Eli siis viittaan levyihin mamba(1985), singlelevyyn mitä yhdestä särkyneestä sydämestä(julkaistiin joko vuonna 1984 tai 1985) , lauantai-ilta(1986) ja syksy(1987) eli nuo kolome levyä on mahtavuutta täynnä eli simppelit kappaleet jotka tarttuvia ja uppoaa tehokkaasti kuin kuuma veitsi kuumaan voihin. Mamba on sitäpaitsi myös siitä oiva orkesteri että osaavat soittaa instrumentteja taifdokkaasti hienolla svengillä&harmonialla ja tämä korostuu etenkin myöhemmin mamban uralla eli kun 90-luku alkoi niin musan sointiin tuli enemmän nyansseja kun alkuaikoina sävellykset oli suuremmassa roolissa. on periaatteessa hieno juttu että mamba uudisti itseänsä eli alkoikin tuomaan muita nyanssejha musaansa kun alkuaikoina musa ei ollut yhtä taidokasta soiton osalta kuin esim mitä alkoi olla ysäriluvulla. Tähän saattoi vaikuttaa äbändin kypsyminen kun ikää alkoi bändillä tulla lisää mittariin ja miehistön muutokset myös varmaankin vaikutti asiaan. Mut kyl mä silti enemmän vannon vanhaan kasariluvun mamban musaan koska ne sävellykset on niin loistavia kuten esim semmoset aarteet kuin takahuoneeseen ja pyyhi kyyneleet . Ysärin alussa teki kappaleen eilinen tyttö joka mun suurin lempparini mambalta ja tuon kappaleen mamba sijoitti vuoden 92 pitkä vapaa levylle. Huolimatta siitä vaikka bändi kehittyi soittopuuhissa rikastamalla &monipuolistamalla sointia &soittoa niin kuitenkin mun vaaka kääntyy vanhan 80-luvun mamban puolelle kuten aiemmin perustelin miksi näin. Mut kyl mamba on tehnyt uran joka vaiheessa sen verran laadukasta musaa että harvoin täytyy skipata yli mamban biisi. Ehken ihan jaksa innostua semmosesta kappaleesta kuin vielä on kesää jäljellä.
Mamban musan lumovoima tuotannon alkupäässä eli
Anonyymi-ap
6152
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mun mielestä Mamba taas ei ole tehnyt yhtään hyvää levyä ja toi Teron lauluääni on aivan järkyttävän huono.
Ei kai sil väliä onko miten huono lauluääni mut tärkeämpää on laulutekniikka ja tulkinta?
saanks kyssyy että ootko kuunnellut ihan kaikki Mamban kappaleet??
Nimittäin jos oot kuunnellut vain ne hittikappaleet joista osa on semmosia rahastuksella hieman tehtyjä niin voi olla ettet oot ehkä sen mukaan tehnyt päätelmän mamban huonoudesta mut kun jos tutkii koko tuotannon läpi niin voi yllättyä.
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
💋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18083583O
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Ei kuulu minunkaan suosikkeihin, kanava vaihtuu heti jos radiosta kuulen mamban musaa.