Mistä romanttinen rakkaus tulee elämään? Mistä onni? Tuleeko onni pohjimmiltaan yhdistelmästä rakkautta: perhe, ystävät, lähimmäiset ja rakastettu? Ehkäpä?
Väitän, että rakkaus tulee uskalluksesta tavata uusia ihmisiä. Väitän, että se tulee uskalluksesta painaa kaasua, kun sopiva ihminen osuu kohdalle. Se tulee uskalluksesta tuntea, vaikka rakkaudessa voi käydä huonosti. Aika usein alussa niin käy, vaikka molemmat olisi aidoista syistä liikenteessä. Jos ei anna itsestään, ei voi saada. Rakkaus on riski, joka pitää uskaltaa kohdata.
Rakkauteen pääseminen vaatii kykyä kestää paljon epävarmuutta tai sitten kummankin pitää pystyä poistamaan omilla sanoilla ja teoilla toisen epävarmuus. Usein kuitenkin ihminen on ihminen, imee toisen epävarmuuden ja reagoi näyttämällä oman epävarmuutensa, pienet flirtit toisen nähden tai sanallisesti sanotut en minä nyt taida oikein haluta… ja kohta kaksi ihmistä on erillään, vaikka oikeasti vain haluaisivat olla turvallisen tuntuisesti yhdessä. Ihminen on pohjimmiltaan aika hölmö. Juoksee karkuun sitä mitä eniten tarvitsee. Pallo alkaa helposti kasvaa ja vieriä väärään suuntaan.
Kahden turvalliseen kiintymyssuhteeseen tottuneen alku voi olla parhaimmillaan aivan erilainen. Ei pelkoa, ei epävarmuutta, kumpikin luottaa aja päästää lähelleen. Kuitenkin kenelle rakkaus ei tule helpolla, on mahdollista saada turvallinen suhde oppimalla itsestään ja peloistaan, ymmärtämällä itseä ja toista, tekemällä tietoisesti sitä vastaan, ettei anna sen kaiken arvokkaan vyöryä hallitsemattomasti hukkaan.
Ahdistus alussa voi kertoa omista menettämisen peloista tai siitä ettei tunne pystyvänsä vastaamaan toisen tunteisiin. Harvoin kahden ihmisen tunteet edes kehittyy samaa tahtia.
Sitten kun uskaltaa, kumpikin tuntee ja tahtoo, ja kun kumpikin tietoisesti haluaa poistaa toiselta kelpaamattomuuden ja epävarmuuden tunteita (se on helppoa kun kumpikin kelpaa itsenään), niin pirun hyvältähän se tuntuu.
Väitän, että rakkaus tulee uskalluksesta tavata uusia ihmisiä. Väitän, että se tulee uskalluksesta painaa kaasua, kun sopiva ihminen osuu kohdalle. Se tulee uskalluksesta tuntea, vaikka rakkaudessa voi käydä huonosti. Aika usein alussa niin käy, vaikka molemmat olisi aidoista syistä liikenteessä. Jos ei anna itsestään, ei voi saada. Rakkaus on riski, joka pitää uskaltaa kohdata.
Rakkauteen pääseminen vaatii kykyä kestää paljon epävarmuutta tai sitten kummankin pitää pystyä poistamaan omilla sanoilla ja teoilla toisen epävarmuus. Usein kuitenkin ihminen on ihminen, imee toisen epävarmuuden ja reagoi näyttämällä oman epävarmuutensa, pienet flirtit toisen nähden tai sanallisesti sanotut en minä nyt taida oikein haluta… ja kohta kaksi ihmistä on erillään, vaikka oikeasti vain haluaisivat olla turvallisen tuntuisesti yhdessä. Ihminen on pohjimmiltaan aika hölmö. Juoksee karkuun sitä mitä eniten tarvitsee. Pallo alkaa helposti kasvaa ja vieriä väärään suuntaan.
Kahden turvalliseen kiintymyssuhteeseen tottuneen alku voi olla parhaimmillaan aivan erilainen. Ei pelkoa, ei epävarmuutta, kumpikin luottaa aja päästää lähelleen. Kuitenkin kenelle rakkaus ei tule helpolla, on mahdollista saada turvallinen suhde oppimalla itsestään ja peloistaan, ymmärtämällä itseä ja toista, tekemällä tietoisesti sitä vastaan, ettei anna sen kaiken arvokkaan vyöryä hallitsemattomasti hukkaan.
Ahdistus alussa voi kertoa omista menettämisen peloista tai siitä ettei tunne pystyvänsä vastaamaan toisen tunteisiin. Harvoin kahden ihmisen tunteet edes kehittyy samaa tahtia.
Sitten kun uskaltaa, kumpikin tuntee ja tahtoo, ja kun kumpikin tietoisesti haluaa poistaa toiselta kelpaamattomuuden ja epävarmuuden tunteita (se on helppoa kun kumpikin kelpaa itsenään), niin pirun hyvältähän se tuntuu.
Vastaukset 15
Vanhimmat
"Ahdistus alussa voi kertoa omista menettämisen peloista tai siitä ettei tunne pystyvänsä vastaamaan toisen tunteisiin."
Rahoituksen teoriankin mukaan riskialttiimpi sijoituskohde edellyttää, että tuoton odotusarvon on oltava suurempi. 🤔
Matala riski tarkoittaa aina matalaa tuottoa. 😄
"Väitän, että se tulee uskalluksesta painaa kaasua, kun sopiva ihminen osuu kohdalle."
Tämän täytyy tapahtua kahden ihmisen kohdalla yhtä aikaa, mikä pienentää ilmiön esiintymistodennäköisyyttä. 🤔😄
🦄
No noinhan se menee... ei lisättävää. Täysin samaa mieltä. 😊
Mutta vaikka tuon tietää, tiedostaa, niin rakkaussuhteen saavuttaminen on iso henkinen homma, eikä vain itsestä kiinni. On siinä se toinenkin ja itsellä vain yksi ❤️.
Sinkkuus on yhtä kuin rqkkqus.
"Ihminen on pohjimmiltaan aika hölmö. Juoksee karkuun sitä mitä eniten tarvitsee. Pallo alkaa helposti kasvaa ja vieriä väärään suuntaan."
Tätä täytyi hieman pohtia. Pohdinnan jälkeenkin olen eri mieltä.
Minua on juostu karkuun, mutta itse en kyllä myönnä koskaan juosseeni karkuun asioita, joita olen tarvinnut. Olen juossut kohti. Useimmiten kyllä hiivin, mutta joskus olen juossut.
🦄
Olet varmaan saanut lapsena kokea turvallisen kiintymyssuhteen? Kaikki ei ole. Siksi rakkaus tai ehkä sen menetys on osalle niin pelottavaa (osa pelkää jo ennen kuin sen on edes saanut ja siksi väistää).
Ei rakkaus välitä siitä, pelkääkö sitä vai ei. Yhtään helpommalla se ei tule, vaikka sitä ei pelkäisikään.
Olen erittäin todennäköisesti kokenut turvallisia kiintymyssuhteita lapsena.
En oikein usko tuohon teoriaan, jonka mukaan ihminen voisi pelätä sellaisen menettämistä, jota hänellä ei ole koskaan ollut.
Logiikkahan menisi siis näin:
- A ei ole koskaan kokenut B:tä.
- A pelkää, että B:n kokeminen voisi loppua jossain vaiheessa sen jälkeen, kun se olisi mahdollisesti alkanut.
- Siispä A ei halua kokea B:tä.
A käytännössä pelkäisi nykyistä tilannettaan, mutta ei halua siitä pois, koska pelkää sitä. Pidän tuota vähän naistenlehtipsykologian logiikkana.
🦄
onnihan välttämättä tule siitä mitä omistaa, vaan siitä kun ei välttämättä tarvitse mitään onnelliseksi olemiseen,
Todella hieno aloitus. Mutta mitä jos ei kaipaa romanttista rakkautta. Onko pakko?? Ja jos kaipaisi,niin sen pitäisi olla juuri noin. Ei yhtään mitään muuta. Jotenkin tuntuu että parisuhteesta on tehty lähes jumala jota ilman on jotenkin vääränlainen ,jos ei sitä itse tunne tarvitsevansa. On niin helppoa olla ilman sitä,niin vapaa,saa viimeinkin olla hyvällätavalla itsekäs. Parisuhde on rankkaa työtä. Liian kuluttavaa. Jo pelkkä ajatus uuvuttaa. Jatkuvasti täytyy oolla tuntosarvet pystyssä ja kuulostella toisen mielialoja,yrittää tehdä toinen onnelliseksi eikä tyytymättömäksi. Ja palkaksi saat lisää vaatimuksia. Yksin on helppo hengittää. Miten kuvailit,niin tuo on juuri noin,tai pitäisi olla. Mutta tuskin toteutuu monessakaan parisuhteessa. Ns,liian täydellistä ollakseen totta.💩
Ja lisään vielä. Onnellinen ihminen joka ei ole parisuhteessa,voi olla onnellinen juuri siksi. On itsensä herra ja pomo. Kukaan ei tule vaikuttamaan sinun sieluusi millään lailla,ainoastaan sinä itse,ja se on aivan mahtavaa. Suorastaan lottovoitto.
Jos elämässä on riittävästi muunlaista rakkautta, ehkä romanttinen rakkaus ei ole niin suuressa osassa?
Silti läheisyys, intiimi kosketus, rakastelu, naiseus/miehisyys. Kuka niistä nauttii, näkee ehkä romanttisen rakkauden kohdalla jotain mitä tavoitella? Kaikille noissa ei ole riittävästi syytä tietenkään.
Ylisanoja ja bla. Paljon.
Oikealle rakkaudelle tekee hyvää kun osaa nostaa kytkintä silloin kun on oikea aika.
"Ahdistus alussa voi kertoa omista menettämisen peloista tai siitä ettei tunne pystyvänsä vastaamaan toisen tunteisiin. Harvoin kahden ihmisen tunteet edes kehittyy samaa tahtia."
Jospa siihen tarvitaan kolme?
AV
Onni on ihana tunne
Ihan paras
niin noh niin mixdsä vboi nähdä coms-y6äh6ijäjs64lmän... 2 kii5kwsdw 7ä7ä niinf5n 6qkqnq...
Hyvin paikkansa pitävä alotus ihan noin psykologiselta kannalta. Valitettavan moni ainakin yli nelikymppisistä on saanut välttelevän kiintymyksen mallin rakkaus-ja suhde-elämään. Ja kun niissäkin on hyvin vastakkaisia malleja vielä niin ei ihme, että suhteiden kestävyys on haaste. Joskus noiden mallien tunteminen voi pelastaa suhteita, mutta jos ei itsestään ja omista toimintatavoistaan ja niiden vaikutuksista muihin ihmisiin opi mitään, ei suhdettakaan kovin hyvin voi pelastaa. Sillä vaikka itse olen tuollaisen perinteisemmän, pitkän suhteen kannalla, niin en näe nykypäivänä tavoitteelliseksi suhteiden säilyttämistä vaikka vaan hampaat irvessä. Toisaalta surettaa ihmisten kertakäyttökulttuuri suhteissa, sillä kyllä ihmiset jotka uskaltavat tuntea ja rakastaa voimakkaasti rikkovat itseään aina jonkin verran suhteiden murennuttua.