Miten voi Turussa tai lähistöllä katsoa tähtiä muulla kuin pelkällä silmillä, eli onko jossain jotain kaukoputkea tai jotain????
Tähtien katselu
6
977
Vastaukset
- EM
Katso vaikka netistä osoitteesta http://www.ursa.fi/yhd/TurunUrsa/
- amatööri
kiikareita. Näät niillä paljon enemmän sopiva on vaikkapa 7x50 tai 10x50.
Opettele ensin hieman taustoja kuten tähtikuvioita ja niiden tunnistusta kun illat taas pimenevät. kaukoputkella on vaikea löytää kohteita ellei tiedä mistä etsiä. - Arto Luukkonen
Miksi loppuvuodesta on lämpimämpää kuin tammi-helmi kuussa,vaikka airinko on huomattavasti ylempänä taivaanrantaa.
Talven lopulla meri on jo jäässä ja muutoinkin kaikki on jo "umpijäässä" alkutalveen verrattuna. Maalla ja merellä on oma lämpöarvonsa, jonka jäähdyttäminen kestää kauan. Samoin kesällä aurinko on korkeimmillaan juhannuksena, mutta ilma ja järvet yleensä lämpimimmillään vasta heinäkuun loppupuolella.
- luyfgyr
Jo muutaman metrin syvyydessä maan alla lämpökäyrä on pari kuukautta maanpinnan keskilämpöä perässä. Johtuu suuresta lämpökapasiteetista.
- hau hau
Tähtien katselu kaupunkiympäristössä on yleensä melko hankalaa "valosaasteen" vuoksi. Optinen apuvälinen ei paljon auta.
Jos löydät hyvän paikan jossa keinovalot eivät kovin paljon häiritse niin homma on huomattavasti mielekkäämpää. Hämärissä paikoissa kannattaa kuitenkin varoa hämäriä tyyppejä. Vieraissa paikoissa varoisin erikoisesti vihaisia koiria.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama395191Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä674175Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve783726Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732738Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1622576Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta652412Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272296Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl792209- 1381745
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko411578