Työttömyys on kokemus josta selviää.

Kun työttömyyden kokee, niin työnhakeminen alkaa ja lopulta saa sen haetun työn mitä aina halunnut tehdä.
Välimuotoja saattaa olla ihannetyön haussa, mutta se lopulta kohtaa halkijan!
Oman itsensä kehittäminen on selkein aivain tavoitteeseen, ei toisten ihmisten suunnan näytö!
Ruikuttaminen ei auta, vaan otettava osaa omaan elämiseen ja sen suuntaan!
7222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Aivan, askel kerrallaan eteenpäin ja kohta löytyy työ.

Äänestä

Miten voi saada työkokemusta kun pitää olla aikaisempaa työkomesuta että pääsee työhön hankkimaan tätä aikaisempaa työkokemusta!!!

Työantajat nauraa paskaisesti näille työharjoitteluille, työkokeilulle eli näistä ei saa työkokemusta!

Äänestä

Mietitkö koko päivän tuota? Ei mulla muuta.

Äänestä
  • Mietitkö ihanaa Orpoa koko päivän?

    Äänestä

Syksyn edetessä talvea kohti, kannattaa jo riisua ne vaaleanpunaiset lasit.

Äänestä

Toimii nuorella ihmisellä, mutta vanhempana utopiaa.

Äänestä

Työttömyys on parasta aikaa piiiiiitkän työhistorian jälkeen kun työhön ei enään joudu!
Mukava siirtymä aikaan ennenkuin kun eläke alkaa.
Suomalaisilta on kyselty missä vaiheessa halusisivat lopettaa työntekemisen niin keskiarvoksi tuli 6v ennen eläkettä.
Itse olen 5v etuajassa vapaana enkä työhön enään mene vaikka yli 2v vielä eläkkeeseen aikaa! Olen putkessa eli ansiosidonnainen ei lopu ennen eläkettä kun eivät työhönkään ota pariksi vuodeksi, ja se on hyvä se...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun työttömyyden kokee, niin työnhakeminen alkaa ja lopulta saa sen haetun työn mitä aina halunnut tehdä.
Välimuotoja saattaa olla ihannetyön haussa, mutta se lopulta kohtaa halkijan!
Oman itsensä kehittäminen on selkein aivain tavoitteeseen, ei toisten ihmisten suunnan näytö!
Ruikuttaminen ei auta, vaan otettava osaa omaan elämiseen ja sen suuntaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu