Minusta filosofiassa on perverssi tapa juuttua vanhoihin auktoriteetteihin. Saattavathan ne olla oppihistoriallisesti merkittäviä, mutta silti siinnä on jotain uskontoa muistuttavaa.
Esimerkiksi kukaan ei oikeasti haluaisi asua Platonin ihannevaltiossa ja lähes kaikki mitä Aristoteles sanoi "luonnontieteellisistä" asioista on väärin. Silti filosofiseen sivistykseen kuuluu lukea kyseistä tuotantoa.
Jos tilannetta verrataan "kovempiin" tieteisiin, niin suomesta löytyy ehkä kymmenen fyysikkoa, jotka ovat lukeneet läpi Newtonin alkuperäisen esityksen gravitaatiosta. Syy on selvä: alkuperäisellä esityksellä ei ole tieteen kannalta enää mitään merkitystä. Sillä on ainoastaan historiallista arvoa. Eikä matematiikan opiskelija kaiva esiin vanhoja kreikkalaisia tekstejä oppiakseen geometriaa. Tai biologi luokittele eläimiä Aristoteleen oppien mukaan.
Miksi filosofiassa ei siis voida käsitellä asioita ja maailmankatsomuksia muuten kuin takertumalla henkilöön, joka on ne ensimmäisenä (tai kuuluisimpana) esittänyt?
Esimerkiksi kukaan ei oikeasti haluaisi asua Platonin ihannevaltiossa ja lähes kaikki mitä Aristoteles sanoi "luonnontieteellisistä" asioista on väärin. Silti filosofiseen sivistykseen kuuluu lukea kyseistä tuotantoa.
Jos tilannetta verrataan "kovempiin" tieteisiin, niin suomesta löytyy ehkä kymmenen fyysikkoa, jotka ovat lukeneet läpi Newtonin alkuperäisen esityksen gravitaatiosta. Syy on selvä: alkuperäisellä esityksellä ei ole tieteen kannalta enää mitään merkitystä. Sillä on ainoastaan historiallista arvoa. Eikä matematiikan opiskelija kaiva esiin vanhoja kreikkalaisia tekstejä oppiakseen geometriaa. Tai biologi luokittele eläimiä Aristoteleen oppien mukaan.
Miksi filosofiassa ei siis voida käsitellä asioita ja maailmankatsomuksia muuten kuin takertumalla henkilöön, joka on ne ensimmäisenä (tai kuuluisimpana) esittänyt?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Pysyväistä ns. kovissakin tieteissä on metodi - tai jokin jota kutsumme "tieteelliseksi ajattelutavaksi" - eivät suinkaan tieteen kunkinhetkiset tulokset.
Mutta tällä tieteellisellä metodilla, esimerkiksi empirian idealla, ja yleensäkin tieteellisellä ajattelulla on historiansa, josta tiedon- ja tieteenfilosofia on kinnostunut. Monet tietoon liittyvistä ihmisen ongelmista ovat olleet miltei ikuisia. Ne eivät ole kadonneet, vaikka tieteen tulokset ovat dramaattisesti uudella ajalla muuttaneet ihmisten elämää. Eikä nykyinen ajattelu ole niitä ratkaissut. Jos haluamme olla selvillä siitä mitä teitä olemme nykyisiin ajattelutapoihimme tulleet, meidän on selvitettävä historiallisia polkuja joita olemme kulkeneet.
Se että aikojen varrella erilaisia opillisia näkemyksiään esittäneet ihmiset ovat jääneet jälkipolville aikalaisajattelua edustaviksi esimerkkiyksilöiksi on aika luontevaa. Se ei ole perverssiä.
Kysymys on siis siitä, että filosofia ei ota lähtökohdakseen tieteen nykyisiä tuloksia. "Järjellä on monia muotoja, ja myös se erityinen järjen muoto, joka on saanut ilmauksensa tieteessä, on ollut aikojen varrella muuttuva." --- Georg Henrik von Wright
Vaikka tämä nyt ei alkuperäiseen kysymykseesi kovin vahvasti liitykään, niin sanotaan nyt kuitenkin, että kyllä ainakin matematiikassa vanhaakin tietoa tutkitaan vieläkin. Tieto kun matematiikassa ei koskaan vanhene; kaikki mikä on ollut totta 1000 vuotta sitten, on totta vieläkin ja siksi matematiikan tutkijat saattavatkin käyttää esim. 1800-luvun matematiikan kirjoja vieläkin.
Niin mutta matematiikassa sen tiedon iällä tai kirjoittajalla ei sinällään ole merkitystä. Mitä sen on väliä onko Fourier-muunnosta käsittelevä kirja 1800-luvulta vai vuodelta 2004, jos asiasisältö on sama. Vertailu filosofiaan edellyttäisi, että Fourier-muunnosta sopisi tutkia vain itsensä Fourierin kirjoituksista.
Eikä filosofiassakaan sinällään tärkeää ole lähteen ikä, vaan auktoriteettiasema. Ranskalaiset postmodernistithan ovat päässeet tietyissä piireissä samaan "pop-staran" asemaan, kuin Aristoteles ja Platon ennen vanhaan.
Olisi saattanut monen muinaisen filosofin ajatuset aineesta, hengestä, asitihavainnosta ja maailmanselityksestä muuttua, jos heillä olisi ollut se tieto, mitä tiedeyhteisö on koonnut kasaan tähän päivään mennessä. Tästä johtuen en erityisen paljon ole kiinnostunut vanhanajan spekulatiivisestä filosofiasta, joka turvaa vain subjektiaan. Historialline arvo noille ajattelijoille tietenkin kuuluu, mutta argumetointi tyyliin: eihän tuo mitään uutta ole, johan Aristoteles sen sanoi, on mielestäni arvotonta, koskapa munainen filosofi on saattanut päätyä johonkin myöhemmin oikeaksi osoitettuun johtopäätökseen vain hyvällä onnella, ja kun moni ajattelija ajattelee, joku osuu aina oikeaan (atomiteoriakin kehitettiin antiikin aikana vailla havaintoa atomeista).
Tänään filosofia on pirstoutunut erityistieteenaloiksi, ja mielestäni antoisinta on lukea sellaisten ihmisten tekstejä, jotka saattavat oman erityisalansa laajempaan viitekehykseen - poistuvat ahtaasta sektoristaan hyvän yleissivistyksen avulla.