Jussi Halla-aho kuului EU-komissiossa Venäjämieliseen liittoumaan muiden äärioikeistolaisten kanssa.
Persujen Venäjämielisyys ihmetyttää kovasti äänestäjiä.
Anonyymi-ap
71477
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 71
Vanhimmat
Minähän vuonna sellainen liittouma oli ja miten se liittyy nykytilanteeseen?
Ei ole kovinkaan älykästä kaivella jotain vuonna viis tapahtunutta ja alkaa sitä esittelemään tosisasiana nykytilanteessa!
Se on kansallismielinen ryhmä eu:ssa ei ole venäjämielistä ryhmää sinä menit vasemmistolaisen trollaukseen halpaan hahahaha on se näköjään helppoa edellen tuo trollaminen hahaha.
Otetaan tähän muukin huijaus kuten Lidl kasvis syöjille sopivat parmesan juustot tai Osuuspankin kirjain venäjän kielestä ja pop pankki.Tai Rainbown tuotteiden haiseva tonnikala purkki missä pienen kalan ruotoja tai valelääkärit rakkaus huijarit
Ortodokskirkossa on aika paljon sekaheimoja eli osa on Venäjältä.
Onhan se erikoista jos esittää kansallismielistä mutta onkin venäjämielinen ja sellainen tuo liittouma oli.
Itäsaksan venäläiset ovat vaihtuneet irani turkki Marokko Algeria arabeihin ja Puolan väestö turkkilaisia
Osuuspankki ja Matkapojat Osuuspankin venäläinen joukko ortodoksikirkosta. Osa slaaveja.
Halla-ahon avustajissa venäläisiä....
https://www.youtube.com/watch?v=_x7urtEbMqk
Ompa erikoista, että persut päänäpäsmärinä sulkemassa itärajaa, vaikka ovat venäjämielisiä. Putin taitaa olla ovelampi kuin ovela.
itäraja-humppa on persukokoomuksen tilaama media-teatteri. jolla nostavat rasismia= kannatustaan.
Tao vihervasurit sekaisempia kuin sekavat...
kansaa huijaa persut koko ajan-
jauhavat talvisotaa ja venäjä-vhaa-
mutta oikeasti ovat EU-putinisteja suomentuhoajia ja kansamme vastaisia rötösherroja?
Vain venäläiset äänestää Halla-ahoa...
putinisti-purraa eli Velka-Riikkaa ei päästetty pressanjuhliin?
myös persujen natsi-mielisyys ihmetyttää tavallisia kansalaisia?
persut on pelkkä helppoheikkien huijaripuolue-
pelkkää puppua niiden puheet- todellisuus on että ovat vain Kokoomuksen apupuolue.
Tuskinpa.
Demarit haluavat maailman ilman rajoja.
Jep, myös Venäjällä on Ukrainaa tukevia ihmisiä, mutta siitä ei paljoa kannata puhua, ainakaan ääneen. Halla-aho piti Ukrainassa puheen, jota näemmä kadehtivat jopa Suomen desantit.
Sulla on juuttunut neula tuohon "putinistiriikka"- raitaan. Koeta käydä vaikka ulkona välillä, että jalat palaavat maan pinnalle ja todellisuus näyttäytyy todenmukaisena. Tai: voisko joko lääkityksen tai annostuksen vaihto auttaa selättämään hallusinaatiot?
Ei, kas, kun meillä muilla ei ole noin mielikuvituksellisia harhoja.
Ja varsinkin Jussin puheen Ukrainassa jälkeen, kun parlamentti taputti seisaaltaan.
TOTUUTTA TE ETTE VOI MUUTTAA MIKSIKÄÄN!!!
TOTUUS ON ETTÄ JUMALA VOITTAA AINA !!!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18015235/presidentti-kyosti-kallion-rukous-neuvostoliiton-hyokkaysuhan-edessa-quottaivaallinen-isamme-katso---
Vasemmistolainen taas ihmettelee persuja hahaha eilen tämä vasemistolainen kertoi että ei äänestä enää koskaan persuja 12 kertaa vastasi omiin viesteihinsä en minkään äänestä en ja en minkää hahahah loistava sketsi hemmo tää vasemmistolainen lisää vaan näitä avauksia hahaha.
Eipä tuo ihmetytä kuin persuja äänestäneitä, kaikki muut nyt on tienneet jo vuosia persujen todellisen fasistisen laidan.
Joo, kaasuputkia ja kaikkea venäjän ksnssa
venäjä oli suomen suurin kauppakumppani- ja nyt pakotteet pisti suomen firmat konkurssiin... noin toimii porvairen suomentuho-politiikka.
"Venäjä oli Suomen suurin kauppakumppani." Totta, muttei se pinta-ala mitään meinaa. Pitää olla liikevaihtoa. 1991 jälkeen, Suomen on pitänyt alkaa kehittää vientiin tuotteita, joiden laatu ylittää standardin "bulkki."
Ja punavihreät ihmettelee yötäpäivää, miksi lensivät ulos hallituksesta kuin tautinen sikalauma havumajasta.
Kiinnostaisi myös tietää kuinka laajaa ja yleistä saatananpalvonta on perspuolueen sisäpiirissä? Myös se millaisia menoja siihen sisältyy?
rituaalimurhia suunnittelevat?
myös kaikki sukupuoliset poikkeavuudet kuuluu asiaan, jne?
ja muuta hulluutta?
Käytä siihen tuota samaa hallusinaatiomenetelmääsi, joka tässä narussa on ollut muutenkin käytössäsi. Vain häiriintynyt mielikuvitus on rajana.
Persut venäjämielisin
Siksi ps
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005632649.html
Perussuomalaisten Venäjämielisyys yritetään nyt peittää Persujen trollitehtaan toimesta.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/af390958-aaa2-46af-9084-8c85dc6c60fd
Perussuomalaisia on syytetty viime päivinä Venäjä-mielisyydestä, muun muassa siksi, että puolue on menossa mukaan EU-parlamentin uuteen kansallismielisten oikeistopopulistien ryhmään. Ryhmä koostuu merkittävissä määrin Venäjä-mielisistä eurooppalaisista puolueista, joiden tuen Venäjä on varmistanut rahoituksella sekä erilaisin yhteistyösopimuksin.
Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnän mukaan perussuomalaiset on luisumassa samaan suuntaan avoimesti putinististen puolueiden kanssa ja pitää tilannetta huolestuttavana.
Häiriötekijä?
Putinistit ja Putin, pahoja ovat.
ei ihme että kärnä raahattiin putinisti-kokoomus-agenttien kanssa mediaan kikkelikuvansa kanssa tuon jälkeen?
________________________
Persuille-kokoomukselle molemmille Venäjän etu tulee ensin:
SUOMALAISTEN köyhien tuet esim sossutuet kela -tuet jne- palautuu nopeasti valtiolle kulutuksen kautta eli ei ole meno-erä tai kulu-erä, kuten kokoomus ja porvarit valehtelevat.
sensijaan ostovoima tuo kauppaa- joka luo työpaikkoja- ja siis verorahaa - jne- raha kiertää ja kaikki hyötyvät.
SIKSI KANSANPALKKA toimii ja pelastaa suomenkin, mm. Vasemmistoliitto kannattaa kansanpalkkaa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17771040/perustulo-kansanpalkka-on-ilmainen-ratkaisu-suomen-ongelmiin--ostovoima-tuo-veroja-ja-tyopaikkoja
Ja Jussi Halla-ahon puhe Ukrainassa vain alleviivaa sitä, vai kuinka?
Demarit perusti ystävyysseuran puttelan kanssa menneenä kesänä. Että silleen
Halonen & Tuomioja Co. Siinä vasta oiva idänyhteistyön bilateraaliyhtiö. Eivätkös nämä molemmat Erkki ja Tarja olekin vasemmistolaisia; upporikkaita oligarkkidemareita?
Alma Median eurovaalikoneessa esitettiin myös väite, jonka mukaan EU:n pitää olla ulkopolitiikassaan yhtenäinen, jotta se on uskottava vastavoima suurvalloille kuten Kiinalle, Venäjälle ja Yhdysvalloille.
Yhdeksän perussuomalaisten kahdestakymmenestä eurovaaliehdokkaasta oli väitteen kanssa eri mieltä, tai täysin eri mieltä. Myös Huhtasaari ja Kotro kuuluvat tähän joukkoon.
Jos ei ole samaa mieltä EU:n sanelun kanssa, on suoraselkäistä sanoa se ääneen. Voihan olla oikeudenmukainen ilman mitään EU:n päätöksiä. Minä äänestin aikoinaan liittymistä vastaan, eikä mieli ole mitenkään muuttunut siitä. Silti Venäjän hyökkäys Ukrainaan on minusta verenpunainen vääryys, ja Venäjä diktatuuri.
Sisäministeri Rantasta (PS) syytetään venäjämielisyydestä kun aikoo sulkea rajan.
Perussuomalaisten kansanedustajista erityisesti Tom Packalén on tullut tunnetuksi Venäjän kantoja myötäilevistä lausunnoistaan. Packalén toimii eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsenenä sekä puolustusvaliokunnan varajäsenenä.
