Kuka uskoo?

"Kuntana olemme vahvasti sitoutuneet positiivisen ilmapiirin ylläpitämiseen ja kiusaamisen torjuntaan. Tavoitteenamme on luoda kuntaan yhteisöllinen, yhteenkuuluvuuden ja vastuullisuuden ilmapiiri, jossa jokainen kuntalainen tuntee olevansa tervetullut ja arvostettu. Se on Pelkosenniemen kuntastrategian henki."

10 vuotta sitten Pniemi ehti olla hetken yhteisö, jonne oli hyvä asettua ja tehdä koti. Yhteishengen voimalla talkoiltiin ja pyrittiin ottamaan mukaan myös ne, jotka eivät itse kyenneet hakeutumaan porukkaan.
Eipä aikaakaan, kun hyvä henki kääntyi hyiseksi tuuleksi tunturista. Samaan puhuriin kääntyi myös kuntamme johto ja pian aukeni railo tunturi vastaan muut. Kaukana oli positiivinen viestintä. Tietysti voihan ajatella, että väkisin väännetty hymy on positiivisuutta - samalla kun "puukottaa selkään".
Kunnanjohtajan/kunnan vetoomus on samaa hymyä kuin ministeri Purran. Valta on pyhää, edes virheitä ei saa nostaa esiin. Muikku! Cheese!
371537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Ei se siellä sotankylässäkään vissiin nappiin mene,kovin on katkerat kirjoitukset kansalaiskanavalla ja aina son vika muussa ku ite kirjoittamassa,on se vain kummaa. Totta tieten se niemessä oli mukavaa,kun kaikki kehitys vedettiin kirkolle ja Kairalaan. Nyt on uudet hommat.Onko se jonkun muun vika ettei kirkolla mitään tapahdu? On ainakin harrastetiloja ,vaan ei ole aktiivisia ihmisiä,vanhoja ovat.Tämähän kyllä tiijettiin kymmenen vuotta sitten,mutta eipä se silloin tullut kaikin puolin esille,eikä sitä pidetty minään.Nyt on eri aika ja nuoret lapsiperheet asuu pyhällä,son aivan turhaa muuta väittää.

Äänestä
  • Hei! Montakohan lasta syntyi Pelkosenniemelle vuonna 2023? Lapset syntyivät kirkolle ja kylille juuri niinä vuosina, kun hyvä pöhinä oli käynnissä 10 vuotta sitten. Meitä aktiivisia oli aika monta, monet paljon nuorempia kuin minä. Niistähän todistaa mm Kilpiaavan mahdottomaksi katsotut talkoot muutaman vuonna.
    Surullisinta viimeisen 10 vuoden aikana oli se, että muuttajien mielet myrkytettiin heti - vain tunturissa on tulevaisuutta, vaikka kirkonkylän naapurustossa kuului lasten ja lastenlasten naurua ympäri vuoden. Pahimpia "kärmeskeiton keittäjiä" olivat ihmiset, jotka kietoivat oman halunsa käytävään "dialogiin" . Sehän upposi moneen - nykyisin sitä voisi kutsua ihan muulla termillä.
    Anteeksi että vieläkin "sekaannun" teidän niemeläisten asioihin. Huomaan sen, että se on rakkautta siellä asuvia ihmisiä kohtaan ilman henkilökohtaisia pyrkimyksiä/intressejä.
    Aloitukseeni vastannut mainitsi, että Sodankylässäkään ei mene hyvin. En tiedä , mitä hän tarkoitti mutta sama koskee rakkautta sodankyläläisiin. Joudun konfrontoimaan kansalaiskanavalla (joka on kasvoilla tehtävä enkä heitä ketään pois, jos arvioi kuntaa/yp:tä tms) . Sodankylä, Inari, Savukoski ja Pelkosenniemi ovat minulle rakkaimmat kunnat. Pelkosenniemi edustaa edelleen haavetta, joka syntyi vuonna 1984.
    Sodankylässä kunnallisen päätöksenteon taso (mitä tulee valituksenalaisiin päätöksiin) toivottavasti nousee. Edellinen pj oli kaikkitietävä, mutta kukaan ei jaksanut aloittaa valittamista, vaikka monesti meni pieleen. Se olisi ehkä opettanut häntä enemmän kuin mikään muu. Olkaa ylpeitä, että Pniemellä on kuntalaisia, jotka edelleen jaksavat seurata kunnallispolitiikkaa. Heitä arvostan.
    Teidän, Anu Laukkanen
    Kemi

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Hei! Montakohan lasta syntyi Pelkosenniemelle vuonna 2023? Lapset syntyivät kirkolle ja kylille juuri niinä vuosina, kun hyvä pöhinä oli käynnissä 10 vuotta sitten. Meitä aktiivisia oli aika monta, monet paljon nuorempia kuin minä. Niistähän todistaa mm Kilpiaavan mahdottomaksi katsotut talkoot muutaman vuonna.

