Ruotsalainen rock innostaako yhtään?

Ruotsalainen rock on jäänyt ehkä monilla hieman sivummalle koska ruotsipop on ollut paljon enempi ruotsalaisilla esillä kun ruotsipop on myynyt niin hyvin maailmala, mut kyl silmäys ruotsirokkiin osoittaa, että sekin onnistuu länsinaapureilta vai mitä?

Ulf lundell; artisti jolla ollut masennuskausia ja alkoholiongelmia, on tehnyt pitkän ja kunnioitettavan uran poprokkarina joka aika-ajoin sortui siihe,, että alko liikaa matkimaan bruce springsteeniä/

Pugh rogefeldt; joka kuoli tässä 2 vuotta sitten muistaakseni ja joka tunnettiin mm kappaleesta aftonbladet jonka riki sorsa coveroi nimellä muuttohaukka

monica törnell ; osasi rokata, myös popata ja "folkata" eli löytyi monipuolisuutta. Lisäksi symppistyyppi jonka kanssa juttelin muutamia sanoja aikoinaan facebookissa.

Ossler joka 90-luvun puolivälissä alko työstää studiolevyjä ja kai suht harvakseltaan niit levyjä tullut mut usein osunut kultasuoneen hänen alternativepainotteisella rokillaan. Oma tyyli selkeesti.

Nynningen; progetyylinen rock-bändi joka jäänyt liikaa varjoon ruotsissa suhteessa muihin rock-nimiin. Ekalla studiokiekolla hieman hiomaton, mut toisaalta niin uniikki .

Nationalteatern; monipuolisesti sekoitteli eri genrelajeja musaansa. Jännä mix!

Eva dahlgren; poprokkari joka sai mainetta aika paljon pohjoismaissa ja saksassa/Euroopassa laajemminkin ellen väärin muista, mutta suurta koko maailman tähteä ei muistaakseni ihan hänestä tullut vai tuliko?????????

Torsson; ei mikään suurieleinen bändi joka nojasi enempi vähäeleisiin rock-biiseihi/

Mikael wiehe; vähäeleinen tyyli ja rauhaisa tyyli muutenki ja perusolemus artistilla kiersi kaukaa rock-kukkoilutyylin.
9364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat
  • mul on toi levy mut kent otti pari , jopa kolme steppiä taakkepäin tolla vapen&ammunition levyllä kun 90-luvulla kent oli minulle kent eli tykkäsin mut sen jälkeen meni huonommaks eikä sen jälkeen ole muutosta parempaan tullut. Kentin kohdalla ei mennyt hyvään suuntaan se että alko houkutella isompia massoja musallansa ja muistaakseni suosio kasvoi mut musasta katosi samalla jotain mitä aiemmin ol. Luovuus esim katosi.

    Äänestä

ULF LUNDELL ISKEE MEIKÄÄN
TIMO KOJO ON MUISTAAKSENI COVEROINUT LUNDELLIN ROM I REGNET BIISIN

Äänestä
  • totta hyvä terävä huomio sillä tosiaan kojo teki siitä rom i regnetistä oman version. Lundellin versio parempi, mut kojon versio ihan jees.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ruotsalainen rock on jäänyt ehkä monilla hieman sivummalle koska ruotsipop on ollut paljon enempi ruotsalaisilla esillä kun ruotsipop on myynyt niin hyvin maailmala, mut kyl silmäys ruotsirokkiin osoittaa, että sekin onnistuu länsinaapureilta vai mitä?

Ulf lundell; artisti jolla ollut masennuskausia ja alkoholiongelmia, on tehnyt pitkän ja kunnioitettavan uran poprokkarina joka aika-ajoin sortui siihe,, että alko liikaa matkimaan bruce springsteeniä/

Pugh rogefeldt; joka kuoli tässä 2 vuotta sitten muistaakseni ja joka tunnettiin mm kappaleesta aftonbladet jonka riki sorsa coveroi nimellä muuttohaukka

monica törnell ; osasi rokata, myös popata ja "folkata" eli löytyi monipuolisuutta. Lisäksi symppistyyppi jonka kanssa juttelin muutamia sanoja aikoinaan facebookissa.

Ossler joka 90-luvun puolivälissä alko työstää studiolevyjä ja kai suht harvakseltaan niit levyjä tullut mut usein osunut kultasuoneen hänen alternativepainotteisella rokillaan. Oma tyyli selkeesti.

Nynningen; progetyylinen rock-bändi joka jäänyt liikaa varjoon ruotsissa suhteessa muihin rock-nimiin. Ekalla studiokiekolla hieman hiomaton, mut toisaalta niin uniikki .

Nationalteatern; monipuolisesti sekoitteli eri genrelajeja musaansa. Jännä mix!

Eva dahlgren; poprokkari joka sai mainetta aika paljon pohjoismaissa ja saksassa/Euroopassa laajemminkin ellen väärin muista, mutta suurta koko maailman tähteä ei muistaakseni ihan hänestä tullut vai tuliko?????????

Torsson; ei mikään suurieleinen bändi joka nojasi enempi vähäeleisiin rock-biiseihi/

Mikael wiehe; vähäeleinen tyyli ja rauhaisa tyyli muutenki ja perusolemus artistilla kiersi kaukaa rock-kukkoilutyylin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu