Gammasäteet, joiden energiat ovat jopa 13 teraelektronivolttia mitattuna kaikkien aikojen kirkkaimmaksi purskeeksi
Meidän pitäisi oppia suojautuun jättimäiseltä Gammapurkaukselta.
Meidän pitäisi oppia suojautuun jättimäiseltä Gammapurkaukselta.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Suernova lähellä olisi tuho, mutta sellaista ei ole näköpiirissä.
Maapallolle osui viime vuonna niin voimakas supernovan seurauksena syntynyt gammapurkaus, että se ”tuhosi” Maan otsonikerrosta lyhyen aikaa, kerrotaan tiistaina ilmestyneessä tutkimuksessa.
Aiheesta kertovat muiden muassa The New York Times sekä AFP.
Nature Communications -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa kerrotaan, että avaruudessa olevat teleskoopit havaitsivat 9. lokakuuta vuonna 2022 korkeaenergisen fotonisuihkun, joka kulki avaruuden läpi kohti Maata. Fotonisuihku oli lähtöisin supernovasta, joka räjähti 1,9 miljardin valovuoden päässä. Tällaisia tapahtumia kutsutaan gammapurkauksiksi, ja tutkijat kuvailivat purkausta tuolloin ”kaikkien aikojen kirkkaimmaksi”.
Nyt joukko tutkijoita on havainnut, että tämä räjähdys aiheutti mitattavissa olevan muutoksen Maan yläilmakehän ionisoituneiden hiukkasten lukumäärässä, esimerkiksi otsonimolekyyleissä, jotka absorboivat Auringon ultraviolettisäteilyä.
Lue lisää
PURKAUS SAI alkunsa mahdollisesti uudesta supernovassa syntyneestä mustasta aukosta, ja se synnytti jopa 18 teraelektronivoltin verran energiaa. Gammasädepurkaus aiheutti suuria muutoksia Maan ionosfäärissä, joka ulottuu 50–1 000 kilometrin korkeuteen.
”Otsonin määrä väheni osittain – sitä tuhoutui väliaikaisesti”, sanoo The New York Timesin sivuilla tutkijaryhmään kuulunut Rooman kansallisen astrofysiikan instituutin tähtitieteilijä Pietro Ubertini.
Vaikutus oli havaittavissa vain muutaman minuutin ajan ennen kuin otsonin määrä korjaantui itsestään, joten se ei ollut ”mitään vakavaa”, Ubertini sanoi. Mutta jos supernova olisi tapahtunut lähempänä meitä, ”se olisi katastrofi.”
ITALIALAISEN L’AQUILAN yliopiston Mirko Piersanti sanoo uutistoimisto AFP:lle, että tutkimus voi auttaa tutkijoita ymmärtämään uhkaa, jonka muut gammapurkaukset voivat aiheuttaa tulevaisuudessa.
Pahin skenaario olisi, jos tällainen voimakas räjähdys tapahtuisi paljon lähempänä Maata – vaikkapa omassa kotigalaksissamme Linnunradassa. Piersanti sanoo, että se voisi ”pyyhkiä kokonaan” Maan otsonikerroksen.
Tämä altistaisi kaiken Maan pinnalla olevan Auringon ultraviolettisäteilyn täydelle voimalle, mikä saattaa tuhota elämän maapallolta.
Aiemmin on spekuloitu, että aikaisemmat gammapurkaukset olisivat voineet aiheuttaa muinaisia massasukupuuttotapahtumia. Piersanti korostaa, että aiheen ympärillä on paljon tuntemattomia tekijöitä.
On myös mahdollista, että ionosfääri absorboisi kaikki gammasäteet ja Maassa oleville ”ei tapahtuisi mitään”, Piersanti sanoo AFP:llä.
Onko 18 TeV edes yhtä joulea?
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
🔞 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18112464e
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Ei ne asteroiditkaan mihinkään ole hävinneet.
Ne pystytään torjumaan. Usa, Venäjä, Kiina, näistä jokaisella maalla kyky ohjata pois noin 1km ja pienemmät.
Ydinräjäytys kohteen edessä 200m-500m, Lähenpi tuhoaisi jo liikaa kohdetta.
Kaikkein pahin uhka on Paavon valitsemnen presidentiksi
Putin pyrkii siihen!
Maata uhkaa Putleri