Väittäisin, että harjoitusohjelmaa noudattamalla saadaan sykkeet ja tehot sopiviksi. Tehdään siis erilaisia harjoituksia eikä tahkota pelkkää PK:ta, jos tavoitteena on suorituskyvyn nostaminen. Aina ei siis voi olla se satasen lenkki mielessä, jos halutaan muutakin kuin nautiskella ja katsella maisemia.
Tavallisen kuntoilijan jolla ei ole mitään erityisiä tavoitteita on tosin aivan turha repiä verenmaku suussa.
Tavallisen kuntoilijan jolla ei ole mitään erityisiä tavoitteita on tosin aivan turha repiä verenmaku suussa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Peruskuntoilija pärjää ilman mittareita jos ei ole liikunnan iloa suurempia tavoitteita. Sopivat sykealueet ja tehot voi riittävällä tarkkuudella määritellä omien tuntemusten mukaan jos on asioista tietoinen ja osaa realistisesti analysoida omaa rasitustasoaan.
Toinen kysymys on se että tarvitseeko tavallinen kuntoilija mitään harjoitusohjelmaa jos ei ole mitään erikoisempia tavoitteita. Jos on tavoitteita ja haluaa saavuttaa ne niin silloin pitää toimia tietyn kaavan mukaan. Tavoite voi olla mikä vain mutta lähtötaso ja lähtökohdat ratkaisevat sen miten tulee toimia. Oikean harjoitusohjelman lisäksi ratkaisevaa on se että miten harjoituksen suorittaa. Liian suuri tai pieni teho/määrä ovat yleensä suurin kompastuskivi jos ohjelma on suurinpiirtein oikea.
Jos haluaa kasvattaa oikeasti suorituskykyä niin silloin pitää tehdä tehoa lisääviä harjoituksia. Verenmaku suussa liittyy maksimitehoharjoitteluun maksimisykkeillä ja on pääsäintöisesti kilpaurheilijoiden juttu. Hyväkuntoisen harrastajankin kannattaa välillä käydä maksimitasolla silloin tällöin ja suositeltavin tapa on intervalliharjoitus.
Jos haluaa optimoida harjoittelun niin sykemittari on hyvä apuväline. Väärällä sykealueella ei saavuteta tavoitteita jos niitä on ja saatetaan jopa tehdä hallaa harjoittelulle.
mittarit kasvattaa pe*****