Mitä käytätte farkkujen/pitkien housujen alla

Anonyymi-ap

Näillä ilmoilla farkut on aamusta liian vähän lyhkästen kalsarien kanssa. Perinteiset miesten pitkät puuvillaiset kalsarit taas on aivan liikaa sisällä ollessa. Jossain sukkahousumainoksessa näin maininnan, että lämpöä tasaavat, eli lämmittää kylmässä ja on viileät lämpöisessä. Onko oikeasti materiaaleja, jotka tasaavat lämpöä? Silkistä olen joskus tällaisia väitteitä kuullut. Itsellä on yhdet bambu sukkahousut, ja ne tuntuu kyllä uskomattoman mukavilta. Noita pidin joskus jonkin aikaa sisälläkin farkkujen alla. Kyllähän ne turhan lämpöisiltä tuntui, mutta ei kuitenkaan sellaisilta hiostavan kuumilta ja tukalilta, niin kuin puuvilla kalsarit olisi olleet. Puuvillan pahin puolihan on se, että se imee kosteuden itseensä. Eli kun se kerran kastuu hiestä, niin on iho nihkeän märkä koko päivän. Ensin kun hikoilee sisällä, niin sitten vasta kylmä ulkona onkin. Nylon sukkahousuissa olisi tietysti eri paksuuksia valittavissa lähes rajaton määrä.

23

1530

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen jo pitkään käyttänyt syksyisin ja keväisin erilaisia sukkahousuja tai leggingsejä vaikka olenkin mies. Talven pakkasilla voi sitten laittaa perinteiset pitkät peruskalsaritkin. Bambusukkahousuista ei ole kokemusta, mutta vaikuttavat kyllä kiinnostavilta.

      • Anonyymi

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

        💋 ­­­N­y­m­­f­­­o­­m­a­­a­­­n­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞


      • Anonyymi

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋

        😋 ­­­N­­y­m­f­­o­m­­­a­­­a­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18058896p

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Sukkahousut ovat talvisin käytössä. Kelin mukaan paksut tai ohuemmat.Pitkiä kalsareita n ole enää vuosiin käyttänyt.

    • Anonyymi

      Puen sukkahousut kun ulkolämpötila painuu 5 asteen alle. Yleensä 40 denierin sukkikset eri väreissä

    • Anonyymi

      Komppaan edellisiä. Sukkahousut on ihan paras alusvaate päällyshousujen alle. Niistä löytyy aina sopiva paksuus kaikenlaisille keleille. Moni tietysti pitää niitä pelkästään naistenvaatteina, mutta minusta ne sopivat miehille ihan yhtä hyvin nimen omaan alusvaatekäyttöön.
      Hameiden käyttö sitten onkin minusta ihan eri asia. Kyllähän jotkut miehet hameitakin käyttävät, mutta itse en kuulu sellaisiin.

    • Anonyymi

      Ohuemmat sukkahousut lämpösemmällä, paksummat pakkasella. Termosukkahousut , - leggingsit, modaali sekotus sukkahousut , bambu, akryyli, ribbisukkahousut . Kyllä löytyy, pitää vain etsiä itselleen sopivat . Oikea koko kaiken a ja o. Paksumpia stay uppiakin löytyy .

    • Anonyymi

      Sukkahousut ovat parhaat.

    • Anonyymi

      Minäkin käytän sukkahousuja, mielihyvästä, mutta myös ihan käytännön syistä: sukkahousut ovat niin monipuoliset, mukavat ja lämpöiset. Sopivat eri tilanteisiin ja ovat sitäpaitsi hyvännäköiset. En ymmärrä alkuunkaan niitä ihmisiä, yleenså naisia, jotka valittavat sukkahousuista. Ainoa asia, jossa olen samaa mieltä, on se, että ohuet sukkikset hajoavat niin helposti. Onneksi sellaisia voi välttää kun tarjolla kymmeniä ja taas kymmeniä muunlaisia. Vaatekaapissani on ohuita ja paksuja, myös villaisia ja puuvillaisia. Paljon eri värejä, murrettuja ja puhtaita sävyjä, vaaleita ja tummia. Kysynkin teiltä, että onko väreillä väliä. Minkä sävyisiä sukkahousuja suositte? Piileekö totuus nyt niin suosituissa mustissa sukkiksissa, jotka dominovat katukuvaa?

