Elämän kauneutta ja harmoniaa; miksi sitä loukataan? RAKKAUS on kauneinta ja harmonisinta, jos sitä loukataan, loukataan kaikkea!
Elämä on yhtä tuskaa ja kärsimystä tässä julmassa epäinhimillisten olentojen maailmassa!
RAKKAUS on arvoista tärkein ja arvokkain! Sen loukkaaminen saa aikaan väkivaltaa, sairastumista ym.
Elämä on yhtä tuskaa ja kärsimystä tässä julmassa epäinhimillisten olentojen maailmassa!
RAKKAUS on arvoista tärkein ja arvokkain! Sen loukkaaminen saa aikaan väkivaltaa, sairastumista ym.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ja sitä loukataan enemmän kuin sydän ja aivot sietää!
Suhtautukaa seuraavaan kuin ristisana tehtävään. Voitte ratkoa sitä lomalla, vessassa, tylsinä hetkinä töissä, kuolussa, kotona.
Mihin nainen rakastuu miehessä? Entä mihin mies rakastuu naisessa? Siis mikä tekee miehestä ja naisesta rakastettavan? Mikä saa ihmiset
elämään yhteiseloa kymmeniä vuosia? Onko miesten ja naisten motiiveissa eroja? Onko rakkaus vain hullua hormoonitoimintaa ja parisuhde turvallisuuden hakemista?
Vastatkaa vapaasti omalla pohdinnalla, lainaillen, tai tutkimustuloksilla. Näitä asioita on varmasti jokainen vähemmänkin filosofiasta kiinnostunut miettinyt.
Vaikka tämä ei kovasti filosofiaan kuulu, niin on vahinko, että käytetään niin ympäripyöreää sanaa kuin "rakkaus". Rakastumisen alkuhurmio on kemiallinen hormonihäriö, joka aina menee ohi. Jos kuitenkin se ehtii jalostua arvokkaammaksi kiintymykseksi, niin se voi kestää ja hurmio voi jopa aika-ajoin uusiutua.
Tästä sanan merkityksen sumentumisesta on seurannut monta turhaa murhenäytelmää.
Väität, että rakkaus (käsitteenä) ei filosofiaan kuulu. Minusta se kuuluu ja nimenomaan metafyysisenä käsitteenä. Näkökulmasi on ilmeisen luonnontieteellinen ja siksi kovin kapea-alainen. Jos rakkaustuntemukset ja sen mukana kaikki muutkin tuntemukset ja tunteet ovat vain "hormonihäiriöitä", niin hukassa ollaan. Ehkäpä juuri luonnontieteen riittämättömyys selittää näitä kysymyksiä onkin ainakin osaltaan aiheuttanut mainitsemiasi murhenäytelmiä.
"Rakastuminen" on biologista, kemiallista reagointia, hormoonihäiriö, joka aina menee ohi. Se ON hieno kokemus, mutta se ei ole Rakkautta. Varsinainen Rakkaus on "metafyysinen" juttu. Se voi olla ylevää kaiken olemassaolevan rakkastamista, "Jumalan kuvana" tain muuten ilmaistuna, tai läheiseen kumppaaniin kiintymistä ja yhteenkasvamista. Oleellista on, että siitä puuttuu itsekkyys.
paljon aikaisempaa kannanottoasi. Rakastuminen voidaan siis nähdä sekä empiirisenä, että pelkkänä järjen apriorisena tosiasiana. Kuitenkin, koska ihmiset poikkeavat ainakin jossain määrin toisistaan niin biologisilta kuin myös geneettisiltä ominaisuuksiltaan, niin samalla rakkauskin saa erilaisia muotoja. Ei siis olisikaan vain yhtä rakastamisen mallia tai ideaa, mikä usein näyttää ihmisiltä unohtuvan.
Toisaalta esiintyy myös mielipiteitä, joiden mukaan rakkaus olisikin pohjimmiltaan vain pelkkää itserakkautta, missä ihminee valitsee itsensä rakastuneena. Mikäli tämä pitää paikkansa, silloin rakkaus ja rakastuminen olisi lähinnä onnen etsimistä, missä toista käytetään pelkästään tämän onnellisuuden saavuttamisen välikappaleena.
Mielestäni rakkaus käsitteenä edellyttää myös empiiristä puolta, sillä muutoin se jää pelkäksi metafyysiseksi puhtaan järjen ideaksi, jota itse kukin voi tietenkin tavoitella. Vaikeutena tässä kaikessa on kuitenkin empiirisen puolen rajoittuneisuus ja epämääräisyys. On todella vaikeaa tunnistaa, milloin kyseessä on aito ja autenttinen rakkaus.
Tarkastellaan ensin ihmistä biologisena olentona. Ihmisen tarkoitus on jatkaa sukuaan mahdollisimman "hyvän" partnerin kanssa. Kaikki muu on joko suoraan tai epäsuorasti tälle alisteista.
Nainen haluaa kumppanikseen miehen, jonka fyysiset ja henkiset ominaisuudet näyttäytyvät hänen silmissään sellaisilta, jotka hänen mielestään ovat hyödyksi ja jotka hän haluaisi siirtää lapsilleen.
Mies haluaa kumppanikseen naisen, jolla on vastaavalla tavalla suotuisat ominaisuudet, ja lisäksi naisen vartalon on oltava sovelias synnytykseen.
Nämä ominaisuudet siis ovat tärkeitä biologisen puolen kannalta. Mutta! Jälkeläiset kasvavat aikuisiksi verrattain hitaasti. Tästä syystä mies tarvitsee naiselta kykyä ja halua toimia lastensa kasvattajina. Nainen tarvitsee mieheltä samoja ominaisuuksia, ja lisäksi hänen on kyettävä vastaamaan perheensä elatuksesta.
Kuitenkin on aika vaikeaa saada pidetyksi yhdessä kaksi henkisiltä ominaisuuksiltaan näin erilaista olentoa. Mies viettää aikaansa muitten miesten kanssa ja nainen nalkuttaa. Kuitenkin jälkikasvun elämän eväät on turvattava. Miten saadaan aikaan mahdottomalta tuntuva tehtävä, eli pidetyksi yhdessä nainen ja mies? Mikä neuvoksi?
Luonnolla on oiva vastaus tähän: Rakkaus! Sen tehtävä on sitoa toinen ihminen omaan lähipiiriin ja toimia kiperissä paikoissa muita voimakkaita tunteita, järkeä ja turhautumista vastaan.
Sanotaan, että rakkaus on oikeastaan aika hiljakkoin keksitty juttu, sillä menneinä vuosisatoina avioliitot solmittiin järkisyistä. Miksi sitten lesket surivat puolison kuoltua, vaikka heidän toimeentulonsa olisikin ollut turvattu? Väitän, että rakkaus oli olemassa jo silloin kun siitä ei puhuttu.