Löydettiinkö Hitlerin oikean käden, Martin Bormannin, ruho todellakin 45 v ikäisenä vuonna 1972?

Borman sai surmansa yrittäessään paeta muun Hitlerin bunkkerin henkilöstön kanssa.
Muu on kuolleen hevosen piiskaamista.

Axmann saattoi antaa vääriä todisteita suojellakseen Bormannia lisäetsinnöiltä, tämä puhuikin totta, jos B. olisi seurannut Axmannia, olisi selvinnyt elossa Baijeriin.

Bormann on NÄHTY Etelä-Amerikassa, niin myös Elviskin.

Olisiko Martti Porma ollut siitoislaisten vennamopersujen ratkaiseva vahvistus kekkoslovakiassa.

Sai ne onneks Eichmannin jäljitettyä!
Oli kiinni jäätyään pehmeä poika eikä mikään bossin uniformussa brassaileva yli-ihminen!

Eichmann ei ole kirjoittanut muistelmiaan yksin, vaan Wilhelm Sassenin kanssa, joka oli Leibstandarten rintamaraportoija. Teos on tehty Dieter Eichmannin mukaan yhteistyössä. Tämä tapahtui yleensä niin, että Sassen kysyi ja Eichmann vastasi ja tämä kaikki nauhoitettiin. Samalla kului paljon alkoholia. Oikeudenkäynnissä Eichmann kertoi keskustelut käydyn kummankin ollessa vahvasti humaltunut ja siten koko elämäkertaa voidaan pitää kapakkatarinointina. Päätarkoitus oli laatia myyvä kirja ja totuus sivuutettiin siten usein. Eichmann sanoi: “Minun olisi pitänyt sanoa jokaiseen kysymykseen..En tiedä, en pysty muistamaan. Tällöin kirjoittajakumppani Sassen vastasi itsestäänselvyytenä, että “Silloin ei synny kirjaa”. Siis olen tällöin alkanut fantasioimaan, sillä olimme yhtä mieltä siitä, että esitämme asian siten, miten se suunnilleen oli..olen siten häivyttänyt henkilöni ja sotkenut kokemaani ja muita tapahtumia. Pääasia oli, että materiaali olisi ilmestyvä sellaisena.” Myös toisella kerralla: “Olen joissain kohtaa, en muista missä, esittänyt asioita, jotka minulle on kerrottu, itse kokeminani, koska tuolloinen kumppanini Sassen sanoi, että olisi kiinnostavampaa, jos esittäisin kaiken kokemanani, kuin silminnäkijätodistajana.” Nauhat oli kirjoitutettu sitten paperille ja Eichmann oli vain osittain saanut ne tarkastettavaksi. Eichmann alkoi ensin laatia korjauksia ja teki n. 200 korjausmerkintää . Laajemman tarkistuksen hän jätti tekemättä (lähde edelleen oikeusistunto). Perusteluna tälle hän sanoi: “Kun tuli korjailujen aika, olin mahdottoman tehtävän edessä..halusin korjata ja huomasin, että korjaaminen oli turhaa. Siitä oli tullut hyödytöntä..ne korjailut, jotka tein, eivät korjanneet asioita, vaan ne eivät edelleen vastanneet todellisuutta..Olin juuri näiden valheiden ja vääristelyjen vuoksi tehnyt sopimuksen, jossa vaadin ja minulle vakuutettiin, että joka ikinen sivu minulta hyväksytetään allekirjoituksellani… Olen Sassenin kanssa sopinut, että kaikki täytyy työstää uudelleen. Tätä lykättiin ja lykättiin.” Jos tämä pitää paikkansa, ovat kirjan kaikki merkinnät arvottomia. Dieter Eichmann, Eichmannin poika on moneen kertaan vakuuttanut, että hänen isänsä ei koskaan päässyt allekirjoittamaan ja tarkastamaan muistelmien perustana olevia merkintöjä.

Tietysti jos sodan jälkeisinä aikoina tai nykyäänkin yrittää julkaista menestyvän kirjan aiheesta, sen on oltava virallisen propagandan mukainen. Siten Adolf Eichmann ei voisi mitään kovin revisionistista saada julkaistuksi. Olen nähnyt televisiodokumentin, jossa väitetään Sassenia Mossadin agentiksi, joka olisi “saanut Eichmannin tekemään täyden tunnustuksen”. Koko kirjahanke vaikuttaa kyllä Mossadin operaatiolta ja petokselta, mutta oikeasti siis ei kirjaa voida pitää luotettavana historiallisena lähteenä. Kuten Eichmann varovasti oikeudessa asian melkoisen kaunistellusti ilmaisi, kirja on siis valheteos ja tässä hän on erittäin uskottava, kun asioita ajattelee ja punnitsee tarkasti. Ohjelmassa oli ikään kuin selvänä todisteena erinäisistä asioista humalaisten kaverusten naurussa suin esittämä “tunnustus” tai siis lauseet esitettiin sellaisina. Siis vain yksi pätkä esitettiin ja sain tuolloin selville vain sen, mitä oli käännetty. Mitään eksaktia ei ollut, muistaakseni jotain juutalaisten tappamisesta. Entäpä jos he nauroivat sille, millaisia tarinoita sodanjälkeinen aika haluaa välttämättä kuulla. Valehtelu naurattaa joskus ja uskomattomien valheiden kuuleminen esim. poliitikkojen suusta. Yleensä näissä tv-dokumenttiohjelmissa on sitä paitsi kaikki törkeää ja röyhkeää petosta. Entäpä, jos näytenauha ei ollutkaan osa aidoista Eichmann-nauhoista, vaan imitoitu, kuten typerin Himmler-nauha? Usein tällaisia keinoja käytetään surutta näissä dokumenteissa. Ehkä tässä tapauksessa aito nauhakin voi olla kyseessä, koska kyseessä oli siis valehtelu voittajien sotapropagandan mukaisesti. Eichmannhan ei muutenkaan tosiasiassa ollut kovinkaan iso toimija, vaan vastasi juutalaisten lähettämisestä itään leireille. Siten kaikki mahdollinen väite muusta on silkkaa satuilua.

72 nauhasta esitettiin oikeudessa 17 muutamien käsin kirjoitettujen merkintöjen kera. Miten nauhat oli saatu, on jäänyt salaisuudeksi. Joka tapauksessa välittömästi Eichmannin pidättämisen jälkeen Sassen kertoi vastoin Eichmannin tahtoa ja hyväksyntää “muistelmista” amerikkalaiselle Life -lehdelle “tehdäkseen rahaa”. Life julkaisi “muistelmista” otteita, mutta edelleen lisää vääristeltyinä tammi- ja helmikuun numeroissaan 1961, kuten myös Stern 9.7.1960. Eichmann huomasi heti virheet suhteessa esityksiinsä. Esim. kein Befehl oli muutettu sanoiksi Ein Befehl, mikä oli muuttanut koko ao. kohdan merkityksen. Puolustusasianajaja tri Servatius oli kertonut uudelleen päämiehensä selvityksen: “Syytetty vahvistaa, että hän on puhunut ääninauhoille, kuten hän oli vahvistanut myös poliisikuulusteluissa. Sen sijaan hän ei koskaan ole sanonut, että ääninauhojen perusteella laaditut kirjoitukset olisivat vastanneet ääninauhoja, vaan että niihin oli vääristelty nauhojen sisältöä eivätkä ne olleet hänen lausuntojaan siis. Sassen oli muokannut sisältöä, koska halusi mainostaa kirjaa ja julkaista kirjan, joka myy. Eichmannin jäämistöä tutkinut brittiläinen historioitsija David Cesarini on vahvistanut Sassenin muokkaustoiminnan ja Eichmannin sanat 45 vuotta myöhemmin. Mikä arvo on materiaalilla yleensä? Ei kai juuri mitään korjaamattomankaan aineiston osalta. Sassenia ei jostain syystä haluttu kuulla todistajana oikeudessa. Oikeus, syyttäjä ja puolustus päättivät nojata kaikki niihin osiin, jotka Eichmann oli itse korjaillut. Silti Eichmann kiisti niidenkin sisällön vastaavan totuutta oikeudessa monta kertaa tämänkin jälkeen, koska Servatius vaati vain niiden sivujen ottamista huomioon, jotka Eichmann on itse allekirjoituksellaan vahvistanut. “Muistelmat”, jotka nyt ovat kirjanakin toimitetut, sisältävät vain allekirjoittamattomia sivuja ja myös korjaamattomia sivuja. 20-30 sivua voi olla täysin ilman korjauksia, joskus 5-6 sivua peräkkäin (Dieter Eichmann Klugelle 1981). Druffel-yhtiön kirjaa ei siis ole hyväksynyt edes syyttäjä oikeudenkäynnissä 1961 kokonaan, saati oikeus ja puolustus. Eichmann ei ole niitä ollenkaan hyväksynyt, koska ei ole allekirjoittanut yhtäkään sivua.

Eichmannin “alkusanat”

Kirja on merkinnyt “alkusanoiksi/johdannoksi mm. seuraavan esityksen: “Sanon nyt koko totuuden-mitään salaamatta, mitään kaunistelematta. Tämän selvityksen sanon ajankohtana, jolloin olen täysissä sielun ja ruumiin voimissa, vapaalla jalalla ja koskemattomana, kenenkään painostamatta ja vaikuttamatta esitykseeni. Tämä todistukseni kumoaa automaattisesti jokaisen tämän kirjan sisällöstä poikkeavan selityksen, jonka mahdollisesti esittäisin vihamielisellä foorumilla tai oikeuden edessä. Martinez, 9.2.1959 Adolf Eichmann”. Erittäin omalaatuinen “Geleitwort”, ehkäpä täysin ainutlaatuinen johdanto tässä muodossaan koko historiassa. Aivan kuin Eichmann olisi tiennyt etukäteen tulevansa kaapatuksi ja oikeudenkäyntinsä. Alkusanat on saatettu ottaa jonkin toisen teoksen yhteydestä, koska teos oli tuon päivämäärän aikaan jo valmis. Klugen mukaan Eichmannin perheellä on hänen laatimansa toinenkin muistelmateos, jota he eivät ole julkaisseet. Ei ole selvitetty, ovatko päiväys ja allekirjoitus tehty yhtä aikaa eikä edes todistettu, että allekirjoitus olisi Eichmannin henkilökohtaisesti tekemä. Esitys pyrkii antamaan vaikutelman, että alkusanoja seuraava esitys olisi Eichmannin. Todellisuudessa vaikutelma on päinvastainen, epäilyttävä eikä ollenkaan vakuuttava. Kirjassa esitetään myös Eichmannin syytteiden ja puolustuksen kannalta merkityksettömiä merkintöjä, jotka Eichmann silti oikeudessa halusi korjata. Eichmann siis oikeasti itse on osoittanut, että “saatesanat” eivät voi olla hänen omiaan.

Voi hyvä Luoja sentään. Kyllä kai jo kaikille on selvää, mistä tässä kaikessa on kysymys. Keneen tuollaiset “alkusanat” tekisivät uskottavan vaikutuksen? Luulisi, että jokainen viimeistään ne ajatuksen kanssa lukiessaan haistaa jo jotakin.

Kluge päätyy pitämään teosta eri syistä täysin hylättävänä teoksena useista eri syistä lähdekriittisistä näkökohdista tarkasteltuna. Se vääristelee historiaa ja johtaa harhaan asiantuntemattomia lukijoita. Jos kustantaja väittää teoksen olevan merkkipaalu historiallisen totuuden etsimisessä, on tämä osoitus hyvin kevyesti hoidetusta taustatyöstä. Jos Eichmann väittää, että ei ole ollut antisemiitti ym. eikä elämässään ole pystynyt kertomaan luotettavasti edes syntymäpaikkakuntaansa, ei mies edes ole luotettava, vaikka sellaista vakuuttelisi. Lisäksi “muistelmat” ovat selvästi väärennetyt. Tämä kaikki koskee sekä Saksaa syyllistäviä että syyllisyyttä vähentäviä esityksiä.

Oikeudenkäynnissä Jerusalemissa Eichmann ei saanut kertaakaan keskustella asianajajansa kanssa kahdestaan. Valtava julkisuuden ja yleisen mielipiteen paine sekä monet oikeudenloukkaukset häntä kohtaan estivät Eichmannia puolustamasta itseään. Nämä “muistelmat” eivät olleet hänen yrityksensä puolustautua, koska hän torjui niistä valtaosan tai oikeastaan kaiken. Klugen mielestä muistelmateos vie historiallisesti katsoen lukijansa suolle. Monet aikansa lapset pitävät niitä Saksalle edullisina, koska uhrimäärä sanottiin pienemmäksi kuin 6 miljoonaa. Kluge toteaa, että juuri se on ongelma Saksan historiankirjoituksessa, että yleensä valikoidaan itselleen sopivia asioita eikä piitata totuudesta. Hänen mukaansa muistelmiin ei voi luotta yhtään.

Minä: On selvää, että muistelmat on laadittu kaikkea muuta kuin Saksan eduksi. Jokin keventävältä vaikuttava seikka voi olla vain kaiken muun uskottavuuden lisäämiseksi. En viitsinyt toistaa keskeisiä väitteitä, joita artikkelissa esitettiin. Mielestäni ne ovat sotien jälkeisten aikojen satuja, joista ollaan ainakin suurimmaksi osaksi jo pääsemässä eroon ja järjellisemmille vesille. Toivottavasti eivät Lissabonin sopimus ja kiristyvä lainsäädäntö eri maissa merkitse paluuta historiatieteessä ja mediassa takaisin tiukkapipoisemman “Vergangenheitsbewältigungenin” aikaan. Saksan tilanne vaikuttaa kyllä pahaenteiseltä ja erinäiset Suomessa ilmestyneet uuden sukupolven tutkijoiden teokset herättävät pelkoa. Tiedemaailmassa kyllä jo valtavirrassakin esiintyy ihen mallikelpoisia tutkimuksia verattuna esim. 60-lukuun. Revisionistisuutta esiintyy laajasti, vaikka enemmän tai vähemmän maltillisessa muodossa. Eichmannin muistelmateos vaikuttaa syntyhistorialtaan jo propagandaoperaatiolta, jossa Eichmann petkutettiin osallistumaan itseään vastaan suunnattuun propagandaan. Näytösoikeudenkäynnistä Israelissa ollaan kuulemma viimein julkaistu ainakin erään liikkeelle lasketun tiedonmukaan kaikki aineistot. Jos niitä ei ole väärennetty, niin on syytä muistaa, että tällaisissa oikeudenkäynneissä on oikeus vain puolustaa omaa itseään eli puhua tietämättömyydestä ja lykätä muille syitä. Keskeisiä valheita ei ole lupa kiistää eikä siihen suuntaan puhua oikeudenkäynin säännöissä. uheet estetään alkuunsa. Siten emme voi päätellä esityksistä, vaikka niitä ei olisikaan väärennetty, että onko kaikki tapahtunut siten, kuten meille esitetään, vaiko ei. Käsittääkseni Eichmannilla ei edes välttämättä olisi voinut olla tietoa Kolmannen valtakunnan suurimmista salaisuuksista. Miksi olisikaan, jos hän huolehti juutalaisten kokoamisesta eri Euroopan maista ja lähettämisestä keskitysleireille ym. Luin juuri oikeudenkäynnistä Paul Rassinierin kirjasta The Real Eichmann-Trial, jonka voi ladata verkosta (aika lyhyt). Sen perusteella Eichmann piti itseään syyttömänä ja tietämättömänäkin siitä, mitä leireillä tapahtui. Tietenkään hänen ei kannattanut kiistää Hössin ym. esityksiä. Hän sanoi noudattaneensa käskyjä, vaikka ei pitänytkään tehtävästään (juutalaisten kerääminen ja lähettäminen leireille). Mitättömästä everstiluutnantsta tehtiin propagandassa paremman puutteessa medioissa koko holokaustin päätekijä ja muistan itsekin ihmetelleeni lapsena, miten miehellä oli otsaa sanoa olleensa syytön, kun juuri oli samassa televisiodokkarissa esitetty hänen syyllistyneen ties mihin.

8.2.2104: Toisten tietojen mukaan edes kuvanauhoja Jerusalemista oikeudenkäynnistä ei ainakaan suurelle yleisölle ole juuri saatavilla. Mikä lienee totuus?)

M sanoo:

Uudemmasta tv-ohjelmasta eräs kommentti: Jos filmillä oli mainittu Eichmannin kanssa ennen pidätystä nauhoitetuista keskusteluista ja ääninäyte, niin a) kyseessä ei ollut salainen nauhoitus, vaan haastattelu ”muistelmia” varten ja b) nämä ”muistelmat” oli tarkoitettu USA:n markkinoille ja siten niiden ei ollut tarkoitus olla täysin tosiasioita vastaavat ja c) mikään ei takaa sitä, että ohjelman ääninäytteen osalta kyseessä olisi tällaisesta aidosta nauhasta esitetty pätkä. Television holohoax-dokkareissa esiintyy liukuhihnalta karkeita ja julkeita petoksia, näyttelijöitä ja valehtelijoita ym. Lisäksi voisi muistaa, että vasta hiljattain Saksa sai käyttööönsä Israelilta nekin nauhat oikeudenkäynnistä, jotka Israel oli pitänyt itsellään 1961 jälkeen. Mikään ei takaa, että tämä uutinen pitää paikkansa, koska Saksaa johtavat rikolliset ja media vaalehtelee myös koko ajan. Mikään ei myöskään takaa, että kaikki nauhat olisivat aitoja. Muistamme, kuinka Himmleriä oli imitoitu. Itse oikeudenkäynnistä voisi todeta, että Eichmannin ei kannattanut lähteä kiistämään syytöksiä Saksaa vastaan. Sitä ei olisi sallittu, kuten ei sallittu muissakaan prosesseissa. Hänen kannatti ja käskettiin vain puolustaa itseään. Mikäpä siinä, koska mitätön junien lähettäjä hän vain oli ollut. Mies oli käsitelty ja nujerrettu vankeusaikana, kuten tällaisissa tapauksissa on yleinen käytäntö. Kyseessä oli propagandan vuoksi järjestetty näytös, joka ei saanut toimia muuttoin kuin holokaustiuskonnon yhtenä peruskivistä. Tutkinnan kuulusteluaineisto ei ole näissä tapauksissa luotettava painostuksen ja huijausten vuoksi. Muistan lapsena, kuinka yhdessä satudokumentissa kaiken hälyn jälkeen Eichmann sanoi oikeudenkäynnin loppulausunnossaan olevansa syytön. Tätä ihmettelin kaiken tuolloisessa ohjelmassa esitetyn jälkeen.

Nämä barbaariset näytösoikeudenkäynnit ovat Spingolan kirjan The Ruling Elite 2 mukaan esimakua ns. ”juutalaisesta maailmanoikeudesta”. Nürnbergin prosessi alaprosesseineen oli näiden juutalaisten maailmanoikeuksien pilottihanke.Jo I maailmansodan valhepropagandan perusteella oli jo suunniteltu perustettavaksi maailmanoikeuksia eri maihin ”antisemiittejä” tuomitsemaan.

"Heinz Linge kuitenkin sanoi nähneensä Bormannin ja Stumpfeggerin kuolleen Weidendammerin sillan luona käsikranaattiin, joka oli heitetty panssarivaunun sisään heidän astuessaan sen kyytiin. Berliinistä rakennustyömaalta vuonna 1972 löydetyt luurangot tunnistettiin virallisesti Stumpfeggerille ja Bormannille kuuluviksi, ja Saksan liittotasavallan Korkein oikeus julisti Bormannin kuolleeksi huhtikuussa 1973. Bormannin perheen pyynnöstä tunnistus vahvistettiin DNA-testillä vuonna 1998."
Lähde: Wikipedia

Bormann ja Stumfegger törmäsivät Neuvostoliiton joukkoihin paetessaan ja heittivät veivinsä nielemällä syanidikapseleita, tosin mitään yhteenottoa ei liene edes ollut. Panssareita hän pakeni Lehrteriin, ei ollut haavoittunut missään.