helvetin sähköinen paukaus käy korvan juuressa, niin mieli käy läpi nanosekunnissa että virtsa- sähköpaukaus= VAARA!!! Niin kusinoro loppuu ja sitä ikäänkuin "nielaisee" loput siltä seisomalta....
Ja aina kun jatkossa menee kuselle, on kuin peura ajovaloissa ja roiskii minne sattuu....
Tää on ehkä jo huolestumisen aihe....Kannattaa kokeilla roiskaista pikkunen suihkaus siihen sähköiseen loukkuun, efekti on parhaimmillaan... Elämys.
Nimim. Kerran oli pakko kokeilla 😂randombypasser kirjoitti:
Kannattaa kokeilla roiskaista pikkunen suihkaus siihen sähköiseen loukkuun, efekti on parhaimmillaan... Elämys.
Nimim. Kerran oli pakko kokeilla 😂No sen verran ylhäällä se on, että ei enää niiiiiin kusihätä ole, että saavuttaisin ne korkeudet ja muutenkin jo äänestä kuuluu kärpäsenkin kohdalla, ettei se gutaa tee. :oD
Disseisback kirjoitti:
No sen verran ylhäällä se on, että ei enää niiiiiin kusihätä ole, että saavuttaisin ne korkeudet ja muutenkin jo äänestä kuuluu kärpäsenkin kohdalla, ettei se gutaa tee. :oD
No se härvelihän pitää vain laskea hiukan alemmaksi jotta voi kokeilla... Koska kaikkeahan pitää kokeilla kerran 😂
- Anonyymi
Mulla taas toinen kolli söi kaiken mikä liikkui, tai oli liikkumatta. Maine Coon jättiläistä ei taas voinut vährmpää kiinnostaa.
Kerran sisälle tuli helkkarin ruma ja vähän pelottavan näköinen lukki. Jos sen olisi lintannut itse, niin sen veri olisi ollut kuitenkin happoa ja koko äijä olisi sulanut siihen paikkaan.
Sitten kekkasin. Huusin kollille, että tulee katsomaan mikä mönkii. Hah, nanosekunti ja lukki oli kadonnut kollin pohjattomaan vatsaan, eli mustaan aukkoon.
Vilkuili vielä olisiko lisää. Koska ei ollut, niin meni sitten syömään latzia ja päälle normaalit päikkärit, jotta jaksaa yöllä riehua.
>simiti<Täällä on ton nartun kanssa aika sama, tarvii kuin hihkasta että kärpänen/hämähäkki/naapurin narkki tms. ja hups! se on syöty. Niin ja joo, lisää pitäis aina olla...
- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Täällä on ton nartun kanssa aika sama, tarvii kuin hihkasta että kärpänen/hämähäkki/naapurin narkki tms. ja hups! se on syöty. Niin ja joo, lisää pitäis aina olla...
Kuuntelitko sen laulun?
- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Tuota noin... Minkähän laulun?
Toivottelt mulle öitä niin oliko se eilen vai toissa päivänä.
Anonyymi kirjoitti:
Toivottelt mulle öitä niin oliko se eilen vai toissa päivänä.
Niin taisin jolle kulle tosiaan toivotella. Biisiä en suoriltaan muista, en sitä kuuntelinko vai en, enkä varsinkaan sitä mitä mahdollisesti kuuntelin, mutta jokin mielikuva kyllä haamuilee mielessä. On hieman tappotahtinen viikko töissä, niin aika paljon menee ohi hoksottimien kun pää rullaa prosesseja vielä pitkään työpäivän jälkeenkin.

Työ tahtiko on kova? Se on siinä voittamisen pakkomielle ketjussa.
Anonyymi kirjoitti:
Työ tahtiko on kova? Se on siinä voittamisen pakkomielle ketjussa.
Nyt on vähän ollut, ensi viikolla sitten rauhoittunee. Tänään Porvoo, huomenna Turku ja perjantaina Tampere. Ensi viikolla tuskin tarvitsee singahdella minnekään pk-seudulta ellei nyt sitten Oulu ja Jyväskylä kopsahda tuulilasille hieman etuajassa.
Se varmaan on siinä ketjussa, mutta sen viestisi jälkeen olen saanut arviolta jonkun 150 viestiä, niin en valitettavasti jaksa sitä enää etsiä. Jonain toisena päivänä tai toisenlaisessa asiayhteydessä tilanne voisi olla toinen, mutta tämä viikko ei ole se toinen tilanne.- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Nyt on vähän ollut, ensi viikolla sitten rauhoittunee. Tänään Porvoo, huomenna Turku ja perjantaina Tampere. Ensi viikolla tuskin tarvitsee singahdella minnekään pk-seudulta ellei nyt sitten Oulu ja Jyväskylä kopsahda tuulilasille hieman etuajassa.
Se varmaan on siinä ketjussa, mutta sen viestisi jälkeen olen saanut arviolta jonkun 150 viestiä, niin en valitettavasti jaksa sitä enää etsiä. Jonain toisena päivänä tai toisenlaisessa asiayhteydessä tilanne voisi olla toinen, mutta tämä viikko ei ole se toinen tilanne.No kuuntele sitten kun jaksat ja kerkeät. 🙂
Anonyymi kirjoitti:
No kuuntele sitten kun jaksat ja kerkeät. 🙂
Ystäväiseni... En mä muista koko asiaa ylihuomenna ja siihen mennessä on tullut jo sata viestiä laatikkoon lisää, historian tonkiminen menee aina vain työläämmäksi. Vain laittamalla meiliin sen linkin voisi biisin muistaminen onnistua. Tää nyt on tämmöstä tän mun mieleni kanssa, jonkin sortin ADHD-tapaista tai muuten vain liian nopeita ajatuksia liian paljon. Mutta siitä ei kannata välittää, en välitä minäkään.
- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Nyt on vähän ollut, ensi viikolla sitten rauhoittunee. Tänään Porvoo, huomenna Turku ja perjantaina Tampere. Ensi viikolla tuskin tarvitsee singahdella minnekään pk-seudulta ellei nyt sitten Oulu ja Jyväskylä kopsahda tuulilasille hieman etuajassa.
Se varmaan on siinä ketjussa, mutta sen viestisi jälkeen olen saanut arviolta jonkun 150 viestiä, niin en valitettavasti jaksa sitä enää etsiä. Jonain toisena päivänä tai toisenlaisessa asiayhteydessä tilanne voisi olla toinen, mutta tämä viikko ei ole se toinen tilanne.Ei ihme että olet väsynyt hyvät yöt.
- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Ystäväiseni... En mä muista koko asiaa ylihuomenna ja siihen mennessä on tullut jo sata viestiä laatikkoon lisää, historian tonkiminen menee aina vain työläämmäksi. Vain laittamalla meiliin sen linkin voisi biisin muistaminen onnistua. Tää nyt on tämmöstä tän mun mieleni kanssa, jonkin sortin ADHD-tapaista tai muuten vain liian nopeita ajatuksia liian paljon. Mutta siitä ei kannata välittää, en välitä minäkään.
Young and beautiful lyrics ei ole pakko kuunnella.
Anonyymi kirjoitti:
Ei ihme että olet väsynyt hyvät yöt.
Väsynyt vanha mies, ei sen kummempaa, ei siihen tarvitse edes töitä tai runsasta viestimäärää.
Anonyymi kirjoitti:
Young and beautiful lyrics ei ole pakko kuunnella.
No niin, nyt päästiin asiaan. Annoit koordinaatit ja tiedätkös mitä? Minäpä kuuntelin, kerran ja toisen lyriikoita tarkkaillen.
Lanalla on aina yhtä upea ääni, mutta sieluun sattuu kun hänelle tehdyt kappaleet ovat aina puron lailla valuvia balladeja, ääntänsä voisi todella työllistää, käyttää, hyödyntää 100%:sti, kun nyt hyödynnetään max. 50%.
Biisin lyriikat olivat... Tietyillä tavoin aika henkilökohtaisetkin, jos niin haluaa ajatella ja sehän riippuu kunkin kulloisestakin mielentilasta.
Lana del Rey = Kuninkaan (tie)lana, kulunut "isivitsi" nuoruudesta.- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
No niin, nyt päästiin asiaan. Annoit koordinaatit ja tiedätkös mitä? Minäpä kuuntelin, kerran ja toisen lyriikoita tarkkaillen.
Lanalla on aina yhtä upea ääni, mutta sieluun sattuu kun hänelle tehdyt kappaleet ovat aina puron lailla valuvia balladeja, ääntänsä voisi todella työllistää, käyttää, hyödyntää 100%:sti, kun nyt hyödynnetään max. 50%.
Biisin lyriikat olivat... Tietyillä tavoin aika henkilökohtaisetkin, jos niin haluaa ajatella ja sehän riippuu kunkin kulloisestakin mielentilasta.
Lana del Rey = Kuninkaan (tie)lana, kulunut "isivitsi" nuoruudesta.Kaunis laulu ääni minäkin tykästyin ääneen.
- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Väsynyt vanha mies, ei sen kummempaa, ei siihen tarvitse edes töitä tai runsasta viestimäärää.
Et ole vanha mieti on paljon vanhempiakin.
Anonyymi kirjoitti:
Kaunis laulu ääni minäkin tykästyin ääneen.
Onpa hyvinkin, Lanalla on upea ääni, olen jopa hieman kateellinen äänensä syvyydestä, taitava leidi.
Anonyymi kirjoitti:
Et ole vanha mieti on paljon vanhempiakin.
Aina tulee joku vanhempi, siitä ei pääse mihinkään. Tosin en kyllä mitenkään haikaile vanhaksi elämistä, en näe siinä mitään erityistä hohdokkuutta omalla kohdallani.
- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Aina tulee joku vanhempi, siitä ei pääse mihinkään. Tosin en kyllä mitenkään haikaile vanhaksi elämistä, en näe siinä mitään erityistä hohdokkuutta omalla kohdallani.
Jos pysyy terveenä ei kai siinä jos vanhaksi saisi elää.
Anonyymi kirjoitti:
Jos pysyy terveenä ei kai siinä jos vanhaksi saisi elää.
En näe vanhaksi elämisessä hohdokkuutta olin terveenä tai en. Se ei vaan ole mulle mikään itseisarvo, tavoiteltava asia missään muotoa, enemmänkin niin, että jos niin käy, niin kai se on sitten elettävä. Sitä elämää on se tietty pätkä tarjolla, säästelemättä mutta myöskään tuhoamatta ja sen mukaan mennään.
- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
En näe vanhaksi elämisessä hohdokkuutta olin terveenä tai en. Se ei vaan ole mulle mikään itseisarvo, tavoiteltava asia missään muotoa, enemmänkin niin, että jos niin käy, niin kai se on sitten elettävä. Sitä elämää on se tietty pätkä tarjolla, säästelemättä mutta myöskään tuhoamatta ja sen mukaan mennään.
Niin onhan se elämä elettävä vaikka olisi sairaskin.
Anonyymi kirjoitti:
Niin onhan se elämä elettävä vaikka olisi sairaskin.
Liki jokaisella on mahdollisuus valita elääkö minkä on annettu vai ei. Ja se tarjous on voimassa loppuun asti. Se on suurin vapaus joka on annettu lahjana.
- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Liki jokaisella on mahdollisuus valita elääkö minkä on annettu vai ei. Ja se tarjous on voimassa loppuun asti. Se on suurin vapaus joka on annettu lahjana.
Elämä on suurin lahja.
Anonyymi kirjoitti:
Elämä on suurin lahja.
Mahdollisesti niin, mutta sen kylkiäisenä tulee suurin mahdollinen vapaus, sekin lahjana ja ainoastaan syntymän johdosta. Ja se vapaus, lahjana saatu, on mahdollisuus vaikuttaa elämänsä pituuteen.
- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Mahdollisesti niin, mutta sen kylkiäisenä tulee suurin mahdollinen vapaus, sekin lahjana ja ainoastaan syntymän johdosta. Ja se vapaus, lahjana saatu, on mahdollisuus vaikuttaa elämänsä pituuteen.
Millä tavalla?
Anonyymi kirjoitti:
Millä tavalla?
Monellakin tavalla. Voi vaikkapa valita elävänsä terveellisesti tai valita jotain aivan päinvastaista. Kun elämän purkaa aivan atomeiksi, niin käytännössä se on vain sarja valintoja ja valintojensa seurauksiin reagoimista uusilla valinnolla. Vähän tylsää, mutta niinhän ne faktat tuppaavat olemaan.
- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Monellakin tavalla. Voi vaikkapa valita elävänsä terveellisesti tai valita jotain aivan päinvastaista. Kun elämän purkaa aivan atomeiksi, niin käytännössä se on vain sarja valintoja ja valintojensa seurauksiin reagoimista uusilla valinnolla. Vähän tylsää, mutta niinhän ne faktat tuppaavat olemaan.
