Vastuun olemus

Kirjoitin alussa näin:

" Minä ymmärrän tahtoni olevan yhdistelmä mm. sosiaalisisia odotuksisia (vastuu!), kokemuksisiani, biologisista perusvaistojani ja ennenkaikkea _perustavanlaatuisesti_ kaaoottista, epädeterminististä aivojeni toimintaa. Jos se on vapaa, niin mikä sitten on sidottu? "

Minä en löydä sitä vapautta. Mikä on se subjekti, joka on vapaa. Aivoni neuronit eivät ainakaan ole.

"Omalla järjellä faktojen perusteella"? Jos ulkoa tulevat "faktat" määräävät, se ei ole vapautta. Jos niiden lisäksi valinta tulee jostakin ("järjen" prosessoimana) niin mistä?

Anteeksi, että olen skeptinen vapaan tahdon suhteen. Minusta kysymys ei ole teoreettinen vaan ihan käytännöllinen.

Yusa kirjoitti:

Kirjoitin alussa näin:

" Minä ymmärrän tahtoni olevan yhdistelmä mm. sosiaalisisia odotuksisia (vastuu!), kokemuksisiani, biologisista perusvaistojani ja ennenkaikkea _perustavanlaatuisesti_ kaaoottista, epädeterminististä aivojeni toimintaa. Jos se on vapaa, niin mikä sitten on sidottu? "

Minä en löydä sitä vapautta. Mikä on se subjekti, joka on vapaa. Aivoni neuronit eivät ainakaan ole.

"Omalla järjellä faktojen perusteella"? Jos ulkoa tulevat "faktat" määräävät, se ei ole vapautta. Jos niiden lisäksi valinta tulee jostakin ("järjen" prosessoimana) niin mistä?

Anteeksi, että olen skeptinen vapaan tahdon suhteen. Minusta kysymys ei ole teoreettinen vaan ihan käytännöllinen.

Lue lisää

>>> Minä en löydä sitä vapautta. Mikä on se subjekti, joka on vapaa.

Siis minäkö ei ole subjekti?

näitkään kirjoitti:

>>> Minä en löydä sitä vapautta. Mikä on se subjekti, joka on vapaa.

Siis minäkö ei ole subjekti?

Mikä on "minä"? Sinun aivosi? Mitä tarkoittaa, että ne ovat "subjekti"? Seuraako siitä, että sinulla on "vapaa tahto" ja niin muodoin "täysi vastuu" kaikesta, mitä teet?

Tietysti aivosi ovat "subjekti" joka tekee päätöksesi, mutta millä perusteella. "Järkeä käyttäen faktoihin perustuen" on melko tyhjä fraasi. Ymmärrykseni mukaan päätöksenteko on seurausta ulkoisista tekijöistä (aloitusrepliikki) ja fysikaalisesta kohinasta. Missä on "minä"?

Yusa kirjoitti:

Mikä on "minä"? Sinun aivosi? Mitä tarkoittaa, että ne ovat "subjekti"? Seuraako siitä, että sinulla on "vapaa tahto" ja niin muodoin "täysi vastuu" kaikesta, mitä teet?

Tietysti aivosi ovat "subjekti" joka tekee päätöksesi, mutta millä perusteella. "Järkeä käyttäen faktoihin perustuen" on melko tyhjä fraasi. Ymmärrykseni mukaan päätöksenteko on seurausta ulkoisista tekijöistä (aloitusrepliikki) ja fysikaalisesta kohinasta. Missä on "minä"?

Lue lisää

"Minä" on subjekti. Aivot ovat aivot.

"Minä" on kelvollinen käsite puhuttaessa subjektista. Se on hyvä käsite, vaikka se olisi ainoa mitä meillä on. Sitä ei tarvitse korvata sanalla "aivot", eikä millään muullakaan joka mahdollistaisi mittaukset.

"Tahto" on ihan samanlainen käsite. Hyvä käsite merkitsemään tahtomista. Jollakin sanalla tahtomista on nimitettävä. Olkoon siis "tahto".

Onko "tahto" sitten "vapaa"? Mistä maailmasta sana "vapaa" nyt on kotoisin? "Minän" maailmasta vai siitä, missä mittausten pitää olla mahdollisia?

Mitattavassa maailmassa vaikutussuhteet ovat syitä ja seurauksia. Mitattavassa maailmassa mikään ei ole "vapaata".

"Minän" maailmassa esitetty kysymys on "minän" vapaasti esittämä kysymys. Syntyy käsitteellinen ristiriita, jos sanotaan "minän" esittävän välttämättömyyden pakosta kysymyksen "vapaudesta".

Puhtaasti kuvaavia käsitteitä tarvitaan. "Minä" on sellainen, samoin minän "vapaus". Näillä käsitteillä kuvataan jotain meille aivan ominaista. Näitä käsitteitä ei pidä hylätä, eikä niitä pidä siirtää fysikaalisiksi määreiksi.

Esimerkiksi "musiikki" on myös yksi tällainen käsite - sekin on olemassa vain ihmisen korvien välissä. Mutta se on olemassa. Se on todellinen, omarajainen ilmiö, vaikka vain sen jotkut osatekijät ovat mitattavissa.

Sen sijaan esimerkiksi "fysikaalista kohinaa" ei ole olemassa. Fysikaalinen hienojakoisuuskaan ei tuo mukanaan mitään ylisummatiivista kohinaa, vaan aina edetään meristisesti.

"Fysikaalinen kohina". Tässä käsitteessä olet ottanut toisen mielteen fenomenologisesta, toisen fysikaalisesta maailmasta. Ne ovat kuin öljy ja vesi, eivät sekoitu keskenään.

fysikalismi kirjoitti:

"Minä" on subjekti. Aivot ovat aivot.

"Minä" on kelvollinen käsite puhuttaessa subjektista. Se on hyvä käsite, vaikka se olisi ainoa mitä meillä on. Sitä ei tarvitse korvata sanalla "aivot", eikä millään muullakaan joka mahdollistaisi mittaukset.

"Tahto" on ihan samanlainen käsite. Hyvä käsite merkitsemään tahtomista. Jollakin sanalla tahtomista on nimitettävä. Olkoon siis "tahto".

Onko "tahto" sitten "vapaa"? Mistä maailmasta sana "vapaa" nyt on kotoisin? "Minän" maailmasta vai siitä, missä mittausten pitää olla mahdollisia?

Mitattavassa maailmassa vaikutussuhteet ovat syitä ja seurauksia. Mitattavassa maailmassa mikään ei ole "vapaata".

"Minän" maailmassa esitetty kysymys on "minän" vapaasti esittämä kysymys. Syntyy käsitteellinen ristiriita, jos sanotaan "minän" esittävän välttämättömyyden pakosta kysymyksen "vapaudesta".

Puhtaasti kuvaavia käsitteitä tarvitaan. "Minä" on sellainen, samoin minän "vapaus". Näillä käsitteillä kuvataan jotain meille aivan ominaista. Näitä käsitteitä ei pidä hylätä, eikä niitä pidä siirtää fysikaalisiksi määreiksi.

Esimerkiksi "musiikki" on myös yksi tällainen käsite - sekin on olemassa vain ihmisen korvien välissä. Mutta se on olemassa. Se on todellinen, omarajainen ilmiö, vaikka vain sen jotkut osatekijät ovat mitattavissa.

Sen sijaan esimerkiksi "fysikaalista kohinaa" ei ole olemassa. Fysikaalinen hienojakoisuuskaan ei tuo mukanaan mitään ylisummatiivista kohinaa, vaan aina edetään meristisesti.

"Fysikaalinen kohina". Tässä käsitteessä olet ottanut toisen mielteen fenomenologisesta, toisen fysikaalisesta maailmasta. Ne ovat kuin öljy ja vesi, eivät sekoitu keskenään.

Lue lisää

Kiitos käsitteiden erittelystä. Putkiaivona minulla on yleensä vain yksi maailma. Yritän mallintaa maailmaani reduktionistisesti, ehkä insinöörin maailmankuvasta ja käytännön kokemuksesta johtuen.

Minun on vaikea laittaa "minä" ja "tahto" peruskäsitteiksi, koska ne minulle on ilmeistä, että "minä" on aivojeni toiminnallinen kokonaisuus ja "tahto" on nimitys aivojen päätöksentekoprosessin melko korkean hierarkiatason välituotteelle.

En tässä vaiheessa mielelläni puhu mittamisesta, koska aivojen toiminnan ja rakenteen mittaaminen on vielä liian kehtittymätöntä. Puhun parhaaseen ymmärrykseen perustuvasta mallintamisesta.

"Mitattavassa maailmassa vaikutussuhteet ovat syitä ja seurauksia. Mitattavassa maailmassa mikään ei ole "vapaata"."

Tähän en usko. Maailmankuvassani (maailmanmallissani) hallitsevassa asemassa ovat kvantti-indeterminismi ja kaaosteoria. Luonnonlait ovat todennäköisyyslakeja. Kohina on vallitseva ilmiö ja erittäin todellinen. Juuri tästä seuraa Iso Kysymys, jota yritän tyrkyttää.

"Esimerkiksi "musiikki" on myös yksi tällainen käsite - sekin on olemassa vain ihmisen korvien välissä. Mutta se on olemassa. Se on todellinen, omarajainen ilmiö, vaikka vain sen jotkut osatekijät ovat mitattavissa."

Myös musiikin haluaisin reduktionistisesti palauttaa matematiikkaan. Tähän en tietenkään vielä pysty, eikä ehkä kukaan muukaan. En väheksy musiikkia, sillä on minulle hyvin tärkeä asema. Lisäksi pidän musiikkimakuani hyvin laajana ja monipuolisena.

Yusa kirjoitti:

Kiitos käsitteiden erittelystä. Putkiaivona minulla on yleensä vain yksi maailma. Yritän mallintaa maailmaani reduktionistisesti, ehkä insinöörin maailmankuvasta ja käytännön kokemuksesta johtuen.

Minun on vaikea laittaa "minä" ja "tahto" peruskäsitteiksi, koska ne minulle on ilmeistä, että "minä" on aivojeni toiminnallinen kokonaisuus ja "tahto" on nimitys aivojen päätöksentekoprosessin melko korkean hierarkiatason välituotteelle.

En tässä vaiheessa mielelläni puhu mittamisesta, koska aivojen toiminnan ja rakenteen mittaaminen on vielä liian kehtittymätöntä. Puhun parhaaseen ymmärrykseen perustuvasta mallintamisesta.

"Mitattavassa maailmassa vaikutussuhteet ovat syitä ja seurauksia. Mitattavassa maailmassa mikään ei ole "vapaata"."

Tähän en usko. Maailmankuvassani (maailmanmallissani) hallitsevassa asemassa ovat kvantti-indeterminismi ja kaaosteoria. Luonnonlait ovat todennäköisyyslakeja. Kohina on vallitseva ilmiö ja erittäin todellinen. Juuri tästä seuraa Iso Kysymys, jota yritän tyrkyttää.

"Esimerkiksi "musiikki" on myös yksi tällainen käsite - sekin on olemassa vain ihmisen korvien välissä. Mutta se on olemassa. Se on todellinen, omarajainen ilmiö, vaikka vain sen jotkut osatekijät ovat mitattavissa."

Myös musiikin haluaisin reduktionistisesti palauttaa matematiikkaan. Tähän en tietenkään vielä pysty, eikä ehkä kukaan muukaan. En väheksy musiikkia, sillä on minulle hyvin tärkeä asema. Lisäksi pidän musiikkimakuani hyvin laajana ja monipuolisena.

Lue lisää

>>> Minun on vaikea laittaa "minä" ja "tahto" peruskäsitteiksi,

Tämä on kuitenkin sekä ajatushistoriallisessa perspektiivissä että yksittäisessä tutkimustilanteessa vallitseva marssijärjestys. Ensin ovat ilmiöitä kuvailevat käsitteet, sitten vasta mallintaminen ja mittaaminen.

Eikä sinun ole ollenkaan vaikeaa hyväksyä fenomenologista kuvailua lähtökohdaksi - teet niin ihan huomaamattasi: "Puhun parhaaseen ymmärrykseen perustuvasta mallintamisesta." Ei siis vain "ymmärrys" vaan peräti "paras ymmärrys".


>>> Luonnonlait ovat todennäköisyyslakeja. Kohina on vallitseva ilmiö ja erittäin todellinen.

Mallintamisella on aina rajansa. Filosofi ehkä sanoisi että nykyisen rationaalisuutemme pohjalta raja tulee vastaan siellä missä kartesiolainen käsitettävyys loppuu. Mallintamisen rajan "tuolle puolen" voidaan ajatella jäävän jotakin, mutta on harhaista kuvata sitä. "Kohina" ei siis ole malli.


Musiikki on hyvin puhutteleva esimerkki - sitä kuvatessamme käytämme varsin varioivia sanastoja juuri siksi, että olennainen sisältö ei välity kaavassa. "Pidän musiikkimakuani hyvin laajana ja monipuolisena..." Tässäkin näyttäytyy synestesia: maku. Fenomenologisen kuvailun on oltava ilmeikästä - ja sitten, kun tämä musiikki-fenomenomi alistetaan mallinnukseen ja valmistellaan mitattavaksi, lähtökohtina ovat voineet olla vain tuollaiset ilmiötä kuvailevat käsitteet.

mittaamisesta kirjoitti:

>>> Minun on vaikea laittaa "minä" ja "tahto" peruskäsitteiksi,

Tämä on kuitenkin sekä ajatushistoriallisessa perspektiivissä että yksittäisessä tutkimustilanteessa vallitseva marssijärjestys. Ensin ovat ilmiöitä kuvailevat käsitteet, sitten vasta mallintaminen ja mittaaminen.

Eikä sinun ole ollenkaan vaikeaa hyväksyä fenomenologista kuvailua lähtökohdaksi - teet niin ihan huomaamattasi: "Puhun parhaaseen ymmärrykseen perustuvasta mallintamisesta." Ei siis vain "ymmärrys" vaan peräti "paras ymmärrys".


>>> Luonnonlait ovat todennäköisyyslakeja. Kohina on vallitseva ilmiö ja erittäin todellinen.

Mallintamisella on aina rajansa. Filosofi ehkä sanoisi että nykyisen rationaalisuutemme pohjalta raja tulee vastaan siellä missä kartesiolainen käsitettävyys loppuu. Mallintamisen rajan "tuolle puolen" voidaan ajatella jäävän jotakin, mutta on harhaista kuvata sitä. "Kohina" ei siis ole malli.


Musiikki on hyvin puhutteleva esimerkki - sitä kuvatessamme käytämme varsin varioivia sanastoja juuri siksi, että olennainen sisältö ei välity kaavassa. "Pidän musiikkimakuani hyvin laajana ja monipuolisena..." Tässäkin näyttäytyy synestesia: maku. Fenomenologisen kuvailun on oltava ilmeikästä - ja sitten, kun tämä musiikki-fenomenomi alistetaan mallinnukseen ja valmistellaan mitattavaksi, lähtökohtina ovat voineet olla vain tuollaiset ilmiötä kuvailevat käsitteet.

Lue lisää

" Eikä sinun ole ollenkaan vaikeaa hyväksyä fenomenologista kuvailua lähtökohdaksi - teet niin ihan huomaamattasi: "Puhun parhaaseen ymmärrykseen perustuvasta mallintamisesta." Ei siis vain "ymmärrys" vaan peräti "paras ymmärrys". "

Ei kuvailu ole lähtökohta. Sillä on työkalun arvo. Ei ymmärrys ole peruskäsite. Mallini tarkoittaa jonkin asian ymmärtämisellä sitä, että sillä on monipuoliset suhteet muihin käsitteihin. Tälle miellän melko selkeän neurologisen vastineen hermoverkkojen assosiatiivisissa funktioissa.

