Kyllä tämä nykyinen trikoohousu muoti on ihan järkyttävää ! Etupäässä aikuisen naisen mitoissa olevat; 15 - 85 ikäiset naiset käyttävät näitä kaiken paljastavia trikoita eli legginsejä nykyään töissä ja vapaa-ajalla ja ihan aina ja joka paikassa. On ihan oikein, että jotkut työnantajat ovat kieltäneet trikoohousujen käytön omilla työpaikoillaan.
Näistä ylikireistä trikoohousuista näkyvät kaikki mahdolliset strategiset kohdat naisilta: Pakarat (ohut kangas menee usein pakaroiden väliin) ja edessä kangas menee joskus häpyvaon väliin. Eli kaikki on näkyvissä, mikä ennen säädyllisesti peitettiin joko hameella tai pitkillä housuilla. Minun nuoruudessani olivat ylikireät farkut nuorilla muotia, mutteivat ne olleet mitään näihin trikoihin verrattuna. Nykyään on myynnissä paljon kauniita hameita ja kokomekkoja ja erilasia pitkiä housuja, aina farkuista lähtien, kaikenlaisiin suoriin housuihin, esim. ukkohousuihin.
Minusta naiset alentavat itse itsensä tällä trikoohousu pukeutumisella, ne eivät sovi ainakaan mihinkään viralliseen tilaisuuteen tai johonkin juhlatilaisuuteen, esim. hautajaisiin, häihin tai syntymäpäiväjuhlille. Ainakin aikuisen naisen lantio tulisi olla peitettynä pitkällä tunikalla tai hameella, joka ulottuu lantion ylitse.
Järkyttävät trikoot
4
759
Vastaukset 4
- Anonyymi
Älä katsele toisen haarojen väliin.
Jos ihmiset itse viihtyvät asuissaan niin mikä ettei, aina on niitä tanakoita kritisoitu ja käsketty pukeutua isoihin tunikoihin missä eivät viihdy edes .
Jos ne nyt itse pitävät asuissaan niin voivat niitä pitää. Sitten on työpaikkoja missä ei tiukoissa vaatteissa voi esiintyä ei edes ne ns hoikat .
Annetaan ihmisten pukeutua kuten itse haluavat , normaalisti kyllä jokainen näkee peilikuvansa mikä sopii ja mikä ei.
Minulle ei sovi tiukat vaikka olen ihan normaali kokoinen , näytän ihan mikkihiireltä sellaisten kanssa.
Mutta kotona kyllä pidän sellaisia koska asun vain itseni kanssa eikä kukaan ole näkemässä.
Ei aloiteta sitä lihavuus kiusaamista sillä siitä ovat ainakin ennen pulskemmat tytöt saaneet kärsiä , annetaan jokaisen pukeutua omalla tavallaan oli teini tai vanhus. Kuten eräs pulska tyttö kommentoi vanhemmalle naiselle joka. Sanoi tyttöä läskiksi niin tyttö vastasi että ”minä voin laihduttaa, mutta sinä tulet päivä päivältä vaan rumemmaksi” . Siinä tuli hiljaisuus . - Anonyymi
Kyllä naisten pukeutuminen on melko järkyttävää ! Pimppileggarit , lököolohousut roikkuu , villasukat crocsit .. yms . Heti herne nenässä kun joku uskaltaa mainita. Ollaan niin cuulia olevinaan ja muodikkaita. Ja huudetaan miituuta !
- Anonyymi
Mutta miehet sukkahousuissa ja hameessa on cool !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va731929Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661209- 1411008
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu20969- 89685
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa106675Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63652- 41648
- 56624
- 58580