      • Anonyymi

        Aika moni noista sukkahousuja epämiellyttäviksi valittavista ei varmaan ole huomannut, että on myös hyvälaatuisia paksuja sukkahousuja. Usein joku toteaa, että käyttää leggingsejä, kun eihän ne sukkahousut edes lämmitä mitään. Minun mielestä jokseenkin kaikilla valmistajilla löytyy sukkahousuja ja leggingsejä aivan samasta materiaalista ja saman paksuisina. Eikä ne voi lämpöisemmiksi muuttua siitä, että jätetään se sukkaosa pois. Materiaalien suhteen sukkahousuissa on todella laaja valikoima. Yksi omia suosikkeja on bambu. Ja jos sukkahousut tuntuu liian kylmiltä, niin merinovillaisissa luulisi tarkenevan.


      • Anonyymi

        Kyllä mustia sukkahousuja tulee käytettyä eniten, vaikka kaapista löytyy varsinkin paksumpia sukkahousuja muissakin väreissä. Muitakin värejä tulee käytettyä aina joskus, mutta musta on suosikkini, kun se on sukkahousujen värinä vain jotenkin niin miehekäs.


    • Anonyymi

      Aika moni mies tuntuu ilmojen kylmetessä alkaa käyttämään sukkahousuja. Alkavatkohan pitkät Jussikalsarit olemaan menneisyyttä ?

      • Anonyymi

        Tyttöilijöitä ja provoilijoita kaikki sukkahousu jutut.


      • Anonyymi

        Minä olen jo vuosia sitten siirtynyt käyttämään pelkästään sukkahousuja. Ainakin minulle nuo pitkät jussikalsarit ovat jo menneisyyttä. Sukkahousut ovat mukavammat jalassa ja paremman näköiset. Viimeksi eilen illalla vaimokin kehui, kuinka sukkahousut ovat jalassani paljon tyylikkäämmät kuin entisaikojen lököttävät polvipussiset kalsarit.


      • Anonyymi

        Kyllä sukkahousut ovat ylivertaiset, jos lyhyillä alkkareilla ei enää tarkene. Rohkeasti vaan kokeilemaan, sen jälkeen ei ole todellakaan paluuta puuvillakalsareihin. Ei mies muutu naiseksi vaikka sukkahousuja käyttäisikin.


    • Anonyymi

      Koko talvi menee samoilla pikkuhousuilla läpi talven. Ainoastaan urheillessa ulkona laitan pitkät urheilukalsarit jalkaan.

    • Anonyymi

      Ihan tavallisia kalsareita olen vielä käyttänyt housujen alla. Ehkä vähän kylmemmillä säillä voisi laittaa jotain alle.

    • Anonyymi

      Lyhyet alushousut ympäri vuoden

    • Anonyymi

      Yleensä pidän vain boksereita alla, jos ei ole tarkoitus olla ulkona kylmässä pitkiä aikoja.

    • Anonyymi

      Black Horsella on sellaiset kevyet ja ohuet pitkät kalsarit, muistaakseni jotain mikromodaalia. Itselläni on muutamat sellaiset. Yllättävän hyvät farkkujen alla eivätkä ole tukalan kuumat sisälläkään. Pikkupakkasilla hyvä vaihtoehto sukkahousuille.

    • Anonyymi

      Bambusukkahousut tai leggingsit tasaa lämpöä. Urheilukerrastot on monasti ohuempia . 60 - 80 den modaali / puuvilla sekoituskuidut toimii kansa

    • Anonyymi

      3e thermo sukkahousut tai leggarit

    • Anonyymi

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

      🍒 Tyttö, jolla on hellä kieli ja huulet -> https://cum4.fun/?/fi018058896cb

      🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      127
      4205
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      23
      3002
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      113
      2534
    4. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      46
      2111
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      255
      1694
    6. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      46
      1626
    7. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1557
    8. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1426
    9. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1420
    10. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      95
      1201
    Aihe