EU:n päättäjät ovat jo vuosia sitten moittineet Suomea liian alhaisesta sosialiturvan tasosta.
Suomessa liian alhainen sosiaaliturvan taso
71
1626
Vastaukset
- Anonyymi
Suomessa ei ole haluttu noudattaa EU:n käskyä nostaa sosiaaliturvan tasoa.
Siinä asiassa EU:n toivomus ja käsky, joksi moite on tarkoitettu, ei ole kiinnostanut Suomen päättäjiä.
Suomalaisten elämä ja hyvinvointi ei kiinosta lainkaan kansalta mandaatin saanutta eduskuntaa ja hallitusta.
Sen sijaan rikkaille suunnataan veronkevennyksiä.
Ei voi enempää pettää työnantajiaan, suomen tavallisia poluntallaajia, kuin mitä eduskunta ja hallitus on tehnyt ja aikeissa tehdä.
Ukrainaan ja Natoon rahojen syytäminen o nhallitukselle tärkeämpää kuin huolehtia siitä, että Suomessa kaikilla kansalaisilla olisi varaa ostaa ruokaa ja lämpöä.
Hallitus ja eduskunta suuntaa rahavirrat omiin kukkaroihin ja ulkomaille.Orpo oli vain huolissaan siitä, että aseiden valmistusta EU:maissa on lisättävä, jotta Ukraina saa riittävästi tappoaseita.- Anonyymi
Järjetön kommenti oli kyllä Orpolta,niinku ei muka Suomi jo anna tarpeeksi Ukrainalle, tyhjään nekin rahat menee.Ajattelisi Suomalaisia.
- Anonyymi
Kommunisti käy vuoropuhelua itsensä kanssa. Sinäkin olet saanut elämäsi varrella tarpeeksi sosiaaliavustuksia niin se riittää
- Anonyymi
Kommentistasi päätellen sinä olet juuri se, joka on lypsänyt valtiolta rahaa kaikin mahdollisin tavoin.
Sattui juuri sinun nilkkaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kommentistasi päätellen sinä olet juuri se, joka on lypsänyt valtiolta rahaa kaikin mahdollisin tavoin.
Sattui juuri sinun nilkkaan.En ole ollut päivääkään työtön, sairaslomalla, työllistettynä tukiaisilla eikä minua ole koulutettu millään tukimuodoilla. Hautauskustannuksetkin on itse tienattu miin ei tarvitse yhteiskunnan auttaa
Aloittajan jäsenkortin väristä ei ole mitään epäselvyyttä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole ollut päivääkään työtön, sairaslomalla, työllistettynä tukiaisilla eikä minua ole koulutettu millään tukimuodoilla. Hautauskustannuksetkin on itse tienattu miin ei tarvitse yhteiskunnan auttaa
Aloittajan jäsenkortin väristä ei ole mitään epäselvyyttäMinkä värisen jäsenkortin taskussaan pitävät ovat niitä oikeamielisiä ja ihmisten tasa-arvoon pyrkiviä ja sitä kannattavia?
Ajatteleppa vähän?
Lue riittävästi esim. näitä kommentipalstojen kirjoituksia ja mieti ja ynnää vähän.
Siitäkö sinä olet vain onnellinen, että sinulla on ollut työtä ja rahaa?
Sitä ei kuule ole kaikille ihmisille tarjolla.
Onko sinulla niin paksuj a pieni kallo ja ajatusmaailma, että se asia ei sinne mahdu?
Miten viitsit?
se on kyllä harvinaisen selvää minkä väristä jäsenkorttia persetaskussaan pitävät ovat enimmäkseen niitä toisten teilaajia ja arvostelijoita.
Helppo on hyvin syöneen nälkäistä arvostella ja heittää hänelle herjoja.
Siihen ei tarvitse edes olla sankari ja kunniakirjan toisten mollaamisesta saanut.
Sinullakin on varmaan asiakkaita, ehkä juuri heikoillakin olevia ihmisiä, joiden ansiosta sinulla on työtä, rahaa, leipää ja lämpöä nukkua rauhallisin mielin yön ylitse ja herätä seesteiseen aamuun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkä värisen jäsenkortin taskussaan pitävät ovat niitä oikeamielisiä ja ihmisten tasa-arvoon pyrkiviä ja sitä kannattavia?
Ajatteleppa vähän?
Lue riittävästi esim. näitä kommentipalstojen kirjoituksia ja mieti ja ynnää vähän.
Siitäkö sinä olet vain onnellinen, että sinulla on ollut työtä ja rahaa?
Sitä ei kuule ole kaikille ihmisille tarjolla.
Onko sinulla niin paksuj a pieni kallo ja ajatusmaailma, että se asia ei sinne mahdu?
Miten viitsit?
se on kyllä harvinaisen selvää minkä väristä jäsenkorttia persetaskussaan pitävät ovat enimmäkseen niitä toisten teilaajia ja arvostelijoita.
Helppo on hyvin syöneen nälkäistä arvostella ja heittää hänelle herjoja.
Siihen ei tarvitse edes olla sankari ja kunniakirjan toisten mollaamisesta saanut.
Sinullakin on varmaan asiakkaita, ehkä juuri heikoillakin olevia ihmisiä, joiden ansiosta sinulla on työtä, rahaa, leipää ja lämpöä nukkua rauhallisin mielin yön ylitse ja herätä seesteiseen aamuun.Voi, minä olen kaikesta todella onnellinen. Minulla on ystäviä ja terveyttä. Kallokin on sen verran paksu etten ole tarvinnut kallonkutistajaa vaikka sitäkin voisi kokeilla.
Olen itse vaatimattomista oloista ja omalla työlläni päässyt asemaan, jossa ei tarvitse nähdä nälkää. Paljon on kiinni omasta asenteesta.
Suomessa on monet asiat hyvin, kyllä meillä on paremmin mahdollisuuksia kuin monessa muussa maassa. Jos sinä aina lähtökohtaisesti syytät poliitikkoja ja yhteiskuntaa kaikista elämän epäkohdista niin varmasti elämäsi on vaikeaa. Katkeruus kuuluu lävitse. Toivon että löydät elämääsi sisältöä ja iloa, vilpittömästi toivon sinulle sitä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi, minä olen kaikesta todella onnellinen. Minulla on ystäviä ja terveyttä. Kallokin on sen verran paksu etten ole tarvinnut kallonkutistajaa vaikka sitäkin voisi kokeilla.
Olen itse vaatimattomista oloista ja omalla työlläni päässyt asemaan, jossa ei tarvitse nähdä nälkää. Paljon on kiinni omasta asenteesta.
Suomessa on monet asiat hyvin, kyllä meillä on paremmin mahdollisuuksia kuin monessa muussa maassa. Jos sinä aina lähtökohtaisesti syytät poliitikkoja ja yhteiskuntaa kaikista elämän epäkohdista niin varmasti elämäsi on vaikeaa. Katkeruus kuuluu lävitse. Toivon että löydät elämääsi sisältöä ja iloa, vilpittömästi toivon sinulle sitäSinusta kuvastuu se, että olet vain omaan napaasi tuijottava paskiainen.
Eikö sinun paksuun kalloosi todellakaan mahdu se, että ilman turvattua ja hyvää toimeentuloa sinäkään et olisi kuin joku sontaläjänä pitämäsi ressukka, jonka päälle monet kaltaisesi sylkisivät ohikulkiessaan ylenkatseellisesti, ikään kuin et olisi yhtä arvokas päällesi sylkijät.
Sinä, ilman empatiaa oleva, et näköjään pysty asettumaan heikoilla olevien ihmisen asemaan huomataksesi: Mitä sellaisen ihmisen elämä on?
Ja vielä jos sinulla ei ole huollettavia ja perhettä, et tarvitse ajatella ja kantaa huolta muista kuin itsestäsi ja napasi muodosta, onko se pyöreä vai littana, onko se syvä kuoppa vai vain matala syvennys?
Siinä sinun elämäsi puhaltaa ohi ennen kuin huomaatkaan ja mitä olet sellaisella käytöksellä saanut aikaan elämässäsi? OLetko onnellinen aikaansaannoksestasi ja siitä kun varmaankin hyvin muistat, miten olet kohdellut lähelläsi olevia, heikossa asemassa ja vaikeuksissa olevia ihmisiä.
Eräs minulle hyvin tuttu mies sanoi toiselle uroolle, jonka vaimontekele odotti lasta: Nyt sinunkin aikaansaamisesi kohta näkyy muuallakin kuin vain hyysikässä, paskamakin alla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinusta kuvastuu se, että olet vain omaan napaasi tuijottava paskiainen.
Eikö sinun paksuun kalloosi todellakaan mahdu se, että ilman turvattua ja hyvää toimeentuloa sinäkään et olisi kuin joku sontaläjänä pitämäsi ressukka, jonka päälle monet kaltaisesi sylkisivät ohikulkiessaan ylenkatseellisesti, ikään kuin et olisi yhtä arvokas päällesi sylkijät.
Sinä, ilman empatiaa oleva, et näköjään pysty asettumaan heikoilla olevien ihmisen asemaan huomataksesi: Mitä sellaisen ihmisen elämä on?
Ja vielä jos sinulla ei ole huollettavia ja perhettä, et tarvitse ajatella ja kantaa huolta muista kuin itsestäsi ja napasi muodosta, onko se pyöreä vai littana, onko se syvä kuoppa vai vain matala syvennys?
Siinä sinun elämäsi puhaltaa ohi ennen kuin huomaatkaan ja mitä olet sellaisella käytöksellä saanut aikaan elämässäsi? OLetko onnellinen aikaansaannoksestasi ja siitä kun varmaankin hyvin muistat, miten olet kohdellut lähelläsi olevia, heikossa asemassa ja vaikeuksissa olevia ihmisiä.
Eräs minulle hyvin tuttu mies sanoi toiselle uroolle, jonka vaimontekele odotti lasta: Nyt sinunkin aikaansaamisesi kohta näkyy muuallakin kuin vain hyysikässä, paskamakin alla.Kannattaa hakea ajoissa apua
https://mieli.fi/tukea-ja-apua/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa hakea ajoissa apua
https://mieli.fi/tukea-ja-apua/Suosittelen sitä sinulle lämpimästi, omaan napaasi tuijottaja!
- Anonyymi
Sinullako yksin on oikeus saada maataloustukia ja muut tuet lopetettakoon, sitähän sinä olet täällä mesonut jo vuosikausia!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole ollut päivääkään työtön, sairaslomalla, työllistettynä tukiaisilla eikä minua ole koulutettu millään tukimuodoilla. Hautauskustannuksetkin on itse tienattu miin ei tarvitse yhteiskunnan auttaa
Aloittajan jäsenkortin väristä ei ole mitään epäselvyyttäHullu paljon työtä tekee...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi, minä olen kaikesta todella onnellinen. Minulla on ystäviä ja terveyttä. Kallokin on sen verran paksu etten ole tarvinnut kallonkutistajaa vaikka sitäkin voisi kokeilla.
Olen itse vaatimattomista oloista ja omalla työlläni päässyt asemaan, jossa ei tarvitse nähdä nälkää. Paljon on kiinni omasta asenteesta.
Suomessa on monet asiat hyvin, kyllä meillä on paremmin mahdollisuuksia kuin monessa muussa maassa. Jos sinä aina lähtökohtaisesti syytät poliitikkoja ja yhteiskuntaa kaikista elämän epäkohdista niin varmasti elämäsi on vaikeaa. Katkeruus kuuluu lävitse. Toivon että löydät elämääsi sisältöä ja iloa, vilpittömästi toivon sinulle sitäSinun tekstistähän se katkeruus oikein loistaa, olet pettynyt siihen, että tässäkö tämä elämä nyt oli, pelkkää työtä ja rahan keräämistä ja olet katkera siitä, ettet ollut niin viisas, että olisit hommannut joitain tukia itsellesi, voi voi voi, kun muutkin saavat, epäreilua!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hullu paljon työtä tekee...
Viisas pääsee vähemmällä! :D
- Anonyymi
Nyt aiotaan nostaa opintolainan määrää siksi, että rikkaiden jälkikasvu saa rahaa sijoittamista vasten: nostaa kaiken mahdollisen, mitä lainana saa yhteiskunnalta ja sijoittaa, tekee sijoituksillaan huimat voitot.
Köyhät opiskelijat taas joutuvat elämään ja pärjäämään nostamallaan lainarahalla.
Heille ei jää rahaa sijoittamiseen.
Rikkaat kustantavat jälkeläistensä opiskelun, ostavat jopa asunnon jälkikasvulleen opiskelupaikkakunnalta.
Kokoomuslaiset ja porvarit ohjaavat kaikki rahat omaan ja omien jälkeläistensä kukkaroon.
Köyhille opiskelijoille ei jää muuta koulutuksesta kuin velkataakka ja reikäfarkut lopuksi ikää. - Anonyymi
Ei ole minun keksimääni se, että EU:ssa ON MOITITTUSUOMEN LIIAN ALHAISTA SOSIAALITURVAN TASOA muiden maiden sosiaaliturvaan verrattuna. SE ON FAKTAA:
TOTUUS EI KESTÄ PÄIVÄNVALOA!
Suomi sai jo kolmannen kerran Euroopan neuvoston ...
https://www.kirkkojakaupunki.fi › suomi-sai-jo-kolm...
17.2.2023 — Komitea pitää sosiaaliturvaetuuden tasoa liian alhaisena, jos se jää alle 50 prosenttiin maan mediaanitulosta. Vuonna 2021 riittävä taso ...- Anonyymi
Lisää Faktaa:
Suomi sai jo kolmannen kerran moitteet perusturvan liian ...
ku.fi
https://www.ku.fi › artikkeli › 4834212-suomi-sai-jo...
15.2.2023 — Suomen perusturvan taso on edelleen liian alhainen ja se rikkoo kansainvälisiä sopimuksia. Näin toteaa Euroopan neuvoston sosiaalisten ...
- Anonyymi
Kannattais muuttaa Unkariin, Puolaan josta saisi paremman sosiaaliturvan
suomalaisten maksamana. - Anonyymi
Suomen hallitusta velvoitetaan EU:n toimesta nostamaan sosiaaliturvaa, ei leikkaamaan.
Ja lakko-oikeus työntekijöille ja muut hallituksen kaavailemat huononnukset, niin kuin myös työttömyysturvan tason heikentäminen joutavat romukoppaan.
Toivottavasti ammattiliitot eivät anna periksi: Yleislakko, jos eivät hallituksen koukut oikene. - Anonyymi
Suomi maksaa jo sosiaali turvaa ympäri Eurooppaa .
- Anonyymi
Suomi maksaa sosiaaliturvaa Suomen alueella työskenteleville kausityöntekijöille, jopa EU:n ulkopuolelle, joita on esim. pääkaupunkiseudulla kulkee paljon, esim. Virosta.
Suomen ase-- ja muu apu Ukrainalle on suuri.
Nekin, sotaan ja tappamiseen ohjattavat rahat, ja kaikki muut ulkomaiden ihmisien tukemiseen ohjattavat rahat nostaisivat suomalaisten sosiaaliturvan tasoa kummasti.
Omat huonosti pärjäävät kansalaiset etusijalle sosiaaliturvan suhteen! - Anonyymi
Eilen oli lehdessä kela tuet kunnittain ja tälle kylälle pelkkiä kela korvauksia makseetaan yli 3000 euroa vuodessa per lärvi ja siihen päälle muut sossun tuet ym
- Anonyymi
Joo onhan se kun ei uutta autoa kelkkiä poroja ulkomaanmatkaa taloa yms pitää vaan joutuu töissäki olheen
- Anonyymi
Kenelle maksetaan, kenelle ei.
Kuka saa ja mitä, kuka taas ei saa juuri mitään tai ei yhtään mitään.
Korruptio ja pärstäkerroin jyllää joka asiassa, jopa sosiaaliturvassa.
Se ihminen, jolla ei ole rahaa mennää kela korvauksten alaiseen yksityisvastaanottoon, vaikka olisi sairaskin, ei saa mitään.
Eläkeläisten asumistuen on taas vesittänyt jo Sipilän hallitus, mukana Petteri Orpo ja Timo Soini. Esim. eläkeläispariskunta ei pienilläkään tuloilla saa asumistukea juuri ollenkaan.
Nyt aiotaan vesittää yleinen ja opiskelijain asumistuki.
Lääkekatto taas, jonka jälkeen lääkkeet ovat halpoja, siitä ei saa nauttia monisairas juuri ollenkaan .
Laitoshoito taas on aivan järjettömän kallista.
Keskussairaalassa käynti on pienituloiselle kallis paukku. Kelataksin omakustanteet ja Poliklinikkamaksut yhteensä jo antavat sataselle kylmää kyytiä, siihen lisänä mahdollinen toimenpide- ja sairaalassaolo maksu.
Taksilla ajelemiseen asioita hoitamaan, ei ole varaa huonokuntoisella vähävaraisella.
Tässä tällainenkin lista siitä, mitä kelakorvauksia voi saada.
Se, joka hakee toimeentulotukea, saa kaivaa sisuskalunsakin esiin, saadakseen euroja elämiseen, byrokratia on aivan järjetöntä joka asiassa.
Pienituloisella ei rahaa riitä mihinkään.
Entäs varattoman opiskelijain elämä pienen tulon varassa?
Ainoa, mistä pienituloinen voi säästää, on ruoka, terveys ja lääkkeet.
Kulkuneuvon pitäminen, joka olisi tarpeellista pitkien välimatkojen maaseudulla,, sekin taas maksaa kaikkineen luvattoman paljon.
Jokainen voi halutessaan aivan hyvin sisäistää, mihin se kaikki elämässä johtaa?
Kaikki toiminta maksaa maltaita euroja, joita pienituloisella, pienistä tuloista ei ole.
Elämä ja tulot, leipä ja lämmin asunto, elämisen perusedellytykset, ovat pieninä palasina jossakin ison kiven alla.
Onko, löytyykö näistä kadehtimisen ja parjaamisen aihetta?- Anonyymi
Tämän lisäksi lähipalvelut on kunnissa viety kauas tai lopetettu kokonaan.
Se aiheuttaa vaikeuksia eniten juuri pienituloisille vanhuksille ja sairaille, jotka eivät hallitse digitaitoja ja myös sellaisille, joille on maantieteellisesti vaikeaa hoitaa tärkeitä asioita.
Myös terveyspalvelujen saamisen vaikeus on yksi niistä.
Ja pitkä matka keskussairaaloihin rasittaa turhanpäiten kukkaroa ja sairaaksi itsensä tunteva hylkää koko ajatuksen, lähteä hoidattamaan itseään, vaikka se joissakin tapauksissa on hänen kohdallaan jopa hegen päälle käyvää.
Vastaanottoaikoja on hankalaa saada ja ennaltaehkäisevä terveydenhoito on mennyt yhä vain huonompaan suuntaan, labrassa käynnin mahdollisuus on viety mahdollisimman harvalukuiseksi ihmisen terveyden kontrolloimisen suhteen. Monen kohdalla se on kohtalokasta kun kaikessa säästetään yhä vain enemmän ja enemmän.
Käydessään vastaanotolla ja pyytäessään jotakin mielestään tärkeää tutkimusta, siitä kieltäydytään. Lääkkeitä kyllä työnnetään ja tarjotaan, joskus tuntuu siltä, jopa summamutikassa, ilman useampia kontrolli- ja labrakäyntejä, vaikka vastaanotolla käymisestä jonkun potilaan kohdalla olisi kulunut jo useita vuosia.
Puhelinpalvelut ovat muuttuneet suoran yhteydenoton mahdollisuuden sijaan ikäviksi ja hankaliksi, mutkan kautta saavutettaviksi.
Se lisää ihmisten turvattomuutta ja kysyy rahaa, jota kaikilla ei ole käyttää riittävästi itselleen tärkeiden palvelujen ollessa kyseessä.
Tätä ei edes haluta ymmärtää ja ottaa huomioon.
Hänellä, jolla on riittävästi rahaa käytettävänään, on mahdollisuus hankkiutua yksityisvastaanotolle sairastuttuaan, eikä siinä tapauksessa matkakaan tutkimuksiin ole lainkaan esteenä.
Näin meillä Suomessa, pitkien välimatkojen maassa, on monen ihmisen elämässä pysyminen jo kiikun kaakun, mutta siitä asiasta Suomen itsekkäät, itserakkaat päättäjät viis veisaavat tuijotellessaan vain omaan napaansa ja levitellessään ikään kuin totuutena tietoisuuteen sitä, joka ei pidä siteeksikään paikkaansa, että perustuloilla olevat ja elävät pärjäävät parhaiten.
