Liittoon ei ole pakko kuulua. Ei ole pakko lakkoilla.

Töihin saa mennä, sitä ei voi estää. En osallistu politiikkaan ja en siis poliittiseen työtaistelutoimeenkaan. Ihan vaan tiedoksi. Siihen on jokaisella oikeus.

YTK kutsuu. On kuuluttava kassaan, että saa ansiosidonnaisen.

Tietämättömille tiedoksi, miten asiat oikeasti ovat:
Työsopimuslaki:
"13 luku
Erinäisiä säännöksiä
1 §
Yhdistymisvapaus
Työnantajalla ja työntekijällä on oikeus kuulua yhdistykseen sekä oikeus osallistua tällaisen yhdistyksen toimintaan. Heillä on myös oikeus perustaa luvallinen yhdistys. Työnantajalla ja työntekijällä on niin ikään vapaus olla kuulumatta edellä tarkoitettuun yhdistykseen. Tämän oikeuden ja vapauden käytön estäminen ja rajoittaminen on kiellettyä.

Yhdistymisvapauden vastainen sopimus on mitätön."

Kolmannessa pykälässä mainitaan luottamusvaltuutettu. Jos luottamusmies vain ajaa ay-aktiivien asiaa, sekaantuu politiikkaan ja uhkailee, niin työntekijät voivat valita luottamusvaltuutetun, joka ajaa kaikkien työntekijöiden asiaa. Politiikka ei kuulu työpaikoille eikä työaikaan.
23376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Jos tee lakon alaoista työtä, olet rikkuri ja sinut leimataan sitten työnantajan per.seen nuolijaksi. Ja siitä leimasta et tule pääsemään eroon!

Äänestä

Ja paskat minä kusipäisistä työtovereista välitän,minä menen töihin.

Äänestä
  • sama täällä

    Äänestä

  • Sama. Minä teen töitä että saan rahaa elääkseni, en siksi että saisin kavereita henkilöistä jotka ovat samassa paikassa töissä ja joista en välitä.

    Äänestä

Ole huoletta, kyllä se Yleislakko tulee ja tämä kaataa nykyisen hirviöhallituksen!!

Äänestä
  • Kohta alkaa suunnitella hallitus liittojen jäsenmaksujen verovähennyksen lopettamista ? Mikä olisi järkevä keino laittaa näille ahneille kiristäjille luu kurkkuun ? Liiton maksut olisi oikeasti rahanmenoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kohta alkaa suunnitella hallitus liittojen jäsenmaksujen verovähennyksen lopettamista ? Mikä olisi järkevä keino laittaa näille ahneille kiristäjille luu kurkkuun ? Liiton maksut olisi oikeasti rahanmenoa.

    Ehdottomasti pitää poistaa moinen verovähennysoikeus. Samoin pitää lopettaa yritysten sosiaalituet joita esim. UPM ja Nokia nyt saanut miljoonatolkulla, miks helvetissä minun rahoja syydetään yritysten toimitusjohtajien taskuun?!?! Fortumin toimarikin vetää 44% korotuksia ansioihinsa, missä järki? Kaikki tämä velkarahalla...ei helvetti...

    Pikku-Petteri-Pellen piti lopettaa velaksi eläminen mutta rahaa jaetaan järjettömiä summia miljoonia takoville ihmisille lisää?!?!

    Äänestä

  • ja vie sun työpaikan, vaikka tuskin edes nytkään mitään työtä teet, ay-loinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Ehdottomasti pitää poistaa moinen verovähennysoikeus. Samoin pitää lopettaa yritysten sosiaalituet joita esim. UPM ja Nokia nyt saanut miljoonatolkulla, miks helvetissä minun rahoja syydetään yritysten toimitusjohtajien taskuun?!?! Fortumin toimarikin vetää 44% korotuksia ansioihinsa, missä järki? Kaikki tämä velkarahalla...ei helvetti...

    Pikku-Petteri-Pellen piti lopettaa velaksi eläminen mutta rahaa jaetaan järjettömiä summia miljoonia takoville ihmisille lisää?!?!

    Mikäs ministeriö se nyt olikaan, jonka mielestä työntekijäpuolen ammattijärjestön jäsenmaksu ei olisi vähennyskelpoinen verotuksessa, mutta vähemmän yllättäen työnantajapuolella samainen menoerä olisikin verovähennyskelpoinen.

    Ihmettelen, miksi vastaava jäsenmaksu pitäisi olla yhdellä osapuolella verovähennyskelpoinen, mutta toisella ei vaikka samasta asiasta on kyse.

    Äänestä

ei todellakaan, vain aivottomat luuserit kuuluvat liittoon, jokainen järkevä ihminen osaa hoitaa omat asiansa vai pitääkö näille luusereille olla joku liitto, joka auttaa heitä vaikkapa WC:ssä.

Äänestä
  • Ohhoh, kirjoituksesi taitaa enemmän edustaa sitä aivotonta luuseria kuin ne, joita siksi haukut.

    Huvittavin on viimeinen lauseesi, joka oikeastaan kertoo kaiken oleellisen.

    Äänestä

Sinä olet työtön etkä liity minkään kassan jäseneksi.

Äänestä
  • Se 9 euron jäsenmaksu taitaa olla liikaa......

    Äänestä

Aloittaja on oikeassa. Voi olla vapaa sorrolle, jota hallitus harrastaa.

Kannattaa muistaa Purran työkokemus 0v 0kk 0pv

Äänestä
  • Kannattaa myös muistaa että jokaisella suomen kansalaiselle on oikeus pyrkiä kansanedustajaksi. Tai vaikka presidentiksi

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Kannattaa myös muistaa että jokaisella suomen kansalaiselle on oikeus pyrkiä kansanedustajaksi. Tai vaikka presidentiksi

    Kaikilla suomen kansalaisilla ei ole oikeutta pyrkiä suomen presidentiksi. Presidentin on oltava syntyperäinen suomen kansalainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Kannattaa myös muistaa että jokaisella suomen kansalaiselle on oikeus pyrkiä kansanedustajaksi. Tai vaikka presidentiksi

    pressaksi, vaikka olis homppelikin,,,,,hullua touhua..

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Kannattaa myös muistaa että jokaisella suomen kansalaiselle on oikeus pyrkiä kansanedustajaksi. Tai vaikka presidentiksi

    Onko oikeasti näin? Olen käsittänyt, ettei edunvalvonnassa oleva voisi toimia luottamustoimissa. Voin toki olla väärässäkin.

    Äänestä

Lakkoon on nimenomaan pakko menneä ellei halua tulla portilla uitetuksi siankusella !

Talkoo-Taavetti

Äänestä

RRRUUTTA PUREEE !!! RRRIIIKKKURII KASTUU !!! siankusella

Äänestä
  • Joutava öyhö.

    Äänestä

Ja YTK on hyvä suorastaan parempi vaihtoehto SAK:n ammattiliitoille.

Äänestä

Suomessa uitettiin 5 rikkuria siankusella kun eivät totelleet lakkovahtien kehoitusta poistua portilta ja työaikeista.

Talkoo-Taavetti

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Töihin saa mennä, sitä ei voi estää. En osallistu politiikkaan ja en siis poliittiseen työtaistelutoimeenkaan. Ihan vaan tiedoksi. Siihen on jokaisella oikeus.

YTK kutsuu. On kuuluttava kassaan, että saa ansiosidonnaisen.

Tietämättömille tiedoksi, miten asiat oikeasti ovat:
Työsopimuslaki:
"13 luku
Erinäisiä säännöksiä
1 §
Yhdistymisvapaus
Työnantajalla ja työntekijällä on oikeus kuulua yhdistykseen sekä oikeus osallistua tällaisen yhdistyksen toimintaan. Heillä on myös oikeus perustaa luvallinen yhdistys. Työnantajalla ja työntekijällä on niin ikään vapaus olla kuulumatta edellä tarkoitettuun yhdistykseen. Tämän oikeuden ja vapauden käytön estäminen ja rajoittaminen on kiellettyä.

Yhdistymisvapauden vastainen sopimus on mitätön."

Kolmannessa pykälässä mainitaan luottamusvaltuutettu. Jos luottamusmies vain ajaa ay-aktiivien asiaa, sekaantuu politiikkaan ja uhkailee, niin työntekijät voivat valita luottamusvaltuutetun, joka ajaa kaikkien työntekijöiden asiaa. Politiikka ei kuulu työpaikoille eikä työaikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu