Tajuaakohan SUOMALAISET kuinka hilkulla kaikki oli viime vuonna

Anonyymi-ap

Suomi oli Ukrainan kaltaisessa tilanteessa vielä keväällä 2022 ainoana maana Ukrainan lisäksi ilman mitään puolustussopimuksia .

Venäjä antoi ymmärtää että se vaatii etupiirin kaikki oli narratiivia siihen että kun se oli jo vuoden keskittänyt joukkoja Ukrainan rajalle ja aloitti hyökkäyksen suvereeniin itsenäiseen Ukrainaan ilmoittaen ajavansa Ukrainan laillisen hallituksen maasta ja puhdistavansa maan venäjän narratiivin mukaan natseista Ukraina käytännössä piti siis miehittää ja liittää osaksi venäjää jonka imperiumin rakentamisen kyseisellä hyökkäyksellä Putin aloitti .

Suomen johto ja hallitus reagoi nopeasti olisimme seuraavana vuorossa venäjän ainoa naapurimaa enään joka ei olisi missään läntisessä puolustusliitossa ja kuuluimme Putinin rajaaman Pietarisuuren rajojen sisään .

Putin juuttui tappiolliseen sotaansa Ukrainaan sillä välin Suomi toimi haki Naton jäsenyyden pohjoismaiden kanssa yhteisen puolustuyhteistyön ja USA:N kanssa tehdyn kahdenvälisen sopimuksen .

Asia tuntuu nyt yksinkertaiselta mutta jos venäjä tavoitteidensa mukaan olisi kyennyt nopealla salamasodallaan valloittamaan Ukrainan Suomen kohtalo olisi ollut seuraavana joutua yksin sotaan Suomi yksinään Ukrainan kaltaisessa tilanteessa ilman mitään turvatakuita olisi ollut Putinin seuraava siirto venäjällä rummutettiin jo lujaa samoja narratiiveja kuin Ukrainasta oli rummutettu venäjän lehdistössä propaganda toisti Suomessa noussutta natsismia keksittyä suomalaisten tekemää venäläisten kansanmurhaa karjalassa ja erityisesti valheellista väitettä että Suomi agressiivisesti vaatii Karjalan takaisin saamista ym....

Monen asian summa että säästyttiin tuolta kohtalolta ensinnäkin venäjän asevoimien luokattomuus joka tuli Putinillekkin yllätyksenä Ukrainan kaikki yllättänyt erittäin ansiokas taistelu miehittäjää vastaan joka pysäytti Putinin koko suurvenäjän rakennusprojektin ja sitoi venäjän joukot tappiolliseen sotaan jossa ne on edelleen .

Luulen että moni suomalainen ei edes ymmärrä kuinka vakavassa tilanteessa olimme joutuminen puolustussotaan maassamme oli lähempänä kuin kukaan osaa edes arvata .

Nyt olemme Natossa ja monessa muussa puolustusyhteistyössä mukana ja asialle on helppo hymyillä olemme eliminoineet venäjän hyökkäysmahdollisuudet Suomeen tämä on saanut Kremlin luonnollisesti voimattoman raivon valtaan kaikki sen strategiat on tavallaan tuhottu mitkä liittyy Suomeen .
Putin on niin voimaton Suomen suhteen ettei kykene enään muuhun kuin propagandaan tai masinoimaan rikollisesti lastenpyöriä taluttavia ihmiskaupan uhreja rajallemme ....sen me kyllä kestämme suljemme vaikka rajan lopullisesti ....muut vaihtoehdot olisivat voineet olla paljon pahemmat Suomelle jos asiat olisivat menneet hieman toisin

74

501

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin aina asioita ei osata ajatella niin perusteellisesti meidän onnemme oli se että Niinistö oli presidenttinämme ja venäjän armeijan kyvyt vuosikymmenien saatossa syönyt venäläinen korruptio ja asevoimissa majaansa pitänyt rikollisuus oli tehnyt työtä jo puolestamme tietämättämme .

      Moni asia on pienistä sattumuksista kiinni

      • Anonyymi

        Kun Suomi sitten liittyi Naton jäseneksi huomionarvoinen yksityiskohta venäjän käytöksessä kertoo sen että venäjän kaikki siihen asti voimassa olleet strategiat Suomen suhteen käytännössä tuhottiin kerralla ja Putinkin antautui asian edessä ....yksityiskohta oli siis se että Suomen Natojäsenyyden jälkeen Putin poisti suurimman osan joukoistaan Suomen rajojen tuntumasta ja vei kalustonsa pois tämä kertoo paljon .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun Suomi sitten liittyi Naton jäseneksi huomionarvoinen yksityiskohta venäjän käytöksessä kertoo sen että venäjän kaikki siihen asti voimassa olleet strategiat Suomen suhteen käytännössä tuhottiin kerralla ja Putinkin antautui asian edessä ....yksityiskohta oli siis se että Suomen Natojäsenyyden jälkeen Putin poisti suurimman osan joukoistaan Suomen rajojen tuntumasta ja vei kalustonsa pois tämä kertoo paljon .

        ” yksityiskohta oli siis se että Suomen Natojäsenyyden jälkeen Putin poisti suurimman osan joukoistaan Suomen rajojen tuntumasta ja vei kalustonsa pois tämä kertoo paljon .”

        Vei ne sotimaan Ukrainaan… sen kai pitäisi olla selvää sinullekin!?


      • Anonyymi

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

        💋 ­­­N­y­­m­­­f­o­m­a­­a­­­n­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Molo se jaksaa spekuloida.

    • Anonyymi

      Kumma juttu koska Suomen ylin johto puolustusvoimia myöten sanoivat että Venäjä ei uhkaa Suomea. Sinulle valehtelelu näyttää olevan verissä.

      • He sanoivat silloin, ettei Venäjä tällä hetkellä sotilaallisesti uhkaa Suomea. Jos Venäjä olisi pikaisesti valloittanut Ukrainan, tilanne olisi tietysti ollut toinen.


      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        He sanoivat silloin, ettei Venäjä tällä hetkellä sotilaallisesti uhkaa Suomea. Jos Venäjä olisi pikaisesti valloittanut Ukrainan, tilanne olisi tietysti ollut toinen.

        Jos ja jos... Ymmärrät varmaan ongelmasi.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos ja jos... Ymmärrät varmaan ongelmasi.

        Ongelmaa ei ole, koska Venäjä ei kyennyt pikaisesti valtaamaan Ukrainaa, kuten se suunnitteli.


      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Ongelmaa ei ole, koska Venäjä ei kyennyt pikaisesti valtaamaan Ukrainaa, kuten se suunnitteli.

        Eli Natojäsenyys oli täysin turha. Sitä mieltä alkaa olla jo kovin moni. Liittymiselle ei ollut perusteita, oli pelkkiä paskapuheita.


      • Anonyymi

        Kyllähän jokainen omilla aivoillaan ajatteleva näki että kaikki oli ihan hilkulla ja elettiin todellisen vaaran aikaa koko kansa ja puolueet yli puoluerajojen halusi Natoon pikaisesti eihän sitä ääneen sanottu jotka asian ymmärsivät että nyt on tosi kyseessä ja kiire .

        Niin puolustusvoimien kuin maan johtokin tiesi asian ja uskoi kansankin tietävän miten sitten tulikin ilmi ja ne ketkä eivät osanneet asiaa hahmottaa oli parempikin etteivät tienneet jos ymmärrys oli niin luokatonta


      • Anonyymi kirjoitti:

        Eli Natojäsenyys oli täysin turha. Sitä mieltä alkaa olla jo kovin moni. Liittymiselle ei ollut perusteita, oli pelkkiä paskapuheita.

        Höpsis. Juuri NATO-jäsenyys on poistanut Venäjän uhkaa maaltamme.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ja jos... Ymmärrät varmaan ongelmasi.

        Venäjä ei kyennyt toteuttamaan alkuperäistä tavoitettaan Ukrainassa se avasi Suomelle oven päästä irti venäjän uhasta ja liittyä pikaisesti Natoon


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli Natojäsenyys oli täysin turha. Sitä mieltä alkaa olla jo kovin moni. Liittymiselle ei ollut perusteita, oli pelkkiä paskapuheita.

        Olemme Naton jäsenyydellä eliminoineet ettemme joudu enään samaan tilanteeseen myöhemminkään .

        Natojäsenyys olisi pitänyt hoitaa jo vuosikymmeniä sitten niin emme nytkään olisi joutuneet näin vaaralliseen tilanteeseen venäjän naapurina


      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Höpsis. Juuri NATO-jäsenyys on poistanut Venäjän uhkaa maaltamme.

        Mitä uutisia katsoo niin turvallisuus on heikentynyt merkittävästi.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä uutisia katsoo niin turvallisuus on heikentynyt merkittävästi.

        Maailmalla kyllä, mutta Suomessa parantunut, koska liityimme NATO:on.


      • Anonyymi

        "Kumma juttu koska Suomen ylin johto puolustusvoimia myöten sanoivat että Venäjä ei uhkaa Suomea. "


        Mielenkiintoinen Tiltun kirjoitus kaikkiin aiempiin verraten joissa he ovat kilpaa väittäneet että puolustusvoimat ja maan johto pelotteli suomalaisia Natoon .

        Mutta kiva kun Tiltulla joskus ihan totuuttakin tulee teksteihin näinhän se meni kuten Tiltu kirjoittaa


      • Anonyymi

        Miten sen nyt ottaa! Venäjä on aina ollut AINOA UHKA Suomelle! Lisäksi puhelimessa Putin mainitsi Salelle, että Venäjällä on suurvaltana ”etupiirejä” joihin kuuluu mm. Ukraina, Suomi ja Ruotsi ja että riippuu Venäjästä saako piiriin kuuluva liittyä mihinkään!

        Venäläisen teorian mukaan vain harvalukuinen määrä suurvaltoja on oikeutettu täyteen itsenäisyyteen. Muut kuuluvat suurvaltojen etupiiriin ja ovat vain rajoitetusti itsenäisiä. Kun Nato tarjoaa uusille jäsenilleen suojaa Venäjää vastaan, on se tavallaan varastamista Venäjältä. Mehän esimerkiksi ajattelemme, ettei Suomen Nato-jäsenyys ole mitenkään pois Venäjältä, ellei Venäjällä ole katalia aikeita Suomea kohtaan.

        Ukraina kuuluu tässä ajattelussa Venäjälle ja siksi maan nykyaikaistuminen ja länsimaistuminen on hyökkäys Venäjän ydinintressejä vastaan.

        Suomi (ja Ruotsi) päättivät silloin hakea Naton jäsenyyttä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli Natojäsenyys oli täysin turha. Sitä mieltä alkaa olla jo kovin moni. Liittymiselle ei ollut perusteita, oli pelkkiä paskapuheita.

        Sille nimenomaan OLI perusteet! Suomi ja Ruotsi katsoivat, että ne eivät kuulu Venäjän etupiiriin ja Nato-jäsenyys sen mahdollistaa!

        Tämä palvelee Suomen etua! Puolueettomuus taas palvelisi Venäjän etua!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä uutisia katsoo niin turvallisuus on heikentynyt merkittävästi.

        Suomen turvallisuus on, päinvastoin, vain vahvistunut kovasti!


    • Anonyymi

      Suomesta tuli kertaheitolla USAn vasallivaltio.

      • Anonyymi

        Suomi kertaheitolla löi paskaksi Putinin strategiat Suomen suhteen kaikki valui hukkaan ja suunnitelmat myös .
        Tämä sai Kremlin täysin raivon valtaan mutta kädettömään sellaiseen


      • Anonyymi

        Ja natolaiset hihkuu ylpeyttään.


      • Anonyymi

        Ei Naton jäsenmaat OLE nitään USA:n vasallivaltioita! Kaikista asioista äänestetään!

        Sen sijaan 70-luvun suomettunut YYA-Suomi oli kyllä Neuvostoliiton vasallivaltio! Se on totta!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja natolaiset hihkuu ylpeyttään.

        Syystäkin! Ja Venäjän Tiltuja kyrsii lahjakkaasti ja täydestä syystä!


    • Anonyymi

      Suomi on tahdoton VASALLI!

      • Anonyymi

        Kyllähän se Kremlissä viiksettää siellä meni vuosikymmeniä tehdyt Suomea koskevat strategiat silppuriin juuri ennen kuin niitä piti alkaa toteuttamaan ja se mukana myös muut strategiat kun ne kaikki on tavallaan sidoksissa toisiinsa ...Kremlin voimattoman raivon joka näkyy päivittäin heidän lausunnoissaan voi aistia helposti

        Mutta suurin voimatekijä ja sankari tässä asiassa oli ja on Ukraina sen uskomaton taistelu joka pysäytti Putinin jo lähtökuoppiinsa imperiumin rakentamisessaan joten Ukrainalta ja sen voimakkaalta taistelevalta kansalta ei pidä viedä sitä suurinta kunniaa mihinkään.


    • Anonyymi

      Diktaattorille kahden rintamansota on kompastuskivi, siihen se Stalinkin kompastui., kun petollinen ystävänsä petti.

      • Anonyymi

        Ei Putinin armeija kykene sellaiseen se on jo nyt äärimmillään kaluston ja muun suhteen Ukrainassa .


    • Anonyymi

      31.🇫🇮4.4.23

    • Anonyymi

      🇸🇪 Ruotsi on edelleen liittoutumaton

      • Anonyymi

        Kyllä Ruotsi on liittoutunut sillä on mm kahdenväiset puolustussuhteet USA:n kanssa ja se kuuluu pohjoismaiseen puolustusyhteistyöhön jos tuo ei ole liittoutumista niin kä sitten on .


        Ai niin ja Natohakemuksenkin Ruotsi on laittanut joka tarkoittaa että siitä tulee vielä Natonkin jäsen jossain välissä.


      • Anonyymi

        Ruotsi on EU:n jäsenmaa ja EU turvautuu sotatilanteessa Naton rakenteisin.
        Ruotsi on myös Naton erikoisluokan rauhankumppani ja valmis yhteistoimintaan Nato-maiden kanssa.
        Sillä on puolustussopimus Suomen kanssa.
        Hyökkäys Ruotsiin merkitsee sotaa Naton kanssa.


      • Anonyymi

        Ei varmasti kauaa!


    • Anonyymi

      Hyvin harva osasi edes kuvitella, miten vaarallisessa tilanteessa Suomi oli. Epäonnistunut "erikoisoperaatio" ja Ukrainan yllättävä puolustustahto pelastivat Suomen joutumasta avoimen hybridisodan näyttämöksi ja mahdollisesti sotilaallisten rajaloukkausten kohteeksi. Kokonaiskuva on selkeästi nähtävissä vasta näin jälkikäteen ja se yhä tarkentuu ja vahvistuu tulevina vuosina. Onneksemme valtion johdossa oli henkilöitä, jotka tekivät selkeitä nopeita johtopäätöksiä ja hoitivat näin tärkeimmän työnsä, eli Suomen turvallisuuden varmistamisen erinomaisesti.

      Natojäsenyys toteutui viime hetkellä, Venäjän heikkouden hetkellä, kuten moni muukin päätös Suomen itsenäisyyden taipaleella. Momentum on käytettävä silloin kun sen aika on.

      • Anonyymi

        Joo, Nato-optio käytettiin, kun oli aika


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, Nato-optio käytettiin, kun oli aika

        Turhan hilkulle meni muutama asia kun olisi mennyt hieman toisin olisimme olleet myöhässä armottomasti mutta hyvä näin olen tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen 👍


      • Anonyymi

        Sen käyttämiseenhän oli valmistauduttu jo hyvissä ajoina, nimittäin juuri tuotahan se natokortti tarkoitti. Se pelattiin hetkellä, jossa se oli syytäkin pelata.

        Voidaan toki sanoa, että mentiin kovalla riskillä ja sen välttämiseksi olisi kannattanut pelata jo aiemmin, sillä Kiovan sortuminen olisi saattanut tosiaan tehdä koko natokortin pelaamisen sen jälkeen täysin mahdottomaksi.

        Meidän etumme on ollut kyky reagoida nopeasti silloin kun tilaisuus avautuu, ja aiemminkin se on perustunut siihen, että erilaisiin kehityskulkuihin on varauduttu jo edeltä käsin. Mutta kyllä kritiikille on aina paikkansa, Venäjän suhteen tehtiin virhearvioita ja kohtalomme saattoi tällä kertaa olla paljon enemmän sattuman varassa kuin käsitimme. Meidän on syytä ottaa opiksemme ja entisestään parantaa kykyämme varautua erilaisiin kehityskulkuihin niin, että näemme myös sen, milloin on hyvä toimia ennemmin kuin myöhemmin välttääkseemme liian suuret riskit.

        Nyt riskit realisoituivat vain taloudellisesti, mutta sekin olisi ollut hyvä välttää. Eivät tappiot olleet tervetulleita talouttamme jo pitkään vaivanneen heikkoudenkin takia, vaikka esim edellisen hallituksen mallikas toiminta saikin estettyä suuremmat menetykset.

        Oppimisen tulee olla jatkuvaa, kaikesta pitää ottaa vaarin.


    • Anonyymi

      Tiltusia vaan otta kovasti pattiin kun ei pääsekään venäläisjoukkioiden vanavedessä r&r

    • Anonyymi

      Kyllä Suomen 🇫🇮 kansa tietää: 3 natojäsenyyttä vastustanutta eduskunnassa

      • Anonyymi

        Ihanko totta? Kaikki muut osasivat painaa oikeaa nappulaa? Niinkö se demokratia menee, että ryhmäkuri on niin ehdotonta? Minä ainakin jos mahdollisuus olisi ollut, olisin äänestänyt EI NATOLLE.

        pari vuotta sitten maamme oli paljon turvallisempi paikka elää. Nyt ollaan sitten suurvaltojen pelinappula, joka pistetään tarvittaessa tuhannen päreiksi, jos suurvallat selvittävät välejään.


        Slavaa sinne kanssa.
        t: Tiltu

        ps. Olitko suuressa NATO juhlassa Senaatintorilla? IL:n mukaan kokoontuneita oli kymmenen hyödytöntä hoilaajaa. Prosenteissa 10 / 5 400 000 = 0,0000185%
        Vertailuna Ullanlinnassa Vappua viettämässä oli 40 000 ihmistä. Siis Nato EI kiinnostanut hevon kukkuakaan, vaikka heität mitä tahansa prosenttia.


      • Anonyymi

        Lammasmainen kansa tekee täsmälleen mitä presidentti haluaa.
        Kun Niinistö vastusti natoa, 75 % kansasta vastusti natoa. Kun Niinistö käänsi takkinsa ja ryhtyi kannattamaan natoa, enemmistö kansasta teki samoin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihanko totta? Kaikki muut osasivat painaa oikeaa nappulaa? Niinkö se demokratia menee, että ryhmäkuri on niin ehdotonta? Minä ainakin jos mahdollisuus olisi ollut, olisin äänestänyt EI NATOLLE.

        pari vuotta sitten maamme oli paljon turvallisempi paikka elää. Nyt ollaan sitten suurvaltojen pelinappula, joka pistetään tarvittaessa tuhannen päreiksi, jos suurvallat selvittävät välejään.


        Slavaa sinne kanssa.
        t: Tiltu

        ps. Olitko suuressa NATO juhlassa Senaatintorilla? IL:n mukaan kokoontuneita oli kymmenen hyödytöntä hoilaajaa. Prosenteissa 10 / 5 400 000 = 0,0000185%
        Vertailuna Ullanlinnassa Vappua viettämässä oli 40 000 ihmistä. Siis Nato EI kiinnostanut hevon kukkuakaan, vaikka heität mitä tahansa prosenttia.

        " Minä ainakin jos mahdollisuus olisi ollut, olisin äänestänyt EI NATOLLE."

        Siihen on varmaan syynsä miksi sinä et ole nappia painamassa ja se syy ihan sama miksi kevään eduskuntavaalien jälkeen eduskunnasta putosi lähes kaikki ne jotka tavallasi halusivat painaa samaa nappia .

        Niin se demokratia toimii kun painaa kansalle mieluista nappia tarpeeksi usein ja hahmottaa turvallisuusympäristömme vaatimukset löytää itsensä hyvin äkkiä painelemasta nappia eduskunnasta


    • Anonyymi

      Suomen asettamat venäjäpakotteet ja liittyminen natoon on ollut ulkopoliittinen ja taloudellinen katastrofi. Se on kaikkien nähtävissä.
      Suomeahan ei uhannut kukaan. Olimme eläneet rauhan aikaa yli 75 vuotta sen jälkeen, kun älysimme karkottaa natsit pois maastamme.
      Aloittajalle näköjään tullut tarve puolustella valtiojohtomme tekemiä virheellisiä ratkaisuja, joista saamme kärsiä pitkälle tulevaisuuteen.

      • Anonyymi

        Olet aika yksin venäläisen ulkoa opitun propaganda mantrasi kanssa kuten varmasti jos mielipiteitä olet täällä lukenut huomaat itsekin .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet aika yksin venäläisen ulkoa opitun propaganda mantrasi kanssa kuten varmasti jos mielipiteitä olet täällä lukenut huomaat itsekin .

        Joukossa on aina yksi omituisuus tai yksinkertaisuus oli se sitten työyhteisö harrastusyhteisö tai muu vastaava ne varastavat kahvikassan tai ovat mielipiteiltään täysin pihalla asioista onneksi näitä Tiltuja on helvetin vähän ja ne tunnistaa heti joten eiköhän tämmöinenkin jaloissa mene pyörimässä


      • Anonyymi

        ” Suomen asettamat venäjäpakotteet ja liittyminen natoon on ollut ulkopoliittinen ja taloudellinen katastrofi. Se on kaikkien nähtävissä.”

        Todellisuudessa on kaikkien nähtävissä, että se on Suomen osalta viisain päätös vuosiin!

        ”Suomeahan ei uhannut kukaan. Olimme eläneet rauhan aikaa yli 75 vuotta sen jälkeen, kun älysimme karkottaa natsit pois maastamme.”


        NYT Tiltu uhoaa tuollaista! Ja voitteko kuvitella: SAMASTA ASIASTA ON TILTULLA VALLAN TOISENLAISET PUHEET TOISESSA YHTEYDESSÄ!

        TÄSSÄ TILTUN MIETTEITÄ:

        ”Suomi kaipaa ydinaseiskua, kunpa se tapahtuisi heti. Se olisi riemun ja onnenpäivä.”

        ”Suomelle on varattu etuoikeus olla vuorossa pian koittavaan uuteen onnen aikaan heti Ukrainan jälkeen.”

        ”Suomen väestö tulisi vähentää nollaan. Miksi niitä pitäisi jättää jäljelle? Se olisi aivan väärin.”

        ”Ei natosuomessakaan tulla mitään säästää..”

        ”Tärkeintä kuitenkin on että Suomi hävitetään, ei väliä millä pommeilla se tapahtuu. Ydinaseilla tosin jäisi siistimmät vainajat.”


        ”Aloittajalle näköjään tullut tarve puolustella valtiojohtomme tekemiä virheellisiä ratkaisuja, joista saamme kärsiä pitkälle tulevaisuuteen.”

        TODELLISUUDESSA JUURI NATOON LIITTYMINEN turvaa parhaiten Suomen siltä kohtaloltra, jolla Venäjän Tiltu maatamme uhkailee!👍🇫🇮🇫🇮🇫🇮👍👏


    • Anonyymi

      Pitäisikö kaikkien olla samaa mieltä. Lukekaa Verkkouutisten kommenttipalstaa. Taatusti eivät erilaiset "väärät" mielipiteet järkytä teidän mielenrauhaanne.

      • Anonyymi

        Lähes kaikilla tunnetummilla kommenttipalstoilla on näitä hieman erikoisia "mielipiteitä", myös Verkkouutisissa. Samaa mieltä ei tarvi olla, mutta joku taso vääristelyssä ois hyvä olla.


    • Anonyymi

      <<Tajuaakohan SUOMALAISET kuinka hilkulla kaikki oli viime vuonna>>

      Vaikea sanoa, mitä Venäjä oli suunnitellut rakkaan isänmaamme varalle, mutta kyllähän uhkaavia merkkejä oli ilmassa: strategista maanhankintaa alueeltamme, suomalaisvastaisten mielialojen lietsomiseen venäläisten mielissäpyrkivää uutisointia ja voimakasta trollaamista ja pyrkyä informaatiosotaan esim suomalaisilla nettipalstoilla.

      Suomi ei ole helppo maa vallata pelkästään jo ilmaston (=kylmä ja luminen tai vähintääkin rosputtoinen talvi), maaston, vähäisen tiestön ja harvan asutuksen, valaistusolojen (=pimeä talvi) sekä kaikkia noita täysimittaisesti hyödykseen käyttävien, läpi kansan ulottuvan voimakkaan maanpuolustustahdon rautaisesti tukemien Puolustusvoimiemme takia.

      Venäjän johto kuitenkin yliarvioi omat sotilaalliset mahdollisuutensa hyökätessään Ukrainaan ilman riittävää ylivoimaa ja selvästi tiedostamatta edes sitä, miten huonossa tilassa sen armeija todellisuudessa oli, niin on mahdollista, että vastaavanlaisia suunnitelmia on voitu kehitellä myös Suomen varalle. Jos Venäjä olisi onnistunut hyökkäyksessään Ukrainaan suunnitelmiensa mukaisesti, olisi se vain rohkaissut yrittämään vielä yltiöpäisempiä suunnitelmia.

      Kuten Ukrainasta näemme, kun Venäjän kaltainen valtio, jolla kuitenkin on merkittävässä määrin (osin aika huonokuntoisia) aseita, se saa aikaan pitkän ja tuhoisan sodan, vaikka ei tavoitteitaan saavuttaisikaan. Pienehkön puolustajan on vaikea lyödä sitä ratkaisevasti taistelukentällä vaikka pystyisikin tuottamaan merkittäviä tappioita ja pysäyttämään hyökkäyksen.

      Perinteisesti Suomen etelä-rannikko on aika ajoin ollut Venäjää sotilaallisesti kiinnostava, koska rannikoltamme käsin voi uhata Baltianmaiden taloudellisesti ja varsinkin puolustamisen kannalta elintärkeitä meriteitä, ikään kuin saartaa Baltian alue pohjoisesta käsin. Erityisen vaarallinen Suomen etelä-rannikko vihollisen käsissä olisi Virolle, jonka pitkä pohjoinen rannikko muuttuisi voimia sitovaksi puolustusrintamaksi aivan toisella tavoin kuin nyt on tilanne. Siis jopa kiinnostusta maamme sotilaalliseen valtaamiseen on saattanut Venäjällä olla, riippuen siitä, miten pitkälle meneviä suunnitelmia menetetyn valtapiirin takaisinsaamiseksi siellä on haudottu.

      Venäjän laivasto kylläkin oli riittämättömän heikko jo ennen Ukrainan operaatiossa kärsimiään tappioitakin, sillä sen rakennusohjelmat olivat tavoitteiltaan vaatimattomat ja eivätkä venäläiset pystyneet toteuttamaan niitä edes sellaisinakaan. Laivaston ohella Itämerta pystyy Suomesta käsin hallitsemaan myös ohjuksin ja kaueammas ulottuen ilmavoimilla. Vaikea sanoa, mikä niidenkään suoristuskyky olisi ollut tositilanteessa. Mutta kuten sanottua, Venäjällä on voitu tehdä kaikenlaisia suuruudenhulluja suunnitelmia, sillä johdolla ei ollut todellista käsitystä asevoimiensa tilasta ennen Ukrainan sotaa.

      Tllanteemme ennen liittymistämme Natoon oli jopa vaarallisempi verrattuna Neuvostoliiton aikaan, sillä varsinkin Stalinin jälkeen Neuvostoliitolla ei näytä olleen suurempia valtapiirinsä laajentamiseen tähtääviä tavoitteita Pohjolan suunnalla. Neuvostojohtajien kannatus ei levännyt sotien varassa kuten nykyisen johdon. Sotilasstrategisesti eteläinen rannikkomme oli kiinnostava vain puolustuksen kannalta, kuten se on aina silloin ollut, kun Baltia on ollut osa Venäjää. Silloin Venäjälle riittää vain varmistaa, että Suomen etelärannikko ei ole sen vihollisen käsissä, jota se ns suomettamispolitiikallaan tekikin neuvostoaikana. Sen politiikan tarkoitushan oli suurimman osan sitä aikaa, kun sitä harjoitettiin, taata, että Suomessa on vallassa vian sellaisia voimia, jotka estävät Suomen alueen käyttämisen Neuvostoliiton etujen vastaisesti.

      Sen lisäksi siihen, ettei Neuvostoliitto halunnut varmistaa puolustustaan miehittämällä Suomen, vaikutti se, että neuvostoaikana itsenäinen, kapitalistinen Suomi oli taloudellsiesti hyvin tärkeä, ajoittain ainoa läntisen tavaran lähde heille. Samoin itsenäinen Suomi oli myös heille tärkeä vaikutuskanava länteenpäin, joskin koska lännessä läheisissä suhteissa Neuvostoliittoon olleeseen Suomeen suhtauduttiin aika epäluuloisesti, ei vaikuttaminen sinne suuntaan onnistunut niin hyvin kuin ehkä olisi haluttu. Mutta ei se merkityksetöntäkään ollut.

      • Anonyymi

        Neuvostoliitto oli tsaarien Venäjää uhkaavampi sen takia, että se ei laskenut miehitttämistä koituvia kustanntuksia eikä sen tarvinnut välittää siitä, oliko sotilaallisilla toimilla kansan kannatus. Sotilaallinen miehitys nimittäin,varsinkin jos vastarintaa esiintyy, muodostuu helposti taloudellisesti taakaksi ja joutuu pian kansan epäsuosioon. Tämä aiheutti sen, ettei tsaarien Venäjä ollut kovinkaan kiinnostunut Suomen alueen liittämisestä itseensä, kun sille oli selvää, ettei Ruotsi yksin pysty eikä se saa liittolaisia uhatakseen Venäjään kuulunutta Baltiaa Suomesta käsin, varsinkin kun Venäjän laivasto oli niin ylivoimainen kooltaan, että se pystyi helposti suojaamaan Baltian rannikon ja meritiet Pietarista ja Baltian rannikon omista satamista käsin.

        Nykyisenkään Venäjän ei tarvitse paljoa väiittää miehitysen kustannuksista. Silovikkien ammattitaidolla rakennettu propagandakoneisto ja muu hallinto pystyvät helposti hallitsemaan ihmisten ajattelua niin, että lähes mikä tahansa on mahdollista ilman kansalaisten vastarintaa. Nykyinen Venäjä on siinä jopa tehokkaampi kuin Neuvostoliitto oli. Suomen kannalta selvästi Neuvostoliittoa vaarallisemman nykyisestä Venäjästä tekee se, että Baltia ei ole sen käsissä ja siten Suomen alue olisi sotilaallisesti Venäjälle hyvin kiinnostava, jos se pyrkisi saamaan Baltian haltuunsa tai saattamaan sen voimakkaasti uhkaavan painostuksen alle. Suomella ei myöskään ole enää juuri mitään taloudellista merkitystä Venäjälle ja ennen Ukrainan Venäjä ajatteli, ettei alueen kuuluminen siihen laskisi sen taloudellista suorituskykyä, kuten olisi tapahtunut Neuvostoliiton aikana. Sen käsityksen luulisi hieman muuttuneen Ukrainan sodan alettua ja pakotteiden vaikuttaessa kuitenkin aikankin se verran, että kyllä ne jossakin tuntuvat.

        Sen sijaan vaikutusväylänä länteen näennäisesti Venäjästä itsenäisen Suomen merkitys on kasvanut. Voi siis olla, että alussa mainitut vihamielisiksi tulkittavat toimet ovat voineet tähdätä myös siihen, että Suomesta olisi pyritty tekemään voimakkaan uhan ja painostuksen avulla Valko-Venäjän kaltainen sateliitti. Suomalaisvastaisten mielialojen lietsonta ei siihen kuvioon oikein sovi, mutta muut havaitut asiat kyllä. Vaikka liittymistämme Euroopan Unioniin perusteltiin turvallisuudella, ei se näytä pelottaneen Venäjää suunnittelemasta mitä suunnittelikin hankkiessaan maata ja käydessään informaatiosotaansa.

        Liittymisemme Natoon on vähentänyt kaikkia edellä kuvattuja riskejä, etenkin pitkällä tähtäimellä. Vaikka Venäjällä ei olisi ollut kovin välittömiä suunnitelmia Suomen varalle, olisi niitä yllämainituista syistä voinut tulevaisuudessa siellä syntyä. Naton jäsenenä olemme aika hyvin turvassa suoran sotilaallisen hyökkäyksen tai sillä uhkaamisen perustuvan voimakkaan painostuksen uhalta.

        Sen sijaan sisältäpäin vaikuttaminen politiikkaamme ja mielialoihin tullee vain lisääntymään, sillä se on ainoa keino, jolla Venäjä voi pyrkiä ohjaamaan Natomaiden toimintaa. Suomen merkitys vaikutuskanava länteen myös on lisääntynyt, sillä Naton jäsenenä voimme ajaa Venäjän intressejä Naton sisällä, jos Venäjä saa valtaan itselleen kulloinkin mieleisiä poliitikkoja. Se on peliä, jossa silovikit ovat pelottavan taitavia, sillä heidät on koulutettu siihen ja sitä he ovat koko elämänsä tehneet.

        Venäjän kyky vaikuttaa sisältäpäin länteen näkyy siinä, että Venäjän voi jopa saavuttaa vähimmäistavoitteensa Ukrainassa, vaikka sota ei ole ollut sotilaallisesti kovinkaan onnistunut. Ukrainan saaman sotilaallisen avun viivyttäminen ja apua vastustavien voimien saaminen valtaan (kuten Slovakiassa tapahtui) saattavat pakottaa Ukrainan rauhaan, jossa se joutuu luovuttamaan alueitaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Neuvostoliitto oli tsaarien Venäjää uhkaavampi sen takia, että se ei laskenut miehitttämistä koituvia kustanntuksia eikä sen tarvinnut välittää siitä, oliko sotilaallisilla toimilla kansan kannatus. Sotilaallinen miehitys nimittäin,varsinkin jos vastarintaa esiintyy, muodostuu helposti taloudellisesti taakaksi ja joutuu pian kansan epäsuosioon. Tämä aiheutti sen, ettei tsaarien Venäjä ollut kovinkaan kiinnostunut Suomen alueen liittämisestä itseensä, kun sille oli selvää, ettei Ruotsi yksin pysty eikä se saa liittolaisia uhatakseen Venäjään kuulunutta Baltiaa Suomesta käsin, varsinkin kun Venäjän laivasto oli niin ylivoimainen kooltaan, että se pystyi helposti suojaamaan Baltian rannikon ja meritiet Pietarista ja Baltian rannikon omista satamista käsin.

        Nykyisenkään Venäjän ei tarvitse paljoa väiittää miehitysen kustannuksista. Silovikkien ammattitaidolla rakennettu propagandakoneisto ja muu hallinto pystyvät helposti hallitsemaan ihmisten ajattelua niin, että lähes mikä tahansa on mahdollista ilman kansalaisten vastarintaa. Nykyinen Venäjä on siinä jopa tehokkaampi kuin Neuvostoliitto oli. Suomen kannalta selvästi Neuvostoliittoa vaarallisemman nykyisestä Venäjästä tekee se, että Baltia ei ole sen käsissä ja siten Suomen alue olisi sotilaallisesti Venäjälle hyvin kiinnostava, jos se pyrkisi saamaan Baltian haltuunsa tai saattamaan sen voimakkaasti uhkaavan painostuksen alle. Suomella ei myöskään ole enää juuri mitään taloudellista merkitystä Venäjälle ja ennen Ukrainan Venäjä ajatteli, ettei alueen kuuluminen siihen laskisi sen taloudellista suorituskykyä, kuten olisi tapahtunut Neuvostoliiton aikana. Sen käsityksen luulisi hieman muuttuneen Ukrainan sodan alettua ja pakotteiden vaikuttaessa kuitenkin aikankin se verran, että kyllä ne jossakin tuntuvat.

        Sen sijaan vaikutusväylänä länteen näennäisesti Venäjästä itsenäisen Suomen merkitys on kasvanut. Voi siis olla, että alussa mainitut vihamielisiksi tulkittavat toimet ovat voineet tähdätä myös siihen, että Suomesta olisi pyritty tekemään voimakkaan uhan ja painostuksen avulla Valko-Venäjän kaltainen sateliitti. Suomalaisvastaisten mielialojen lietsonta ei siihen kuvioon oikein sovi, mutta muut havaitut asiat kyllä. Vaikka liittymistämme Euroopan Unioniin perusteltiin turvallisuudella, ei se näytä pelottaneen Venäjää suunnittelemasta mitä suunnittelikin hankkiessaan maata ja käydessään informaatiosotaansa.

        Liittymisemme Natoon on vähentänyt kaikkia edellä kuvattuja riskejä, etenkin pitkällä tähtäimellä. Vaikka Venäjällä ei olisi ollut kovin välittömiä suunnitelmia Suomen varalle, olisi niitä yllämainituista syistä voinut tulevaisuudessa siellä syntyä. Naton jäsenenä olemme aika hyvin turvassa suoran sotilaallisen hyökkäyksen tai sillä uhkaamisen perustuvan voimakkaan painostuksen uhalta.

        Sen sijaan sisältäpäin vaikuttaminen politiikkaamme ja mielialoihin tullee vain lisääntymään, sillä se on ainoa keino, jolla Venäjä voi pyrkiä ohjaamaan Natomaiden toimintaa. Suomen merkitys vaikutuskanava länteen myös on lisääntynyt, sillä Naton jäsenenä voimme ajaa Venäjän intressejä Naton sisällä, jos Venäjä saa valtaan itselleen kulloinkin mieleisiä poliitikkoja. Se on peliä, jossa silovikit ovat pelottavan taitavia, sillä heidät on koulutettu siihen ja sitä he ovat koko elämänsä tehneet.

        Venäjän kyky vaikuttaa sisältäpäin länteen näkyy siinä, että Venäjän voi jopa saavuttaa vähimmäistavoitteensa Ukrainassa, vaikka sota ei ole ollut sotilaallisesti kovinkaan onnistunut. Ukrainan saaman sotilaallisen avun viivyttäminen ja apua vastustavien voimien saaminen valtaan (kuten Slovakiassa tapahtui) saattavat pakottaa Ukrainan rauhaan, jossa se joutuu luovuttamaan alueitaan.

        "Suomen alue olisi sotilaallisesti Venäjälle hyvin kiinnostava, jos se pyrkisi saamaan Baltian haltuunsa"


        Tämä oli yksi aloituksen pointeistani jossa kuvailin sitä että jos Ukrainan valloitus salamasodalla olisi Putinilta onnistunut tavoitteiden mukaan Suomi olisi luonnollisesti ollut seuraava kohde koska olimme Ukrainan lisäksi ainoa maa jolla ei ollut puolustussopimuksia mihinkään suuntaan .

        Strategisesti eteläsuomen saaminen venäjän haltuun olisi tuonut sille itämeren hallinnan ei pidä unohtaa että sillä on jo Kalingradin tukikohta .

        Tästä venäjän imperiumin rakentaminen olisi jatkunut siis Baltiaan strategisesti erittäin hyvistä lähtökohdista

        No kuka tietää spekuloidahan aina voi asioilla joita ei tapahtunut


    • Anonyymi

      Olemme edelleen hilkulla kun meiltä ei löydy yhtäkään ajattelijaa joka uskaltaisi meidän häikäilemättömien johtajiemme toimia arvostella.
      Tämän kaiken on alusta alkaen mahdollistanut puolueettoman ja rehellisen median puuttuminen.
      On vain nettipaneelin jäsenet jotka pääsevät rajoituksitta vastailemaan mediamme järjestämiin gallupeihin.
      Sama joukko voi yksinoikeudella kehuskella lehtiemme kommentointi palstoilla kansanvallastamme.

      • Anonyymi

        Miksei uskaltaisi? Suomessa siitä kun ei todellakaan napsahda 15:ta vuoden linnatuoimiota!

        Pulmasi on siinä, ettäö kun väh. 80 % kansasta liittymistä kannattaa niin ei eri mieltä oleva nyt sentään HS:n pääkirjoitusta pääse laatimaan, mutta mitään uhkaa ei koidu kun kirjoitat nettiin tai yleisön osastolle!

        Gallupit Suomessa tehdään rehellisesti ja esim. Vaaleissa ne ovat varsin kohdalleen ennustaneet tulevat kannatukset!


    • Anonyymi

      Aloittaja syöttää juuri sitä sanomaa jolla kansa saatiin Venäjä vastaiseksi.
      Totuus on ettei Suomea ole uhannut kukaan eikä mikään.
      Venäjän kannalta itörajammme oli turvallinen kun puolueeton maa oli tällä puolen.
      Nyt on toisin, me ollaan etulinjassa

      • Anonyymi

        ” Totuus on ettei Suomea ole uhannut kukaan eikä mikään.”

        Miksi jankkaat? Myös Ukraina oli puolueeton eikä sitä uhannut mikään vaan kuinkas kävi?

        ”Venäjän kannalta itörajammme oli turvallinen kun puolueeton maa oli tällä puolen.”

        Kun sotakiimainen Venäjä on rajanaapuri ei pouolueettomuus välttämättä suojaa! Ei suojannut liioin 1939!

        ”Nyt on toisin, me ollaan etulinjassa”

        Totta, mutta nyt olemme Naton jäsenmaa! SE SUOJAA ENEMMÄN KUIN PUOLUEETTOMUUS!


    • Anonyymi

      Avaaja suoti täyttä paskaa tuutin täydeltä.

      ” Totuus on ettei Suomea ole uhannut kukaan eikä mikään.”

      Ai miksikö?

      No niinkuin Nato Tiltu tuolla jo taas kerran julisti, "venäjän armeijan kyvyt oli vuosikymmenien saatossa syönyt venäläinen korruptio ja asevoimissa majaansa pitänyt rikollisuus oli tehnyt työtä jo puolestamme tietämättämme."

      Britti tiedustelu julisti Venäjän koko sotavoimat tuhotuksi Advijikan suunnaallaa.

      Ei siis ollut enää mitään Venäjää joka olisi Suomea uhannut millään tavalla, nyt sitäkin vähemmän kun Ukraina tuhosi Venäjän armeijan.

      Eli miksi kylvää vainoharhaisia pelkoja, kun ei ole uhkaa mitä pelätä?

    • Anonyymi

      Aloittaja kirjoittaa täyttä asiaa. Kiitos hyvästä kirjoituksestasi, aloittaja!

      Fasistidiktaattori Vladimir Putinin puheet Venäjästä historiallisen Venäjän rajoin tarkoittivat hyökkäyssotaa Ukrainaan maan valtaamiseksi ja ukrainalaisten alistamiseksi oman brutaalin diktatuurinsa orjuuteen, jonka piti olla sen Suur-Venäjän alkutahti, joka täysin onnistuessaan jättäisi fasistidiktaattori Putin itse historiaan suurmiehenä, ja Suomen, joka kuului Venäjään vv. 1809 - 1917, piti olla niin ikään osa tuota Suur-Venäjä -imperiumia.

      Suomi ja suomalaiset saavat olla erityisesti kiitollisia Ukrainalle ja ukrainalaisille, jotka omalla vahvalla puolustustahdollaan sulkivat Venäjän fasismidiktatuurin hyökkäävän armeijan tien Kiovaan, Odesaan, Harkovaan ja muihin strategisesti tärkeiden Ukrainan kaupunkien hallintaan, mahdollistaen samalla Suomelle NATO-jäsenyysprosessin käynnistämisen ja sitten täysjäsenyyden.

      On selvää, ja näkyvää, että fasistidiktaattori Vladimir Putinia tukevia harmittaa kovasti Suomen NATO-jäsenyys, sillä se on este tämän vallanhimoisen diktaattorin tavoitteiden toteutumisen Suomen osalta.
      Mutta hei, leuka reippaasti vaan rintaan, Moskovan fasistijuntan pikkuapulaiset ja nöyrät juoksupiiat, ja kohti uusia pettymyksiä.

    • Anonyymi

      "Miksi jankkaat? Myös Ukraina oli puolueeton eikä sitä uhannut mikään vaan kuinkas kävi?"

      Miksi meidän presidenttimme sitten kävi tyrkyttämässä tukeaan ja jopa kaikkien suomalaisten, jos ei kerran uhkaa ollut.
      Kyllä oli, mutta minkäänlaista liikettä ei Sivistynyt Länsi tehnyt tämän uhan rauhanomaiseksi selvittämiseksi.
      Juuri tähän valtiomiesten puutteeseen te Suomenkin uhan perustelette
      Entäs tämä meidän avustus intomme.
      Ei ole minkäänlaista näkymää että se tappaminen niiden avulla vähenisi.
      Mutta tekin puupäät tajuatte että se lisääntyy.
      Meidän kaatuneista iloitseva edustajamme kävi oikein paikan päällä kannustamassa
      heidän omalla kielellä, heitä riemuksemme uhrautumaan.

      • Anonyymi

        "Miksi jankkaat? Myös Ukraina oli puolueeton eikä sitä uhannut mikään vaan kuinkas kävi?""

        Ukraina ei ollut puolueeton lännen sponsoroiman Maidanin vallankaappauksen jälkeen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Miksi jankkaat? Myös Ukraina oli puolueeton eikä sitä uhannut mikään vaan kuinkas kävi?""

        Ukraina ei ollut puolueeton lännen sponsoroiman Maidanin vallankaappauksen jälkeen.

        Ukraina oli puolueeton suvereeni valtio joka ei kuulunut mihinkään puolustusliittoihin .

        Siksi Ukrainassa venäjä käy nyt kaikkia kansanvläisiä sopimuksia rikkovaa valloitussotaa ja on vienyt armeijansa kansainvälisesti tunnustettujen ja sovittujen rajojen yli rikollisesti.

        Kai jokainen ymmärtää ettei venäjän naapurimaa voi koskaan olla puolueeton maa ja tehdä omaa itsenäistä politiikkaa se on joko alistettu venäjän vasalli tai sitten venäjän vihollinen venäjällä ei tunneta varmaan edes käsitteitä itsenäinen suvereeni saati puolueeton jos maa sijaitsee venäjän naapurissa sen historia todistaa poikkeusetta.


    • Anonyymi

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tutkimus-nain-suomalaiset-suhtautuvat-natoon-nyt/8828244

      Suomen Nato-jäsenyyteen suhtautuu myönteisesti 77 % vastaajista. Kielteisesti jäsenyyteen suhtautuu 8%, kun 14 % kertoo suhtautuvansa siihen neutraalisti.

      Vuosi sitten eli syksyllä 2022 Suomen Nato-jäsenyyden kannatus oli hyvin samoilla linjoilla. Tuolloin jäsenyyttä kannatti 78 % ja kielteisesti siihen suhtautui kahdeksan prosenttia. 12% otti tuolloin neutraalin kannan aiheeseen.

      Suomi haki Nato-jäsenyyttä vuoden 2022 keväällä.

      Nato-jäsenyyden kannatus on vahvaa kaikkien puolueiden kannattajaryhmissä, mutta pienintä se on vasemmistoliiton kannattajien keskuudessa. Heistä puolet kertoo suhtautuvansa sotilasliittoon myönteisesti ja neljäsosa kielteisesti. Lisäksi noin viidesosa vasemmistoliiton kannattajista ottaa neutraalin kannan.
      ___________________

      68% vastaajista suhtautuu myönteisesti Suomen EU-jäsenyyteen. Nousua on tapahtunut kolmen vuoden aikana 18 prosenttiyksikköä.

    • Anonyymi

      Onneksemme pohjatyötä mahdolliselle Natoon liittymiselle oli jo tehty vuosia aikana jolloin Naton vastustus ollut samaa luokkaa kuin sen kannatus nykyään.
      Eli liittyminen oli lopultakin luontevaa ja saumatonta.

    • Anonyymi

      Typerää satuilua. Venäjä ei uhannut puolueetonta Suomea. Nyt tilanne toinen!

      • Anonyymi

        Taidat olla se porukan omituinen hyyppä ...no etupiirin vaatiminen itsenäisestä suvereenista maasta itselleen on pahin uhkaus jonka voi tehdä itsenäiselle maalle sellaisen on viimeksi esittänyt Josef Stalin 1939 ennen hyökkäystään valloitussotaansa Suomea vastaan meni vielä perkule perustamaan Suomelle uuden hallituksenkin terijoelle .


    • Anonyymi

      Eivät todellakaan tajua, että nyt tulevina vuosina tulee vielä pahempi tilanne, kun suomalaiset laitetaan rintamalla Venäjää vastaan. Suomi möyhennetään ydinaseilla, kuten USA on jo ennakoinutkin 50 luvulta lähtien. Siinä samassa menee muutama muukin euroopan maa, mutta päästäänpä nyt kokeilemaan sitä pitkään kaivattua ydinsotaa. Jenkeillähän on jo ydinsuojat valmiina, vaan mites Suomessa? Eipä ole enää edes maakellareita, johon mennä. Vain kansanedustajille on pommisuoja, mutta kansa uhrataan.

      • Anonyymi

        Tiltu huohottaa taas hölynpölyään mielikuvitus laukkaa vähän turhan kovilla kierroksilla siinä alkaa sitten horisontti hämärtyä aika pahasti kuten tekstistä asian voi nähdä


    • Anonyymi

      Miksi kutsutaan venäläisten puheisiin luottavaa ennen ja jälkeen? Ensin tyhmäksi ja sitten kuolleeksi!
      Tiltut yrittävät täälläkin saada eripuraa ja ilmiriitaa aikaiseksi, mutta se ansa on kierrettävä.
      Talvisodan aloittivat ja laittoivat sen meidän syyksi ja korvaamaan omat virheensä. Onneksi valtaosa suomalaisista on siitä oppinut eivätkä usko naapurin valheisiin, tämän ketjun aloittaja on täysin oikeassa sillä olisimme olleet miehittämisjonossa seuraavat.

      Minkään maan vasalleja emme tule olemaan, vaan edelleen itsenäisiä. Ne puheet ovat tiltujen( meillä yli 70 000 venäläistä) ja vassareiden joille Venäjä on ollut aina sateenkaarenpää, se aivopesu on jatkunut yli sata vuotta.
      Sanna Marin, Niinistö ja Kaikkonen uskalsivat nousta uhmaamaan suurta kiusaajaa ja voittivat sen ottelun. Putinin kiukuttaa suuresti, kun pieni naapuri laittoi yllättäen jauhot suuhun.
      Venäjä on sotilaallisesti NATO;n rinnalla vastasyntynyt kissanpoikanen jonka silmät ovat vielä ummessa, ilmeisesti kauan.

    • Anonyymi

      Suomalaiset heräsivät kylmään suihkuun, kun Putin hyökkäsi Ukrainaan. Venäjän isovenäläinen luonne on ollut suomalaisten alitajunnassa koko sodanjälkeisen ajan. Ikävä sotilaallinen uhka on leijunut yllämme, jokainen armeijan käynyt kyllä sen tietää. Olemme varautuneet pahimman varalle ja nyt tämä varautuminen palkittiin, sillä Suomi on turvassa juuri tuon itänaapurimme vaarallisuuden tuntemisen ansiosta.

      • Anonyymi

        Historiasta pitää ottaa oppi .
        Venäjällä väärennetään historia se tarkoittaa ettei heillä ole edes mahdollisuutta oppia vaan he tekevät samat virheet kerta toisensa jälkeen


    • Anonyymi

      Suurin osa suomalaisista ymmärsi. Siksi Nato.

    • Anonyymi

      Oikeastaan ongelma on siinä, ettei kukaan uskalla sanoa, miksi erikoisoperaatio laitettiin päälle.
      Puhutaan vain hyökkäyssodasta, vaikka sotaa ei ole vieläkään julistettu.

      Tässäkin me nähdään valehteleva media, joka ylläpitää ja toistaa samaa mantraa, joka ei ole totuus.
      Lännellä ei ole ei ole paluuta, se on valheidensa orja, mahdoton peruuttaa.

      Katsokaa koronaan liittyvät valheet, niitäkään ei voi virallisesti kumota, mahdotonta ja valehtelu jatkuu, sitä huolimatta että uusia paljastuksia tulee päivittäin.

      • Anonyymi

        Esim. tämä...
        Ulkoisen sodankäynnin lisäksi aloitettiin myös fyysinen sisällissota pakkorokotuksilla jo pari vuotta sitten yksilön kehollisen ja henkisen autonomian tuhoamiseksi. Kun kehollinen ja kansallinen itsemääräämisoikeus luovutetaan jollekin ulkopuoliselle valtiolle, ylikansalliselle instituutiolle, politiikalle tai viranomaiselle, on vapaus, ihmisyyden tärkein pyrkimys raiskattu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esim. tämä...
        Ulkoisen sodankäynnin lisäksi aloitettiin myös fyysinen sisällissota pakkorokotuksilla jo pari vuotta sitten yksilön kehollisen ja henkisen autonomian tuhoamiseksi. Kun kehollinen ja kansallinen itsemääräämisoikeus luovutetaan jollekin ulkopuoliselle valtiolle, ylikansalliselle instituutiolle, politiikalle tai viranomaiselle, on vapaus, ihmisyyden tärkein pyrkimys raiskattu.

        Meneillään on vertaansa vailla oleva maailmanhistorian julmin terveysfasismi, jonka tarkoitus on koronapandemiaan naamioituna ihmiskunnan enemmistön joukkotuhonta.

        Rokote kehitettiin bioaseeksi Pentagonin toimesta. Wuhanin ”tappava” koronavirus syntyi laboratoriossa. Sitten virus levisi kuin salama kirkkaalta taivaalta koko maailmaan. Ja kas kummaa, samalla paljastui, että Big Pharmalla oli jo valmiina mRNA- rokotepatentit, jotka pelastaisivat koko ihmiskunnan.

        Maailmanlaajuisen petoksen ja huijauksen puhemiehinä yhteiskuntien sulkemisissa toimi valtamedia ja somen propakandistit yötä päivää. Kun sananvapaus poistettiin, yhteiskunta jakautui myös Suomessa. Rokotekriitikot, sekä pakkorokotuksia kritisoivat julistettiin salaliittoteoreetikoiksi.

        Mutta kävi, niin kuin aina käy. Totuus paljastuu lopulta.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tilaisuuden perunut yrittäjä Eira Maijala vahvistaa Ylelle, että hän ei halunnut, että hänen yrityks

      – Hän kertoi, että meille on varattu paikka jostain ihan muualta. Sitten hän kertoi, että se paikka on helvetti. Yrittä
      Maailman menoa
      78
      3866
    2. Mikä ampuminen illalla Kiuruvedellä?

      Huhu kertoo että oma äiti ammuttu autoon??? 😢
      Kiuruvesi
      51
      3460
    3. Kuuluuko ehkäisy parisuhteessa molemmille

      Mieheni pelkää kovasti sitä, että minun käyttämä ehkäisy (pillerit) pettävät ja että tulisin raskaaksi. Hänellä on jo en
      Parisuhde
      110
      3124
    4. Mihin ihastuit ensimmäisenä

      kaivatussasi? 💯
      Ikävä
      108
      2444
    5. Pitopalvelu yrittäjä teki ainoan oikean ratkaisun .

      Emme saa suomea ja Haapajärven PIIRUAKAAN paremmaksi nostamalla moraalittomuuden edessä kädet pystyyn antautumisen ja
      Haapajärvi
      53
      1572
    6. Miten paljon odotat hänen

      Kohtaamisia tai näkemistä? Kuinka hyvä keskusteluyhteys teillä on?
      Ikävä
      80
      1486
    7. Tänään valtuustossa

      Striimi rikki. Mennään saliin ja otetaan pussillinen mätiä omenoita mukaan. Popcornit valmiiksi kun Savola alkaa puhumaa
      Ähtäri
      28
      1468
    8. Lapsuus 50-60 luvulla

      Oli ihanaa aikaa. Lapsi sai olla pieni pitkään. Ei joka tuutista työnnetty silmille ja korville Setaa ja muita sukupuoli
      Maailman menoa
      149
      1205
    9. Kari Kanala paljastaa - Papin työhön paluu Myyrästä vaati "nollauksen" ensin: "Pitää siinä..."

      Kari Kanala: ihminen, mies ja pappi. Kanala nähdään tänä syksynä tv:ssä Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa sekä Myyrä-ki
      Suomalaiset julkkikset
      22
      1096
    10. Sinne eivät homot tule

      Että tälläistä käytöstä tällä kertaa. Saattoväki odotteli sateessa kun yrittäjä saarnaa herran nimessä homoja ja lesboja
      Luterilaisuus
      243
      1043
    Aihe