Voit hyvin kutsua ajatteluani fenomenologiseksi, mutta otan kyllä vapaasti vaikutteita ihan kaikesta, mikä on sopusoinnussa mallini kanssa. tarvittaessa tarkennan ja muutan malliani.

Mutta se pääasia on yhä auki, eli terminismin puuttumisen vaikutus vapaaseen valintaan.

Yusa kirjoitti:

" Eikä sinun ole ollenkaan vaikeaa hyväksyä fenomenologista kuvailua lähtökohdaksi - teet niin ihan huomaamattasi: "Puhun parhaaseen ymmärrykseen perustuvasta mallintamisesta." Ei siis vain "ymmärrys" vaan peräti "paras ymmärrys". "

Ei kuvailu ole lähtökohta. Sillä on työkalun arvo. Ei ymmärrys ole peruskäsite. Mallini tarkoittaa jonkin asian ymmärtämisellä sitä, että sillä on monipuoliset suhteet muihin käsitteihin. Tälle miellän melko selkeän neurologisen vastineen hermoverkkojen assosiatiivisissa funktioissa.

Voit hyvin kutsua ajatteluani fenomenologiseksi, mutta otan kyllä vapaasti vaikutteita ihan kaikesta, mikä on sopusoinnussa mallini kanssa. tarvittaessa tarkennan ja muutan malliani.

Mutta se pääasia on yhä auki, eli terminismin puuttumisen vaikutus vapaaseen valintaan.

Lue lisää

Niin "paras ymmärrys" kuin vaikkapa "vapaa tahto" ovat ilmiöitä tai tapahtumia "minän" maailmassa, ja kyllä ne vaan ovat niitä lähtökohtia kaikelle tutkimukselle.

Ensin ovat ilmiöitä kuvailevat käsitteet, sitten vasta mallintaminen ja mittaaminen. Tämä on sekä ajatushistoriallisessa perspektiivissä että yksittäisessä tutkimustilanteessa vallitseva marssijärjestys.

Esimerkiksi fysiikan käsitteet ovat historiallisesti syntyneet tässä järjestyksessä. "Voima" on ruumiintuntojen projektio, "aika" taas itsetietoisuuden (olemassaolon jatkuvuuden) kokemus. Se tieto mitä ihminen maailmastaan saa, on aina nimenomaan ihmisen tietoa. Tieto kasvaa, kun kuvailevat käsitteet ja todellisuuden tarjoama vaste ovat jatkuvassa vuorokeskustelussa, mutta aktiivinen osapuoli on aina "minä".

Vain "minän" maailmassa on sellaisia asioita kuin "ymmärtäminen". Et hermoverkkojasi tutkiessasi tule koskaan tekemään tätä lähtökohtaista käsitettä vastaavaa havaintoa "ymmärryksestä". "Minä" ja "maailma" eivät koskaan tule yhtymään, vaan kartesiolainen rationaalisuutemme pitää alusta loppuun asti tarkkailevan subjektin ja tarkasteltavan objektin toisistaan erillään.

kyllä kirjoitti:

Niin "paras ymmärrys" kuin vaikkapa "vapaa tahto" ovat ilmiöitä tai tapahtumia "minän" maailmassa, ja kyllä ne vaan ovat niitä lähtökohtia kaikelle tutkimukselle.

Ensin ovat ilmiöitä kuvailevat käsitteet, sitten vasta mallintaminen ja mittaaminen. Tämä on sekä ajatushistoriallisessa perspektiivissä että yksittäisessä tutkimustilanteessa vallitseva marssijärjestys.

Esimerkiksi fysiikan käsitteet ovat historiallisesti syntyneet tässä järjestyksessä. "Voima" on ruumiintuntojen projektio, "aika" taas itsetietoisuuden (olemassaolon jatkuvuuden) kokemus. Se tieto mitä ihminen maailmastaan saa, on aina nimenomaan ihmisen tietoa. Tieto kasvaa, kun kuvailevat käsitteet ja todellisuuden tarjoama vaste ovat jatkuvassa vuorokeskustelussa, mutta aktiivinen osapuoli on aina "minä".

