Ketkä vakoilee ketä?

Anonyymi-ap

Nyt kaasuputken rikkoutumisen jälkeen uutisoitu joitain vakoiluteorioita.
Mikäli sellaista ilkivaltaa tai vakoilua on, ei se sitä tarkoita että Venäjän valtiolla olisi siitä jotain tietoa.

Nyt oletettavasti tultu siihen todellisuuteen että hyvinki mahdollista Ukrainan sodassa kuoleiden läheiset kostavat tai pyrkivät koskaan menetetyn läheisen vuoksi. On hyvinki oletettavaa Venäjältä löytyvän rahakkaita jotka vaikkapa palkkaavat tekijöitä pohjoismaista kuvaamaan ja lähettämään kuvia. Se kuvaaminenhan kun ei pitäisi olla edes kiellettyä julkisilla paikoilla.

Mitä he sitten tekevät sillä tiedolla, voi olla ettei mitään, ehkä vain mahdollisia myöhempia asioita varten?

Voi hyvinki olla mahdollista että vielä tulee tapauksia jossa myös ukrainalaisia kostaa joskus venäläisiä attavia ehkä jopa Euroopassa olevia yrityksiä, joilla on kauppa yhteyksiä Venäjälle.

Hyvinki mahdollista huumeiden avulla pyrkivät niin ukrainalaiset kuin venäläiset viemään Eurooppaa, samalla heidän tienata verovapaata rahaa.

Ei tietoa missä missä määrin Ukrainassa on venäläisiä - venäjää puolustavia hiljaisia asukkaita, oletettavasti paljon kun jotain kuullut heitä olevat tuhansia Suomessaki?

Mikäli oikeasti joku pieniki porukka toteuttaisi vaikkapa polttopulloilla tuhoa Suomessa, niin jo noin 10-30 kohteessa kun sellaista tapahtuisi, olisi pelastuslaitoksilla tekemistä. Kaikki kohteet mikäli niihin kohdistuisi polttopullojen hyökkäys olisi hirveä tuho (polttoainevarikot, päiväkodit, vaatekaupat, kemianteollisuus, kerrostalot, pelastuslaitosten verkkoihin, hälytysajoneuvoihin, matkustaja laivoihin, eri terminaaleihin???)?

Kannattaa miettiä, ennalta varautua koteihin omilla sammutusvälineillä, seuraava sota ei välttämättä ole enää rintamasotaa vaan kuolleiden taistelioiden (niin sanotusti vanhan Neuvostoliiton aikoina käyttivät sanaa "tovereiden") satunnaisia kostoja?

4

185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siis olivat vain esimerkkejä joita voivat olla terroristien kohteena sen vuoksi että lamauttaisivat tuotannon, samalla aiheuttaen laajaa surua. Mahdollisesti maa kohtaista kansalaiste-, tiedotusvälineiden arvostelua siitä miten heikosti ennakoivaa turvallisuutta hoidettu (polttoainevarikot, päiväkodit, vaatekaupat, kemianteollisuus, kerrostalot, pelastuslaitosten verkkoihin, hälytysajoneuvoihin, matkustaja laivoihin, eri terminaaleihin???)?

      • Anonyymi

        😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

        🍒 ­­­N­y­­m­­­f­­­o­­m­­­a­­a­n­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Minusta jossain luki, että venäläisen rahtilaivan ANKKURI oli VAHINGOSSA JÄÄNYT ALAS ja repiny kaasuputken kyljen auki!
      Nou panik! Pekka Haavisto kyllä Presidenttinä Putinin kanssa neuvottelut hoitaa MIESTEN KESKEN!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      66
      3032
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1801
    3. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      111
      1656
    4. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      222
      1227
    5. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      123
      957
    6. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      93
      933
    7. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      60
      924
    8. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      65
      907
    9. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      6
      825
    10. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      34
      800
    Aihe