Tässä kaksi asiaa minkä takia kaikki ruoka kannattaa tehdä mielummin itse.
Valmisruuat maistuu vain siksi niin hyvältä koska niihin on lisätty paljon suolaa ja niihin on lisätty lisäksi monenlaisia lisäaineita jotka merkataan pussin kylkiin erilaisilla E koodilla.
Näistä kahdesta PÄÄSEE EROON tekemällä kaiken ruuan itse eli liiasta suolasta ja lisäaineista.
Käytän itse nyt kokeellisesti VAIN Himalajan suolaa mikä pitäisi olla terveellisempää kuin muut suolat.
Se mistä on yleensä puute on rauta VAIKKA SYÖ TERVEELLISESTI.
Sitä saa tarpeeksi vain silloin kun syö erillaisia tuotteita joissa on paljon rautaa esim verta ja sianmaksaa.
Itseltäni parantui nyt huono olo kun tein nämä muutokset ruokavalioon.
Ensin parantui verenpaine kun lopetin melkein kokonaan suolan syömisen ja sitten olo tuli 100 kertaa paremmaksi kun aloin syömään paljon rautaa.
Aloitin ensin syömällä rautaa tabletin muodossa ja lisäsin sitten ravintoon luonnonmukaisia tuotteita joissa on paljon rautaa.
Erityisesti laihduttajan ruokavaliossa pitää olla paljon rautaa.Siitä on pulaa silloinkin kun syö paljon jos ruokavalio ei sisällä tarpeeksi rautaa TAI se ei jostain syystä imeydy.
Maitotuotteet estää raudan imeytymisen,eli niitä ei saa syödä rautapitoisen aterian yhteydessä.
Valmisruuat maistuu vain siksi niin hyvältä koska niihin on lisätty paljon suolaa ja niihin on lisätty lisäksi monenlaisia lisäaineita jotka merkataan pussin kylkiin erilaisilla E koodilla.
Näistä kahdesta PÄÄSEE EROON tekemällä kaiken ruuan itse eli liiasta suolasta ja lisäaineista.
Käytän itse nyt kokeellisesti VAIN Himalajan suolaa mikä pitäisi olla terveellisempää kuin muut suolat.
Se mistä on yleensä puute on rauta VAIKKA SYÖ TERVEELLISESTI.
Sitä saa tarpeeksi vain silloin kun syö erillaisia tuotteita joissa on paljon rautaa esim verta ja sianmaksaa.
Itseltäni parantui nyt huono olo kun tein nämä muutokset ruokavalioon.
Ensin parantui verenpaine kun lopetin melkein kokonaan suolan syömisen ja sitten olo tuli 100 kertaa paremmaksi kun aloin syömään paljon rautaa.
Aloitin ensin syömällä rautaa tabletin muodossa ja lisäsin sitten ravintoon luonnonmukaisia tuotteita joissa on paljon rautaa.
Erityisesti laihduttajan ruokavaliossa pitää olla paljon rautaa.Siitä on pulaa silloinkin kun syö paljon jos ruokavalio ei sisällä tarpeeksi rautaa TAI se ei jostain syystä imeydy.
Maitotuotteet estää raudan imeytymisen,eli niitä ei saa syödä rautapitoisen aterian yhteydessä.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Onko niin ettei sun aivoilla pysty käsittelemään kuin yhtä asiaa kerrallaan? Nytkö on rauta vuorossa...?
Onko erilaisiin suoloihin perehtyminen vienyt aikasi niin perusteellisesti, ette ole viime aikoina ehtinyt edes kirjoittelemaan tänne?
Menin niin huonoon kuntoon että olin kuolla,sain kuitenkin selville mistä se johtui.
Ei sitä pysty eikä jaksa harrastaa mitään liikuntaa,eikä mikään asia kiinnosta jos menee niin huonoon kuntoon.
Sitä altistuu helposti lihomiseen kun on huono olo eikä jaksa mitään ja syö kipuihin helpottaakseen oloa.
Ravinnossani on ollut se vika että olen syönyt liikaa suolaa ja sokeria enkä ole saanut tarpeeksi rautaa,nämä puutteet saa aikaan huonoa oloa ja väsymystä ja päänsärkyä.
