Hikoillaanko pikkupaikkakunnalla silloin kovasti, kun siellä ei ole mitään? Että ihan tuskastuttaa jo. Korpi.
Sana Perähikiä?
Anonyymi-ap
1
230
Vastaukset
- Anonyymi
Hikiä on pieni taajama muutama kilometri Riihimäeltä itään. Riihimäellä pari vuotta asuneena muistan sanonnan muodossa, että joku on Taka-Hikiältä, eli vihoviimeiseltä syrjäkylältä.
Riihimäen eteläpuolella on sitä virkeämpi kaupunki Hyvinkää. Sen nimi tulee kuulemma Savon murteesta, ja Riihimäki olisi samalla murteella Huonostkää.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso245780Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1624182Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani143757Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai683133- 453093
- 902997
Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist302775Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1572696- 201825
"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For1231727