Suomen köyhillä ei ole varaa eikä mahdollisuutta ottaa etäisyyttä arjesta, ottaa itselleen vapata ja lomailla, jopa useita kertoja vuodessa kotimaassa tai ulkomailla, valtion tukemilla lentoyhtiö Finnairin koneilla.
- Anonyymi
Sumessa 50 000 työtöntä, jos ei enemmänkin, elää työmarkkinatuen varassa, noin 600e kuukausi.
Ajatelkaapa, millainen joulu heillä tulee?
Suomessa on yhteensä satoja tuhansia perustuloilla eläviä, nuoria, aikuisia, perheellisiä, joilla lapsia, sairaita, vammaisia ja vanhuksia.
Millainen joulu heillä on edessä?
Onko heillä edes arkiruokaa, jota syödä joulupöydässä, puhumattakaan lahjoista, edes lapsipeheissä?
Onko heillä llämpimiä asuntoja, jossa yönsä viettää, vai ovatko he kaduilla ja vähäs missäkin etsimässä itselleen suojaa ja yösijaa?
Näin meillä Suomessa, jossa fasistiriekot- ja oligarkit hallitsevat maata. - Anonyymi
Suomi on kaikkineen jo täysin pikku-Amerikka.
- Anonyymi
Nyt ovat sosialiturvan leikkausten äänestykset alkaneet eduskunnassa ja tietysti ne on äänestetty läpi hallituspuolueiden ja heidän auttajiensa toimesta.
Joululahjoja vähäosaisllle suomalaisille.
Asumistuen ja toimeentulon muutokset menivät läpi kuin tyhjää vaan.
Hallitusfasistit ovat saaneet tahtonsa läpi.
Heillä on varmaan hyvä mieli ja he ovat onnellisia toisten elämän kurjistamisesta, niin kuin myös eduskunnassa näitä kipeitä leikkausia, jaa äänin kannattaneilla kansanedustajilla.. - Anonyymi
Suomessa liian alhainen sosiaaliturvan taso, mutta Suomi syytää rahaa sotamaalle ja Natoon, ja aikoo vain nostaa puolustusmenoihin käytettävää rahasummaa.
On se vaan komeata touhua!
Vain rikkaille Suomi antaa verohelpotuksia.
Fasistimaa! - Anonyymi
Helppoa on ollut Suomen hallituksella lyötyjä lyödä.
Uusi vuosi on alkanut ikävällä tavalla.
Raukkamaista maan johtamista.
Toivottavasti seuraava pressa ei ole ainakaan kokoomuslainen, eikä persu.- Anonyymi
Näin eri lailla asiat voi nähdä. Minusta on hyvä, että Suomessa yritetään nostaa ihmisten toimeliaisuutta ja löytää työtä mahdollisimman monille. Onko edes vaihtoehtoja? Tukien ja tulonsiirtojen tie on käyty katkeraan loppuun. Ei riittänyt rahaa koko maailmalle vaikka kepu ja muu vasemmisto näin uskotteli.
- Anonyymi
Köyhälistövirsi jouti pannaan
Kauko Tuovinen
30.3.2018 16.00
Kirkko poisti vuonna 1986 virsikirjastaan virren 440, josta oli tullut työväenlaulu ja köyhälistövirsi. Punaiset olivat laulaneet sitä työväentalojen kokouksissa, sisällissodan teloitusmontun reunalla ja punavankileireillä.
”Nyt viekas vilppi täällä / on noussut kunniaan, / on valhe vallan päällä / ja vääryys voimissaan. / Ei kuulla kurjan ääntä / ja köyhää sorretaan, / ja lainkin rikkaat vääntää / vääryyttä puoltamaan.”
Suomen kirkoissa ei veisata hävinneitten lauluja, ei vaikka alkuperäinen suomentaja vuonna 1864 oli Elias Lönnrot. Karsimisen virallinen syy oli se, että virttä ei veisattu juuri koskaan. Tietenkään kirkkoherrat eivät kapina- ja protestilaulua laulattaneet!Vuonna 1525 Martin Luther kirjoitti alempien kansankerrosten kapinoinnin nujertamisesta: ”Sen tähden on nyt iskettävä, kuristettava ja pistettävä kuoliaaksi – salaa ja julkisesti – kuka vain osaa, ja ajateltava, että ei voi olla toista myrkyllisempää, vahingollisempaa, saatanallisempaa kuin kapinallinen ihminen, niin kuin lyödään kuoliaaksi hullu koira: ellet sinä tapa [häntä], niin hän tappaa sinut ja koko maan sinun kanssasi.”
Juuri tässä hengessä piispa O. I. Colliander koetti neuvoa Mannerheimia vuonna 1918. Eikä arkkipiispa Gustaf Johansson ollut tuota Savonlinnan piispaa lempeämpi. Kaikki Jumalan kieltäjät piti tappaa.
Erityistä huomiota tuli kiinnittää punaisten naissotilaitten teloittamiseen, jotteivät nämä tuottaisi Suomeen lisää punaisia jälkeläisiä. Työväestö oli kapinointinsa takia ”Jumalan kirouksen alainen ja jätettävä Saatanan haltuun.”
Eikä tilanne ole muuttunut vuodesta 1986 (tai 1525?) mihinkään. Voittajien varpaille ei astuta. Luusereitten lauluja ei kirkoissa veisata. Protestantti ei protestoi.
Kauko Tuovinen
punaorvon poika
Tampere
Kirjoitan tähän virren sanat:
1. JO VÄÄRYYS VALLAN SAAPI, SE HUUTAA TAIVAASEEN. SE TURMAA ENNUSTAAPI, VIE KANSAT KURJUUTEEN. KEN HERRAN OIKEUTTA NYT TÄÄLLÄ JULISTAA, JA KEN VANHURSKAUTTA NYT TAHTOIS PUOLUSTAA.
2. NYT VIEKAS VILPPI TÄÄLLÄ ON NOUSSUT KUNNIAAN. ON VALHE VALLAN PÄÄLLÄ JA VÄÄRYYS VOIMASSAAN. EI KUULLA KURJAN ÄÄNTÄ, JA KÖYHÄÄ SORRETAAN, JA LAINKIN RIKKAAT VÄÄNTÄÄ VÄÄRYYTTÄ PUOLTAMAAN.
3. KAS, KÖYHÄN LEIVÄN SYÖVÄT NUO JUMALATTOMAT. HE VIATONTA LYÖVÄT JA HÄNTÄ VAINOOVAT. HE KURJAA AHDISTAAPI KUIN KÄÄRME KIUKUSSA, KORVANSA TUKKEAAPI TUON RAUKAN HUUDOILTA.
4. HE ARMOTONNA VEIVÄT OSUUDET ORPOJEN. HE SÖIVÄT LESKEN LEIVÄT, ON HERRA NÄHNYT SEN. HÄN VANHURSKAASTI KOSTAA VÄÄRYYDENTEKIJÄT, RANKAISEE ANSIOSTA NUO VIEKKAAT RYÖSTÄJÄT.
5. VAAN VOITONPÄIVÄN KERRAN VAIVAISET NÄKEVÄT, VANHURSKAUS KUN HERRAN LYÖ VÄÄRÄT VÄKEVÄT. OI HERRA, VOIMAS NÄYTÄ, KANSAASI ARMAHDA JA HURSKAAN PYYNNÖT TÄYTÄ JA PÄÄSTÄ VAIVASTA. - Anonyymi
JOHTUU SUOMESSA ALHAISESTA MAKSAJIEN MAKSUKYVYSTÄ. KAIKKI ELÄKKEELLÄ JA TYÖTTÖMÄNÄ JA LOPUT SAK:N LAKOSSA.
- Anonyymi
Sinä suurisuu ,raukkaparka siellä uliset peloissasi ja yrität olla samaa mieltä kuin Suomen porvaripäättäjät ja -fasistit.
Sinulla ei ole muuta kuin huulet ja halut ja tuulen huuhtoma perse.
Sinua tosi porvarit ja miljonäärit eivät suostu käyttämään edes kynnysmattonaan.
Olet heille yhtä kuin tyhjäksi räjäytetty ilmapallo tai käytetty vessapaperi.
Pieniä on silakat joulukaloiksi.
- Anonyymi
Veron maksajalle liian korkea.
- Anonyymi
Tässä teille virsi, joka kuvaa hyvin tätä aikaa.
Valittaa täytyy totta (myöhemmissä suomennoksissa myös Jo vääryys vallan saapi) on ruotsalaisen piispa Haqvin Spegelin 1680-luvulla kirjoittama virsi.[1] Sen suomensi ensimmäisenä Elias Lönnrot vuonna 1864.[1]
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjaan se otettiin mukaan vuonna 1886, jolloin se sai numeron 381Teksti pohjautuu psalmiin 58. Sanat ovat hyvin poikkeavat virsien yleisestä linjasta. Siitä tuli 1900-luvun alussa työväenlaulu, ja sitä laulettiin punavankien leireillä ja teloitettavat lauloivat sitä, varsinkin sen toista säkeistöä.[1]
Virren sanat
Lönnrotin suomentamassa muodossa vuodelta 1864 virren sanat kuuluivat seuraavasti:[6]
1. Valittaa täytyy totta
Ja surra suuresti,
Kun vääryys vallan ottaa
Ja pahuus paisuupi.
Mykäkskö tuli kerran
Jo kaikki maailma,
Kun oikeutta Herran
Ei kenkään julista?
2. Nyt petos, vilppi täällä
On noussut kunniaan,
On valhe vallan päällä
Ja vääryys voimassaan;
Ei köyhän, kurjan ääntä
Viattomuudessaan
Kuunnella, rikas vääntää
Lain myöten tahtoaan.
3. Kas lähimmäistään syövät
Nuo jumalattomat,
Viekkaudella vievät
Sen elot ainoat;
Kuin käärme kiukussansa
He korvat lummessa,
Ahdistelevat kansaa,
Sortavat vaivaista.
4. Mut kerran Herra kostaa
Työt jumalattomat,
Rankaisee ansiosta
Ryöstäjät viekkahat,
Ne, jotka täällä veivät
Orvolta oikeuden
Ja leskein leivän söivät,
Vaivaisen osuuden.
5. Vaan siviät ne kerran
Ilolla näkevät
Vanhurskauden Herran,
Työt Herran väkevät:
Hän kuinka voimassansa
Omansa vapahtaa,Suuressa kunniassansa
Pahasta pelastaa.
Erikoinen protesti Helsingissä: Hamenaiset kutsuvat pyllistämään Sipilän ministereille – virsikirjasta poistettu "kapinavirsi" kajahtaa
toimitus
8.8.2017 10:10 | Päivitetty 22.4.2020 16:55
Helsingissä aiotaan osoittaa syyskuun alussa mieltä hallitusta vastaan kansanperinteen eli pyllyttämisen avulla.Suomalaisen kansanperinteen mukaan aikuinen nainen pystyy häätämään karhun pois nostamalla hameen ylös tai laskemalla housut alas ja näyttämällä karhulle paljasta alaruumistaan.Hallituksen pyllytys -niminen mielenilmaus järjestetään lauantaina 2. syyskuuta. Mielenosoittajien pyllyttämisen kohteena on tapahtumakuvauksen mukaan hallitus ja tapahtumapaikkana eduskuntatalon portaat. Pyllyttämisen lisäksi mielenilmaisussa aiotaan laulaa virsi "Valittaa täytyy totta", joka on tunnettu myös työväen lauluna.
–Osallistujat loitsuvat ja laulavat yhdessä virsikirjasta poistetun kaikille tutun, kapinavirtenäkin tunnetun virren 440, järjestäjät suunnittelevat Facebookissa.Mielenilmaukseen osallistuvien toivotaan pukeutuvan huiviin ja pitkään hameeseen. Tapahtuma toimii kuvauksensa mukaan ennakkona samana päivänä pidettävälle Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan -mielenosoitukselle.
–Pyllytyksemme tarkoitus ei ole olla häpäisevä kuten esimerkiksi keskiaikaisessa perinteessä. Meidän pyllytyksemme on suojeleva ja hyviä voimia tuottava, naisen ikiaikaisesta voimasta, "Witun voimasta" ammentava.
Hallituksen pyllytys -tapahtumaan oli tiistaiaamuun mennessä ilmoittanut yhteisöpalvelu Facebookissa osallistuvansa reilut 80 ihmistä ja Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan -mielenosoitukseen reilut 600 ihmistä. - Anonyymi
Kuka sosiaaliturvan rahoittaa ,rajan yli tuli uusia sosiaaliturvan piiriin.
- Anonyymi
Suomalaiset järsivät jo homehtuneita leivänkannikoita ja aikovat syödä ensi kesänä sammakoita ja kyykäärmeitä.
- Anonyymi
Niin on. Ensi kesänä syödään jo mitä vain käsin irti saadaan maasta ja metsistä.
JUodaan mahlaa ja keitetään pihkavoidetta. - Anonyymi
Meillä olisi ollut varaa kaikkeen, ilman valtiovallan eurojen höösäystä Ukrainaan, aseisin ja kaikkeen muuhun:
Ukrainaan on uponnut jo ainakin 5 miljardia suomalaisilta köyhiltä niistettyjä rahoja.
Lisänä siihen Ukrainan kymmenien tuhansien pakolaisten elättäminen ja ylläpitäminen Suomessa, johon valtionjohto on sitoutunut, sotiihan Ukraina lännen puolesta, koko Eurooppa on mukana sodassa.
Siihen Nato varustelut ja tuhansien Yhdysvaltain Natosotilaiden elättäminen ja ylläpitäminen.
Miksi valehdellaan? Luullaanko kaikki suomalaiset niin tyhmiksi, että heihin uppoaa mitä vain mediasta suolletaan?
Tämän kaiken on saanut aikaan, Sauli Niinistö, puolustusvoimain ylipäällikkönä ja kaiken lisäksi Natoon Suomen kansalaiset viretiin perustuslain vastaisesti, ilman kansanäänestystä.
Nyt puhutaan jo lisäsopeutuksista.
Nyt on SUOMEN Herrasväkien ja Miljonäärien ja oligarkkien vuoro osallistua sopeutustalkoisiin.
Rahat pois, niin kuin köyhiltäkin!
Köyhillä ei ole enää ottamista.
Eikö tästä valehtelusta tullut loppua? - Anonyymi
Pekka presidentiksi.
- Anonyymi
Virren sanat
Lönnrotin suomentamassa muodossa vuodelta 1864 virren sanat kuuluivat seuraavasti:[6]
1. Valittaa täytyy totta
Ja surra suuresti,
Kun vääryys vallan ottaa
Ja pahuus paisuupi.
Mykäkskö tuli kerran
Jo kaikki maailma,
Kun oikeutta Herran
Ei kenkään julista?
2. Nyt petos, vilppi täällä
On noussut kunniaan,
On valhe vallan päällä
Ja vääryys voimassaan;
Ei köyhän, kurjan ääntä
Viattomuudessaan
Kuunnella, rikas vääntää
Lain myöten tahtoaan.
3. Kas lähimmäistään syövät
Nuo jumalattomat,
Viekkaudella vievät
Sen elot ainoat;
Kuin käärme kiukussansa
He korvat lummessa,
Ahdistelevat kansaa,
Sortavat vaivaista.
4. Mut kerran Herra kostaa
Työt jumalattomat,
Rankaisee ansiosta
Ryöstäjät viekkahat,
Ne, jotka täällä veivät
Orvolta oikeuden
Ja leskein leivän söivät,
Vaivaisen osuuden.
5. Vaan siviät ne kerran
Ilolla näkevät
Vanhurskauden Herran,
Työt Herran väkevät:
Hän kuinka voimassansa
Omansa vapahtaa,
Suuressa kunniassansa
Pahasta pelastaa. - Anonyymi
Kansa on jakautunut kahtia. ei tullut kokoomukselle murskavoittoa, niin kuin se luuli.
Suomessa on järkevä, sivistynyt vasemmisto ja Kokoomuksen oikeistomieliset avustaja kouhakkeet. - Anonyymi
Suomessa on liian alhainen oikeiston kannatus.eu:n päättäjät ovat jo vuosia moittineet alhaisesta oikeiston kannatuksesta suomea.toivottavasti seuraavissa eduskunta vaaleissa tilanne korjaantuu.gallupit ainakin näyttävät jo nyt positiiviselta. Ajoissa kannattee aloittaa vaalityöskentely.eikä niin kuin jotkin puolueet ,aina liian myöhään aloitettu.
- Anonyymi
Suomalaisten tulotason mukainen oikeiston kannatus on alle 5%. Kaikki tämän yli oleva kannatus koostuu hölmöistä, jotka kuvittelevat kuuluvansa yhteiskunnan hyväosaisiin ja siitä syystä äänestävät omaa etuaan vastaan. Säälittävän tyhmää porukkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalaisten tulotason mukainen oikeiston kannatus on alle 5%. Kaikki tämän yli oleva kannatus koostuu hölmöistä, jotka kuvittelevat kuuluvansa yhteiskunnan hyväosaisiin ja siitä syystä äänestävät omaa etuaan vastaan. Säälittävän tyhmää porukkaa.
Tyhmyys on ehtymätön lisääntyvä luonnonvara sille ei voi mitään nähtävästi.
Kohtuullinen sosiaaliturva tulee yhteiskunnalle huomattavasti edullisemmaksi, kuin nykyinen nipinnapin mihinkään riittävä sosiaaliturva minimi tarpeineen ja tarveharkintoineen. Mielummin maksetaan moninkertainen summa köyhyyden aiheuttamia kustannuksia vaikka terveydenhuollon puolella, jossa yhden potilasvuorokauden kustannukset yhteiskunnalle ovat enemmän kuin yhden kuukauden ennalta ehkäisevän sosiaaliturvan kustannukset asiakasta kohden. Tämä terveydenhuolto on vain yksi instanssi jonka lisäksi tulee kriminaalipuolen kulut nekin on vähintäin kymmenkertaiset henkeä kohden sosiaaliturvan kuluihin nähden.
Yritysten hoitaminen vastaavalla tyhmyyden ylistämiseen kuuluvalla logiikalla aiheuttaisi välittömän konkurssin pikimmiten. Meidän kansalaisten yritys Oy Suomi Ab tarvitsisi sellaisen johdon joka ymmärtäisi taloudellisia lainalaisuuksia paremmin kuin tämä nykyinen Oy kankkulankaivo Ab sitä tekee. Äänestämällä sitä ei näköjään ole mahdollista saada, mutta ehkäpä asettamalla asiantunteva virkamiestyöryhmän vastuulle nämä asiat jotain voitaisin saada aikaan kunhan poliitikot eivät siihen sitten puuttuisi.
- Anonyymi
Olkaamme ylpeitä niistä kunnista, joissa äänestettiin Haavistoa.
Järki voitti, vaikka kyllä niitä kokoomuslaisia ja porvareita kannattavia nälkäänäkeviäkin kouhakkeita on täällä Lapin raukoilla rajoilla paljon.
Niitä ihmisiä, jotka eivät tunne tilaansa, jotka kerta toisensa jälkeen köyhinä ihmisinä paskantavat omalle lautaselleen.
Vaalitulos kuitenkin jo osoitti sen, että meitä oikein ajattelevia on paljon.
Ei saanut kokoomus murskavoittoa, ja kauheaa se olisikin ollut, kun köyhälistöstä ollaan tekemässä nälkäänäkevä orjakansa, kokoomuslaisten ja kokoomuskouhakkeiden avulla.
Myös presidentti, arvojohtajana voi vaikuttaa maan sisäisiin asioihin, Sauli, kokoomuslainen, ei ole tehnyt mitään, ei ole ollut huolissaan suomen köyhistä.
Ilolla seuraaviin vaaleihin! Periksi ei anneta! - Anonyymi
Kyllähän sosiaali turva / tuet on liian korkeita ja kannustavia makaamaan vain kotona. Yli 50 % pystyisi helposti pienentämään tai poistamaan kokonaan. Onneksi asumistukea ei voi enään omistus asuntoon saada ,,
- Anonyymi
Sinä myös olet itse pahin sosiaalipummi!
Yhteiskunta tarvitsee kaikkia kansalaisiaan ollakseen yhteiskunta.
- Anonyymi
sosiaalipummeilta tuet pois niin joutusivat olemaan ees yhen päivän elämästään oikeissa palkka töissä tai jopa kaks päivää tai jopa viikon
- Anonyymi
Sosiaaliturvan tasoa ei voida velkarahalla nostaa, kun yritetään saada velkaantumista kuriin, joten tällaisena aikana turha höpistä mitään tason nostoista. Köyhille on tarjolla vain Riikan ruoskaa, se tuskin maistuu kurjille.
- Anonyymi
Sinä olet pahin sosiaalipummi, kun et edes ymmärrä tilaasi ja asemaasi yhteiskunnassa.
Se on jo ihmiseltä paljon jos ymmärtää.
Elä ja anna toistenkin elää!
"Yksin maailmassa on paha matkustaa"
Tuomari Nurmio - Anonyymi
Suomi valmistautuu kohtaamaan yleislakon niin kuin 1956. On ajat muuttuneet? Vuosikymmenet haettiin ja saatiin yhteistä hyvää. Sitten tapahtui jotain korona, sota ja suomi alkoi velkaantumaan. Suurin syy velkaantumiseen? Koronatuet yrityksille, joita osa ei edes tarvinnut. Tulosta jaettiin omistajille runsain mitoin!! Nyt valmistaudutaan sotatalouteen ja valtio velkaantuu entistä enemmän. Hallituksen suunnitelmissa on tämä kaikki maksattaa köyhimmällä/työtätekevällä kansanosalla? Sähkörosvot riistävät, harvojen omistajien taskuun!!. Alv% nostetaan, kaikki sattuu tavallisen pulliaisen ollemiseen. Syksyn työmarkkinakierroksesta tulee suomen historian vaikein. Tätäkö me edellisissä vaaleissa halusimme? Ilmeisesti sitä saa mitä tilaa. Kuinkahan voi tämä hyvempi kansanosa...osakekeinottelijat ym?
- Anonyymi
Sinun kommenttisi oikein ajattelevana: musiikkia korville.
On jo paljon se, että ymmärtää Suomen nykytilan, jota valitettavasti moni Amerikan oppiin uskova kouhake, ei nälkäisenäkään ymmärrä.
On käsittämätöntä, että tällaisiakin huonosti pärjääviä ihmisiä on.
On aivan selvää, kun tuloja ja menoja ynnätään, pieniä tuloja saavat eivät voi tähän hintatasoon verrattaessa pärjätä kovinkaan hyvin.
Miten voi esim. alle ja vaikka vähän ylikin 1000e kk saava pärjätä muuta kuin huonosti tällä hintatasolla?
Voi suoralta kädeltä sanoa heidän kohdalleen: elämä on nälännäköä, vaikka joka euroa yrittäisi venyttää ja keksiä halvinta keinoa selviytyä arjessa.
Vielä jos siihen on monenlaisia lääkityksiä, velkoja, kulkemiseen ym. kertyviä rahanreikiä.
Ei ole lainkaan ihme, että tämä kaikki nykyjohdon aikaansaama tilanne saattaa johtaa ihmisiä vaikka päättämään hädän tullen päivänsä.
Mutta hyvin rahoissaan kieriviä päättäjiä ei tavallisen vähävaraisen elämä ja kyky tulla toimeen kiinnosta pätkääkään.
Päättäjillä ja rikkailla on hymy herkässä, korviin asti, kaikkea mitä he tarvitsevat, palveluja myöten, kun on yltäkyllin rahaa, on helposti tarjolla ja saatavilla.
Pienituloisen aika kuluu miettiessä ja pähkäillessä, mistä kaikesta voisi säästää, että tulisi edes jotenkuten toimeen ja saisi itselleen ja perheelleen suuhun pantavaa.
Sitä se on pienituloisen elämä muutoinkin jo aina, mutta tällaisena Hallituksen ryöstöpolitiikan aikana se kärjistyy äärimmilleen.
Meidän täytyy kuitenkin yrittää jaksaa elää, nousta aina uuteen päivään, vaikka aurinko ei meidän monen kohdalla tällä hetkellä paistakaan risukasaan.
- Anonyymi
Aloittaja on itse varmaan sosiaali turvan varassa elävä , menis töihin.
- Anonyymi
Pitää nostaa työssä käyvien veroja ,että pystytään kotona olevat elättämään.
- Anonyymi
Tämä vaalivilppi sopii oikein hyvin kuvaan, nyt kun kokoomuslaisilla on Suomessa täydet vallankahvat kädessään.
Kokoomusdiktatuuri hallituksessa ja eduskunnassa.
Hallituksen käytös osoittaa sen, että demokratiasta ei Suomessa ole enää tietoakaan.
Kokoomushallitus runnoo läpi asian kuin asian, kysymättä muilta mitään.
Kaikki valtiovallan neuvottelijat ja neuvojen ja tuen antajat ovat kokoomuslaisia.
Ja jos he kysyvät neuvoa ja mielipidettä joltakin sivulliselta, se on takuuvarmasti kokoomuslainen henkilö.
Siksi Suomeen piti saada kokoomuspressakin, kokoomuslaisine neuvonantajineen, vaikka sitten vilpillä..
Näin on. - Anonyymi
Suomen sosiaaliturva aiotaan näköjään romuttaa kokonaan.
Kuka ja ketkä enää pyörittävät ja pitävät yllä Suomen taloutta?
Yritykset kaatuvat toinen toisensa perään..
Ja suomalaisia kuolee sankoin joukoin terveydenhuollon alasajossa.
Rikkaat tilaavat kaiken tarvittavan nettikaupasta, ja menevät aurinkorannoille ja veroparatiiseihin ostamaan palveluja.
Suomi jää vain Yhdysvaltain sotilastukikohdaksi ja -alueeksi.
Ja ilmastonmuutos, ja lisääntyvän sotilastoiminnan vuoksi lisääntyvät saasteet pilaavat Suomen herkän, arktisen luonnon kokonaan.
Suomesta tulee elinkelvoton seuraaville sukupolville. - Anonyymi
Suomen hallitus ottaa neuvoja EU:lta sota-asioissa ja asevarustelussa.
Se ei välitä vähääkään siitä, että EU sanoo suomen sosiaaliturvaa liian alhaiseksi. - Anonyymi
Kaikessa, mikä koskee leikkauksia, ministerikarja haluaa toimia EU:n ohjeiden mukaisesti.
Esim. Suomen ulkomailla asuvien kansaneläkkeet ja Ruotsin takuueläkkeen vuoden takainen leikkaus suomalaisilta paluumuuttajilta.
Näin on.
Hallitus ei toimi oikeudenmukaisesti.
Hallitus hyökkää nyt ulkomailla olevien suomalaisten kansaneläkkeiden kimppuun.
Luulee saavansa siitä säästöjä, vaikka ei saa tippaakaan.
Fasistista toimintaa.
Hallitus hankaloittaa vain ulkomailla asuvien pieneläkeläisten asiaa.
Miksi hallitus ei hyökännyt rikkaiden ulkomailla oleskelevien kimppuun, tai Suomessa olevien suureläkkeitä saavien kimppuun?
Ja miten on ulkomaille maksettavien, kausituöntekijöiden perheille ohjatut sosiaaliavustukset, lapsilisät ym?
Ovatko ne tärkeämmät jättää leikkauksien ulkopuolelle kuin oman maan lapsiin, nuoriin, eläkeläisiin ja työntekijöihin kohdistuvat, moninkertaiset leikkaukset? - Anonyymi
Hallituksen valjaissa mielihyvin viipyvä JUUSO, ja kokosuomen hallitus on taasen saanut eduskunnan luottamuksen.
Hallitus ei ole luottamusta ansainnut.
Kekkonen sentään hajotti hallituksen neljä kertaa.
Nyt perustuslaki siihenkin asiaan on täysin väärin laadittu.
Oppositio ei voi koskaan kaataa hallitusta.
Hallitus joutaisi haastaa oikeuteen, oikeusvaltioperiaatteiden rikkomisesta.
Naurettavaa.
Opposition äänet eivät riitä kaatamaan hallitusta, ja kun vielä kepulaiset eivät oikein tiedä koskaan, mitä ja minkä puolueen ajaman asian puolesta ne milloinkin äänestävät. - Anonyymi
Varokaa!
Keskusteluketjuja sotkee tahallaan!!!!!!
Varokaa tätä fasistilähettilästä, kuumaksi tytöksi tekeytynyttä?
Viruksia linkistä!!!!!! - Anonyymi
Suomessa entuudestaankin liian alhainen sosiaaliturvan taso.
Nyt siitä viedään loppukin.
Miksi Suomi ei siinä asiassa kuuntele EU:n moitteita? - Anonyymi
Koska Suomi noudattaa EU:n kehotusta parantaa suomalaisten sosiaaliturvan taso.
Kehotus annettu jo kolme vuotta sitten. - Anonyymi
Eikö olisi hallituksella jo aika alkaa korjata Suomen sosiaaliturvan taso, kun velkarahaa on varaa syytää muiden sotaan, UKRAINAN SOTAAN?????
- Anonyymi
Suomea viedään kuin pässiä narusta.
Häkkänen on taasen kirjoitellut puolustusyhteistyösopimuksia USAlaisten kanssa. - Anonyymi
Ei NYMFOMAANi hymiöineen saa ihmisiä hiljaiseksi, turha on yrittää, vaikka on kuinka fasisti tai fasistilähettiläs.
Fasismi tulee tuhoutumaan, NYMFOMAANI mukanaan, sen takaan.
Taas olit yrityksen tehnyt tähän ketjuun. - Anonyymi
Miksi suomen Hallitus ei paranna sosiaaliturvaa?
Ihme, fasisti EU on suomea, kumma kyllä, siihen kehottanut.
Kehotuksesta on jo kulunut kolme vuotta. - Anonyymi
Pahoin on suomessa menty takapakkia työssäkäyvien etujen suhteen.
Ja ulkomailta, jopa kaukomailta lennätetään tänne puoli ilmaista orjatyövoimaa.
Ja se maksaa Suomen valtiolle, se kausityöntekijöiden työllistäminen ja ylläpito.
Ulkomaalaisten kausityöntekijäin perheille maksetaan heidän kotimaahansa vielä sosiaalietuuksia, lapsilisiä, kotihoidon tukea ja ties mitä kaikkea.
Omille ei riitä enää kohta ollenkaan normipalkkaisia työpaikkoja.
Omia työttömiä, sairaita, lapsia, nuoria, aikuisia ja vanhuksia, kokojulkista taloutta syytetään maan velkaantumisesta, sairaat vanhukset jätetään, jopa kokonaan hoitamatta.
Ja tuotteiden hinnat sen kun vain nousevat koko ajan, myös ruoan hinta.
Samaan aikaan tuetaan velkarahalla meille vierasta maata, Ukrainaa, syytämällä sinne aseita ja kaikenlaista apua.
Ja Nato ja Natosotilaat vievät tuhkatkin pesästä.
Ja siihen vielä tuetaan rikkaita oligarkkeja ja rikkaita suuryrittäjiä, ja lahjoitetaan rahaa fasistikohteisiin ja pönkitetään USAata aseostoilla.
Ja saastuttavaa lentoliikennettä ja turistirysiä tuetaan rikkaiden jatkuvan lomailun mahdollistamiseksi.
Ja EU:ssa mepit, myös Suomen, hyvillä palkoilla tukevat vain fasistista toimintaa.
Köyhien huoliin ja epätasa-arvon kitkemiseen ei riitä aikaa eikä halua.
Ensin Ruotsi rosvosi Suomeen Ruotsista paluumuuttaneilta takuueläkkeen.
Nyt ulkomailla olevilta suomalaisilta rosvotaan kansaneläke.
Sellaiset, köyhiä koskevat rosvousasiat eivät kiinnosta Suomen meppejä.
He varmaankin vain taputtavat köyhiltä rosvoamisille.
ÄÄnet vaaleissa kyllä kelpaavat mepeille, niitä jopa hartaasti odotetaan ja niitä kalastellaan valheilla kansalaisilta.
Kiitos sille Espanjan mepille, joka häpäisi Suomen Hallituksen ministerien, Orpon ja Purran toimintaa. - Anonyymi
On häpeä olla suomalainen, kun katselee fasistihallituksen ministerien, kokoomuskusiaisen Orpon ja Orpon mainetta pönkittävien fasistiministereiden valheita ja ylimielisyyttä.
- Anonyymi
Ja tulen harrastamaan edelleen.
Oikeiden, paikkansapitävien asioiden on aihetta tulla julki.
Toisin on Venäjäpropagandan laita, joka kansalaisia aivopesevänä jatkuu päivästä toiseen, illasta aamuun.
Sotahullut päättäjät, lähinnä ministerit, puhuvat sotaintoisina siitä, kuinka Suomeen luodaan turvallisuutta.
Suomeen luodaan leikkaus ja riistopolitiikalla ja sotamaahan miljardeja syytämällä ja Natoa elättämällä ainoastaan turvattomuutta, joka näkyy nuorison, kaikkien Suomen vähätuloisten tulevaisuuden näkymien turvattomuutena.
On turhaa valehdella, puhua potaskaa suomalaisten turvallisuudesta.
Ei sellaista julkisen puolen palvelua, jota ei ole huononnettu.
Ihmisiltä ovat loppuneet rahat ja itsemääräysoikeus, esim. työelämässä, mahdollisuus nähdä tulevaisuus valoisana, ihmisiä kohdellaan eriarvoisesti, Suomen kansa on kahtia jakautunut.
Jo yhä enenevässä määrin ihmiset, vauvasta vaariin, voivat pahoin Suomessa, hyvinvointivaltiossa, maailman onnellisimmassa maassa.
Nämä valtiovallan toimet, ennen kaikkea hallituksen toimet, luovat Suomeen ainoastaan turvattomuutta.
Suomi on fasistihallituksen ja Yhdysvaltain sotilasjuntan johtama maa,
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä882881Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991676Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871381
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021364Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21069Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329864Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257845