Paperin lakkolaiset ovat menneisyyden harhojen vankeja. Kannattaisi ehkä hankkia liiton toimistoon joku muukin kuin ammattikoulun käynyt ja "ansioitunut paperin sankari työnantajien vastaisella taistelurintamalla". Koko höyrypää porukalta on tainnut unohtua se vahinko, joka syntyy toimitusvaikeuksien seurauksena tehtaiden asiakaskunnalle. He tarvitsevat toimitusvarmuutta, eikä heillä ole varaa pysyä paperitoimittajan varassa, jonka työväki lakkoilee mitä ihmeellisimmästä syystä. Eli kusevat omille kintuilleen. Fiksut firmat ottavat ja lähtevät. Kiinassa on suurin paperin kulutus koko maailmassa. Siellä väki tekee iloisena duunia ja - millä palkalla? Riittävällä.
Lakkolaiset elämäntapainkkareita
Veelu
10703
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
työnantajan päästävän duunarit tekemään tulosta, ennenkuin asiakkaat kaikkoavat.
Lakkolaiset ja lakkolaiset .Mikääs se työsulku on .Taitaa olla syötävää! EikÖ?
Ole meistä huolissasi.Kyllä paras A-ryhmä pärjää aina.
Antaa kintsujen vaan ahertaa kaikessa rauhassa päivän riisikuppinsa eteen.
Jos se,että pitää puoliaan TA:n mielivaltaisessa sanelupolitiikassa on väärin,niin VOIVOI.
Pieni korjaus niin asiantuntevaan kirjoitukseesi, paperityöläiset eivät ole lakossa. Työnantajan työsulku on voimassa kesäkuun loppuun asti.
On se kumma kun joku puolustaa työehtojaan, niin haukutaan ja ollaan niin kateellisia. Ottakaa asioista selvää ja kirjoitelkaa sen jälkeen.
Paperia tehdään siellä missä on kohtuu hintaista energiaa, raaka-ainetta ja koulutettua työvoimaa. Suomeen ei voi juurikaan lisäinvestointeja tehdä, kun ei ole tarpeeksi raaka-ainetta, vaikka Venäjältäkin tuodaan se mikä keretään.
Kiitos että lähdette.
Me voimme sitten rakentaa tätä maata ilman teitä ja teidän ahneuttanne.
Yes!
paperin lakko aiheutti kyl varmaa jotaa hallaa mut kyl enemmän hallaa aiheuttaa kuukauden työsulku.
Kiinassa on yksi maailman pienimmistä paperin kulutuksista (kg/asukas). Esim. Suomessa on yli kymmenkertainen kulutus (kg/asukas) Kiinaan verrattuna. Mutta paperiteollisuus kyllä odottaa, että Kiinassa paperin kulutus lähtisi kasvuun. Kunhan Kiina hieman länsimaistuu ja palkkataso nousee niin sielläkin lähtee paperin kulutus kasvamaan.
Kiinan palkka kiinalaisille, suomessa sillä liksalla ei tule toimeen.
Ei muuta kunniaa....., kuin viedä kummultansa paperitehtaat Kiinaan. Siellä ei ole muuta ay-liikettä kuin hallituksen liike. Se taas pitää vallattoman työväen kurissa ja Maon nuhteessa vaikka AK-47:n avulla.....
Kansakunnan tuholaiset, sopulilauma - joka juoksee ilman mitään ajatusta hyvin palkatun ja erinomaisesti syöneen politrukkinsa perässä...