Pyöräilyaiheinen uni

Anonyymi-ap

Näin outoa unta.
Unessa olin pitkäsäärisen upean mallitytön kanssa kahden kevyen liikenteen väylän viereisellä puistomaisella nurmialueella. Meillä oli molemmilla jalkojemme välissä polkupyörät ja keskustelimme aiheesta minne lähtisimme fillaroimaan. Yhtäkkiä paikalle pelmahti nuorten miesten levoton seurue ja he alkoivat vaatimaan polkupyöriämme sekä tarakallani ollutta pientä aarrearkkua itselleen. Seurueen jäsenet yrittivät kiskoa fillareita ja kirstua itselleen siinä onnistumatta. Aloin unessani huutamaan "Poliisi!!". Nuorisojoukko häipyi pois paikalta kaataen kevyen liikenteen väylää osoittavan liikennemerkin. Heräsin unesta ja suuni yritti muodostaa unessa huutamiani sanoja mutta ääntä ei tullut ulos. Kävin jääkaapilla, natustin palasen veriohukaista jonka päälle laitoin nokareen itsetehtyä mustikkahilloa. Kävin vessassa pissalla ja menin taas nukkumaan.

4

197

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Seurue on tietysti ”seurue” eikä siitä sen enempää, mutta veripläätyt aiheuttaa outoja kohtauksia unissa ja valveilla, onhan niissä elukan sielu.

    • Anonyymi

      Olet pyöräillyt liikaa, on välipäivän paikka.

    • Anonyymi

      Olet saavuttanut jotain elämässäsi. Alitajunnassasi pelkäät menettäväsi ne. Sinulla on suunnitelmia tulevaisuuteen. Uskot lakiin ja oikeuteen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 195
      2609
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      208
      2374
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      63
      2292
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      184
      1782
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1298
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1287
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      20
      1233
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1225
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe