Maapallo kauemmaksi Auringosta

Anonyymi-ap

Nyt kun ilmastonmuutos on käynnissä niin minulla on idea, miten Maa saataisiin kiertämään Aurinkoa kauemmalla radalla kuin nykyään.

Asennetaan voimakkaat rakettimoottorit päiväntasaajan seudulle, eri puolille Maapalloa. Niitä voisi olla esimerkiksi 24 kappaletta tasaisin välein. Merellä ne tietenkin olisivat vahvarakenteisen lautan päällä. Lauttaa pidettäisiin paikoillaan apumoottoreilla.

Aina kun Aurinko olisi suoraan zeniitissä niin vastaava moottori käynnistettäisiin, jolloin se aiheuttaisi pienen työntövoiman Maapallolle poispäin Auringosta. Moottorit toimisivat synkronoidusti niin että jokainen olisi toiminnassa vaikkapa tunnin ja Maan pyöriessä aina seuraava moottori käynnistyisi Auringon aseman mukaan. Tätä toimintaa pitäisi jatkaa ehkä muutaman vuosikymmenen ajan ennenkuin mitattavaa muutosta Maan rataan tapahtuisi. Jos fuusioenergia olisi jo opittu valjastamaan käyttöön, polttoaineesta ei tulisi pulaa. Olisi vain laskettava tarkkaan, jottei Maa joutuisi liian kaukaiselle kiertoradalle.

Samaa tekniikkaa voitaisiin käyttää sitten joskus, kun Aurinko alkaa paisua ja kuumeta uhaten nielaista Maan. Se antaisi ainakin lisäaikaa elämälle Maapallolla.

11

300

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oletko mahdollisesti laskenut massan ja työntövoiman suhdetta?

      • Anonyymi

        En ole laskenut. Siksi arvioinkin, että operaatiossa menisi todennäköisesti vähintään muutaman vuosikymmenen ajan. Aikahan ei sinänsä ole mikään rajoite, koska ilmastonmuutos ei etene kovin nopeasti. Samoin Auringon kuumeneminen sitten joskus se eliniän lopulla tapahtuu hitaasti, joten aikaa on runsaasti Maan siirtämiseksi.

        Mutta miten kävisi Kuun? Seuraisiko se Maata automaattisesti vai jäisikö jälkeen? Sitä olisi syytä miettiä. Mutta kyllä se luultavasti pysyisi Maan seurassa omalla kiertoradallaan, kun Maa loittonisi Auringosta vain vähitellen.


      • Anonyymi kirjoitti:

        En ole laskenut. Siksi arvioinkin, että operaatiossa menisi todennäköisesti vähintään muutaman vuosikymmenen ajan. Aikahan ei sinänsä ole mikään rajoite, koska ilmastonmuutos ei etene kovin nopeasti. Samoin Auringon kuumeneminen sitten joskus se eliniän lopulla tapahtuu hitaasti, joten aikaa on runsaasti Maan siirtämiseksi.

        Mutta miten kävisi Kuun? Seuraisiko se Maata automaattisesti vai jäisikö jälkeen? Sitä olisi syytä miettiä. Mutta kyllä se luultavasti pysyisi Maan seurassa omalla kiertoradallaan, kun Maa loittonisi Auringosta vain vähitellen.

        "En ole laskenut. Siksi arvioinkin, että operaatiossa menisi todennäköisesti vähintään muutaman vuosikymmenen ajan."

        Saatat joutua kertomaan tämän arvion muutamalla miljardilla päästäksesi lähemmäksi realistista.


    • Anonyymi

      RAKETTIMOOTTOREISSA ON VAAN SE VAARA, ETTÄ NE PYÖRITTÄISIVÄT MAAPALLOA JA SE ALKAISI PYÖRIMÄÄN VINHAA VAUHTIA JA KESKIPAKOISVOIMA HEITTÄISI MUSTALAISET JA MUUT LOISET SIIROLAISET AVARUUTEEN, PÄÄSI NIISTÄKIN EROON.
      KUU PIDÄTTELEE, ETTEI NENE LIIAN LÄHELLE AURINKOA, SE SIIRTÄÄN PIKKASEN AINA KAUEMMAKSI, MUUTENHAN SE POLTTAISI KAIKKI.
      LÄMPÖ KASVAA SIKSI KUNNES POLTTOAINE LOPPUU. MIKÄÄN EI OLE IKUISTA.

    • Anonyymi

      Mikä ihmeen ilmastonmuutos?

      Pirun kylmää on.

      • Anonyymi

        Helmikuun loppupuolella tulvavaroituksia. Kylmää?


    • Anonyymi

      Vaikka aloitus onkin tehty huumorilla niin teoriassa siinä piilee pieni totuuskin.

      Jos maapalloa uhkaisi jonkin komeetan törmäys niin tuohon komeettaan voitaisi ohjata satelliitti tai jokin massa niin sen pikkuruisesta törmäysvoimasta tuo komeetta muuttaisi kurssiaan ja ohittaisi maan. Teoriassa tämä osataan ja myös voidaan tehdä jo nyt.

      Painottomassa tilassa kulkeva maapallokaan ei tarvitsisi kovonkaan suurta napautusta kylkeensä niin sen kiertorata muuttuisi. Vuodessa saattaisi sen jälkeen olla 379 päivää ja vuorokaudessa 27 tuntia.

      Nasa on esittänyt arvion, että muutaman ydinpommin samanaikainen räjähdys samalla puolella maapalloa voisi laittaa kalenterit uusiksi.

    • Anonyymi

      Typeryyden huippu. syy ei ole lämpö vaan CO2.
      Jostain syystä CO2 sidonta kasvillisuuteen on pienentynyt.
      CO2 aiheuttaa muitakin ongelmia kuin ilmastonmuutosta lämpiämistä.

    • Anonyymi

      Maa on ns. elämän vyöhykeellä joka on 0,95- 1,1 AU välillä ja olemme nyt 1 AU etäisyydellä!

      Kyseinen lukema pitäisi säilyä vaikka Aurinko jatkuvasti kasvaa eli maapallon pitäisi etääntyä kävelyvaudilla kauemmaksi jotta lämpötaso säilyisi edes nykyisellään!

      No avaruus on vaarallinen paikka elämälle ja siksipä se harvinaista!

    • Anonyymi

      Eikä avaajalla ole vielä tarpeeksi kylmä!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      61
      7520
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2946
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1659
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1468
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      169
      1419
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1163
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      77
      863
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      812
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      755
    Aihe