Pckalenin firma myös hallitse suomi24 ylläpitoa...
"...vuosien ajan kokoomuksesta on osallistuttu Putinin puolueen Yhtenäinen Venäjä kokouksiin ja Ilkka Kanerva kutsui kyseistä puoluetta kokoomuksen sisarpuolueeksi.
Jyrki Katainen vastaavasti on johtanut EU:n omistavan EPP puolueen nimissä Yhtenäinen Venäjä ja EPP puolueen yhdentymistä, joka tarkoittaa Big-Eurooppaa eli Suur-Eurooppaa, joka on koko ajan EU:n tavoite.
EPP-puolue on jättiläismäinen, maailman-laajuinen puolue, joka on perustanut EU:n , ja jolla on oma ryhmä EU:ssa, ja yksinoikeus EU-vaalien järjestämiseen.
Kyseessä on diktatuuri EU-komissiolla, jonka jäsenet he itse nimittävät, ja josta käskyt tulevat suoraan Suomen hallitukselle, joka on pakotettu laittamaan ne pakkolakeina voimaan.
Eduskunnalla ei uuden perustuslain mukaan tässä diktatuurissa ole todellista virkaa. "
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17982399/suomen-eliitin-kreml-kytkokset-eli-muun-muassa--venaja-bisnekset
ykskään persu ei ole sulle kertonut tästä asiasta
Jussi Halla-aho kuului EU-komissiossa Venäjämieliseen liittoumaan muiden äärioikeistolaisten kanssa. Ei ole uusi asia Persujen Venäjämielisyys.
En aio koskaan äänestää Putinin suorittaman kansanmurhaa tukevaa puoluetta vaaleissa .
Enkä minä eu-kiimaisia puolueita.
Eu on sosialismi.
Putin ei kelpaa. Miten olis Stalin ?
Ja sehän Jussin Ukrainassa pitämästä puheesta, ja Ukrainalaisten reaktiosta on selkeästi nähtävissä, vai mitä? Älä nyt ihan oikeasti viitsi.
Äkä siis äänestä Valta kuuluu Kremlille.
Mitä eroa heillä on?
PERSUT MUISTATTEKO?
Esimerkiksi Krimin valtauksen seurauksena asetettujen Venäjä-pakotteiden purkamisesta perussuomalaisten ehdokkaista samaa mieltä oli seitsemän ehdokasta kahdestakymmenestä.
Persujen venäjämieliset äänestäjät varmaan tietävät mitä haluavat, eikö se riitä?
Venäjä on näyttänyt Ukrainassa miten se kohtelee naapurimaita. Minäkin siirryin samalla Naton kannattajaksi.
Samoin
Outoa
Ei Persut ole tyhmiä
Ei voi olla totta😱
Persut perustaneet oman trollitehtaan Pietarin trollitehtaan mallin mukaisesti
Persut ottaneet mallia ja oppia Pietarin trollitehtaasta.
https://www.iltalehti.fi/digiuutiset/a/224e6737-010d-42ce-9ac0-cd08a8309f06
😱😱😱
Vasurit putinin apulaisena tunnetusti. Yrittivät pitää rajaa auki vaan eivät onnistuneet.
Tarja & Erkki Co. Venäjän ystävät.
NO, KYLLÄHÄN SIITÄ ON OLLUT VÄHÄN PUHETTA.............
POLITIIKASSA TULEE POPULISOITUA.
KUN KESKUSTELIN HYVÄN YSTÄVÄNI LAVROVIN KANSSA JA LAITOIN VÄHÄN VISTIÄ TOVERI VLADIMIRILLEKIN SIITÄ RAHAKERHON KOKOUKSISTA MUSTANMEREN RANNALLA, SINISIÄ NYKYÄÄN OLLAAN JA USKOVAISIA.
ODESSAANHAN ME EI MENNÄ, EIKÄ KRIMILLE, NE OLISI VAARALLISIA PAIKKOJA, MUTTA MUTTA TURVALLISUUS KYSMYKSIÄHÄN NÄMÄ KAIKKI NYKYÄÄN OVAT.
Olen PS jäsen ja äänestäjä
Olen kaikessa Venäjän toimintaa vastaan!
Venäjän tulee luovuttaa sodassa Suomelta varastamansa alueet takaisin Suomelle!
PS näytti ketä se kannattaa, kun Halla-aho vieraili Ukrainassa
Halla-aoja persut ei ole Suomen alueiden palauttamisesta välittänyt yhtään mitään.
Suomalaisia köyhistävät-
pelkkää teatteria niiden höpötykset.
Oletko haastatellut äänestäjät?