No juu terveellinen elämäntapa auttaa tietenkin kirjoitit vähän epäselvästi niin arvelin että tarkoitit jotain muuta.
Anonyymi kirjoitti:
No juu terveellinen elämäntapa auttaa tietenkin kirjoitit vähän epäselvästi niin arvelin että tarkoitit jotain muuta.
Kyllä sinä luultavasti arvailit ihan oikein mitä aiemmin tarkoitin, mutta kun sitä asiaa ei palstalla saa esittää oikealla nimellään, siitä syntyy järjetön paskamyrsky, niin sitten piti muotoilla asia toisella tapaa, huomioida myös muut mahdolliset tavat muokata elämänsä pituutta. Mutta ei sillä niin väliä, noilla yksityiskohdilla, fakta on se että syntymän myötä ihmisolennolle tarjotaan uskomaton vapaus vaikuttaa elämänsä pituuteen eri tavoin.

Aina ei auta terveellinen elämäntapa on noita tapauksia.
- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Kyllä sinä luultavasti arvailit ihan oikein mitä aiemmin tarkoitin, mutta kun sitä asiaa ei palstalla saa esittää oikealla nimellään, siitä syntyy järjetön paskamyrsky, niin sitten piti muotoilla asia toisella tapaa, huomioida myös muut mahdolliset tavat muokata elämänsä pituutta. Mutta ei sillä niin väliä, noilla yksityiskohdilla, fakta on se että syntymän myötä ihmisolennolle tarjotaan uskomaton vapaus vaikuttaa elämänsä pituuteen eri tavoin.
Ranskulle että onko enimmistö ystävistäsi ei uskovia vietätätkö heidän kanssaan liikaa aikaa? Elätkö niin kuin kristitty?
Anonyymi kirjoitti:
Ranskulle että onko enimmistö ystävistäsi ei uskovia vietätätkö heidän kanssaan liikaa aikaa? Elätkö niin kuin kristitty?
Enemmistö? Luultavasti kaikki. Miksi tulisi nimenomaan elää kuin kristitty? Mikä tekee juuri kristitystä elämästä paremman kuin muista elämistä, vaikka sitten hindun elämästä?
- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Enemmistö? Luultavasti kaikki. Miksi tulisi nimenomaan elää kuin kristitty? Mikä tekee juuri kristitystä elämästä paremman kuin muista elämistä, vaikka sitten hindun elämästä?
Olet kristitty silloin olit kun tunsin sut.

Ei kai mikään kysyin vaan ja on sulla uskovia ystäviä että äläpäs huijaa.
Anonyymi kirjoitti:
Olet kristitty silloin olit kun tunsin sut.
Sitten et ole tuntenut minua.
Anonyymi kirjoitti:
Ei kai mikään kysyin vaan ja on sulla uskovia ystäviä että äläpäs huijaa.
Jos on, niin asiasta ei ole ollut keskustelua kun ei minun ystävieni kohdalla ole mitään väliä mitä uskontoa mahdollisesti edustavat.
- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Jos on, niin asiasta ei ole ollut keskustelua kun ei minun ystävieni kohdalla ole mitään väliä mitä uskontoa mahdollisesti edustavat.
Ei mullekkaan sillä ole väliä koska on myös ei uskovia ystäviä mulla en puhu heille Jeesuksesta paitsi jos kysyisivät niin sitten vastaisin.
- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Sitten et ole tuntenut minua.
Ei kannata sanoa että on jos ei ole.
Anonyymi kirjoitti:
Ei kannata sanoa että on jos ei ole.
Jos kysyt onko enemmistä ystävistäni ei-uskovia ja vastaan että luultavasti kaikki, niin vain tietoisesti asioita mieleisekseen vääristelevä kääntää sanomani päälaelleen ja kuvittelee, ettei vääristelyn kohde havaitse moista.
Kiitos keskustelusta, nähdäkseni se päättyy omalta osaltani tähän.- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Jos kysyt onko enemmistä ystävistäni ei-uskovia ja vastaan että luultavasti kaikki, niin vain tietoisesti asioita mieleisekseen vääristelevä kääntää sanomani päälaelleen ja kuvittelee, ettei vääristelyn kohde havaitse moista.
Kiitos keskustelusta, nähdäkseni se päättyy omalta osaltani tähän.Päättyköön vaan en ole vääristellyt mutta itse taisit niin tehdä koska kerroit kuka olet ja nyt sanot ettet olekkaan niin silloin valehtelit mulle sama kuka olet ei ole väliä.
- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Sitten et ole tuntenut minua.
Olet ollut kristitty ja jos et halua myöntää sitä en mahda sille mitään. Onko sun nimessä 4 kirjainta?
No kissa kiittää sinua varmaan tuosta herkusta. Olet siis kelpo kissan isäntä👍🏼
Meillä koira kyllä yrittää itse napata ärsyttävät hyönteiset. Välillä saa oikeasti pelätä, ettei innostu nappaamaan suuhunsa ampiaista.😬 Silloin siis itse pitää harhauttaa koiraa.. ja itse saattaa tunkeilija ulos.- Anonyymi
Hah. Tämä ahne kolli kerran nappasi ampiaisen suuhunsa. Meni hetki ja kissa avasi suunsa. Ilmeisesti ampiainen piikillänsä voitti ja pörräsi eteenpäin.
>simiti< Anonyymi kirjoitti:
Hah. Tämä ahne kolli kerran nappasi ampiaisen suuhunsa. Meni hetki ja kissa avasi suunsa. Ilmeisesti ampiainen piikillänsä voitti ja pörräsi eteenpäin.
>simiti<😱
No kissan suu ei sentään turvonnut, niin ettei olisi henki enää kulkenut..😓Jostain noo katit osaa pitää tassut kurissa ampiaisten kohdalla, mutta kimalaiset ja mehiläiset on sitten eri juttu, saa vähän kattoa perään. Vaikka eipä sillä, pikkupistoksella voisivat oppia kunnioittamaan niitäkin 😁
randombypasser kirjoitti:
Jostain noo katit osaa pitää tassut kurissa ampiaisten kohdalla, mutta kimalaiset ja mehiläiset on sitten eri juttu, saa vähän kattoa perään. Vaikka eipä sillä, pikkupistoksella voisivat oppia kunnioittamaan niitäkin 😁
Jännä, olisikohan kumminkin joskus ampiainen pistänyt.🤔 siitä tuo varovaisuus.. Tai sitten olet vaan kouluttanut ne isäntänsä kaltaiseksi😉
Haaveilija39 kirjoitti:
Jännä, olisikohan kumminkin joskus ampiainen pistänyt.🤔 siitä tuo varovaisuus.. Tai sitten olet vaan kouluttanut ne isäntänsä kaltaiseksi😉
Ovat nuo hyvinkin ehtineet kokeilla miltä ampiainen tuntuu, mökillä ei ehdi vahtia kun ovat aitauksessaan. Ja siinä mielessä ovat kouluttautuneet isäntänsä kaltaiseksi, kas kun pitihän sitä itsekin muksuna kokeilla miltä ampiainen tuntuu, aika montakin kertaa. Ja koska ei ole järkeä päässä, piti myös kokeilla tuntuuko mehiläinen tai kimalainen pahemmalta vai ei. Muistaakseni eivät, mutta koska en enää muista tarkasti, pitänee ensi kesänä kokeilla uudelleen niitä kaikkia🤣

Niin mutta tuohan kannattaa kyllä toteuttaa niin että nappaat kaikki lajit kerralla talteen. Pistelet sitten eri paikkoihin ja katselet mikä turpoaa eniten😂
Tietty tässäkin kannattaa käyttää nyt sitä harkintaa, ettei vaan mene koko päivän pönötykseks.Haaveilija39 kirjoitti:
Niin mutta tuohan kannattaa kyllä toteuttaa niin että nappaat kaikki lajit kerralla talteen. Pistelet sitten eri paikkoihin ja katselet mikä turpoaa eniten😂
Tietty tässäkin kannattaa käyttää nyt sitä harkintaa, ettei vaan mene koko päivän pönötykseks.Ehkä mä vaan tyydyn keräilemään punkkeja sääriin mökillä, se on sopivan verkkaista ja kivutonta puuhaa näin varttuneemmalla iällä 😁
randombypasser kirjoitti:
Ehkä mä vaan tyydyn keräilemään punkkeja sääriin mökillä, se on sopivan verkkaista ja kivutonta puuhaa näin varttuneemmalla iällä 😁
Mitä mies sinähän olet parhaassa vedossa😂 niin siis iässä.
Joo ehkä punkin poisto on verkkaisaa, mutta se pistos alue onkin sitten ihan helkatin kipeä. Niin ja aikamoisia terveys riskejä.. 🫣Haaveilija39 kirjoitti:
Mitä mies sinähän olet parhaassa vedossa😂 niin siis iässä.
Joo ehkä punkin poisto on verkkaisaa, mutta se pistos alue onkin sitten ihan helkatin kipeä. Niin ja aikamoisia terveys riskejä.. 🫣No en tiedä, väsynyt vanha mies, punkkien kerääminen on siihen ihan hyvä harrastus, jää pois joltakulta toiselta ne sitten.
En tiedä oikein miksi mulle ei punkit tahdo oikein tarttua, vaikka jaksaa ne kyllä nahalla kiipeillä, mutta harvemmin sitäkään. Haluaisin sanoa, että kyse on asenteesta, mutta se nyt ei ainakaan voi pitää paikkaansa, kun ei punkkeja pahemmin asenne kiinnosta vaan ainoastaan ensimmäinen kohdalle osuva lämmin ateria.randombypasser kirjoitti:
No en tiedä, väsynyt vanha mies, punkkien kerääminen on siihen ihan hyvä harrastus, jää pois joltakulta toiselta ne sitten.
En tiedä oikein miksi mulle ei punkit tahdo oikein tarttua, vaikka jaksaa ne kyllä nahalla kiipeillä, mutta harvemmin sitäkään. Haluaisin sanoa, että kyse on asenteesta, mutta se nyt ei ainakaan voi pitää paikkaansa, kun ei punkkeja pahemmin asenne kiinnosta vaan ainoastaan ensimmäinen kohdalle osuva lämmin ateria.Voi kuule voisit ruveta puhumaan itsestäsi vähän kauniimmin. Ihan nyt mitä täälläkin olen saanut seurata. Et ole täysin läpipaskamulkku. Arvostaisit itseäsi vielä vähän enemmän.❤️ Olet itsesi paras versio silloin, kun se tuntuu sinusta hyvältä. Et ole vanha, vaan vanhempi oma jääräpää itsesi. Hulvaton luonne josta aika moni nähtävästi pitää. Monitaitomies jossa on siis hyvällä tavalla vähän kaikkea.
Toivottavasti herätin sinussa jotain.
Unohda nyt tuo vanha ja väsynyt🤭Haaveilija39 kirjoitti:
Voi kuule voisit ruveta puhumaan itsestäsi vähän kauniimmin. Ihan nyt mitä täälläkin olen saanut seurata. Et ole täysin läpipaskamulkku. Arvostaisit itseäsi vielä vähän enemmän.❤️ Olet itsesi paras versio silloin, kun se tuntuu sinusta hyvältä. Et ole vanha, vaan vanhempi oma jääräpää itsesi. Hulvaton luonne josta aika moni nähtävästi pitää. Monitaitomies jossa on siis hyvällä tavalla vähän kaikkea.
Toivottavasti herätin sinussa jotain.
Unohda nyt tuo vanha ja väsynyt🤭No huulenheittoahan se enimmäkseen on. Vanha ja väsynyt, joista illalla väsynyt pitää tarkalleen kutinsa, eikä vanhakaan niin kaukana ole siitä miltä lihoissa tuntuu työpäivän venkoilujen jälkeen. Mutta jälkimmäinen on enemmänkin ammatinvalintakysymys...
Joskus jaksaa olla hulvaton, mutta välillä ajatukset on toisaalla ja hulvattomuus loistaa poissaolollaan. Pitäisi opetella tyhjentämään päänsä niin, että joka ikisenä päivänä jollain kellonlyämällä on tilaa olla pölhö.randombypasser kirjoitti:
No huulenheittoahan se enimmäkseen on. Vanha ja väsynyt, joista illalla väsynyt pitää tarkalleen kutinsa, eikä vanhakaan niin kaukana ole siitä miltä lihoissa tuntuu työpäivän venkoilujen jälkeen. Mutta jälkimmäinen on enemmänkin ammatinvalintakysymys...
Joskus jaksaa olla hulvaton, mutta välillä ajatukset on toisaalla ja hulvattomuus loistaa poissaolollaan. Pitäisi opetella tyhjentämään päänsä niin, että joka ikisenä päivänä jollain kellonlyämällä on tilaa olla pölhö.Olisikin niin helppoa nollata pää ja olla pölhö. Mutta hyvä kun voi olla edes välillä.🤗 sä oot oikeasti hauska kun sillä päällä oot.
Kyllä kannattaa olla huolissaan.. viimeistään silloin kun itse alat nappailemaan välipalaksi kärpäsiä..
Noin muutoin tuo mehtästys kuulostaa juuri sellaiselta mitä sinä tekisit. Höhlältä ja ihastuttavalta.
En tule koskaan unohtamaan sitä, kun tulit hakemaan minua laivalta ja olit kiivennyt liikennemerkkiin..
Juuri tuonlaista höhlää lapsenomaisuutta kaipaan itsessäni .. luulen menettäneeni sen taidon jo, mutta sinun seurasi saa minut vielä uskomaan, että minulla on se taito vielä mahdollisuus saavuttaa. 😊Aaaa, mutta eikä nykyään nimenomaan suositella hyönteisproteiinia ravinnoksi nisäkäsproteiinin sijaan? Silloinhan minun kannattaisi kiilata kattien edelle syömään kaikki herkulliset kärpäset, hämähäkit ja heinäsirkat, nam! Paitsi että ainakin heinäsirkat ja leppäkertut maistuvat pahoilta raakana, kärpäsiä ja hämähäkkejä en muista maistaneeni. Äläkä kysy tarkemmin 😂
Kissat saa höpsöksi, mun kohdalla kyllä jokseenkin kaikki (lemmikki)eläimet saa höpsöksi. Onneksi ne elukat usein jaksavat sietää minua ja höpsötellä kotvan mukana, äkkiähän sitä vanha mies väsähtää.
Niin, se oli semmonen juttu se liikennemerkki. Vaan kerro miten kaksi kävelykepinmittaista ihmistä muuten löytäisivät toisensa ihmisvilinästä 😁
No ei sun lapsenomaisuus minnekään ole kadonnut, se vaan odottelee sopivia tilaisuuksia. Vai muistanko väärin, että joku ehdotti heti ensitreffien alkuun naistenvaateosastolla shoppailua, noin suunnilleen kolmantena lauseena, heti "Tosi kiva nähdä oikeasti" ja "ehditkö odottamaan pitkään" jälkeen 🤔randombypasser kirjoitti:
Aaaa, mutta eikä nykyään nimenomaan suositella hyönteisproteiinia ravinnoksi nisäkäsproteiinin sijaan? Silloinhan minun kannattaisi kiilata kattien edelle syömään kaikki herkulliset kärpäset, hämähäkit ja heinäsirkat, nam! Paitsi että ainakin heinäsirkat ja leppäkertut maistuvat pahoilta raakana, kärpäsiä ja hämähäkkejä en muista maistaneeni. Äläkä kysy tarkemmin 😂
Kissat saa höpsöksi, mun kohdalla kyllä jokseenkin kaikki (lemmikki)eläimet saa höpsöksi. Onneksi ne elukat usein jaksavat sietää minua ja höpsötellä kotvan mukana, äkkiähän sitä vanha mies väsähtää.
Niin, se oli semmonen juttu se liikennemerkki. Vaan kerro miten kaksi kävelykepinmittaista ihmistä muuten löytäisivät toisensa ihmisvilinästä 😁
No ei sun lapsenomaisuus minnekään ole kadonnut, se vaan odottelee sopivia tilaisuuksia. Vai muistanko väärin, että joku ehdotti heti ensitreffien alkuun naistenvaateosastolla shoppailua, noin suunnilleen kolmantena lauseena, heti "Tosi kiva nähdä oikeasti" ja "ehditkö odottamaan pitkään" jälkeen 🤔No juu..
Höhläily on kivaa. Ei siitä pääse mihinkään. Höhlä se olen minäkin ja löydän kyllä höhlyyteni takasin tässä elämässä.
On vain niin ihastuttavaa kun ihminen on höhlä. Sinä hyvänä esimerkkinä. Ja minä. Ollaan kuin ollaankin samasta puusta veistettyjä.. bro.
Kun antaa tilanteen viedä ja elää sitä täysillä, ei korrektius ole ensimmäisenä mielessä. Estottomuus näkyy. Ja saa näkyäkin mielestäni.
Minä itse olen elämäni myötä päässyt jäätymään. Mutta kyllä tämä tästä.. ja höhlä seura tekee minusta samanlaisen .. kaltaisekseen ja se, jos mikä on balsamia.Pikku-pirpana kirjoitti:
No juu..
Höhläily on kivaa. Ei siitä pääse mihinkään. Höhlä se olen minäkin ja löydän kyllä höhlyyteni takasin tässä elämässä.
On vain niin ihastuttavaa kun ihminen on höhlä. Sinä hyvänä esimerkkinä. Ja minä. Ollaan kuin ollaankin samasta puusta veistettyjä.. bro.
Kun antaa tilanteen viedä ja elää sitä täysillä, ei korrektius ole ensimmäisenä mielessä. Estottomuus näkyy. Ja saa näkyäkin mielestäni.
Minä itse olen elämäni myötä päässyt jäätymään. Mutta kyllä tämä tästä.. ja höhlä seura tekee minusta samanlaisen .. kaltaisekseen ja se, jos mikä on balsamia.Dorkailu on tervettä, se vaan on katoava luonnonvara, niin yhteiskunnallisesti kuin yksilön ikääntyessäkin. Ja kun länsimaisten yhteiskuntien keski-iät nousevat... Saadaan siis paljon kovin vakavia puhuvia päitä 😂
Ihminen kankeutuu vanhemmiten ja se ei tapahdu yksin nivelissä, lihaksissa, vaan myös päänupissa. Elämä on kova kouluttaja ja sen myötä herkästi unohtuu, että elämä on vakava asia, mutta sitä ei ole pakko ottaa vakavasti. Ei ainakaan joka hetki.randombypasser kirjoitti:
Dorkailu on tervettä, se vaan on katoava luonnonvara, niin yhteiskunnallisesti kuin yksilön ikääntyessäkin. Ja kun länsimaisten yhteiskuntien keski-iät nousevat... Saadaan siis paljon kovin vakavia puhuvia päitä 😂
Ihminen kankeutuu vanhemmiten ja se ei tapahdu yksin nivelissä, lihaksissa, vaan myös päänupissa. Elämä on kova kouluttaja ja sen myötä herkästi unohtuu, että elämä on vakava asia, mutta sitä ei ole pakko ottaa vakavasti. Ei ainakaan joka hetki.Jumankekka.. sanoitit tuon juuri oikein.
Minusta on mielestäni tullut jo kankea ja vakava. Silti haluan olla dorka. Mitä suurimmassa määrin.
No .. ehkä minulla on aikaa opetella vanhoille tavoilleni, kun ei ole miestä vierellä häpeämässä edesottamuksiani.. =DTuun tähän väliin kommentoimaan omia kokemuksia.
Rande on kyllä niin mahtava. ❤️ Käytiin yhdessä festareilla ja hän löysi maasta ilmapallon🤔 vai pallot. Noh tämähän herra laittoi ne pallot jotenkin hauskasti roikkumaan tuonne selkänsä niskapuolelle.
Hassua heittäytymistä mutta siitä mä vaan pidän hänessä. Niin joo ja pääsin mä jopa kesällä ruokakärry kyytiin😂 kun vähän houkuteltiin. Itse kyllä koen olevani myös lapsenmielinen ja voin lähteä näihin mukaan🤪Haaveilija39 kirjoitti:
Tuun tähän väliin kommentoimaan omia kokemuksia.
Rande on kyllä niin mahtava. ❤️ Käytiin yhdessä festareilla ja hän löysi maasta ilmapallon🤔 vai pallot. Noh tämähän herra laittoi ne pallot jotenkin hauskasti roikkumaan tuonne selkänsä niskapuolelle.
Hassua heittäytymistä mutta siitä mä vaan pidän hänessä. Niin joo ja pääsin mä jopa kesällä ruokakärry kyytiin😂 kun vähän houkuteltiin. Itse kyllä koen olevani myös lapsenmielinen ja voin lähteä näihin mukaan🤪Juu.. et arvaa mitä herra hoopo teki täällä..
Nooh.. herra oli täällä viikonloppua viettämässä ja käytiin kaupassa..
Tuossa kaupassa on sisällä tuollainen lasten karuselli joka pyörii..
Minä heitin vitsillä, että siinä on herralle kyytiä. Arvaa kaksi kertaa, kuka oli leikkimässä rodeota siellä hetken kuluttua. Ja se en ollut minä. Voi hitto mä nauroin.
Ohikulkija kommentoi, että lapsenmielisyyttä pitää olla.. ja mä olen samaa mieltä.
Rakastan tuota piirretta Randessa. Haluaisin itse olla enemmän hänen kaltaisensa. Mutta hei, hän onkin mun kauan kadoksissa ollut kaksoisveljeni.
Ei vaan olla vielä päätetty kumman faija pani kumman mudea.. :DPikku-pirpana kirjoitti:
Juu.. et arvaa mitä herra hoopo teki täällä..
Nooh.. herra oli täällä viikonloppua viettämässä ja käytiin kaupassa..
Tuossa kaupassa on sisällä tuollainen lasten karuselli joka pyörii..
Minä heitin vitsillä, että siinä on herralle kyytiä. Arvaa kaksi kertaa, kuka oli leikkimässä rodeota siellä hetken kuluttua. Ja se en ollut minä. Voi hitto mä nauroin.
Ohikulkija kommentoi, että lapsenmielisyyttä pitää olla.. ja mä olen samaa mieltä.
Rakastan tuota piirretta Randessa. Haluaisin itse olla enemmän hänen kaltaisensa. Mutta hei, hän onkin mun kauan kadoksissa ollut kaksoisveljeni.
Ei vaan olla vielä päätetty kumman faija pani kumman mudea.. :DSiis aivan parasta😂
Mä täällä räkätin kunnon hörönaurua Rande ja karuselli🤠 En ole vielä ikinä törmännyt hänen kaltaiseen..
Meinasin tuossa juuri tämän vuoden vappuna laittaa serpentiinit kaulaan ja eikun kylille. En sitten kumminkaan laittanut, tätini oli siis sitä mieltä, että toi on ihan lasten touhua. Mitäpä tästä opin, älä kuuntele muita🤪 Meinas perkele olla sitä mieltä, että olen muka niin vanha😂 minähän olen juuri parhaassa iässä🥴
Te olette varmasti aika hyvät kaksoset☺️piisaa paljon huumoria😀Haaveilija39 kirjoitti:
Siis aivan parasta😂
Mä täällä räkätin kunnon hörönaurua Rande ja karuselli🤠 En ole vielä ikinä törmännyt hänen kaltaiseen..
Meinasin tuossa juuri tämän vuoden vappuna laittaa serpentiinit kaulaan ja eikun kylille. En sitten kumminkaan laittanut, tätini oli siis sitä mieltä, että toi on ihan lasten touhua. Mitäpä tästä opin, älä kuuntele muita🤪 Meinas perkele olla sitä mieltä, että olen muka niin vanha😂 minähän olen juuri parhaassa iässä🥴
Te olette varmasti aika hyvät kaksoset☺️piisaa paljon huumoria😀No.. huumorista vastaa Rande meidän sisarussuhteessa. Mä olen se vakava lahopää.. joka silloin tällöin repäisee..
Mä olin nuorena aika vallaton .. mut sit tuli elämä ja löi nyrkillä silmään.. ni sitä vakavoitui pikkuisen liikaakin. Randea voi hyvinkin kuvailla vallattomaksi. Mikä on ihailtavaa. Joskin voi myös joskus aiheuttaa hyyyvin mieelenkiiintoisia reaktioita kanssaihmisissä.
Kuis sä? Jakselet jo paremmin?Pikku-pirpana kirjoitti:
No.. huumorista vastaa Rande meidän sisarussuhteessa. Mä olen se vakava lahopää.. joka silloin tällöin repäisee..
Mä olin nuorena aika vallaton .. mut sit tuli elämä ja löi nyrkillä silmään.. ni sitä vakavoitui pikkuisen liikaakin. Randea voi hyvinkin kuvailla vallattomaksi. Mikä on ihailtavaa. Joskin voi myös joskus aiheuttaa hyyyvin mieelenkiiintoisia reaktioita kanssaihmisissä.
Kuis sä? Jakselet jo paremmin?Juu vähän paremmin. Nyt on vaan nuo yöunet huonontuneet, niin heti huomaa, että pinna palaa alta aikayksikön. Esikoisella on sellaista ilkikurista käytöstä, missä mulla keittää yli ihan huolella. Näen siis niin punaista että🤬
Mutta sairasloma jatkuu nyt ainakin 3-viikkoa. Katsellaan sitten mikä on jaksamis tilanne.