Pelkästään raudan puute aiheuttaa vaikka mitä sairauksia esim migreeni.
Raudanpuute
https://www.puhti.fi/tietopaketit/ferritiini/
Mikä nostaa verenpainetta.Suolaa saa syödä VAIN 5 grammaa päivässä😲
Esim yhdessä valmismakaroonilaatikossa 400g on suolaa 3,5 grammaa ja siihen ketsupin suolat tekee jo 4 grammaa🫤
Nämä salakavalat asiat nostavat suomalaisten verenpainetta – yksi syy ylitse muiden
https://www.is.fi/terveys/art-2000009818328.html
Varo saamasta rautaa liikaa, miehet eivät tarvitse rautaa niin paljon kuin naiset.
Voisit käydä yksityisellä puolella labrakokeissa, esim. tämä https://www.puhti.fi/tuote/super-puhti-paketti-miehelle/
Parempi olla ottamatta näitä myrkkyjä kehoonsa.
Elintarvikelisäaineet,koodiluettelo
https://www.pcuf.fi/~jarmala/e-koodit.html
Se olisi tosiaan hyvä tietää kaikki arvot tarkasti.
Siihen menisi vain paljon rahaa.Siihen tulisi päälle vielä kaikki lääkäri maksut ja kaikki muut tutkimukset.
Se on sen verran kallista hommaa että ne kannattaa tehdä vasta sitten jos oikeasti on sairas ja ei ole pystynyt yrityksistä huolimatta niitä parantamaan ruokavalionmuutoksilla.
Olen minä kirjoitellut tänne senkin MITEN laihtuu,olen sen takia ollut kaikista haukutuin henkilö koska nämä tavat eivät joitakin henkilöitä kiinnosta pätkääkään.
Lukekaa niitä vanhoja juttuja jotka haluatte laihtua,niitä saattaa löytyä kaiken paskan paskan seasta.
Mistä tiedät oletko sairas jos et tutkituta veriarvojasi? Siinä vaiheessa on ehkä myöhäistä kun on jo olet "tarpeeksi" sairas mennäksesi lääkäriin.
Voi hyvin tilata lääkäriltä ajan terveystarkastukseen. Sanot totuuden eli että olet vetänyt lähinnä karkkia ja muuta roskaa viime vuodet mahaasi ja nyt voit huonosti. Tai voit kertoa riippuvuudestasi karkkiin ja pakonomaisesta liikunnasta, jolla rankaiset itseäsi... monelta kantilta voi päästä hoitoonkin. Lanttumaakarille voit saada ajan ja katkaisuhoitoon. He ottaa kaikki verikokeet.
Yksityinen labra ei ole huono sijoitus sekään. Säästä karkkirahat ja syö muutana päivä terveellisesti, älä osta rämäpyöriä kirppareilta joka viikko, niin labrarahat on kasassa. Siitä sitten pääset lääkäriin kun kerrot että sokerit, rasva-arvot, kolesterolit, crp, D-vitamiinit jne on sekaisin. Siinä vaiheessa sun pitää kertoa syömishäiriöstä ja siitä että elämäsi ainut tärkeä asia ja onnen tuoja on se että 2 viikon kuluttua saavutat veitsenterävät vatsalihakset ja 59 kilon painon.
On se kumma että omaan terveyteen ei haluttaisi yhtään panostaa mutta rompetta on nurkat täynnä ja mansikkakakut tarakalla, 10 kg säkki karkkia...
"Lukekaa niitä vanhoja juttuja"
Luettu on, ja naurettu. Mansikkakakkua, fasupaloja, karkkia... Ei noilla riippuvuusongelmaisen sairauskertomuksilla mitään laihdu. Surkuhupaisaa luettavaa. Oisko nyt aika hakeutua hoitoon?
"Menin niin huonoon kuntoon että olin kuolla,sain kuitenkin selville mistä se johtui.
Ei sitä pysty eikä jaksa harrastaa mitään liikuntaa,eikä mikään asia kiinnosta jos menee niin huonoon kuntoon.
Sitä altistuu helposti lihomiseen kun on huono olo eikä jaksa mitään ja syö kipuihin helpottaakseen oloa"
Syöt kipuihin????
Eikö sinun tulisi mennä lääkäriin jos on kipuja!? Eihän kivut poistu syömisellä.
Huono olo sulla on varmasti ihan omien postaustesi perusteella se että olet hotkinut järjettömät määrät karkkia, leivonnaisia jne ravintoköyhää roskaa. Eihän se ole mikään kumma että moisella ruokavaliolla on huono olo.
ja c-vitamiini edistää raudan imeytymistä ja kofeiini taas haittaa, eli ei pidä heti ruuan jälkseen sitä kahvia, nokkosessa ja linsseissä on rautaa myös et jos nuo sisäelimet ei oikein maistu tai veriruuat
Jossakin laihduttaja-valehtelija kertoi että olet jo kuollut. Et ole kuitenkaan vielä kuollut kun rauta sinut pelasti.
Tupakointi, alkoholin juominen, stressi ja liikkumattomuus ovat korkean verenpaineen riskitekijöitä.
Kohonnut verenpaine on yleinen riesa, sillä siitä kärsii aikuisväestöstä jopa kaksi miljoonaa suomalaista. Tämä tila rasittaa vuosien mittaa valtimoita ja sydäntä, mikä altistaa esimerkiksi aivo- ja sydäninfarkteille.
Höpöukolla kaikki on nyt kunnossa.
Raudanpuute vaikuttaa tälläkin tavalla
Ravintona ollut riisiä ja kanaa eli se ei riitä VAIKKA ne ON
terveellistä ruokaa.
Lihassa ON rautaa,mutta se ei riitä😲😮
Proteenista ei koskaan ole puutetta vaikka sitä täällä aina jauhetaan,se 70-80 grammaa tulee aivan varmasti kaikilla jotka syö normaalilla tavalla.
Se on oikeasti rauta mitä mitä ei saa tarpeeksi jos siihen ei kiinnitä huomiota.
https://youtu.be/ucSTP1vBTFQ?si=KozBvfb255uvBUDt
Kun tekee toisella kädellä, koska toinen käsi on irtipoikki, kaiken 100 % eri tavalla kuin Massiivikanakalorihöpöttäjä, on mahdollista elää terveenä yli 40-vuotiaaksi. Jos seuraa Kanahöpöttäjän ohjeita, alamäki alkaa jo lapsena.
Olitko pitkään kuolleena?
Valmis ruuista on poistettu kaikki liika proteeni.Se on korvattu raudalla.
"Olen minä kirjoitellut tänne senkin MITEN laihtuu,olen sen takia ollut kaikista haukutuin henkilö koska nämä tavat eivät joitakin henkilöitä kiinnosta pätkääkään."
Et sinä ole niin paljon haukuttu henkilö. Sinulle vain nauretaan, koska mikään keksimistäsi tarinoista ei ole totta vaan ihan silkkaa satua. Tai yksi ainoa asia taitaa olla totta eli että olet laihduttanut viimeistä 3 - 5 kiloa pois 3 - 5 vuoden ajan. Painat nyt tosin sairautesi vuoksi jo lähes 67 kiloa vaikka tavoittelit 58 kiloa.
Olet kuitenkin paras työntekijä, hiihtäjä ja pyöräilijä vaikka sinulla on vain yksi käsi käytössä. Veitsenterävät vatsalihakset on nyt unohdettava ja keskityttävä pään parantamiseen.
"Veitsenterävät vatsalihakset on nyt unohdettava ja keskityttävä pään parantamiseen."
Tätä onkin ehdotettu yksikätiselle karkkihiihtäjälle jo vuosia, muttei se ole korvaansa lotkauttanut, lisää vaan karkkia naamaan, päälle täytekakkukahvit ja yöllä jäätelöä.
Raudanpuute on varmasti se lievin seuraus.... Ukko ei mene lääkäriin, onhan erektiot kunnossa niin ei veriarvoista tarvi piitata. 🙄
Huvittaa kun aloituksessa taas annetaan ohjeita muille, vaikka karkkiukko on varmasti ainut jolle moisista neuvoista on hyötyä.
Olet pinnallinen ja epäkypsä ihminen. Myös älykäs.
Ketä kiinnostaa?
Hiihtävä yksikätinen karkkimies on se kiinnostava tutkimuskohde sinulle. Sinähän olet harrasteleva kyökkipsykologi, tosin katkera ja vanha kuin taivas.
Sinä olet myrkkylyyli, kakka sellainen.
Hyvin sanottu.
Hyvin sanottu.
Oletko taas ei-toivotusti raskaana, vanha mummo?
Hyvin sanottu.
Selvästikin roolihahmoni tällä anonyymipalstalla hakee vielä muotojaan.
Aivan, sä todellakin vedät roolia tai useita eri rooleja. Jos olisit oma itsesi, se olisi useimmille ihan liikaa. Nytkin olet lähellä täysin sietämätöntä.
"Ensin parantui verenpaine kun lopetin melkein kokonaan suolan syömisen ja sitten olo tuli 100 kertaa paremmaksi kun aloin syömään paljon rautaa."
Kävitkö mittauttamassa sentäs ensin onko sulla raudanpuute vai ei? Paljon oli hemoglobiini ja ⁸tutkittiinko ferritiinit? Tutkitaankohan ne jo nykyään oletuksena hemoglobiinin yhteydessä...? Kaikki hivenaineet on yhtä olennaisia terveyden ylläpidossa.
T kn
MKH voisi varmasti paljon paremmin, jos söisi suurinpiirtein suomalaisten suositusten mukaan.
Himalajan suola ei ole sen terveellisempää kuin muut suolat. Siinä ei ole juurikaan mineraaleja ja siitä puuttuu myös jodi. Vaihda mineraalisuolaan, siinä on vähemmän natriumia ja huomattavasti kaliumia.
Kaikkein paras oli olla ilman suolaa ja ilman mineraalisuolaa. Mutta jos on pakko laittaa jotain suolaa, niin sitten mineraalisuolaa, vaikka se on vähän kalliimpaa: https://www.s-kaupat.fi/hakutulokset?queryString=mineraalisuola
”Suuri satunnaistettu tutkimus: Suolan vähentäminen todella kannattaa, vähemmän aivoinfarkteja ja kuolemia” https://www.pronutritionist.net/2021/08/suuri-satunnaistettu-tutkimus-suolan-vahentaminen-todella-kannattaa-vahemman-aivoinfarkteja-ja-kuolemia/
Laatikainen – tuo tietäjä iänikuinen – pohtii: ”Tämä on erittäin harvinaislaatuinen tutkimus. Se on ravitsemusinterventioksi massiivinen, ja toteutettu harvinaislaatuisissa olosuhteissa. Kyseessä oli maalaiskylät Kiinassa, joissa prosessoituja elintarviketeollisuuden tuotteita käytettiin vain vähän, ruoka valmistettiin pitkälti itse kotona. Näin ollen suolan valinnalla on selkeämpi merkitys kuin vaikka Suomessa, jossa suurin osa suolasta tulee kotikäytön ulkopuolelta teollisuuden tekemistä elintarvikkeista.”
Rautaa suoraan suoneen,maksaa 900 euroa.
https://youtu.be/rKDEIE7IvLo?si=UHKfEp_h4GADaTa5
Voi syödä rautaa tabletteinakin, jos ei ole imeytymishäiriötä.
Olin tammikuun ajan vegaanisella dieetillä. Saamani rauta oli huonosti imeytyvää rautaa täysjyväviljasta.
Helmikuun alussa kävin labrakokeissa. Minulta mitattiin myös ferritiini. Se oli 68 µg/l (mikrogrammaa per litra), kun viitearvo on 30–195 µg/l.
Ferritiini https://www.terveyskirjasto.fi/snk03356
”Raudan puutos on maailman yleisin mikroravintoaineiden puutos. Yhden arvion mukaan joka 6. ihmisellä maailmassa on raudan puutoksen aiheuttama anemia. Raudan puutos etenee vaiheittain rautavarastojen ehtymisen ja hemoglobiinin synteesin heikkenemisen myötä raudanpuutosanemiaksi (taulukko 4).” (kirjasta Ravitsemustiede https://verkkokauppa.duodecim.fi/6798.html , Riitta Freese, Eeva Voutilainen ja Marja Mutanen)