Poikkeuksellinen video: https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000010014517.html
Mitä tähän pitäisi oikein sanoa?
Poliisi ajoi naisen päälle suojatiellä
652
76826
Vastaukset
- Anonyymi
Ja kuinka ollakkaan. Poliisit välttyivät syytteeltä vaikka poliisi ei pysähtynyt suojatien eteen pysähtyneen auton viereen, kuten laki edellyttää. Sieltä olisi voinut tulla vaikka lapsia.
On meillä oikeuslaitos.- Anonyymi
Mitä jos olisit lukenut tieliikennelain ennen kommenttia. Eli hälytysajossa olevan poliisin ei tarvitse noudattaa liikennesääntöjä, tosin noudatettava erityistä varovaisuutta. Ja tuomiohan ei ole lainvoimainen eli mennee hovioikeuteen. Ja onnettomuutahan ei olisi tapahtunut jos jalankulkija olisi katsonut oikealle, minä ainakin olisin.
- Anonyymi
Tämä on tiedetty asia,
jonka vuoksi en luota poliisiin.
Ne voi tehdä väärin, eikä
niitä rankaista siitä maanpäällisellä … menetelmällä.
Ei poliisikaan saisi ajaa kuin rokkistara luottaen
KAIKKI MUUT HUOMAA NIIDEN KULKEMISET! - Anonyymi
HÄLYTYSAJO, Vilkut ja sirrat päällä.
Ämmä ei edes vilkaissut mihinkään suuntaa vaan idioottipösilönä painoi tielle, KUULOKKEET KORVISSA.
Ihan oikea päätös. - Anonyymi
Olen joskus miettinyt että kuinka typeriä ihmiset ovat.
Hälytysajossa oleva poliisiauto pitää julmettua meteliä (sireeni) sekä sininen valo vilkkuu että sokeakin sen näkee, siitä huolimatta kävellään vain menemään eikä kiinnitetä huomiota ympäristöön.
Haloo hei, kävelijälläkin on velvollisuus kiinnittää huomiota ympäristöön ja liikkua varovaisuutta noudattaen.
Olen tosin työssä huomannut ettei lippusiimat ja aidatkaan estä kaikkia kävelijöitä, konekivääri ehkä estäisi.
Pitäisikö poliisiautoihin asentaa konekivääri keulalle niin saataisiin pysähtymään kaikki jalankulkijat?
Vielä kerran, jalankulkijallakin on velvollisuuksia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen joskus miettinyt että kuinka typeriä ihmiset ovat.
Hälytysajossa oleva poliisiauto pitää julmettua meteliä (sireeni) sekä sininen valo vilkkuu että sokeakin sen näkee, siitä huolimatta kävellään vain menemään eikä kiinnitetä huomiota ympäristöön.
Haloo hei, kävelijälläkin on velvollisuus kiinnittää huomiota ympäristöön ja liikkua varovaisuutta noudattaen.
Olen tosin työssä huomannut ettei lippusiimat ja aidatkaan estä kaikkia kävelijöitä, konekivääri ehkä estäisi.
Pitäisikö poliisiautoihin asentaa konekivääri keulalle niin saataisiin pysähtymään kaikki jalankulkijat?
Vielä kerran, jalankulkijallakin on velvollisuuksia.Lisence to … ajaa päältä
- Anonyymi
Tuntematta tapausta sen enempää, niin videon mukaan oudolta näyttää uhrinkin käytös. Ei näyttäisi edes katsovan lähestyvän poliisiauton suuntaan, onkohan elokapinallisia?
Anonyymi kirjoitti:
HÄLYTYSAJO, Vilkut ja sirrat päällä.
Ämmä ei edes vilkaissut mihinkään suuntaa vaan idioottipösilönä painoi tielle, KUULOKKEET KORVISSA.
Ihan oikea päätös.Täysin samaa mieltä! Nämä ovat niitä "omassa maailmassaan" kaikin oikeuksin ilman velvollisuuksia taapertajia, jotka eivät ajattele ja toimi ennakoiden lainkaan.
Kuulokkeetkin päässä liikenteessä!
Tässä ei itse meinaa "kaikki aistit herkistettyinä" pärjätä aina silloinkaan...ei hyvää päivää..
Nainen joutunee ehken tarkistelemaan asennettaan vastedes..- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HÄLYTYSAJO, Vilkut ja sirrat päällä.
Ämmä ei edes vilkaissut mihinkään suuntaa vaan idioottipösilönä painoi tielle, KUULOKKEET KORVISSA.
Ihan oikea päätös.Ihan niin naisen olisi pitänyt osata sekin laki vaan kun ei osannut
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä jos olisit lukenut tieliikennelain ennen kommenttia. Eli hälytysajossa olevan poliisin ei tarvitse noudattaa liikennesääntöjä, tosin noudatettava erityistä varovaisuutta. Ja tuomiohan ei ole lainvoimainen eli mennee hovioikeuteen. Ja onnettomuutahan ei olisi tapahtunut jos jalankulkija olisi katsonut oikealle, minä ainakin olisin.
Ei noudattanut erityistä varovaisuutta missään mielessä.
Paremminkin ei noudattanut lainkaan varovaisuutta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä jos olisit lukenut tieliikennelain ennen kommenttia. Eli hälytysajossa olevan poliisin ei tarvitse noudattaa liikennesääntöjä, tosin noudatettava erityistä varovaisuutta. Ja tuomiohan ei ole lainvoimainen eli mennee hovioikeuteen. Ja onnettomuutahan ei olisi tapahtunut jos jalankulkija olisi katsonut oikealle, minä ainakin olisin.
kyllä keskustassa elää muitakin kuin kiireinen poliisi
siellä on paljon ihmisiä elämässä rauhassa
eivätkä ne ymmärrä, miksi poliisilla on oikeus ajaa kaikkien päälle
jotka ovat keskustassa - Anonyymi
kun kuulet syreenin, niin heitä kivellä se rikki
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HÄLYTYSAJO, Vilkut ja sirrat päällä.
Ämmä ei edes vilkaissut mihinkään suuntaa vaan idioottipösilönä painoi tielle, KUULOKKEET KORVISSA.
Ihan oikea päätös.tavallaan jo, että KATUA EI PIDÄ YLITTÄÄ
tottuneessa vammaisessa hyvinvointivaltiossa tietämättä
kun on tottunut oikeuksiinsa
olisivat kuin kaikissa muissakin normaaleissa maissa
että kun näet auton ajavat, niin et lähde ohittaa katua edes vihreän palaessa
koska autot eivät koskaan päästä ohitse
kyseinen nainen oli made in oulun hyvinvointi
ja sai kärsiä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen joskus miettinyt että kuinka typeriä ihmiset ovat.
Hälytysajossa oleva poliisiauto pitää julmettua meteliä (sireeni) sekä sininen valo vilkkuu että sokeakin sen näkee, siitä huolimatta kävellään vain menemään eikä kiinnitetä huomiota ympäristöön.
Haloo hei, kävelijälläkin on velvollisuus kiinnittää huomiota ympäristöön ja liikkua varovaisuutta noudattaen.
Olen tosin työssä huomannut ettei lippusiimat ja aidatkaan estä kaikkia kävelijöitä, konekivääri ehkä estäisi.
Pitäisikö poliisiautoihin asentaa konekivääri keulalle niin saataisiin pysähtymään kaikki jalankulkijat?
Vielä kerran, jalankulkijallakin on velvollisuuksia.jos kävelijä oli jehovan todistaja, niin oikein poliisi teki
ei ole köyhä mimmi hameen perusteella
tosin jehovilla hame on pitkä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisence to … ajaa päältä
poliisilta ajokortti hyllylle
saa kävellä virkatehtävässä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuntematta tapausta sen enempää, niin videon mukaan oudolta näyttää uhrinkin käytös. Ei näyttäisi edes katsovan lähestyvän poliisiauton suuntaan, onkohan elokapinallisia?
..eiku kaupungin hallituksen jäsen - kun puhut hänelle, niin ei näe eikä kuulee
- Anonyymi
ILMA-JOE kirjoitti:
Täysin samaa mieltä! Nämä ovat niitä "omassa maailmassaan" kaikin oikeuksin ilman velvollisuuksia taapertajia, jotka eivät ajattele ja toimi ennakoiden lainkaan.
Kuulokkeetkin päässä liikenteessä!
Tässä ei itse meinaa "kaikki aistit herkistettyinä" pärjätä aina silloinkaan...ei hyvää päivää..
Nainen joutunee ehken tarkistelemaan asennettaan vastedes..oikeustalon tuomarin olisi pitänyt kaikkien edessä tuomita KUULOKE elinikäiseen tuomioon vankilaan ellei kuolemaan ja kaikkien edessä tappavaan vasaran iskuun
- Anonyymi
Tota, ei nyt millään pahalla, mutta kuvitteletko Sinä oikeasti, että HÄLYTYSAJOSSA ajava (poliisi, palokunta, ambulanssi) oikeasti ovat pakotettuja noudattamaan valoja, nopeus- ym tieliikennelakeja? Jos luulet näin, niin alahan äkkiä opiskelemaan hälytysajossa olevien oikruksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyllä keskustassa elää muitakin kuin kiireinen poliisi
siellä on paljon ihmisiä elämässä rauhassa
eivätkä ne ymmärrä, miksi poliisilla on oikeus ajaa kaikkien päälle
jotka ovat keskustassaYmmärretään ettet ymmärrä. Tyhmyys on lisääntynyt todella paljon. Sen sinä toit esiin taas kerran.
- Anonyymi
Jos on ollut vilkut ja hälytys!äänet päällä, niin ei silloin kenenkään pitäisi ylittää tietä .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on tiedetty asia,
jonka vuoksi en luota poliisiin.
Ne voi tehdä väärin, eikä
niitä rankaista siitä maanpäällisellä … menetelmällä.
Ei poliisikaan saisi ajaa kuin rokkistara luottaen
KAIKKI MUUT HUOMAA NIIDEN KULKEMISET!Poliisi ei tehnyt väärin, jalankulkia teki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan niin naisen olisi pitänyt osata sekin laki vaan kun ei osannut
Itsesuojeluvaisto riittää ei tarvitse lakia osata.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei noudattanut erityistä varovaisuutta missään mielessä.
Paremminkin ei noudattanut lainkaan varovaisuutta.Jalankulkia siis.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuntematta tapausta sen enempää, niin videon mukaan oudolta näyttää uhrinkin käytös. Ei näyttäisi edes katsovan lähestyvän poliisiauton suuntaan, onkohan elokapinallisia?
Minustakin oli outoa uhrin käytös. Tosi piittaamatonta. Tosin nykyisenä kännykkäaikana on ollut tottuminen siihen että tyypit eivät huomioi ympäristöään töllöttäessään kännykkäänsä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poliisi ei tehnyt väärin, jalankulkia teki.
Minusta tuntuu samalta. Se eukko vain tunki alle koppavan oloisesti.
Jos menee toiselle kierrokselle oikeudessa, kuka maksaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyllä keskustassa elää muitakin kuin kiireinen poliisi
siellä on paljon ihmisiä elämässä rauhassa
eivätkä ne ymmärrä, miksi poliisilla on oikeus ajaa kaikkien päälle
jotka ovat keskustassa... eli jos heitä puukotetaan parhaillaan, niin poliisin tai ambulanssin ei pidä pitää kiirettä paikalle tuloon?
- Anonyymi
Käräjäoikeusen päätöksessä todetaan että oli pimeä aika!!!
Halivilivoo! Kirkas sininen taivas eikä edes katovalojen tarvinnut loistaa...
Nyt valitusta hoviin!! - Anonyymi
Kutsuttiinko paikalle poliisi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen joskus miettinyt että kuinka typeriä ihmiset ovat.
Hälytysajossa oleva poliisiauto pitää julmettua meteliä (sireeni) sekä sininen valo vilkkuu että sokeakin sen näkee, siitä huolimatta kävellään vain menemään eikä kiinnitetä huomiota ympäristöön.
Haloo hei, kävelijälläkin on velvollisuus kiinnittää huomiota ympäristöön ja liikkua varovaisuutta noudattaen.
Olen tosin työssä huomannut ettei lippusiimat ja aidatkaan estä kaikkia kävelijöitä, konekivääri ehkä estäisi.
Pitäisikö poliisiautoihin asentaa konekivääri keulalle niin saataisiin pysähtymään kaikki jalankulkijat?
Vielä kerran, jalankulkijallakin on velvollisuuksia.***Vielä kerran, jalankulkijallakin on velvollisuuksia.****
Jokainen, jolla on ajokortti tietää, että hälytysajoneuvolle on annettava esteetön kulku. Jos ajokorttia ei ole, niin jo oman turvallisuuden nimissä on syytä osata liikennesäännöt. Poikkeuksena ovat lapset ja lapsenmieliset, joilta ei tätä voida edellyttää.
Jos poliisi olisi kertonut oikeudessa, joo kyllä minä tahallaan ajoin naisen päälle, niin tuomiohan siitä olisi seurannut. - Anonyymi
Eihän poliisi syytteestä välttynyt, kun juttu kerran oikeuteen meni ja siellä tapaturmaksi todettiin.
ILMA-JOE kirjoitti:
Täysin samaa mieltä! Nämä ovat niitä "omassa maailmassaan" kaikin oikeuksin ilman velvollisuuksia taapertajia, jotka eivät ajattele ja toimi ennakoiden lainkaan.
Kuulokkeetkin päässä liikenteessä!
Tässä ei itse meinaa "kaikki aistit herkistettyinä" pärjätä aina silloinkaan...ei hyvää päivää..
Nainen joutunee ehken tarkistelemaan asennettaan vastedes..Olen jo pitkään ihmetellyt tätä kaupunkilaisten menoa risteyksissä, huput päässä kesälläkin, korvilla jotain mikä möykkää siten ettei mitään kuulle mitä ympärillä tapahtuu, oli sitten jalankulkija tai pyöräilijä, ja viime vuosina on yleistynyt ilmiö että jopa autonkuljettajilla on jonkinlaiset korvakuulokkeet estämässä normaalia havainnointia liikenteessä.
Kyllä kuulo on aivan yhtä tärkeä aisti kuin näkökin kun muiden joukossa menee, riippumatta kulkutavasta, on todella hölmöä ottaa kuuloaistin sijaan tuntoaisti käyttöön, eli varmaan sattuu kun osuu kun ei itse näe eikä kuule mitään mikä pakottaisi reagoimaan tilanteisiin.
Aivan sama kun kävelijä tai polkupyöräilijä varsinkin ajaa hämärällä ilman valoja ja on tyhmänä sitä mieltä että näkee riittävän hyvin, kun ajatus itsensä suojelemiseksi pitäisi olla että NÄKYY riittävän hyvin, ei lohduta olla oikeassa jos jää alle.
Ihmettelen että olisiko oikea tatkaisu alkaa sakottaa kevyttä liikennettä jos kuljetaan siten ettei nähdä eikä kuulla, eli näitä urpoja joilla huput läpi vuoden ja napit tai kuulokkeet korvilla, voisiko se toimia jos itsesuojeluvaisto ei toimi?- Anonyymi
Ei ihan noin mennyt jos viitsit katsoa videon huomaat että henkilö kävelee kyllä
Suojatiellä mutta ei välitä/ seuraa yhtään muuta liikennettä. Poliisi auto hälytysajossa eli vilkut ja piipat joten pitäisi kuulla ja nähdä, mutta ei käveliä tuijottaa kengänkärkiä kuulokkeet korvilla. Jos kävellään ja varsinkin ylitetään tietä katsotaan muutakin liikennettä ja kyllä ne pillit kuuluu jos musiikki ei korviin pauhaa täysillä. Eli liikenteessä seurataan liikennettä eikä kävellä silmät ummessa itse aiheutettuja kuurona ympäristölle. Tässä tapauksessa kun ei ollut oikeasti kuuro ja sokea. - Anonyymi
” Jatkossa olkaa varovaisia kun näette poliisiauton. Kauas pois ja äkkiä ettei jää alle.”
Kyllä nyt normaalijärjellä varustettu ihminen kun kuulee ja näkee hälytysajossa olevan ajoneuvon pn se sitten poliisiauto, ambulanssi tai paloauto katsoo onko näköpiirissä tuleeko siihen suuntaan jossa liikut olitpa sitten autolla, jalan, pyörällä tms. eikä ehdoin tahdoin kuulokkeet korvilla milläänlailla ympäristöön reakoimatta varsinkaan kun on ylittämässä ajorataa.
Suojatie, liikennevalot ei suojaa kävelijää muiltakaan autoilijoilta vaikka heillä ei hälytysajossa kertovia valoja/ääntä jos kävelijä ei itse seuraa muuta liikennettä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyllä keskustassa elää muitakin kuin kiireinen poliisi
siellä on paljon ihmisiä elämässä rauhassa
eivätkä ne ymmärrä, miksi poliisilla on oikeus ajaa kaikkien päälle
jotka ovat keskustassaPoliisi oli menossa turvaamaan jonkun henkeä.
- Anonyymi
Oletko ihan hölmö. Kävelijällä kuulokkeet korvilla ja musa täysillä. Kävelijä ei katsonut kun ylitti tien. Poliisilla oli hälytysääni päällä kun ajoi. Mutta sinun kaltaisten kannattaa pysyä neljän seinän sisällä ettei jää aiton alle mutta sormi voi kotona jäädä vaikka oven väliin . . .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HÄLYTYSAJO, Vilkut ja sirrat päällä.
Ämmä ei edes vilkaissut mihinkään suuntaa vaan idioottipösilönä painoi tielle, KUULOKKEET KORVISSA.
Ihan oikea päätös.Samaa mieltä.

Noo eipäs kärjistetä ! Enpä viitsi enempää asijaa valaista jokainen normaalilla järellä varustettu tajuaa mitä tarkoitan , sitäpaitsi tätyisi olla se tilannetaju kohdillaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HÄLYTYSAJO, Vilkut ja sirrat päällä.
Ämmä ei edes vilkaissut mihinkään suuntaa vaan idioottipösilönä painoi tielle, KUULOKKEET KORVISSA.
Ihan oikea päätös.Tuon saman huomasin. Ei käännä päätään, vaikka auto on jo melkein kiinni.
Kyllä hälytysajoneuvoa kuuluu jalankulkijankin väistää. Nainen itseasiassa aiheutti tuon onnettomuuden. Tuliko seuraamuksia? - Anonyymi
Todella tyhmän ihmisen kirjoitus tai sitten vihervasemmistolaisen! Ne eiväthän kaikki ole tyhmiä, ainoastaan asennevammaisia, sairaita.
Jos ei todella ymmärrä asioista mitään, miksi hän kirjoittaa tänne? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on tiedetty asia,
jonka vuoksi en luota poliisiin.
Ne voi tehdä väärin, eikä
niitä rankaista siitä maanpäällisellä … menetelmällä.
Ei poliisikaan saisi ajaa kuin rokkistara luottaen
KAIKKI MUUT HUOMAA NIIDEN KULKEMISET!Jos et osaa sääntöjä, jää kotiin !
Ei poliisin hälytysajossa tarvitse ottaa huomioon idiootteja! Ei sieltä lapsia tullut!!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisence to … ajaa päältä
HÖLMÄLÄISEN kirjoitus oli tuo "Lisence to … ajaa päältä".
Voi kuinka tyhmiä suurin osa ihmisistä on!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyllä keskustassa elää muitakin kuin kiireinen poliisi
siellä on paljon ihmisiä elämässä rauhassa
eivätkä ne ymmärrä, miksi poliisilla on oikeus ajaa kaikkien päälle
jotka ovat keskustassa"kyllä keskustassa elää muitakin kuin kiireinen poliisi
siellä on paljon ihmisiä elämässä rauhassa
eivätkä ne ymmärrä, miksi poliisilla on oikeus ajaa kaikkien päälle
jotka ovat keskustassa
"
Mistä näitä edisoneja tänne ilmaantuu. Tiedän, että on todella paljon tyhmiä ihmisiä, mutta on hämmästyttävää, että niitä tännekin riittää kirjoittelemaan!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä jos olisit lukenut tieliikennelain ennen kommenttia. Eli hälytysajossa olevan poliisin ei tarvitse noudattaa liikennesääntöjä, tosin noudatettava erityistä varovaisuutta. Ja tuomiohan ei ole lainvoimainen eli mennee hovioikeuteen. Ja onnettomuutahan ei olisi tapahtunut jos jalankulkija olisi katsonut oikealle, minä ainakin olisin.
Ei jalan kulkian kuulu väistää autolijoita tai edes poliisia suojatiellä. Se ,että jos on hälyytysajo ei oikeuta ajamaan ihmisten päältä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HÄLYTYSAJO, Vilkut ja sirrat päällä.
Ämmä ei edes vilkaissut mihinkään suuntaa vaan idioottipösilönä painoi tielle, KUULOKKEET KORVISSA.
Ihan oikea päätös.Kuullostaa siltä ,että halsuit naiselle käyvän noin.
- Anonyymi
Pikku kriminaali vouhottaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyllä keskustassa elää muitakin kuin kiireinen poliisi
siellä on paljon ihmisiä elämässä rauhassa
eivätkä ne ymmärrä, miksi poliisilla on oikeus ajaa kaikkien päälle
jotka ovat keskustassaTaidat olla jollainlailla älyn osalta rajoittunut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HÄLYTYSAJO, Vilkut ja sirrat päällä.
Ämmä ei edes vilkaissut mihinkään suuntaa vaan idioottipösilönä painoi tielle, KUULOKKEET KORVISSA.
Ihan oikea päätös.Niinpä ja lait niiden noudattamisineen koskee myös jalankulkijoita MYÖS SUOJATIELLE mentäessä.
Eli ei saa lain mukaan silti vaarantaa myöskään liikenneturvallisuutta, vaan on katsottava, että suojatietä voi turvallisesti käyttää.
Niin ikävä tilanne, kuin videolla olleen naisen tilanne onkin, niin hän nyt kuitenkin itse aiheutti kyseisen tilanteen. Tai on ainakin vähintään yhtä syyllinen tapahtuneeseen onnettomuuteen kuin poliisitkin.
Hän ei katsonut ainakaan poliisiauton suuntaan, vaan tuijotti suoraan eteensä. Hänellä oli myös kuulokkeet päällä ja todennäköisesti kuunteli niistä musiikkia tms, jolloin hän oli estynyt kuulemaan muun liikenteen ääniä mm. hälytyssireeniä.
Eli naisessa itsessään on vikaa, että jäi poliisiauton alle. Ja jos ei olisi jäänyt poliisiauton alle, niin luultavasti olisi joka tapauksessa joutunut suojatieonnettomuuteen.
En tajua muutenkaan, miksi pitää kulkea kuulokkeet korvilla liikenteen seassa. Kuuleminenhan on yksi tapa pärjätä liikenteessä ja kuulokkeiden käyttö on aika tehokas tapa sulkea korvat ympäristön ääniltä.
Jotkut käyttävät kuulokkeita jopa autoillessaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä jos olisit lukenut tieliikennelain ennen kommenttia. Eli hälytysajossa olevan poliisin ei tarvitse noudattaa liikennesääntöjä, tosin noudatettava erityistä varovaisuutta. Ja tuomiohan ei ole lainvoimainen eli mennee hovioikeuteen. Ja onnettomuutahan ei olisi tapahtunut jos jalankulkija olisi katsonut oikealle, minä ainakin olisin.
Poliisi on Suomessa lain yläpuolella. Olemme siirtyneet Suomessa oikeusvaltiosta poliisivaltioksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuntematta tapausta sen enempää, niin videon mukaan oudolta näyttää uhrinkin käytös. Ei näyttäisi edes katsovan lähestyvän poliisiauton suuntaan, onkohan elokapinallisia?
Nykyään ihmiset on niin hölmöjä etteivät katso yhtään kun tulevat suojatielle. On ihme ettei näitä hönöjä enempää jää autojen alle.
- Anonyymi
Kauheasti on poistettu viestejä. Ketjussa tuodaan voimakkaasti esille poliisin oikeudesta tehdä lähes mitä, kunhan vilkut ja pillit ovat päällä.
Monen mielestä se on oikein ja vielä useamman mielestä väärin. Asiahan ei ratkea tässä keskusteluketjussa.
Nopeasti nettihaulla löytyy paljon tuomioita, joissa hälytysajoneuvon kuljettaja on todettu syylliseksi, vaikka on ollut pillit ja valot päällä.
Hälytysajoneuvolla ajettaessa ylinopeutta ja vääriä kaistoja, punaisia valoja päin, suurta ylinopeutta jne on oltava erityisen varovainen, ettei tapa tai vahingoita muita.
Tuomioista herättää ihmetystä esim se, että tuomio on hälytysajoneuvon kuljettajalle taposta, mutta siitä selviää 60 päiväsakolla tai todetaan syylliseksi kuolemaan, mutta ei tuomita jne.
Aikoinaan oli huonona vitsinä: jos ajat jonkun päälle, niin juo heti pullo viinaa. Se on lieventävä asianhaara.
Nykyään tuntuu olevan: jos tapat, niin aja hälytysajoneuvoa. - Anonyymi
Se poliisiauto oli hälytysajossa. Hälytysajo on sellainen tapahtuma jossa kuljettajan ei tarvitse noudattaa liikennesääntöjä kuten väistämisvelvollisuuksia, liikenteenohjauslaitteita tai nopeusrajoituksia vaan muiden on annettava tietä. Varovaisuusvelvoite on toki olemassa, mutta sekin on aina ja kaikilla liikenteessä päällä muutenkin. Tästä syystä esimerkiksi kuulokkeiden käyttö liikenteessä on kielletty mikäli ne estävät kuulemasta vaikkapa hälytysajoneuvon sireeniä. Ympärille on myös katseltava vaikka olisi kuinka etuajo-oikeus tai on vaikka ylittämässä suojatietä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisence to … ajaa päältä
Enemmänkin niin entitled Karen kävelemässä että hälytysajossa olevatkin väistää
- Anonyymi
Oulun käräjäoikeus teki todella väärän päätöksen, kun hylkäsi poliisimiehen syytteen. Hävetkää Oulun käräjäoikeus.
Toivottavasti aluesyyttäjä hakee muutosta väärään päätökseen hovioikeudelta valittamalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyllä keskustassa elää muitakin kuin kiireinen poliisi
siellä on paljon ihmisiä elämässä rauhassa
eivätkä ne ymmärrä, miksi poliisilla on oikeus ajaa kaikkien päälle
jotka ovat keskustassaPoliisi Oli todennäköisesti menossa johonkin, missä ihmisen henki oli vaarassa. ja sen vuoksi poliisilla on oikeus poiketa säännöistä hätätilanteessa. Nyt kävi näin. Tuskin poliisi tahallaan ajoi päälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaa mieltä.
Esimerkki kaikille jalankulkijoille että kannataa seurata muutkin liikennettä. Näitä kuullokkeet ,huput kännykät tyyppejä saa väistellä monta kertaa viikossakin. Eilen mm.väistin nuorta herraa viimetipassa..herra ei huomannut mitään. Kuulokkeet korvilla ja näpytteli puhelinta. Minulla sydän kurkussa että huh,huh..onnistuimpa väistää!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä jos olisit lukenut tieliikennelain ennen kommenttia. Eli hälytysajossa olevan poliisin ei tarvitse noudattaa liikennesääntöjä, tosin noudatettava erityistä varovaisuutta. Ja tuomiohan ei ole lainvoimainen eli mennee hovioikeuteen. Ja onnettomuutahan ei olisi tapahtunut jos jalankulkija olisi katsonut oikealle, minä ainakin olisin.
Juuri näin.Hyvin tyypillinen kävelijähuppu syvällä silmillä eikä yhtään katsota sivuille.Itse en kävelisi vauhdilla tulevan auton eteen vaikka olis siviiliauto,kova luotto on pariin valkoiseen viivaan,ja eniten huolettaa nuoriso ku vahdataan vaan kännykkää
- Anonyymi
Lässynlässyn.
Taas maalaiset kommentoi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HÄLYTYSAJO, Vilkut ja sirrat päällä.
Ämmä ei edes vilkaissut mihinkään suuntaa vaan idioottipösilönä painoi tielle, KUULOKKEET KORVISSA.
Ihan oikea päätös.Hälyt päällä tai ei, nii ei se anna oikeutta ajamaa päälle.. vast vetoseti kun joku sivilikyttä ois jääny vastavassa tilanteessa alle, niiin törmääjä ois saamu murhanyritys syytteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
poliisilta ajokortti hyllylle
saa kävellä virkatehtävässäJunttimainen kommentti.
- Anonyymi
Ryhdy kommunistiksi,niin voit vapaasti tappaa.
Jo 100000000 uhria. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poliisi on Suomessa lain yläpuolella. Olemme siirtyneet Suomessa oikeusvaltiosta poliisivaltioksi.
Hienoa,saadaan kommarit ja vihreät
pois kaduilta. - Anonyymi
Naamioituneena liikkuminen pitäisi
lailla kieltää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HÄLYTYSAJO, Vilkut ja sirrat päällä.
Ämmä ei edes vilkaissut mihinkään suuntaa vaan idioottipösilönä painoi tielle, KUULOKKEET KORVISSA.
Ihan oikea päätös.Totta, ei henkikulta ollut naikkosella tärkeä, aina pitää katsoa ennen tielle hyppimistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HÄLYTYSAJO, Vilkut ja sirrat päällä.
Ämmä ei edes vilkaissut mihinkään suuntaa vaan idioottipösilönä painoi tielle, KUULOKKEET KORVISSA.
Ihan oikea päätös.Niin suojatielle mennään niin että katsotaan liikenne ja huomaako kaikki hänet ja hän muut,,,,itsekkyys ja minäminä on turmiollista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tavallaan jo, että KATUA EI PIDÄ YLITTÄÄ
tottuneessa vammaisessa hyvinvointivaltiossa tietämättä
kun on tottunut oikeuksiinsa
olisivat kuin kaikissa muissakin normaaleissa maissa
että kun näet auton ajavat, niin et lähde ohittaa katua edes vihreän palaessa
koska autot eivät koskaan päästä ohitse
kyseinen nainen oli made in oulun hyvinvointi
ja sai kärsiäJos auto on hälytysajoneuvo se on sellainen ja jokainen itsesuojeluvaistolla varustettu ihminen ei ulkoista sitäkään hyvinvoinnin nimissä niin normaalia ihan kaikkialla kaikissa maissa että liikenteessä vastuu pitää olla myös jalankulkijalla, sitähän tässä itketään että tyhmyydestä sai kärsi ei Oulun ei,
Suomen ei,
Eikä poliisi vika ainoastaan typeryyttä kävellä tien yli katsomatta tuleeko joku. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä jos olisit lukenut tieliikennelain ennen kommenttia. Eli hälytysajossa olevan poliisin ei tarvitse noudattaa liikennesääntöjä, tosin noudatettava erityistä varovaisuutta. Ja tuomiohan ei ole lainvoimainen eli mennee hovioikeuteen. Ja onnettomuutahan ei olisi tapahtunut jos jalankulkija olisi katsonut oikealle, minä ainakin olisin.
Hälytysajo ei poista millään tavoin velvollisuutta noudattaa liikennesääntöjä, tietäisit sen, jos olisit liikennelakia vähänkään lukenut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HÄLYTYSAJO, Vilkut ja sirrat päällä.
Ämmä ei edes vilkaissut mihinkään suuntaa vaan idioottipösilönä painoi tielle, KUULOKKEET KORVISSA.
Ihan oikea päätös.Kenen syy on sitten kun joku on tappamassa toisen hakkaamalla, ja poliisi myöhästyy kun pitää pysähtyä suojatiellä , onko se taas poliisin vika kun eivät ehtineet ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä ja lait niiden noudattamisineen koskee myös jalankulkijoita MYÖS SUOJATIELLE mentäessä.
Eli ei saa lain mukaan silti vaarantaa myöskään liikenneturvallisuutta, vaan on katsottava, että suojatietä voi turvallisesti käyttää.
Niin ikävä tilanne, kuin videolla olleen naisen tilanne onkin, niin hän nyt kuitenkin itse aiheutti kyseisen tilanteen. Tai on ainakin vähintään yhtä syyllinen tapahtuneeseen onnettomuuteen kuin poliisitkin.
Hän ei katsonut ainakaan poliisiauton suuntaan, vaan tuijotti suoraan eteensä. Hänellä oli myös kuulokkeet päällä ja todennäköisesti kuunteli niistä musiikkia tms, jolloin hän oli estynyt kuulemaan muun liikenteen ääniä mm. hälytyssireeniä.
Eli naisessa itsessään on vikaa, että jäi poliisiauton alle. Ja jos ei olisi jäänyt poliisiauton alle, niin luultavasti olisi joka tapauksessa joutunut suojatieonnettomuuteen.
En tajua muutenkaan, miksi pitää kulkea kuulokkeet korvilla liikenteen seassa. Kuuleminenhan on yksi tapa pärjätä liikenteessä ja kuulokkeiden käyttö on aika tehokas tapa sulkea korvat ympäristön ääniltä.
Jotkut käyttävät kuulokkeita jopa autoillessaan.Voi prkl, kuulokkeiden käyttö ei ole kiellettyä kävellessä, eikä edes autolla ajaessa. Kävelijä olisi voinut olla vaikka kuuromykkäsokea, joten miten olisi voinut havaita lähestyvän hälytysajoneuvon?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se poliisiauto oli hälytysajossa. Hälytysajo on sellainen tapahtuma jossa kuljettajan ei tarvitse noudattaa liikennesääntöjä kuten väistämisvelvollisuuksia, liikenteenohjauslaitteita tai nopeusrajoituksia vaan muiden on annettava tietä. Varovaisuusvelvoite on toki olemassa, mutta sekin on aina ja kaikilla liikenteessä päällä muutenkin. Tästä syystä esimerkiksi kuulokkeiden käyttö liikenteessä on kielletty mikäli ne estävät kuulemasta vaikkapa hälytysajoneuvon sireeniä. Ympärille on myös katseltava vaikka olisi kuinka etuajo-oikeus tai on vaikka ylittämässä suojatietä.
V..un idiootti. Miten kiellät kuuroa kuulemasta? Missä lakipykälässä kuulokkeiden käyttö on kielletty?
- Anonyymi
Tuo oli vain yksi vakavista rikoksista, joihin poliisi ja supo syyllistyvät. Pörssirikollisuuden, eli isoimman talousrikollisuuden suojeleminen ja siihen osallistuminen, ovat niitä kansallemme ja valtiolle tuhoisimpia, kun niiden takia, kansaamme pahoinpidellään köyhyyteen, ennenaikaisesti hengiltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä jos olisit lukenut tieliikennelain ennen kommenttia. Eli hälytysajossa olevan poliisin ei tarvitse noudattaa liikennesääntöjä, tosin noudatettava erityistä varovaisuutta. Ja tuomiohan ei ole lainvoimainen eli mennee hovioikeuteen. Ja onnettomuutahan ei olisi tapahtunut jos jalankulkija olisi katsonut oikealle, minä ainakin olisin.
Sinä tuskin edes kävelet, tavallisten kuolevaisten keskuudessa liikenteessä, istut leveällä ahterillasi mersun kyydissä ja viilaat liikennesääntöjä, kun pitäisi arvostaa ihmiselämiä, kaikessa ja joka tilanteessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuntematta tapausta sen enempää, niin videon mukaan oudolta näyttää uhrinkin käytös. Ei näyttäisi edes katsovan lähestyvän poliisiauton suuntaan, onkohan elokapinallisia?
Uhrin syyllistäminen on aina rikos.
Poliisin velvollisuus, varsinkin työtehtävissä, on aina arvostaa ihmiselämä kaikkein korkeimmalle, kaikin tavoin suojella elämää. - Anonyymi
ILMA-JOE kirjoitti:
Täysin samaa mieltä! Nämä ovat niitä "omassa maailmassaan" kaikin oikeuksin ilman velvollisuuksia taapertajia, jotka eivät ajattele ja toimi ennakoiden lainkaan.
Kuulokkeetkin päässä liikenteessä!
Tässä ei itse meinaa "kaikki aistit herkistettyinä" pärjätä aina silloinkaan...ei hyvää päivää..
Nainen joutunee ehken tarkistelemaan asennettaan vastedes..IHMISELÄMÄN arvostaminen, ei pitäisi olla noin vaikeaa, varsinkaan sitä varten rahoitetun poliisin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan niin naisen olisi pitänyt osata sekin laki vaan kun ei osannut
Perustelunne ovat vääriä ja vaaraksi ihmiselämille Suomessa. Toivottavasti joku vastuullinen viranomainen lukee kommenttinne, ja ottaa teiltä ajokortit pois.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17762745/liittyvatko-quotkoyhien-opettamisetquot-naisten-katoamistapauksiin-tampereella-#comment-119430556 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyllä keskustassa elää muitakin kuin kiireinen poliisi
siellä on paljon ihmisiä elämässä rauhassa
eivätkä ne ymmärrä, miksi poliisilla on oikeus ajaa kaikkien päälle
jotka ovat keskustassaTäsmälleen hyvin sanottu, näin se on ihmiselämän suojelemisen, pitäisi olla poliisin tärkein tehtävä, jos eivät kykene siihen, pitää erottaa. Elämälle vahingolliset poliiseista erotettava.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tavallaan jo, että KATUA EI PIDÄ YLITTÄÄ
tottuneessa vammaisessa hyvinvointivaltiossa tietämättä
kun on tottunut oikeuksiinsa
olisivat kuin kaikissa muissakin normaaleissa maissa
että kun näet auton ajavat, niin et lähde ohittaa katua edes vihreän palaessa
koska autot eivät koskaan päästä ohitse
kyseinen nainen oli made in oulun hyvinvointi
ja sai kärsiäPitäisi erottaa tuollaiset poliisit välittömästi ja ajokortit pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tota, ei nyt millään pahalla, mutta kuvitteletko Sinä oikeasti, että HÄLYTYSAJOSSA ajava (poliisi, palokunta, ambulanssi) oikeasti ovat pakotettuja noudattamaan valoja, nopeus- ym tieliikennelakeja? Jos luulet näin, niin alahan äkkiä opiskelemaan hälytysajossa olevien oikruksia.
Hälyytys- ja missä tahansa ajossa oleva poliisi, on velvoitettu suojelemaan ihmiselämiä, kaikin mahdollisin tavoin, kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa tilanteissa. Tämä on poliisin tehtävän kriteeri, jos sitä ei noudata, kenkää persuuksiin ja heti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos on ollut vilkut ja hälytys!äänet päällä, niin ei silloin kenenkään pitäisi ylittää tietä .
IHMISET eivät välttämättä näe, kuule, havaitse, ehdi alta pois ym tämän pitäisi olla poliisien tiedossa ja toimia sen mukaisesti, jos eivät osaa, niin tehtävistä pois.
IHMISELÄMÄÄ ei laiteta hyllylle mihinkään, ei voida laittaa, sen takia, että jossain hälyytysvilkut ja sireenit soivat.
Poliisi joka ei arvosta ihmiselämää ja suojele sitä kaikin mahdollisin tavoin, on väärässä ammatissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poliisi ei tehnyt väärin, jalankulkia teki.
Älä valehtele, poliisi teki väärin, vahingoitti ja melkein murhasi ihmisen. Siitä kuuluu erottaa tehtävistä välittömästi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itsesuojeluvaisto riittää ei tarvitse lakia osata.
Itsesuojeluvaiston ei pitäisi riittää oikeusvaltiossa, vaan viranomaisiin pitäisi voida luottaa siten, että ovat ihmiselämän suojelijoita, joka tilanteessa ja kaikin tavoin. Kyseiset poliisit eivät olleet, joten erottaminen on ainoa oikea ratkaisu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta tuntuu samalta. Se eukko vain tunki alle koppavan oloisesti.
Jos menee toiselle kierrokselle oikeudessa, kuka maksaa?Valtion tulee korvata naiselle aiheutetut vahingot ja erottaa tuommoiset hutilukset ja itsestään liikoja luulevat poliisit, jotka eivät arvostaa ihmiselämää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
... eli jos heitä puukotetaan parhaillaan, niin poliisin tai ambulanssin ei pidä pitää kiirettä paikalle tuloon?
Jokainen ihmiselämä on arvokas, jos tulee este, ettei pääse hälytyyksessä paikalle, tulee ilmoittaa keskukseen, että lähettävät toisen hälyytysajoneuvon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käräjäoikeusen päätöksessä todetaan että oli pimeä aika!!!
Halivilivoo! Kirkas sininen taivas eikä edes katovalojen tarvinnut loistaa...
Nyt valitusta hoviin!!Valitettavasti tuo ei ole poikkeustapaus, Suomi on mm. putkakuolemissa, EU:n kärkitilastoissa. Poliisiväkivallasta ei uskalleta tehdä rikosilmoituksia, koston ja lisäväkivallan pelon takia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kutsuttiinko paikalle poliisi?
Olisi pitänyt kutsua paikalle, puolueeton poliisi, jos sellaisia enää on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
***Vielä kerran, jalankulkijallakin on velvollisuuksia.****
Jokainen, jolla on ajokortti tietää, että hälytysajoneuvolle on annettava esteetön kulku. Jos ajokorttia ei ole, niin jo oman turvallisuuden nimissä on syytä osata liikennesäännöt. Poikkeuksena ovat lapset ja lapsenmieliset, joilta ei tätä voida edellyttää.
Jos poliisi olisi kertonut oikeudessa, joo kyllä minä tahallaan ajoin naisen päälle, niin tuomiohan siitä olisi seurannut.Läheskään kaikilla Suomen kansalaisilla, ei ole ajokorttia, eikä velvollisuutta tietää kaikkia liikennesääntöjä, ja suurin enemmistö on IHMISIÄ, eli ELÄVÄT elämää, jossa sattuu ja tapahtuu, eli viranomaisten työtehtävissä, kuuluu kaikessa arvostaa ihmiselämä korkeimmalle, eikä päinvastoin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän poliisi syytteestä välttynyt, kun juttu kerran oikeuteen meni ja siellä tapaturmaksi todettiin.
Oikeus päästi poliisin vastuusta, eli hoviin valituksia ilman muuta. Rikoshan tuo tuollainen, vieläpä virkatehtävissä, ihmishenkien vahingoittaminen ja uhkaaminen on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poliisi oli menossa turvaamaan jonkun henkeä.
Kenenkään henkeä ei turvata, vaarantamalla ja vahingoittamalla, toisen ihmisen henkeä. Jos tulee este hälyytysajossa, pitää ilmoittaa hätäkeskukseen että lähettävät toisen poliisiauton sinne, minne ensin olivat menossa, ennen kuin ajoivat ihmisen päälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko ihan hölmö. Kävelijällä kuulokkeet korvilla ja musa täysillä. Kävelijä ei katsonut kun ylitti tien. Poliisilla oli hälytysääni päällä kun ajoi. Mutta sinun kaltaisten kannattaa pysyä neljän seinän sisällä ettei jää aiton alle mutta sormi voi kotona jäädä vaikka oven väliin . . .
Suomessa SAA kulkea huppu päässä, Suomessa SAA kuunnella kuulokkeilla mitä haluaa missä haluaa, Suomessa ei ole liikennemerkkien tuntemispakkoa, Suomessa on oikeus saada pysyä hengissä liikenteessä, jokaisen ihmisen missä kunnossa tai terveydentilassa tahansa, ilman pelkoa päälle ajetuksi tulemisesta, varsinkaan viranomaisten toimesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuon saman huomasin. Ei käännä päätään, vaikka auto on jo melkein kiinni.
Kyllä hälytysajoneuvoa kuuluu jalankulkijankin väistää. Nainen itseasiassa aiheutti tuon onnettomuuden. Tuliko seuraamuksia?Kyllä on joukko väkivaltaisia urpoja ketjussa. Poliisin VELVOLLISUUS on suojella ihmishenkiä, kaikissa tilanteissa, kaikin tavoin, eikä päinvastoin. Poliisi joka on vaaraksi ihmisille liikenteessä, pitää erottaa tehtävistään. Jos ei osaa ilmoittaa, että ei ehdi hälyytystehtävän paikalle, pitää ilmoittaa että toinen ehtii.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todella tyhmän ihmisen kirjoitus tai sitten vihervasemmistolaisen! Ne eiväthän kaikki ole tyhmiä, ainoastaan asennevammaisia, sairaita.
Jos ei todella ymmärrä asioista mitään, miksi hän kirjoittaa tänne?YKSIPUOLUEJÄRJESTEMÄ eduskunnassa, Gan-Tal, ei mitään puna-vas, ole ollut sitten viime vuosituhannen. Päivitä itsesi ennen kuin kutsut ihmisiä ties miksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos et osaa sääntöjä, jää kotiin !
Ei poliisin hälytysajossa tarvitse ottaa huomioon idiootteja! Ei sieltä lapsia tullut!!!!Aikuinenkin on ihminen, aikuinen voi olla sairas, vammainen, sokea, rampa, kuuro, ajatuksissaan, surullinen, mitä vain IHMISELÄMÄÄN kuuluu.
Autoilijat eivät ole kuninkaita, vaan alamaisia, autoilijoiden kuuluu noudattaa liikennesääntöjä ja varoa jalankulkijoiden päälle ajamista, erityisesti poliisien hälyytystehtävissä pitää kutsua toinen hälyytysajoneuvo sinne, minne oli menossa, jos muuten käy vaaralliseksi ihmishengille, liikenteessä liikkuminen, eikä pysty suojelemaan ihmisiä, vaan käy vaaraksi ihmiselämille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poliisi on Suomessa lain yläpuolella. Olemme siirtyneet Suomessa oikeusvaltiosta poliisivaltioksi.
Erottaminen olisi pitänyt tehdä heti, kun kävi selväksi, että poliisi vaaransi ihmiselämän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyään ihmiset on niin hölmöjä etteivät katso yhtään kun tulevat suojatielle. On ihme ettei näitä hönöjä enempää jää autojen alle.
IHMISET eivät ole autoja varten, autoilijoitten kuuluu olla varuillaan koko ajan, etteivät aja ihmisten päälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kauheasti on poistettu viestejä. Ketjussa tuodaan voimakkaasti esille poliisin oikeudesta tehdä lähes mitä, kunhan vilkut ja pillit ovat päällä.
Monen mielestä se on oikein ja vielä useamman mielestä väärin. Asiahan ei ratkea tässä keskusteluketjussa.
Nopeasti nettihaulla löytyy paljon tuomioita, joissa hälytysajoneuvon kuljettaja on todettu syylliseksi, vaikka on ollut pillit ja valot päällä.
Hälytysajoneuvolla ajettaessa ylinopeutta ja vääriä kaistoja, punaisia valoja päin, suurta ylinopeutta jne on oltava erityisen varovainen, ettei tapa tai vahingoita muita.
Tuomioista herättää ihmetystä esim se, että tuomio on hälytysajoneuvon kuljettajalle taposta, mutta siitä selviää 60 päiväsakolla tai todetaan syylliseksi kuolemaan, mutta ei tuomita jne.
Aikoinaan oli huonona vitsinä: jos ajat jonkun päälle, niin juo heti pullo viinaa. Se on lieventävä asianhaara.
Nykyään tuntuu olevan: jos tapat, niin aja hälytysajoneuvoa.Juurikin sananvapauksia estämällä, pörssirikolliset koettava lisätä pörssirikollisten käytännön väkivaltajoukkojen valtaa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17509030/sananvapauksien-estamisesta-pieni-askel-kuolemanrangaistuksiin#comment-115555896 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poliisi Oli todennäköisesti menossa johonkin, missä ihmisen henki oli vaarassa. ja sen vuoksi poliisilla on oikeus poiketa säännöistä hätätilanteessa. Nyt kävi näin. Tuskin poliisi tahallaan ajoi päälle.
Jos ei kykene hälyytystehtävää suorittaessaan, ajamaan siten, ettei ole uhkaksi liikenteessä ihmishengille, on väärissä tehtävissä, eli pitää erottaa. Oulun käräjäoikeus rikostutkintaan korruptiosta ja rikollisuuden suojelemisesta.
- Anonyymi
No jos auto on hälytysajossa,se ei noudata liikennevaloja ja pysähtymisiä,vaan kaikki muut antavat tilaa,Helsingissä hälytysajossa ajavat jopa ratikkakiskoilla ja sieltä mistä pääsee.: Ei ihme että nykyajan ihmiset ei tiedä liikennesäännöistä mitään ja se kyllä näkyy.Ilmeisesti kouluissa ei enää opeteta liikennesääntöjä, taitaa olla opettaminen pelkkää SOMEVAIKUTTAMISTA.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on tiedetty asia,
jonka vuoksi en luota poliisiin.
Ne voi tehdä väärin, eikä
niitä rankaista siitä maanpäällisellä … menetelmällä.
Ei poliisikaan saisi ajaa kuin rokkistara luottaen
KAIKKI MUUT HUOMAA NIIDEN KULKEMISET!Kaikkien pitää huomata,varsinkin hälytysajossa,URPO
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyllä keskustassa elää muitakin kuin kiireinen poliisi
siellä on paljon ihmisiä elämässä rauhassa
eivätkä ne ymmärrä, miksi poliisilla on oikeus ajaa kaikkien päälle
jotka ovat keskustassaSe on pelkkää piittaamattomuutta jos jää hälytysajossa olevan auton alle,ei kuulla eikä nähdä mitä ympärillä tapahtuu.Kuulokkeet päässä ja kännykät naamassa kävellään miten sattuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä jos olisit lukenut tieliikennelain ennen kommenttia. Eli hälytysajossa olevan poliisin ei tarvitse noudattaa liikennesääntöjä, tosin noudatettava erityistä varovaisuutta. Ja tuomiohan ei ole lainvoimainen eli mennee hovioikeuteen. Ja onnettomuutahan ei olisi tapahtunut jos jalankulkija olisi katsonut oikealle, minä ainakin olisin.
TLL sanoo, että suojatiellä jo kävellyt henkilö, ei tehnyt yhtää mitään väärin.
Hälyytysajossa olleiden poliisien toiminta, oli rikollista ja vaaransi ihmishengen, yhden elämän ja vammautti henkilön.
Jos tuosta ei nosteta korkeampaan oikeuteen kanteita, on se ennakkotapaus kansanmurhaajien liikkumisesta poliisien ajoneuvoilla. - Anonyymi
ILMA-JOE kirjoitti:
Täysin samaa mieltä! Nämä ovat niitä "omassa maailmassaan" kaikin oikeuksin ilman velvollisuuksia taapertajia, jotka eivät ajattele ja toimi ennakoiden lainkaan.
Kuulokkeetkin päässä liikenteessä!
Tässä ei itse meinaa "kaikki aistit herkistettyinä" pärjätä aina silloinkaan...ei hyvää päivää..
Nainen joutunee ehken tarkistelemaan asennettaan vastedes..SUOJATIELLÄ on täydet oikeudet, kävellä kadun ylitse turvassa, ei ole velvollisuutta enää kuikuilla yhtään mihinkään, kun on jo suojatiellä kävelemässä.
Näin sanoo TLL. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan niin naisen olisi pitänyt osata sekin laki vaan kun ei osannut
Suurin enemmistö Suomen kansalaisista, on köyhyyteen pahoinpitelemisen jäljiltä, niin ahdistuneita ja stressaantuneita, että TLL on viimeinen, mitä ajattelevat, jos koskaan tai edes tietävät mikä se on.
Poliisin vastuu unohtunut, ajoivat suojatiellä kävelevän ihmisen päälle, hälyytystehtävä ei oikeuta suojatiellä kävelevien ihmisten päälle ajamiseen.
Oulun oikeuslaitos teki virheratkaisun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei noudattanut erityistä varovaisuutta missään mielessä.
Paremminkin ei noudattanut lainkaan varovaisuutta.Suojatiellä ei ihmisten tarvitse "noudattaa varovaisuutta" , kun ovat suojatiellä, heillä on täydet oikeudet kävellä rauhassa, rennosti, omaa tahtiaan, ja omalla tyylillään, täysin turvallisesti kadun ylitse.
Näin sanoo tieliikennelaki.
Poliiseilta ajo-oikeudet pois ja virkamerkit. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kun kuulet syreenin, niin heitä kivellä se rikki
Syreeni on puu ja sireeni on hälyytysajoneuvojen katolla.
Moni kirjailijakaan ei tuota osaa erottaa, siitä erottaa surkeat kirjailijat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tavallaan jo, että KATUA EI PIDÄ YLITTÄÄ
tottuneessa vammaisessa hyvinvointivaltiossa tietämättä
kun on tottunut oikeuksiinsa
olisivat kuin kaikissa muissakin normaaleissa maissa
että kun näet auton ajavat, niin et lähde ohittaa katua edes vihreän palaessa
koska autot eivät koskaan päästä ohitse
kyseinen nainen oli made in oulun hyvinvointi
ja sai kärsiäMistään tottumisista ei nyt ole kyse, vaan ihmisten oikeudesta, kävellä suojatiellä, täysin turvassa pelkäämättä, omalla tyylillään, eikä tarvitse olla varuillaan tai mitään, saa olla vaikka kattila päässä, jos siltä tuntuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ymmärretään ettet ymmärrä. Tyhmyys on lisääntynyt todella paljon. Sen sinä toit esiin taas kerran.
Tyhmyys poliisien keskuudessa ja äärioikeistolainen pörssirikollisuus, tutkimatta jättäminen on lisääntynyt.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17762948/ruotsin-poliisijohtaja-teki-harakirin-suomen-viranomaiset-kantavat-porssirikollisten-salkkuja - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos on ollut vilkut ja hälytys!äänet päällä, niin ei silloin kenenkään pitäisi ylittää tietä .
Ihminen käveli suojatiellä, vaikka olisi mitkä vilkut tai valot päällä, ei hälyytysajoneuvon vastuullinen kuljettaja oleta, että kaikki ihmiset kuulevat ja näkevät, vaan aina on väistämisvelvollisuus, eikä oikeutta ajaa suojatiellä kävelevän päälle koskaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poliisi ei tehnyt väärin, jalankulkia teki.
Poliisi ajoi suojatietä kävelevän naisen ylitse. Poliisi teki erittäin väärin. Poliisi kuuluu tuomita ja erottaa poliisin tehtävistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minustakin oli outoa uhrin käytös. Tosi piittaamatonta. Tosin nykyisenä kännykkäaikana on ollut tottuminen siihen että tyypit eivät huomioi ympäristöään töllöttäessään kännykkäänsä.
Jos suojatien ylitse käveleminen on sinusta piittaamatonta, niin miten mahdat tulla elämässä toimeen ihmisten kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta tuntuu samalta. Se eukko vain tunki alle koppavan oloisesti.
Jos menee toiselle kierrokselle oikeudessa, kuka maksaa?Ihminen käveli suojatiellä. Onko sinulla luetun ymmärtämisen vaikeuksia ?
Suojatiellä kävelevällä on etuoikeus kävellä turvassa, rauhassa, pelkäämättä kadun ylitse.
Elämä tarkoittaa sitä, että ihmisiltä ei voi aina edellyttää, minkään lakien tietämystä ja tuntemusta, saati jatkuvaa varuillaan oloa, kun ovat muutenkin ylikuormitettuja, köyhyysongelman, ym eriarvoistamisen ja kansan kahtiajaon takia.
Poliisin velvollisuuksiin ei kuulu, suojatiellä kävelevien ihmisten ylitse ajaminen, koskaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
... eli jos heitä puukotetaan parhaillaan, niin poliisin tai ambulanssin ei pidä pitää kiirettä paikalle tuloon?
Poliisin pitää ilmoittaa hälyytyskeskukseen, että laittavat toisen hälyytysajoneuvon hätätilanteeseen, jos itse eivät kykene, ihmisten päälle ajamatta, mennä paikalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän poliisi syytteestä välttynyt, kun juttu kerran oikeuteen meni ja siellä tapaturmaksi todettiin.
Tapaturmahan tuo ei millään mittarilla ole, senhän voi ihan jokainen tuosta videostakin nähdä.
- Anonyymi
jeri1970 kirjoitti:
Olen jo pitkään ihmetellyt tätä kaupunkilaisten menoa risteyksissä, huput päässä kesälläkin, korvilla jotain mikä möykkää siten ettei mitään kuulle mitä ympärillä tapahtuu, oli sitten jalankulkija tai pyöräilijä, ja viime vuosina on yleistynyt ilmiö että jopa autonkuljettajilla on jonkinlaiset korvakuulokkeet estämässä normaalia havainnointia liikenteessä.
Kyllä kuulo on aivan yhtä tärkeä aisti kuin näkökin kun muiden joukossa menee, riippumatta kulkutavasta, on todella hölmöä ottaa kuuloaistin sijaan tuntoaisti käyttöön, eli varmaan sattuu kun osuu kun ei itse näe eikä kuule mitään mikä pakottaisi reagoimaan tilanteisiin.
Aivan sama kun kävelijä tai polkupyöräilijä varsinkin ajaa hämärällä ilman valoja ja on tyhmänä sitä mieltä että näkee riittävän hyvin, kun ajatus itsensä suojelemiseksi pitäisi olla että NÄKYY riittävän hyvin, ei lohduta olla oikeassa jos jää alle.
Ihmettelen että olisiko oikea tatkaisu alkaa sakottaa kevyttä liikennettä jos kuljetaan siten ettei nähdä eikä kuulla, eli näitä urpoja joilla huput läpi vuoden ja napit tai kuulokkeet korvilla, voisiko se toimia jos itsesuojeluvaisto ei toimi?Se nyt ei vain kuulu sinulle, pätkän vertaa, mitä ihmisillä on päällään ja miten he liikkuvat, kun he ylittävät suojatietä, heillä on TLL:n mukaan, oikeus saada kävellä omaa tahtiaan, turvassa ja rauhassa kadun ylitse. Piste.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Jatkossa olkaa varovaisia kun näette poliisiauton. Kauas pois ja äkkiä ettei jää alle.”
Kyllä nyt normaalijärjellä varustettu ihminen kun kuulee ja näkee hälytysajossa olevan ajoneuvon pn se sitten poliisiauto, ambulanssi tai paloauto katsoo onko näköpiirissä tuleeko siihen suuntaan jossa liikut olitpa sitten autolla, jalan, pyörällä tms. eikä ehdoin tahdoin kuulokkeet korvilla milläänlailla ympäristöön reakoimatta varsinkaan kun on ylittämässä ajorataa.
Suojatie, liikennevalot ei suojaa kävelijää muiltakaan autoilijoilta vaikka heillä ei hälytysajossa kertovia valoja/ääntä jos kävelijä ei itse seuraa muuta liikennettä.Enemmistö ihmisistä ei sitten sinun arviosi mukaan, ole normaalijärkisiä, kun heillä on monenlaisia sairauksia, jotka vaikuttavat havaintokykyyn, esim. kuuloon, näköön ja sen lisäksi ihmiset ovat tuntevia olentoja, heillä voi olla stressiä, surua, joku läheinen kuollut juuri tms. jota miettivät, kun suojatiellä on lakien mukaan, oikeus kävellä rauhassa, turvallisesti kadun ylitse.
Sen joka tätä ei käsitä, ei pitäisi olla ajokortin omistaja, eikä varsinkaan poliisissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko ihan hölmö. Kävelijällä kuulokkeet korvilla ja musa täysillä. Kävelijä ei katsonut kun ylitti tien. Poliisilla oli hälytysääni päällä kun ajoi. Mutta sinun kaltaisten kannattaa pysyä neljän seinän sisällä ettei jää aiton alle mutta sormi voi kotona jäädä vaikka oven väliin . . .
Mitä se sinulle kuuluu, mitä ihmisillä on korvillaan tai silmillään, kun kävelevät SUOJATIELLÄ kadun ylitse. Ei yhtään mitään. Nuo nokkansa toisten asioihin työntävät, ovat äärifasisti-pörssirikollisia eli väärässä, väkivaltaisia ja vaaraksi ihmisille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noo eipäs kärjistetä ! Enpä viitsi enempää asijaa valaista jokainen normaalilla järellä varustettu tajuaa mitä tarkoitan , sitäpaitsi tätyisi olla se tilannetaju kohdillaan.
Poliisilla ei ollut tilannetajua ollenkaan. Rikoshan tuo on ilmiselvä, ajaa nyt suojatiellä kävelevän päälle ja perustella sitä muka hälyytystehtävällä, vilunkipeliä ja vastuunpakoilua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuon saman huomasin. Ei käännä päätään, vaikka auto on jo melkein kiinni.
Kyllä hälytysajoneuvoa kuuluu jalankulkijankin väistää. Nainen itseasiassa aiheutti tuon onnettomuuden. Tuliko seuraamuksia?Nainen käveli SUOJATIELLÄ. Hänellä oli oikeus kävellä kadun ylitse TURVASSA. Hänen päälleen ajettiin. Hänellä ei ollut mitään syytä tilanteeseen, vaan päälleajaneet poliisit ovat syyllisiä ja heidät kuuluu tuomita rangaistuksiin, erottaa ja ottaa ajo-oikeudet pois.
- Anonyymi
Siltä vaikuttaa ja Oulun oikeuslaitos taitaa olla väärissä käsissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se poliisiauto oli hälytysajossa. Hälytysajo on sellainen tapahtuma jossa kuljettajan ei tarvitse noudattaa liikennesääntöjä kuten väistämisvelvollisuuksia, liikenteenohjauslaitteita tai nopeusrajoituksia vaan muiden on annettava tietä. Varovaisuusvelvoite on toki olemassa, mutta sekin on aina ja kaikilla liikenteessä päällä muutenkin. Tästä syystä esimerkiksi kuulokkeiden käyttö liikenteessä on kielletty mikäli ne estävät kuulemasta vaikkapa hälytysajoneuvon sireeniä. Ympärille on myös katseltava vaikka olisi kuinka etuajo-oikeus tai on vaikka ylittämässä suojatietä.
Valehtelet. Hälyytysajo ei oikeuta suojatiellä kävelevän ihmisen päälle ajamiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se poliisiauto oli hälytysajossa. Hälytysajo on sellainen tapahtuma jossa kuljettajan ei tarvitse noudattaa liikennesääntöjä kuten väistämisvelvollisuuksia, liikenteenohjauslaitteita tai nopeusrajoituksia vaan muiden on annettava tietä. Varovaisuusvelvoite on toki olemassa, mutta sekin on aina ja kaikilla liikenteessä päällä muutenkin. Tästä syystä esimerkiksi kuulokkeiden käyttö liikenteessä on kielletty mikäli ne estävät kuulemasta vaikkapa hälytysajoneuvon sireeniä. Ympärille on myös katseltava vaikka olisi kuinka etuajo-oikeus tai on vaikka ylittämässä suojatietä.
Ihmisillä ei ole mitään velvollisuutta, pyöritellä päitään, pukeutua tietynlailla, tai olla kuuntelematta kuulokkeilla, ym yhtään mitään, muuta kuin noudattaa tielakia, jossa sanotaan että suojatiellä kävelevä on etuoikeutettu kävelemään turvassa, rauhassa, omaan tahtiinsa, omiin asioihinsa keskittyneenä kadun ylitse.
Pään pyörittämisen velvollisuutta, jonkun autoilijan takia, ei ole olemassakaan, ei myöskään hälyytyajoneuvolla ihmisten päälle ajamisen oikeutta, missään tilanteessa.
Ollaan erittäin vaarallisilla, laittomilla vesillä, jos poliisi tai äärioikeistoekstremistit luulevat, että heillä on oikeus ajaa ihmisten päälle suojatiellä tai missään, missään tilanteessa. - Anonyymi
Todennäköisesti ei mitään hälyytystehtävää edes ollut, tuokin olisi oikeuden pitänyt tarkistaa, tarkistivatko ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta, ei henkikulta ollut naikkosella tärkeä, aina pitää katsoa ennen tielle hyppimistä.
Oletko poliisi joka pelkäät, että oikeus ja laki voittaisi, suojatiellä päälle ajettu ihminen, saisi oikeutta ja päälle ajaneet poliisit rangaistuksen ja tuomion, eli virkamerkit pois ja ajo-oikeudet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin suojatielle mennään niin että katsotaan liikenne ja huomaako kaikki hänet ja hän muut,,,,itsekkyys ja minäminä on turmiollista.
SUOJATIE on sitä varten, että voi ylittää kadun rauhassa, vaikka omiin ajatuksiinsa uppoutuneena, täysin turvassa, kenenkään uhkaamatta mitenkään. TLL.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos auto on hälytysajoneuvo se on sellainen ja jokainen itsesuojeluvaistolla varustettu ihminen ei ulkoista sitäkään hyvinvoinnin nimissä niin normaalia ihan kaikkialla kaikissa maissa että liikenteessä vastuu pitää olla myös jalankulkijalla, sitähän tässä itketään että tyhmyydestä sai kärsi ei Oulun ei,
Suomen ei,
Eikä poliisi vika ainoastaan typeryyttä kävellä tien yli katsomatta tuleeko joku.Typerää päästää poliiseksi henkiöitä, jotka eivät osaa varoa ihmisiä edes suojatiellä.
- Anonyymi
Oliko pikku leikkokullilla muuta?.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hälytysajo ei poista millään tavoin velvollisuutta noudattaa liikennesääntöjä, tietäisit sen, jos olisit liikennelakia vähänkään lukenut.
Täsmälleen, suojatie on ykkönen, ihmisen turvallinen väylä, ylittää katu, minkään uhkaamatta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenen syy on sitten kun joku on tappamassa toisen hakkaamalla, ja poliisi myöhästyy kun pitää pysähtyä suojatiellä , onko se taas poliisin vika kun eivät ehtineet ?
Syy on edelleen poliisin, joka ei ilmoita hätäkeskukseen, ettei ehdikään paikalle toiseen hälyytystehtävään, vaan on tunaroinut pahasti liikenteessä, ajamalla suojatiellä jalankulkeneen ihmisen päälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi prkl, kuulokkeiden käyttö ei ole kiellettyä kävellessä, eikä edes autolla ajaessa. Kävelijä olisi voinut olla vaikka kuuromykkäsokea, joten miten olisi voinut havaita lähestyvän hälytysajoneuvon?
SE inhimillinen tekijä, ihmiselämä, se tärkein mitä viranomaisten pitäisi kumartaa, on tyystin laiminlyöty ja ajettu suojatiellä kulkevan ihmisen päälle. JÄrkyttävää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Läheskään kaikilla Suomen kansalaisilla, ei ole ajokorttia, eikä velvollisuutta tietää kaikkia liikennesääntöjä, ja suurin enemmistö on IHMISIÄ, eli ELÄVÄT elämää, jossa sattuu ja tapahtuu, eli viranomaisten työtehtävissä, kuuluu kaikessa arvostaa ihmiselämä korkeimmalle, eikä päinvastoin.
Kyllä ON VELVOLLISUUS !!!!!!!!!!!!
"pikku " jalankulkijalle ja pyöräilijälle OPETETAAN heitä koskevat LIIKENNESÄÄNNÖT JO ALA-ASTEELLA.
Tuonkin olisit, VDUN pikku NILLI, tiennyt, JOS .... olisit suorittanut edes sen OPPIVELVOLLISUUTES!. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
SUOJATIELLÄ on täydet oikeudet, kävellä kadun ylitse turvassa, ei ole velvollisuutta enää kuikuilla yhtään mihinkään, kun on jo suojatiellä kävelemässä.
Näin sanoo TLL.EI sano, stnan IDIOOTTI !!!!!!!!!!!!!!!
"10 § (3.3.2023/333)
Esteetön kulku hälytysajoneuvolle ja kulkueelle
Tienkäyttäjän on liikenteenohjauslaitteella osoitetusta velvollisuudesta riippumatta annettava hälytysääni- ja -valomerkkejä antavalle hälytysajoneuvolle ja tällaisia merkkejä antavan poliisiajoneuvon tai Puolustusvoimien taikka Rajavartiolaitoksen ajoneuvon vetämälle saattueelle esteetön kulku. Tällöin on tarvittaessa siirryttävä sivuun tai pysähdyttävä.
Tienkäyttäjä ei saa keskeyttää eikä estää saattueen, valvotun lapsiryhmän tai järjestäytyneen kulkueen etenemistä. Tämä ei kuitenkaan koske hälytysääni- ja -valomerkkejä antavan hälytysajoneuvon kuljettajaa."
"16 §
Ajoradan ylittäminen
Jalankulkijan on ylitettävä ajorata suojatietä kulkien tai ali- tai ylikulkua käyttäen, jos sellainen on lähellä. Muuten ajorata on ylitettävä kohtisuoraan ja risteyksen vierestä, jos sellainen on lähellä.
Ajoradalle menevän jalankulkijan on noudatettava sitä varovaisuutta, jota lähestyvän ajoneuvon tai raitiovaunun etäisyys ja nopeus edellyttävät. Hänen on ylitettävä ajorata tarpeettomasti viivyttelemättä.
Ajorataan rinnastetaan tätä pykälää sovellettaessa pyörätie ja raitiotie."
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2018/20180729#L3P16
Äläkä edes KUVITTELE, haastavas raskaan kaluston ammattilaista, TLL:n tutnemisen kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suojatiellä ei ihmisten tarvitse "noudattaa varovaisuutta" , kun ovat suojatiellä, heillä on täydet oikeudet kävellä rauhassa, rennosti, omaa tahtiaan, ja omalla tyylillään, täysin turvallisesti kadun ylitse.
Näin sanoo tieliikennelaki.
Poliiseilta ajo-oikeudet pois ja virkamerkit.Tankkaa IDIOOTTI tuosta ..................
"16 §
Ajoradan ylittäminen
Jalankulkijan on ylitettävä ajorata suojatietä kulkien tai ali- tai ylikulkua käyttäen, jos sellainen on lähellä. Muuten ajorata on ylitettävä kohtisuoraan ja risteyksen vierestä, jos sellainen on lähellä.
Ajoradalle menevän jalankulkijan on noudatettava sitä varovaisuutta, jota lähestyvän ajoneuvon tai raitiovaunun etäisyys ja nopeus edellyttävät. Hänen on ylitettävä ajorata tarpeettomasti viivyttelemättä.
Ajorataan rinnastetaan tätä pykälää sovellettaessa pyörätie ja raitiotie."
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2018/20180729#L3P16 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihminen käveli suojatiellä. Onko sinulla luetun ymmärtämisen vaikeuksia ?
Suojatiellä kävelevällä on etuoikeus kävellä turvassa, rauhassa, pelkäämättä kadun ylitse.
Elämä tarkoittaa sitä, että ihmisiltä ei voi aina edellyttää, minkään lakien tietämystä ja tuntemusta, saati jatkuvaa varuillaan oloa, kun ovat muutenkin ylikuormitettuja, köyhyysongelman, ym eriarvoistamisen ja kansan kahtiajaon takia.
Poliisin velvollisuuksiin ei kuulu, suojatiellä kävelevien ihmisten ylitse ajaminen, koskaan."16 §
Ajoradan ylittäminen
Jalankulkijan on ylitettävä ajorata suojatietä kulkien tai ali- tai ylikulkua käyttäen, jos sellainen on lähellä. Muuten ajorata on ylitettävä kohtisuoraan ja risteyksen vierestä, jos sellainen on lähellä.
Ajoradalle menevän jalankulkijan on noudatettava sitä varovaisuutta, jota lähestyvän ajoneuvon tai raitiovaunun etäisyys ja nopeus edellyttävät. Hänen on ylitettävä ajorata tarpeettomasti viivyttelemättä.
Ajorataan rinnastetaan tätä pykälää sovellettaessa pyörätie ja raitiotie." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itsesuojeluvaisto riittää ei tarvitse lakia osata.
Aivan, mutta mihin on kadonnut itsesuojeluvaisto? Luulisi, että olisi ihan takaraivossa jokaisella se, että edes vilkasisi, ennen kun lähtee teitä ylittämään. Tämä muijahan meni kun joku zombie.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minustakin oli outoa uhrin käytös. Tosi piittaamatonta. Tosin nykyisenä kännykkäaikana on ollut tottuminen siihen että tyypit eivät huomioi ympäristöään töllöttäessään kännykkäänsä.
Huumeissa varmaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuullostaa siltä ,että halsuit naiselle käyvän noin.
Kyllä. Ihan oikein oli, nyt kun ei onneksi henki lähtenyt, ehtii miettiä OMAA odioottimaista käytöstään. Mitä ämmän päässä liikkui, kun ei reagoinut mitenkään? Oliko siellä heroiinia, lsd:tä vai mitä. Normaalia käytöstä ei ole paukata tielle. Normaalia ei ole se, ettei kuule ulinaa mäe vilkkuvaloja. Jopa kuuro ja sokea aistii nuo. Ja muistakaa myös se, että nyt on talvi ja liukasta. Ei pysähdy mikään.auto kuin seinään vaikka ajaa normaalisti. Kannattaa vähän funtsia tätäkin puolta, ennen kun sikana painaa tielle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
***Vielä kerran, jalankulkijallakin on velvollisuuksia.****
Jokainen, jolla on ajokortti tietää, että hälytysajoneuvolle on annettava esteetön kulku. Jos ajokorttia ei ole, niin jo oman turvallisuuden nimissä on syytä osata liikennesäännöt. Poikkeuksena ovat lapset ja lapsenmieliset, joilta ei tätä voida edellyttää.
Jos poliisi olisi kertonut oikeudessa, joo kyllä minä tahallaan ajoin naisen päälle, niin tuomiohan siitä olisi seurannut.Esteettömän kulun voi antaa sopivassa paikassa, siis voi antaa. Näin ne liikennsäännöt sanoo. Sinulta on näköjään parasta ottaa kortti pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"16 §
Ajoradan ylittäminen
Jalankulkijan on ylitettävä ajorata suojatietä kulkien tai ali- tai ylikulkua käyttäen, jos sellainen on lähellä. Muuten ajorata on ylitettävä kohtisuoraan ja risteyksen vierestä, jos sellainen on lähellä.
Ajoradalle menevän jalankulkijan on noudatettava sitä varovaisuutta, jota lähestyvän ajoneuvon tai raitiovaunun etäisyys ja nopeus edellyttävät. Hänen on ylitettävä ajorata tarpeettomasti viivyttelemättä.
Ajorataan rinnastetaan tätä pykälää sovellettaessa pyörätie ja raitiotie."Mikäs pösilö sinä olet, nuo koskevat ajoradalle menoa, suojatielle menolle on omat lakinsa.
Anonyymi kirjoitti:
Se nyt ei vain kuulu sinulle, pätkän vertaa, mitä ihmisillä on päällään ja miten he liikkuvat, kun he ylittävät suojatietä, heillä on TLL:n mukaan, oikeus saada kävellä omaa tahtiaan, turvassa ja rauhassa kadun ylitse. Piste.
Varmaan lämmittää mieltä kun on letkuruokinnassa lopun ikäänsä ja vaivoin saa silmiä liikuteltua, voi sitten itsekseen, siis jos pää vielä auttavastikkaan pelaa, miettiä että "olin kyllä oikeassa".
Ehdotan että pidat linjasi kaikissa mahdollisissa tilanteissa etkä väistä vaikka täydessä lastissa oleva tukkirekka on tulossa liukkaalla hallitsemattomasti kohti, kyllä se oikeassa olemisessa on sellaine voima että mokoma 80-tonninen jrä väistää tai pysähtyy.
Lienet innokas vihreiden ja vasemmiston kannattaja, vähän älyä mutta vastaavasti sitäkin enemmän mölyä, ihan su saarasofia joka nimeää meuhkaamistaan "rakentavaksi", ja tuo "piste" tekstin perässä kertoo älyn ja osaamisen ylivoimasta niinkuin vain aivottomalla ihmisellä voi ilmetä.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä se sinulle kuuluu, mitä ihmisillä on korvillaan tai silmillään, kun kävelevät SUOJATIELLÄ kadun ylitse. Ei yhtään mitään. Nuo nokkansa toisten asioihin työntävät, ovat äärifasisti-pörssirikollisia eli väärässä, väkivaltaisia ja vaaraksi ihmisille.
Sitten sillä ei myöskään ole mitään väliä jos joku mokomien semi-hihhuleiden yli ajaa vaikka suojatiellä, se ei kuulu simulle minkään vertaa jos et ole itse osallinen, miksi edes kirjoittelet tänne jos et ole tuo alle jäänyt urpo tai siihen törmännyt poliisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uhrin syyllistäminen on aina rikos.
Poliisin velvollisuus, varsinkin työtehtävissä, on aina arvostaa ihmiselämä kaikkein korkeimmalle, kaikin tavoin suojella elämää.>>Uhrin syyllistäminen on aina rikos<<
Aika hullunkurinen vääntö tämä, joskaan ei ainut ....kyseessä on pikemminkin osapuoli kuin uhri, sillä poliisiautolla tuskin oli tarkoitus liiskata naista..
Sinä "uhriutat" tämän naisen omalla "logiikallasi"..taito sekin.
Ehkä käsität asian, kun oikein mietit.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
SUOJATIELLÄ on täydet oikeudet, kävellä kadun ylitse turvassa, ei ole velvollisuutta enää kuikuilla yhtään mihinkään, kun on jo suojatiellä kävelemässä.
Näin sanoo TLL.Eihän se "kuikuilu" enää siellä suojatiellä autakaan mitään, kuten tässäkin casessa, vaan tulee ENNEN SILLE ASTUMISTA varmistaa tilanne, mitä tämä muija ei tehnyt....
Viittasit TieLiikenneLakiin vähän harhaanjohtavasti ja osuit siksi harhaan... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suojatiellä ei ihmisten tarvitse "noudattaa varovaisuutta" , kun ovat suojatiellä, heillä on täydet oikeudet kävellä rauhassa, rennosti, omaa tahtiaan, ja omalla tyylillään, täysin turvallisesti kadun ylitse.
Näin sanoo tieliikennelaki.
Poliiseilta ajo-oikeudet pois ja virkamerkit.Tieliikennelaki velvoittaa myös kävelijän varmistamaan, että voi turvallisesti lähteä katua ylittämään.
Ei tieliikennelaki tietenkään sano, että jalankulkija saa käyttäytyä mielivaltaisesti ja piittaamattomasti kadulla.
Jos tiedät sellaisen kohdan , kerro ihmeessä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi prkl, kuulokkeiden käyttö ei ole kiellettyä kävellessä, eikä edes autolla ajaessa. Kävelijä olisi voinut olla vaikka kuuromykkäsokea, joten miten olisi voinut havaita lähestyvän hälytysajoneuvon?
"Olisi voinut olla.."...-kas kun ei vielä äiskältä karannut konttaava vauva - kyllä se on kivaa kaikilla WHATABOUTismeilla muuttaa asiaa , jotta pääsee kiihkossaan haluamansa totuuden äärelle, lääh puuh..
Ei ollut kuuromykkäsokea vaan tiettävästi kaikilla aisteilla varustettu ihminen, joka laiminlöi terveen järjen käytön...sai maksaa pahasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
V..un idiootti. Miten kiellät kuuroa kuulemasta? Missä lakipykälässä kuulokkeiden käyttö on kielletty?
>>Missä lakipykälässä kuulokkeiden käyttö on kielletty?<<
Eihän se ole tässä pointti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä jos olisit lukenut tieliikennelain ennen kommenttia. Eli hälytysajossa olevan poliisin ei tarvitse noudattaa liikennesääntöjä, tosin noudatettava erityistä varovaisuutta. Ja tuomiohan ei ole lainvoimainen eli mennee hovioikeuteen. Ja onnettomuutahan ei olisi tapahtunut jos jalankulkija olisi katsonut oikealle, minä ainakin olisin.
Myös hälytysajossa olevan paskalakin pitää noudattaa liikennesääntöjä,siihen poliisin toiminta perustuu liiennesääntöjen tarkkaan ja tunnoliseen noudattamiseen,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HÄLYTYSAJO, Vilkut ja sirrat päällä.
Ämmä ei edes vilkaissut mihinkään suuntaa vaan idioottipösilönä painoi tielle, KUULOKKEET KORVISSA.
Ihan oikea päätös.Poika olepas vaiti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
poliisilta ajokortti hyllylle
saa kävellä virkatehtävässäOlet oikeassa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei noudattanut erityistä varovaisuutta missään mielessä.
Paremminkin ei noudattanut lainkaan varovaisuutta.Tietävätkö esim. rasismikortti-maahanmuuttajat, mitä outo, odottamanne "varovaisuus" tarkoittaa ja miksi sitä ei edellytetä ratin takana olijoilta ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
poliisilta ajokortti hyllylle
saa kävellä virkatehtävässäToivottavasti tuolla sinun asenteellasi et joudu koskaan soittamaan poliisia paikalle
- Anonyymi
Oliko pikku LEIKKOKULLILLA muuta?.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suojatiellä ei ihmisten tarvitse "noudattaa varovaisuutta" , kun ovat suojatiellä, heillä on täydet oikeudet kävellä rauhassa, rennosti, omaa tahtiaan, ja omalla tyylillään, täysin turvallisesti kadun ylitse.
Näin sanoo tieliikennelaki.
Poliiseilta ajo-oikeudet pois ja virkamerkit.PASKAPUHETTA !!!!!!!!!!!!!
- Anonyymi
Sitä saat, AJO-OIKEUDETON pikku NILLI toivoa, koko tarmollas. Käytä siihen koko surkea ja lyhyt LOPPUELÄMÄS.
Minä kun en tötöile liikenteessä. En jalankulkijana, enkä kuljettajana.
- Anonyymi
Kyllä tuolle naiselle pitää asettaa korvausvelvollisuus poliisiajoneuvon vaurioista ja sakkoa törkeästä liikenteen vaarantamisesta suojatiellä kävelemisestaä. samoin korvaus konstaapeleille tuottamastaan pahasta mielestä. se on maan tapa.
- Anonyymi
Olen samaa mieltä, mutta lisäksi yhdyskuntapalvelua. Jatkossa oppii, sai vielä toisen mahdollisuuden
- Anonyymi
Että Tuo on uutisissa, kaikki jo nähny sen. Miks uutisia linkkaat, nolo🙈
- Anonyymi
No siksi että sinä saat päteä🙈
- Anonyymi
Korvanapit kiellettävä yleisillä paikoilla!
Voi vaikka mitä käydä, eikä kuule Mitään!!!- Anonyymi
Onko kiellettävä myös liikkuminen kuulovammaisilta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko kiellettävä myös liikkuminen kuulovammaisilta?
Kuulovammaisilla kääntyy pää, näkövammaisilla toimii korvat. Oletko muuten nähnyt yhdenkään näkövammaisen kävelevän laput korvilla? Et varmasti.
Nämä ns normaalit ei näe eikä kuule, niskat ei taivu mihinkään suuntaan eli ovat pahasti aidti- ja niskavammaisia.
Katso video, näet ettei tuo ämmä reagoi mitenkään muuhun liikenteeseen, ei vaikkei olisi edes hälytysajoneuvoa tullut sirrat ja vilkut päällä. Ne sirrat on niin kamalaäänisiä ja kaupungissa kaikuu vielä kovempaa, että täysin umpikuurokaan ei voi olla niitä aistimatta.
Nyt on akalla aikaa fundeerata, oliko fiksu temppu siltä. Mitään sympatioita en näitä idioottikävelijöitä ja -fillatisteja kohtaan en tunne. Näiden idioottien takia moni autoilija saa turhaan ranqaistuksia vaikka syy löytyy noista idiooteista ja noita idiootteja pitäisi rangaista. Tieliikennelait koskee myös noita idiootteja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko kiellettävä myös liikkuminen kuulovammaisilta?
Valot kyllä vilkkuva että jokainen näkee , myös kuulovammainen
- Anonyymi
Oikeus on hävinnyt, taas.
- Anonyymi
Ei ole. Mitä ajattelet siitä että aikuinen henkilö vain ryntää tielle mistään mitään piittaamatta?
Kyllä varovaisuus on oltava aivan kaikilla tiellä liikkujilla. Tuossa tapauksessa se täysin laiminlyötiin. Turvallisuus on yhteispeliä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole. Mitä ajattelet siitä että aikuinen henkilö vain ryntää tielle mistään mitään piittaamatta?
Kyllä varovaisuus on oltava aivan kaikilla tiellä liikkujilla. Tuossa tapauksessa se täysin laiminlyötiin. Turvallisuus on yhteispeliä.IHMISELÄMÄ on sellaista, IHMISET ELÄVÄT ja elämässä sattuu ja tapahtuu aina, ei kansalaisten tehtävä ole jatkuvasti pelätä ja olla varuillaan, vaan elää vapaasti ja onnellisina, nauttia elämästä.
Poliisin velvollisuus virkatehtävissä, sen sijaan on aina ja joka tilanteessa, kunnioittaa ja suojella ihmiselämiä, kaikin mahdollisin tavoin. Jos ei kykene hälyytystehtävään suorittamaan, vaarantamatta ihmishenkiä, on erotettava.
- Anonyymi
On ne kusipäitä, mutta eihän niitä tuomita edes putkamurhista.
Ei hälytyslaitteet poista velvollisuutta estää onnettomuudet, ei autoilijatkaan huomaa läheskään aina hälytysvaloja, eikä ääni välttämättä kuulu autoon. Yhtä hyvin kävelijä olisi voinut olla kuuro, heikkokuuloinen vanhus tai pieni lapsi, voi olla myös muuta melua.
Jos on kiireinen hälytys niin pitää olla sitäkin tarkkaavaisempi että pääsee perille, nyt tehtävä jäi kesken ja vammauttamansa naisen lisäksi puukotuskin sai jatkua aivan rauhassa.
Toivottavasti syyttäjä vie asian vaikka korkeimpaan oikeuteen, jotain rajaa noiden kyttien välinpitämättömyyteen, kaahailuun, ihmisten vammauttamiseen ja murhiin.- Anonyymi
hankkikaa uudet sähkökopterit ja lentäkää droneilla ilmassa
- Anonyymi
Älytöntä lipeviä lakimiehiä enempää rahoittaa. Ne ketkut kyllä ahneuttaan pyörittelevät asiaa niin kauan kuin mahdollista, rikastuakseen lisää.
- Anonyymi
On ne kusipäitä, mutta eihän niitä tuomita edes putkamurhista.
Onko pakko mennä putkaan,dille. - Anonyymi
Juurikin niin ja jos näyttää siltä, ettei kykene suorittamaan hälyytystehtävää, vaarantamatta ihmishenkiä, siitä pitää ilmoittaa poliisin- ja hälyytyskeskukseen, että lähettävät sinne tehtävään jonkun joka osaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
hankkikaa uudet sähkökopterit ja lentäkää droneilla ilmassa
Kuvatkaa aina kaikki poliisien tekemiset, sen tuosta jokainen oppii, kuvatkaa ne mahdollisimman tarkkaan ja laittakaa heti someen, etteivät ehdi kieltää, tai estää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On ne kusipäitä, mutta eihän niitä tuomita edes putkamurhista.
Onko pakko mennä putkaan,dille.Joo uhrien syyllistäminen tästä vielä puuttuikin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo uhrien syyllistäminen tästä vielä puuttuikin.
Tai siis yhden ihmisen syyllistäminen, yhdenhän ihmiselämän nuo vaaransivat vakavasti, osaamattomat poliisit. Pois viralta heti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuvatkaa aina kaikki poliisien tekemiset, sen tuosta jokainen oppii, kuvatkaa ne mahdollisimman tarkkaan ja laittakaa heti someen, etteivät ehdi kieltää, tai estää.
Arvapppa. stnan RÄÄPÄLE, mitä sellaisesta kaltaiselles seuraa ........?.
- Anonyymi
Kävelee huppu päässä, kuulokkeet korvilla ja omissa ajatuksissaan vain suoraan eteenpäin katsoen, vaikka sieltä voisi olla tulossa vaikka hälytysajoneuvo!
- Anonyymi
Talvella ihmisillä on huppu päässä ja kuulokkeiden käyttö on aivan sallittua. Päälleajoa ei sen sijaan voi perustella millään muulla kuin äärimmäisellä välinpitämättömyydellä. Suojatien merkkikin oli havaittavissa jo kaukaa.

Aina ei kannata elämässä olla oikeassa.

Liikenteessä ei voi vaan yksinkertaisesti voi kävellä ilman että ei havainnoi ympäristöä. Jalankulkijan oma vika selvästi.
- Anonyymi
Suurinosa lapsista kulkee tuolla tavalla suojatielle.
Fillarilla, ilman käsiä, puhelinta tuijottaen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Talvella ihmisillä on huppu päässä ja kuulokkeiden käyttö on aivan sallittua. Päälleajoa ei sen sijaan voi perustella millään muulla kuin äärimmäisellä välinpitämättömyydellä. Suojatien merkkikin oli havaittavissa jo kaukaa.
Lueppa nyt ensin hälytysajossa olevien oikeudet. Älä tuo tyhmyyttäsi esiin noin selkeäshi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lueppa nyt ensin hälytysajossa olevien oikeudet. Älä tuo tyhmyyttäsi esiin noin selkeäshi.
No, laitetaan suojatien eteen kyltti ”Kulku omalla vastuulla”
JA PERÄÄN PIENELLÄ TEKSTILLÄ
”Hälytysajoneuvolla olevien oikeudet”
Kuulostaa jotenkin PCR testiltä
ja ne ns. kadonnut Nürnbergin säännöstö
”koehenkilön suostumus” - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Talvella ihmisillä on huppu päässä ja kuulokkeiden käyttö on aivan sallittua. Päälleajoa ei sen sijaan voi perustella millään muulla kuin äärimmäisellä välinpitämättömyydellä. Suojatien merkkikin oli havaittavissa jo kaukaa.
>>kuulokkeiden käyttö on aivan sallittua. << (Käsillä käveleminen takaperinkin on ,..sallittua.)
Ei kukaan täysjärkinen käytä niitä kuulokkeita liikenteen seassa kävellessään! Ja noin kävi! - Anonyymi
kotiin on päästävä, mitä vastaan sinulla on siitä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Talvella ihmisillä on huppu päässä ja kuulokkeiden käyttö on aivan sallittua. Päälleajoa ei sen sijaan voi perustella millään muulla kuin äärimmäisellä välinpitämättömyydellä. Suojatien merkkikin oli havaittavissa jo kaukaa.
Minäkin kävelen talvisin huppu päässä, kuulokkeita en käytä liikkeellä ollessani, koska ne näyttää todella idioottimaiselta, mutta hupusta huolimatta minulla pää vielä kääntyy.
Oli ihan oikein tolle muijalle, että sai kunnolla siipeensä, onneksi ei kuollut, nyt on aikaa miettiä omaa idioottimaisuuttaan ja toivottavasti näyttävät muijalle videon, niin josko minkäänlaista ajatusta pyörisi päässä?? Tuskinpa, vaikutti todella tyhmältä ämmältä. Sitä saa, mitä tilaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, laitetaan suojatien eteen kyltti ”Kulku omalla vastuulla”
JA PERÄÄN PIENELLÄ TEKSTILLÄ
”Hälytysajoneuvolla olevien oikeudet”
Kuulostaa jotenkin PCR testiltä
ja ne ns. kadonnut Nürnbergin säännöstö
”koehenkilön suostumus”Siinä kun latelet tyhmyyksiäsi, voinet lukea netistä hälytysajoneuvojen oikeudet, siis hälytysajossa olevien, olisit hiukan viisaampi. Samalla voit lukea ohjeet, miten muiden tiellä liikkuvien tulee kohdata hälytysajoneuvot. Kaikki löytyy kyllä netistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Liikenteessä ei voi vaan yksinkertaisesti voi kävellä ilman että ei havainnoi ympäristöä. Jalankulkijan oma vika selvästi.
Poliisin vika yksiselitteisesti, karmea tapaus. Jos olisi varonut - kuten tuossa kohdassa kuuluu - olisi ehtinyt sinne minne oli menossa ja "menettänyt" ajassa ehkä viisi sekuntia jos sitäkään.
Mutta niinhän se on, että poliisi on myös ihminen, on varmaan jännittänyt tilanne eikä ole huomannut noudattaa varovaisuutta.
Ehkä pitäisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aina ei kannata elämässä olla oikeassa.
Jos terve järki puuttuu, ei voi mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Talvella ihmisillä on huppu päässä ja kuulokkeiden käyttö on aivan sallittua. Päälleajoa ei sen sijaan voi perustella millään muulla kuin äärimmäisellä välinpitämättömyydellä. Suojatien merkkikin oli havaittavissa jo kaukaa.
Koita ny VITUN IDOOTTI ja viimein tajuta, että jalankulkijallakin ON VELVOLLISUUKSIA!.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poliisin vika yksiselitteisesti, karmea tapaus. Jos olisi varonut - kuten tuossa kohdassa kuuluu - olisi ehtinyt sinne minne oli menossa ja "menettänyt" ajassa ehkä viisi sekuntia jos sitäkään.
Mutta niinhän se on, että poliisi on myös ihminen, on varmaan jännittänyt tilanne eikä ole huomannut noudattaa varovaisuutta.
Ehkä pitäisi.Ei. Haluan nähdä sen tilanteen ja sun ilmeen, kun sinua palestiinalainen hamas-terroristi puukottelee iloisesti kadulla ja joku soittaa poliisin paikalle. Ja sitten se poliisi pysähtelee kiltisti jokaisen suojatien edessä, hidastaa kaupungissa jokaiseen liikennemerkkiin, ja yhtäkkiä se 2 minuutin vasteaika onkin noin 15 min. Ei se autokaan teleporttaudu täyteen vauhtiin jokaisen hidasetuksen jälkeen heti, vaan kiihdytys vaatii aikaa, ja jos voi ajaa "lujaa" vain suojateiden/risteyksien välin, niin todellisuus on niin, että 200m välissä lähdetään nolla-vauhdista, kiihdytetään max 60km/h:on ja sitten alkaakin jo jarruttelu, ja kuuttakymppiä ehdittiin ajaa max 1 sekunti, ehkä 20m. Keskimääräinen nopeus välillä on ehkä 20km/h.
Sitten ehkä tulet toisiin ajatuksiin, kun näet poliisiauton siellä etäisyydessä tulevan kiltisti hissukseen, ja sulla on veitsi munuaisessa pystyssä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Liikenteessä ei voi vaan yksinkertaisesti voi kävellä ilman että ei havainnoi ympäristöä. Jalankulkijan oma vika selvästi.
IHMISET ovat IHMISIÄ, heillä voi olla vaikka mitä tilanteita, sairauksia, vammoja, ikää, ym eikä ihmisillä ole velvollisuutta, kulkea huputtomina, kuulookkeettomina, jatkuvasti varuillaan ja peloissaan. Sitä varten suojatiet ovat, että ihmiset voivat turvallisesti ylittää kadun.
Poliisien virhe on uhannut ihmiselämää, on selkeää osaamattomuutta ja vakava rikos, josta kuuluu tuomita ja erottaa virasta, jota eivät selkeästi osanneet. Hälyytysajoneuvojen rattiin saa päästää vain sellaisia poliiseja, jotka kunnioittavat ja arvostavat ihmiselämää yli kaiken. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurinosa lapsista kulkee tuolla tavalla suojatielle.
Fillarilla, ilman käsiä, puhelinta tuijottaen.Autojen alle suurin osa lapsista kuolee, kun itsestään liikoja luulevat, autoon liimautuneet ihmisvihaajat, luulevat että muu maailma on heitä varten, eivätkä osaa arvostaa ihmiselämiä yhtään. Kortit pois sellaisilta heti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lueppa nyt ensin hälytysajossa olevien oikeudet. Älä tuo tyhmyyttäsi esiin noin selkeäshi.
Hälyytysajoneuvolla ei ole oikeutta, uhata ihmishenkiä ja vaarantaa elämää.
Jos ei kykene hoitamaan hälyytystehtävää, vaarantamatta ihmishekiä, pitää luovuttaa poliisin virkamerkki ja ajokortti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>kuulokkeiden käyttö on aivan sallittua. << (Käsillä käveleminen takaperinkin on ,..sallittua.)
Ei kukaan täysjärkinen käytä niitä kuulokkeita liikenteen seassa kävellessään! Ja noin kävi!Sinä tuskin olet pätevä kertomaan, kuka on täysijärkinen ja kuka ei. Vapaissa demokratioissa ja oikeusvaltioissa, ihmiset ovat turvassa suojatiellä, he saavat kulkea vaikka kattila päässä ja tukkia korvansa pumpulilla, eikä kenelläkään ole oikeutta puuttua siihen, saati ajaa päälle, varsinkaan viranomaisen, jonka tehtävän ytimessä, pitäisi olla ihmiselämien suojeleminen aina ja kaikin mahdollisin tavoin.
Hälyytystehtävän suorittaminen on keskeytettävä ja soitettava toinen hälyytystehtävään, jos ongelmia, eikä ehdi, eikä osaa hoitaa tehtävää vaarantamatta lisää ihmishenkiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poliisin vika yksiselitteisesti, karmea tapaus. Jos olisi varonut - kuten tuossa kohdassa kuuluu - olisi ehtinyt sinne minne oli menossa ja "menettänyt" ajassa ehkä viisi sekuntia jos sitäkään.
Mutta niinhän se on, että poliisi on myös ihminen, on varmaan jännittänyt tilanne eikä ole huomannut noudattaa varovaisuutta.
Ehkä pitäisi.Aivan ja kun ei kyennyt hoitamaan sitä hälyytystehtävää, vaarantamatta ihmishenkiä, olisi pitänyt soittaa keskukseen, että lähettävän osaavia hälyytystehtäviin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koita ny VITUN IDOOTTI ja viimein tajuta, että jalankulkijallakin ON VELVOLLISUUKSIA!.
Vapaissa demokratioissa ja oikeusvaltioissa, IHMISELÄMÄÄN on oikeus, kaikkine puutteineen, tietämättömyyksineen, vammoineen ja virheineen
Oikeusvaltioissa poliisi-viranomaisen VELVOLLISUUS, on kunnioittaa, arvostaa ja suojella IHMISELÄMÄÄ kaikissa tilanteissa. Jos ei kykene hoitamaan hälyytystehtävää, vaarantamatta ihmishenkiä, pitää luovuttaa poliisin virkamerkki ja erota, tai tulla erotetuksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä kun latelet tyhmyyksiäsi, voinet lukea netistä hälytysajoneuvojen oikeudet, siis hälytysajossa olevien, olisit hiukan viisaampi. Samalla voit lukea ohjeet, miten muiden tiellä liikkuvien tulee kohdata hälytysajoneuvot. Kaikki löytyy kyllä netistä.
Kysyin juristilta, hän sanoi, että suojatiellä kävellyt on oikeassa, poliisi väärässä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poliisin vika yksiselitteisesti, karmea tapaus. Jos olisi varonut - kuten tuossa kohdassa kuuluu - olisi ehtinyt sinne minne oli menossa ja "menettänyt" ajassa ehkä viisi sekuntia jos sitäkään.
Mutta niinhän se on, että poliisi on myös ihminen, on varmaan jännittänyt tilanne eikä ole huomannut noudattaa varovaisuutta.
Ehkä pitäisi.jalankulkijakin on voinut jännittää ja panikoida hälyytysajoneuvon äänestä, niin monelle käy, jos on itse joutunut joskus onnettomuuteen, voi hälyytysajoneuvon ääni laukaista paniikkireaktion, tämäkin pitäsi hälyytysajoneuvojen ratissa, tietää ja osata ottaa huomioon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei. Haluan nähdä sen tilanteen ja sun ilmeen, kun sinua palestiinalainen hamas-terroristi puukottelee iloisesti kadulla ja joku soittaa poliisin paikalle. Ja sitten se poliisi pysähtelee kiltisti jokaisen suojatien edessä, hidastaa kaupungissa jokaiseen liikennemerkkiin, ja yhtäkkiä se 2 minuutin vasteaika onkin noin 15 min. Ei se autokaan teleporttaudu täyteen vauhtiin jokaisen hidasetuksen jälkeen heti, vaan kiihdytys vaatii aikaa, ja jos voi ajaa "lujaa" vain suojateiden/risteyksien välin, niin todellisuus on niin, että 200m välissä lähdetään nolla-vauhdista, kiihdytetään max 60km/h:on ja sitten alkaakin jo jarruttelu, ja kuuttakymppiä ehdittiin ajaa max 1 sekunti, ehkä 20m. Keskimääräinen nopeus välillä on ehkä 20km/h.
Sitten ehkä tulet toisiin ajatuksiin, kun näet poliisiauton siellä etäisyydessä tulevan kiltisti hissukseen, ja sulla on veitsi munuaisessa pystyssä.Sitä toivettasi vartenhan, te äärioikeiston pörssirikolliset, rasismikortti-maahanmuuttoa moninkertaistatte. Luulitko ettemme tienneet.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17896806/itavallassa-prideen-hyokanneilla-aarifasisteilla-yhteyksia-aariislamisteihin#comment-121449464 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vapaissa demokratioissa ja oikeusvaltioissa, IHMISELÄMÄÄN on oikeus, kaikkine puutteineen, tietämättömyyksineen, vammoineen ja virheineen
Oikeusvaltioissa poliisi-viranomaisen VELVOLLISUUS, on kunnioittaa, arvostaa ja suojella IHMISELÄMÄÄ kaikissa tilanteissa. Jos ei kykene hoitamaan hälyytystehtävää, vaarantamatta ihmishenkiä, pitää luovuttaa poliisin virkamerkki ja erota, tai tulla erotetuksi.Nyt se turpas kii, stnan pikku NILLI ja mene lukemaan jalankulkijan velvollisuudet TIELIIKENNELAISTA !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Talvella ihmisillä on huppu päässä ja kuulokkeiden käyttö on aivan sallittua. Päälleajoa ei sen sijaan voi perustella millään muulla kuin äärimmäisellä välinpitämättömyydellä. Suojatien merkkikin oli havaittavissa jo kaukaa.
Järjen käyttö on sallittua sekä toivottavaa, nämä haahuilevat zombit eivät kuulu liikenteeseen, jossa pitää seurata ympäristöä. No luonto kyllä hoitelee nämä märehtijät juuri tällä tavalla, toivottavasti säästyi myös hälyn kohde hengissä.
- Anonyymi
Huomiovalo (oranssi), joka vilkkuu kun jalankulkija lähestyy tai on ylittämässä suojatietä, on lähes koko videon ajan nähtävissä. Poliisilta törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista.
- Anonyymi
Vilkkuu missä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vilkkuu missä?
Suojatie liikennemerkin yläpuolella
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suojatie liikennemerkin yläpuolella
kyllä selvästi näkyvissä on
- Anonyymi
Vilkkuu silloinkin kun ketään ei ole ylittämässä tietä pelkkä huomiovalo suojatien tunnistamista varten t:oululainen
- Anonyymi
HÄLYTYSAJO!! Jos ajat autoa ja takaasi tulee poliisi tai ambulanssi, on sinun annettava tietä mahdollisuuksien mukaan. Onko niin vaikea ymmärtää itsestään selvyyksiä?
Katso tuo video, josta mm näkyy selvästi, että muut autoilijat väistää, mutta tuo ämmä kävelee huppu silmillä vilkasematta mihinkään suuntaa. Olimyös kuulokkeet korvilla.
Näistä kuulokeapinoista saa "nauttia" jokainen, kun eivät näe eikä kuule. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HÄLYTYSAJO!! Jos ajat autoa ja takaasi tulee poliisi tai ambulanssi, on sinun annettava tietä mahdollisuuksien mukaan. Onko niin vaikea ymmärtää itsestään selvyyksiä?
Katso tuo video, josta mm näkyy selvästi, että muut autoilijat väistää, mutta tuo ämmä kävelee huppu silmillä vilkasematta mihinkään suuntaa. Olimyös kuulokkeet korvilla.
Näistä kuulokeapinoista saa "nauttia" jokainen, kun eivät näe eikä kuule.Ei tarvitse antaa tietä, sitä ei ees suositella nykyään. Ainoa mitä pyydetään tekemään on laittaa hätävilkut päälle kun huomaa hälytysajoneuvon lähestyvän. Se on merkki häläyysajoneuvon kuljettjalle että heidät on havaittu.
Sitten pari asia, huppu silmillä klkemninen ei ole kiellettyä, eikä kuulokkeitten pitäminen. Poliisi ei noudatanut erityistä varovaisuutta hälytystehtäväsä, joten sakkotuomio on paikallaan.
Jos uto on pysähtyneenä suojatien eteen, ei sitä saa ohitta pysäytämäätä. _Tuon on niin vakava virhe että tavlliselta auoilijalta lähtee kortti kuivumaan, nähty on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tarvitse antaa tietä, sitä ei ees suositella nykyään. Ainoa mitä pyydetään tekemään on laittaa hätävilkut päälle kun huomaa hälytysajoneuvon lähestyvän. Se on merkki häläyysajoneuvon kuljettjalle että heidät on havaittu.
Sitten pari asia, huppu silmillä klkemninen ei ole kiellettyä, eikä kuulokkeitten pitäminen. Poliisi ei noudatanut erityistä varovaisuutta hälytystehtäväsä, joten sakkotuomio on paikallaan.
Jos uto on pysähtyneenä suojatien eteen, ei sitä saa ohitta pysäytämäätä. _Tuon on niin vakava virhe että tavlliselta auoilijalta lähtee kortti kuivumaan, nähty on."Sitten pari asia, huppu silmillä kulkemninen ei ole kiellettyä, eikä kuulokkeitten pitäminen. "
Kuten yllä todettiin, ei kukaan järkevä ihminen pidä kuulokkeita liikenteessä, hölmö tapa!
Onko sinulla jokin muutenkin vihamielinen asenne poliisia kohtaan, kun syyllistä puolustat? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tarvitse antaa tietä, sitä ei ees suositella nykyään. Ainoa mitä pyydetään tekemään on laittaa hätävilkut päälle kun huomaa hälytysajoneuvon lähestyvän. Se on merkki häläyysajoneuvon kuljettjalle että heidät on havaittu.
Sitten pari asia, huppu silmillä klkemninen ei ole kiellettyä, eikä kuulokkeitten pitäminen. Poliisi ei noudatanut erityistä varovaisuutta hälytystehtäväsä, joten sakkotuomio on paikallaan.
Jos uto on pysähtyneenä suojatien eteen, ei sitä saa ohitta pysäytämäätä. _Tuon on niin vakava virhe että tavlliselta auoilijalta lähtee kortti kuivumaan, nähty on.jos poliisi teki oikein kun ajoi päälle, miksi he pysähtyivät?
olisivat paenneet vain tapahtuma paikalta minne olivat menossa
ja asia unohdettaisiin sillä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tarvitse antaa tietä, sitä ei ees suositella nykyään. Ainoa mitä pyydetään tekemään on laittaa hätävilkut päälle kun huomaa hälytysajoneuvon lähestyvän. Se on merkki häläyysajoneuvon kuljettjalle että heidät on havaittu.
Sitten pari asia, huppu silmillä klkemninen ei ole kiellettyä, eikä kuulokkeitten pitäminen. Poliisi ei noudatanut erityistä varovaisuutta hälytystehtäväsä, joten sakkotuomio on paikallaan.
Jos uto on pysähtyneenä suojatien eteen, ei sitä saa ohitta pysäytämäätä. _Tuon on niin vakava virhe että tavlliselta auoilijalta lähtee kortti kuivumaan, nähty on.Tottakai tavalliselta autoilijalta lähtee kortti kuivumaan. Sehän on selkeä rikos. Minulla ei ole sinisiä vilkkuvaloja eikä sireenejä, että joku tollo kävelijä/fillaristi aistisi minua millään muotoa, mutta näitä hälytysajoissa olevia ei kertakaikkiaan voi olla näkemättä ja kuulematta! Tuo ämmähän oli varmaan aineissa, kun ei minkäänlaista reagtiota. Ei edes vilkaissut, joka on minusta aika normaali reagtio kelle vaan liikenteessä. Nistille ihan oikein.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tarvitse antaa tietä, sitä ei ees suositella nykyään. Ainoa mitä pyydetään tekemään on laittaa hätävilkut päälle kun huomaa hälytysajoneuvon lähestyvän. Se on merkki häläyysajoneuvon kuljettjalle että heidät on havaittu.
Sitten pari asia, huppu silmillä klkemninen ei ole kiellettyä, eikä kuulokkeitten pitäminen. Poliisi ei noudatanut erityistä varovaisuutta hälytystehtäväsä, joten sakkotuomio on paikallaan.
Jos uto on pysähtyneenä suojatien eteen, ei sitä saa ohitta pysäytämäätä. _Tuon on niin vakava virhe että tavlliselta auoilijalta lähtee kortti kuivumaan, nähty on.Akka yritti itsaria.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sitten pari asia, huppu silmillä kulkemninen ei ole kiellettyä, eikä kuulokkeitten pitäminen. "
Kuten yllä todettiin, ei kukaan järkevä ihminen pidä kuulokkeita liikenteessä, hölmö tapa!
Onko sinulla jokin muutenkin vihamielinen asenne poliisia kohtaan, kun syyllistä puolustat?koeta nyt käsittää etä nuo hölmöt tavat eivät ole killettyjä, sen sijaan hälytystehtävässä olevalta poliisilta edellytetään erityistä varovaisuutta. Itse tää syyllisiä puolustat. No jutu mnee ylemmille oikeusasteille ja poliisi saa taatusti sakot
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Akka yritti itsaria.
Valuutuspetosta joidenkin hyödyksi?
- Anonyymi
Se oranssi valo, vilkkuu siinä Saaristonkadun ja Koulukadun risteyksessä 24/7/365. On vilkkunut jo liki 40 vuotta.
Se ei silti poista jalankulkijalta VASTUUTA LIIKENTEESSÄ!. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jos poliisi teki oikein kun ajoi päälle, miksi he pysähtyivät?
olisivat paenneet vain tapahtuma paikalta minne olivat menossa
ja asia unohdettaisiin silläHyvä ehdotus,Venäjällä sellainenkin onnistuu.
Kävelijän kannattaa mennä kokeilemaan sinne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valuutuspetosta joidenkin hyödyksi?
Taitavat vakuutus-ym petoksia tehtailevat, istua siskoja hakkaamalla saaduissa mersuissa, vaatimassa kaikkia kaikkialla, pelkäämään heitä, kun itse ovat niin peloissaan, kun tietävät tehneensä pahasti väärin.
https://www.aamulehti.fi/lukijalta/art-2000009926252.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se oranssi valo, vilkkuu siinä Saaristonkadun ja Koulukadun risteyksessä 24/7/365. On vilkkunut jo liki 40 vuotta.
Se ei silti poista jalankulkijalta VASTUUTA LIIKENTEESSÄ!.No jos 40 vuotta on korjaamatta liikennevalo, on vastuu jo kaupungilla, mutta ei sekään oikeuta ajamaan suojatietä ylittävän jalankulkijan päälle, varsinkaan poliisiautolla.
- Anonyymi
Poliisilla on oikeus hälyytysajossa ajaa suojatiellä kulkevan jalankulkijan päälle. Toivottavasti jalankulkija sai aimo sakon estettyään hälytysajoneuvon vapaata kulkua.
- Anonyymi
OULU SAA SUOMEN TYHMIN KUNTA TITTELIN
- Anonyymi
Tuo möläytys tuli modelta.
- Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18038008/naisviha-elakelaiskoyhia-kohtaan-on-aariliikkeiden-primus-motor#comment-123452021
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18123515/porssirikollishallitus-valevastustaa-itarajan-rasismikortti-maahanmuuttoa
Rasismikortilla maahanmuuton MONINKERTAISTAMINEN käynnissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
OULU SAA SUOMEN TYHMIN KUNTA TITTELIN
Aivan varmasti tyhmin paikka Suomessa, Oulu.
- Anonyymi
Näin uutisen lukeneena, hämmennyin. sillä mikäli hälyytys ajoneuvo ajaa pillit ja merkkivalot villkuen. tai siis lähestyy. niin sen yleensä kyllä kuulee ja osaa varautua väistäämään. näin ei nyt tapahtunut. mistä lie johttuu?
Tiedän kuinka välinpitämättömiksi noin yleisellä atsolla ihmiset on tulleet. vähän joka asiassa. mielestäni tässä jutussa se laiminlyöjä on kyllä tuo uhri. eli nainen joka jäi alle tai sai osuman, hän ei katsonut vasempaan ei oikeaan ei välittänyt niistä hälyytys ajoneuvon äänistä jotka normi ihminen kyllä erottaa ja kuulee.- Anonyymi
Uutisessa kerrottiin, että muijalla oli kuulokkeet korvilla.
Akka saa syyttää itseään. Ihan oikein sille. - Anonyymi
Jalankulkija luotti siihen, että suojatien eteen pysähtynyttä autoa ei kukaan lähde ohittamaan tieliikennelain vastaisesti.
Poliisiauto ajoi huomattavaa ylinopeutta, kuljettaja ei hallinnut autoa, ei edes yrittänyt varoa jalankulkijoita suojatiellä.
Toivottavasti tuomiosta valitetaan ja tehdään myös lakimuutos. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uutisessa kerrottiin, että muijalla oli kuulokkeet korvilla.
Akka saa syyttää itseään. Ihan oikein sille.Uutisetkin osaavat erehtyä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jalankulkija luotti siihen, että suojatien eteen pysähtynyttä autoa ei kukaan lähde ohittamaan tieliikennelain vastaisesti.
Poliisiauto ajoi huomattavaa ylinopeutta, kuljettaja ei hallinnut autoa, ei edes yrittänyt varoa jalankulkijoita suojatiellä.
Toivottavasti tuomiosta valitetaan ja tehdään myös lakimuutos.jos tie olisi leveämpi kuten toisissa maissa, niin poliisi olisi kerennyt nähdä
mutta kun tie on hädin tuskin auton levyinen, niin mitään keretty tekemään - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jalankulkija luotti siihen, että suojatien eteen pysähtynyttä autoa ei kukaan lähde ohittamaan tieliikennelain vastaisesti.
Poliisiauto ajoi huomattavaa ylinopeutta, kuljettaja ei hallinnut autoa, ei edes yrittänyt varoa jalankulkijoita suojatiellä.
Toivottavasti tuomiosta valitetaan ja tehdään myös lakimuutos.Hälytysajo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jalankulkija luotti siihen, että suojatien eteen pysähtynyttä autoa ei kukaan lähde ohittamaan tieliikennelain vastaisesti.
Poliisiauto ajoi huomattavaa ylinopeutta, kuljettaja ei hallinnut autoa, ei edes yrittänyt varoa jalankulkijoita suojatiellä.
Toivottavasti tuomiosta valitetaan ja tehdään myös lakimuutos.Ai että entistä enemmän voisi röyhkeillä liikenteessä? Pitää kiinni oikeuksistaan viimeiseen asti järkeä käyttämättä. Sitten kun kolahtaa on ikävää selvitellä, kuka oli oikeassa. Ja niitä osumia alkaa tulla entistä enemmän koska ihmiset ovat muuttuneet kummallisiksi. Eivät huomioi toisiaan ja ovat erittäin itsekkäitä.
Hälytysajoneuvoille tulee antaa tietä, se on selvä. Typerästi toimineella eukolla oli onnea matkassaan. Toivoyttavasti asennevamma on korjautunut. Liekö ollut samanlainen ratissa?
Mitäkän vakuutusyhtiö tuumaisi jos korvaushakemuksia laittaa? Ei varmaan kovin suopea ole. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jos tie olisi leveämpi kuten toisissa maissa, niin poliisi olisi kerennyt nähdä
mutta kun tie on hädin tuskin auton levyinen, niin mitään keretty tekemäänHyvä huomio. Tosiaan, katu on erityisen kapea. Siinä tehokkuutta hakeville suunnittelijoille viestiä että liiallisuuksiin ei pidä mennä, siitä on haittaa. (Ahtaudesta yleensä on, joka tapauksessa.)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jalankulkija luotti siihen, että suojatien eteen pysähtynyttä autoa ei kukaan lähde ohittamaan tieliikennelain vastaisesti.
Poliisiauto ajoi huomattavaa ylinopeutta, kuljettaja ei hallinnut autoa, ei edes yrittänyt varoa jalankulkijoita suojatiellä.
Toivottavasti tuomiosta valitetaan ja tehdään myös lakimuutos.Toivottavasti tuomiosta valitetaan ja tehdään myös lakimuutos.
Naamioituneena kulkeminen kiellettävä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai että entistä enemmän voisi röyhkeillä liikenteessä? Pitää kiinni oikeuksistaan viimeiseen asti järkeä käyttämättä. Sitten kun kolahtaa on ikävää selvitellä, kuka oli oikeassa. Ja niitä osumia alkaa tulla entistä enemmän koska ihmiset ovat muuttuneet kummallisiksi. Eivät huomioi toisiaan ja ovat erittäin itsekkäitä.
Hälytysajoneuvoille tulee antaa tietä, se on selvä. Typerästi toimineella eukolla oli onnea matkassaan. Toivoyttavasti asennevamma on korjautunut. Liekö ollut samanlainen ratissa?
Mitäkän vakuutusyhtiö tuumaisi jos korvaushakemuksia laittaa? Ei varmaan kovin suopea ole.Älä valehtele, vääristele ja länkytä, nainen saattoi olla peloissaan ja paniikissa, hänellä oli oikeus kävellä suojatiellä, sitä oikeutta ei yksikään hälyytys missään, häneltä vie.
Hälyytysajoneuvo joka ei osaa väistää ihmisiä, kiirehtiessään, vaan ajaa suojatiellä kävelevän ihmisen ylitse, yrittää tappaa ja kuuluu rikossyytteisiin ja tuomiolle, ajo-oikeudet pois ja virkamerkit, on vähintä mitä pitää tapahtua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä huomio. Tosiaan, katu on erityisen kapea. Siinä tehokkuutta hakeville suunnittelijoille viestiä että liiallisuuksiin ei pidä mennä, siitä on haittaa. (Ahtaudesta yleensä on, joka tapauksessa.)
Huono kuski poliisilla, jos ei kerkeä väistämään, kun näkee jo kaukaa, että on tulossa suojatielle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti tuomiosta valitetaan ja tehdään myös lakimuutos.
Naamioituneena kulkeminen kiellettävä.Univormu tekee heikoista tappajia.
- Anonyymi
Täytyy sanoa, että ei tipu sympatiaa poliiseille. Olen kouluttautunut ensihoitajaksi jokunen vuosi sitten. Oma opettaja varoitti juuri tälläisistä tilanteista ja muistutti lähes kyllästymiseen asti siitä kevyenliikenteen huomioinnista.
- Anonyymi
toisen auttaminen on kyseenlainen asia
- Anonyymi
Täysin turha kommentti.
Tulet huomaamaan, "kyytipossuna" ollessas, että jalankulkijoilla ja pyöräilijöillä on mielestään VAIN OIKEUKSIA, mutta EI MITÄÄN VELVOLLISUUKSIA!.
Ko. tapauksessa, jalankulkija OLI VÄÄRÄSSÄ ja on VASTUUSSA tapahtuneesta. - Anonyymi
Kiitos ja hienoa että olet ihmisen puolella, äärifasisti-poliisi kuuluu syytteisiin ja tuomiolle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täysin turha kommentti.
Tulet huomaamaan, "kyytipossuna" ollessas, että jalankulkijoilla ja pyöräilijöillä on mielestään VAIN OIKEUKSIA, mutta EI MITÄÄN VELVOLLISUUKSIA!.
Ko. tapauksessa, jalankulkija OLI VÄÄRÄSSÄ ja on VASTUUSSA tapahtuneesta.Mitä enemmän huudat, sitä varmemmin olet syyllinen, rikokseen joka on vakava ja uhkasi ihmiselämää, vammautti suojatiellä kulkeneen naisen.
- Anonyymi
Poliisi ei huomioi suojatien eteen pysähtyneitä autoja, ei jarruta tarpeeksi, väistää väärään suuntaan. Kävelijä olisi voinut olla myös lapsi, kuuro tai huonokuuloinen. Tekopyhä käräjäoikeus suojelee poliisia.
- Anonyymi
Ajoradalle menevän jalankulkijan on noudatettava sitä varovaisuutta, jota lähestyvän ajoneuvon.........etäisyys ja nopeus edellyttävät, sanotaan laissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajoradalle menevän jalankulkijan on noudatettava sitä varovaisuutta, jota lähestyvän ajoneuvon.........etäisyys ja nopeus edellyttävät, sanotaan laissa.
Voidakseen tehdä tuollaisen arvion,
ENNEN SUOJATIELLE ASTUMISTA,
UHRIN OLISI PITÄNYT OLLA MEEDIO.
Mitä oletetaan, kun on vihreä valo ja autot ovat pysähtyneet suojatien eteen?
Se varovaisuus?
Nyt liikutaan oletuksien kentillä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voidakseen tehdä tuollaisen arvion,
ENNEN SUOJATIELLE ASTUMISTA,
UHRIN OLISI PITÄNYT OLLA MEEDIO.
Mitä oletetaan, kun on vihreä valo ja autot ovat pysähtyneet suojatien eteen?
Se varovaisuus?
Nyt liikutaan oletuksien kentillä.Miksi itse teet tyhmän oletuksen....MEEDIO-veto on aika typerä. Mutta vääntää pitää...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voidakseen tehdä tuollaisen arvion,
ENNEN SUOJATIELLE ASTUMISTA,
UHRIN OLISI PITÄNYT OLLA MEEDIO.
Mitä oletetaan, kun on vihreä valo ja autot ovat pysähtyneet suojatien eteen?
Se varovaisuus?
Nyt liikutaan oletuksien kentillä.VAIN TYHMÄ LUOTTAA JALANKULKIJA OIKEUTEEN TAI VALOIHIN
OIKEIN ON OLLA HYPPIMÄTTÄ AUTOJEN ETEEN
ja luottaa itseensä
ongelma kun autot eivät liiku ja pysähtyvät kuin olisi jotakin vialla kun tahtovat päästä sinua tien ylitse, he siis pakottavat ylittämään katua ja yllätys, yllätys kun poliisi kerkeä ajoissa paikalla vilkkuja soiden - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajoradalle menevän jalankulkijan on noudatettava sitä varovaisuutta, jota lähestyvän ajoneuvon.........etäisyys ja nopeus edellyttävät, sanotaan laissa.
Ajoradalle? Suojatiellehän se astui. Suojatietä koske sitten ihan eri lait.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voidakseen tehdä tuollaisen arvion,
ENNEN SUOJATIELLE ASTUMISTA,
UHRIN OLISI PITÄNYT OLLA MEEDIO.
Mitä oletetaan, kun on vihreä valo ja autot ovat pysähtyneet suojatien eteen?
Se varovaisuus?
Nyt liikutaan oletuksien kentillä.Itse liikun paljon kävellen ja pidän itsestän selvänä että viereisen kaistan autotilanne on myös tarkistettava ennen kun sen kaistan yli jatkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voidakseen tehdä tuollaisen arvion,
ENNEN SUOJATIELLE ASTUMISTA,
UHRIN OLISI PITÄNYT OLLA MEEDIO.
Mitä oletetaan, kun on vihreä valo ja autot ovat pysähtyneet suojatien eteen?
Se varovaisuus?
Nyt liikutaan oletuksien kentillä.Mikä ihmeen "vihreä valo" ???????????????????????
Ko. suojatien kohdalla EI OLE MITÄÄN "vihreää valoa", jalankulkijoille / pyöräilijöille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajoradalle menevän jalankulkijan on noudatettava sitä varovaisuutta, jota lähestyvän ajoneuvon.........etäisyys ja nopeus edellyttävät, sanotaan laissa.
Lukevatko esim. rasismikortti-maahanmuuttajat Suomen liikennelakia, entäs vammaiset, tai iäkkäät ja sairaat, IHMISELÄMÄ ei ole vain keski-ikäisen, korkeakoulutetun, mersulla ajavan heteromiehen omaisuutta, vaan se kuuluu kaikille ihmisille jokaiselle meistä.
Poliisi toimi erittäin väärin, vaaransi ihmiselämän ja kuuluu erottaa ja saada rangaistus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä ihmeen "vihreä valo" ???????????????????????
Ko. suojatien kohdalla EI OLE MITÄÄN "vihreää valoa", jalankulkijoille / pyöräilijöille.Jos siellä on 40 vuotta vilkkunut oranssi valo, kuten joku sanoo, niin kaupunki vastuuseen.
Suojatiellä kävellyt ihminen, on joka tapauksessa joutunut vakavan rikoksen kohteeksi.
- Anonyymi
sinua ilmeisesti kiinnosti se "nainen oliko pippeli pystyssä
- Anonyymi
Ehkä nainen osaa sanoa miksi ei kuullut? Jos muistaa. Auto taisi olla kaukana ensin, mutta vauhdin vuoksi olikin nopeasti kohdalla. Vauhti?
- Anonyymi
Vauhtia vajaa 70km/h, l. 19,44 m/s. Poliisin ajoneuvo A-kiireellisyysluokan tehtävällä. Jalankulkija ei noudattanut TLL:a, siis varovaisuutta. Piste!.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vauhtia vajaa 70km/h, l. 19,44 m/s. Poliisin ajoneuvo A-kiireellisyysluokan tehtävällä. Jalankulkija ei noudattanut TLL:a, siis varovaisuutta. Piste!.
Korjaus .... vauhtia 76km/h, l. 21.11 m/s.
- Anonyymi
Painoivatko kaasua kun näkivät naisen suojatiellä, kehtaavat vielä vedota hälyytystehtävään, vaarantaessaan ihmiselämän, erottaa pitäisi heti, ilman oikeudenkäyntiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vauhtia vajaa 70km/h, l. 19,44 m/s. Poliisin ajoneuvo A-kiireellisyysluokan tehtävällä. Jalankulkija ei noudattanut TLL:a, siis varovaisuutta. Piste!.
IHMISET eivät kulje TLL kädessään, ihmiset ELÄVÄT, siellä missä on elämää, on tilanteita, eikä pelkkää lainlukemista ja jatkuvaa varuillaan olemista. Enemmistö ihmisistä ei tiedä mitään TLL:sta, poliisin pitäisi tuo tietää ja sellaiset heti pois hälyytysajoneuvojen ratista, jotka eivät kunnioita ihmiselämää aina ja kaikkialla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Painoivatko kaasua kun näkivät naisen suojatiellä, kehtaavat vielä vedota hälyytystehtävään, vaarantaessaan ihmiselämän, erottaa pitäisi heti, ilman oikeudenkäyntiä.
Nyt se nassus umpeen, stnan IDIOOTTI !!!!!!!!!!!!!
- Anonyymi
Videosta näkee, että poliisiauton jarrut olivat täysin vialliset, koska mitään hiljentämistä ei tapahtunut vaikka poliisi varmasti yritti jarruttaa.
Videosta näkee, että jalankulkija näkyi poliisiautoilijalle jo kaukaa ja silti poliisiauto jatkoi hiljentämättä. Oikeus totesi poliisiautoilijan syyttömäksi, joten joku muu on syyllinen.
Poliisiautojen katsastaja pitäisi laittaa suojatiellä kulkijan lisäksi syytteeseen.
Jonkun on korvattava poliisiauton vahingot ja poliisiautoilijan tarvitseman kriisiterapian.- Anonyymi
Selvästihän auto heittelehtii eli on jarruttanut.
- Anonyymi
Jalankulkijan olisi luullut normaalitilanteessa näkevän hälytysajoneuvon jo kaukaa,,,,mutta ei kuule ei käännä päätä....kuulokkeet korvilla!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jalankulkijan olisi luullut normaalitilanteessa näkevän hälytysajoneuvon jo kaukaa,,,,mutta ei kuule ei käännä päätä....kuulokkeet korvilla!!
Tuollaisella asenteella liikenteessä voi sattua vielä pahemmin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuollaisella asenteella liikenteessä voi sattua vielä pahemmin.
Yleensä menee henki, tai "tuurilla" päätyy aivovammaisena hoitolaitokseen.
Simo Salmisen "Alle lujaa" biisin loppusanoja referoidakseni ....
"Taitais olla parempi vähän ajatella enste". - Anonyymi
Lahjovatko katsastusmiehiä, ajelevat vaarallisilla romuilla vaikka Suomen poliisi on YLIRESURSSOITU. Rahat menevät pörssirikollisuuden suojelemiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jalankulkijan olisi luullut normaalitilanteessa näkevän hälytysajoneuvon jo kaukaa,,,,mutta ei kuule ei käännä päätä....kuulokkeet korvilla!!
Vapaissa oikeusvaltioissa ja demokratioissa, ihmiset SAAVAT kulkea kuulokkeet korvilla, jos niin haluavat, ja jopa huppu päässä. Mieti sitä änkerö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuollaisella asenteella liikenteessä voi sattua vielä pahemmin.
Poliisien asenne oli lainvastainen ja vaarallinen, poliisi ei ollut VARUILLAAN, kuten sen liikenteessä pitäisi olla ja kunnioittaa ja suojella ihmiselämiä koko ajan, kaikin mahdollisin tavoin. Asennevammaiset poliisit on erotettava, ei saa päästää hälyytysajoneuvojen rattiin, vaarantamaan ihmiselämiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yleensä menee henki, tai "tuurilla" päätyy aivovammaisena hoitolaitokseen.
Simo Salmisen "Alle lujaa" biisin loppusanoja referoidakseni ....
"Taitais olla parempi vähän ajatella enste".Hovioikeuden on aika ajalla, vammautetun ihmisen puolesta.
- Anonyymi
Älä valehtele, VDUN NILLI !!!!!!!!!!!!.
- Anonyymi
Yksi asia on ainakin varma. Kännykän käyttö on kaikessa liikenteessä kiellettävä, eikä olisi paha kieltää musikin kuuntelukin.
Muistaako kukaan miten eräs tunnustettu urheilija jäi junan alle, kun ei kuullut sen tuloa.
Sähköautot tulee lisäämään jalankulku onnettomuuksia, hiljaisuutensa vuoksi.
Niihin pitäisi oikeastaan laittaa päristin, että niiden tulon kuulisi ja katuralli nulkitkin olisivät tyytyväisiä, kun voisivat parryyttää, kuten bensa autoillakin.- Anonyymi
Autoilu pitäisi kieltää. Autoilijat ovat selvästi väärillä asenteilla liikkeellä, vaaraksi ihmishengille, ja erityisesti asennevammaiset poliisit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Autoilu pitäisi kieltää. Autoilijat ovat selvästi väärillä asenteilla liikkeellä, vaaraksi ihmishengille, ja erityisesti asennevammaiset poliisit.
Kaltaises asennevammaiset IDIOOTIT, kuuluvat suljetulle, kuolemaan saakka!.
- Anonyymi
Tuosta videosta näkee kovan tilannenopeuden ja sen tilannenopeuden vuoksi poliisiauto yllätti jalankulkijan. Ei voi koko ajan kulkea pää pyörällä.
Kahden poliisilaitoksen/oikeuden uutisointi pistää silmään uutisvirrassa jotenkin kummallisena. Hyvänä kakkosena niistä on Oulu.- Anonyymi
Pään pitää tietä ylittäessä kääntyä. Aivan täysin jalankulkian oma vika.
- Anonyymi
ItäSuomen oikeus on erikoistunut, raiskaajien suojelemiseen, Oulun oikeus äärioikeistolaisten poliisitappajien suojeluun.
Semmoset korruptiota se on, tavallinen ihminen ku olis ajanu nii olis kunno korvaukset ja syytteet. Tällä logiikalla poliisi voi laittaa hälytysajon vilkut päälle ja ajaa kaikkie kulkioiden yli keskellä kaupunkia ilma tuomiota. Niitähän pitää väistää, ne on poliiseja, ne oli hälytysajossa😏
- Anonyymi
Olipa lapsellinen vääntö..
- Anonyymi
On täällä fiksua porukkaa.. menkää aavikolle asumaan pellet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On täällä fiksua porukkaa.. menkää aavikolle asumaan pellet.
ja ottakaa taitamattomat hälyytysneuvojen ratista pois.
- Anonyymi
Aika kova nopeus (76 km/h) poliisiautolla taajamassa, hämärän aikaan, talvikelillä ja lähestyttäessä suojatietä. Jos tämä oli käräjäoikeuden mukaan huolellinen hälytysajo, niin millainen se huolimaton sitten onkaan. Toisaalta jalankulkijan pitäisi kyllä ymmärtää, että tapaturma on vain ajan kysymys jos huppu päässä ja kuulokkeet korvilla kulkee liikenteen seassa maata tuijotellen.
- Anonyymi
Suojatiellä pitäisi ihmisen olla turvassa, sanoo TLL.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suojatiellä pitäisi ihmisen olla turvassa, sanoo TLL.
EI SANO !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- Anonyymi
Täytyy olla lahjaton joS tarvii olla tapit korvilla, katse puhelimessa ja huppu päässä koko ajan joutikin jäädä alle oppii ehkä jatkossa.
- Anonyymi
En näe puhelinta.
- Anonyymi
Oliko pikku LEIKKOKULLILLA ny muuta?.
- Anonyymi
Kyllä itse syyttäisin tällaisessa tapauksessa vain itseäni enkä poliiseja. Heillä oli tärkeä hälytys ajo käynnissä ja henkiä vaarassa, joten tottakai heidän tulee kiiruhtaa. Toki olihan tuo vauhti melkonen ja varomattomiahan he olivat, mutta toisaalta poliisi luotti siihen, että liikenteessä on muita järkeviä henkilöitä, jotka osaisivat varoa hälytys ajoneuvoa. Tässä tapauksessa mielestäni nainen on syypää, sillä hän ei katsonut tielle ennen kuin sen ylitti. Itsekkin aina katson kun tulen auton takaa (samalla lailla kun tässä tapauksessa) suojatiellä, varmistaakseni ettei autoja tule tai mikäli tulee odotan niin kauan, että he pysähtyvät ennen kuin jatkan matkaa. Valitettava tapaus mutta pitäisi naisen ottaa vastuu myös omasta varomattomuudestaan eikä vain syyttää poliiseja.
- Anonyymi
Elät pelossa, selität ”juopon/ pahoinpitelijän” tekoa kivaksi.
Olet oppinut tuon jossain.
Tai elät ylemmyydentunteessa.
Syyllinen? Vai niin… - Anonyymi
Suojatien eteen on pysähtynyt auto antaakseen jalankulkijan mennä, 99 sadasta lähtee heti ylittämään kadun. Jos Matti Meikäläinen tekee tuolaista, vaikka ei ketää jäisi alle, lähtee kortti, täsät on useita esimerkkitapauksia. Poliisille ilman muuta sakot, onhan to törkeää jos tuo annetaan mennä noin läpi ja silloin siitä tulee ennakkotapaus, poliisi sa tehdä virheen ja jopa tappaa. Sakko ei ole paha, moni saa sen paljon vähemmästä, mutt se osoittaa kuitenkin ettei noin saa tehdä.

Ei sen auton pysähtyminen liity mitenkään poliisin hälytysajovelvollisuuteen.
En minä ainakaan ihan niin vatipää ole, että pysähtyneen auton takia koen oikeudekseni olla havaitsematta poliisiautoa, jonka tulon kyllä kuulee ja näkee, jos ei ole rautakanki niskassa ja kuulokkeet (!!) korvilla.
"99 sadasta lähtee heti ylittämään kadun." No varmasti - jos EI muita, (hälytys)autoja ole tulossa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sen auton pysähtyminen liity mitenkään poliisin hälytysajovelvollisuuteen.
En minä ainakaan ihan niin vatipää ole, että pysähtyneen auton takia koen oikeudekseni olla havaitsematta poliisiautoa, jonka tulon kyllä kuulee ja näkee, jos ei ole rautakanki niskassa ja kuulokkeet (!!) korvilla.
"99 sadasta lähtee heti ylittämään kadun." No varmasti - jos EI muita, (hälytys)autoja ole tulossa!no, oikeudessa tapaavat ja poliisi saa tuomion katsos kun jalankulkijalta ei tieliikennelaissa edellytetä kuuloa, eikä näköä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suojatien eteen on pysähtynyt auto antaakseen jalankulkijan mennä, 99 sadasta lähtee heti ylittämään kadun. Jos Matti Meikäläinen tekee tuolaista, vaikka ei ketää jäisi alle, lähtee kortti, täsät on useita esimerkkitapauksia. Poliisille ilman muuta sakot, onhan to törkeää jos tuo annetaan mennä noin läpi ja silloin siitä tulee ennakkotapaus, poliisi sa tehdä virheen ja jopa tappaa. Sakko ei ole paha, moni saa sen paljon vähemmästä, mutt se osoittaa kuitenkin ettei noin saa tehdä.
Sakot poliisille joka ajaa suojatietä ylittävän päälle, eivät todellakaan riitä, erottaminen ja ajokortti pois, ei ole sopiva tehtävään, jossa kuuluu suojella ihmiselämiä aina ja kaikissa tilanteissa, myös hälyytysajossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sen auton pysähtyminen liity mitenkään poliisin hälytysajovelvollisuuteen.
En minä ainakaan ihan niin vatipää ole, että pysähtyneen auton takia koen oikeudekseni olla havaitsematta poliisiautoa, jonka tulon kyllä kuulee ja näkee, jos ei ole rautakanki niskassa ja kuulokkeet (!!) korvilla.
"99 sadasta lähtee heti ylittämään kadun." No varmasti - jos EI muita, (hälytys)autoja ole tulossa!Suojatiellä on oikeus kävellä pelkäämättä, joutua autojen yli ajamaksi. Sanoo TLL.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
no, oikeudessa tapaavat ja poliisi saa tuomion katsos kun jalankulkijalta ei tieliikennelaissa edellytetä kuuloa, eikä näköä.
Suojatiellä ei edellytetä pelkäämistä ja varuillaan oloa, laki sanoo, että suojatiellä jalankulkijalla on oikeus ylittää katu turvassa.
Hälyytysajoneuvon kuljettaja toimi vastuuttomasti ja hallitsematta ajoneuvoa, vaaransi ihmiselämän, viekää hovioikeuteen ja tuomitkaa, erottakaa ja ottakaa ajokortti pois, tehkää esimerkki tapaus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
no, oikeudessa tapaavat ja poliisi saa tuomion katsos kun jalankulkijalta ei tieliikennelaissa edellytetä kuuloa, eikä näköä.
Älä jauha PASKAA !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Molemmilta, tai molempien saattajalta / avustajalta .... EDELLYTETÄÄN vielä suurempaa varovaisuutta liikenteessä.
- Anonyymi
Poliisin on pakko ajaa ylinopeutta. Ei siitä oikeen mitään tulis jos poliisi ajelis hissukseen jonon jatkeena vaan. Jos olis ollu iso paloauto niin tolle henkilölle ois käyny paljo huonommin.
- Anonyymi
Pakko ajaa ylinopeutta? Kyseinen partio joutui nyt keskeyttämään alkuperäiselle keikalle menon juuri siksi kun oli "pakko ajaa ylinopeutta".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pakko ajaa ylinopeutta? Kyseinen partio joutui nyt keskeyttämään alkuperäiselle keikalle menon juuri siksi kun oli "pakko ajaa ylinopeutta".
No jos sun kämppäs palaa nii haluutko että paloauto tulee ruuhkassa jonottaen parin tunnin päästä. Eikä missää vaiheessa aja ylinopeutta yms. Ja käy vaikka kahvilla välillä :D
- Anonyymi
Ei se katu voi olla mikään keilarata.
Eikä se kuski voi olla batman, joka
törmää kaikkeen … - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No jos sun kämppäs palaa nii haluutko että paloauto tulee ruuhkassa jonottaen parin tunnin päästä. Eikä missää vaiheessa aja ylinopeutta yms. Ja käy vaikka kahvilla välillä :D
ja sinäkö haluat etä matkalla kuolee ihmisiä, kun kämppäsi on tulessa, arsisti.
Suojatien eteen oli pysähtynyt auto antaakseen tietä jalankulkijalle, ei sellaista autoa saa varomatta edes poliisi ohittaa, muut menettää siitä kortin, vaikka ei jäisi ketään alle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pakko ajaa ylinopeutta? Kyseinen partio joutui nyt keskeyttämään alkuperäiselle keikalle menon juuri siksi kun oli "pakko ajaa ylinopeutta".
Vitsin sai tuostakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No jos sun kämppäs palaa nii haluutko että paloauto tulee ruuhkassa jonottaen parin tunnin päästä. Eikä missää vaiheessa aja ylinopeutta yms. Ja käy vaikka kahvilla välillä :D
40:53
Joo haluan :D - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja sinäkö haluat etä matkalla kuolee ihmisiä, kun kämppäsi on tulessa, arsisti.
Suojatien eteen oli pysähtynyt auto antaakseen tietä jalankulkijalle, ei sellaista autoa saa varomatta edes poliisi ohittaa, muut menettää siitä kortin, vaikka ei jäisi ketään alle.Hälytysajo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja sinäkö haluat etä matkalla kuolee ihmisiä, kun kämppäsi on tulessa, arsisti.
Suojatien eteen oli pysähtynyt auto antaakseen tietä jalankulkijalle, ei sellaista autoa saa varomatta edes poliisi ohittaa, muut menettää siitä kortin, vaikka ei jäisi ketään alle.Hyvin sanottu, narsismi on sopiva sana kuvaamaan, tämän ketjun väkivaltaisten naisvihaaja-eunukkien kommentteja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No jos sun kämppäs palaa nii haluutko että paloauto tulee ruuhkassa jonottaen parin tunnin päästä. Eikä missää vaiheessa aja ylinopeutta yms. Ja käy vaikka kahvilla välillä :D
Kukaan ei halua sellaisia hälyytysajoneuvoja ja kuljettajia, jotka ajavat hälyytystehtävän verukkeella, suojatiellä kävelevien jalankulkijoitten päälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se katu voi olla mikään keilarata.
Eikä se kuski voi olla batman, joka
törmää kaikkeen …Juuri niin, poliisit jotka luulevat, etteivät lait koske heitä ja joilla ei ole vähäisintäkään arvostusta, ihmiselämiä kohtaan, on karsittava pois poliisivoimista heti ja välittömästi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin sanottu, narsismi on sopiva sana kuvaamaan, tämän ketjun väkivaltaisten naisvihaaja-eunukkien kommentteja.
Kenelle revit päätäs niin paljon, että se "kalttasi" kaltaises?.
Olet selkeästi naurettava pikku narsistipaska, jolla EI OLE koskaan ollut ajo-oikeutta ja joka kuvittelee olevansa "maailman napa", vailla mitään velvollisuuksia.
- Anonyymi
Todella harmillinen tapaus. Valitettavasti kuitenkin jalankulkijan vika. On jalankulkijan velvollisuus huomata hälytysajoneuvo. On tyhmyyttä kulkea kuulokkeet päässä liikenteessä. Peruskasvatuskysymys, opitaan jo alakoulussa liikennekoulussa.
- Anonyymi
Älä esitä harmittelevaa, kun olet rikoksen, suojatiellä ihmisen päälle ajamisen puolella.
- Anonyymi
jos oli köyhä
- Anonyymi
Tarkoitatko että poliiseja olisi kehotettu, ajamaan köyhien ihmisten päälle, tappamaan ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatko että poliiseja olisi kehotettu, ajamaan köyhien ihmisten päälle, tappamaan ?
Kuinka STNAN IDOOTTI pitää olla, että postaa tuollaista julkisesti?.
- Anonyymi
Suojatie ei ole mikään absoluuttinen turvasatama.
PÄÄLLEAJO ON VÄÄRIN.
Mutta jopa lapsille opetetaan, että SUOJATIELLE ASTUESSA
PITÄÄ KATSOA MOLEMPIIN SUUNTIIN!
Katsooko? Ei.- Anonyymi
joo mutta oli oikeus mennä suojatielle
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
joo mutta oli oikeus mennä suojatielle
Mennä joo,
mutta molemmilla on silti varomisen oikeus….
ja poliisilla oli oranssi valo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
joo mutta oli oikeus mennä suojatielle
Se varmasti lohduttaa.
- Anonyymi
mistäs tiedät, jalankulkija oli jo ylittänyt tien puolivälin, hyvin on voinut vilkuilla joka suuntaan, ennen kuin lähti likkeelle.
- Anonyymi
Katsooko ikäihminen, vammainen, sairas,surullinen, tunnekuohuissa oleva, ajatuksissaan oleva, joku joka on juuri saanut kuulla läheisen kuolemasta jne sellaista ELÄMÄ on sellaisia IHMISET ovat ja ihmiselämän kunnioittaminen,suojeleminen ja arvostaminen, pitäisi olla jokaisen viranomaisen velvollisuus. Se että on hälyytysajossa, ei tuota velvollisuutta poista.

Parempi olis katsella, jos mielii pysyä ehjänä.
Jalankulkijalla EI OLE MITÄÄN OIKEUTTA sännätä suojatielle, kuin kirmaava vasikka, kevätlaitumelle. Jalankulkijallakin ON VELVOLLISUUDET!.
- Anonyymi
Mikä se oranssi valo on poliisille,
jos se ei seuraa sitä?
Se on ilmeisesti luotu sinne juuri
tällaisia tilanteita varten, välttämiseksi. - Anonyymi
..."Mutta koskas olet penseä.... " Miksi? Miksi? Miksi noin? Mitkä ovat mielivallan hedelmät? Koska, missä ja milloin se loppuu ja ihmiset saavat oikeasti oikeutta?
Suomessa on sanonta: ”pessimisti ei pety”. Onko tuo mielestäsi totta Suomessa?
Optimismin yksi kunnioitettavimmista ilmentymistä ihmisessä on, että hän kaikesta huolimatta uskoo hyvyyteen, armoon ja rakkauteen.
Entä pessimismi. Otsikon sanonta: ”pessimisti ei pety”, on pahassa, pahansuovassa ja vahingonilon täyteisessä maailmassa myös ymmärrettävää. Sanonta ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Nimittäin pessimismi ei ole sama kuin epäusko ja epätoivo. Noihin sanoihin sisältyy kuitenkin hitunen toivoa siitä, että ehkä, ”loton verran”, yksi sadasta miljoonasta, on mahdollisuus sille, että kuitenkin päämäärät voidaan saavuttaa, rauha ja ystävyys voi palata, oikea totuus ja oikeus voi lopulta toteutua.
Otan esimerkin pienenkin toivon sammumisesta. Ihmisoikeuksista aiemmin puhuneet oikeusoppineet. Otappa selvää mitä ovat kirjallisesti esittäneet ja miten toimineet… Väärin tuomitun viimeinen toivo saada oikeudenmukainen oikeudenkäynti ja asiansa käsitellyksi perustuslaissakin ja prosessioikeusnormeissa säädetyllä tavalla on sammunut poliittisen oikeudellisen päätöksenteon prioriteettien etupiireissä. Pessimistitkin luulivat, että ehkä kuitenkin lopulta oikeus voittaa ja väärä tuomio perutaan. Niin ei kuitenkaan tapahtunut, eikä oikeus, totuus ja kohtuus tapahtunut. Ilkikurinen pahansuomuus ja vallan ihanuus…
Laki on niin kuin se luetaan ja valta on niin kuin sitä käytetään. ”Pilatuskin” pesi kätensä.
Onko oikeusvaltiota ilman objektiiviseen totuuteen sitoutumista? No, -pessimisti ei tässäkään tapauksessa pety? Ei Keisari Nerosta Putiniin, eikä meilläkään. Mikä tekee pessimistin elämästään elämisen arvoista? Onko hän realisti? Näkeekö pessimisti reaalimaailman pahuuden kauniiden perusteettomien oikeusvaltiopuheiden ja kunniateattereiden takana? Onko oikeuslaitos vain kulissi, joka onkin todellisuudessa kovaa mielivaltapeliä ja maan sisäistä voimapolitiikkaa?
Stubbin haastattelun jälkeen en kommentoinut kuten aikaisemmista haastatteluista. Miksi en? Arvaa! -Päätin kuunnella ensin myös Urpilaisen haastattelun. Stubbin haastatteluvastaukset näyttivät ensin haistattelulta niille, jotka eivät kannata juopottelua, edes kaljottelua. Mutta se hiljensi minut vain hetkeksi. Stubbin leveää hyväntahtoista hymyä kun katsoin, ajattelin, että onhan alkoholitontakin kaljaa, esim. ykkösolutta ja juotiinhan kotikaljaa jo pappojen peltoja ... Mutta lopulta jäin ajattelemaan muutamaa asiaa ja ilmiötä ehdokkaiden osalta.
Olen nimittäin ollut siinä kahdessa käsityksessä, että suomalaiset kansan ihmiset eivät ensinnäkään pidä besserwissereistä, itsestään muita korkeammaksi kokemasta suvusta, heidän ylivertaisuuttaan ja erinomaisuuttaan muihin suomalaisiin nähden ylpeämmän ja arvokkaamman itsetunnon ilmentymistä ja korostamisesta. Se on käsittääkseni muita suomalaisia alentavaa. Vaatimattomuutta ja nöyryyttä korostavassa kansankulttuurissa, äänestäjien enemmistössä, se on aikaisemmin aiheuttanut vieroksuntaa ja vastenmielisyyttä.
Jotkut haastateltavista ovat tuoneet esille lähinnä itseään ja omaa hyvyyttään, koulutustaan, kokemustaan ja paremmuuttaan. Se on oikeastaan vastoin juurevien suomalaisten henkistä kansanperintöä. Ellei suurta herraa ja sen nöyräksi palvelijaksi ja palvojaksi ole hinkua. Tässä on esiintymisen ja persoonien kannalta ristiriita. Nimittäin kaikki presidenttiehdokkaat ovat meille rakkaita suomalaisia ja hyviä, kokeneita ja taitavia ihmisiä.
Toinen seikka on ainakin minulla aikaisemmin ollut käsitys, joka tuo esille kaupallisuuden ja työnhaun ensisijaisia toiminnallisesti parhaita ja huonoimpia piirteitä. Minulla on ollut sellainen käsitys, että myyntimiehen tai naisen ensimmäisiä menestymisen kannalta merkityksellisiä oivalluksia ei ole oman egon nostaminen ja oma osaaminen, vaan asiakkaan tarpeista lähtevä palveleva asenne ja asiakkaan, eli tässä tapauksessa äänestäjän persoonan ja tarpeiden sekä kulttuurisen orientaation huomioiminen, nostaminen ja kunnioittaminen. Niinistökin menestyi ymmärrettyään tuon suomalaisesta mielenmaisemasta.
Ottakaa opiksi. Optimismi ja pessimismi kulkevat henkilössä ”käsi kädessä”. Optimisti näkee kuvitellun avaran maailman mahdollisuuksien ikkunan vankilasellinkin ja häpeällä stigmatisoidun elämänsä seinässä ja esteiden muurissa. Pessimisti näkee itsehyväisyydessä ja itsensä korostamisessa ylimielisyyden, häikäilemättömyyden, kansalaisten oikeusturvattomuuden ja mielivallan siemenet kylvettyinä tulevaisuutensa ja kansakunnan tulevaisuuden näköaloihin.- Anonyymi
"kaikki on paskaa paitsi kusi"
keksin tuon aikanaan mutta ei silläkään rikastunut yhtään. turhaa kaikki aivan turhaa - Anonyymi
Pörssirikollisten äärifasistisille käytännön väkivaltajoukoille, olisi löydyttävä laki ja rajoitukset, menee jo liian pitkälle, joka elämänalueella, tuo väkivalta ja viha tavallisia ihmisiä kohtaan.
https://yle.fi/a/3-11892227 - Anonyymi
Ja tuo nyyhkäisys liittyy langan aiheeseen .... MITEN ????????????????????????????
- Anonyymi
Jos joku ajaa 70km/ tunnissa pimellä,
talvipimesässä, kaupunkivaloissa ( valosaastetta paljon)
ahtaassa
tuolla naisella ei ollut mitään mahdollisuuksia
välttää tuota… ajonopeus - näkyvyys- Anonyymi
Oishan ollut. Olisi katsonut eteensä ja ennen kaikkea sivuille eikä toljottanut napit korvissa puhelintaan. Tuo on just sellainen kohelo joka kävelee välittämättä muista tienkäyttäjistä. Muut väistää, minä menen.
Onneksi ei ollut lumiaura vilkut päällä. Niitäkin on väistettävä. Olisi veri lentänyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oishan ollut. Olisi katsonut eteensä ja ennen kaikkea sivuille eikä toljottanut napit korvissa puhelintaan. Tuo on just sellainen kohelo joka kävelee välittämättä muista tienkäyttäjistä. Muut väistää, minä menen.
Onneksi ei ollut lumiaura vilkut päällä. Niitäkin on väistettävä. Olisi veri lentänyt.lumiauran kuski olisi joutunut linnaan, jos olisi ajanut tuota vauhtia suojatien eteen pysähtyneen auton ohi. Tässä casessa on merkittävä nimenomaan tuon suojatien eteen pysähtynyt auto. Poliisiauton nopeus on noin 25 metriä sekunnissa, se on ollut vielä 100 metrin päässä kun jalankulkija on lähtenyt liikkeelle, kaupungissa kuuluu usein hälytysajonuvojen ääniä, ei niihin sillä tavalla kiinnitä huomiota. Toisalta myös lapsilla, sokeilla ja kuuroilla on oikeus kävellä suojatiellä.
- Anonyymi
Miks helvetissä? Ja miksi autojen taakse??
Liikenteessä on oltava valppaana eikä pidä toljottaa puhelinta tai virkata patalappuja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
lumiauran kuski olisi joutunut linnaan, jos olisi ajanut tuota vauhtia suojatien eteen pysähtyneen auton ohi. Tässä casessa on merkittävä nimenomaan tuon suojatien eteen pysähtynyt auto. Poliisiauton nopeus on noin 25 metriä sekunnissa, se on ollut vielä 100 metrin päässä kun jalankulkija on lähtenyt liikkeelle, kaupungissa kuuluu usein hälytysajonuvojen ääniä, ei niihin sillä tavalla kiinnitä huomiota. Toisalta myös lapsilla, sokeilla ja kuuroilla on oikeus kävellä suojatiellä.
Kannattaisi kiinnittää huomiota, siksihän niissä on hälytysääni.
Jos kuuluisi yleinen hälytysääni, mitä nämä nappikorvat tekisi`? Ei varmaan mitään vaan jatkaisi kävelyä kuten zombiet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miks helvetissä? Ja miksi autojen taakse??
Liikenteessä on oltava valppaana eikä pidä toljottaa puhelinta tai virkata patalappuja.Oletko kävellyt KOSKAAN …?
Autot ovat yhä useammin korkeampia kuin jalankulkija.
EI SIELTÄ TAKAA NÄE JOS TOISELTA KAISTALTA
JOKU PAAHTAA LÄPI.
SIKSI NÄISTÄ SAKOTETAAN! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko kävellyt KOSKAAN …?
Autot ovat yhä useammin korkeampia kuin jalankulkija.
EI SIELTÄ TAKAA NÄE JOS TOISELTA KAISTALTA
JOKU PAAHTAA LÄPI.
SIKSI NÄISTÄ SAKOTETAAN!Mäpä vastaan huutoosi:
NO EI AINAKAAN SILLOIN JOS EI KESKITY.
KUVITTELE TILANNE KUN MENET TIEN YLI KAHDEN PARKKEERATUN AUTON VÄLISTÄ. KURKISTAT TULEEKO KETÄÄN, EIKÖ VAAN?
YLIAJETTU NAINEN EI EDES YRITTÄNYT KATSOA ETEEN TAI SIVUILLEEN.
SIITÄ PITÄISI SAKOTTAA. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mäpä vastaan huutoosi:
NO EI AINAKAAN SILLOIN JOS EI KESKITY.
KUVITTELE TILANNE KUN MENET TIEN YLI KAHDEN PARKKEERATUN AUTON VÄLISTÄ. KURKISTAT TULEEKO KETÄÄN, EIKÖ VAAN?
YLIAJETTU NAINEN EI EDES YRITTÄNYT KATSOA ETEEN TAI SIVUILLEEN.
SIITÄ PITÄISI SAKOTTAA.Sakotetaan sitten IHAN JOKAISTA
SPÄNDEX ÄIJÄÄ jotka ajaa fillarilla
ihan joka kevät
kaikista suojateistä läpi,
sivuilleen katsomatta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
lumiauran kuski olisi joutunut linnaan, jos olisi ajanut tuota vauhtia suojatien eteen pysähtyneen auton ohi. Tässä casessa on merkittävä nimenomaan tuon suojatien eteen pysähtynyt auto. Poliisiauton nopeus on noin 25 metriä sekunnissa, se on ollut vielä 100 metrin päässä kun jalankulkija on lähtenyt liikkeelle, kaupungissa kuuluu usein hälytysajonuvojen ääniä, ei niihin sillä tavalla kiinnitä huomiota. Toisalta myös lapsilla, sokeilla ja kuuroilla on oikeus kävellä suojatiellä.
Tuossa "casessa" - etkö osaa suomea? - on nyt haluttu käyttää verukkeena pysähtynytta autoa - ikäänkuin se vapauttaisi(!) kävelijän vastuusta huomioida muuta liikennettä.

autot muutenkin huonosti pysähtyvät kahden kaistan suojatiellä, jossa eka kaista pysähtyy päästämään jalankulkijan, mutta toinen auto ei pysähdy koska eka auto pysähtyi ja ajaa päälle
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miks helvetissä? Ja miksi autojen taakse??
Liikenteessä on oltava valppaana eikä pidä toljottaa puhelinta tai virkata patalappuja.paljon hyvinvointia maassa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
paljon hyvinvointia maassa
virolaiset autoilijat tuovat suomeen ensimakua eurooppalaisesta ajotavasta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
virolaiset autoilijat tuovat suomeen ensimakua eurooppalaisesta ajotavasta
oululaisten pitää matkustaa viroon oppimaan kuinka ajetaan hyvin
- Anonyymi
Menen menen ja katson ympärilleni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa "casessa" - etkö osaa suomea? - on nyt haluttu käyttää verukkeena pysähtynytta autoa - ikäänkuin se vapauttaisi(!) kävelijän vastuusta huomioida muuta liikennettä.
kävelijällä ei ole vastuuta väistää autoa ollessaan suojatiellä, väistämisvelvollisuus on yksiselitteisesti siinä tilanteessa autoilijalla,näin sanoo laki.
- Anonyymi
Pjaskapuhetta ............
Poliisin "maija" on niin paljon korkeampi, kuin ha:t, siinä vasemmalla kaistalla, että "maijan" siniset läiskyt näkyy takuuvarmasti ja tsirra kuluu läpi luureista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
lumiauran kuski olisi joutunut linnaan, jos olisi ajanut tuota vauhtia suojatien eteen pysähtyneen auton ohi. Tässä casessa on merkittävä nimenomaan tuon suojatien eteen pysähtynyt auto. Poliisiauton nopeus on noin 25 metriä sekunnissa, se on ollut vielä 100 metrin päässä kun jalankulkija on lähtenyt liikkeelle, kaupungissa kuuluu usein hälytysajonuvojen ääniä, ei niihin sillä tavalla kiinnitä huomiota. Toisalta myös lapsilla, sokeilla ja kuuroilla on oikeus kävellä suojatiellä.
Lumiaura.
Kävin aikoinaan tieturva 1 kurssin.
Kurssilla käytiin läpi myös lumitöiden oikeuksia ja velvollisuuksia.
Oikeastaan heillä oli vain ryhmittymisessä poikkeusoikeuksia.
Lumiaura ei saa ajaa päin punaisia, ei saa ajaa pysähtymättä suojatien viereen pysähtymättä jne.
Aika turha verrata hälytysajoneuvoa lumiauraan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kävelijällä ei ole vastuuta väistää autoa ollessaan suojatiellä, väistämisvelvollisuus on yksiselitteisesti siinä tilanteessa autoilijalla,näin sanoo laki.
Ei ole. PISTE!.
"16 §
Ajoradan ylittäminen
Jalankulkijan on ylitettävä ajorata suojatietä kulkien tai ali- tai ylikulkua käyttäen, jos sellainen on lähellä. Muuten ajorata on ylitettävä kohtisuoraan ja risteyksen vierestä, jos sellainen on lähellä.
Ajoradalle menevän jalankulkijan on noudatettava sitä varovaisuutta, jota lähestyvän ajoneuvon tai raitiovaunun etäisyys ja nopeus edellyttävät. Hänen on ylitettävä ajorata tarpeettomasti viivyttelemättä.
Ajorataan rinnastetaan tätä pykälää sovellettaessa pyörätie ja raitiotie."
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2018/20180729#V2 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko kävellyt KOSKAAN …?
Autot ovat yhä useammin korkeampia kuin jalankulkija.
EI SIELTÄ TAKAA NÄE JOS TOISELTA KAISTALTA
JOKU PAAHTAA LÄPI.
SIKSI NÄISTÄ SAKOTETAAN!Kun toinen auto on pysähtynyt suojatien eteen, sinäkin pysähdyt autoinesi, tai sinulta otetaan kortti pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mäpä vastaan huutoosi:
NO EI AINAKAAN SILLOIN JOS EI KESKITY.
KUVITTELE TILANNE KUN MENET TIEN YLI KAHDEN PARKKEERATUN AUTON VÄLISTÄ. KURKISTAT TULEEKO KETÄÄN, EIKÖ VAAN?
YLIAJETTU NAINEN EI EDES YRITTÄNYT KATSOA ETEEN TAI SIVUILLEEN.
SIITÄ PITÄISI SAKOTTAA.NAINEN KÄVELI SUOJATIELLÄ. Hänellä oli oikeus pysyä turvassa ja suojassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa "casessa" - etkö osaa suomea? - on nyt haluttu käyttää verukkeena pysähtynytta autoa - ikäänkuin se vapauttaisi(!) kävelijän vastuusta huomioida muuta liikennettä.
Kyllä suojatiellä kävelevällä on oikeus kävellä turvallisesti suojatien ylitse, oli suojatien eteen pysähtynyt tai ei pysähtynyt autoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
paljon hyvinvointia maassa
Ihmiset painostettuina jatkuvassa kriisissä, köyhyyteen pakotettuina, hädissään jo muutenkin, vielä pitäisi suojatielläkin olla koko ajan varuillaan - ei kukaan pysty, se on IHMISELÄMÄÄ.
Verukkeita ihmisten päälle ajamiselle kehitteleviltä, tulee ottaa ajo-oikeudet pois. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
virolaiset autoilijat tuovat suomeen ensimakua eurooppalaisesta ajotavasta
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17988758/viron-kokoomus-pm-kallas-narahtanut-venaja-bisneksista-eroa-vaaditaan-isosti
Venäläisestä ajotavasta ne virolaiset esimerkkiä tuovat, onko niitä paljon poliiseissa ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
oululaisten pitää matkustaa viroon oppimaan kuinka ajetaan hyvin
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17988758/viron-kokoomus-pm-kallas-narahtanut-venaja-bisneksista-eroa-vaaditaan-isosti
Vai sieltä ne poliisit, ihmisten päälle suojatiellä ajamista oppivat, sitä me arvelimmekin.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18001123/miksi-supon-pelttaria-ei-ole-erotettu-porssirikollisuuden-suojelemisen-takia- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä suojatiellä kävelevällä on oikeus kävellä turvallisesti suojatien ylitse, oli suojatien eteen pysähtynyt tai ei pysähtynyt autoja.
MIKÄ VDDU SIINÄ ON, ETTEI KALTAISELLE, VDUN NILLILLE, LAKITEKSTI MENEE JAKELUUN ????????????
"10 § (3.3.2023/333)
Esteetön kulku hälytysajoneuvolle ja kulkueelle
Tienkäyttäjän on liikenteenohjauslaitteella osoitetusta velvollisuudesta riippumatta annettava hälytysääni- ja -valomerkkejä antavalle hälytysajoneuvolle ja tällaisia merkkejä antavan poliisiajoneuvon tai Puolustusvoimien taikka Rajavartiolaitoksen ajoneuvon vetämälle saattueelle esteetön kulku. Tällöin on tarvittaessa siirryttävä sivuun tai pysähdyttävä.
Tienkäyttäjä ei saa keskeyttää eikä estää saattueen, valvotun lapsiryhmän tai järjestäytyneen kulkueen etenemistä. Tämä ei kuitenkaan koske hälytysääni- ja -valomerkkejä antavan hälytysajoneuvon kuljettajaa."
Jalankulkija .....
"16 §
Ajoradan ylittäminen
Ajoradalle menevän jalankulkijan on noudatettava sitä varovaisuutta, jota lähestyvän ajoneuvon tai raitiovaunun etäisyys ja nopeus edellyttävät. Hänen on ylitettävä ajorata tarpeettomasti viivyttelemättä."
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2018/20180729#L3P16
- Anonyymi
Nainen tulee sokkona tielle kuulokkeeet päässä eli ihan oma vika. Käynti optikollakin auttaisi kun ei hälytysvalojakaan huomaa. Enkä seuraavan kerran tietä ylittäessä katselee ympärilleen.
- Anonyymi
MIKSI SÄ JANKKAAT SITÄ KUULOKEASIAA?
Mitä jos ne ei olleet edes päällä?
- Anonyymi
JOLLE OMA HENKI KALLIS ON PITÄÄ VAROA KEIKKEA MAHOLLISTA
MUTTA POLIISIHAN TUOSSA PÄÄLE AJOI PYSÄHTYNEEN AUTON LOMITSE- Anonyymi
"lomitse" .... OLIKO SIINÄ poliisiajon. käyttämän kaistan oikealla puolella, vielä ajokaista, VAIKO KEVYENLIIKENTEEN VÄYLÄ ?????????.
- Anonyymi
IDIOOTTI !!!!!!!!!!!.
- Anonyymi
Nainenhan syyllistyi haitantekoon virkavaltaa kohtaan, viivästyttämällä omalla käytöksellään virkavallan viranhoitamista.
Poliisilla oli A- luokan kiiretehtävä, oliko joku puukkojuttu eli ihmishenkiä uhkaavaan tilanteeseen puuttuminen.
Miten naisen itsekkyys hidasti poliisin pääsyä viranhoitamiseen, aiheutuiko viivästymisen takia vaaratilanteita tai kenties puukotuksen uhreja?- Anonyymi
NAINEN TAHTOI TAPPAA AUTOLLA AJAVAN POLIISIN
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
NAINEN TAHTOI TAPPAA AUTOLLA AJAVAN POLIISIN
Väärin.
Nainen hidasti toiminnallaan virkavallan apuun pääsyä. Joku puukkojuttu oli kiireen syy.
Ei mikään limsapullon näpistys.
Hälytysajoneuvoilla on oikeesti kiire. Sydäninfarktipotilas, lapsen tukehtuminen, tulipalo jossa ihmiset jumissa ja vastaavat. Pelastustoimet ja poliisi tekee tärkeetä työtä.
- Anonyymi
Aikamoisia kommentteja. Uhrista tuli jälleen syyllinen. Eihän poliisi nyt mitään väärää voisi tehdä.
Poliisin tulee noudattaa erityistä tarkkaavaisuutta takaa-ajotehtävässä. Selvästi ei noudattanut. Suojatie on varsin hyvä esimerkki tilanteesta, jossa on oltava tarkkaavainen ajaessaan kohtuutonta ylinoupeutta, vaikka miten hyvästä syystä. Ei se selittämällä minnekään katoa.
Mutta niin vain käräjäoikeus katsoi poliisin syyttömäksi. Syyllisenäkin olisi selvinnyt sakoilla. Mitäpä uhrista.- Anonyymi
joo mitä siitä. uusia tulee rajan takaa
- Anonyymi
Etkö yhtään havaitse miten AIKAMOISIA kommentteja tulee näiltä näköjään poliisivihaajilta, joiden mielestä liikenteessä ei siviileillä ole näköjään vastuuta lainkaan!!
Liukuiko tuo nainen tuulenpuuskan voimasta poliisiauton eteen.....? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö yhtään havaitse miten AIKAMOISIA kommentteja tulee näiltä näköjään poliisivihaajilta, joiden mielestä liikenteessä ei siviileillä ole näköjään vastuuta lainkaan!!
Liukuiko tuo nainen tuulenpuuskan voimasta poliisiauton eteen.....?Tilannenopeus. Se on se avainsana meille muillekin autoilijoille. Niin se on poliisillekin. Takaa-ajoa ei kaupunkialueella tehdä niin nopeasti, että vaarantaa muut tiellä liikkujat. Sen pitäisi olla selvää, mutta eipä ollut.
Suojatiellä kulkijaa on väistettävä. Ei se ole sen ihmeellisempi asia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö yhtään havaitse miten AIKAMOISIA kommentteja tulee näiltä näköjään poliisivihaajilta, joiden mielestä liikenteessä ei siviileillä ole näköjään vastuuta lainkaan!!
Liukuiko tuo nainen tuulenpuuskan voimasta poliisiauton eteen.....?aikamoinen kommentti?? Joo sinulta, jalankulkija on suojatussa asemassa suojatiellä, myös poliisilta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tilannenopeus. Se on se avainsana meille muillekin autoilijoille. Niin se on poliisillekin. Takaa-ajoa ei kaupunkialueella tehdä niin nopeasti, että vaarantaa muut tiellä liikkujat. Sen pitäisi olla selvää, mutta eipä ollut.
Suojatiellä kulkijaa on väistettävä. Ei se ole sen ihmeellisempi asia.Missä kohtaa uutista sanottiin, että kyseessä oli poliisilla takaa-ajo tilanne ???????????
Pysykää stnan IDIOOTIT tosiasioissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tilannenopeus. Se on se avainsana meille muillekin autoilijoille. Niin se on poliisillekin. Takaa-ajoa ei kaupunkialueella tehdä niin nopeasti, että vaarantaa muut tiellä liikkujat. Sen pitäisi olla selvää, mutta eipä ollut.
Suojatiellä kulkijaa on väistettävä. Ei se ole sen ihmeellisempi asia.Hälytysajo, ei mikään takaa-ajo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
aikamoinen kommentti?? Joo sinulta, jalankulkija on suojatussa asemassa suojatiellä, myös poliisilta.
Ei ole. Akka tyrmään ja pamppua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö yhtään havaitse miten AIKAMOISIA kommentteja tulee näiltä näköjään poliisivihaajilta, joiden mielestä liikenteessä ei siviileillä ole näköjään vastuuta lainkaan!!
Liukuiko tuo nainen tuulenpuuskan voimasta poliisiauton eteen.....?Emme vihaa poliiseja, jotka noudattavat lakeja ja arvostavat ihmiselämiä, eivätkä aja ihmisten päälle, mutta rikollisia poliiseja, jotka ajavat suojatiellä jo kävelleen ihmisen ylitse, kenties jopa tahallaan ja tarkoituksella, kun selittelevät sitä hälyytystehtävän verukkeella, emme hyväksy, vaan vaadimme oikeuden uuteen käsittelyyn, tarkempaan tutkintaan, vastuuseen ja tuomiolle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä kohtaa uutista sanottiin, että kyseessä oli poliisilla takaa-ajo tilanne ???????????
Pysykää stnan IDIOOTIT tosiasioissa.Lieköhän ollut edes hälyytystehtävää, vai keksivätkö hätävalheen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole. Akka tyrmään ja pamppua.
Sinut tyrmään ja pamppua naistenvihaaja-päälleajaja-eunukki.
- Anonyymi
Oulun päällä on kirous.
- Anonyymi
Tulee mieleen paikallinen tapaus:
mersukuski ajoi pyöräilijän päälle
avasi ikkunan ja huusi alla olevalle
”vittuuks ajelit siellä”.- Anonyymi
hesan keskustassa kuljen aina kivi mukanani
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
hesan keskustassa kuljen aina kivi mukanani
Niin ....... hullu saa olla, mutta dille ei kandee olla.
Tuli aikoinaan budjattua stadissa liki 7 vuotta, eikä tarvinnut rontata megessä muuta stemaria kuin Zipon vara-sellaista. :-)
- Anonyymi
Useampikaistaisella tiellä olisi hyvä pysähtyä kauemmas suojatiestä eikä ajaa ihan suojatiehen kiinni.
- Anonyymi
EI VOI MUUTA SANOA KUIN , ETTÄ EI LUODIN ETEEN PIDÄ KÄVELLÄ, SEURAAMUKSET OVAT KOHTALOKKAAT.
JOS OIKEIN VIISAITA OLLAAN, LAKIA TULEE MUUTTAA, VAHVEMMALLA TULEE OLLA ETUOIKEUS MENNÄ ENSIN, MIKÄLI HALUTAAN ONNETTOMUUDET KOKONAAN ESTÄÄ. - Anonyymi
Jos nainen eli omia ruuhkavuosiaan,
nyt tuli hidaste.
Ihme että säilyi hengissä. - Anonyymi
Putkinäkö ja apaattinen olotila ei sovellu liikenteeseen.😴
- Anonyymi
Kumma kun vain poliisin kohdalle sattunut onnettomuus rummutetaan videoiden kera mediassa mutta tavisten täysin puhtaita tohelointeja ei näy.
Tämä uutisoinnin rummuttaminen lienee kriminaalien, elokapinan, vasemmiston ja venäjän tiltujen masinoimaa.
Kerta kaikkiaan säälittävää. - Anonyymi
On hämmästyttävää lukea edesvastuuttoman jalankulkijan puolusteluja täällä.
Joku kirjoittaja tajuamattaan vaatii poliisiautoa rikkomaan fysiikan lakeja..?- Anonyymi
Kukas niin vaati?
Eikö poliisin ole mahdollista ajaa sellaista nopeutta, ettei aja ihmisten päälle?
- Anonyymi
Laki suojaa tässä yliajajaa.
Laki ei suojaa jalankulkijaa, vaikka hän ei rikkonutkaan tieliikennelakia. Laki ei suojaa tässä liikenteen uhria.- Anonyymi
Laki suojaa vain lakia
se ei suojaa kansalaisia - Anonyymi
No ei varmasti laki suoja yliajajaa, joten saa ylemmissä oikeusasteissa varmasti tuomion.
- Anonyymi
Ole hiljaa, stnan IDIOOTTI !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- Anonyymi
Kyllä ihmisellä pitäisi olla sen verran järkeä ja itsesuojeluvaistoa ettei kävele kuurona kuulokkeet päässä vielä puolisokeana huppu niin ettei näe kuin suoraan eteensä.
Mikä ihmisiä vaivaa kun tuollainen tyhmyys vaan lisääntyy?
Tuollainen käyttäytyminen pitäisi kriminalisoida ja kieltää ehdottomasti.- Anonyymi
kohta poliisi poistaa sun tekstin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kohta poliisi poistaa sun tekstin
Aika paljon kansalaisten kirjoituksia, näyttävät poistavankin.
https://yle.fi/a/3-11892227
- Anonyymi
Suojatien eteen on pysähtynyt toinen auto eli oletuksena jalankulkijalla on että kukaan ei sieltä aja päälle, koska laki velvoittaa toiselta kaistalta tulevan pysähtymään suojatien eteen. (muut hiljentävät koska auto pysähtynyt, ei poliisin vuoksi)
Poliisi ajaa lisäksi lähes kahdeksaakymppiä tuollaisessa kohdassa missä rajoitus lienee 30-40.
Tavallinen kansalainen joutuisi vastaavasta tempusta linnaan, mutta poliisin päätä vain silitellään. Aivan törkeää huolimattomuutta poliisilta, ei mielestäni todellakaan naisen vika.- Anonyymi
Hälytysajo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hälytysajo.
Täsmälleen ........
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hälytysajo.
Täsmälleen ........
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täsmälleen ........
Täsmälleen. Epäammattimainen kaahailu joka tuotti yhden vakavasti loukkaantuneen ja pari uutta hälytysajoa paikalle
- Anonyymi
Oon rikollinen mutta tässä asiassa poliisin puolella. Pää pois perseestä ja välittää muustakin liikenteestä, ei luulisi olevan vaikeaa katsoa mitä ympärillä tapahtuu. Lapsesta asti opetettu katsomaan vasen oikea vasen ennen kun ylittää tien, oli valot minkä väriset tahansa tai oli auto pysähtynyt antaan tietä. Eihän tässä maailmassa muutenkaan voi saatana pää perseessä kulkea.. sillon saattaa sattua vaikka mitä. Huomioi ympärillä tapahtuvat asiat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täsmälleen. Epäammattimainen kaahailu joka tuotti yhden vakavasti loukkaantuneen ja pari uutta hälytysajoa paikalle
Valehdelleet poliisit monessa kohtaa, käy selville kun lukee keskustelu selittelyjä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oon rikollinen mutta tässä asiassa poliisin puolella. Pää pois perseestä ja välittää muustakin liikenteestä, ei luulisi olevan vaikeaa katsoa mitä ympärillä tapahtuu. Lapsesta asti opetettu katsomaan vasen oikea vasen ennen kun ylittää tien, oli valot minkä väriset tahansa tai oli auto pysähtynyt antaan tietä. Eihän tässä maailmassa muutenkaan voi saatana pää perseessä kulkea.. sillon saattaa sattua vaikka mitä. Huomioi ympärillä tapahtuvat asiat.
Suojatiellä pitää kävellä mieluiten, eteen päin katsoen, ettei kävele toisia ihmisiä päin, kun moni vammainen, vanhus ym liikkuu huterasti. Ei siellä pidä vilkuilla ja pyörittää päätä minne sattuu, vaan keskittyä siihen turvalliseen kadun ylittämiseen, kun kerran suojatiellä on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täsmälleen. Epäammattimainen kaahailu joka tuotti yhden vakavasti loukkaantuneen ja pari uutta hälytysajoa paikalle
Ja mitä sanookaan TLL hälyytysajosta ....
"10 § (3.3.2023/333)
Esteetön kulku hälytysajoneuvolle ja kulkueelle
Tienkäyttäjän on liikenteenohjauslaitteella osoitetusta velvollisuudesta riippumatta annettava hälytysääni- ja -valomerkkejä antavalle hälytysajoneuvolle ja tällaisia merkkejä antavan poliisiajoneuvon tai Puolustusvoimien taikka Rajavartiolaitoksen ajoneuvon vetämälle saattueelle esteetön kulku. Tällöin on tarvittaessa siirryttävä sivuun tai pysähdyttävä.
Tienkäyttäjä ei saa keskeyttää eikä estää saattueen, valvotun lapsiryhmän tai järjestäytyneen kulkueen etenemistä. Tämä ei kuitenkaan koske hälytysääni- ja -valomerkkejä antavan hälytysajoneuvon kuljettajaa."
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2018/20180729#L3P8
Eli ............. VAIKKA jalankulkijalle OLISI PALANUT vihreät suojatielle, (joita ei tuossa kohtaa Saaristonkatua edes ole), hänen OLISI PITÄNYT ANTAA ESTEETÖN KULKU hälyytysajossa olevalle viranomaiselle.
- Anonyymi
Onko pollarilla nyt joku pilaa maineemme -teemavuosi menossa?
- Anonyymi
Tuo nainenhan kävelee, kuin poro, välittämästä mistään mitään!!!!!!!!!!!!!!!!
- Anonyymi
Ja on liikenteessä myös se heikompi osapuoli.-sivusta
- Anonyymi
Nainen on suojatiellä ja kävelee asiallisesti.
- Anonyymi
En lukisi tuohon mitään. Poliisit liikkuu vuorokauden ympäri kaduilla, freak accidentteja sattuu.
- Anonyymi
Vai tuollainen nimitys ihmisten päälle suojatiellä ajamiselle on: freak accident ?
Nyt ne kanteet hoviin ja äkkiä.
- Anonyymi
Huutista naiselle ku ei kattonut kunnolla (oma vika) Huutista kytälle sen takia et se on kyttä (alhainen tajunta)
- Anonyymi
Hamas ei ehdi kaikkialle niin pitää olla kotijihadistit asialla?
- Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17896806/itavallassa-prideen-hyokanneilla-aarifasisteilla-yhteyksia-aariislamisteihin#comment-121449464
Äärioikeisto ja ääriislam sama asia. Poliiseissa siis heitä.
- Anonyymi
Olivat A hälytyksellä, ottakaa selvää mitä se tarkoittaa, piipittäkää sen jälkeen. Selviää kyllä lehtijutusta, jos lukee muutakin kuin otsikon.
- Anonyymi
Jos sormetat ittees suolees, niin ole hyvä ja pidä se omana tietonas.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos sormetat ittees suolees, niin ole hyvä ja pidä se omana tietonas.
Oletko sä jonkun työpari?
- Anonyymi
Siskojenhakkaajat kiihottuu, kun saa ajaa tehdä väkivaltaa, ajaa naisten päälle suojatiellä. Poliiseissa on nyt arveluttavaa porukkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko sä jonkun työpari?
Jokainen työssäkäyvä on. Sen asian tietävät kaikki muut, paitsi palstan KELAelätit.
- Anonyymi
Ikävä tapaturma.
Ihmettelin miksi se nainen ei edes vilkaissut tuleeko autoja kun tietä ylitti ja ajattelin onko se myös kuuro (sireenin äänet eivät saaneet reaktiota aikaan) kunnes luin että kuulokkeet olivat päässä.
Itse en missään tapauksessa käyttäisi kuulokkeita liikkuessa ulkona just sen vuoksi ettei kuule mitä ympärillä tapahtuu.
Kuinkahan kävi hälytyskeissille? Selvisiköhän puukotuksen uhri? Jäikö tekijä kiinni? Mikä oli motiivina?- Anonyymi
No tapaturmahan tuo ei ole, vaan törkeä suojatiellä kävelevän ihmisen ylitse ajaminen, lainrikkomus josta kuuluu seurata rangaistukset.
- Anonyymi
Poliisin hälytysajo loppui yliajoon. Ei jatkanut enää mihinkään.
Kannattiko kaahata?- Anonyymi
Kannatti, akka sai opetuksen.
- Anonyymi
Taitaa vaihtua myös ura stevariksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannatti, akka sai opetuksen.
Ja puukotuksen uhrista ei sitten niin väliä enää?-sivusta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaa vaihtua myös ura stevariksi.
Ei vaihdu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vaihdu.
Kyllä vaihtuu. Itkuisen ylijohtajan täytyy nyt heittää syyllinen bussin alle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannatti, akka sai opetuksen.
Ohhoh tuleepas äärioikeistopoliisilta kommentteja, rikostutkinnat poliisien kommenteista ja äkkiä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17896806/itavallassa-prideen-hyokanneilla-aarifasisteilla-yhteyksia-aariislamisteihin#comment-121449464
https://yle.fi/a/3-11892227 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaa vaihtua myös ura stevariksi.
Ymmärtänen että poliisit tullaan erottamaan, mutta mikä on stevari ?
- Anonyymi
Hyvä opetus muille kävelijöille. Seuraa muuta liikennettä, älä kulje napit korvilla.
- Anonyymi
Suojatiellä seurataan muita suojatiellä kävelijöitä, ettei kävellä vammaisten, vanhusten ja lasten päälle, ei vilkuilla sivulle, kun suojatiellä on oikeudet kulkea ja kävellä turvallisesti kadun ylitse.
- Anonyymi
Muijalle syytä törkestä liikenteen vaarantamisesta, poliisit olisi voineet kuolla jos olisivat ajaneet mereen muijaa väistäessä.
- Anonyymi
Kyttäpolot,
voivat jäädä myös ohikiitävän imurin alle ja
kompastua imurinnletkuun.
- Anonyymi
Pitäisi koettaa edes vähän varoa liikenteessä ja etenkin vielä katua ylittäessä ylipäätänsäkin juuri silloin.
- Anonyymi
Tutkimusten mukaan suurkaupungissa (ei siis Suomessa) ambulanssin ajaminen ylinopeudella hyödytti kriittisessä tilanteessa olevaa potilasta 1% :ssa.
99:%:ssä riitti normaali nopeudella ajo pysähtymättä liikennevaloihin tai ajoa hitaassa jonossa, koska ajan säästö ylinopeudella ajossa oli olematon verrattuna sujuvaan hälytysajoon normaali nopeudella.
Tässä tapauksessa poliisi ajoi jonkin puukotuksen takia ( joka oli siis jo tapahtunut) 76 kmh:n nopeudella (!) 30 kmh: n rajoitus alueella pimeällä keskellä kaupunkia (tutkimuksen kaupunkiinn verrattuna pienessä suomalaisessa kaupungissa) suojatiellä jalkakulkijan päälle, jolle auto oli pysähtynyt antamaan vapaan kulun.
Vertailuna hälytys ajossa oleva ambulanssi, jolla oli potilas mukana ja joka ohitti rekkaa valtatiellä, joutui kolariin vastaantulija kanssa. Yksi kuoli.
Ambulanssin kuljetta sai ehdollisen vankeustuomion.
Ovatko edes kaikki hälytysajossa olevat yhdenvertaisia Suomessa?- Anonyymi
Sinäkin yrität vääntää jalankulkijan piittaamattomuuden oikeutetuksi sillä varjolla, että henkilöauto oli pysähtynyt suojatien eteen. Ei se pakota - heh- lähtemään suojatielle. Muu liikenne on huomioitava myös.
Sinun logiikallasi "pysähtynyt auto" vapauttaa kävelijän vastuusta tarkkailla ympäristöään.
Et mitenkään huomioi kulkijan kuulokkeiden käyttöä etkä pään kääntämisen laiminlyöntiä huomioimaan liikennettä oikealta.
Joku valopää kumosi vastuun sillä, että "on oikeus pitää kuulokkeita" - sehän päin vastoin edellyttää suurempaa tarkkaavaisuutta näköaistin puolella, jos nyt muka on "pakko" niitä sankoja on pitää korvilla.
Sysäsit syyllisyyden kokonaan poliisin niskoille, koska se sopii asenteisiisi näköjään - ei näin! - Anonyymi
Kummallisia ajatuskoukeroita:
"Tässä tapauksessa poliisi ajoi jonkin puukotuksen takia ( joka oli siis jo tapahtunut) 76 kmh:n nopeudella (!) 30 kmh: n rajoitus alueella pimeällä keskellä kaupunkia (tutkimuksen kaupunkiinn verrattuna pienessä suomalaisessa kaupungissa) suojatiellä jalkakulkijan päälle,"
-Puukotus OLI JO tapahtunut.....niin, että mitäpä tässä enää hosumaan, maito kaatui maahan jo!
- , jolle auto oli pysähtynyt antamaan vapaan kulun.
Auto ei anna mandaattia ylittää katu varomatta.
Mikähän liikennepsykoloogi-täti sielläkin, huoh. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinäkin yrität vääntää jalankulkijan piittaamattomuuden oikeutetuksi sillä varjolla, että henkilöauto oli pysähtynyt suojatien eteen. Ei se pakota - heh- lähtemään suojatielle. Muu liikenne on huomioitava myös.
Sinun logiikallasi "pysähtynyt auto" vapauttaa kävelijän vastuusta tarkkailla ympäristöään.
Et mitenkään huomioi kulkijan kuulokkeiden käyttöä etkä pään kääntämisen laiminlyöntiä huomioimaan liikennettä oikealta.
Joku valopää kumosi vastuun sillä, että "on oikeus pitää kuulokkeita" - sehän päin vastoin edellyttää suurempaa tarkkaavaisuutta näköaistin puolella, jos nyt muka on "pakko" niitä sankoja on pitää korvilla.
Sysäsit syyllisyyden kokonaan poliisin niskoille, koska se sopii asenteisiisi näköjään - ei näin!Tarkoitatko, että suojatien ylittänyt nainen olisi syyllinen myös mahdollisesti puukotuksen uhrin kuolemaan? Ja jos ymmärsin oikein niin tällä logiikalla takinhuppu ja kuulokkeet olisivat pahempia ja vaarallisempia tapon välineitä, kuin puukko.-sivusta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kummallisia ajatuskoukeroita:
"Tässä tapauksessa poliisi ajoi jonkin puukotuksen takia ( joka oli siis jo tapahtunut) 76 kmh:n nopeudella (!) 30 kmh: n rajoitus alueella pimeällä keskellä kaupunkia (tutkimuksen kaupunkiinn verrattuna pienessä suomalaisessa kaupungissa) suojatiellä jalkakulkijan päälle,"
-Puukotus OLI JO tapahtunut.....niin, että mitäpä tässä enää hosumaan, maito kaatui maahan jo!
- , jolle auto oli pysähtynyt antamaan vapaan kulun.
Auto ei anna mandaattia ylittää katu varomatta.
Mikähän liikennepsykoloogi-täti sielläkin, huoh.Ajatuskoukero on mm. siinä, että ambulanssia ajanut sai ehdollisen vankeustuomion ja poliisi ei mitään. Siinä on koukeroa kerrakseen.
Mutta se kiireellisyys?
Ambulanssi kuljettaa kiireellisesti esim. potilasta, jota on puukotettu, jottei hän kuolisi eli kiireellisyyden syy on mahdollisen tulevan katastrofin välttäminen.
Poliisi kiirehtii puolestän paikalle, mistä ambulanssi on jo ehkä viemässä uhria sairaalaan.
Kummalla on ehdottomasti kiireellisempi tehtävä? Sotkun uhrin pelastajalla vai sotkun siivoajalla?
Pelastaja saa samanlaisen onnettomuuden sattuessa vankeustuomion ja siivooja ei mitään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinäkin yrität vääntää jalankulkijan piittaamattomuuden oikeutetuksi sillä varjolla, että henkilöauto oli pysähtynyt suojatien eteen. Ei se pakota - heh- lähtemään suojatielle. Muu liikenne on huomioitava myös.
Sinun logiikallasi "pysähtynyt auto" vapauttaa kävelijän vastuusta tarkkailla ympäristöään.
Et mitenkään huomioi kulkijan kuulokkeiden käyttöä etkä pään kääntämisen laiminlyöntiä huomioimaan liikennettä oikealta.
Joku valopää kumosi vastuun sillä, että "on oikeus pitää kuulokkeita" - sehän päin vastoin edellyttää suurempaa tarkkaavaisuutta näköaistin puolella, jos nyt muka on "pakko" niitä sankoja on pitää korvilla.
Sysäsit syyllisyyden kokonaan poliisin niskoille, koska se sopii asenteisiisi näköjään - ei näin!Jokainen lakia tuntevat tietää, että suojatiellä on oikeus kulkea turvassa kadun ylitse ja keskittyä siihen suojatiellä kävelemiseen siten, että katsoo ettei kävele toisten suojatiellä kävelijöitten päälle, tai töni ketään, esim. lapsia, vanhuksia, ,vammaisia.
Ei ole oikein vilkuilla ympärilleen, jotain mersuun liimattuja siskojenhakkaajia, saati joutua pelkäämään, että poliisi ajaa päälle ja valehtelee hälyytystehtäväksi ja vieläpä väittää oikeudekseen rikkoa lakia ja tappaa ihmisiä.
- Anonyymi
Ehkäpä nainen jatkossa tajuaa seurata mitä ympärillä tapahtuu...!
- Anonyymi
Toivottavasti uhrin asianajaja hakee korkeimmaltaoikeudelta asiasta ennakkotapauksen.
- Anonyymi
Harvoin autot vie näitä oikeuteen, valtio saattaa lähettää laskun auton vaurioista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harvoin autot vie näitä oikeuteen, valtio saattaa lähettää laskun auton vaurioista.
Auto ei ole uhri vaan nainen jonka päälle liikenneraivo konstaapeli ajoi transporter merkkisellä kulkuneuvolla, sitä nimitetään joskus myös autoksi.
- Anonyymi
Käräjäoikeuden jälkeen tulee hovioikeus, sitten vasta korkein oikeus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Auto ei ole uhri vaan nainen jonka päälle liikenneraivo konstaapeli ajoi transporter merkkisellä kulkuneuvolla, sitä nimitetään joskus myös autoksi.
Naisen velvollisuus on korvata kaikki aiheutuneet vahingot!!
- Anonyymi
Virka pois. Ei muu riitä.
- Anonyymi
Kaltaises TAMPIO, ei sitäkään asiaa onneksi päätä!.
- Anonyymi
Mummoista saa 20 pistettä.
- Anonyymi
Eli 20 enemmän kuin artikkelin zombiesta.
- Anonyymi
Poliisikin on vain ihminen.
- Anonyymi
Sehän on vain istumatyö volkkarissa, apsilla tai kamarilla ja perse paisuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sehän on vain istumatyö volkkarissa, apsilla tai kamarilla ja perse paisuu.
Oletko koskaan tehnyt ainuttakaan vuotta kenttäpoliisina. No huonompaan suuntaan niidenkin suoritukset ja työmoraali non viime vuosina kai mennyt?
Mutta tapauksesta sanoisin, että nainen on syyllisempi osapuoli ja saisi ainakin nuolla haavansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko koskaan tehnyt ainuttakaan vuotta kenttäpoliisina. No huonompaan suuntaan niidenkin suoritukset ja työmoraali non viime vuosina kai mennyt?
Mutta tapauksesta sanoisin, että nainen on syyllisempi osapuoli ja saisi ainakin nuolla haavansa.Jos kenttäpoliisi on ihmisten tappamisen puolella, niin erotkaa, ihan itse, ettei tarvitse kenenkään erottaa.
- Anonyymi
Jalankulkijan kuuluisi maksaa kaikki oikeudenkäynti kulut ja sakotkin pitäisi antaa. Tuollaset itsekkäät tyypit pitäs saada pois liikenteestä liikkuivat millä hyvänsä.
- Anonyymi
Suojatiellä kävellyt jalankulkija OLI EPÄITSEKÄS mallikansalainen, joka katsoi suoraan eteen päin, ,ettei kävele toisten suojatietä ylittävien jalankulkijoitten, kuten lasten, vammaisten ja vanhusten päälle. Hänelle ansiomitali, poliisit hovioikeuteen erotettaviksi ja ajo-oikeudet ja virkamerkit pois.
- Anonyymi
Nainen ei noudattanut tieliikennelain 3 §:ää.
3§
"Vaaran ja vahingon välttämiseksi tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta.
Liikennettä ei saa tarpeettomasti estää eikä haitata."
Tienkäyttäjän pitää suojatietä ylittäessään kuikuilla ympärilleen eikä saa mennä kuulokeet korvilla, koska aina voi tulla hälytysajoneuvo. Nainen ei olisi myöskään saanut 2 momentin mukaan estää tarpeettomasti liikennettä, eli sitä poliisiautoa kulkemasta.
Kummallista, että naiselle ei tullut sakkoja.- Anonyymi
Nainen käveli SUOJATIELLÄ, mallikkaasti vieläpä, katsoi ettei kävele toisten suojatiellä kulkijoitten päälle, lasten ja vanhusten, jotka horjahtavat helposti tönäisyistä ym. hieno suoritus, joka päättyi ikävällä tavalla, äärifasistisen poliisin tahalliseen päälle ajamiseen, lainvastaiseen ihmisen tappoyritykseen suojatiellä, vieläpä valheelliseen hälyytystapahtumaan vedoten.
Oikeusministeriön erotettava poliisit ja otettava oikeudet kaikkineen pois, suojatiellä kävelevän ihmisen päälle ajamisesta, tappoyrityksestä ja vielä solvaamisesta, vihakirjoittelusta palstalla, eli uhrin syyllistämisyrityksistä.
- Anonyymi
Jalankulkija oli jo suojatiellä sekä ohittamalla vasemmalta olisi ehkä tuokin voitu välttää. Tiedän hirvi ja peurakolareita väistäneenä, että ne kannattaa yleensä ohittaa sieltä suunnasta, josta ne on tulossa.
- Anonyymi
Vasemmalla on auto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vasemmalla on auto.
On, mutta västämismahdollisuus olisi ollut vähän parempi sillä puolella ja peltiä olisi voinut vaan mennä ja sitäkin suuremmalla syyllä ajaa vähän hitaammin, kun se auto oli pysähtynyt siihen suojatien eteen.
- Anonyymi
Jos kävelijä ei seurannut tarkkaavaisesti liikennettä niin samaa voidaan sanoa autoa ajaneesta poliisistakin. Jarruttikin vasta törmäyksen jälkeen. Voi jumalauta mikä amatööri.
Kävelijä oli sentään suojatiellä ja muut autoilijat olivat päästäneet sen jo ylittämään tietä.- Anonyymi
Heittelehtii ennen törmäystä eli jarruttaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heittelehtii ennen törmäystä eli jarruttaa.
Höpöhöpö. Nopeus laskee vasta törmäyksen jälkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpöhöpö. Nopeus laskee vasta törmäyksen jälkeen.
Tottakai tuolla nopeudella ja talvella.
- Anonyymi
Elämä voi päättyä äkkiä joten kannattaa antaa elämä jeesukselle
Raamattu kirjekurssi (ilmainen)
https://www.raamattuavautuu.fi/
Vielä enemmän suosittelen tätä:
Silmiä avaava kirjasarja (ilmainen)
https://m.egwwritings.org/fi/book/12431.2
Älä odota. Tuo nainenkaan ei tiennyt hetkeään - Anonyymi
Poliisin pakuvolkkari heittelehti törmäyksen jälkeen eli kyllä poliisi jarrutti, mutta sitä ennen luut olivat jo naisella murskana ja kalloakin kovisteltu tajuttomuuteen saakka.
Samalla logiikalla nainen olisi saanut vaikka kuolla yliajossa, niin poliisikonstaapeli olisi todettu syyttömäksi.
Poliisin ammatti ei ole kuitenkaan psykoosiin verrattava tila, jossa ei tuomittaisi rangaistukseen.
Poliisipakun nopeudella 76 kmh se oli vielä parin korttelin päässä naisen lähtiessä ylittämään suojatietä.- Anonyymi
"Poliisipakun nopeudella 76 kmh se oli vielä parin korttelin päässä naisen lähtiessä ylittämään suojatietä."
Järjettömin kommentti mitä olen täällä koskaan nähnyt!
Pitää olla vihervasemmjistolainen "ihminen" jos tuon on kirjoittanut ilman, että oli kieli poskessa!
Onko typerimmistä typerin ihminen Olli Rehn presidenttiehdokkaasi? Häneltä voisin kuulla samaa tasoa olevan kommentin!
- Anonyymi
Nykyään kommunistit käyttävät röyhkeästi suojateitä, kun heillä on oikeus siihen, sitten käy noin onnettomasti kun kuulokkeet päässä kävellään liikenteen seassa.
- Anonyymi
Ai niin jos poliisi seisoo keskellä tietä katsoin radiota hupsis
- Anonyymi
Todellinen psykopaatti katsoo turvakameroista, että nainen liikkui 14 päivää sitten juuri tuossa kohtaa katua juuri tiettyyn kellonaikaan ja siitä sitten päättelee, että niin tulee liikkumaan seuraavinakin viikkoina.
- Anonyymi
Ja yksi siviilivaatteinen poliisi tietysti seisoo kadulla radiopuhelimen kanssa antaen neuvoja kuskille.
- Anonyymi
Miliisi ei olisi ajanut.
- Anonyymi
Poliisin ei pidä kiirehtiä, paskasakki siellä perillä vain odottaa.
- Anonyymi
Miksi paskasakkia ei ole piikitetty,
hidastais kummasti niidenkin menoa?
- Anonyymi
Voihan käyttää talonpoikaisjärkeä ja matematiikkaa.
Törkeää ylinopeutta ajamalla kaupungin keskustassa ei ajallisesti saavuta mitään, mutta vaarantaa ihmishenkiä.
Suojatiellä liikkuu myös lapsia, joiden henkeä ei ole kenelläkään hurjastelijalla lupa uhata.
Ainut ajan säästö hälytysajossa tulee siitä, että ei jäädä liikennevaloihin eikä jonoihin seisoskelemaan, hurjastelu on turhaa (vaikka voi olla kyllä mukavaa joillekin sieluille). Oulun raastuvassa tätä ei ymmärretty, vaikka ainakin tuomarin täytyy olla akateemisesti koulutettu ja siten matematiikkaan jotenkin tutustunut.
Toivottavasti tästä ei tule tapa hälytysajoneuvojen kuskeille - aina voittaa ajoipa kuinka holtittomasti tai tappavasti tahansa.- Anonyymi
Todellinen psykopaatti käyttää matematiikkaa ja laskee kaltevuudet ja kiihtyvyydet sekä todennäköisyydet ja tiedustelee etukäteen onko joku tietty nainen liikenteessä jalan ja missä kohtaa ja onko tapana liikkua aina tiettyä reittiä tiettyyn aikaan tiettynä viikonpäivänä, päättelee, että jos nainen oli 14 päivää sitten tällä samalla reitillä niin on nytkin.
- Anonyymi
Tässä oli niin hyvä kommentti, että pitäisi valtakunnan ykkösuutiseksi nostaa, paitsi, että pitäisi sitten nostaa myös se, että nyt tuo nainen ei ollut lapsi!
Ei ajanut holtittomasti!!!!! Jalankulkija kulki HOLTITTOMASTI!!!!!
Voi Sinua, jotakin ymmäRsit, MUTTA et kaikkeA KUITENKAAN?! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todellinen psykopaatti käyttää matematiikkaa ja laskee kaltevuudet ja kiihtyvyydet sekä todennäköisyydet ja tiedustelee etukäteen onko joku tietty nainen liikenteessä jalan ja missä kohtaa ja onko tapana liikkua aina tiettyä reittiä tiettyyn aikaan tiettynä viikonpäivänä, päättelee, että jos nainen oli 14 päivää sitten tällä samalla reitillä niin on nytkin.
IDIOOTTI !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- Anonyymi
Kovin on luottavainen ihminen jos kadun yli menee muissa maailmoissa ja vielä näkymättömäksi laittautuneena. Pitäisi olla joku saattamassa puolijärkistä.
- Anonyymi
Aika monelle tässä ketjussa, voisi antaa ajokiellon ja ottaa muutkin oikeudet pois, sen verran kovaa vihakirjoittelua, asiallisesti, muita jalankulkijoita suojatiellä huomoinutta, syytöntä uhria kohtaan, äärifasisti-pörssirikollispoliisi-tappajien puolustajilta.
- Anonyymi
Ei kannata liikkua ulkona luurit päässä musiikkia kuunnellen, vahinkoja sattuu.
- Anonyymi
No tuo ei ollut vahinko, vaan tappoyritys.
- Anonyymi
Saa sitä musaa kuunnella ku dallaa, kunhan se biitti ei peitä liikenteen ääniä ... ettei käy, kuten nyt .
- Anonyymi
Pasta Nakin on siirryttävä eläkkeelle. Oma väki jo toimii suojatie giljotiinin pyövelinä.
- Anonyymi
Hovissa häviää. Kortti pois pöljäpoliisilta.
- Anonyymi
Vaikka videokamera näyttää valoisaa kuvanlaatua, oikeasti ulkona voi olla pimeää tai ainakin hämärää? Mustat vaatteet naisella, ei heijastimia. Ellei ole eri puolella.
- Anonyymi
Joo, mutta ensiksi selvästi poliisi näki jalankulkijan ja väisti jo vasemmalle, mutta sitten kuitenkin tahalleen käänsi rattia oikealle. Jos olisi jatkanut väistämistä vasemmalle eikä olisi kääntänyt rattia oikealle takaisin niin jalankulkijaan ei olisi ollenkaan osunut. Eli ihan tahallinen teko.
- Anonyymi
Autolla nopeutta 30 kmh:n alueella 76 kmh. Siinä näkökenttä jo kovasti kapenee kaupungin kaduille. Lisäksi kuski tiesi, että tuollainen nopeus tappaa jalankulkijan vahinkotilanteessa.

Jos olisi vahinko niin olisi ajanut suoraan rattia kääntämättä.

Kyllä se nyt vaan ihan varmasti oli täysin tuon jalankulkijan aiheuttama "onnettomuus".
Iniskööt viherkommunistit ja muut humanistit tai liikenteestä mitään ymmärtämättömät (jotka luulevat kaiken ymmärtävänsä muita paremmin) mitä tahansa, hovioikeuskin toteaa, että nainen aiheutti ja on syyllinen, pitää hänen korvata kaikki vahingot!
Vain todellinen asioita ymmärtämätön, jalankulkijana punaisia valoja päin kulkeva ja autolla ylinopeutta ajava ja muutenkin kusipää, on sitä mieltä, että poliisi on aina väärässä! - Anonyymi
Suojatie merkit varmasti näkyivät heijastettuina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, mutta ensiksi selvästi poliisi näki jalankulkijan ja väisti jo vasemmalle, mutta sitten kuitenkin tahalleen käänsi rattia oikealle. Jos olisi jatkanut väistämistä vasemmalle eikä olisi kääntänyt rattia oikealle takaisin niin jalankulkijaan ei olisi ollenkaan osunut. Eli ihan tahallinen teko.
Pitää myös rikostutkia, oliko edes hälyytystä, minkälainen, oliko aidosti kiireellinen ja miksi ei hallinnut ajoneuvoa, väistämistilaahan tuossa on vaikka muille jakaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos olisi vahinko niin olisi ajanut suoraan rattia kääntämättä.
Viharikos tuo on, oliko kyseisellä poliisilla äärioikeistotaustaa ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se nyt vaan ihan varmasti oli täysin tuon jalankulkijan aiheuttama "onnettomuus".
Iniskööt viherkommunistit ja muut humanistit tai liikenteestä mitään ymmärtämättömät (jotka luulevat kaiken ymmärtävänsä muita paremmin) mitä tahansa, hovioikeuskin toteaa, että nainen aiheutti ja on syyllinen, pitää hänen korvata kaikki vahingot!
Vain todellinen asioita ymmärtämätön, jalankulkijana punaisia valoja päin kulkeva ja autolla ylinopeutta ajava ja muutenkin kusipää, on sitä mieltä, että poliisi on aina väärässä!Poliisi on oikeassa silloin, kun noudattaa lakeja eikä tee viharikosta, aja tahallaan ihmisen päälle, joka kävelee kuten suojatiellä kuuluu, katsoo eteen päin, ettei tönisi vahingossa, tai kävelisi muiden suojatiellä kulkijoitten päälle, esim. vanhusten, vammaisten, lasten.
- Anonyymi
Eli ei kunnoittanut ihmiselämää, kuten ensisijaisesti poliisin työssä pitäisi.
- Anonyymi
NYT SE TURPAS KIINNI, SAATANAN IDOTTI !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- Anonyymi
Kun kulkuväylän nimi on suojatie niin on kohtuullista olettaa että sillä kulkemisessa on edes poliisin suojeluksessa. Nyt ei ollut. Irtisanominen on vähintä mitä voimme odottaa.
- Anonyymi
Asiat ratkotaan oikeudessa,siellä sitten näkee mikä on tuomio.
Nyt sattui kaksi asiaa kohtamaan ja pahasti kävi,iha nturhaa riiteöyä ja huutoa se ei auta alle jäänyttä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asiat ratkotaan oikeudessa,siellä sitten näkee mikä on tuomio.
Nyt sattui kaksi asiaa kohtamaan ja pahasti kävi,iha nturhaa riiteöyä ja huutoa se ei auta alle jäänyttä.Paljon myös asiallisia, hyvin perusteltuja kommentteja, joissa myötätuntoa uhria kohtaan.
Mistään tasapelistähän ei ole kyse, tasavertaisista vastakkain olijoista, kun syytön suojatiellä, asiallisesti kävellyt yliajettu, vastaan äärioikeistolaisia vihakirjoituksia tekevät äärioikeistoekstremistiset poliisit.
- Anonyymi
Eikä poliisi yltänyt omille jarrupolkimille.
- Anonyymi
Niin miksei poliisi edes yrittänyt jarruttaa ja kääntänyt rattia kun kerran aloitti ?
- Anonyymi
Kohta 40% syntyneistä lapsista on jonkin sortin autisteja,
katsotaan miten niiltä sujuu liikenteesä kulkeminen
- kävellen
- auton ratissa
Jos suunnitellaan autojen vähentämistä ja jalankulun lisäämistä…
mites tässä nyt kävi?
Tuo on perinteinen tilanne, autot pysähtyy suojatien eteen ja
jalankulkija astuu suojatielle…
Saako autolla painaa 70km/ h toiselta kaistalta läpi,
sivuillleen katsomatta.
Täytyy sanoa, että jos kuski ajaa tuolla tavalla,
en haluaisi istua edes sen apukuskin paikalla.
Tuo on asenne.
Mitä se kuski teki sillä aikaa, kun olisi pitänyt katsoa ulos tuulilasista?
Vaikka olis kuinka P..oliisi (oksettava sana), vaikka olisi kuinka kiire,
vaikka olis kuinka väsynyt, vihainen…
Oulussa ja Treella narkit sohii toisiaan veitsillä.
mamujen sohimiset siihen päälle.- Anonyymi
Paljon äärioikeistoekstremismiä ja pörssirikollisuuden suojelemista poliisissa ja supossa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17988758/viron-kokoomus-pm-kallas-narahtanut-venaja-bisneksista-eroa-vaaditaan-isosti
- Anonyymi
Oliko poliisilla jotain muuta katsottavaa ajon aikana?
- Anonyymi
kuskilla
- Anonyymi
Uhria syyttämättä, turmalta olisi vältytty jos olisi mennyt suojatiellä ilman hupparia. Kyllä minä ainakin pidän katseen sivulla kun suurin osa autoilijoista ei anna tietä.
Tuossa ei nainen nähnyt sivuille mitään.
Ikävä tapaus ja toivottavasti naiselle ei tule jatkossa mitään ja tapauskin todetaan vain ikäväksi onnettomuudeksi ilman tuomioita.- Anonyymi
Ei välttämättä.
Kaupungissa kulkeva oppii, että melua on,
eikä siihen kiinnitä enää … huomiota.
LED valojen aikaan, valosaaste on lisääntynyt, niin paljon
että sitä on pakko blokata pois.
Kyllä, olisi pitänyt katsoa myös suojatielle mennessä.
mutta jalankulkija on silti suojatiellä pehmeämpi
kuin isohko paku 76km/ h
En ymmärrä ollenkaan tätä, ei ollut takaa- ajotilanne,
oli hälytys. EI SE TILANNE VOI MITÄTÖIDÄ
JALANKULKIJAN OIKEUTTA!
Antaisi aikamoiset avaimet, mieleivallalle
jos niin olisi.
Just oli juttu, miten nuoret ajoi 70km/ h tunnelissa,
eikä kukaan jäänyt edes alle. Kortti jäähylle ja sakot.
Ei sellaista sääntöä olekaan, jolla poliisi voi hälytysajossa
ajaa kenen tahansa päälle eteensä katsomatta.
SITTEN POLIISILLE PITÄÄ EHKÄ PERUSTAA OMA ILMALENTORATA.
Tai nostetaan muu liikenne pois, turvaan. Silloille.
Joku leveili tuolla, miten lumiauralla voi painaa ylinopeutta kaupungin halki.
Niin, ne ajaa vilkut päällä, pelottavalla tavalla. Kannattaa väistää. - Anonyymi

Niin, ne ajaa vilkut päällä, pelottavalla tavalla. Kannattaa väistää.<<Joku leveili tuolla, miten lumiauralla voi painaa ylinopeutta kaupungin halki.
Niin, ne ajaa vilkut päällä, pelottavalla tavalla. Kannattaa väistää.>>
Eiköhän se maija tullut myös VILKUT PÄÄLLÄ...kannattaa väistää. lumiauraa!
Erikoista, että sinulla on noin kahdet "standardit" eri kulkuvälineille, lumiaura /poliisiauto.
Ja poliisi tehtävä oli kriittinen, lumiaura voi hidastaa...että höh!
<<Just oli juttu, miten nuoret ajoi 70km/ h tunnelissa,
eikä kukaan jäänyt edes alle. Kortti jäähylle ja sakot.>>
-tällä asialla ei ole mitään vertailukohtaa tuohon naiseen törmäämisen kanssa.
"Eikä kukaan jäänyt edes alle" - SE ei ole pointti vaan mahdollisen vakavan vaaratilanteen aiheuttaminen, tietenkin. - Anonyymi
Valehtelet taas. Suojatiellä kuuluu katsoa eteen päin, muita suojatiellä kulkijoita, ettei kävele kenenkään toisten ihmisen päälle, tai töni.
- Anonyymi
Hyvä opetusviteo "nykykuuroille"
- Anonyymi
Lähtökohtaisesti oikeasti kuuroja on edelleenkin olemassa.-sivusta
- Anonyymi
Jo ennen eskaria opetetaan, että vaikka onkin suojatie, niin ensin katsot vasemmalle, sitten oikealle ja vielä kerran vasemmalle, ennen kuin ylität tien.
Tässähän tämä rouvas/neitioletettu kävelee HUPPU PÄÄSSÄ ja kuulokkeet korvilla mihinkään vilkaisematta tielle kuin omistaisi puoli Eurooppaa. Vaikka sulla on etukävelyoikeus, niin silti niskan pitää sen verran liikkua että vilkaiset olisko sieltä tulossa juurikin tuollainen hälytysajossa oleva ajoneuvo, kuten poliisi, ambulanssi tai paloauto, joillle kävelijän ON ANNETTAVA esteetön kulku.
Tieliikennelain mukaan etuajo-oikeus menee järjestyksessä:
1) Hälytysajossa oleva hälytysajoneuvo
2) Valo-ohjattu liikenne
3) Suojatietä ylittävä kävelijä
4) Muut.
Tässä uhri on nyt poliisiautoa ajanut poliisi, joka ei varmasti ole nukkunut öitään kovin hyvin tämän jälkeen kun yksi huolimaton laput silmillä tielle marssiva itsetuhoisuutta huokuva vatipää käveli alle.- Anonyymi
Juuri noin. Kiitos erittäin asiallisesta kommentista. Mutta yrittääpä noita faktoja joidenkin ketjun meuhkaajien tajuntaan saada...hohhoijaa.
En uskaltaisi ko. kävelytyyliä harrastaa! - Anonyymi
Ei ole olemassa mitään etuajo-oikeutta.
Myös hälytysajossa on noudatettava erityistä varovaisuutta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole olemassa mitään etuajo-oikeutta.
Myös hälytysajossa on noudatettava erityistä varovaisuutta.Nimenomaan, koska tuossa oli pitkä autojono pysähtyneenä suojatien eteen ja liikennevalot oli pois päältä, joten sen pystyi jo kauempaa ennakoimaan, että joku on jo ylittämässä suojatien aivan oikein kävelemättä punaisiapäin. Takinhupun ja kuulokkeiden käyttö ei varmaan ole laitonta ja rikos, kuten ylinopeus. Samalla vaaranten sen puukotuksen uhrin terveys elämä. - Sivusta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nimenomaan, koska tuossa oli pitkä autojono pysähtyneenä suojatien eteen ja liikennevalot oli pois päältä, joten sen pystyi jo kauempaa ennakoimaan, että joku on jo ylittämässä suojatien aivan oikein kävelemättä punaisiapäin. Takinhupun ja kuulokkeiden käyttö ei varmaan ole laitonta ja rikos, kuten ylinopeus. Samalla vaaranten sen puukotuksen uhrin terveys elämä. - Sivusta
Ko. kohdassa EI OLE LIIKENNEVALOJA, ei ajoneuvoille, ei jalankulkijoille !!!!!!!!!!! Ainoastaan keltainen vilkkuvalo ajoradalle, molempiin suuntiin, suojatien huomioimiseksi.
On ollut siinä vilkkumassa jo liki 40 vuotta!.
Suojatielle EI jalankulkija SAA / KANNATA mennä ajoneuvoliikennettä huomiomatta.
- Anonyymi
poliisi oli kuulemma jahdannut viritetyllä mopedilla ajanutta nuorta
- Anonyymi
VDUD "jahdannut", stnan tampio.
Poliisilla oli Aarne tehtävä, l. KIIREELLISIN!. Ts. jonkun henki ja terveys oli vaarassa.
Joku vdun mopo-jonne, kuutiohurmurillaan ei ole A-kiireellisyysluokan keikka.
- Anonyymi
Norjassa poliisi olisi päässyt toimistohommiin kunnes saa kortin takaisin joskus vuoden päästä.
- Anonyymi
Sattuuhan sitä!!!!
- Anonyymi
Toivottavasti ei tule poliisiille sanktiota... nainen ehkä oppi tapauksesta jotain...ja ehkä joku muukin joka on noin tyhmä....!
- Anonyymi
Aivovaurio taisi olla jo ennestään.
Voisi tuosta yliajopalkkion maksaa. - Anonyymi
Mites ei edes hälytysajossa tässä ” Nainen törmäsi viime vuoden lokakuussa kuljettamallaan henkilöautolla suojatietä jalan ylittämässä olleeseen 17-vuotiaaseen poikaan.”
- Anonyymi
Jos ei tiedä tapahtuman faktoja, on paree pitää lärvi rutussa, eikä retostella netissä besserwisserinä.
- Anonyymi
Kiitos, kun jaoit. Todella hurjan näköinen tilanne. Voimia osallisille. Silmiin pistävää oli jalankulkijan täydellinen keskittymättömyys ympärillä tapahtuvaan todellisuuteen. Lienee nuo kuulokkeet ja syvä huppu syynä. Kyllä jalankulkijallakin sentään luulisi olevan velvollisuus seurata, mitä liikenteessä tapahtuu.
Poliiseillekin oli varmasti täysin yllättävä ja järkyttävä tilanne tuo. Hienosti toimittu kuitenkin ja hyvä, ettei kuitenkaan pahemmin käynyt jalankulkijalle. Olisi voinut henkikin mennä tai halvaantua tms.
Valoristeyksissä hälytysajoneuvot selvästi hiljentävät vauhtia, mutta ei tässäkään varmaan ihan valtava vauhti ollut. Siksi jalankulkija selvisikin hengissä. Myös aloitetty väistöliike hieman auttoi.
Tästä kyllä kaikki varmaan saivat hyvää oppia. Kaikista tärkeintä olisi opettaa jo lapsia, että liikenteessä täytyy aina jalankulkijanakin seurata ympäristöä, eikä uppoutua täysin musiikkiin tai muihin asioihin. Myös heijastimet täytyy olla kunnossa.
Varmasti tuossa tapauksessa tuomio oli ihan oikea.- Anonyymi
Poliisiauton nopeus oli vain 76 km/t, mittarinopeus jotain 80 km/t. Talvinopeusrajoitusta siis noudatettiin. Saksan autobahnoilla ajetaan jopa yli 200 km/t.
Mutta oliko nopeus ja ajotyyli muiden henkeä vaarantamaton keskellä kaupunkia ja jalankulkijoiden joukossa ?
Kenelläkään ei missään tilanteessa ole oikeutta altiistaa ketään sivullista tietoisesti hengenvaaraan.
Viime vuonna muutaman viikon sisällä kuoli kaksi ihmistä Oulun poliisin suorittaman humalaisen kiinnioton yhteydessä.
Olisiko poliisijohdolla (ja raastuvan tuomareillakin) jonkinlaisen ryhtiliikkeen paikka, että mätämunat siirretään paperihommiin jo ennalta ehkäisevästi pilaamasta poliisiorganisaation mainetta.
Yksityinen yrityskään ei katsele kauaa työntekijää, joka tuhoaa tietoisesti firman mainetta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poliisiauton nopeus oli vain 76 km/t, mittarinopeus jotain 80 km/t. Talvinopeusrajoitusta siis noudatettiin. Saksan autobahnoilla ajetaan jopa yli 200 km/t.
Mutta oliko nopeus ja ajotyyli muiden henkeä vaarantamaton keskellä kaupunkia ja jalankulkijoiden joukossa ?
Kenelläkään ei missään tilanteessa ole oikeutta altiistaa ketään sivullista tietoisesti hengenvaaraan.
Viime vuonna muutaman viikon sisällä kuoli kaksi ihmistä Oulun poliisin suorittaman humalaisen kiinnioton yhteydessä.
Olisiko poliisijohdolla (ja raastuvan tuomareillakin) jonkinlaisen ryhtiliikkeen paikka, että mätämunat siirretään paperihommiin jo ennalta ehkäisevästi pilaamasta poliisiorganisaation mainetta.
Yksityinen yrityskään ei katsele kauaa työntekijää, joka tuhoaa tietoisesti firman mainetta.Kiitos tiedosta. No, tuo nopeus on jo melko kova, jos jalankulkijaan törmää. Oli siis suoranainen ihme, että selvisi luun murtumilla. Selvä tapaturma kuitenkin oli . Myös kaikille jalankulkijoille opetus, ettei voi liikenteen seassa kulkiessa sulkea ulkomaailmaa täysin pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poliisiauton nopeus oli vain 76 km/t, mittarinopeus jotain 80 km/t. Talvinopeusrajoitusta siis noudatettiin. Saksan autobahnoilla ajetaan jopa yli 200 km/t.
Mutta oliko nopeus ja ajotyyli muiden henkeä vaarantamaton keskellä kaupunkia ja jalankulkijoiden joukossa ?
Kenelläkään ei missään tilanteessa ole oikeutta altiistaa ketään sivullista tietoisesti hengenvaaraan.
Viime vuonna muutaman viikon sisällä kuoli kaksi ihmistä Oulun poliisin suorittaman humalaisen kiinnioton yhteydessä.
Olisiko poliisijohdolla (ja raastuvan tuomareillakin) jonkinlaisen ryhtiliikkeen paikka, että mätämunat siirretään paperihommiin jo ennalta ehkäisevästi pilaamasta poliisiorganisaation mainetta.
Yksityinen yrityskään ei katsele kauaa työntekijää, joka tuhoaa tietoisesti firman mainetta.Pörssirikollisten käytännön väkivaltajoukoilla, on noussut keltainen neste päihin.
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tietovuotaja-edward-snowden-varoittaa-korona-poikkeusoloista-valtaa-pitavat-tottuvat-saamaansa-valtaan/3d1d2b6b-80c2-41bf-8060-e1fa026a5e06
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17762948/ruotsin-poliisijohtaja-teki-harakirin-suomen-viranomaiset-kantavat-porssirikollisten-salkkuja
Oikeuslaitos joka ei tuomitse, tahallaan ihmisiä tappavia, ei ole oikeuslaitos, vaan kansanmurhalaitos. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos tiedosta. No, tuo nopeus on jo melko kova, jos jalankulkijaan törmää. Oli siis suoranainen ihme, että selvisi luun murtumilla. Selvä tapaturma kuitenkin oli . Myös kaikille jalankulkijoille opetus, ettei voi liikenteen seassa kulkiessa sulkea ulkomaailmaa täysin pois.
Minkälaisia poliiseja koulutetaan, jos eivät osaa arvostaa ihmiselämää korkeimmalle ja ajaa autoa siten, ettei ihmisten päälle.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17942666/aarifasistien-neonatsihallituksen-kaytannon-vakivaltajoukot-katuvakivaltaa#comment-122098473 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkälaisia poliiseja koulutetaan, jos eivät osaa arvostaa ihmiselämää korkeimmalle ja ajaa autoa siten, ettei ihmisten päälle.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17942666/aarifasistien-neonatsihallituksen-kaytannon-vakivaltajoukot-katuvakivaltaa#comment-122098473Öhöm? Voi hyvin!
- Anonyymi
Jalankulkija kulki esimerkillisen hienosti SUOJATIELLÄ, kuten pitääkin katsoa eteen päin, toisia suojatien kulkijoita kohden, ettei törmäile ja kävele sivulle vilkuillessaan kenenkään päälle. Hän ei tehnyt mitään väärin. Toisin kuin kuin hänen päälleen, ilmeisen tahallaan ajaneet poliisit, olivatko äärioikeistoekstremismin, misogynian tms, harhauttamia ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos tiedosta. No, tuo nopeus on jo melko kova, jos jalankulkijaan törmää. Oli siis suoranainen ihme, että selvisi luun murtumilla. Selvä tapaturma kuitenkin oli . Myös kaikille jalankulkijoille opetus, ettei voi liikenteen seassa kulkiessa sulkea ulkomaailmaa täysin pois.
Suojatiellä liikenteen seassa, on katsottava toisia suojatiellä kulkevia, ettei törmäile heihin, ettei vahingossa kävele kenenkään pienen, tai vammaisen tai vanhuksen päälle.
Onko tämän käsittäminen joillekin autoihin liimautuneille vaikeaa - suojatie on sitä varten, että siellä ylitetään katua turvassa ja rauhassa, muita jalankulkijoita, eli suojatiellä katua ylittäviä huomioiden. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pörssirikollisten käytännön väkivaltajoukoilla, on noussut keltainen neste päihin.
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tietovuotaja-edward-snowden-varoittaa-korona-poikkeusoloista-valtaa-pitavat-tottuvat-saamaansa-valtaan/3d1d2b6b-80c2-41bf-8060-e1fa026a5e06
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17762948/ruotsin-poliisijohtaja-teki-harakirin-suomen-viranomaiset-kantavat-porssirikollisten-salkkuja
Oikeuslaitos joka ei tuomitse, tahallaan ihmisiä tappavia, ei ole oikeuslaitos, vaan kansanmurhalaitos.Ja tuo NYYHKYTYKSES liittyy langn aiheeseen ......... MITEN ?????????????
- Anonyymi
Loppuu se kuulokkeet korvilla ja puhelin kädessä liikenteessä kulkeminen. Oppiipahan jos ei muuta.
- Anonyymi
Ja, vaikka ei olisi kuulokkeita ja huppua ollut päässä niin olisi silti voinut olla vaan tietämätön väistämis-säännöistä. Olen polkupyörällä ajanut vastaavasti miehenä vastaavassa tilanteessa Toyotaa ajaneen naisen eteen suojatiellä, koska en tiennyt, että minun pitäisi väistää. Ja hän opetukseksi avautui empaattisemmin suusanallisesti siitä kuitenkaan ajamatta päälleni. Toisessa tilanteessa aiemmin eräs mies avautui siitä, että en saisi mennä polkupyörän kanssa jalkakäytävällä, vaikka sillä hetkellä talutin kävellen sitä pyörää, joten olin jalankulkija. Ja siltä pohjalta varmaan ajattelin, että aivan sama sitten miten nuo suojatietkin polkupyörän kanssa ylittää, kun sanomista näyttää tulevan joka tapauksessa, kunnes tämä nainen oikaisi asian miten se on. Ymmärrän kyllä sen, että autoon vaaditaan ajokortti, mutta polkupyörään ei enää nykyisin ja kävelyyn vielä vähemmän. Kannattaa siis ottaa asioista itse selvää, vaikka se ei aina pakollista olisikaan.-sivusta

Kyse on viranomaisista, joiden työtehtävän pitäisi perustua, ihmiselämien kunnioittamiseen ja arvostamiseen, suojelemiseen kaikissa tilanteissa. Ei siellä saa päästää rattiin, sokeasti liikennesäännöillä, ihmisten yliajamista perustelevia. Jos perustelevat siten, pitäisi sen riittää jo erottamisen syyksi.
- Anonyymi
Toivottavasti äärioikeistopoliisi tosiaan oppii, että ihmisten päälle ajaminen, ei univormu päällä varsinkaan, ole sallittua.
Esimerkillisen upea suojatien ylittäminen naiselta, katsoi eteen päin ja huomioi toisia suojatiellä kulkijoita, kuten pitääkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyse on viranomaisista, joiden työtehtävän pitäisi perustua, ihmiselämien kunnioittamiseen ja arvostamiseen, suojelemiseen kaikissa tilanteissa. Ei siellä saa päästää rattiin, sokeasti liikennesäännöillä, ihmisten yliajamista perustelevia. Jos perustelevat siten, pitäisi sen riittää jo erottamisen syyksi.
Nyt se turpas kiinni, stnan IDIOOTTI !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- Anonyymi
Taas nähtiin että poliisi on Suomessa lain yläpuolella. Yleensä jos ajetaan suojatiellä ihmisen päälle, on se törkeää liikenteen vaarantamista ja ruumiinvamman tuottamista, josta seuraa ehdotonta vankeutta, mutta kun tekijä on poliisi syyte hylätään.
Laki on niin kun se luetaan ja tuomiot vaihtelevat.- Anonyymi
Oikeuslaitos Suomessa on niin korruptiossa ja pörssirikollisuudessa, ettei se ole tavallisten ihmisten puolella missään, eikä noudata muuta, kuin korruption ja pörssirikollisuuden lakeja.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17855490/aarioikeistorkphenriksson-laiminloi-oikeusministerin-velvollisuudet#comment-120832870
- Anonyymi
No,mitäs pitäs ajatella?sakkoja ja rangaistuksia samalla tavalla kuin meille taviksillekkin
- Anonyymi
Ei riitä viranomaisten kohdalla sakot ja rangaistukset, erottaminen ainut oikea ratkaisu ja ajokortti pois, ikuisiksi ajoiksi.
- Anonyymi
Uudestaan uudestaan sanoi teletappi, ylittääköhän nainen joskus vielä samalla tavalla autotien. En voi ymmärtää tälläisiä koomassa kävelijöitä jotka ei katso että onko tie on vapaa ylittää, no jos selvisi vähin vammoin niin onnittelut.
No ei se ollut pointti tässä, mikä se on niin..
Poliisi on tietysti syyllinen, en ymmärrä mitä polisi koitti väistämisellä koska ns aikaa oli, ehkä jarrut käänsi autoa oikealle vai ohjasiko hän itse oikealle? Kaikki olisi mennyt ns ihan hyvin kun, tiukka jarrutus ja ohjaus vasemmalle jonne poliisi auto hetken olikin menossa mutta sitten muuttu suuntaan osuen suoraan päin jalankulkijaa.
Mulla on hyvä neuvo, AINA kun on mahdollista että voit olla pienempi osapuoli niin kannattaa katsoa ennen kuin menee, sama siis silloinkin kun ajat autolla risteykseen vaikka vihreillä niin sieltä voi tulla mitä vaan punaisia päin ja voit jäädä kakkosesti. Tervettä varovaisuutta, tarvitsee vain katsoa, ei tarvitse hidastella ja ostaa tonttia mikä on se klassinen ajotaidottomuuden merkki, aja hitaasti niin kaikki on turvallisuutta ei. Vaan katso, ennakoi, tunne liikennesäännöt, äläkä perseile.- Anonyymi
Oli varmaan katsonut, että tie oli vapaa ylittää, koska oli jo suojatiellä reilusti ensin. Eikä normaalistikaan tuollaisessa tilanteessa voisi/kannata noin lujaa ajaa, kun on muitakin tielläliikkujia. Tuota tilannetta olisi ollut helppo lukea jo kauempaa, kun oli liikennevalot pois päältä ja pitkä autojono pysähtyneenä suojatien eteen. Joillekin jo pelkkä kävely ja purkansyöntikin samaan aikaan voi olla ehkä liian vaikeaa ja haasteellista.-sivusta
- Anonyymi
Itse katson valo-ohjatussakin risteyksessä suojatiellä vihreän palaessa jalankulkijoille, ettei tule autoja. Mistä sitä voi tietää, onko sieltä joku Keke paahtamassa valoja tarkkailematta?
Oma henki on ainutkertainen, nääs. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse katson valo-ohjatussakin risteyksessä suojatiellä vihreän palaessa jalankulkijoille, ettei tule autoja. Mistä sitä voi tietää, onko sieltä joku Keke paahtamassa valoja tarkkailematta?
Oma henki on ainutkertainen, nääs.Onnettomuuden sattuessa Keke saa rangaistuksen, mutta poliisi ei saanut edes syytettä. Painostiko joku taho oikeuslaitosta?
- Anonyymi
Nainen saattoi olla vajaakykyinen vammaisuuden, psykoosin tai huumeiden vuoksi.
Poliisi olisi pitänyt tuomita ennakointivelvollisuuden perusteella, koska nainen ei selvästikään ollut täysin normaali, vaikka nainen olikin väistämisvelvollinen lain perusteella.
Vähän sama kuin toilaileviin pyöräilijöihin osumiset oikeuden ennakkotapauksissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nainen saattoi olla vajaakykyinen vammaisuuden, psykoosin tai huumeiden vuoksi.
Poliisi olisi pitänyt tuomita ennakointivelvollisuuden perusteella, koska nainen ei selvästikään ollut täysin normaali, vaikka nainen olikin väistämisvelvollinen lain perusteella.
Vähän sama kuin toilaileviin pyöräilijöihin osumiset oikeuden ennakkotapauksissa.Saattoi olla niin, mutta kaikista näistä kolmesta jalankulkija, polkupyöräilijä ja autoilija niin virallinenlupa, että voit liikkua tuolla liikenteessä vaaditaan autoilijalle, joten näinollen miten kävelijä tai polkupyöräilijä voi välttämättä edes tietää liikennesääntöjä miten ne on, kun ei heillä tarvitse olla siihen liikkumiseen erillistä virallista lupaa? Autoilija kyllä tietää tai ainakin pitäisi tietää ja tuntea liikennesäännöt kaikkien kolmen osalta, joten kyllä se päävastuu on autoilijalla aivan itsellään.-sivusta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nainen saattoi olla vajaakykyinen vammaisuuden, psykoosin tai huumeiden vuoksi.
Poliisi olisi pitänyt tuomita ennakointivelvollisuuden perusteella, koska nainen ei selvästikään ollut täysin normaali, vaikka nainen olikin väistämisvelvollinen lain perusteella.
Vähän sama kuin toilaileviin pyöräilijöihin osumiset oikeuden ennakkotapauksissa.Kyllä varmaan oikeus otti tuonkin huomioon, jos noin olisi ollut. Kaikki asiat varmaan puitiin. Kiitos kuitenkin huomiostasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä varmaan oikeus otti tuonkin huomioon, jos noin olisi ollut. Kaikki asiat varmaan puitiin. Kiitos kuitenkin huomiostasi.
Mitähän se siinä vaiheessa auttaa, kun ihminen on murhattu, hänen ylitseen on ajettu autolla, että "oikeus otti huomioon" ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli varmaan katsonut, että tie oli vapaa ylittää, koska oli jo suojatiellä reilusti ensin. Eikä normaalistikaan tuollaisessa tilanteessa voisi/kannata noin lujaa ajaa, kun on muitakin tielläliikkujia. Tuota tilannetta olisi ollut helppo lukea jo kauempaa, kun oli liikennevalot pois päältä ja pitkä autojono pysähtyneenä suojatien eteen. Joillekin jo pelkkä kävely ja purkansyöntikin samaan aikaan voi olla ehkä liian vaikeaa ja haasteellista.-sivusta
Liikenteessä on IHMISIÄ, ihmiset voivat olla ajatuksissaan, vanhoja, vammaisia, sairaita, sokeita, rampoja, lihastautisia, hitaita, ailahtelevia, kuuroja, kaikenlaisia, siksi jokaisen ajokortin omaavan velvollisuus, on kunnioittaa ja arvostaa ihmiselämiä, aina ja joka tilanteessa, varsinkin poliisin tehtävä olisi suojella ihmiselämiä, eikä vahingoittaa ja tappaa, kuten tekevät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saattoi olla niin, mutta kaikista näistä kolmesta jalankulkija, polkupyöräilijä ja autoilija niin virallinenlupa, että voit liikkua tuolla liikenteessä vaaditaan autoilijalle, joten näinollen miten kävelijä tai polkupyöräilijä voi välttämättä edes tietää liikennesääntöjä miten ne on, kun ei heillä tarvitse olla siihen liikkumiseen erillistä virallista lupaa? Autoilija kyllä tietää tai ainakin pitäisi tietää ja tuntea liikennesäännöt kaikkien kolmen osalta, joten kyllä se päävastuu on autoilijalla aivan itsellään.-sivusta
Miten esim. maahanmuuttajat, voisivat tietää liikennesääntöjä, kun eivät osaa lajitella roskiakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä varmaan oikeus otti tuonkin huomioon, jos noin olisi ollut. Kaikki asiat varmaan puitiin. Kiitos kuitenkin huomiostasi.
Luottamuksesi oikeuteen, on liikuttavaa, mutta kovin naiivia. Ei enää tästä ajasta, pörssirikollis-kriminaalien tyranniasta ja antidemokratiasta, jossa kärvistelemme.
Katsokaa vaikka oikeuskanslerin tekosia, laittomia äärifasisti-neonazi-pörssirikollishallituksia, lainvastainen sotarikosliittoon kansan pakottaminen, ilman demokraattisia vaaleja ja virallisia, laillisia kansanäänestyksiä, voi ihmiset, olemme kaukana entisestä Suomesta valovuosien päässä. - Anonyymi
Sinä joka et voi ymmärtää, että ihmisillä, eli jalankulkijoilla, tai pyörätuolilla, tai millä tahansa välineellä, on SUOJATIELLÄ OIKEUS YLITTÄÄ KATU TURVASSA, sinulta tulee ottaa ajo-oikeudet pois, olet vaaraksi liikenteessä.
https://yle.fi/a/3-11892227 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli varmaan katsonut, että tie oli vapaa ylittää, koska oli jo suojatiellä reilusti ensin. Eikä normaalistikaan tuollaisessa tilanteessa voisi/kannata noin lujaa ajaa, kun on muitakin tielläliikkujia. Tuota tilannetta olisi ollut helppo lukea jo kauempaa, kun oli liikennevalot pois päältä ja pitkä autojono pysähtyneenä suojatien eteen. Joillekin jo pelkkä kävely ja purkansyöntikin samaan aikaan voi olla ehkä liian vaikeaa ja haasteellista.-sivusta
Aivan niin, suojatiellä jo ollut nainen, oli oikeutettu kävelemään suojatien ylitse, ilman että mikään tai kukaan, ajaa autolla hänen päälleen, edes hälyytysajoneuvolla ajaminen, ei oikeuta ihmisten päälle ajamiseen suojatiellä.
Kyllä nuo poliisit, syyllistyivät, erittäin vakaviin rikoksiin, melkein tappoivat ihmisen, vammauttivat vakavasti, ja heidät kuuluu erottaa, ottaa oikeudet ajoneuvon kuljettamiseen pois. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan niin, suojatiellä jo ollut nainen, oli oikeutettu kävelemään suojatien ylitse, ilman että mikään tai kukaan, ajaa autolla hänen päälleen, edes hälyytysajoneuvolla ajaminen, ei oikeuta ihmisten päälle ajamiseen suojatiellä.
Kyllä nuo poliisit, syyllistyivät, erittäin vakaviin rikoksiin, melkein tappoivat ihmisen, vammauttivat vakavasti, ja heidät kuuluu erottaa, ottaa oikeudet ajoneuvon kuljettamiseen pois.No mikään lakihan ei oikeuta astumaan tielle varomattomasti jos voi kuulla hälyytyssireenit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli varmaan katsonut, että tie oli vapaa ylittää, koska oli jo suojatiellä reilusti ensin. Eikä normaalistikaan tuollaisessa tilanteessa voisi/kannata noin lujaa ajaa, kun on muitakin tielläliikkujia. Tuota tilannetta olisi ollut helppo lukea jo kauempaa, kun oli liikennevalot pois päältä ja pitkä autojono pysähtyneenä suojatien eteen. Joillekin jo pelkkä kävely ja purkansyöntikin samaan aikaan voi olla ehkä liian vaikeaa ja haasteellista.-sivusta
Mitkä VDUN "liikennevalot"???????????.
Kaupunki: Oulu
Paikka: Saaristonkatu, Koulukadun risteyksen (vain keskustaan menevien kaistalla) kohdalla. Siinä ei ole muuta, kuin keltainen vilkku ajoradalle, molempiin suuntiin, auttamaan suojatien huomioimisessa. On ollut siinä vilkkumassa, jo liki 40 vuotta.
Poliisin ajoneuvolla oli tsirrat ja läiskyt päällä jo ennen ed. risteystä (oik. Kansankatu ja vas. Mäkelininkatu).
Ja vaikka jalankulkijalle OLISI palaneet vihreät, hän on silti velvollinen antamaan hälyytysajossa olevalle viranomaiselle ESTEETÖN KULKU. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse katson valo-ohjatussakin risteyksessä suojatiellä vihreän palaessa jalankulkijoille, ettei tule autoja. Mistä sitä voi tietää, onko sieltä joku Keke paahtamassa valoja tarkkailematta?
Oma henki on ainutkertainen, nääs.Erittäin viisaasti toimittu. Pidä toi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Liikenteessä on IHMISIÄ, ihmiset voivat olla ajatuksissaan, vanhoja, vammaisia, sairaita, sokeita, rampoja, lihastautisia, hitaita, ailahtelevia, kuuroja, kaikenlaisia, siksi jokaisen ajokortin omaavan velvollisuus, on kunnioittaa ja arvostaa ihmiselämiä, aina ja joka tilanteessa, varsinkin poliisin tehtävä olisi suojella ihmiselämiä, eikä vahingoittaa ja tappaa, kuten tekevät.
Sellaisia ihmisiä ei tule päästää liikenteen sekaan, ilman auttajaa. PISTE!.
Lopusta voit pitää, ajo-oikeudeton, pikku narsistipaska, vailla mitään velvollisuuksia ... turpas kiinni. - Anonyymi
Voi vddu, kuinka mä toivonkaan, että poliisin "asiakkaana" ois ollu kaltaises stnan IDOOTTI nillittäjä!.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä joka et voi ymmärtää, että ihmisillä, eli jalankulkijoilla, tai pyörätuolilla, tai millä tahansa välineellä, on SUOJATIELLÄ OIKEUS YLITTÄÄ KATU TURVASSA, sinulta tulee ottaa ajo-oikeudet pois, olet vaaraksi liikenteessä.
https://yle.fi/a/3-11892227Nyt SE TURPAS KIINNI .... ajo-oikeudeton pikku NARSISTIPASKA, mielestäs vailla mitään velvollisuuksia.
- Anonyymi
Tyypillinen jalankulkija, huppu päässä luottaa siihen ettei viereiseltä kaistalta tule autoja ja poliisi vielä hälytysajossa jalankulkija ei näe yhtään mitään. Sakko jalankulkijalkekin!
- Anonyymi
Ylimilitarisoitu, äärifasistinen, pörssirikollisten kova poliisivaltio, on äärimmäisen turvaton, levoton ja vaarallinen, ihmishenkiä uhkaava, kaikille tavallisille kansalaisille.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17470104/ex-aarioikeistohallitus-oli-laiton-usan-sotarikosliitto-hanke-on-laiton#comment-114962517
https://yle.fi/a/3-11892227 - Anonyymi
Jalankulkuun ei vaadita erillistä virallista jalankulkukorttia, mutta autolla ajamiseen vaaditaan ajokortti, joten vastuu siitä, että heikompi jalankulkija ei välttämättä edes tiedä ja tunne täysin liikennesääntöjä pitäisi täyden vastuun olla vahvemmalla autoilijalla, koska liikennesäännöt opetetaan täysin perusteellisesti kuitenkin vaan autokoulussa.-sivusta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylimilitarisoitu, äärifasistinen, pörssirikollisten kova poliisivaltio, on äärimmäisen turvaton, levoton ja vaarallinen, ihmishenkiä uhkaava, kaikille tavallisille kansalaisille.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17470104/ex-aarioikeistohallitus-oli-laiton-usan-sotarikosliitto-hanke-on-laiton#comment-114962517
https://yle.fi/a/3-11892227Otavan nyt ne lääkkeesi, vedä henkeä ja koeta muistella miten koulussa opetettiin: katso vasemmalle, oikealle ja vielä kerran vasemmalle ennen kuin ylität kadun. Ei pitäisi olla liian vaikeaa. Jos nainen olisi sokea ja hänellä olisi ollut valkoinen keppi ja opaskoira heijastinliiveineen niin silloin onnettomuus olisi ollut poliisin syy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylimilitarisoitu, äärifasistinen, pörssirikollisten kova poliisivaltio, on äärimmäisen turvaton, levoton ja vaarallinen, ihmishenkiä uhkaava, kaikille tavallisille kansalaisille.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17470104/ex-aarioikeistohallitus-oli-laiton-usan-sotarikosliitto-hanke-on-laiton#comment-114962517
https://yle.fi/a/3-11892227TAPA stnan PASKA ITTES !!!!!!!!!!!!!!!!!
- Anonyymi
Oppiipahan ylittämään suojateitä. Aina pitää jalankulkijan huolehtia siitä että autoilija huomaa hänet. Auto painaa noin 2000 kg joten pitää olla päässä vikaa jos ylittää tietä eikä katso että hänet huomataan !
- Anonyymi
Autoilijan velvollisuus on lakien mukaan, liikennesäännöistä piittaamatta, suojella ihmishenkiä, eikö teille autokoulussa opetettu.
- Anonyymi
Poliisiauto oli hälytysajossa ämmä olisi voinut hupun alta katsoa, en kyllä ole tietoinen kummalla on oikeus mennä ? Ainakin valtiollinen saattue on etuoikeutettu ?
- Anonyymi
Mistä esim. kuuro jalankulkija tai sokea tai molempia, voi tietää että joku auto on hälyytysajossa - kyllä siellä poliisiauton ratin takana, pitää kyetä olemaan ajamatta ihmisten päälle, tai on huonoja kuskeja.
- Anonyymi
Menehän eunukki ämmittelemään toisaalle, kun ihmiset keskustelevat.
- Anonyymi
Eunukki ämmittelee ja roikkuu jalkojen välissä, vaikkei pörssirikollisten banaanivaltiossa, ole sukupuolta, isänmaata, liikennesääntöjä ja viranomaisten valvojia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä esim. kuuro jalankulkija tai sokea tai molempia, voi tietää että joku auto on hälyytysajossa - kyllä siellä poliisiauton ratin takana, pitää kyetä olemaan ajamatta ihmisten päälle, tai on huonoja kuskeja.
Sellaisella ihmisellä ON OLTAVA AVUSTAJA, stnan IDIOOTTI !!!!!!!!!!!!!!!
- Anonyymi
Poliisilla on etuajo oikeus.
- Anonyymi
Poliisilla ei ole ihmisten päälle ajamisoikeutta. Liikenteessä saa ajaa vain, jos kunnioittaa ja suojelee ihmishenkiä kaikessa. Eikö teille ole opetettu autokoulussa.
- Anonyymi
Poliisilla on velvollisuus suojella ihmishenkiä, aina ja kaikissa tilanteissa.
Mitään oikeutta tappaa ihmisiä kadulla, sillä ei ole.
- Anonyymi
Ylimilitarisoitu äärifasistinen, kova poliisivaltio, on erittäin turvaton, kaikille tavallisille kansalaisille. Tuo murha ja murhavideon esittelemisen tarkoitus, onkin pelotella kansalaisia, tavallisia ihmisiä.
Samoin Tampereen keskustassa, järjestävät rikollisten kiinniotto-tapahtumia Hämeenkadulla, onko lavastettuja emme tiedä, mutta tarkoitus on näyttää, minkälainen sheriffivaltio, antidemokratia, antioikeus-valtio Suomi on, pörssirikollisten tyrannia ja yksipuoluejärjestelmä.- Anonyymi
Suomessa poliisi harvoin pamputtaa tai pidättää ketään jos ei ole syytä.Tyypillistä kommunistien ja Elokapinaluuserien itkua.Poliisille vielä tiukemmat valtuudet,pamppua ja sähköä perseelle jos ei noudata lakeja.
- Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18001123/miksi-supon-pelttaria-ei-ole-erotettu-porssirikollisuuden-suojelemisen-takia-
https://yle.fi/a/3-11892227
Pörssirikollisten käytännön väkivaltajoukkohan ne ovat. - Anonyymi
Pörssirikollishallitus nosti bensan hintaa ja teki autoilusta muutenkin kalliimpaa, tavallisille kansalaisille, siksi se nyt koettaa puolustella sitä, uhoamalla ihmisten päälle ajamisesta ja naisvihaa.
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/6378397 - Anonyymi
Itse en koskaan kävele suojatielle katsomatta sivuilleni. Monesti ihmiset kävelevät tuijottaen puhelintaan ja sitäkään vähää tarkkaile mitä ympäristössä tapahtuu. Ikävä tapaturma ja syyllisten etsiminen ehkä turhaa. Poliisit tekevät usein työtään äärirajoilla ääriolosuhteissa riskeeraten oman henkensä suojellakseen meitä muita
- Anonyymi
Poliisiko saa ajaa ihmisen / ihmisten päälle suojatielläkin. Jos jalankulkijan katse on suuntautunut maahan päin esim. talviliukkauden takia ? Entä jos on kuulovamma peräti täysin kuuro. Ovatko nämä lainsuojattomia kansalaisia joita POLIISI EI SUOJAA !?

Kaltaises joutaakin kuolla yliajon seurauksena. Mielummin ajon. yhdistelmän, niin et jää syömään enempää tämän yhteiskunnan varoja, kuin mitä nyt KELAelättinä teet.
- Anonyymi
Olisiko sittenkin ollut konstaapeli tms?
Poliisi ei tee varsinaisia tekoja. Poliisin edustaja tekee niitä. - Anonyymi
Se on sitä nykyajan piittaamattomuutta,auto tulee pillit ja valot päällä,mitä pitää tehdä,jäädä odottamaan.Olikohan ämmällä luurit päässä ja kännykkä kädessä??
- Anonyymi
Ihminen käveli suojatiellä, etkö tiedä mikä on suojatie, etkö lue TLL:a, vaikka sitä tuputat.
Suojatiellä käveleminen on oikeus, jota ei saa loukata. - Anonyymi
Oliko pikku LEIKKOKULLILLA ny muuta?.
- Anonyymi
Erikoista ! Kun ei julkinen media ole tuosta mitään kertonut ?
- Anonyymi
Koko ongelmahan tässä on, että poliisi vapautettiin kokonaan syytteistä.
Täytyykö tavallisten normaalia elämää elävien ihmisten pelätä poliisia, jos kaikki eivät lain edessä olekaan tasa-arvoisia?
Siitä on lyhyt askel korruptioon, " turvallisuusveroon". Näitä maita riittää esimerkeiksi asti. Yhteistä niille on matala elintaso, korruptio, rikollisuus, ja jopa poliisien omat rikollisjärjestöt. - Anonyymi
EK-mediat nyt ovat mitä ovat, pörssirikollis-neonazien mainostoimistoja, eivät ne tavallisista kansalaisista mitään välitä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18001123/miksi-supon-pelttaria-ei-ole-erotettu-porssirikollisuuden-suojelemisen-takia- - Anonyymi
Oma vika jos ylittää tien nollat taulussa, eikä katso oikealle ja korvilla soi musiikki täysillä. Itse jos olen ulkona en käytä kuulokkeita enkä edes kuuntele musiikkia, haluan tietää koko ajan mitä ympärilläni tapahtuu.
- Anonyymi
Nainen käveli hälytysajossa olevan poliisiauton eteen edes katsomatta. Oma vika.
- Anonyymi
Olisiko vastaava tilanne myös kuuron ja sokean ihmisen vika?-sivusta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisiko vastaava tilanne myös kuuron ja sokean ihmisen vika?-sivusta
Olisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi.
Poliisi ei voi hälytysajossa haikailla, että joki pöljä voi kävellä eteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisiko vastaava tilanne myös kuuron ja sokean ihmisen vika?-sivusta
Ehkä se kuuro ja sokea on senverran fiksumpi ja tietää miten toimia,mutta ei nykyajan Kuuloke/kännykkäpellet
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisiko vastaava tilanne myös kuuron ja sokean ihmisen vika?-sivusta
Sokealla olisi koira joka ei päästäisi kävelemään auton alle.
- Anonyymi
Se on täsmälleen noin. Niin ikävä tapahtuma, kuin tuo onkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sokealla olisi koira joka ei päästäisi kävelemään auton alle.
Jalankulkijalta ei vaadita mitään virallista kävelykorttia, kuten autoilijalta ajokorttia, joten autoilija tietää ja tuntee liikennesäännöt paremmin tai niin ainakin pitäisi olla, joten tällä perusteella autoilija on päävastuussa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä se kuuro ja sokea on senverran fiksumpi ja tietää miten toimia,mutta ei nykyajan Kuuloke/kännykkäpellet
Varma sen pitäisi olla eikä vaan ehkä. Varmaa on se, että autolla ajamiseen vaaditaan ajokortti. Kävelyyn ei vaadita kävelykorttia, joten autoilija tietää ja tuntee liikennesäännöt paremmin tai ainakin näin sen pitäisi olla, joten autoilija on päävastuussa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poliisi ei voi hälytysajossa haikailla, että joki pöljä voi kävellä eteen.
Voi tai oikeastaan pitäisi, koska ei kävelyyn vaadita erillistä virallista kävelykorttia eikä polkupyörään ajokorttia, kun taas autolla ajamiseen vaaditaan ajokortti, joten liikennesäännöt tietää ja tuntee parhaiten se, jolla on se ajokortti tai ainakin näin sen pitäisi olla ja näinollen päävastuu on autoilijalla tai yleensäkin sillä keneltä vaaditaan ajo-oikeus/lupa.
- Anonyymi
Ongelma tässä on, että poliisihenkilön tekemä yliajo ja jalankulkijan vakava loukkaantuminen ei katsottu edes oikeudenkäynnin arvoiseksi.
Jos tämä olisi tapahtunut vaikkapa ambulanssille, niin ei olisi katsottu läpi sormien.- Anonyymi
Mistä tiedät? Teillä pikkurikollisilla on kummaa kaunaa poliisia kohtaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä tiedät? Teillä pikkurikollisilla on kummaa kaunaa poliisia kohtaan.
Miksi yleistät sanomalla monikossa pikkurikollisiksi? Lähtökohtaisesti jokainen ajokortin omaava henkilö tietää ja tuntee liikennesäännöt tai ainakin niin pitäisi olla. Ja näinollen on päävastuussa tuolla liikenteessä ja sillä perusteella, kun ei kävelyyn tai pyöräilyynkään vaadita erikseen mitään virallista kävelykorttia tai polkupyörän ajokorttia, joten ei lähtökohtaisesti voi olettaa, että kävelijä tai polkupyöräilijä välttämättä tietäisi ja tuntisi täysin liikennesäännöt, koska sitä ei heiltä virallisesti myös vaadita, kuten autoilijalta, joka on myös se vahvempi osapuoli tuolla liikenteessä muutenkin.-sivusta
- Anonyymi
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/6380176a-f29b-4f65-ab0c-7eab029ee24d
Linkki yllä. Tuossa tilanteessa on jalankulkijalla VÄISTÖVELVOLLISUUS. Lähes kaikissa tilanteissa jalankulkijalla / pyörällä on väistövelvollisuus, ellei toisin ole osoitettu. Kääntyvä auto väistää suoraan ajavan jalankulkijan / pyörän.
Lisäksi nainen menee tielle löntystämällä / laahustamalla... Huppu vedetty pään yli, kuten silmälaput ravihevosilla, jotka estää näkemisen... Ei edes vilkaise liikennettä. Tyhmyyttä ei voi kieltää lailla.- Anonyymi
Ei ole väistövelvollisuutta koska nainen ei ajanut pyörällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole väistövelvollisuutta koska nainen ei ajanut pyörällä.
jos pyörällä on väistövelvollisuus, niin jalankulkijan on vielä helpompaa väistää. Jalankulkijalla on kaikista eniten pelivaraa, lyhyin reaktiaika, kaikista lyhyin jarrutusmatka, ja kaikista paras asema huomata kaikki muut tienkäyttäjät. Törmäys on onnettomuus, jonka olisi voinut yrittää välttää edes vähän järkeä käyttämällä... Huppu pois silmien edestä, stereot pois, että kuulee hälytysäänet... Mitä luulet, kummalla on paremmat mahdollisuudet pysähtyä? Hälytysautolla 70km/h nopeudesta, vai jalankulkijalla 3km/h nopeudesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole väistövelvollisuutta koska nainen ei ajanut pyörällä.
Hälytysajoneuvolle pitää antaa tietä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hälytysajoneuvolle pitää antaa tietä.
ei tarvite, sellaista ei ole tieliikennelaissa. Suositellaan antamaan tietä sopivassa paikassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole väistövelvollisuutta koska nainen ei ajanut pyörällä.
Oletko hullu, ihmisten päälle ei saa ajaa koskaan, eikä missään tilanteessa, saati suojatiellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei tarvite, sellaista ei ole tieliikennelaissa. Suositellaan antamaan tietä sopivassa paikassa.
PASKAPUHETTA !!!!!!!!!!!!!!!!
- Anonyymi
Hautausmaalla on paljon " olin oikeassa" tyyppejä. Jos luottaa oikeuksiinsa niin voipi hautausmaa kutsua joten kannattaisikohan hieman vilkuilla että huomasiko se autoilija minut sen sijaan että tulee auton ruhjomaksi.
- Anonyymi
Jos on, vaikka oikeasti kuuro ja sokea niin siinä ei silloin paljon mitään kuunnella eikä katsella muutenkaan. Ylimielistä, kun ei osata asettua toisen asemaan ja tilanteeseen edes perustasolla.-sivusta

Silloin voi pudota mihin tahansa eteen tulevaan monttuun tai jäädä minkä tahansa liikkuvan kohteen alle, yhtä hyvin muuallakin kuin kadulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silloin voi pudota mihin tahansa eteen tulevaan monttuun tai jäädä minkä tahansa liikkuvan kohteen alle, yhtä hyvin muuallakin kuin kadulla.
Voi, mutta yleensä sokean tunnistaa heidän kävelytyylistä ja kävelykepistä, jonka avulla he varmistavat sen mihin ovat kävelemässä ja näinollen heidän asemaan/tilanteeseen nähden sitä osaa suhtautua heihin myös eritavalla, kuin sellaisiin ihmisiin, joiden kaikki aistit ja vaistot toimii kunnolla.

Ei se monttu katsele kenenkään kävelytyylejä eikä suhtaudu mitenkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se monttu katsele kenenkään kävelytyylejä eikä suhtaudu mitenkään.
Eikä tarvitsekaan, kun sokea aistii sen montun kävelykepin kautta ja näin voi välttää kävelemästä siihen.
- Anonyymi
Siirto polkupyöräjoukkioihin, kulkimia saapuu itärintamalta sopivasti.
- Anonyymi
MIKSI VIHREÄT PALOIVAT AUTOILIJOILLE,KÄVELIKÖ NAINEN PÄIN PUNAISIA,HUPPU PÄÄSSÄ KÄNNYKKÄÄ SELATEN,PELOTTAVIA TAPAUKSIA AUTOILIJALLE TUOLLAISET "ZOMBIT"?"!!!
- Anonyymi
Tuossa videon tilanteessa liikennevalot vilkutti vaan keltaistavaloa, joten ne oli pois käytöstä ja näinollen suojatien jalankulkijalla oli täydet edut.-sivusta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa videon tilanteessa liikennevalot vilkutti vaan keltaistavaloa, joten ne oli pois käytöstä ja näinollen suojatien jalankulkijalla oli täydet edut.-sivusta
Uskokaa NYT JO STNAN TAMPIOT, että tuossa kohtaa Saaristonkatua, EI OLE MITÄÄN VITUN "LIIKENNEVALOJA". Ei edes jalankulkijoille.
- Anonyymi
Turvallinen elämä on vain outo haave. "Kaikki te olette tuon saman tuhon omia - jos ette käänny!"(Jeesus, kun oli puhe "Siloan tornin" romahtamisesta joidenkuiden päälle).
Ja kuitenkin tuonkin sanoja, itsekin melkein tapettiin ristilleen - ja kyseinen henkilö kuolit 70 vuotiaana kun se Rooma jyräsi uudelleen Israeliin. Puhumattakaan, että seuraajiaan(sen Messiaan) vanottiin satoja vuosia todella ankarasti, konkreettisesti ruumiinsa tapettiin monelta ennenaikojaan..
EI nykyinen liikenne ole turvallista, näyttää ihan venäläiseltä ruleetilta se, että jos ylipäänsä pysyy edes omalla kaistallaan tiellä, niin että voisi kukaan ohitustilainteissavarsinkaan suorittaa montaakaan tuhatta -täysin onnistuen.
Helvetti! Kaksikaistaiset tiet enimmäiseen kaikkialla, ja autot sihajtelee alle2 metrin päästä toisiaan! Tämä kaikki nykysysteemi on Saatanasta, ei Jumala tuollaisia vaaroja tee kenellekään.
Tarkoituksenani oli sanoa, että tuohan voisi tapahtua aivan kenelle hyvänsä!- Anonyymi
Teekutsuliikkeen äärioikeistoekstremistien uskonto-fundamentalistien palsta, on erikseen, menisitkö sinne tekemään tuota verokeitaisiin politikointia.
- Anonyymi
Jos poliisi ajoi ainoastaan naisen päälle, niin todettakoon, että naisen pää vaurioitui ajon seurauksena, mutta muu ruumis hänellä ei suoranaisesti kärsinyt päälleajon seurauksena. Kyse on siis päävammasta. Ei naisen yliajosta.
T: Juristi - Anonyymi
Suojatielle saa mennä vasta sitten kun on varmistanut, että kaikki autoilijat aikoo / pystyy väistämään... Jalankulkijalla on kaikista helpoimmat väistömahdollisuudet.
https://youtu.be/gHecrGOaRM0?list=PL0McFvjKHj-A5q5k9tVeijAEXtuw2iXIw
tästä videolta TYHMIMMÄTKIN näkee, että auto väistää vain, jos on kolmio tai kääntyessään.- Anonyymi
höpön höpön, autoilija väistää aina jalankulkijaa suojatiellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
höpön höpön, autoilija väistää aina jalankulkijaa suojatiellä.
ilmeisesti edes tyhmimmät ei tajua yllä olevaa videota... Peli on pelattu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ilmeisesti edes tyhmimmät ei tajua yllä olevaa videota... Peli on pelattu.
joo tyhmiä ovat, autoilijan on aina väistettävä suojatieä oleva jalankulkijaa, kuten video kertoo
- Anonyymi
ihminen kävelee sokkona huppu päässä ja laput silmillä auton eteen, katsomatta mitään... se on sitten autoilijan syytä... En voi käsittää, kuinka tyhmä ihmisen evoluutio on...
saisikohan autoilijakin ajaa silmät sidottuna, sokkoajelua... ja syy olisi jossain muualla.- Anonyymi
Kunhan vaan muistat, että päävastuu liikennesäännöistä on kuitenkin vahvemmassa asemassa olevalla autoilijalla heikommassa asemassa olevaan jalankulkijaan ja polkupyöräilijään katsottuna, koska jalankulkuun ja polkupyöräilyyn ei vaadita erillistä virallista lupaa niin näinollen tiedot ja taidot liikennesäännöistä voivat olla jo sen takia jalankulkijalla ja polkupyöräilijällä puutteelliset.-sivusta
- Anonyymi
Missä on terve järjenkäyttö liikenteessä?
Meinaan tuo jalankulkija, koska hän on se jolle käy huonosti, siksi se oma etu on katsoa ettei kävele tien yli noin. Varmasti oppi tuon jälkeen ylittämään tien erilailla vastaisuudessa koska sieltä voi tulla ihan mitä vaan, hälytysajon nyt luulisi muutenkin huomaavan mutta hänhän ei kuullut sitä koska oli jotkut korvalaput tai mitä olikaan korvilla mutta ei edes katsonut ettei ketään tule.- Anonyymi
Jalankulkija varmaan katsoikin ennen, kuin lähti ylittämään suojatien ja oli reilusti siinä ensin. Olisi tämä tilanne voinut olla niinkin, että hänellä ei olisi ollut sitä takinhuppua ja kuulokkeita päässään ja autoilija olisi ollut, vaikka vaan joku aivan tavallinen kaahari hiljaisella sähköautolla. Joten päävastuu on edelleen autoilijalla, koska autoilijan täytyy tietää ja tuntea liikennesäännöt parhaiten jalankulkijaan ja polkupyöräilijäänkin katsottuna, koska jalankulkijalta ja polkupyöräilijältä ei vaadita liikkumiseen mitään erillistä virallista lupaa. Ja näinollen autoilijan pitäisi ottaa tämä asia huomioon, että tiedot ja taidot liikennesäännöistä voivat olla puutteelliset jalankulkijalla sekä polkupyöräilijälläkin.-sivusta
- Anonyymi
Poliiseille on sattunut viime vuosina paljon onnettomuuksia ja nyt sattui taas.Tällä kertaa poliisi johon kansalaisten pitäisi voida luottaa ajoi ihmisen päälle vieläkö luotatte poliisiin? kauheaa saa pelätä että ne aja a jo päälle ja henki lähtee tämä on ihan kauheaa veronkmaksajien palkoilla ellostelevat ja syövät virkaaikana siellä ja ajavat ihmisten päälle.Seki paskalakki saa vaan sakot ei muuta niinhän ne aina
- Anonyymi
Jatkan tuosta, eli estivät kävelemisen Keskustorilla Tampereella, olin todellakin yllättynyt, en aluksi edes yhdistänyt, että se päälle käyminen, kävelyn estäminen, olisi liittynyt siihen rauhankulkueeseen, johon hetken aikaa kävin osallistumassa, vaan tyrmistyin tilannetta, kun nahkatakki mies tulee betoniporsaana eteen seisomaan, kun koetan kiertää, siirtyy jälleen eteen, eli pisti vapaan maan kansalaisen kiertämään vapaan maan kulkuväylä jonnekin kaus, ilman mitään todellista syytä.
- Anonyymi
Tiesin ne supon miehiksi, kun olivat tv:ssa.
- Anonyymi
Myöhemmin samoja supon hemmoja, on mainosteltu tv:ssa, mm. isiksen yhteydessä ovat matkustelleet jonnekin Irakiin, Syyriaan tms. erittäin outo käsitys turvallisuudesta niillä, jos liikuntarajoitteinen eläkeläisköyhä, kuuluu otantaan, vaikkei uhkaa ketään. Tapahtumaa miettineenä tullut tulokseen, että köyhyys oli se syy, miksi kävivät päälle.
- Anonyymi
Mitä tuohon jalankulkijan suojatiellä päälle ajamiseen tulee, niin suojatietä ylittäessä, on tärkeää, että jalanlkulkija katsoo eteensä, kun jalankulkijoissa on paljon vammaisia, liikuntarajoitteisia, ikäihmisiä ym joiden kävely on hidasta ja huteraa, joten pitää keskittyä eteen päin suojatiellä katsomiseen ja toisten suojatiellä kulkevien huomioimiseen, eikä vilkuilla jonne mersujen penkkeihin liimattuihin siskojenhakkaajiin.
Fiksu suojatien ylittäjä, keskittyy suojatien ylittämiseen, liikennelaki sanoo, että suojatien ylittäminen on turvallista, suojatiellä pitää katsoa, ettei kävele päin toisia suojatien ylittäjiä, huomioida vanhukset, lapset ym hitaammat ja liikuntarajoitteiset.- Anonyymi
Se myös velvoittaa autoilijat myös tämän kyseisen poliisimaijan kuljettajan pysähtymään,kunnes jalankulkija olisi turvallisesti päässyt kulkemaan nyt tämä poliisimaijan onneton tunari ajoi naisen päälle eikä oikeudessa saa mitään tuomiota,Suomi on vaarallinen maa elää poliisitki ajaa täällä päälle
- Anonyymi
jos olet niin !#¤¤!#!¤# ettet tajua olevasi yksin suojatiellä niin !¤!¤¤ päähän tai jos et osaa väistellä kehitysvammaisia, niin voi !%¤%#!. taitaa teillä päin liikkua kehitysvammaisia ja liikuntarajoitteisia niin paljon että niitä pitää oikein varoa. suojatiellä pitää ylittäjän todellakin seurata mitä liikenteessä tapahtuu.
mitä jos ihmiset kävelisivät suojatielle ettei katsoisi ympärilleen. suomessa olisi ruumiita tiet täynnä. sinne suojatiellehän kannattaa ilman muuta lompsia ettei katso ympärilleen ja luottaa siihen että kaikki autoilijat huomaavat sinut.
autoilijalta yksi kännykkään vilkaisu ja olet keila. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jos olet niin !#¤¤!#!¤# ettet tajua olevasi yksin suojatiellä niin !¤!¤¤ päähän tai jos et osaa väistellä kehitysvammaisia, niin voi !%¤%#!. taitaa teillä päin liikkua kehitysvammaisia ja liikuntarajoitteisia niin paljon että niitä pitää oikein varoa. suojatiellä pitää ylittäjän todellakin seurata mitä liikenteessä tapahtuu.
mitä jos ihmiset kävelisivät suojatielle ettei katsoisi ympärilleen. suomessa olisi ruumiita tiet täynnä. sinne suojatiellehän kannattaa ilman muuta lompsia ettei katso ympärilleen ja luottaa siihen että kaikki autoilijat huomaavat sinut.
autoilijalta yksi kännykkään vilkaisu ja olet keila.Suojatie on sitä varten, että ihmiset voivat turvallisesti ylittää kadun.
Nyt poliisiauto ajoi suojatietä ylittäneen ihmisen päälle, melkein tappoi hänet.
On selkeä vakava rikos, ellei viharikos tapahtunut ja siitä pitää syyttää uudestaan, tapaus ei ole käsitelty. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jos olet niin !#¤¤!#!¤# ettet tajua olevasi yksin suojatiellä niin !¤!¤¤ päähän tai jos et osaa väistellä kehitysvammaisia, niin voi !%¤%#!. taitaa teillä päin liikkua kehitysvammaisia ja liikuntarajoitteisia niin paljon että niitä pitää oikein varoa. suojatiellä pitää ylittäjän todellakin seurata mitä liikenteessä tapahtuu.
mitä jos ihmiset kävelisivät suojatielle ettei katsoisi ympärilleen. suomessa olisi ruumiita tiet täynnä. sinne suojatiellehän kannattaa ilman muuta lompsia ettei katso ympärilleen ja luottaa siihen että kaikki autoilijat huomaavat sinut.
autoilijalta yksi kännykkään vilkaisu ja olet keila.Joo kyllä jalankulkijan täytyy seurata muutakin liikennettä ensin suojatielle kävelyä. Ja näin siinä oli käynytkin, koska se siviilihenkilöauto oli pysähtynyt jo siihen suojatien eteen ja päästänyt tämän jalankulkijan kävelemään jo reilusti ensin osumaa suojatien oikealle puolelle, jonka enemmän oikealle puolelle tämä hälytysajoneuvo yritti kiilata vielä väliin.-sivusta
- Anonyymi
Palataan vielä tähän Oulun tapaukseen.
Keskikorokkeen jälkeen nainen rauhallisesti kävellen oli jo ohittanut hänelle tietä antavan auton kaistan ja oli ulomaisen kaistan kohdalla.
Poliisit tulivat 76 kmh:n nopeudella kaupungin keskustassa, joten he olivat vielä parin korttelin päässä naisen astuessa suojatielle. Koska kadussa on kaarre, nainen ei edes nähnyt tulevia poliiseja lähtiessään ylittämään katua!
Oikeus totesi poliisin totaalisen syyttömäksi.
Mikä meni pieleen? Painostiko joku taho tuomaria?
(Ambulanssin kuljettaja sai hivenen vastaavan tyyppisestä ehdollisen vankeustuomion).- Anonyymi
Kyseinen poliisi siis ajoi 40kmh alueella 76kmh nopeudella.ja vaaransi muiden tiellä liikkujien (jalankukijoiden) henfgen,Tämän kyseisen poliisin esimies oli painostanu tuomaria tässä kyseisessä tapauksessa ei ole muuten eka kerta Suomessa...Poliisit eivät ole ystäviänne
- Anonyymi
Lopeta VALEHTELU !!!!!!!!!!!
- Anonyymi
Eivät olleet "parin korttelin päässä, eli Saaristonkadulla, Kirkkokadun ja Isonkadun välisellä osuudella.
Saaristonkadulla ei Kansankadun ja Rautatienkadun välisellä osuudella OLE mitään VDUN MUTKAA!.
Että LOPETA SE VALEHTELUS!.
- Anonyymi
Ei kannata kulkea kulkea ihmisten ilmoilla kuulokkeet korvilla, huppu päässä ja sormi perseessä. Tuossa on lopputulos. Se oikeasti sattuu. Kyllä ihmisillä on velvollisuus olla tietoinen mitä ympäristössä tapahtuu ja katsoa edes ympärilleen kun ylittää suojatietä. Mutta ei. Suojatielläkin vaikka täysperävaunullinen tukkirekka olisi ollut metrin päässä, niin ei edes sitä olisi huomannut, suoraan eteen vaan asenteella...minä minä minä ja suojatien oikeus...minä minä minä ja suojatien oikeus. Sitten sattui ja kovaa.
- Anonyymi
Ihan varmasti ihmiset saavat kulkea, ihan miten lystäävät pukeutuneina ja vaikka kuinka monet kuulokkeet korvilla, jos haluavat, se asia ei kuulu kenellekään, vähiten sinulle.
- Anonyymi
Rekkakuski olisi varmaan niin fiksu, että se olisi hidastanut normaalia nopeutta jo aikaisemmin nähdessään suojatien ja jalankulkijan sekä jalankulkija nähnyt myös rekan ensin suojatielle kävelyä.-sivusta
- Anonyymi
Pitäisikö hälytysajossa olevan todellakin väistää korvalaput korvilla kulkevaa, joka ei kävellessään vilkaisekaan tuleeko autoja??
Ja jättää mahdollinen puukottaja riehumaan kesken hälytystehtävän?
Useimmat jankulkijat eivät tosiaan enää vilkaisekaan tuleeko autoja, minäminä ensin.
Sama opetetaan lapsille, valitettavasti.
Tämä koskee myös useita pyöräilijöitä.
Mihin ihmisillä on niin kiire, ettei puolin ja toisin voida huomioida kanssakulkijoita?- Anonyymi
Sellaisia tunareita ei pidä päästää hälyytysajoneuvojen rattiin, jotka eivät osaa väistää ihmisiä suojatiellä ja jotka tekevät lisää vammautettuja ja ruumiita hälytyysajoissa.
Erottaminen, ajo-oikeudet pois ja uudet syytteet, paremmat rikostutkinnat tultava. - Anonyymi
Pitäisi, koska eihän väistäessään jalankulkijaa hälytysajoneuvo olisi jättänyt sitä mahdollista puukottajaa riehumaan. Vaan juurikin niin, että hälytysajoneuvon väistäessään ensin jalankulkijan olisi se hälytysajoneuvo päässyt myös estämään sen mahdollisen puukottajan riehumisen.-sivusta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellaisia tunareita ei pidä päästää hälyytysajoneuvojen rattiin, jotka eivät osaa väistää ihmisiä suojatiellä ja jotka tekevät lisää vammautettuja ja ruumiita hälytyysajoissa.
Erottaminen, ajo-oikeudet pois ja uudet syytteet, paremmat rikostutkinnat tultava.Miksi kaltaises AJO-OIKEUDETON VELLIPERSE NILLITTÄÄ ???????????
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi kaltaises AJO-OIKEUDETON VELLIPERSE NILLITTÄÄ ???????????
Ajo-oikeus ei oikeuta ajamaan ihmisen päälle. - Sivusta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajo-oikeus ei oikeuta ajamaan ihmisen päälle. - Sivusta
Ei oikeuta niin. Sellaista "oikeutta" ei ole kellään.
Mutta miksi kommentoit, kun postaukseni ei ollut sulle tarkoitettu?.
c, kolmanneksi ... Luuletko etten A BE CE DE ajo-oikeuden ja ammattipätevyyden omaavana tuota tiennyt? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellaisia tunareita ei pidä päästää hälyytysajoneuvojen rattiin, jotka eivät osaa väistää ihmisiä suojatiellä ja jotka tekevät lisää vammautettuja ja ruumiita hälytyysajoissa.
Erottaminen, ajo-oikeudet pois ja uudet syytteet, paremmat rikostutkinnat tultava.Mitalli sille pitäs antaa!
- Anonyymi
Kyllähän tuo selkeältä viharikokselta vaikuttaa. Ilmeisesti äärioikeistopoliisien kommentteja, osa todella törkeitä, joten tutkikaahan uudestaan tuo tapaus ja syyttäkää, ainakaan hälyytysajoneuvojen rattiin, kyseisiä ihmisten päälle ajajia, ei saa enää päästää.
- Anonyymi
Kyllä siltä poliisiauton kulejttajalta pitää ottaa ajokortti pois ainaki määräajaksi,sehän on vaaraksi muille tiellä liikkujille,Sama juttu se sille puupää kyttäauton kuskille täytyy olla lain kuin muillekin,va saako ne ne slurkit ajaa jo oikeuden mielestä kadun ylittäjien päällekki? alkaa pelottaa
- Anonyymi
Mineki puhu hoono soomi !!!!!!!!!!!!!!!
- Anonyymi
Osata mine puhu enempuki hoono soomi !!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mineki puhu hoono soomi !!!!!!!!!!!!!!!
Ja sen kyllä huomaa .......
Sen sijaan, että notkuit ostarilla, sniffamassa sytkäriä / TOLUa .... ois kannattanut istua ne äikän tunnit!. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä siltä poliisiauton kulejttajalta pitää ottaa ajokortti pois ainaki määräajaksi,sehän on vaaraksi muille tiellä liikkujille,Sama juttu se sille puupää kyttäauton kuskille täytyy olla lain kuin muillekin,va saako ne ne slurkit ajaa jo oikeuden mielestä kadun ylittäjien päällekki? alkaa pelottaa
Pelkää kuule ihan rauhassa!
Ketjusta on poistettu 97 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa.
Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa. Poliisi sai lauantaina 4.40116631- 2646361
Tänään olisn uskaltanut
Ainakin luulen, kun tänään oli jotenkin varma olo. Olisin vähintään sanonut moi ja jos olisit ollut yksin olisin pyytäny113798- 2012877
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il142432- 1442346
Tiistaina nähdään.
Pitkästä aikaa. Minua on alkanut jännittää kovasti se näkeminen ja miten taas osaan olla. En tiedä yhtään oletko kiinnos1101680Sinusta jäi lopulta kuitenkin hyvä kuva
Vaikka voit ajatella itsestäsi kaikkea, mitä siinä mylläkässä saattoi tapahtua, mutta näin se on. Seurasin kyllä, ja mon481489- 901244
Rattoisaa lauantai iltaa
Mitäs tänään tapahtuu? Mitäs kirsikalle kuuluu? Onko lähdössä iltaelämään? 😊✨💞🌆 Minä vietä taas yksinäistä koti-iltaa2411226