Miehet mitä muistatte esikoisen synnytyksestä

Ñaisethan puhuvat näistä keskenään, mutta mies on suljettu ulos, koska ei tunne fyysista kipua.

Noh, itse sen kauhukokemuksen jälkeen sain katkaista napanuoran ja pestä vauvani.

Hänellä toki oli jo lähtiessään heikot eväät ja pikaisesti äidin rinnalla käytyään vietiin täysillä lääķärille ja happikaappiin.

Onneksi ei ollut sinimustaa hallitusta ja jäi henkiin.
>simiti<
25346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat
  • 🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

    🍒 ­­N­­y­­m­f­o­m­­­a­­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18058812r

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Olen ollut mukana yhdessä synnytyksessä ja oli kai niin kauhea kokemus, että huusin, itkin ja karjuin kaksi vuotta sen jälkeen pieniä lepotaukoja lukuun ottamatta.

Äänestä

Soitin synnytyksen jälkeen työmatkalla olevalle isälle aloittamalla puhelun: ei tullut poikaa. Toisesta päästä kuului hieman hätääntynyt, epävarma ääni: mikäs sieltä tuli.
No tietenkin terve tyttö ja isä oli kuulemma "toiminut väärin" kun oli ylpeänä tarjonnut työkavereille sikarit. Toiset isät olivat opettaneet että niitä tarjotaan vain kun tulee poika. Olivat sikarit kuitenkin kelvanneet.

Äänestä

No mitä muistatte hetkestä kun synnyitte elii siitä, kun sieltä ulos plumpsahditte...

Äänestä

En kyllä näin naisena voi ymmärtää sitä, miten joku voi nauttia siitä, että oman kehon sisällä kasvaa toinen ihminen. Ajatus siitä puistattaa minua.

Lajin säilymisen kannalta on hyvä, ettei se puistata kaikkia naisia.

Äänestä
  • Vähän kuin kropassa olisi alieni.

    Äänestä

  • Ainut kerta, kun ätmi tai ruma mies pääsee lähemmäs naista, kuin komea mies, saa olla 9 kuukautta naisen sisällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Ainut kerta, kun ätmi tai ruma mies pääsee lähemmäs naista, kuin komea mies, saa olla 9 kuukautta naisen sisällä.

    Mistä sä kuvittelet niiden komeiden miesten sitten tulevan?

    Äänestä

  • Se on mielenkiintoista. Tuntee pienen liikkeet, hikat, välillä näkyy vatsan nahan läpi rivi varpaita tai kantapää... Mä tykkäsin ja samalla pelkäsin, kun molemmat oli riskiraskauksia. Lapsilla oli sisälläni hyvä olla ja samaan aikaa terveyteni vaaransi heidät, radi, verenpainetauti.

    Äänestä

  • Huitale kirjoitti:

    Se on mielenkiintoista. Tuntee pienen liikkeet, hikat, välillä näkyy vatsan nahan läpi rivi varpaita tai kantapää... Mä tykkäsin ja samalla pelkäsin, kun molemmat oli riskiraskauksia. Lapsilla oli sisälläni hyvä olla ja samaan aikaa terveyteni vaaransi heidät, radi, verenpainetauti.

    Mutta oon hurjan onnellinen, että sain kokea äidiksi tulon kahdesti. Naiseudessa ihan parasta. 💗

    Äänestä

Kun sain heti synnytyksen jälkeen lapsen syliini ja mentiin kätilön kansaa
pesemään häntä elämäni suurinta ihmettä... Poikaani

Äänestä

Pakko kysyä, että miksi vain esikoisen? Jos lapsia on enemmän, niin eikö niillä muolla ole väliä? Ainakin itselleni jokainen synnytys on ollut ihan omanlaisensa.

Äänestä
  • Ei minulla ole kuin yksi oma lapsi. Sinänsä esikoinen on vähän harhaanjohtava nimitys.

    >simiti<

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ei minulla ole kuin yksi oma lapsi. Sinänsä esikoinen on vähän harhaanjohtava nimitys.

    >simiti<

    Eikö silloin voi puhua ihan vain lapsesta?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Eikö silloin voi puhua ihan vain lapsesta?

    Olet oikeassa. Mutta vahingossa kirjoitin esikoisesta, kun mulla on tuo aivovamma...

    >simiti<

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Olet oikeassa. Mutta vahingossa kirjoitin esikoisesta, kun mulla on tuo aivovamma...

    >simiti<

    Ok. No hyvä tietää, että et tarkoittanut erityisesti asettaa lapsia erilaiseen asemaan. Onhan se ensimmäinen synnytys tietysti omanlaisensa kokemus, mutta itselleni on keskimmäinen jäänyt eniten mieleen, koska siinä oli niin paljon dramaa ja pelkoa mukana.

    Äänestä

En yhtään mitään.

Ensin luin että onneksi lapsi ei ollut sinimusta ja jäi henkiin :)
Mutta tietysti tämä oli tätä Similän poliittista paasausta.

-keinovaginamies-

Äänestä

Eräs niistä tilanteista kun tuntuu olla totaalisen ulkopuolinen ja ylimääräinen koko tapahtumassa, täysin valmistautumaton tunnelmiin silloin kun se tapahtui 😂.

Äänestä
  • Kyllä. Siinä helposti tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Ennenwanhaanhan ei isiä edes päästetty synnytykseen.

    Onneksi nykyään isä saa katkaista napanuoran ja pestä pikkuisen.

    Kun kotiuduimme, niin narttukoiralla heräsi joku äidin vaisto. Ei sekunniksikaan mennyt vauvan läheltä pois.

    Kun ulkoilutti, niin äkkiä teki tarpeensa ja heti ryhtyi vetämään kotia kohti.

    Vuoden kuluttua tenava piti koiraa hännästä kiinni ja koirahan hinasi. Yhdesti havahduin, kun oli epäilyttävän hiljaista.

    Löysin lapsen ja koiran ruokakupilta. Siinä molemmat aivan innoissaan söivät koiran kuivamuonaa. Kaikkea sitä.

    >simiti<

    Äänestä

  • Kyllä. Siinä helposti tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Ennenwanhaanhan ei isiä edes päästetty synnytykseen.

    Onneksi nykyään isä saa katkaista napanuoran ja pestä pikkuisen.

    Kun kotiuduimme, niin narttukoiralla heräsi joku äidin vaisto. Ei sekunniksikaan mennyt vauvan läheltä pois.

    Kun ulkoilutti, niin äkkiä teki tarpeensa ja heti ryhtyi vetämään kotia kohti.

    Joskus tenava piti koiraa hännästä kiinni ja koirahan hinasi. Yhdesti havahduin, kun oli epäilyttävän hiljaista.

    Löysin lapsen ja koiran ruokakupilta. Siinä molemmat aivan innoissaan söivät koiran kuivamuonaa. Kaikkea sitä.

    >simiti<

    Äänestä

Täydellinen hyödyttömyyden tunne. Mutta hei, olimpahan paikalla.

Äänestä

Ilokaasu nauratti jonninnaikaa, kunnes,ei enää naurattanut.

Äänestä
  • Minua naurattaa vieläkin

    Äänestä

Muistan miten poika tuotiin sektion jälkeen huoneeseen, otsassa oli pieni veitsen viilto jonka lääkäri oli häneen onnistunut viiltämään.
Tuohon aikaan isä pesi lapsen, ei ilmeisesti enää nyt enää vaan pyyhkii enimmät "röpöt pois".
Kätilö sanoi lapsen pesun jälkeen, ota paidat pois päältäsi.
Ihmettelin hetken, onko kätilö käyttämässä tilannetta hyväkseen ja on seksuaalisesti aktiivisella olotilalla töissä. Ehhei, selvisi ettei lämpökaappeja ole vapaana, ja isä saa toimia "lämpökaappina".
Siinä sitten mentiin kiikkumaan, kätilö hävisi näkyvistä.
Aika orpo olo oli kyllä vastasyntyneen kanssa kahden se 10 minuuttia siinä keinussa. Kätilö palaa tuttipullon kanssa jossa on jonkun toisen äidin maitoa.
Isän tehtävä oli siis antaa uudelle tulokkaalle se ensimmäinen ateria, joka varmasti laittaa vatsan sekaisin...

AV

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ñaisethan puhuvat näistä keskenään, mutta mies on suljettu ulos, koska ei tunne fyysista kipua.

Noh, itse sen kauhukokemuksen jälkeen sain katkaista napanuoran ja pestä vauvani.

Hänellä toki oli jo lähtiessään heikot eväät ja pikaisesti äidin rinnalla käytyään vietiin täysillä lääķärille ja happikaappiin.

Onneksi ei ollut sinimustaa hallitusta ja jäi henkiin.
>simiti<

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu