Selkeä tapaus tämä on. Nyt järkeä ajatusjuoksuun kaikille äänestäjille. Numero 8 lappuun on oikea valinta!
Liian vähän on tuotu esille esimerkiksi sitä, mitä perustuslain 125§ 2 momentin kohdalla lainsäätäjät ovat tarkoittaneet. Perustuslaissa ei jostain syystä ole säädetty lainkaan presidentille koulutukseen liittyviä kelpoisuusvaatimuksia, eikä laissa mainita mitään esitöistä. Kuitenkin kelpoisuusvaatimukset ovat mielestäni tärkeisiin asemiin valittavilla henkilöillä aivan ehdottomia.
Kaikista presidenttiehdokkaista vain yksi ehdokas ei ole suorittanut toisen asteen eli peruskoulun ja lukion jälkeen mitään tutkintoa. Jos perustuslaissa olisi kelpoisuusvaateena korkeakoulututkinnon suorittaminen, kuten pitäisi, tämän ehdokkaan pallo ei olisi mahtunut vihreälle veralle.
Toinen finaalikierroksen ehdokkaista on suorittanut korkeakoulututkinnon, mistä hänet palkittiin vuosikurssinsa parhaana miesopiskelijana. Tällä kandidaatilla on myös maisteritason tutkinto, sekä tohtorin tutkinto kansainvälisistä suhteista arvostetusta London School of Economicsista.
Ja sitten se, että on siviilipalvelusmies. On pelättävissä, että tulee vielä kamalampia virheitä maanpuolustussektorilla kuin Tarja Halosen aikana. Esimerkiksi maamiinat. Rauhanaatteet, jotka sokaisevat sekaisin, ovat näinä aikoina tuhon tie. Eli harkitkaa tarkasti ketä äänestätte. Minä äänestän Stubbia.
Valintani olen tehnyt. Se on 8. Perustelen seuraavaa
29
246
Vastaukset
- Anonyymi
Mitenpä tämän selität? https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/2ef7d0c7-711c-48d5-84d8-0d6206b8f443 Itse olen valintani tehnyt ja kaikki mitä viimeaikoina olen kuullut lisää vahvistavat päätöstäni. Sunnuntaina numero 10
- Anonyymi
Tuohon on helppo vastata. Lahjustapauksessa kyse oli CMI:n palkkaamasta konsultista itäafrikkalaisessa Burundissa. Lokakuussa 2021 kyseiseinen paikallinen konsultti pyysi paikalliselta yhteistyöjärjestöltä lahjusta vastapalveluksena neuvottelun päätteeksi. Konsultti sai potkut asian paljastuttua ja CMI:n tehtyä omia selvityksiään.
Stubb on pidättäytynyt CMI:n hallitustyöskentelystä 28.10.2023 alkaen. Hän ei ole ollut operatiivisessa vastuussa tuosta kyseisestä asiasta. Jokaisessa organisaatiossa on Head of Compliance, eli henkilö. joka ikään kuin seuraa, tapahtuuko jotain, Stubb vastasi Talouselämälle.
Vaikka MT onkin mielestäni hyvä lehti, niin tässä tapauksessa ko. toimittaja on tehnyt puutteellista ja harhaanjohtavaa journalismia. Täydellinen hutikymppi se on, joka Haavostoa sunnuntaina äänestää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuohon on helppo vastata. Lahjustapauksessa kyse oli CMI:n palkkaamasta konsultista itäafrikkalaisessa Burundissa. Lokakuussa 2021 kyseiseinen paikallinen konsultti pyysi paikalliselta yhteistyöjärjestöltä lahjusta vastapalveluksena neuvottelun päätteeksi. Konsultti sai potkut asian paljastuttua ja CMI:n tehtyä omia selvityksiään.
Stubb on pidättäytynyt CMI:n hallitustyöskentelystä 28.10.2023 alkaen. Hän ei ole ollut operatiivisessa vastuussa tuosta kyseisestä asiasta. Jokaisessa organisaatiossa on Head of Compliance, eli henkilö. joka ikään kuin seuraa, tapahtuuko jotain, Stubb vastasi Talouselämälle.
Vaikka MT onkin mielestäni hyvä lehti, niin tässä tapauksessa ko. toimittaja on tehnyt puutteellista ja harhaanjohtavaa journalismia. Täydellinen hutikymppi se on, joka Haavostoa sunnuntaina äänestää.Stubb on ollut vastuussa.
- Anonyymi
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑
🔞 Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Ei ole 8 lapussa vaan 10
- Anonyymi
10. %
- Anonyymi
Olisihan se komiaa jos päästäisiin lähettämään presidentilliselle valtiovierailuille kaksi miestä vaikkapa Saudiarabiaan.
Afganistaniin ei kai oikein olisi terveellistä mennä .
- Anonyymi
Num.8.ei ääntä viherpunikille.
- Anonyymi
Ihmiset, älkää uskoko presidentinvaaligalluppeihin.
Älkää lannistuko!
Äänestäkää 10.
Kokoomuksen pressa ei arvojohtajana tunne köyhiä, niin kuin nykyinenkään pressa ei ole tuntenut.
Kokoomuslaisuus haisee ja yrittää vaikuttaa kauas.
Vielä on mahdollisuus äänestää, yrittää edes piirun verran vaikuttaa elämänsä kulkuun!- Anonyymi
Sekoomus vie voiton sori köyhät
- Anonyymi
Äänestän 10 en 8 bi miestä.
- Anonyymi
En palkkaisi töihin henkilöä, kellä ei ole ollut yritystäkään saattaa opintojaan loppuun.
Enkä myöskään äänestä sellaista henkilöä, huono esimerkki nuorisolle.- Anonyymi
No ei juuri pelkoa siitä, Stubb on käytännössä jo voittanut tämän kisan.
- Anonyymi
Isismorsiain pekolle
- Anonyymi
10 on valintani. Ei sovi ruskeanrei... ritari pressaksi.
- Anonyymi
Sauli Niinistö on johtanut Suomen umpikujaan, ja köyhien kurjistuneesta elämästä ei mainita mitään, ikään kuin kaikilla suomalaisilla olisi yltäkylläisyys ja asiat reilassa.
ÄÄnestäkää PEKKA HAAVISTOA, hän on turvallisempi vaihtoehto Suomen presidentiksi kuin kokoomuslainen kukkopoika , ALEKSANDER STUBB.
Seuraavaksi on leikattava yksinomaan Herraskansalta!
Köyhien ihmisten elämä ei kestä enää lisäleikkauksia!- Anonyymi
Pääministeri vastaa kotimaan asioista ja presidentti ulkopolitiikasta. Onko nämäkin käsitteet vielä aikuisilta ihmisiltä epäselviä!
- Anonyymi
Haavisto jo toistamiseen äänestyslippuun.Ei Suomella ole varaa jättää pätevintä rannalle.Stubbilla on vielä aikaa opiskella ulkopolitiikan käytäntöjä ja verkostoitua kunnolla.Kriisin paikka voi tulla koska hyvänsä ja Haavisto on siihen valmiimpi
- Anonyymi
Stubb olisi parempi neuvonantaja kuin johtaja
- Anonyymi
Kyllä minulta lähtee ääni 10!
Perustelut;
Haavisto on rauhan mies, keksii oikeasti asioihin ratkaisuja. Perehtyy ja hahmottaa laajoja kokonaisuuksia. Sitten minä itse arvostan hänen asennetta. Eipä siinä sen kummempaa mutta ääni menee sunnuntaina 10. Vaikka tätä on joutunut miettimäänkin.- Anonyymi
Kymppi tulee täältäkin.Haaviston puhetta ymmärtää ihan tavan ihminenkin kun se todellakin perustelee hyvin omat näkemykset.Stubbin ympäripyöreistä möläytyksistä ei ota kukaan selvää mitä se tarkoittaa sanomisillaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kymppi tulee täältäkin.Haaviston puhetta ymmärtää ihan tavan ihminenkin kun se todellakin perustelee hyvin omat näkemykset.Stubbin ympäripyöreistä möläytyksistä ei ota kukaan selvää mitä se tarkoittaa sanomisillaan
Stubbista tulee kyllä hyvä pressa, Haavisto hävisi taas kerran, kohta hänelle enempi yrityksiä kuin Väyrysellä.
- Anonyymi
10 tullee täältäki raapustettua lappuun stubbia en voi sietää koska on oikeasti niin ylimielinen ja ihhailee nyt venäjän sijasta kiinaa
- Anonyymi
Valintani olen tehnyt. Olen polvistunut useita kertoja päivässä rukoilemaan, että Stubbista ei tulisi presidenttiä Suomelle. "Hän Isä rakkahasti ain vaalii luotujaan ja KAIKEN taitavasti hän ohjaa tuolta taivaastaan". Uskon ja luotan oikeuden tapahtuvan.
- Anonyymi
Ollakko mahdollistus aanesta Jussi?
- Anonyymi
Ja se sipilän keikari vielä tämän stubbin takana joka majoitti niitä maahan tunkeutujia omaan kämppäänsä.Ei millään voi äänestää muuta kuin parasta suomelle eli 10
- Anonyymi
https://www.instagram.com/reel/C1uPoWmMeaz/?igsh=dmN6aGVpb3piczZp
Miksi tuota ei saisi kysyä??
Relevantti kysymys etenkin kun kyse presidentistä! - Anonyymi
Pekalle ei opiskeluYMPÄRISTÖ ollut mieluinen 🤣
- Anonyymi
Nummer tio.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 911475
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1561159En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1041040Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll15907- 82850
- 65773
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?40757Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli289733Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107728En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt44702