Polunmäenkadun mehevä seikkailu

Auringon viimeiset säteet maalaavat taivaan oranssin sävyihin, kun saavumme Polunmäenkadulle. Ilmassa väreilee odotuksen tuntua. Meillä on kaikki valmiina – kypärät päässä, hanskat kädessä ja sydämet täynnä seikkailunhalua. Ja tietysti prätkät, jotka odottavat pääsevänsä irti.

Ensimmäinen kohteemme on hylätty tehdasrakennus. Sen rappeutuneet seinät ja ruostuneet portaat huokuvat historiaa. Kiipesimme katolle ja ihailemme maisemia. Auringonlasku värjää kaupungin punertavan kultaiseksi ja kaukana siintävät järvet kimmeltävät kuin timantit.

Mutta me emme ole täällä maisemia varten. Meillä on muitakin suunnitelmia.

Kiipeämme takaisin alas ja hyppäämme prätkien selkään. Moottorit jylisevät ja kumit vinkuvat, kun ampaisimme liikkeelle. Polunmäenkatu on meidän.

Kaarramme mutkasta toiseen ja kiihdytämme suorilla. Tuuli suhisee ohi ja adrenaliini virtaa suonissa. Tuntuu kuin lentäisimme.

Yhtäkkiä näemme edessämme poliisiauton. Se pysäyttää meidät ja poliisi astuu ulos autosta.

"Mitä te oikein luulette tekevänsenne?", poliisi kysyy tiukasti.

"Ei mitään", sanomme ja yritämme näyttää viattomilta.

"Teillä on liian kova vauhti", poliisi sanoo. "Ja teillä ei ole kypäriä."

"Meillä on kypärät", sanomme ja näytämme kypäriämme.

"Ne eivät ole kunnolliset kypärät", poliisi sanoo. "Ne ovat leikkikypäriä."

Tiedämme, että poliisi on oikeassa. Kypärämme eivät ole parhaat mahdolliset, mutta ne ovat paremmat kuin ei mitään.

"Anteeksi", sanomme. "Emme tienneet, että ne eivät ole kunnollisia kypäriä."

"Se ei ole anteeksi", poliisi sanoo. "Teille tulee sakot."

Olemme vihaisia. Meillä ei ole rahaa sakkoihin. Ja meillä on kiire kotiin.

"Emme aio maksaa sakkoja", sanomme.

"Se ei ole teidän päätettävissänne", poliisi sanoo.

"Se on kyllä", sanomme ja kaasutamme.

Poliisi ryntää perässämme. Ajamme niin lujaa kuin pystymme. Poliisiauto pysyy perässä.

Yhtäkkiä menetämme hallinnan prätkästä ja kaadumme. Loukkaamme itsemme pahasti.

Poliisi pysäyttää autonsa ja astuu ulos. Hän näkee meidät maassa ja alkaa nauraa.

"Näytättepä säälittäviltä", hän sanoo.

Poliisi ottaa esiin puhelimensa ja soittaa ambulanssin.

Ambulanssi vie meidät sairaalaan. Meillä on vakavia vammoja ja meidät leikataan.

Sairaalassa meillä on paljon aikaa ajatella. Olemme tehneet virheen. Emme olisi koskaan saaneet paeta poliisia.

Tiedämme, että emme koskaan unohda tätä päivää. Se päivä, jolloin meistä tuli mehuja.