Elämme hyvää aikaa.

On melko yleinen harhaluulo, että ennen avioliitot olisivat olleet onnellisempia, kun erotiin vähän. Päinvastoin ne olivat usein järisyttävän kammottavia, kun 1) elinkeinorakenne ja 2) vielä kauan - viipeellä vallitseva moraalinen ilmasto - esti tehokkaasti eroja.

Kun olin nuori, oli myös kolmas kamaloittava tekijä, 3) sodan jälkeinen erittäin matala elintaso ja ostokortit. Puolisot taistelivat silmittömästi rahasta, kun eivät ymmärtäneet toistensa ja runsaitten lasten tarpeista.

Yhdessäolo oli useille helvetin piinaa, mutta erota ei voinut, moraalisyistä vieläpä kauan, kun se jo elinkeinoranteen puolesta oli mahdollista.

Nykyisin ero on edelleen raastava, mutta se on usein mahdollinen, jos molemmat ovat työkykyisiä. Ja yhteiskunnalla on varaa auttaa, vaikka olisivatkin työkyvyttömiä tai toisella olisi lapset hoidettavanaan.

Kehitys on ollut kuin sosiologian oppikirjasta. Yhteiskunnan alarakenne, tuotannollis-tekniset keksinnöt, ovat aiheuttaneet valtavan elintason nousun, tämä puolestaan koulutustason kasvamisen huippuunsa.

Tämä taas on luonut tasa-arvoa ja sallinut naisille mahdollisuuden olla enenevästi ns. vieraassa työssä. Naiset ovat nyt vapaita eroamaan sietämättömästä liitosta.

Liveilmiönä on tullut negatiivisiakin seurauksia, kiire ja stressi, mutta voittopuolisesti yhteiskunta on nyt sellainen, että suorastaan kammottaa, jos joutuisimme palaamaan entiseen. On syntynyt uusi, entisestä täysin poikkeava ideologia, ylärakenne, joka on nykyiseen yhteiskuntaan sopiva.

Elämme maailmanhistorian tähän mennessä parasta aikaa. Ja mitä tulevaisuus vielä tuokaan. 🌹👀

65

457

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      pahaapa aikaa 21347 on numero arvamikä 21.4 sisä lämpö ulkolämpö -4.7

      kumpi voittaa taistelun hiekkamato Shai-Hulud vai Batmsan, hiekksmato miljoona kertaa suurempi ja syö Batmanin ja panssarivaunut ja hähämäkkimiehenkin kitoihinsa ahmii se

    • Anonyymi

      Noinhan se on. Osa ihmisistä kuvittelee, että runsas erojen määrä olisi paha asia. Todellisuudessahan se kertoo siitä, että ihmiset eivät ole kauhean hyviä valitsemaan pariaan pitkällä tähtäimellä. Moni ihminen (tai siis valtaosa ihmisistä) ei osaa suunnitella oikein mitään koko loppuelämän perspektiivistä, joten miten muka sitten parisuhteen? Osa ihmisistä ei tajua mitä haaskausta ja inhimillinen tragedia pakkokitkutetut liitot ovat olleet (ja ovat joillekin vieläkin).

      • Anonyymi

        Ei avioliittoa tai parisuhdetta voi suunnitella. Toinen voi miellyttämisen halusta tai suhteen saadakseen esittää jotain ihan muuta mitä on. Toinen voi sairastua vaikka psykoosiin, skitsofreniaan, alzheimer, vakava masennus, päihdeongelmiin tai maanis-depressiivisyyteen, ja se kenen kanssa olet aloittanut seurustelun voi olla joku ihan toinen kenen kanssa päädyt myöhemmin haasteisiin. Ihmiset voi kasvaa eri suuntiin, eikä arvot ja unelmat enää osu. Ei noita asioita voi valita kumminkin puolin, elämässä vaan tulee tilanteita, jossa asiat muuttuu ja pitää vain päättää ja tietää jääkö, jaksaako edes jäädä kadottamatta itsensä vai lähteekö.

        Se mitä elämässä tapahtuu, ei ole omasta valinnasta kiinni kuin pieniltä osin.

        Parisuhteen onnellisuuteen voi vaikuttaa paljon, mutta vain omalla osuudellaan. Kerron pari esimerkkiä, jossa oletuksena on, että olet itse ollut avoin, puhunut, antanut läheisyyttä, tukenut ja kunnioittanut sekä panostanut suhteeseen. 1) Puoliso menettää halunsa tai kykynsä seksuaaliseen toimintaan ja/tai läheisyyteen. Ette kumpikaan voi itse tapahtuneelle mitään. Puoliso voi itse haluta hakea apua vaivaansa (lääkkeet, terapia, yhdessä juttelu) tai sitten kieltäytyä kaikesta, Itse voit vain yrittää tukea. Jos toinen ei halua itse muutosta asiaan, et voi tyytyä tilanteeseen ja jäädä tai lähteä. 2) Puoliso pettää. Itse voit ennakoivasti vaikuttaa siihen, ettei tarvetta pettää ole. Voit kunnioittaa ja arvostaa toista. Voit huolehtia suhteestanne niin, että halu seksiin ja läheisyyteen säilyy, sekä tunneyhteys pysyy syvänä. Voit huolehtia, että toinen tuntee itsensä kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään ja että teillä on läsnäolevaa aikaa kahden. Joskus oman osuuden tekeminen riittää, joskus taas ei. Osa pettää impulsiivisuuttaan (ADHD, bipolaarisuus) tai koska tarvitsevat ulkopuolelta ihailua ja jännitystä tai ihan vain itsekkyyttään. Taas voit joko jäädä tai lähteä.

        Jos aina suhteet päättyy samaan asiaan, on omassa päässä luultavasti joku reikä mikä sen aiheuttaa. Jos AINA päätyy yhteen alkoholistin, väkivaltaisen, pettäjän, mieleltään sairaan tai persoonallisuushäiriöisen kanssa, on omalla valinnalla iso merkitys. Jos itse aina päätyy pettämään tai jos jatkuvasti ottaa kenet vaan kunhan on joku, on omassa peilissä tarkastelemisen varaa. Kuitenkin iso osa suhteista ei päädy, koska ei ole osattu valita oikein, vain koska elämää ei voi suunnitella eikä tulevaisuutta ei pysty näkemään ennalta.

        Ihminen, jolle käy hyvin rakkauden arpajaisissa luulee virheellisesti, että hän itse on taitava valitsemaan. Vähän sama ilmiö kun helpon ja hyvin nukkuvan lapsen saavat vanhemmat luulee, että helppous ja nukkuminen on heidän ansiota ja hyvän vanhemmuuden ansiota. Totuus yleensä selviää kun syntyy lisää lapsia. Huonosti nukkuva lapsi on huonosti nukkuva vanhemmista riippumatta ja erityislapsi käyttäytyy yleensä paljon enemmän huonosti kuin helppo ja kiltti lapsi. Vanhemmat voivat vaikuttaa kumpaankin asiaan, mutta vaikka ADHD-lapsi ei muutu hiljaiseksi ja huomaamattomaksi, vaikka vanhemmat seisoisi päällään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ei avioliittoa tai parisuhdetta voi suunnitella."

        Elämää ylipäänsä ei voi suunnitella, sehän tuon koko tekstini pointti oli. Tai siis tietenkin voi suunnitella päändä puhki, mutta se menee sitten kuiteniin juuri miten menee, suunnitelmistasi piittaamatta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet vähintäänkin oikeassa, suunnitella ei voi. Se on arpapeliä, jossa harvakseltaan voi onnistuakin, mutta useimmille se on täysi epäonnistuminen.

        Ei minullakaan ole osaa, ei arpaa siihen, että olen jo 55 vuotta ollut naimisissa huippusuloisen ja ystävällisen tytön kanssa. Minulla vain sattui olemaan hyvä tuuri, kuin olisin voittanut arpajaisissa. 🌹👀

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Ei avioliittoa tai parisuhdetta voi suunnitella."

        Elämää ylipäänsä ei voi suunnitella, sehän tuon koko tekstini pointti oli. Tai siis tietenkin voi suunnitella päändä puhki, mutta se menee sitten kuiteniin juuri miten menee, suunnitelmistasi piittaamatta.

        Jos sattuu harvakseltaan menemään hyvin, ihminen pettää itsensä kuin kyökkipsykologisti, selittää itselleen sen johtuvan hyvästä suunnittelusta ja toteutuksesta. 🌹👀

    • Nykyisin ero on menstruaattorille aina kelpo ratkaisu, ei tarvitse olla työkykyinen tai työhaluinen. Jos menstruaattori haluaa parhaan ylläpidon (kela-asunto ja muut kela-edut plus elatusmaksut mieheltä) hänen täytyy vain hankkiutua raskaaksi ensin (mikäli yhtäkään lasta ei vielä ole).

      • Anonyymi

        Onko mies niin vietävissä oleva siemeniä sylkevä idiootti, ettei osaa käyttää ehkäisyä eikä ajatella muuta kuin alapäällään?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko mies niin vietävissä oleva siemeniä sylkevä idiootti, ettei osaa käyttää ehkäisyä eikä ajatella muuta kuin alapäällään?

        On olemassa tyttöjä, jotka ajattelevat näinkin. Harvoin pääsevät lottovoittoon, koska jo etukäteisasenne karkottaa pitkään liittoon pyrkivät miehet. On tyytyminen vain lyhytsuhteisiin, mutta kukapa sitä tavoittelisi. 🌹👀

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko mies niin vietävissä oleva siemeniä sylkevä idiootti, ettei osaa käyttää ehkäisyä eikä ajatella muuta kuin alapäällään?

        "Onko mies niin vietävissä oleva siemeniä sylkevä idiootti, ettei osaa käyttää ehkäisyä eikä ajatella muuta kuin alapäällään?"

        Mies ei ole vietävissä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Onko mies niin vietävissä oleva siemeniä sylkevä idiootti, ettei osaa käyttää ehkäisyä eikä ajatella muuta kuin alapäällään?"

        Mies ei ole vietävissä.

        Sekä nainen, että mies ajattelevat runsaasti alapäällään. Järkevä ajattelu kytkeytyy pois. Ihminen on 'lemmensairas'. Siten varmistuu suvun jatkuminen. Se on tuntevilla olennoilla evoluution conditio sine qua non, välttömätön ehto. 🌹👀

        Riittää että menstruaattori "unohtaa" ottaa pillerin ennen ilonpitoa. Siinä poistuu kaikki ilo miehen elämästä 18 vuoden ajaksi.

        Oletko sinä niin tyhmä, että uskot satunnaista ja epäluotettevaa naista asiassa? Onko sinulla sukupuolitauteja? Tyhmyydestä saa maksa.

      • Anonyymi
        Kynis.mi kirjoitti:

        Sekä nainen, että mies ajattelevat runsaasti alapäällään. Järkevä ajattelu kytkeytyy pois. Ihminen on 'lemmensairas'. Siten varmistuu suvun jatkuminen. Se on tuntevilla olennoilla evoluution conditio sine qua non, välttömätön ehto. 🌹👀

        Lapsille on paljon haitallisia vaikutuksia vanpempiensa vapaasta tahdosta.

        >Sekä nainen, että mies ajattelevat runsaasti alapäällään. Järkevä ajattelu kytkeytyy pois. Ihminen on 'lemmensairas'. Siten varmistuu suvun jatkuminen.>

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oletko sinä niin tyhmä, että uskot satunnaista ja epäluotettevaa naista asiassa? Onko sinulla sukupuolitauteja? Tyhmyydestä saa maksa.

        Tietenkin käytän aina kumia satunnaisissa kohtaamisissa. Käsittääkseni tässä ketjussa oli likimain kysessä eroa edeltävä ajankohta, jolloin menstruaattori on kaikkein epäluotettavimmillaan.

    • Suurin osa liitoista on lyhyempiä tai pitempiä avoliittoja. Avioliitoista puolet purkautuu, mutta toisestakaan puolesta harvat ovat tyydyttäviä. Ihmiset eivät sovi toisilleen.

      • "Suurin osa liitoista on lyhyempiä tai pitempiä avoliittoja"

        Totta. Keskipitkiä liittoja on vähemmän, samoin kuin erittäin lyhyitä liittoja sekä erittäin pitkiä liittoja.

    • Anonyymi

      Onko Matti tallessa ja Elli kukkarossa, Matti ja Elli kukkarossa?

      Haaveilijsn kuva-mysteeri-ajatus nukuttaa minua aina hyvin pehmoiset jalat uni tulee kuin lääkitykseni eli C-vitamiini pillrtri ytulrr mukava joku ajatus mieleen.

    • Anonyymi

      lääkitykxsenä yksi kokonainen härkä tai poro syötävä päivittäin niiden lihat grillattuna lääkärin resepti joka päiväksi

      Jela maksaa kuin Petteri ORpon muutin matkakulut jne..

    • Anonyymi

      vlijs ja puuro ei sovellu kaikille kasvisruoka, jos puuroakin nostat lusikallisen suuhun puuroa niin se käden nostaminen lusikkoineenkin kuluttaa enemmän energiaa mitä siitä puurosts sas...

    • Anonyymi

      Parasta aikaahan tämä on. Ei ole mitään järkeä itkeä ja kärsiä huonossa parisuhteessa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Varmasti osa myös eroaa liian helposti hyvästä suhteesta ja on sitten onneton, mutta vieläkin on myös paljon ihmisiä, jotka eivät pysty, osaa tai uskalla lähteä huonosta suhteesta. Monelle vanhemman sukupolven ihmiselle vapaus koittaa vasta, kun puoliso potkaisee lopulta tyhjää.

    • Anonyymi

      En pysty ymmärtämään tuota että miten tuo haaveilija-keskustelija pystyy aiheuttamaan jotain mukavia ajatuksia itselleni... mysteeri joka pitäisi ehkä selvittää tapaamalla tai jotain.

      • Anonyymi

        Ethän sä uskalla edes täällä keskustella sen kanssa, vaikka se on monasti yrittäny, niin miten muka uskaltaisit sen tavata?

    • No yhteiskunta on järjestänyt asiat paremmin, että eroaminen on helpompaa, oli avioliitossa tai avoliitossa.

      Mutta väkivalta parisuhteissa on silti asia, joka ei ole hyvällä tasolla täällä. Kyllä sitä harrastaa naisetkin, varsinkin henkistä väkivaltaa, mutta miehet tuppaa johtamaan näitä tilastoja, ikävä kyllä.

      Paljon puhutaan naisten ulkonäköpaineista, mutta miesten itsetunnon puuttesta vähän. Kun naiset ovat nyt monella tavalla vapaampia ja pystyvämpiä tekemään yhteiskunnassa mitä vaan, ei monikaan mies osaa nähdä itseään tasavertaisena naisen rinnalla. Silloin kun perustelut loppuu, alkaa väkivalta, alistaminen, uhriutuminen jne.

      Eli vielä on paljon petrattavaa, vaikka ns. puitteet suhteille ovat paremmat.

      Nuorten esikuvamiesten pitäisi nousta puhumaan mieskuvastaan, isyydestä ja lapsien elämään kuulumisesta. Joku Ville Virtanen ei riitä. Luulisi mediankin heräävän aiheeseen, sellainen kiinnostaisi myös naisia.

      • Laitatko Kynis uudelleen kommentin... en kerennyt katsoa, eikä vellikellossa näy kuin alku...

    • Anonyymi

      hyvä kryptausjärjestelmä pin-koodi-tyyppinrn 21813 = sisälämpötila 21.8 ulkolämpö -1.3 astetta tulee numero yhdistettynä

    • Anonyymi

      olisi adaptiivinen krypto-key-koodi joka muuttuu aina sään ja sekunninkin mukaan

    • Anonyymi

      Eilen laitoin sekaisin eri näytöt, missä mikäkin mitään näyttää mikäkin näyttö ja vielä nuo kamerajututkin, halusin pelata jotain peliä isoimmalla ruudulla (tietystikin bejewled)... niin sekaisin vähän kaikki mikä kuva näyttää mitäkin....

    • Anonyymi

      Aika lailla samaa mieltä, mutta en tiedä, ovatko ihmiset yhtään onnellisempia.

      Ihmisten elämä on täynnä loputtomia mahdollisuuksia niin paljon etteivät tiedä mitä niillä kaikilla tekevät. Sama koskee avioliittoa. Aina arvellaan, että elämä on jossain muualla, niin sitten erotaan.

      • Ihmiset harvoin sopivat yhteen. Kyllä mahdollisuus, että piinan voi lopettaa eroamalla, on suuresti helpottanut ja onnellistanut. Kun katsoo katkeruutta, mikä vanhemmalla polvella keräytyi, kun ero oli suuri häpeä ja synti, näkee mitä pitkä pakkoliitto saa aikaan. 🌹👀

    • Anonyymi

      Jos ei tee yhtään mitään silloin elämä on nd. omassa hallussaja on oman onnensa seppä...

      Mutta niin nuo huvittavat ruokarobotit voivat joskus jäädä jumiin kun tiedetään miten epäluotettava joku GPS.-paikannuskin niissä on... voi yrittää niitä nostaa, auttaa jotta pääsee etenemään jälleen...

      hmm vauhtimusiikki joku vilahti mieleen Paranoid

      https://www.youtube.com/watch?v=0qanF-91aJo

    • Anonyymi

      Aloittajakaan ei ole oikeasti olemassa on vain joku mielikuvituksen hahmo

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      oikeasati tepastelin joskus levykauppaan oli soimassa Judas *Priestin Metalk Works- tuplalevy.. sanoin myyjälle: haluan ostaa tuon mikä soi juuri nyt myyjä että se voi olla vähän naarmuinen, ostin silti heh

    • Anonyymi

      Täällä oli viime vuonna toinen käyttäjä "kynä.mi", joka käytti samoja emojioita.

      • Sama olen, mutta koska minua sanottiin Kynikseksi, muutin nikkinikin siksi. Välillä olin muilla palstoilla, niettä en täällä käynyt. 🌹👀

    • Anonyymi

      anteeksi jos kerron moneen kertaan jotain netflixinkin huvittavista jutuista... tämä jaksokin aika hyvä Black Mirror- tarinassa että kuka on mikäkin ja milloin toinen on siis toinen henkilö ja pitää tuhota kvanttitietokone joka tuollaista tekee...

    • Anonyymi

      joku huvittava juttukin kun pitää ohjelmoida noita kameroita tietokoneelle niin Windowsin viestit eli Messages.. joku sanoi itselleni kuin joku elektroniikan opettaja älä pelleile varmasti tiedät kun muistelet... Application Initialization pitää se laittaa ei messageksi ohjelmalle tuollainenkin juttu...

    • Anonyymi

      hassuja juttuja ohjelmoinnissa niin kun jossain Visual BASIC on MessageBox, niin C.-kielessä nopeampi lyhempi versio: MSGBox...

    • Anonyymi

      oikeasti c-kääntäjissä on se hyvä etu että voit milloin tahansa flipata ohjelmakoodin laskennassa suoraan assembly-koodiin eri suoraan prosessorin rekisterien kanssa asioita..

    • Anonyymi

      Kaikessa oppineisuudessasi olet mielestäni tyhmä kuin pässi. Ns.kirjanoppinut. avioliitot oli nimen omaan onnellisia siksi että liittoon sitouduttiin. Nyt ei sitouduta yhtään muuhun kuin omaan tahtoon haluihin ja pornoporsasteluun. Ei ihme ettei liitot kestä. Kunhan kerroin👎💩

      • Anonyymi

        Ja tämä ei ole hyvää aikaa,ainoasastaan aivan sairasta itsekkyyden ja rahan ja muun hööttöpötön palvomisen aikaa. 💩

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tämä ei ole hyvää aikaa,ainoasastaan aivan sairasta itsekkyyden ja rahan ja muun hööttöpötön palvomisen aikaa. 💩

        Enään ei palvota jumalia.hyvyyttä tai pyhyyttä,vaan rahaa valtaa,ja omia himoja. Mitäkähän hyvää tässä näet💩

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enään ei palvota jumalia.hyvyyttä tai pyhyyttä,vaan rahaa valtaa,ja omia himoja. Mitäkähän hyvää tässä näet💩

        En arvosta oppineisuuttasi pskan vertaa. Olisit voinut ne opintosi järkevämminkin käyttää💩

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En arvosta oppineisuuttasi pskan vertaa. Olisit voinut ne opintosi järkevämminkin käyttää💩

        Ja kumpikohan meistä loppupeleissä on se heikkolahjainen?👎💩

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kumpikohan meistä loppupeleissä on se heikkolahjainen?👎💩

        Ja voit täällä tietty vinkua mitä vingut,mutta totuus ei sinun vinkumisistasi muuksi muutu💩

      • Anonyymi

        Kyllä, ilman sitoutumista pohja puuttuu ja juurikin se mikä tekee yhdessä elämisestä yhteisen kokemuksen.

    • Anonyymi

      niin jos ei laskentateho oikein riitä niin suoraan tiwtokoneen prosessorin rekisterit laskee juttua...

    • Anonyymi

      joku oli huvittava juttu että älä käytä Bexiä eli base-index-rekisteriä 64-bittisissä jutuissa kuin 32-bittissää... masm 10

    • Anonyymi

      pitäisii joo kokeilla oikein suurta bittileveyslaskentaa huviksikin assembly-kilellä, intelin prossan I5 vain prossa tuolla jotain... ei rikki saa ohjelmoimalla mutta well yeah kokeilen.... koska jotain jakolaskujuttuja jotka...

    • Anonyymi

      Ajattele elämää takaisinpäin tuntuu kuin elämä olisi ollut joku mikrosentikin vain ja heti olet vanhus..

      • Anonyymi

        Jossain virressä laulettiin,kun tuuli yli käy,sijaakaan ei näy. Näin pitää mennäkkin. Eläkäämme hetkessä. Arvostakaa jokaiata ikää. Vasta vanhuksena sen kai ymmärtää. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. 💩

        Siksi vanhuus lienee jopa iästä opettavin. Ehkä jopa arvokkain. Kaikkine vaivoineen ja esteineen ymmärtää miten arvokas elämä oli. Jos ei siihen ikään mennessä sitä hokaa,vaan palvoo ikuista nuoruutta,niin aika köyhästi oppinut on.💩

    • Anonyymi

      tuollainenkin hyvä joo ohjelmakoodissakin lasketaan nanosekunteja miten nopea joku ohjelma on koodi...

    • Anonyymi

      itseäni jotenkin huvittavaakin jos nopeuttaa ohjelmakoodia niin siirrättää DMAn kautta grafiikkakiihdyttimelle laskettavaksi.. joooooh RISC-prossa Radeon voi laskea nopeastikin... niimpä'

    • Anonyymi

      tosi hassuja jurrua ohjelmoinnissa jokukin asking DMA-controllerilta onko DMa-5 for code&execute commands on Radeon grphics...

    • Anonyymi

      Ja lässytä ap,tähän mitä lässytät. Minä lähden nyt muihin puuhiin💩

    • Anonyymi

      Elämä on ihmisen parasta aikaa jokatapauksessa.

      • Ei minusta. Jos olisin voinut valita, en missään tapauksessa olisi halunnut syntyä. Eikä minun puuttumisestani kukaan olisi edes tiennyt.

      • Anonyymi
        Kynis.mi kirjoitti:

        Ei minusta. Jos olisin voinut valita, en missään tapauksessa olisi halunnut syntyä. Eikä minun puuttumisestani kukaan olisi edes tiennyt.

        Minä taas en olisi halunnut jättää syntymättä, en missään nimessä.

    • Anonyymi

      jotenkin tuntuu hassulle kun siis tytöt jotenkin tietäcvät mitä ajattelen niin olen kai keronut jotain omasta ajatyusmadta, päättelevät jotain..

    • Anonyymi

      mutta niin jos sanotaan että vaikka blsck mirror, mitä on sen peilin takana?

    • Anonyymi

      peilien taqkana voi olla piiloszsa jotain azsioita joten peilit pois seiniltä katsoa mitä on niiden takana, salaisuuksia...l vertqauskuvallinen juttu

    • Anonyymi

      intouduin selitrtämään jotain asaewbly-ohjelmonitiakin, olin innoissani uusi jännä pressori tietokoneessa ha

    • Anonyymi

      hyvä innostusjuttu pelata jotain vanhoja hyviä pelejä...Tetris ja Space Invaderskin

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      180
      1563
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      57
      1068
    3. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      40
      832
    4. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      781
    5. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      121
      743
    6. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      54
      728
    7. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      38
      701
    8. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      689
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      71
      654
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      304
      619
    Aihe