Pitäisi olla ajattelematta kaikkia niitä asioita mitä pitäisi tehdä. Hirveän vaikea siltä osin laittaa aivoja narikkaan.😞 Se etten ole töissä nyt on myös kova pala. Yleensä olen siis töissä vaikka pää kainalossa. Tietysti pitää höllentää omaa ajatteluaan, koska nyt ei ole pelkästä itsestäni kiinni.. vaan pitää ajatella lasten parasta. Jos ihan suoraan sanotaan niin tuskin jaksaisin olla edes kauhean tehokas töissä, viime viikkoina huomasi ettei oikein ollu siihenkään puhtia.Pikku-pirpana kirjoitti:
Juu.. et arvaa mitä herra hoopo teki täällä..
Nooh.. herra oli täällä viikonloppua viettämässä ja käytiin kaupassa..
Tuossa kaupassa on sisällä tuollainen lasten karuselli joka pyörii..
Minä heitin vitsillä, että siinä on herralle kyytiä. Arvaa kaksi kertaa, kuka oli leikkimässä rodeota siellä hetken kuluttua. Ja se en ollut minä. Voi hitto mä nauroin.
Ohikulkija kommentoi, että lapsenmielisyyttä pitää olla.. ja mä olen samaa mieltä.
Rakastan tuota piirretta Randessa. Haluaisin itse olla enemmän hänen kaltaisensa. Mutta hei, hän onkin mun kauan kadoksissa ollut kaksoisveljeni.
Ei vaan olla vielä päätetty kumman faija pani kumman mudea.. :DSen olis pitänyt olla sinä, senkin pöhkö, vanha ukkeli rodeossa on niiiiiiiiiiin nähty 😂
Haaveilija39 kirjoitti:
Juu vähän paremmin. Nyt on vaan nuo yöunet huonontuneet, niin heti huomaa, että pinna palaa alta aikayksikön. Esikoisella on sellaista ilkikurista käytöstä, missä mulla keittää yli ihan huolella. Näen siis niin punaista että🤬
Mutta sairasloma jatkuu nyt ainakin 3-viikkoa. Katsellaan sitten mikä on jaksamis tilanne.
Pitäisi olla ajattelematta kaikkia niitä asioita mitä pitäisi tehdä. Hirveän vaikea siltä osin laittaa aivoja narikkaan.😞 Se etten ole töissä nyt on myös kova pala. Yleensä olen siis töissä vaikka pää kainalossa. Tietysti pitää höllentää omaa ajatteluaan, koska nyt ei ole pelkästä itsestäni kiinni.. vaan pitää ajatella lasten parasta. Jos ihan suoraan sanotaan niin tuskin jaksaisin olla edes kauhean tehokas töissä, viime viikkoina huomasi ettei oikein ollu siihenkään puhtia.Olet uhrautuja ihan selvästi.. niin olin minäkin ennenkuin sairastuin ms-tautiin. Tahti hiljeni kummasti kun makasin kolme kuukautta vuodepotilaana ja siitä sitten opettelin uudelleen aika monta asiaa.
Tajusin silloin että entinen elämä on mennyttä ja aika ottaa uusi asenne elämään. Maltillisempi asenne. Ja se on kohdallani toiminut.
Esikoiseesi .. en ota kantaa, sillä en tiedä mikä on, mutta kunhan muistat hengittää syvään ja olla se turvallinen ja johdonmukainen aikuinen.
Jos se ei auta, niin voit yrittää hakea apua. Niin itsellesi kuin esikoisellesikin. Apua ei ole helppo saada, mutta ehkä sinun tapauksessasi.
Ite olen mennyt monessa kasvatuksellisessa asiassa mettään, mutta jotakin olen tehnyt oikeinkin. Kukaan ei ole täydellinen. Ei äitinä, ihmisenä, kumppanina tai ystävänä.
Tai palstalaisena.. heh.
Ole armollinen itsellesi.randombypasser kirjoitti:
Sen olis pitänyt olla sinä, senkin pöhkö, vanha ukkeli rodeossa on niiiiiiiiiiin nähty 😂
Minäkö? Mitä hauskaa siinä olisi ollut? Melkein menen lapsesta pituuteni puolesta..
Tai no.. se karuselli on tarkoitettu alle kouluikäisille.. ymmärtääkseni.
Ja on siinä kai joku painorajoituskin..
Hyvittavaa voisi olla minä moottoripyörän tai monstertruckin kyydissä.. ei lasten karusellissä.Pikku-pirpana kirjoitti:
Olet uhrautuja ihan selvästi.. niin olin minäkin ennenkuin sairastuin ms-tautiin. Tahti hiljeni kummasti kun makasin kolme kuukautta vuodepotilaana ja siitä sitten opettelin uudelleen aika monta asiaa.
Tajusin silloin että entinen elämä on mennyttä ja aika ottaa uusi asenne elämään. Maltillisempi asenne. Ja se on kohdallani toiminut.
Esikoiseesi .. en ota kantaa, sillä en tiedä mikä on, mutta kunhan muistat hengittää syvään ja olla se turvallinen ja johdonmukainen aikuinen.
Jos se ei auta, niin voit yrittää hakea apua. Niin itsellesi kuin esikoisellesikin. Apua ei ole helppo saada, mutta ehkä sinun tapauksessasi.
Ite olen mennyt monessa kasvatuksellisessa asiassa mettään, mutta jotakin olen tehnyt oikeinkin. Kukaan ei ole täydellinen. Ei äitinä, ihmisenä, kumppanina tai ystävänä.
Tai palstalaisena.. heh.
Ole armollinen itsellesi.Kolme kuukautta on kyllä pirun pitkä aika. Saako kysyä mistä syystä jouduit niin pitkään olemaan pelkkänä vuoteen omana?
Esikoinen oireilee lähinnä äiti ajasta. Ilmenee sitten tuollaisella huonolla käytöksellä.☹️ Viime viikolla käytiin kyllä yhdessä sisäleikkipuistossa🥰 mutta niin kun en nyt ole ollut viime viikkoina ihan paras itseni. Pitää välillä edes vähän yrittää. Pienin askelin..
Juu ei lasten kasvatus mitään helppoa työtä ole.
Välillä ei ehkä siltä tunnu, mutta yritetään🤗Haaveilija39 kirjoitti:
Kolme kuukautta on kyllä pirun pitkä aika. Saako kysyä mistä syystä jouduit niin pitkään olemaan pelkkänä vuoteen omana?
