Koiran ulkoiluttajat hihnoineen, lastenrattaat, lapset, vanhukset ja rinnan kävelijät ovat aina olleet pyöräilijälle erityisen huomion paikka.
Kaksi melko uutta asiaa ovat korvakuulokkeet korvilla kulkevat sekä huppupäät. Kuulokkeet ovat lähes kaikilla nuorilla, mutta myös jo varttuneemmilla useasti. Tämä ryhmä ei kuule mitään ja lainkaan, ei myöskään soittokelloa.
Huppu on amerikoista muualle levinnyt erään etnisen ryhmän ja erään musiikkiryhmittymän levittämä tapa. Huppu on nylyisin ilmeisen yleisempi asia kaikissa vaatteissa...?! Huppu vedetään päähän kesällä ja talvella, sisällä ja ulkona. Huppu päässä kukaan ei tunnista, mutta mitään ylimääräistä ei myöskään näe tai kuule. Ennen huppuja oli tai käytettiin vain kylmimmillä ilmoilla tai vaan talvella. Nyt todelle yleisesti ja aina.
Huppupää saattaa käyttää myös kuulokkeita samaan aikaan. Tuollainen henkilö on ympäristölleen täysin immuuni, omassa kuplassaan, kunnes kolahtaa.
Muutama uusi huomion paikka
27
416
Vastaukset
- Anonyymi
"Huppupää saattaa käyttää myös kuulokkeita samaan aikaan. Tuollainen henkilö on ympäristölleen täysin immuuni, omassa kuplassaan, kunnes kolahtaa."
Itse en anna tuollaiselle mitään huomiota koska ei selvästi sitä kaipaa. Liikenne on yhteispeliä ja muiden huomioon ottamista.- Anonyymi
Rikot siis lakia, kun et huomoi jalankulkijoita.
- Anonyymi
Muiden lain vastaiset teot eivät mitenkään oikeuta itseään rikkomaan lakia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rikot siis lakia, kun et huomoi jalankulkijoita.
joskus rimpautin kelloa kolmesti mutta turhaan. Voisihan sitä muodon vuoksi rimpauttaa ennekuin viistää ohi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
joskus rimpautin kelloa kolmesti mutta turhaan. Voisihan sitä muodon vuoksi rimpauttaa ennekuin viistää ohi
Polkupyörällä ajettaessa on annettava jalankulkijalle turvallinen tila tiellä. Lisäksi pyöräilijän on sovitettava oma nopeus jalankulkijoiden mukaan sopivaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Polkupyörällä ajettaessa on annettava jalankulkijalle turvallinen tila tiellä. Lisäksi pyöräilijän on sovitettava oma nopeus jalankulkijoiden mukaan sopivaksi.
Jalankulkijan tulee kävellä ainoastaan unissaan, sillä unissakävelijähän hän on eikä siten sovellu lainkaan yleiseen liikenteeseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jalankulkijan tulee kävellä ainoastaan unissaan, sillä unissakävelijähän hän on eikä siten sovellu lainkaan yleiseen liikenteeseen.
Lapsellinen on tuo kirjoitus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Polkupyörällä ajettaessa on annettava jalankulkijalle turvallinen tila tiellä. Lisäksi pyöräilijän on sovitettava oma nopeus jalankulkijoiden mukaan sopivaksi.
Hyppää voltti uuno
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyppää voltti uuno
Miksi niin tekisin? Ei ole mitään velvoitteita tehdä niin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi niin tekisin? Ei ole mitään velvoitteita tehdä niin.
Palstalle kirjoittelijoiden on otettava myös muiden mielipiteet huomioon ja mukautettava fyysinen toimintansa näiden kirjoitusten antaman esimerkin mukaisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
joskus rimpautin kelloa kolmesti mutta turhaan. Voisihan sitä muodon vuoksi rimpauttaa ennekuin viistää ohi
Jos jalankulkija ei huomaa tai kuule, niin olet velvollinen huomioimaan sen asian omassa ajamisessasi. Pitää hidastaa jalankulkijan kohdalla, eli sovittamaan oma nopeus tilanteen mukaan. Henkilöllä voi olla vaikka kuulovamma. Sitä et voi tietää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
joskus rimpautin kelloa kolmesti mutta turhaan. Voisihan sitä muodon vuoksi rimpauttaa ennekuin viistää ohi
Tienkäyttäjän on ennakoitava toisten tienkäyttäjien toimintaa vaaran ja vahingon välttämiseksi ja sovitettava oma toimintansa sen mukaisesti sujuvan ja turvallisen liikenteen edistämiseksi. Myös muiden mokaamisia pitää ennakoida.
- Anonyymi
Tällä kun on maalattu keskiviiva yhdelle pyörätien osalle, niin jopa jalankulkijat yleensä ymmärtävät olla tukkimatta koko väylää. Useimmilla kävelijöillä pitäisi olla selässä leveä kuljetus kyltti.
- Anonyymi
Polkupyörällä ajettaessa on annettava jalankulkijalle turvallinen tila tiellä. Lisäksi polkupyörällä ajettaessa on sovitettava nopeus tilanteisiin.
- Anonyymi
29 §
Turvallisen tilan antaminen ja varovaisuusvelvollisuus
Ajoneuvolla ajettaessa on annettava jalankulkijalle, pyöräilijälle ja tienkäyttäjän kuljettamalle eläimelle turvallinen tila tiellä.
Polkupyörällä ajettaessa on annettava jalankulkijalle turvallinen tila tiellä.
Lähestyttäessä ajoneuvolla pysäytettyä koulukuljetus- tai päivähoitokuljetusautoa, linja-autoa, raitiovaunua taikka lasta, vanhusta, eri tavoin vammaista ihmistä tai muuta henkilöä, jolla on ilmeisiä vaikeuksia selviytyä turvallisesti liikenteessä, on noudatettava erityistä varovaisuutta.
- Anonyymi
Ei mitään uutta sillä näitä huppupäisiä ja kuulokkeet korvilla haahuilijoita on ollu iät ja ajat. Pahin ryhmä on "some pyöräilijät" eli nuoret jotka ajavat jopolla tai millä tahansa ritsalla. Alku kiihdytyksen jälkeen kaivavat perstaskusta kännykän ja alkakavat sitä selaamaan. Mietippä sitten sivulle vaappuilijan ohitusta miltä puolin menet ja pahin on tuo samainen vastaan tulijana.
- Anonyymi
Kuka heiluu eniten sivulle. No kännykkää räpläävä volt kuljettaja
- Anonyymi
Osa koiran ulkoiluttajista ei välitä, vaikka näkevät pyöräilijän. Jatkavat haahuilemistaan koiran terveyden uhallakin - jos koira haluaa oikealta vasemmalle, hihna kyllä antaa myöten ja ulkoiluttajan omatunto.
Pyöräilijän paikka ajaa on oletetusti oikeassa laidassa, ellei muuta merkein osoiteta, ja jalankulkijan paikka oletetusti jommassa kummassa laidassa, ei koiran halujen muakaan poukkoillen missä tahansa. Ajoradalla jalankulkijan paikka on vasemmassa laidassa ja heijastin oikeassa olkapäässä, hihassa tai lahkeessa.
Tänään joku oli käynyt siirtämässä ison koiran jätöksen keskelle todella leveää pyörätietä. Kaikki eivät pidä pyöräilijöistä. - Anonyymi
Osa kahtelee kännykän ruutuun kävellessä
- Anonyymi
Ja sellaisiakin jalankulkijoita tulee väistää ja varoa, eli polkupyörällä ajettaessa on annettava jalankulkijalle turvallinen tila tiellä.
- Anonyymi
Enpä ole montaa pyöräilijää tavannut, joka käyttäisi soittokelloa. Tosi harvinaista, vaikka olisi oikeasti muut liikkujat huomioivaa.
Ja ei, en käytä huppua, enkä kuulokkeita. - Anonyymi
Jalankulkija on aina KUNINGAS.
- Anonyymi
Kuningas Litmasella oli myös usein nilkka kipeänä, samoin näillä jalankulkijoilla, jotka saa keskellä tietä kävellessä meidän lapsikärryn rengassuojasta sääreen tai pohkeeseen, rytäkässä monelta myös se nilkka nyrjähtää...
- Anonyymi
Ei ole aina. Monessa tilanteessa on, mutta ei todellakaan aina.
- Anonyymi
> Ei mitään uutta sillä näitä huppupäisiä ja kuulokkeet korvilla haahuilijoita on ollu iät ja ajat.
Määrittele iät ja ajat.
Kuulokkeet olivat vielä 5 -10 vuotta sitten melkein aina langallisia, langaton bluetooth- (tai wifi-)yhteys ei ollut lainkaan yleinen. Langattoman yhteyden myötä kysyntä ja käyttö on räjähtanyt, koska käyttömukavuus on parantunut.
Mitä tulee huppuihin ja huppareihin, koko hoito lähti leviämään käsiin New Yorkin hip-hopparien mukana. 2000-luvun alkuun mennessä huppari oli kehittynyt eristyneisyyden symboliksi ja useiksi muotikokoelmiksi. Hupparia ja huppua eivät kehittäneet kylmyyttä vastaan munkit, Rocky Balboa tai pohjois-suomalaiset. Hupun sisällä ollaan omassa kuplassa myös kesällä, ei vain kylmyyttä suojassa.
Hupparit ja kuulokkeet - ja molemmat yhdessä - ovat 2020-luvun villitys, vaikka kumpikaan keksintö ei ole uusi.
> Jalankulkija on aina KUNINGAS.
Jalankulkija on lain erityisessä suojeluksessa. - Anonyymi
Kenelle ne huomion paikat ovat uusia?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72498- 1161709
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill371449Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1221318Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1641272- 1461240
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1511209- 521178
- 571103
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.47995