Vain "minän" maailmassa on sellaisia asioita kuin "ymmärtäminen". Et hermoverkkojasi tutkiessasi tule koskaan tekemään tätä lähtökohtaista käsitettä vastaavaa havaintoa "ymmärryksestä". "Minä" ja "maailma" eivät koskaan tule yhtymään, vaan kartesiolainen rationaalisuutemme pitää alusta loppuun asti tarkkailevan subjektin ja tarkasteltavan objektin toisistaan erillään.

Lue lisää

"Ensin ovat ilmiöitä kuvailevat käsitteet, sitten vasta mallintaminen ja mittaaminen. Tämä on sekä ajatushistoriallisessa perspektiivissä että yksittäisessä tutkimustilanteessa vallitseva marssijärjestys."

En oiken ymmärrä "ensin..sitten" tässä yhteydessä. Käsitteen ja mallin suhde on aina käytännössä iteratiivinen, tarkentuva. Ja ehkä ihan aluksi on oltava jotakin, josta se käsite tehdään: havainto, josta tehdään mielessä malli, jolle annetaan nimi.
Tractatus 4.01:
"Lause on todellisuuden kuva. Lause on tietynlaiseksi kuvittelemamme todellisuuden malli."

Vain "minän" maailmassa on sellaisia asioita kuin "ymmärtäminen". Et hermoverkkojasi tutkiessasi tule koskaan tekemään tätä lähtökohtaista käsitettä vastaavaa havaintoa "ymmärryksestä".

Jos "ymmärtäminen" ja "minä ymmärrän tämän asian", ovat todellisuuden kuvia, reaalimaailmassakin, eikä vain jossakin, jonka olemusta en ymmärrä: mikä on "minän maailma", niin "ymmärtäminen" pohjimmiltaan kuvaa hermoverkkojen maailman käsitettä.

Kun joku väittää minulle, esim että "tietokone ei voi koskaan oikeasti ymmärtää mitään, koska se käsittelee vain bittien tiloja", niin eihän tätä väitettä voi käsitellä, ellei ihmisen ymmärrystä redusoida (mallinneta, paremmin tai puuttellisesti) ensin solutasolle asti.

Yusa kirjoitti:

"Ensin ovat ilmiöitä kuvailevat käsitteet, sitten vasta mallintaminen ja mittaaminen. Tämä on sekä ajatushistoriallisessa perspektiivissä että yksittäisessä tutkimustilanteessa vallitseva marssijärjestys."

En oiken ymmärrä "ensin..sitten" tässä yhteydessä. Käsitteen ja mallin suhde on aina käytännössä iteratiivinen, tarkentuva. Ja ehkä ihan aluksi on oltava jotakin, josta se käsite tehdään: havainto, josta tehdään mielessä malli, jolle annetaan nimi.
Tractatus 4.01:
"Lause on todellisuuden kuva. Lause on tietynlaiseksi kuvittelemamme todellisuuden malli."

Vain "minän" maailmassa on sellaisia asioita kuin "ymmärtäminen". Et hermoverkkojasi tutkiessasi tule koskaan tekemään tätä lähtökohtaista käsitettä vastaavaa havaintoa "ymmärryksestä".

Jos "ymmärtäminen" ja "minä ymmärrän tämän asian", ovat todellisuuden kuvia, reaalimaailmassakin, eikä vain jossakin, jonka olemusta en ymmärrä: mikä on "minän maailma", niin "ymmärtäminen" pohjimmiltaan kuvaa hermoverkkojen maailman käsitettä.

Kun joku väittää minulle, esim että "tietokone ei voi koskaan oikeasti ymmärtää mitään, koska se käsittelee vain bittien tiloja", niin eihän tätä väitettä voi käsitellä, ellei ihmisen ymmärrystä redusoida (mallinneta, paremmin tai puuttellisesti) ensin solutasolle asti.

Lue lisää

Tractatuksen viesti on ettei maailma ole olioiden vaan tosiasioiden kokonaisuus.

Paitsi (havainnon) kohteet myös niiden suhteet, sikäli kun ne ovat tosia, ovat = maailma.

Kieli on todellisuuden kuva. Logiikka ei esitä mitään, sillä ei niin sanoakseni ole totuusarvoa.

Tästä voisi edetä näin: kielen käsitteet ja mallit kuvaavat todellisuutta. Kaikki mitä näillä keinoilla voidaan todellisuudesta sanoa, voidaan sanoa selvästi.

Mutta sitten on jotain joka sulkeutuu pois kielen merkitsemästä todellisuudesta. Se on se olennaisin. Mikään malli ei sitä tavoita, se on mystistä, se vain "ilmenee".

Esim. etiikka ja estetiikka sulkeutuvat kieli/maailman ulkopuolelle. Ne ovat "minän" maailmaa. "Minä" on olemassa, se ei seuraa tai määräydy jostakin. Se ei ole jäännös, vaan aktiivinen.

Vaikka mallintaisit koko maailman, sanoisit kaiken mitä on sanottavissa, silti et vielä kajoaisi olennaiseen. Sen minkä voi sanoa, voit sanoa selvästi, mutta mistä ei voi puhua, sitä ei pidä yrittää mallintaa.

viesti kirjoitti:

Tractatuksen viesti on ettei maailma ole olioiden vaan tosiasioiden kokonaisuus.

Paitsi (havainnon) kohteet myös niiden suhteet, sikäli kun ne ovat tosia, ovat = maailma.

Kieli on todellisuuden kuva. Logiikka ei esitä mitään, sillä ei niin sanoakseni ole totuusarvoa.

Tästä voisi edetä näin: kielen käsitteet ja mallit kuvaavat todellisuutta. Kaikki mitä näillä keinoilla voidaan todellisuudesta sanoa, voidaan sanoa selvästi.

Mutta sitten on jotain joka sulkeutuu pois kielen merkitsemästä todellisuudesta. Se on se olennaisin. Mikään malli ei sitä tavoita, se on mystistä, se vain "ilmenee".

Esim. etiikka ja estetiikka sulkeutuvat kieli/maailman ulkopuolelle. Ne ovat "minän" maailmaa. "Minä" on olemassa, se ei seuraa tai määräydy jostakin. Se ei ole jäännös, vaan aktiivinen.

Vaikka mallintaisit koko maailman, sanoisit kaiken mitä on sanottavissa, silti et vielä kajoaisi olennaiseen. Sen minkä voi sanoa, voit sanoa selvästi, mutta mistä ei voi puhua, sitä ei pidä yrittää mallintaa.

Lue lisää

Wittgenstein koki Tractatuksessa ratkaisseensa kaikki mahdolliset maailman filosofiset ongelmat.

Looginen empirismi loi sellaisen ajattelun että tositietoa saadaan kun esitetään todellisuutta kuvaavia väitteitä ja verifioidaan ja falsifioidaan niitä. Tässä vuorokeskustelussa todellisuuden kanssa tapahtuu käsitteiden tarkentuminen - oikeastaan käsiterukkaus on koko jutun juoni.

Ajatussuunnan harhaksi voi sanoa sitä jos uskotaan että vähitellen voimme mallintaa kaiken.

Wittgenstein ei kokenut että loogiset empiristit olisivat ymmärtäneet Tractatuksen viestiä.

Wittgensteinin myöhempi filosofia lähtikin liikkeelle toteamuksesta että kieli ei ole malli - että yhtä käsitettä ei vastaa yksi kohde todellisuudessa.

Kielen käyttötilanteet ja -tavat ovat tosiasiassa loputtoman moninaiset. Erilaiset käyttötavat on sallittava koska kieli nimenomaan saa "totuutensa" siinä yhteydessä jossa sitä käytetään. Kielellä yritetään ilmaista myös se mitä ei voi mallintaa.

Wittgenstein oli sitä mieltä, että filosofin tehtävä ei ole oikaista vääriä kielenkäyttötapoja, vaan jättää "kaikki ennalleen".

Wittgensteinin myöhäisfilofiasta voi johtua myös harhoja. Relativismi on tyypillinen sellainen - ajatellaan että kaikki pelit joita kielellä käytännössä pelaillaan ovat jossain - yhdessä ja samassa, absoluuttisessa - mielessä "tosia".

Ns. arkikielen filosofiassa käsitteet halutaan palauttaa kieliparsikontekstiinsa vähän vastaavalla tavalla kuin loogisessa empirismissä palautetaan käsite todennettavaan käyttötapaan.

Wittgenstein loi siis elämänsä aikana kaksi kieltä koskevaa filosofiaa. Nämä eivät ole toistensa vastakohtia, vaan pikemminkin jälkimmäinen on laajennettu tulkinta edellisestä.

"Vastuu on siis olemukseltaan eettinen liittyen sitä kautta arvoteorioihin. Muualta kuin etiikan piiristä sen todellista ja perimmäistä olemusta on turha hakea."

Miksi ei voi mennä pohjalle? Onko se tabu? Eikö ole tarpeen ymmärtää asioita, joihin arvot ovat sidoksissa? Minun mielestäni arvojen on oltava sidoksissa todellisuuteen.

Yusa kirjoitti:

"Vastuu on siis olemukseltaan eettinen liittyen sitä kautta arvoteorioihin. Muualta kuin etiikan piiristä sen todellista ja perimmäistä olemusta on turha hakea."

Miksi ei voi mennä pohjalle? Onko se tabu? Eikö ole tarpeen ymmärtää asioita, joihin arvot ovat sidoksissa? Minun mielestäni arvojen on oltava sidoksissa todellisuuteen.

Lue lisää

"pohjaa", sen enempää kuin perimmäisiä totuuksiakaan ei ehkä ole olemassa. Siksi on tärkeää ymmärtää tosiasioiden ja toisaalta arvojen luonne, sekä niiden keskinäinen suhde. Riippumatta siitä, onko kyse välinearvosta tai itseisarvosta, niin ne ovat yhtä kaikki subjektiivisia. Siis lähinnä ihmisen muovaamaan "hyvän" käsitteeseen liittyviä asioita. Faktat puolestaan ovat puhtaimmillaan (arvovapaina) objektiivisia.

Arvot tosin nousevat tosiasioista, mutta ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Tämä puolestaan selittyy sillä, että emme voi pelkkiin tosiasioihin, eli faktoihin nojautuen selvittää sitä, kuinka asioiden pitäisi tai tulisi olla (is/ought to -ongelma). Jotta pelkkien tosiasioiden pohjalta voitaisiin päätellä miten asioiden pitäisi olla, meidän tulisi ensin syrjäyttää ns. Humen laki tai giljotiini. Sitäkin on tietenkin yritetty tehdä, mutta aina tuo kyseinen laki on vain voimissaan.

Wittgensteinia siteerataan usein väärin. Sinä siteeraat oikein.

"Väärin" tai "oikein" perustuvat jonkinlaiseen holismiin, hyvään ymmärrykseen siitä mitä Wittgenstein tarkoitti. Ollaan jollain näköalapaikalla, kiipeämiseen tarvitut tikapuut voidaan heittää pois. Silmä sijaitsee näkökentän pohjassa, tai missä sjainneekin, nähdään maailma oikein.

Tractatusta voidaan ajatella yrityksenä sanoa mahdollisimman vähin lausein se mitä yhdellä lauseella voidaan sanoa. Wittgenstein tarvitsi seitsemän lausetta. Kirjan rakenne on oikeastaan ainoa mahdollinen - mistään kohdasta ei pidä lähteä levittäytymään ympäröivään maailmaan, vaan täytyy pysyttäytyä yhden holistisen kokonaisuuden sisällä.

On olemassa oikea tapa ymmärtää Tractatus. Wittgenstein itse kuvasi sen eräälle kustantajalle lähettämässään kirjeessä. Sen mukaan kirja koostuu kahdesta osasta: siitä mikä on kirjoitettu ja siitä mitä ei ole kirjoitettu. Ja "vapaan tahdon" kannalta olennainen on tuo osa joka jää lauseiden ulkopuolelle.