Esikoinen oireilee lähinnä äiti ajasta. Ilmenee sitten tuollaisella huonolla käytöksellä.☹️ Viime viikolla käytiin kyllä yhdessä sisäleikkipuistossa🥰 mutta niin kun en nyt ole ollut viime viikkoina ihan paras itseni. Pitää välillä edes vähän yrittää. Pienin askelin..
Juu ei lasten kasvatus mitään helppoa työtä ole.
Välillä ei ehkä siltä tunnu, mutta yritetään🤗Juu tuo kolme kuukautta.. no.. ensin lähti silmien hallinta.. näin kaiken kahtena, enkä pystynyt katsomaan mitään. Sitten alkoi vasemman käden ja jalan tuntohäiriöt, menetin myös niiden hallinnan. Siinä meni myös kävelykyky. Sitten alkoi pyörryttävä huimaus ja menetin tasapainoaistini. Minkä jälkeen menetin tuntoaistin vasemmalta puolelta päätä, mikä tarkoitti myös kuulon menetystä vasemmalta puolelta.
Eli olin lähestulkoon puoliksi halvaantunut, puolikuuro ja näkemätön ilman tasapainoaistia.
Makasin sängyssä silmät kiinni ja kuuntelin toisella korvalla radiota .. mielekästä viettää viikkotolkulla tuollaista elämää.
Palauduin ja nykyään toimintakykyni on lähes normaali. Tosin joskus oireilee lievästi. Kaikki oireeni aiheutuivat pikkuruisesta tulehduksesta aivoissani. Alle nuppineulan pään kokoinen tulehdus.
Ms-tauti aiheuttaa juuri noita tulehduksia keskushermostoon.
Tuon jälkeen noita pahenemisvaiheta minulla ei ole ollut. Koskaan en tiedä, milloin se iskee taas. Liiallinen rasitus, flunssa tai stressi saattaa laukaista pahenemisvaiheen ja siksipä hölläsin elämästäni aika rajulla kädellä.
Joku pinkominen.. no täytyy olla todella tärkeää, että viitin altistaa itseni invalidisoitumisen uhalle. Löysin rantein.. niin nykyään.
...
Juu .. olet ymmärtänyt yskän. Pienin askelin. Asia kerrallaan ja teet sen minkä jaksat. Mutta olen iloinen, että olet taas kuitenkin ottanut ohjakset käsiisi, etkä enää tunnu siltä että olisit tuuliajolla selviytymismoodissa.Pikku-pirpana kirjoitti:
Juu tuo kolme kuukautta.. no.. ensin lähti silmien hallinta.. näin kaiken kahtena, enkä pystynyt katsomaan mitään. Sitten alkoi vasemman käden ja jalan tuntohäiriöt, menetin myös niiden hallinnan. Siinä meni myös kävelykyky. Sitten alkoi pyörryttävä huimaus ja menetin tasapainoaistini. Minkä jälkeen menetin tuntoaistin vasemmalta puolelta päätä, mikä tarkoitti myös kuulon menetystä vasemmalta puolelta.
Eli olin lähestulkoon puoliksi halvaantunut, puolikuuro ja näkemätön ilman tasapainoaistia.
Makasin sängyssä silmät kiinni ja kuuntelin toisella korvalla radiota .. mielekästä viettää viikkotolkulla tuollaista elämää.
Palauduin ja nykyään toimintakykyni on lähes normaali. Tosin joskus oireilee lievästi. Kaikki oireeni aiheutuivat pikkuruisesta tulehduksesta aivoissani. Alle nuppineulan pään kokoinen tulehdus.
Ms-tauti aiheuttaa juuri noita tulehduksia keskushermostoon.
Tuon jälkeen noita pahenemisvaiheta minulla ei ole ollut. Koskaan en tiedä, milloin se iskee taas. Liiallinen rasitus, flunssa tai stressi saattaa laukaista pahenemisvaiheen ja siksipä hölläsin elämästäni aika rajulla kädellä.
Joku pinkominen.. no täytyy olla todella tärkeää, että viitin altistaa itseni invalidisoitumisen uhalle. Löysin rantein.. niin nykyään.
...
Juu .. olet ymmärtänyt yskän. Pienin askelin. Asia kerrallaan ja teet sen minkä jaksat. Mutta olen iloinen, että olet taas kuitenkin ottanut ohjakset käsiisi, etkä enää tunnu siltä että olisit tuuliajolla selviytymismoodissa.Hyvin ymmärtää ettei halua vaarantaa omaa terveyttään. Kun se voi olla, niin hyvin pienestä kiinni.
Sinä olet sitkeä sisupussi🤗
Olet ymmärtänyt täysin oikein. Huomattavasti parempi olo tällä hetkellä.Haaveilija39 kirjoitti:
Hyvin ymmärtää ettei halua vaarantaa omaa terveyttään. Kun se voi olla, niin hyvin pienestä kiinni.
Sinä olet sitkeä sisupussi🤗
Olet ymmärtänyt täysin oikein. Huomattavasti parempi olo tällä hetkellä.👍 peukut sinulle.
- Anonyymi
Oletko itse laskenut montako irrallista mutteria autossasi on jäljellä enää, ja montako on irronnut jo elämää matkatesxsasi?
Auto on työkalu. Sen kuuluukin kulua. Aikanaan myös ehkä vähän repsottaa. Ja etenkin kadottaa muttereita. Mutterit on kuin bensa, sitä kuluu tasaista tahtia, päivä päivän jälkeen.
- Anonyymi
kokeile tuollaista tekniikkaa, en tiedä osaatko tehdä, mutta että mahdollisimman paha hirviö tulee ja suljet silmäsi silt ja sitten... odotat hiljaisuuttaa mikä tulee ja nukahdat..
- Anonyymi
Jos jossain lähellä ulkopuolella on joku raato niin raatokärpäsiä voi pöllähtää kymmenittäin, suuria sisälle jos tuuli sopivasti ne puhaltaa ikkunasta sisälle.
- Anonyymi
Oon asunut Helsingin Tapulikaupungissa.
Siskon koira aina silloin tällöin sillai puolihuolimattomasti haukkasi lennosta kärpäsiä. Ei läheskään aina haukkaus osunut, mutta kun oli osunut, alkoi kakominen ja syljeskely.
Ei ollut namnam.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1383824Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.362474Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1442128Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet221143Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711072- 50961
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on34913Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen63906- 43820
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies103818