Liity YTK:hon

Paratiisin ovet aukeaa, kaikki avustukset ja tuet pois, laiskat töihin ja jo töissä olijat voisivat jotaki tehä palakkansa ethen. Ammattiliitot alas ja kaikki ytk:hon, siinä samalla päässään eroon ruoka-kahvitauoista, työterveyshuollosta, työvaatteet ite ostettaviksi, kilometrikorvaukset aivan turhaa ja kesä-talvilomat takasin työajaksi, sairaslomat palakattomiksi ei vuosi- hää- eikä hautajaisvapaita. Työehtosopimukset roskiin ja työnantaja saapi päättää paljonko maksaa alotteleville työntekijöille palkkaa. Meinas unohtua että eihän kukaan halua ylityö eikä sunnuntai korvauksiakaan vuorolisistä puhumattakaan, muuten puhutellaan vasuriksi, vihervassariksi. putinistiksi tai kommunistiksi. Ei ole ollu liitoista mitään hyötyä, ei kannata liittyä muuhun kuin YTK:hon, sen jälkeenhän voi sitte pukeutua peseytyä ja syödä eväänsä ulkona ku eihän niitä sosiaalitilojakaan ole. YTK ei aja duunarien asioita.
9339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

YTK on oikeiston perustama . Äärioikeisto natsihallitus haluu Venäjän mallin et ayliike ja lakot kielletään . Köyhät ja työläiset on valtion ja olinarkkien orjia .

Äänestä
  • Nuorten ihmisten pitäisi tajuta miten nuo edut on saatu aikaseksi ja mikä hinta niistä on maksettu, jopa ihmishenkiä. Kyllä YTK:laisen pitäs luopua nuista eduista vapaaehtosesti ja syödä eväänsä kannon nokassa.

    Äänestä

  • No kummasti ytk vetää uusia jäseniä.ja kaikki on teidän mielestä natseja.ja samoiten teidän mielestä kokoomus ja persut ovat natseja.ja kansalaiset jotka tämän hallituksen äänestämällä valitsivat ovat natseja.on täällä suomessa paljon natseja.ei ole ihme että vasemmiston kannatus laskee.nämä nykyajan vasurit ei ole kuin työtä vieroksivia yhteiskunnan loisia.kaupunkilaisten viherpiipareiden kanssa samaa sakkia.eihän nämä voi päästä mihinkään liiton kassalle kun ei työ maistu.sillähän rakennusliitosta loppuu jäsenet.jos kadulla istumisesta kertyisi liitonpäiviä rakennusliitto olisi voimissaan.mutta ei näistä nyky nuorista ole kuin tik tokissa persettä näyttämään.

    Äänestä

Ei mitään järkeä lihottaa ammattiliitojen pomoja maksamalla heille.

Äänestä

Ay-liikkeestä on tullut isäntä vaikka sille kuuluu rengin osa eli palvella työntekijöitä . Lisäksi siitä on tullut demarien rahoittaja ja poliittinen toimija jolla on veto-oikeus valtioneuvoston päätöksiin ja hallitusohjelmaan .
Ay-liike on turvonnut ja ottanut sellaisen roolin, jolle sillä ei ole oikeutusta.

Äänestä

Minä haluan vaan kuolla rauhallisesti nukkuessa kuten isoisäni enkä hysteerisesti kirkuen kuten hänen matkustajansa.

Äänestä

Rakenusliitoko ajaa duunareitten asioita?. Naurettavia muutaman sentin korotuksia palkkoihin."tiukkojen"neuvottelujen jälkeen.ei se tuo jäseniä lisää,että jaetaan pipoja ja almanakkoja raksalla työmaa koppeihin.peiliin katsomisen paikka,eikä syytellä ja vähätellä muita.

Äänestä
Aloittaja

Heitämpä kysymyksen. Kuinka moni luopuisi liittojen aikaansaamista eduista ja lähtis itte nolla-asemasta neuvottelemaan sopimustaan. Suomessa on järjestäytymisvapaus joten ei liittoon ole pakko kuulua. Kaikki aikasemmat edut pois ja silleen. Eihän kukaan suostu pummiksi eikä vapaamatkustajaksi. Unohtakaa kommarit vs persut asetelma ja ajatelkaa järjellä. Persujen historiaa ku kaivaa niin Korpi-Kommunistit on siellä suuressa roolissa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


louhija kirjoitti:

Paratiisin ovet aukeaa, kaikki avustukset ja tuet pois, laiskat töihin ja jo töissä olijat voisivat jotaki tehä palakkansa ethen. Ammattiliitot alas ja kaikki ytk:hon, siinä samalla päässään eroon ruoka-kahvitauoista, työterveyshuollosta, työvaatteet ite ostettaviksi, kilometrikorvaukset aivan turhaa ja kesä-talvilomat takasin työajaksi, sairaslomat palakattomiksi ei vuosi- hää- eikä hautajaisvapaita. Työehtosopimukset roskiin ja työnantaja saapi päättää paljonko maksaa alotteleville työntekijöille palkkaa. Meinas unohtua että eihän kukaan halua ylityö eikä sunnuntai korvauksiakaan vuorolisistä puhumattakaan, muuten puhutellaan vasuriksi, vihervassariksi. putinistiksi tai kommunistiksi. Ei ole ollu liitoista mitään hyötyä, ei kannata liittyä muuhun kuin YTK:hon, sen jälkeenhän voi sitte pukeutua peseytyä ja syödä eväänsä ulkona ku eihän niitä sosiaalitilojakaan ole. YTK ei aja duunarien asioita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu