Kertokaa mulle

miks eläimet saa syödä eläimiä, mutta ihmiset ei sais syödä eläimiä.
6290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tietysti ne Hihhuliheijat sanoo "ettei eläimii saa tappaa!" Mitäs itte tappavat vuosittain miljoonia elollisia olioita, joita on mm. vedessä, KASVIKSISSA, maassa yms.

Äänestä

Oon kertonut oman mielipiteeni ennenkin. Eli siis mun mielestä eläin, joka tappaa toisen eläimen ei voi ajatella sattuuko siihen toiseen vai ei. Sen on tehtävä se elääkseen.
Mutta me ihmiset olemme toki eri maata, vai mitä. Me tiedämme aivan hyvin, että se liha, mitä me syömme on joskus ollut elävää, vaikka emme ehkä haluaisikaan tietää. Ihminen ei kuole, vaikka vaihtaisikin pihvin kasvisruokaan.

Ja tietämätön, ihan vaan tulevaisuutta ajatellen, muista että me ihmiset emme saa tehdä asioita vain siksi, että muut tekevät niin. Emme saa tappaa tai kiusata sen takia, jos joku muu sattuisi niin tekemään. OK?

Äänestä
  • miltä siitä kirvasta on tuntunut joka on elänyt sillä lehdellä jonka olet syönyt. Kenties joku kaunis kesäpäivä jossain päin maailmaa tämän vihanneksen viljelijä on kasvinsuojeluaineilla julmasti tappanut tämän eliön. Tai mikäli syöt luomusalaattia niin sen kasvattaja on saattanut torjua tuhohyönteisen liekittämällä. Karmeaa eläinrääkkäystä molemmat tavat kuolla tukehtumalla tai kärventymällä. Toivottavasti et menetä yöuniasi näitä miettiessäsi.

    Äänestä

  • tietämätön kirjoitti:

    miltä siitä kirvasta on tuntunut joka on elänyt sillä lehdellä jonka olet syönyt. Kenties joku kaunis kesäpäivä jossain päin maailmaa tämän vihanneksen viljelijä on kasvinsuojeluaineilla julmasti tappanut tämän eliön. Tai mikäli syöt luomusalaattia niin sen kasvattaja on saattanut torjua tuhohyönteisen liekittämällä. Karmeaa eläinrääkkäystä molemmat tavat kuolla tukehtumalla tai kärventymällä. Toivottavasti et menetä yöuniasi näitä miettiessäsi.

    (kuka teitä kestää ?!?)
    Olen ajatellut, mutta miten se tähän liittyy? Väitätkö, että minun pitäisi alkaa syödä lihaa, siksi, että en yksinkertaisesti voi olla tappamatta jotain eläintä joskus? No enpä ala.
    Ehkäpä minä sitten syön sen kirvan, en tahallani mutta jos se nyt sinne kurkkuun menee, niin en minä ala sitä pois oksentamaan. Minkä minä sille mahdan?
    Pointti on siinä etten tahallaan aiheuta minkään eläimen kuolemaa.

    Äänestä

eläimet tappavat ilman aseita,ilman mitään "kättä pidempää". eläimet tappavat heti ja nopeasti ilman että saalis joutuu matkustaman ahtaissa eläinkuljetusautoissa ja odottaa teurastamon kuumuudessa määränpäätään.
eläin tappaa vain syödäkseen.
ihminen tuskin näinä päivinä pystyy tappamaan käsin eläintä,juoksemalla sen perässä metsässä.helppo se on kaupan hyllyltä ottaa se lihapaketti tekemättä tikkua ristiin tai ajattelematta yhtään mitään. se on tätä 2000 luvun laiskuutta.voi teita pullamössö teinejä-

Äänestä
  • Jokainen funtsikoon mitä tahtoo, mutta kasvisruokavalion noudattaminen vaatii paljon tietämystä ja osaamista. Suurimmalla osalla kasvissyöjiä on hyvä, muttei riittävä tietämys ravitsemuksesta. Varsinkin kasvu- ja fertiilissä iässä olevat ovat valitettavasti lähes mahdottoman tehtävän edessä, varsinkin jos kieltävät myös maitotuotteet ja kalan.

    Sekaravinnonkäyttäjä pääsee helpommalla ja toisaalta sekaravinto mahdollistaa monipuolisemman ja terveemmän ruokavalion. Tietämättömyyden hinta mitataan myöhemmin sen verran uudesta asiasta on kyse.

    Mielestäni ihminen tappaa nopeasti, sähköllä, luodilla etc... Monesti luonnossa saalis niellään elävänä tai raadellaan elävänä. Se, että liha on ollut kaupan tiskillä ja eläimet kuvina kaupunkilaisten seinillä johtaa kyllä vääriin tulkintoihin. Se, että ottaa kaikessa päätöksenteossaan huomioon ekologian ei ole huono asia. Sekin vain on äärettömän vaikeaa, kaikki vaikuttaa kaikkeen ja esim. riisi ei missään nimessä ole ekologinen kasvi, se tulisikin jättää mielestäni pois sallittujen listalta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietämätön kirjoitti:

miks eläimet saa syödä eläimiä, mutta ihmiset ei sais syödä eläimiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu