Siinäpä on liittojen päärmeille ihmettelemistä. Maksakaa, maksakaa, me liittojen porsastelijat aiheutamme teille tuntuvaa haittaa elämiinne.
Lakkoilut taitaa kääntyä liittoja vastaan
Anonyymi-ap
30452
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
YTK kasvaa.
Suomessa on liittymisen vapaus. Luo työsopimuslaki 13 luku, ensimmäinen pykälä.
Lue myös saman luvun kolmas pykälä. Kun työnantaja sanoo luottamusmiesjärjestelmän irti, niin työntekijöillä on mahdollisuus valita luottamusvaltuutettu, joka edustaa KAIKKIA työntekijöitä, ei vain Hakaniemen marionetteja,
Meillä on itseasiassa oma tes-sopimus konsernissa, loppui muuten liittojen keskinäinen kahina kertaheitolla
Akava kusee nyt pahasti omiin muroihin ja hetken päästä sielläkin YT:t kun jengi poistuu liitoista
Akavan työtaistelutoimet ovat häpeä. Onko demarit päässeet päsmäröimään. Lakoista päättäneet pitää erottaa. Miehet ja naiset vaihtoon, Heillä ei ole tilannetajua.
Lakosta päätti kuten muissakin liitoissa jäsenet, niin kuin aina.
Eniten hävettää että tuollainen parin tunnin ulos marssi!
On niin lapsellista, kun kuitenkin suuri osa noistakin työntekijöistä ovat ns, valkokaulus köyhälistöä, eli omasta tahdostaan palkka kuopassaan, veronmaksajien varoilla palkattuja ja joiden heikon palkan aleneminen ja edelleen sen palkkakuopan syventäminen mahdollistuu jos vientialat määrittelee palkannousutasoa joka ei yleensä ole kova vaan todella maltillinen....
Tulee ihan mieleen aikoinaan, kun nokian insinöörit "lakkoilivat" puuhaperjantain muutaman tunnin "lakossa".
Tietenkään ei lakkoiltu kunnolla, vaan kirjauduttiin saldoilla ulos, ettei pomo vain suutu tai pahoita mieltään. Säälittävää touhua, miksi edes vaivautuivat jos ei osoita mieltään kunnolla.
Työnantaja kiittää,kun säästää palkkamenoissa miljoonia euroja.
Nyt ei ihan aukea että missä kohtaa työnantaja säästää palkkamenoissa!? Meinaat että kun porukka eroaa liitoista tämän pelleilyn takia, niin työnantajat heti tiputtaa palkkoja ja potkii porukkaa pihalle ja säästävät rahaa? Vai että työnantajat säästävät palkoissa kun porukka lakkoilee?
Niin säästää kun monessa firmassa ollaan lomautusta odottellen jne
Logiikassasassi on kyllä parantamisen varaa.. miten lomautukset nyt lakkoihin liittyy millään tavalla?
Lakkoilijoille ei makseta palkkaa.
Ei tietenkään makseta, mutta ei meillä yritys siinä säästä.. sen minkä palkoissa säästävät niin tuloissa menettävät moninkertaisena.
Ja kun yritys tekee tappiota, myös oma työpaikkasi vaarantuu.
Nimenomaan! Sen takia tällainen pakko lakkoilu liiton käskemänä on ihan typerää. Ei se yritys näitä työelämän muutoksia ole kaavaillut, vaan hallitus. Silti näissä lakoissa eniten ja suoraan kärsii juurikin se yritys.
Eri mieltä.
Nimenomaan työnantajien etujärjestö nimeltä EK sanelee nykyään Suomen nykyiselle hallitukselle todella tarkat toimintaohjeet siitä miten toimitaan.
Ja nyt vain sitten kaikki Suomen ammattiliitojen keskusjärjestötvastustavat todella kovasti ja paljon näitä Suomen nykyisen hallituksen hallitusohjelmassa esiintyviä toimenpiteitä mitkä EK on täysin yksipuolisesti sanellut sinne.
Näitä asioita ei kuitenkaan ratkaista lakkoilemalla demokraattisesti valittua hallitusta vastaan, se on silkkaa anarkiaa.
Jos haluat muutosta, voit arvostella hallitusta ja äänestää hallitusta vastaan seuraavissa vaaleissa. Voit myös lähteä mukaan politiikkaan ja pyrkiä itse eduskuntaan.
Mutta koko yhteiskunnan kiusaaminen mielestäsi väärän äänestystuloksen vuoksi on demokratian halveksimista ja anarkiaa. Hallitus tekisi oikein jos säädettäisiin laki, joka kieltää poliittiset lakot, jotka halvaannuttavat yhteiskuntaa.
Omasta puolestani olen valmis sietämään lakkoilua maailman tappiin, kunhan Suomen hallitus ei anna yhtään periksi ammattiliittojen lietsomalle anarkialle. Tuen mitä tahansa demokraattisesti valitun hallituksen oikeutta itsenäiseen päätöksentekoon ja vastustan demokratiaa halveksuvaa anarkiaa. Toki voin kritisoida hallitusta ja pyrkiä saamaan aikaan muutosta demokratian keinoin. Poliittinen lakkoilu ei ole demokratian keino, vaan anarkiaa. Tässä tapauksessa vasemmistolaista anarkiaa.
Niihaa ma sannoin viimeksi mutta eivät kuuntele..... antaa mennä näin ei voi estää...
Akava liitot ei myöskään maksa lakkoavustusta. Menetät palkan, et saa liitolta tukea - syyt ”lakkoon” kuulostaa vain liiton etujen puolustamiselta joten pakko kysyä miksi yksikään jäsen osallistuisi lakkoon tai jatkaisi jäsenmaksun maksamista?
Rikkurit ruiskutamme siankusella ja lietteellä lakkoporteilla.
Tiedoksi tämä !!!
Talkoo-Taavetti
Rikkuri.
Jos ei kuulu mihinkään järjestöön ja tämä järjestö ilmoittaa lakosta niin eihän täysin ulkopuolinen taho voi määrätä riippumattoman henkilön toimia.
Varsinkin poliittinen lakko, jokuhan voi kannattaa hallituksen toimia niin sehän olisi järjen vastaista että liittoon kuulumaton hallitusta kannattava ei saisi mennä töihin lakon aikana.
Ihmettelen että millä tasolla teidän järjenjuoksu on? Osaako lapset hiekkalaatikolla järkeillä paremmin?
Lakkoilu tosiasissa tuo säästöjä sekä työntekijöille.että työnantajille. Yritykset säästävät palkkakuluissa ja työntekijät säästävät kulutusmenoissa.Useimmilla yrityksillä on puskuria ,millä pari päivää pärjäävät.
Puolasssa kommunistihallinto kaatui lakkoilulla.Kaatuuko Suomen punikkihallitus?
Ammattiliittojen poliittisista lakoista ei ole mitään hyötyä. Lakot eivät johda mihinkään hyvään. Lakot on peruttava. Kiukuttelun sijaan kannattaa mennä neuvottelemaan, kun kutsu on kerran käynyt.
Pitää katsoa kokonaisuutta, eikä omaa napaa. Suomen talous on saatava kuntoon, Ihmiset on saatava töihin. Muuten palvelut heikkenevät. Sitäkö Teollisuusliiton Aalto ja Paperiliiton Vanhala ynnä muut ajavat? Samanlaista itsekeskeistä uhoa kuin 30 vuotta sitten, kun Metallin Lundh ja Paperiliiton Mäki ajoivat Suomen syvään lamaan. Ei mitään järkeä. Vastuustonta toimintaa.
Meidän työpaikalla tehdään täydellä porukalla töitä. Työolosuhteet, palkat ja vapaat sovittu yhdessä työnantajan kanssa ja asiat kunnossa. Ei nämä meidän olot ainakaan paremmaksi muutu lakkoilemalla... ja liitot on kyllä sopineet nämäkin huonommiksi.
Kyllähän nykyiset lakot ovat vain ja ainoastaan liittojen yritys rekrytoida jäseniä.
Mainoksissa irtisanimissuojan vaikutusta liioitellaan ja väitetään että romutetaan koko irtisanomissuoja, myös 1. päivän sairausajan karenssi väännetään koko sairausajan palkka poistettaisiin jne.
Ja heti perään mainos, liity ammattiliittoon.
Liitot eivät yritäkkään parantaa työllisyyttä eikä heitä kiinnosta pätkääkään suomen yleinen tilanne, he kyllä näkevät tiiliseinän lähestyvän mutta halavat vain painaa kaasua jarrun sijaan.
Eiköhän tuosta Työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskinen lausunnosta käy julki millaista toimita hallituksen taholta on kysymys.
https://yle.fi/a/74-20072217
Joka tapauksessa nyt on lakot pantu pystyyn ja jatkossa luvassa lisää mikäli ei hallitus reagoi mitenkään.
Siankusta ja lietettä riittää ruuttapartioilla rikkurien niskaan ruutattavaksi yllin kyllin.
Talkoo-Taavetti
Lakkoja lisää...Lakot jatkuuu...
Ja siankusta riittää rikkurien päälle...