Tämä ei ole ensimmäinen eikä viimeinen tästä asiasta kirjoitettu viesti täällä :) Mutta senpä takia joukkoon mahtunee vielä yksi. Jospa se auttaisi selkiyttämään ajatuksiani, jos ei muuta.
Mitä minä haluaisin löytää?
Sellaisen ihmisen, jonka kanssa voisin jakaa kaikki ne jutut, joita elämä eteen heittää. Asioiden jakaminen on minulle tärkeää, koska sillä tavoin kaikki asiat ja kokemukset ovat kauniimpia ja merkityksellisempiä. Niin minä ainakin ajattelen, ja siksi sen puuttuminen harmittaa. Asioita vain tapahtuu, ne tulevat ja menevät. Muttei ole ketään, jolle niistä kertoa.
Totta kai tämä olisi molemminpuolista: minä haluaisin olla se, jolle soitettaisiin ensimmäisenä, kun jotain mukavaa tapahtuisi, tai kun se toiselle tosi tärkeä juttu olisi vihdoinkin onnistunut. Me tuuletettaisiin sitä yhdessä, ja oltaisiin molemmat siitä innoissamme. Yhtä lailla silloin, kun maailma murjoisi, tahtoisin antaa ison halauksen ja kertoa, että kaikki kyllä vielä järjestyy. Haluaisin kuulla, miten hänen päivänsä on mennyt, ja kuinka se lähestyvä deadline taas tuppaa ahdistamaan.
Yhdessä voitaisiin tehdä kaikkea mukavaa. Niitä sellaisia juttuja, jotka ovat yksin tylsiä. Tai ihan mitä vaan nyt mieleen tulisi :) Oltaisiin yksinkertaisesti hyvä tiimi, jossa otettaisiin huomioon toinenkin eikä vain itseä.
Olen aina ollut (ja olen yhä) sitä mieltä, että jos seuraa haluaa löytää, niin itse sille asialle on jotain tehtävä. En siis usko juurikaan sellaisiin "onnellisiin yhteensattumiin" tai siihen, että etsimättä löytäisi parhaiten.
Baareissa käyn harvoin, enkä muutenkaan pidä niitä minään iskupaikkoina. Luennollakaan ei viitsi oikein alkaa ketään "iskemään", saati sitten kassajonosta tai muusta sellaisesta paikasta.
Entäs tämä netti sitten? Jos vastaat deitti-ilmoitukseen, hukut todennäköisesti siihen vastausten tulvaan, jonka naisten ilmoitukset usein saavat aikaan. Oman ilmoituksen olen joskus laittanut, ja vastauksiakin tuli ihan mukavasti. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava, että vain pieni osa niistä oli sellaisia, joiden perusteella siitä ihmisestä sai jonkinlaisen kuvan ts. vastaukseen oli nähty vaivaa. Nyt joku tietysti saattaa sanoa, että pakkoko sitä on kaikki niin tosissaan ottaa. Mutta kyllä ainakin itse jättäisin vastaamatta, ellei minulla olisi muuta sanottavaa kuin "olen sinisilmäinen blondi kaupungista x, ota yhteyttä jos kiinnostaa". Miten kukaan sen perusteella voisi tietää, kiinnostaako vai ei.
On siellä vastausten joukossa tietysti
"helmiäkin" ollut. Mutta -jostain syystä- lupaavan alun jälkeen ne sitten tyssäävät johonkin. Kuten eläinallergiaani, erilaiseen maailmankatsomukseen (EN ole uskovainen), sittenkin liian pitkään välimatkaan tai siihen, että hän onkin sattumalta juuri seuraavana päivänä löytänyt elämänsä miehen :)
Ja eihän siinä mitään. Jos asiat ovat menneet niin, ne ovat, ja that's it. Totta on toisaalta sekin, että jokainen epäonnistuminen murentaa pienen palan omaa uskoa siihen, että sopiva tyyppi joskus löytyy. Sellainen, jonka kanssa olisi hyvä olla ja palaset loksahtaisivat kohdalleen.
Enkä minä nyt tarkoita sitä, että heti olisin kirkkoa varaamassa, tietenkään. Mutta koska itse olisin valmis näkemään vaivaa suhteen eteen (tai nähdäkseni, voisiko sellaista joskus syntyä), niin tietysti toivoisin sitä toiseltakin.
Minkäänlaisia pelejä tai "säätöjä" en halua kenenkään kanssa harrastaa.
Loppujen lopuksihan kyse on "vain" siitä, että haluaisi rakastaa ja tulla rakastetuksi. Joku saisi minusta kyllä hyvän miehen :)
Kaikesta huolimatta, hyvää kesää kaikille!
Mitä minä haluaisin löytää?
Sellaisen ihmisen, jonka kanssa voisin jakaa kaikki ne jutut, joita elämä eteen heittää. Asioiden jakaminen on minulle tärkeää, koska sillä tavoin kaikki asiat ja kokemukset ovat kauniimpia ja merkityksellisempiä. Niin minä ainakin ajattelen, ja siksi sen puuttuminen harmittaa. Asioita vain tapahtuu, ne tulevat ja menevät. Muttei ole ketään, jolle niistä kertoa.
Totta kai tämä olisi molemminpuolista: minä haluaisin olla se, jolle soitettaisiin ensimmäisenä, kun jotain mukavaa tapahtuisi, tai kun se toiselle tosi tärkeä juttu olisi vihdoinkin onnistunut. Me tuuletettaisiin sitä yhdessä, ja oltaisiin molemmat siitä innoissamme. Yhtä lailla silloin, kun maailma murjoisi, tahtoisin antaa ison halauksen ja kertoa, että kaikki kyllä vielä järjestyy. Haluaisin kuulla, miten hänen päivänsä on mennyt, ja kuinka se lähestyvä deadline taas tuppaa ahdistamaan.
Yhdessä voitaisiin tehdä kaikkea mukavaa. Niitä sellaisia juttuja, jotka ovat yksin tylsiä. Tai ihan mitä vaan nyt mieleen tulisi :) Oltaisiin yksinkertaisesti hyvä tiimi, jossa otettaisiin huomioon toinenkin eikä vain itseä.
Olen aina ollut (ja olen yhä) sitä mieltä, että jos seuraa haluaa löytää, niin itse sille asialle on jotain tehtävä. En siis usko juurikaan sellaisiin "onnellisiin yhteensattumiin" tai siihen, että etsimättä löytäisi parhaiten.
Baareissa käyn harvoin, enkä muutenkaan pidä niitä minään iskupaikkoina. Luennollakaan ei viitsi oikein alkaa ketään "iskemään", saati sitten kassajonosta tai muusta sellaisesta paikasta.
Entäs tämä netti sitten? Jos vastaat deitti-ilmoitukseen, hukut todennäköisesti siihen vastausten tulvaan, jonka naisten ilmoitukset usein saavat aikaan. Oman ilmoituksen olen joskus laittanut, ja vastauksiakin tuli ihan mukavasti. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava, että vain pieni osa niistä oli sellaisia, joiden perusteella siitä ihmisestä sai jonkinlaisen kuvan ts. vastaukseen oli nähty vaivaa. Nyt joku tietysti saattaa sanoa, että pakkoko sitä on kaikki niin tosissaan ottaa. Mutta kyllä ainakin itse jättäisin vastaamatta, ellei minulla olisi muuta sanottavaa kuin "olen sinisilmäinen blondi kaupungista x, ota yhteyttä jos kiinnostaa". Miten kukaan sen perusteella voisi tietää, kiinnostaako vai ei.
On siellä vastausten joukossa tietysti
"helmiäkin" ollut. Mutta -jostain syystä- lupaavan alun jälkeen ne sitten tyssäävät johonkin. Kuten eläinallergiaani, erilaiseen maailmankatsomukseen (EN ole uskovainen), sittenkin liian pitkään välimatkaan tai siihen, että hän onkin sattumalta juuri seuraavana päivänä löytänyt elämänsä miehen :)
Ja eihän siinä mitään. Jos asiat ovat menneet niin, ne ovat, ja that's it. Totta on toisaalta sekin, että jokainen epäonnistuminen murentaa pienen palan omaa uskoa siihen, että sopiva tyyppi joskus löytyy. Sellainen, jonka kanssa olisi hyvä olla ja palaset loksahtaisivat kohdalleen.
