Erään kunnan kunnanhallituksen pöytäkirjasta 28.11.2023 selviää, että erään kunnan entinen kunnanjohtaja olisi saanut aluehallintovirastolta pyyhkeitä laittomuuksista,mutta johtaja muiden kohotuksesta älysi itse erota ennen potkuja. Ottaakohan uusi johtaja asian esittelyyn ennen AVI:n kehotusta ja nuhteita,stövel se.
Erään kunnan entinen rehellinen kunnanjohtaja
Anonyymi-ap
412219
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Mitäpä met välitämmä muitten probleemeista - omiaki on.
oliko tämä uutinen sieltä käärmelaaksosta
Valithaan joka kyläle oma kunnonjohtaja niin loppuu tämä valitus.
Kerro mulle, Irja rakkahin,
miksi silmäs täyttyi kyyneliin.
Suureen maailmaan lähdit kulkemaan,
jäin sua kaipaamaan.
Irja muistatko kun lapsena
yhdess` teimme pilvilinnoja,
haaveet ruusuisimmat,
murheet katkerimmat,
toisillemme uskoimme.
Irja, kuulethan nyt lauluni,
jälleen uskon sulle huoleni,
koska nähdä saan, onnen ihmemaan,
josta unelmoin.
Irja, kun sä saavut luokseni,
silloin täyttyy hartain toivoni.
Kaiken sulle annan, käsilläni kannan
luokse onnen ihmemaan.
Stövel, se. Mihin johdattaakaan? Luulun että risukkoon tai umpikujaan. Mielenkiintoista.
Eikös AVI:n päätös ja oikaisuvaatimus olekki julkisia niin miksis net puuttuu liitheistä? Laittakaapa sielä kunnassa netki näkyhviin että metki tiämä mistä on kysymys. Ei kait meän kunnanhallitus vain nostele olkapäithään tuomoselle teole jos lakia rikothaan tahahlaan? Joku tässä mättää pahemman kerran.
Jaa, soliki meän kunnassa!
Täälä nyt sattuu kaikenlaista.
Mitäpä niistä.
Vanhojaki.
Ovat.
Joo.
So däär?
Kaiken aikaa yhtykää,
Simon kelkkaan ryhtykää.
Kukaan ei nyt ilman jää,
Simo järjestää
Detta om detta ja taas lumitöihin.
Eikö joku Simo järjestäny jonku kujonkin erääseen käpykuntaan? Nyt tuo metsätyökunta on koulutuskuntayhtymän narussa, vaikka sieltä on kaikki akoulut lakkautettu.
Eikö oekkin kiintoisaa?
Kirottua on raha, jota ei käytetä kansan
yhteiseksi hyväksi, ja kirottuna se pysyy.
Sima Milutinovi'c-Sarajlija
Tämäkin juttu on ikuisuuden ja monen vuoden Baasin aikakauden asia.Korvaukset asianomainen saanu,mutta yksi valtuutettu jauhaa vuodesta toiseen samaa...onko äänten kalastelu vai se venäläinen periaate jankuttaa vuosikymmennten samaa asiaa,vaikka itse oli niin Baasin valintaa kannattanut,kun oli hänen mielestään paras vaihtoehto.
Speden touhuako?
Olet nähtävästi työnantajan edustaja, joka ei ole ottanut vastuuta alaisensa teoista vaan jauhat itse vuodesta toiseen samaa valhetta ja yrität epätoivoisesti uskoa siihen ja uskotella muitaki. Kj Katjalta odotamme suoraselkäisyyttä asiaan.
Ja mikäs se asia oli?
Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään pistettäköön.
Saako ey puhtaat paperit teidän neuvostolta?
Tuo ääniharava on kyllä tuonut kunnan pörssiin ison loven,mutta se onki ottanu päätehtäväksi valittaa ja käräjöidä joka asiasta,vaikkei aihetta olis niin kapuloita pittää lyä rattaisiin... vissiin ihmiset tykkää,että sirkuspellejä pittää olla joka saralla
Suoritimme faktantarkastuksen valituksia tekemään ryhtyneistä luottamusmiehistä. Parasta aikaa on paperit sisällä ei ääniharavalla asiana leirintäalueen myynti, kunnan piippalakit oli lausunnon antaneet äskettäin hallintooikeuteen. Valtuuston puheenjohtaja taannoin yritti ulkoistaa rehtorin valtuutetun paikalta, siinä ei onnistunut. h-oikeus ei yhtynyt juristin näkemykseen. Syyttäjä ei myöskään lähtenyt meidän kuuleman mukaan, syyttämään parjattua luottamusmiestä. kunnanjohtoväki vaati tutkimusta toimivallan rikkomisesta, juttu koski joht paasia. Aikajana on noin 6-7 vuotta tuossa ajassa valituksia ovat suoltaneet vain ei kommunistit. Koira taitaa haukkua väärää puuta. Hupinsa kullakin.
"Hupinsa kullakin." Kenen koira se Hupi on?
Kyllä ne on kepulaiset jotka valituksia tehtailee
Ei sole rehellistä työtä tehny koskaan.
Mielenkiintoista. Kerrohan tarkemmin talon touhuista.
Näkkyy jatkuvan tarina LK:n tekstipalstoilla.
Sole kelheen jääny velkaa, eikä sen kirjakauppiasvaimokhaan. Ainaski Teukka ja Make sano. Matarengistäki se lähti ko hauki kaislikosta. Siittä koulutuslaitoksesta missä soli muka töissä.
Kynäki tosiaan jäi pöydälle
Tarkoittaako tämä sitä, että vain kaksi kunnanhallituksen päättäjää on sitä mieltä, että viranhaltijoitten ja kunnanhallituksen täytyy noudattaa lakia? Muitten mielestä kuntalaista saa kiusata loputtomiin vaikka vastoin perustuslakia? Haloo? Käsittämätöntä kohtelua, miten voi olla mahdollista!
Pellossa on vain epärehellisiä ihmisiä,menkää töihin ettei tarvi joka suuntaan olla naama väärässä!
Ja juoruavat sen kuin kerkiävät
Oliko pellosta vai muualta
Tietenki pellosta, ei Antit ja erkit välitä jos kaverit sutkaa.
Oliko pellossa
Varmaan pellosta
Kuulkaapa pikkukulliset keskivartalolihavat viiksivallut. Annetaan vanhojen juttujen olla ja selvitetään mieluummin kellä on kunnan pienin kulli.
Se nyt on liika vaativa tehtävä. Kunnassahan on vain metrin mitta.
Kouluilta vois löytyä mikroskooppeja.
Ennenvanhaan ei ollu edes metrin mittaa, astumalla mittasivat mm jalkapallomaalin leveyden, että silleen
Pienin kulli on pellossa puheenjohtajalla.
Ei kepulaiset omiansa syytä, vaikka tämä olis kuinka suuri rosvo tahansa.
Ei kepulaiset ole syyttäjiä. Eivät syytä edes sinua törkeyksistäsi. Tiedoksi vaan muillekin. Syytäjän virassa on virkavastuulla toimiva syyttäjä. Samoin ns. yleinen syyttäjä. Nämä eivät ole puoluetoimiston palkaamia!
Sitä se on täälä pellossa, kepulaisten toiminta,