Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Missio nuoret miehet

Anonyymi-ap

Alle 20-vuotiaat miehet uskovat Jumalaan yleisemmin kuin samanikäiset kymmenen vuotta sitten. Näin kertoo Yle. https://yle.fi/a/74-20062327

Espoon seurakuntayhtymä järjetöö maksutonta terapiaa nuorille ja ilman ajanvarausta. Edelleen kerrotaan, että nuoret miehet ovat uskonnollisempia kuin nuoret naiset tänä päivänä. Yksi nuorista kertookin: "Nykyään on paljon helpompi puhua näistä asioista. Sitä, että uskoo Jumalaan, ei enää pilkata, siitä on vähemmän noloa puhua"

Voi voi, niin paljon hukkaan mennyttä pilkkaa vaparienkin taholta. Kun ei se häpeä olla uskovainen ole aina ikuista. Kohta pojat alkavat pilkata tyttöjä siitä, että nämä on tyhmiä kun eivät usko jumalaan.

Mutta hätä ei ole tämän näköinen, kohta Ylikoski kertoo miten kyseessä on pilkkuvirhe, kirkon katala juoni ja ryhtyy nostamaan naisia syyllistäviä avauksia palstalla. Kaikki on taas kunnossa, vai onko.

32

330

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Neljän vuoden takaisessa nelivuotiskertomuksessa poikien kirkossakäytilukemissa tosiaan oli pilkkuvirhe. Raportin mukaan ohjata miltei asuivat jumalanpalveluksissa.

      • Anonyymi

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

        ❤️ ­­N­y­m­­f­o­m­a­a­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#181843211

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi

      Sniff.... Sniff... Nuuh... Itsepetoksen tunkkainen tuulahdus vaparien suunnalta lemahtaa..
      Merkit olivat ilmassajo vuosia sitten, mutta Ylikoski on haluton myöntämään tosiasioita.

    • Anonyymi

      Tämä kiukuttaa mutta emme myönnä mitään, koska meitä hävettää, kun antivapari pilkkaa meitä kiukuttelusta. Kyllä tähän joku selitys keksitään. Ei niin väliä, onko se hyvä vai huono selitys. Kunhan vain voidaan sen varjolla selittää asia pois päiväjärjestyksestä.

    • Anonyymi

      Tämä on sitä valistuksen puutetta. Kun monet vaparit eivät edes halua keskustella uskontojen perusteista, vaan yritetään haudata uskonnot ja uskonnollisuus häpeän alle!!!

    • No ensinnäkin kirkkokin voi tehdä virheitä, kai sen kaikki myöntävät? Kirkontilastot.fi kertoi taannoin jäsenmääräksi noin 8 miljoonaa. Toiseksi onhan yleensä hyvä epäillä enemmän kovin poikkeuksellista väitettä: Kun vaikka KD:n kannatus on ollut vakaasti n. 4 %, on syytä tarkistaa luvut pariin otteeseen jos se näyttää olevan 1 % tai 10 %.

      Sitten asiasta eli https://julkaisut.evl.fi/catalog/Tutkimukset%20ja%20julkaisut/r/4292/viewmode=previewview ja ilmeisesti sivun 240 kuvio 9.2. Keskiarvoja katsoen 2011-2015-2019 kehitys 15-19 -vuotiaissa on 31 - 44 - 31. Noissa viitataan neljän vuoden takaisiin Gallup Eccelesica -kyselyihin, ja kaiketi 2023 on tehty jo. Siitä ei kuitenkaan kerrota. Näkee noistakin luvuista, että nousua on ollut ennenkin.

      Vastaajia on ollut noin 4000. ikäluokkia noin 60, eli noin 33 per vuosi per sukupuoli. Siis tuollaiset 165 on vaikkapa ryhmää 15-19v naiset. Tällöin noin 30 heistä olisi ruksinut uskovansa Jumalaan. Ymmärrettävästi otokseen voi jo helposti osua 28 tai 32. Muutos ei mahdu satunnaisvaihtelun piikkiin, mutta ihan tarkkoja prosentteja ei kannata tuijottaa.

      • Anonyymi

        Kannattaa erota vapareista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa erota vapareista.

        Aha. Missähän tilanteessa kannattaisit meihin liittymistä?

      • Anonyymi

        Keskiarvoja katsoen 2011-2015-2019 kehitys 15-19 -vuotiaissa on 31 - 44 - 31. Näkee noistakin luvuista, että nousua on ollut ennenkin.
        Vuoden 2011 lukemat olivat kirkon kannalta huonot, vuoden 2015 selvästi paremmat, kun joitakin kysymysten muotoiluja oli parannettu, ja 2019 sitten taas huonommin. Vieläkin odotetaan vuonna 2022 kerättyjä vuoden 2023 lukemia.

      • Anonyymi

        Totta kai voi myöntää, mutta en ole nähnyt missään todistettavan, että kirkko on tehnyt virheen, jollaista Ylikoski esittää. Virheeksi se ei muutu sillä, että hän niin sanoo. Paitsi ehkä vaparien parissa,mutta lienee selvää etten ole vapari.

        Mielenkiintoista on myös vaparien puolustus, vai miksi sitä nyt kutsuttaisiin, vaikka vastaukseksi palautteeseen tai huoleen tilanteen kehittymisestä, on kaivaa tilastoja esiin. Lienee niin, että oletatte ainakin naisten unohtavan koko asian nopeasti?

        Mutta kun nyt vedit esiin tuon sivun 240, jossa on kyse siis suomalaisten uskosta jumalaan, niin
        15-19 -vuotiailla naisten usko jumalaan on mennyt
        2011 - 2015 - 2019
        43 . . . . . 61 . . . . 19 %
        miehillä taas
        2011 - 2015 - 2019
        19 . . . . . . 27 . . . . .43
        tulkitsen tuota niin, että tuon ikäluokan miesten usko jumalaan on kasvanut 19% -> 43%

        Ikäluokassa 20-29 tilanne on tasaisempi
        2011 - 2015 - 2019
        31 . . . . . . 33 . . . .32 %
        Naisilla sen sijaan on enemmän heittelyä, mutta vuoden 2019 arvo on pienempi kuinmiesten eli 28%

        Vanhemmissa ikäluokissa ero on naisten hyväksi suurempi, naisia myös kuuluu kirkkoon enemmän.

        Ensisijaisesti tietysti kiinnostavat kokonaisluvut ja nuorten luvut, vasta sen jälkeen sukupuolten erot.

        Menee politiikkaan, ja joo, Halla-aho on ateisti jne. Kuitenkin: Uskonnollisuus korreloi tietynlaisen konservatiivisuuden kanssa, ja välillä tunnutaan kristinuskoa pidettävän islamin tulppana. Voiko tämä korrelaatio jotenkin selittää nuorten miesten muutosta?

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Kristinuskoa varmastikin pidetään tai ainakin halutaan pitää islamin tulppana, mutta selittäisikö se nuorten miesten muutosta? Toisaalla tässä avauksessa mainittiin poikien heikko koulumenestys, mikä jotenkin ainakin omasta mielestäni voisi olla yksi tekijä. Samallahan tässä vuosien aikana koulutuksen arvostus on jotenkin laskenut.

        Mahdollista on myös yleinen nuorempien sukupolvien turvaaminen nimeltä mainitsemattomiin "ylempiin Voimiin", jumaluuksiin ja uskontoihin johtuen pitkästä pandemia-ajasta.

        Unohtaa ei kannattane myöskään ihmisten yleistä taipumusta taikauskoisuuteen, josta vain pieni osa taitaa olla kokonaan vapaa. Sekä ihmisten taipumus uskoa toisiaan turhia kyseenalaistamatta.

        Mietin myös kotitaustaa, voisiko se olla tekijä?

        Koulujen tulisi antaa oikeaa tietoa uskonnoista, mutta tapahtuuko tätä? Opetetaanko oppilaita kriittiseen ajatteluun ja kyseenalaistamaan asioita?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Njaa ja tietysti tuo pandemia ei ulotu ihan noin pitkälle ajalle. Pääsi unohtumaan.

    • Anonyymi

      Ylen jutussa mainitaan 15 kunnassa tehty empatia- ja tunnettuuskysely https://evl.fi/documents/1327140/121813553/seurakuntien-empatia_tunnettuuskysely_2023.pdf

      Vastaajat ovat enemmän kirkon jäseniä kuin saman ikäisissä koko väestössä.

      Kirkosta eron ajattelu on lisääntynyt vuodesta 2018 vuoteen 2023: Eron todennäköisyys 3 prosentista 7 prosenttiin ja eron ajatteleminen 15 prosentista 27 prosenttiin. Alle 25-vuotiasissa naisten eroa on todennäköisempää kuin miesten, mutta sitä vanhemmissa ikäryhmissä miesten eroaie on yhä yleisempi kuin naisten.

      Kirkon toimintojen tärkeyttä kysyttiin 18 asian luetteloa. Niistä kaikkein vähiten tärkeänä pidettiin "järjestää monipuolisia jumalanpalveluksia". (Vastausvaihtoehtona ei ollut vain "järjestää jumalanpalveluksia")

      Kirkon arvojen vastaavuutta koskevassa kysymyksessä tuli tosiaan eroja naisten ja miesten välillä. Niin nuorista naisista kuin kaikista alle 54-vuotiaista naisista vain 2 % vastasi, että kirkon arvot vastaavat täysin omia arvoja. Miehillä samoja lukemia oli 34-64-vuotiaissa, mutta tosiaan 18-24-vuotiaissa miehissä peräti 9 % sanoi arvojen vastaavan täysin omia arvoja. (Koko väestössä keskimäärin kaikki ikäluokat huomioon ottaen lukema on 5 %.)

      • Anonyymi

        "18-24-vuotiaissa miehissä peräti 9 % sanoi arvojen vastaavan täysin omia arvoja. (Koko väestössä keskimäärin kaikki ikäluokat huomioon ottaen lukema on 5 %.)"

        No näin näyttäisi olevan. Kehitys uskonnollisuuden kasvuun näyttäis olevan olemassa, varsinkin nuorilla miehillä, mutta mistä kaikesta se johtuu? Ja ennen kaikkea mitä sille voi tehdä?
        Nähdäkseni vaparien tavoite edistää sekulaaria ja tiedepohjaista yhteiskuntaa perustuu pääasiassa erilaisten lausuntojen tekemiseen, kirkosta eroamisen edistämiseen, ja toki uskonnon vapauden edistämiseen eri yhteiskunnan tahoilla, mutta onko tämä riittävää ja kääntyykö se kenties itseään vastaan?

        Miten se kääntyisi itseään vastaan?

        Nuoret naiset 2 %, nuoret miehet 9 %. Iso ero.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten se kääntyisi itseään vastaan?

        Uskonnonvapaus on hyvä asia. Mutta hiukan mietin sitä, että jos ei kukaan eikä mikään taho valista, niin sitten ollaan valmiita hyppäämään kaikenlaistan uskomusten ja juttujen kelkkaan, jopa omaksi vahingoksi.

    • Anonyymi

      Antivaparin onnellisuuteen taitaa hiipiä säröjä.

      • Anonyymi

        No sanoppa kuule muuta. Tosin nyt en ole varma millaisia säröjä sinun mielestäsi minun onnellisuuteeni taitaa hiipiä. Kenties voisit vähän valaista asiaa. En tosin pidätä hengitystäni.

      • Anonyymi

        Onneksi olen muistanut henittää normaalisti, kun eipä tähän näytä vastausta tulevan. Odotan sitä kuitenkin edelleen.
        Kenties nostelija, joka töräyttelee mitäänsanomattomia höpötyksiään lukemattomat määrät aloituksiin, osaa sanoa jotain järkevääkin. Vaikka hieman kyllä epäilen...

    • Etenkin pääkaupunkiseudulla hämmästyttävän moni alle 20-vuotias mies on harras muslimi, uskoen siis jumalaan.

      • Anonyymi

        Tästä olisi hyvä saada myös tilastoja, mutta onko niitä? Perustuuko näkemyksesi jonkinlaiseen arviointiin?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tästä olisi hyvä saada myös tilastoja, mutta onko niitä? Perustuuko näkemyksesi jonkinlaiseen arviointiin?

        Onko tilastoja? Lähes kaikki viime vuosina Suomeen tulleet islaminuskoiset kuuluvat Tilastokeskuksen määritteissä lohkoon Uskontokuntiin kuulumattomat, koska eivät tosiaan ole järjestäytyneet ainakaan Suomessa eivätkä liittyneet "perinteisiin" suomalaisiin islamilaisiin seurakuntiin.

        (Mihin kaikkia ei varmaan huolittaisikaan.) 🙂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä olisi hyvä saada myös tilastoja, mutta onko niitä? Perustuuko näkemyksesi jonkinlaiseen arviointiin?

        vaparit eivät viedä mitään uskonnoista vaan keräävät vain pääomatuloja ja lässyttävät
        niitä näitä

        sitten ne kysyvät paljonko kehitysmaalaisia ja muslimeita on eivät tiedä

        mutta vaparirassukat ovat mukavarmoja että kansanvaihto on liioteltua tms

    • Anonyymi

      Helsingin peruskouluissa islamia opiskelee noin 11 %, ja lisäksi pari prosenttia vielä oman yhdyskunnan opetuksessa.

      • Onhan tuo jo valtavan iso osuus. Toisaalta koko maahan tasattuna tuo tekisi yhden perosentin.

        Sukupuolten eroa tuo tuskin selittää. Tai mistä sen nyt tietää, voihan olla että maahanmuuttajataustaiset tytöt maallistuvat nopeammin. Perusteluja ainakin olisi sille, kun miettii mitä Koraani määrää vaikka naisen asemasta.

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Onhan tuo jo valtavan iso osuus. Toisaalta koko maahan tasattuna tuo tekisi yhden perosentin.

        Sukupuolten eroa tuo tuskin selittää. Tai mistä sen nyt tietää, voihan olla että maahanmuuttajataustaiset tytöt maallistuvat nopeammin. Perusteluja ainakin olisi sille, kun miettii mitä Koraani määrää vaikka naisen asemasta.

        eikö kuitenkin Stadi ole aivan sekaisin kun sitä johtaa kaanit
        kansanvaihto meneillään
        huli-, peli - ja afkaanit
        huli-osastosta tunnetuin on Rahinmäki , kom

    • Anonyymi

      Kirkko mittaa Jumalaan uskomista asteikolla 1-7 niin, että 5-7 vastanneet uskovat. Riittää, että uskoo 5/7 verran.

      • Absoluuttisia lukuja toki saadaan erilaisia sen mukaan miten kysytään. Mutta ei kai se sukupuolten välisen eron kääntymistä voi selittää kysymyksen muotoilu? Ei oikein myös muutosta aiempaan.

        Minusta tämä ei ole lähtökohtaisesti mitenkään erityisen epäuskottavaa. Ei se niin täydellinen luonnonlaki ole että maallistuminen etenee tasaisesti. Toki aina ja kaikissa kyselyissä on syytä epäillä yksittäisen kyselyn tulosta, mutta miksi juuri tässä tavallista enempää?

        Toki on myös eri asia mikä on kokonaismuutos ja mitä nostetaan otsikkoon.

      • Anonyymi

        Jos olisin Jumala, vaatisin 7/7 uskomista.

    • Anonyymi

      Epävarmuuden lisääntyessä lisääntyy myös turvaaminen uskontokuntiin. Hyvinvointivaltio, jossa kaikilla on riittävä turva, on paras tae uskonnon tarpeen vähenemisestä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2384
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      60
      2114
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      100
      1951
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1868
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      11
      1682
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1602
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1466
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1440
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1412
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1400
    Aihe