Enkä minä nyt tarkoita sitä, että heti olisin kirkkoa varaamassa, tietenkään. Mutta koska itse olisin valmis näkemään vaivaa suhteen eteen (tai nähdäkseni, voisiko sellaista joskus syntyä), niin tietysti toivoisin sitä toiseltakin.
Minkäänlaisia pelejä tai "säätöjä" en halua kenenkään kanssa harrastaa.
Loppujen lopuksihan kyse on "vain" siitä, että haluaisi rakastaa ja tulla rakastetuksi. Joku saisi minusta kyllä hyvän miehen :)
Kaikesta huolimatta, hyvää kesää kaikille!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olisinpa parikymmentä vuotta nuorempi.Tai sinä vanhempi.
Ymmärrän tilanteesi todellakin. Tarinasi olisi voinut olla minun kirjoittama! Mulla vaan on se tilanne, että olen raskaana oleva yh ja se on kuin onkin tabu suomalaiselle miehelle! Olen treffipalstalla saanut vain seksiehdotuksia ja suurin osa niistäkin on ollut itseäni puolta vanhempia! En ole omasta tahdostani sinkku, vaan tulin jätetyksi toisen naisen takia! Sydän on aivan palasina, mutta pakko jatkaa eteenpäin! Ihana kesä aluillaan, mutta onko se niin ihanaa ilman kumppania, syliä johon käpertyä illan hämärtyessä...
Kirjoittamasi kuvasi juuri minunkin tunteet. En tiedä mistä enää löytäisin jonkun miehen rinnalleni. Baarissa en viihdy, joskus käy mutta silloinkin olen selvinpäin. Sieltähän niitä ehdotuksia saa. Jostain treffijutuista netissä tuntuu että ihmiset hakee melkein vaan seksiseuraa tai sitten jotain mutta -> eli ei mitään vakavampaa. Olisi kiva kirjoitella kanssasi enemmän :)
On se vaan hassua, kun maa on täynnä yksinäisiä ihmisiä ja sitten kummiskaan ei löydy sitä itselleen sopivaa puoliskoa.
Itse olen tullut jo niin "vanhaksi", että alkaa jo vähitellen luopumaan toivosta. Enhän toki vielä eläkeiässä ole, mutta rima kasvaa kokoajan.. Kynnys tutustumiseen ja suhteen aloittamiseen kasvaa korkeammaksi. Ja näin vanhempana sitä suhtautuu hieman epäluuloisemmin vastakkaisen sukupuolen ehdotuksiin, kehuihin yms. Sitä vain tietää enemmän.. tietää kuinka julma maailma oikeasti voi olla.
Joka päivä tuntuu siltä, että elämä menee hukkaan, kun sen saa elää yksin. Onhan toki ystäviä, sisaruksia mutta eivät he, vaikka korvaamattomia ovatkin, auta minua ihan tavallisen arjen jakamisessa. Olisi jo aika hankkia ihan oma elämä. Joku, jonka kanssa sen kaiken saisi jakaa. Puolet iloista ja puolet suruista.
Mutta miten? Chatit ja netit on kokeiltu, mutta sielläkin haetaan yleensä vain niitä sporttisia ja mallimittaisia nuoria neitoja. Ja ehkei rohkeuskaan riitä.
Itselleni suurin kynnys on varmaan se, että olen jo useamman vuoden odotellut, josko "elämäni mies" (..niin siis luulen) vihdoin tajuaisi, että olen täällä häntä varten. Tyhmä en ole ja tiedänkin, ettei siitä suhteesta mitään tule, mutta miksi en saa ajatuksia irti hänestä. Varmastikaan ennen sitä en ketään muutakaan miestä ole valmis elämääni ottamaan.
Tämä ihan oikeasti alkaa häiritsemään jo jokapäiväistä elämääni. Onkohan tähän mitään apua? Olisiko jollakin hyviä neuvoja?