Rysähdys kuuhun.

Anonyymi-ap

Yhdysvaltalainen kuu­laskeutuja pahoissa vaikeuksissa
Näyttää siltä, että se ei pysty laskeutumaan Kuuhun.
KOHTI Kuuta matkaava yhdysvaltalainen kuulaskeutuja on ajautunut pahoihin vaikeuksiin. Astrobic -yhtiö kertoi maanantaina, että laskeutuja on menettänyt kriittisen paljon polttoainettaan, mikä merkinnee sitä, ettei se pystyisi laskeutumaan Kuuhun.

– Yritämme vakauttaa toiminnan, mutta koska tilanne on tämä, olemme panneet etusijalle datan ja tutkimustiedon ottamisen talteen, yhtiö kirjoitti viestipalvelu X:ssä.

Yhtiö päivitti tilannetta uudelleen varhain tiistaiaamuna Suomen aikaan. Sen mukaan tämänhetkinen tavoite on saada laskeutuja mahdollisimman lähelle Kuuta.

Polttoainevuoto aiheuttaa sen, että avaruusaluksen asennonhallinta­järjestelmän työntömoottorit joutuvat toimimaan selvästi yli odotetun käyttöikänsä, jotta laskeutuja ei joutuisi hallitsemattomaan syöksyyn. Jos työntömoottorit pystyvät jatkamaan toimintaansa, uskomme, että avaruusalus voi jatkaa vakaasti vielä noin 40 tuntia nykyisen polttoaineen kulutuksen perusteella, yhtiö kertoi.

12

260

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      USA EI VAAN OSAA!

      • Anonyymi

        V ituks M än !


      • Anonyymi

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

        💋 ­­N­y­m­f­­­o­­m­­a­­a­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18204426

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      aika hulluja täytyy olla niitten astronauttien, jokka meinaa Kuuhun mennä. Ei takuulla tule onnistumaan ainakaan usalaisilta.

    • Anonyymi

      Kui sinne taas valmiiksi romu lähetettiin.

    • Anonyymi

      Kuuhun lähtö tarkoittaa romunseassa lentämistä! Voi ottaa osumaa!

    • Anonyymi

      Albert Einstein oli Alien!

    • Anonyymi

      miten ihmeessä ne onnistuivat jo 1960-luvulla sinne kuuhun menemään? siitä eka reissusta sinne on kulunut jo yli 54 vuotta!

      • Silloin kun on käytännössä rajoittamattomasti rahaa ja resursseja tietyn tavoitteen saavuttamiseen oli siitä sitten mitään tieteellistä hyötyä tai ei, on paljon helpompi matkustaa sinne.

        Erityisesti kun tarvittavan polttoaineen määrä (suuri osa kustannuksista) ei ole juurikaan muuttunut


      • Anonyymi
        Oudoksuva kirjoitti:

        Silloin kun on käytännössä rajoittamattomasti rahaa ja resursseja tietyn tavoitteen saavuttamiseen oli siitä sitten mitään tieteellistä hyötyä tai ei, on paljon helpompi matkustaa sinne.

        Erityisesti kun tarvittavan polttoaineen määrä (suuri osa kustannuksista) ei ole juurikaan muuttunut

        MENEHOITOON!


    • Anonyymi

      Gurujen Guru 😃.

    • Anonyymi

      Usan kannattaa ottaa se lakana siitä liitutaululta ja helmitaululta ja toimia kuten 60-luvulla kun siellä käytiin kuulemma harvasepäivä ihan huvikseen...
      Nasa on kertonut että 16v menee valmistella kuuhunmeno eli 1969-luvun kuussakäynti on aloitettu 50-luvulla eikä nykyisillä laitteilla ole mitään jakoa sen aikaisille?....

      Saataa kuulua top-5 maailman suurimmista huijauksista!
      Kärjessä pysyy edelleen itse Raamattu ja Jeesuksen julistus "olen jumalan poika"!

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      71
      4215
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      15
      2674
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2307
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      11
      2233
    5. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      107
      2176
    6. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2131
    7. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      2123
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      603
      1924
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1905
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      23
      1673
    Aihe