Talviyön valoilmiö

Anonyymi-ap

Yhtenä yönä huomasin sattumalta valon ja sitten myös toisen. Asuinpaikka on täysin pimeä syrjäinen paikka. Uskoin ensin, että siellä on joku ajanut mopolla ojaan tiellä ja lähtenyt otsalampun tms kanssa liikkeelle tms. Täysin säkkipimeässä etäisyyden hahmottaminen on hankalaa, mutta nyt olen katsellut tätä valoilmiötä useina öinä. Ja kyse ei voi olla mistään lenkkeilijästä enkä tiedä onko Suomessa mitään loistavia eläimiä käännä jotka lentävät pakkasella. Kiikaria minulla ei ole.
Nämä valot tai välillä vain yksi jonka näkee liikkuvat hitaanpuoleisesti melko matalalla sivusuunnassa ehkä noin 2m? korkeudella maan pinnasta josta tosiaan menevät sivusuuntaan välillä nousten yös ylöspäin, liikettä kuvaava voisi olla meduusan liike jos se nyt edes yhtään on tilannetta kuvaava. Valot myös vaikuttavat mahdollisesti pyörivän sen valon voimakkuuden pienen muuttumisen myötä. Valo on selkeä kirkas, en osaa sanoa onko siinä jotain värejä mukana, mutta kuin se valaisi välillä eri suuntiin enemmän kuin sieltä tulisi pieni valokeila. Eilen yöllä havaitsin, että tällainen valo, jollainen oli siis alempanakin, oli ylempänä myös ja se lähti koko ajan kohoamaan, mutta välillä laski ja pysähtyi ja nousi ja laski, kunnes näytti lopulta että se lähti lähestymään. Laitoin verhon kiinni. En tiedä onko tälle mitään selitystä joka olisi ns normaalilla käytännöllä selitettävissä. Itse eniten uskoisin kyseessä olevan jonkinlainen maanulkopuolinen aktiviteetti. Ja koska mitään selitystä en ole keksinyt, miettinyt myös voiko kyseessä olla jotkin keijut mutta eilisyön jälkeen jolloin toinen valo lensi korkeammalle taivaalle, en nyt oikein usko että kyseessä olisi muu kuin tuntemattomat lentävät esineet.
Yritin googlettaa. En ole löytänyt mitään järkevää selitystä. Ketään ei oikein ole ketä voisin pyytää katsomaan tapahtumaa kanssani. Valo ei ole kovin iso ja se on muodoltaan mahdollisesti pyöreä tai siltä se näyttää matkan ja pimeyden vuoksi lutra valokeila voimistuu välillä eri suuntiin, kuin siellä olisi jokin valo jota liikutellaan. Tapahtuma aika on todella myöhäinen yö kun kaikki valot ovat sammuneet tieltäkin ja tuo tilanne jatkuu, en tiedä miten kauan, koska en ole jäänyt seuraamaan niin kauaksi vaan mennyt nukkumaan, mutta tämä vaikuttaa toistuvan joka yö.

0

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

        Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
        Maailman menoa
        72
        4251
      2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

        Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
        Maailman menoa
        17
        2720
      3. Olit ihan

        Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
        Ikävä
        24
        2437
      4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

        se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
        Maailman menoa
        15
        2412
      5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

        "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
        Maailman menoa
        107
        2223
      6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

        Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
        Maailman menoa
        109
        2183
      7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

        Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
        Maailman menoa
        99
        2141
      8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

        Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
        Luterilaisuus
        607
        1937
      9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

        TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
        Suomalaiset julkkikset
        14
        1915
      10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

        Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
        Maailman menoa
        23
        1683
      Aihe