Miksi K- ja S-ryhmän palvelutiskin valmistetuissa kalatuotteissa runsaasti suolaa?

Anonyymi-ap

Kala on terveellistä, ok. Mutta miksi myymälöissä valmistettuihin tuotteisiin on ympätty kala-annoksiin niin paljon suolaa että kotona ruokailun jälkeen tulee huono olo illaksi, joskus yöksikin tai seuraavaan aamuun.
Lisäksi usein annoskoot ovat valtavan isoja. Kuka jaksaa syödä lähes 150- 200grammin grilli-, uunilohipalaa yksin, jos se sisältää suolaa ylen määrin! Monista kaupan valmisruokatiskin kalapaloista saa kolmin- tai nelinkertaisen suolamäärän.

Ei oikein hyvä tilanne vaikka valmistettua kalaa tarjottaisiin myymälöissä ja asiakkaat valitsisivat ostoskärryynsä. Monien on kotona hankala valmistaa erityisesti kalaa. Mielellään ei kotona kukaan ala edes pakastaa puolta isosta lämpimästä kalaostoksesta ja uudestaan sulattamaan ja lämmittämään sitä myöhemmin. Ravintoloissa en ole muistaakseni näin suolaiseen kalaan törmännyt, tosin harvoin käynkään.
Vaikka myyjät ehkä niin ajattelevat, ei ankea taloustilanne ole kalatuotteiden ostamattomuuden syy, sillä hyvä terveellinen ruoka säästää kyllä loppupeleissä rahaa. Kauppojen täytyisi ajatella myös terveellisyyttä ja asiakkaiden palvelua. Kalatuotteet voisivat käydä kaupaksi silloin enemmän.

4

298

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miksi Lidlillä ei ole palvelutiskiä lainkaan?

      Kala ei maistu miltään ilman suolaa. Eikä suolakaan ole epäterveellistä. Yhtä lailla kuolee pois ne ketkä välttelevät suolaa, tupakkaa, viinaa ja muita kukkahattujen kauhistuksia.

    • Anonyymi

      Miksi kukaan edes käy k-kaupoissa koska ne ovat niin kalliita ja huonoja.

      • Anonyymi

        Siksi koska muualta ei saa laadukkaita raaka-aineita.


    • Anonyymi

      Suola jatkaa tuotteen säilyvyyttä, Mix et tee itse ei se ole vaikeaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      65
      3326
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      143
      2350
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      92
      1878
    4. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      171
      1599
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      88
      1478
    6. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      65
      1436
    7. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      75
      1421
    8. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      71
      1216
    9. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      77
      1140
    10. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      35
      1098
    Aihe