    Sepalukset kiinni

    Lapset saa nykyisin alkunsa tunturissa, syntyvät sitten kotonaan, valmiisiin perheisiin.

    Äänestä

  • Niin se vain on tosi.

    Äänestä

Hirveää tosiasioiden vastaisesti kirjoitettua. Potaskaa jolle nauraa naurismaan aidatkin. Kunnanjohtaja ja hallitus on sisäsiittoinen syndikaatti. Perheitä, kolmoisrooleja ja synkkiä itsevaltias tyyppejä. Eikö noilla ressukoilla ole edes kykyä itsekriittisesti arvioida toimiaan. Nyt sitten uhriudutaan ja kustaan meidän kuntalaisten muroihin. Herrajumala. Vauhkonen ja Luoma-ahot, Nenonen ja Viitamäki... Kankaaranta

Äänestä

Tämä oli kyllä täysin fiasko, pohjanoteeraus. Uskovatko edes itse tähän, hölyn pölyä

Äänestä

Minusta tuntuu että teillä on jääny sepalus auki! Laittakaa nyt ne sepalukset kiinni, hevoset karkaavat!!!!

Äänestä

Huh huh ja voi nenä. Nyt on aika positiivinen fiilis kun sain naapurin tytöltä piIIua. Pulliakin pääsin pyörittelemään. Huikea 3 minuuttinen ja sitten lirahti.

Äänestä
  • Nonnii, se on terveen miehen merkki se.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Nonnii, se on terveen miehen merkki se.

    Mistä päättelet ,että kirjoittaja on mies?

    Äänestä

Onhan teillä tuskaradio kirjoittakaa siellä keskenänne!! Pitääkö se joka kanavalle tulla läyhäämään?

Äänestä
  • Jos touhutessa jää pensseliin kakkelia niin nuoletko vai pesetkö sen puhtaaksi?

    Äänestä

  • Terska taas ahtaalla, kun piti tänne taas tulla. Tyylistä näkee, että tässä terskassa ongelma.

    Äänestä

Kilven kiillotustahan tuo on..epätoivoista sellaista. Naurettavaa esittää muuta, kun samalla kunta näyttää omalla toiminnallaan ettei kuntalaisilla ole mitään arvoa. Me maksetaan matkailijoiden, kausityöntekijöiden ja yritysten kulut. Jos vastinetta verorahoille vaaditaan, niin silloin onkin yllättäen kassa tyhjä.

Äänestä
  • Varmaankin maksetaan myös palkat ,kiinteistöjen ylläpitokulut jne.Mutta eihän niitä tarvitse laskea,eikä huomioida,kunhan nyt vaan tiiraillaan mitä pyhälle menee! Ei taida muissakaan kylissä olla kunnan ylläpitämiä latuja ??

    Äänestä

Viimeisen päälle liipattuja latuja on Pyhällä ja Pyhäjärvellä, kirkolla ja Suvannossa virka-aikana. Vaikka nämä pyhän ladut olisi nuoltu, niin ei riitä bättrefolkket porukalle. Aina kehtaavat valittaa ja vastustavat paikallisten latuja. Kuulemma taksilla pitäisi viedä kirkolta pyhälle hiihtämään. Kummaa aliarviointia pyhän valtuutetulta. Ei tuolla asenteella kyllä yhteistyötä rakenneta.

Äänestä
  • Luin Luoma-ahon kirjoituksen jossa sanoi ettei Kilpiaavalle kannata latuja avata. On niin kallista. Taksiyrittäjänä oli sitä mieltä että kunnan kannattaa järjestää kirkonkylän paapoolle ja mammoolle maksettu kyyti Pyhän hiihtoiloihon. Tarkoittiko että pääsee Sporttibaariinkin taksilla jos ei hiihdäkään. Kunta maksaa kyydin.

    Äänestä

  • Saavathan ne sinne tuhkatkin keväällä.
    Saateri, täältä viedään tuhkatkin pesästä.
    Onneks niemen pojat saa sit tunturist pesää.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Saavathan ne sinne tuhkatkin keväällä.
    Saateri, täältä viedään tuhkatkin pesästä.
    Onneks niemen pojat saa sit tunturist pesää.

    Pysykää vain mökissänne,äläkääkä lähtekö tuhertamaan minnekään.

    Äänestä

Köpö mikä köpö ittelle kyytejä yrittää saada.Viestiketju poistettiin liian mainostamisen vuoksi.

Äänestä
  • Voi jestas,oletko yksoikonen tosikko?? tossukin kirjottaa noin ja nii hän puuta heinää rustaakin leukoja loksuttelee,eikä tajua olla hiljaa.

    Äänestä

Muistan kuntatyön ikuisesti mikä häpeä jäi.

Äänestä

Surkimuksia loppuun saalkka. Köpö pahin.

Äänestä

Köpö kuluttaa ei tuota mitään. Täysin yhteiskunnam armoilla palkkatyössään.

Äänestä

Osaaminen alhainen

Äänestä

Tuliko hakattua oikeaa henkilöä päivän spekseilä mitattuna?
Miltä tuntuu menikö kuin piti?

Äänestä

Tosiasiat pöytään

Äänestä

Viedäänkö karja oikeuteenraastupaan kysellään siellä muutama kuukausi.
Siinä pehmenee monen pää.

Äänestä
  • On on kuivalihavelliä ! Antakaa kuivalihaa!!

    Äänestä

  • Viime kesänä kairalassa lähti karjaa muille maille.Saapa kuulla tänä kesänä mitä lähtee ja minne, pehmeä päisten hommia siellä riittää!

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Viime kesänä kairalassa lähti karjaa muille maille.Saapa kuulla tänä kesänä mitä lähtee ja minne, pehmeä päisten hommia siellä riittää!

    Tämän kunnan ainoita pehmopäitä, on pyhän poikain mulkunpäät. Muut on kovapäitä, jotkut peräti puupäitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Tämän kunnan ainoita pehmopäitä, on pyhän poikain mulkunpäät. Muut on kovapäitä, jotkut peräti puupäitä.

    Vähemmän ne kuitenkin omaa pesää paskoo,mitä kairalaiset. Enämpi on yhteishenkeä ,eikä tuollain toisia kohdella!!

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Vähemmän ne kuitenkin omaa pesää paskoo,mitä kairalaiset. Enämpi on yhteishenkeä ,eikä tuollain toisia kohdella!!

    Jospa ne jotain ottivat opikseen.

    Äänestä

Nyt ne sepalukset kiinni jo!

Äänestä
  • Kohta aukeaa, kun käyn turistia astumaan.

    Äänestä

Meitä on paljon vielä, jotka haikaillaan sinne taakse vuosien, jolloin me oltiin me ja ylpeänä kerroimme olevan Pelkosenniemi se kotipaikka, josta lähdimme maailmalle ja jonne palasikin osa takaisin! Mikä tässä oikein tökkii? Mihin on kadonnut rehellisyys ja oikeuden mukaisuus? Kuntalaisten kuuntelu? Eikö ihmisillä ole enää omatuntoa, joka on se joka sanoo, että nyt on tehnyt väärin? Jatketaan vain tätä kieroilua ja valehtelua. Syytellään muita , itse ei ole tehty mitään väärää!! Miettiikö kukaan kunnan viranhaltioista ja päättäjistä tosissaan , miltä kuntalaisista tuntuu? Kuka ajattelee kuntalaisten hyvinvointia? Lehdessä ainakin viesti oli, että ei ole huoli ihan tavallisen kuntalaisen jaksamisesta, kaikista muusta. Nyt ei voi olla enää ylpeä kotikunnastaan, ikävä sanoa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

"Kuntana olemme vahvasti sitoutuneet positiivisen ilmapiirin ylläpitämiseen ja kiusaamisen torjuntaan. Tavoitteenamme on luoda kuntaan yhteisöllinen, yhteenkuuluvuuden ja vastuullisuuden ilmapiiri, jossa jokainen kuntalainen tuntee olevansa tervetullut ja arvostettu. Se on Pelkosenniemen kuntastrategian henki."

10 vuotta sitten Pniemi ehti olla hetken yhteisö, jonne oli hyvä asettua ja tehdä koti. Yhteishengen voimalla talkoiltiin ja pyrittiin ottamaan mukaan myös ne, jotka eivät itse kyenneet hakeutumaan porukkaan.
Eipä aikaakaan, kun hyvä henki kääntyi hyiseksi tuuleksi tunturista. Samaan puhuriin kääntyi myös kuntamme johto ja pian aukeni railo tunturi vastaan muut. Kaukana oli positiivinen viestintä. Tietysti voihan ajatella, että väkisin väännetty hymy on positiivisuutta - samalla kun "puukottaa selkään".
Kunnanjohtajan/kunnan vetoomus on samaa hymyä kuin ministeri Purran. Valta on pyhää, edes virheitä ei saa nostaa esiin. Muikku! Cheese!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu