Miksi hiivasieni ja ihminen ovat geneettisesti samankaltaisia?

Anonyymi-ap

Miksi ihmisalkiolla on kidukset?
Vaikka eläinlajit ovat ulkonäöltään ja ominaisuuksiltaan hyvinkin erilaisia, niiden kehitysgeenit ovat pääpiirteissään samanlaisia. Aikanaan oli melkoinen yllätys, kun huomattiin, että sukkulamadon ja ihmisen ohjelmoitunutta solukuolemaa säätelevät samat geenit. Myös kudosten tunnusomaisia piirteitä säätelevät homeoottisen geeniperheen jäsenet ovat pääpiirteissään samoja banaanikärpäsestä ihmiseen. Ne jopa sijaitsevat kromosomistossa samassa järjestyksessä kummassakin lajissa - joskin monistuneina ihmisess

8

302

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Alkiolla ei ole kiduksia vaan kiduskaarten jäänteet

      • Anonyymi

        Ja se ei taas ole ihme, kun ihmisen sisäelimet, silmät, selkäranka, selkäydin ja hermoston pääpiirteet ovat suora kopio kalasta.

        Nykyään moni biologi on sitä mieltä, että luokan "luukalat" (Osteichthyes) tulisi sisältää myös tetrapodit eli maaselkärankaiset (ml. nisäkkäät). Jos näin ei tehdä, niin luukalat ovat ns. parafyleettinen ryhmä, josta on karsittu pois osa samasta kantamuodosta kehittyneitä lajeja, mutta osa jätetty. Jos emme halua, että kuulumme samaan luokkaan kuin ahven, niin silloin luonteva jako olisi viuhkaeväiset ja lihaseväsiet, jolloin tetrapodit ja me kuuluisimme jälkimmäisiin.

        On helppo nähdä, että ero vaikka Etiopiankeuhkokalan ja salamantereiden välillä on keinotekoinen.


    • Anonyymi

      Eiköhän syy ole ilmeinen. Olemme sukulaisia samassa Maan eliöiden sukupuussa. LUCA on meidän kaikkien esieliö ameebasta sinivalaaseen ja ihmiseen.

      Asia, joka minua hätkähdytti, kun ensi kertaa tulin sitä ajatelleeksi.
      Minä kuulun yli 3,5 miljardia vuotta katkeamattomana jatkuneeseen elämän jatkumoon yhtenä pienennä osana. Ei ainuttakaan katkosta sukupuussa LUCA;sta tähän päivään. Kun minun atomini siirytyvät takaisin kiertokulkuun, niin ainakin kaksi seuraavaa polvea sama jatkumo kestää.

      Kreationistien puhe Nooan jälkeläisistä tuntuu melko laimealta tuon ajatuksen rinnalla.

    • Anonyymi

      Hiivasienet ovat meidän serkkuja alenevassa polvessa.

      • Anonyymi

        Usein alapäässä, eli alenevassa kosteassa päässä. Yläpää on kuivassa, pinnan yläpuolella täällä elämän meressä.


    • Anonyymi

      Mitäs ihmettelet, alkiohan ui akvaariossa, kunnes saa huoltotiet valmiiksi.

      Kun siis keksitään jokin toimiva ohjelma niin kaikki myöhempi perustuu siihen alkuperäiseen vain monipuolistuen.

    • Anonyymi

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋

      🍑 ­­­V­­­i­­­t­­t­u­ ­­­t­­­ä­­m­ä­ ­­­k­­u­­u­­­m­­­a­ ­­n­­­a­r­­­t­­­t­u­ -> https://siz.la/hotcat21

      🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      293
      46072
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      54
      11518
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      255
      11135
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      55
      9925
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      94
      8729
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      302
      6818
    7. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      13
      3877
    8. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      4
      3585
    9. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      3
      3460
    10. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      12
      3402
    Aihe