Tervehdys kaikille!
Olen kärsinyt useita vuosia henkistä väkivaltaa ei lähimmän "työkaverini" taholta. Puhumattomuus, ilmeet, eleet,asiattomat huutelut, mm. näillä hän osoitti mieltymyksensä minuun.En pystynyt vastaamaan hyvällä enkä pahalla takaisin.Enkä halunnut/osannut mennä työjohdon juttusille,sillä ajattelin, että vain me kaksi voidaan ratkaista ongelmamme. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Ilmapiiritutkimuksen myötä juttumme nostettiin pöydälle. Järjestettiin keskustelutilaisuus, josta tuli paremminkin huuto- ja itkutilaisuus. Asia ei edennyt suuntaan eikä toiseen. Hän kielsi kaiken mitä toin esille. Kaikki olikin vain minun kuvitelmaa. Jaksamiseni loppui, jäin sairauslomalle, joka jatkuu yhä.Tässä vaiheessa puhuttiin uudesta palaverista työterveyshuollon kanssa.
Odotin jotain yhteydenottoa töistä, odottelun jälkeen soitin itse työnantajalle.Kerrottiin, että asia oli saatettu päätökseen. Kiusaamista ei ole tapahtunut, kun ei ole mitään todisteita. Todisteita olisi kyllä löytynyt, mutta niitä ei haluttu lähteä kaivamaan.Ei haluttu sotkea muita tähän juttuun.
Järjestettiin toinen keskustelutilaisuus. Siellä lyötiin eteen allekirjoitettavaksi paperi, missä olisin myöntänyt kaiken olevan ok ja että töitä jatkettaisiin samaan malliin. Allekirjoitustani ei tullut. Kiusaajani löi nimensä paperiin.Samassa yhteydessä kysyttiin, että mitä minä haluan.Haluan, että hän myöntää tietoisesti kiusanneensa minua. Hänen vastauksensa oli ettei ala persettä nuolemaan ja hän poistui kesken paikalta. Tästä voi päätellä hänen asenteensa.
Olen keskustellut asiasta työterveyshuollon kanssa. Terveydenhoitajalta(erikoistunut psykiatriaan) en saanut mitään apua. Lääkärin luona olen käynyt useita kertoja, hän toteaa minun masennukseni ja sairausloma jatkuu.Mieheni ja ystäväni ovat tukeneet parhaansa mukaan.Työpaikkamme työsuojeluvaltuutettuun en voi luottaa, joten sitä parempi mitä vähemmän hän tietää.
Työpaikan vaihtamista olen miettinyt ja jossakin kiukun puuskassa olin jo sanoa itseni irti. Se ei kuitenkaan ole hyvä ratkaisu tässä vaiheessa.
Kiusaajani jatkaa täydellä teholla töissä ja minä olen sairauslomalla kuvitelmieni takia!! Olen tehnyt muistion tapahtuneesta, vein sen työnantajalle ja olisin voinut antaa sen kaikkien luettavaksi. Työnantaja ei sallinut sitä.
Olen tosiaan ollut useita viikkoja saikulla ja voinut tosi huonosti, työnantajalle tällä ei ole mitään merkitystä.Kiusaaja ei näytä tuntevan edes pientä pistoa sydämessään.En voi ikinä antaa hänelle anteeksi, sillä kukaan toinen henkilö ei ole loukannut minua näin verisesti ja saanut suorastaan oksentamaan.En tiedä, miten tästä eteenpäin????
Olen kärsinyt useita vuosia henkistä väkivaltaa ei lähimmän "työkaverini" taholta. Puhumattomuus, ilmeet, eleet,asiattomat huutelut, mm. näillä hän osoitti mieltymyksensä minuun.En pystynyt vastaamaan hyvällä enkä pahalla takaisin.Enkä halunnut/osannut mennä työjohdon juttusille,sillä ajattelin, että vain me kaksi voidaan ratkaista ongelmamme. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Ilmapiiritutkimuksen myötä juttumme nostettiin pöydälle. Järjestettiin keskustelutilaisuus, josta tuli paremminkin huuto- ja itkutilaisuus. Asia ei edennyt suuntaan eikä toiseen. Hän kielsi kaiken mitä toin esille. Kaikki olikin vain minun kuvitelmaa. Jaksamiseni loppui, jäin sairauslomalle, joka jatkuu yhä.Tässä vaiheessa puhuttiin uudesta palaverista työterveyshuollon kanssa.
Odotin jotain yhteydenottoa töistä, odottelun jälkeen soitin itse työnantajalle.Kerrottiin, että asia oli saatettu päätökseen. Kiusaamista ei ole tapahtunut, kun ei ole mitään todisteita. Todisteita olisi kyllä löytynyt, mutta niitä ei haluttu lähteä kaivamaan.Ei haluttu sotkea muita tähän juttuun.
Järjestettiin toinen keskustelutilaisuus. Siellä lyötiin eteen allekirjoitettavaksi paperi, missä olisin myöntänyt kaiken olevan ok ja että töitä jatkettaisiin samaan malliin. Allekirjoitustani ei tullut. Kiusaajani löi nimensä paperiin.Samassa yhteydessä kysyttiin, että mitä minä haluan.Haluan, että hän myöntää tietoisesti kiusanneensa minua. Hänen vastauksensa oli ettei ala persettä nuolemaan ja hän poistui kesken paikalta. Tästä voi päätellä hänen asenteensa.
Olen keskustellut asiasta työterveyshuollon kanssa. Terveydenhoitajalta(erikoistunut psykiatriaan) en saanut mitään apua. Lääkärin luona olen käynyt useita kertoja, hän toteaa minun masennukseni ja sairausloma jatkuu.Mieheni ja ystäväni ovat tukeneet parhaansa mukaan.Työpaikkamme työsuojeluvaltuutettuun en voi luottaa, joten sitä parempi mitä vähemmän hän tietää.
Työpaikan vaihtamista olen miettinyt ja jossakin kiukun puuskassa olin jo sanoa itseni irti. Se ei kuitenkaan ole hyvä ratkaisu tässä vaiheessa.
Kiusaajani jatkaa täydellä teholla töissä ja minä olen sairauslomalla kuvitelmieni takia!! Olen tehnyt muistion tapahtuneesta, vein sen työnantajalle ja olisin voinut antaa sen kaikkien luettavaksi. Työnantaja ei sallinut sitä.
Olen tosiaan ollut useita viikkoja saikulla ja voinut tosi huonosti, työnantajalle tällä ei ole mitään merkitystä.Kiusaaja ei näytä tuntevan edes pientä pistoa sydämessään.En voi ikinä antaa hänelle anteeksi, sillä kukaan toinen henkilö ei ole loukannut minua näin verisesti ja saanut suorastaan oksentamaan.En tiedä, miten tästä eteenpäin????
Vastaukset 18
Vanhimmat
Varmaan olisi syytä pysyä loukanneesta henkilöstä erossa, jos mahdollista. Onko mahdollisuutta työjärjestelyin tms. olla erossa sinua loukkaavasta ihmisestä? Yritä saada etäisyyttä asiaan ja kerää voimia. Riitely vain syö voimiasi, yritä saada itsesi kuntoon ensiksi. Hae oikeutta sitten, kun olet tasapainossa itsesi kanssa, jos siltä tuntuu. Loppujen lopuksi mitään oikeutta verisistä loukkauksista on hyvin vaikea saada. Olet tavallaan velkomassa tyypiltä, jolla ei ole aikomustakaan antaa mitään sinulle. Päinvastoin.
pysyä mahdollisimman paljon pois tämän "henkiystäväni" silmistä. Olen vaihtanut työvuoroja, enkä mennyt esim.tauoille, jos tiesin hänen olevan siellä.Eli homma meni kyttäilyksi ja pakoiluksi, alistuin.Hänen näkemisensä sai jo voimaan huonosti.Tälläinen kun jatkuu vuosia niin kyllä siinä alkaa pimenemään!
Olen pyytänyt pomoilta työvuorojärjestelyjä useaan otteeseen, en ole onnistunut. Vaikka se on mahdollista, jos viitsivät vain vähän vaivautua.En todellakaan pysty työskentelemään tällä hetkellä tämän kiusaajan kanssa.
Voimia olen yrittänyt kerätä, en vaan tiedä kauanko siihen menee??
Kuvaat sen yksinäisyyden niin hyvin. Kukaan ei ole tukemassa. Kaikki pelkäävät ja tukevat niitä, jotka tekevät väärin. Olen niin samanlaisessa tilanteessa. Pohdin koko ajan vaihtoehtoja. Niitä ei näytä olevan muita kun uusi työpaikka...Jaksamista sinulle, yritä tehdä muita asioita...
älä sairastuta itseäsi enää pahemmin, vaihda työpaikkaa, jos se ei ole mahdollista, niin mieti kuitenkin tarkkaan!
Sinulla on vain 1 terveys, mutta työpaikkoja voi olla kymmeniä elämän aikana.
Varo, ettet tule irtisanotuksi ongelman esiintuomisen vuoksi, jos kuitenkin joudut pois, kerää sitä ennen todisteet kiusaamisesta ja vie asia oikeuteen.
Voimia ja aurinkoista kesää kaikesta huolimatta.
viivana, jos vain voisin! Tällä hetkellä voimat ovat vähissä uuden paikan etsimiseen. Olen ollut tosi kauan kyseisessä työpaikassa, voisi sanoa; olen peruskiveen muurattu!
Työnantajaahan velvoittaa laki puuttumaan työpaikkakiusaukseen, laki ei ilmeisesti velvoita ratkaisemaan ongelmaa!
Irtisanominen ei ehkä mahdollista tämän asian esiintuomisen vuoksi. Toisaalta työnantajahan voi yrittää tehdä mitä vain!
Aurinkoa ei ole näkynyt, toivotaan, että se vielä joku päivä pilkistää pilven raosta.
Työnantaja tosi välinpitämätön.. jaksoin niin kauan kun oli johtaja joka tiesi asiasta eikä antanut sen jatkua (jatkui koko ajan silti salaa ) Pomon vaihduttua ja siunattua kiusaamisen "Pirut" pääsi irralleen. Olen sairaslomalla jo puolitoista vuotta ja lisää tuli vuodenvaihteen yli.. tuskin koskaan en enää sinne enää voi palata, josko enää muuhunkaan hommaan ..olen niin rikki.....
Onpa niin tutun kuuloinen tarina että pitää heti ensimmäisenä kysyä, työskenteletkö IT-alalla?
Tapauksesi kulkee aivan samaa rataa kuin omani; ts. kiusaamista ei edes myönnetä, asioista ei saa keskustella ja ongelmat lakaistaan maton alle. Esimies leikkii lääkäriä ja valehtelee kirkkain silmin työsuojelupiirille, että kuvittelen omiani. Passittaa psykiatrisiin tutkimuksiin. Siellä todetaan, että vika on kyllä aivan muualla kuin minussa... Loppuvaiheessa viikkojen mittaisia sairauslomia ja lopulta irtisanominen.
Onkohan tässä kyseessä joku IT-alan tai laajempikin yleinen toimintamalli, joka on saatavilla jostakin? Nimittäin kun nämä tapaukset tuntuvat olevan hyvin tarkkoja toistensa kopioita.
Totta on, etteivät kiusaajat välitä tuon taivaallista. Heiltä puuttuu omatunto, ajavat vain omaa etuaan muista välittämättä. Kiusaajan saa (ehkä mahdollisesti) pysähtymään vasta se, kun joutuu käytännössä vastuuseen teoistaan. Joten kun olet vielä työssä, niin hanki nyt ihmeessä jotakin pitävää näyttöä kiusaamisesta. Tulet myöhemmin tarvitsemaan sitä, kun sinut todennäköisesti irtisanotaan. Vain sitä kautta voit saada kiusaajasi vastuuseen teoistaan.
IT-alalla. Ehkäpä nämä jutut toistavat itseään alalla kuin alalla.
Jos tästä seuraa irtisanominen, ei kai olotila voi juuri tästä huonontua! (tämän hetken fiilis)
Olen kuitenkin vakaasti sitä mieltä loppuun asti, että tyyppi on rääkännyt minua vuosia ja tehnyt sen tietoisesti, ilman mitään syytä.
Kyllä se olotila voi pahentua, jos irtisanominen seuraa. Kiusaaminen jää kyllä pois mutta ainakin minulle työttömyys on vielä vaikeampaa aikaa - varsinkin kun tiedostaa ettei ole itse syypää irtisanomiseen vaan koko juttu on järjestetty jotta mm. yksi Vaasalainen sinkkumies saisi työpaikkani itselleen. Itse olen perheellinen ja asuntovelallinen. Niin että kumpikohan olisi noin niinkuin tarvinnut sen työn?
Mutta hankipa sinäkin hyvät todisteet/todistajat tapahtuneesta, nimittäin tulet tarvitsemaan niitä sitten irtisanomisen tapahduttua. Se avaa eräitä uusia syytemahdollisuuksia, joita ei vielä töissäollessa voisi käyttää.
Koin voimakkaan henkisen uupumuksen työpaikallani, mutta en tiedä, voiko tällaista sanoa kiusaamiseksi. Olimme olleet x:n kanssa erittäin hyviä työkavereita pari-kolme vuotta. Työt sujuivat ja siinä ohessa juteltiin ja laskettiin leikkiä, sillä työskentelimme paljon samoissa tiloissa. Välillemme kehittyi ystävyys, mutta samaan aikaan alkoi huomaamattamme kehkeytyä ongelmia. X:n näkökulmasta olimme vain työkavereita, minä puolestani pidin häntä hyvänä ystävänä. Vähitellen x:ää alkoi häiritä yksipuolinen ystävyyden harjoittamiseni (muistin merkkipäivinä, halusin pitää yhteyttä vapaa-ajallakin ollessani välillä työttömänä ym.). En ymmärtänyt, missä mentiin, koska x oli kuitenkin sanonut olevansa ystäväni.
Eräänä päivänä x päätti sitten tehdä epäselvyydestä lopun ja katkaisi välimme jyrkästi. Sain täydellisen yhteydenottokiellon ja erinäisiä valittuja sanoja päin naamaani. Työkaverini käytös muuttui, hänestä tuli siitä päivästä lähtien eri ihminen minua kohtaan. Enää ei juteltu kuin pakolliset työasiat, x sanoi haluavansa vältellä minua eikä enää juttelisi kanssani mistään omista asioistaan.
Tätä jatkui noin vuoden ja sen vuoden aikana väsyin totaalisesti. X oli minulle täysin eri persoona kuin muille työkavereille. Kahden kesken työhuoneessa vallitsi kuolemanhiljaisuus, toisten kanssa hän heitti vitsejä, jutteli ummet ja lammet, nautti mukavasta työilmapiiristä. Minä sain erikoiskohtelun, koska olin rasittanut häntä ystävyydelläni. Tein tämän vuoden aikana kaikkeni, jotta olisimme voineet normalisoida välimme, mutta x sanoi tehneensä elinikäisen päätöksen minun suhteeni ja se päätös ei koskaan muuttuisi. Hän suojelisi itseään minulta mykkäkoululla ja eristämisellä.
En koskaan saanut tietää, mitä olin varsinaisesti tehnyt väärin. En saanut tietää mitään todellista syytä käytöksen muutokseen. Ystävällinen lähestyminen tässä asiassa vain pahensi tilannetta, x vetäytyi entisestään ja uhkaili asian eteenpäin viemisellä. Minulle oli ehkä kaikkein raskainta kokea tällainen käyttäytymisen muutos äkillisesti ilman, että ymmärsin syytä. Tunsin joutuvani mielivallan kohteeksi.
Lopulta turvauduin työterveyshuoltoon henkisen väsymyksen vuoksi. Jouduin sopimukseni loppuajaksi sairaslomalle (n. 1 kk) ja kehotuksen terapiaan. Työterveyspsykologin mielestä valikoitu puhumattomuus on täysin luvallista. Kukaan ei kiistänyt valikoivan käytöksen olemassaoloa, mutta siinä ei ole mitään väärää, jos kuitenkin kertoo pakolliset työasiat. Valikoiva puhumattomuus ei ole kiusaamista, vaan se on oma ongelma jos sellainen häiritsee. Olen syvästi pettynyt siihen, ettei psykologi edes pyrkinyt rakentamaan tilannetta tai halunnut TAVOITELLAKAAN kohentunutta ilmapiiriä, vaan korosti voimakkaasti, että minun on kestettävä tilanne sellaisenaan. Työkaveriani sairaslomani ei hetkauttanut, ja työt jatkuivat kuten ennenkin.
Jokaisen omasta näkökannasta, mikä on kiusaamista.
Eristäminenkin on henkistä väkivaltaa.
Useat kiusaajat, jopa kääntävät asiat niin, että kiusattu puolustautuessaan, onkin kiusaaja ja käyttävät kiusaamista aseena kiusattua vastaan.
Monet kiusaajista ovat todella älykkäitä, mutta sosiaalisesti kyvyttömiä.
Tuossa on juuri suuri ongelma. Se, ettei tahdo olla toisen kanssa tekemisissä ei ole työpaikkakiusaamista. Se johtuu siitä ettei kukaan - ei lääkäri, ei työsuojeluvaltuutettu, ei luottari, ei edes esimies - voi pakottaa ketään pitämään toisesta. Jos loukkaa tietoisesti toista verbaalisesti tai fyysisesti, kyseessä on asia johon periaatteessa voidaan puuttua. Nimittely voidaan kieltää. Sen sijaan eristämistä ei voida. Eristetty kokee olonsa aivan varmasti huonoksi, kiusatuksikin. Entä eristäjä sitten? Jos työtoverini ei tahdo kanssani lounaalle, kiusaako hän minua? Entä jos hän ei vain pidä minusta? Tahtoisinko minä siinä tapauksessa hänen kanssaan lounaalle?
Yhdyn ajatuksiisi: työkaveria ei voi kukaan pakottaa pitämään toisesta, mutta verbaalia tai fyysistä väkivaltaa ei pidä sietää.
Ihmiset tulevat eri lailla toimeen ja juttuun keskenään, se on aivan luonnollista. Oma paha oloni aiheutui ennen kaikkea hyvien välien äkillisestä katkeamisesta. Tulimme työkaverin kanssa mainiosti toimeen ja olimme siitä kumpikin samaa mieltä, kunnes hyvä työkaveruus muuttui piinaavaksi hiljaisuudeksi. Halusin palauttaa alkuperäiset hyvät välit, toinen osapuoli ei halunnut olla kanssani missään tekemisissä. Lounasesimerkkisi oli kuvaava, sillä työkaverini totesi siitäkin: "En koskaan lähde kanssasi syömään, nyt olen sen päättänyt."
Luulen, että näihin kipeisiin ihmissuhdeongelmiin työpaikoillakin on TAUSTATEKIJÖILLÄ sellaista merkitystä, jota esim. työterveyshuollon on vaikea hahmottaa, koska on kyse henkilökohtaisista asioista. Omassa tapauksessani olin aiemmin ollut juuri tämän saman työkaverin tukena hänen vaikeuksissaan ja hän oli itkenyt suruaan olkapäätäni vasten ystävyydestäni kiitellen- sitten seurasi takinkääntö. On eri tilanne, jos joku toinen ei ole itsestä aiemminkaan pitänyt.
kiusaaja ei puhunut minulle sanaakaan, ei edes työasioita. Alkuvuosina tosin juttelimme niitä näitä, ja sitten kaikki vain alkoi yhtäkkiä, ilman mitään syytä. Ja mitään syytä ei ole vielä löytynyt tänäkään päivänä, eikä löydy, kun mitään ei ole tapahtunut työnantajan mielestä. Tässä tapauksessa puhumattomuuden voi katsoa erääksi kiusaamisen muodoksi. Ei voi olla häiritsemättä työskennellä 40 h samassa tiimissä puhumatta toiselle sanaakaan. Olin hänelle pelkkää ilmaa. Hän tervehti nimeltä muut lähistöllä olevat henkilöt. Ja todella ne moninaiset ilmeet ja eleet osoittivat, etten ollut kovinkaan suosiossa.
Ja todellakin ammattiauttajilta ei välttämättä saa apua!
Saman olen minäkin kokenut. Firman Oulun yksiköstä kotimailleen Savoon muuttanut DI, joka tuli samaan projektiryhmään, ei puhunut alun alkaenkaan yhtään mitään minulle. Jos kysyikin jotain, ei saanut mitään vastausta. Tottakai alussa yritin tehdä normaalisti tuttavuutta, kuten kenen tahansa uuden tulokkaan kanssa. Itse pidän paljon uusiin ihmisiin tutustumisesta ja siitä, kun työpaikalle tulee uusia tulokkaita. Mutta kuitenkin tässä tapauksessa käytös oli aikaisemmista uusista tulokkaista täysin poikkeavaa joten annoin asian olla enkä yrittänyt enää.
Syytä tuohon käytökseen alusta asti on vaikea käsittää, ehkä kyse oli sitten siitä että hän on DI, omasta mielestään kai kaikkitietäväja ainakin hänellä oli kova halu päästä päälliköimään. Itse olin samoissa töissä pelkällä ammattikoulupohjalla ja hyvin pitkällä työkokemuksella. Enkä edes yritä tietää kaikkea ja osaan sanoa myös rehellisesti "en tiedä". Työhommat kuitenkin sujuivat keskivertoa paremmin ja siksi kai minut nimettiin päälliköksi projektissa, johon tuo DI tuli mukaan.
Hän joutui siis tavallaan alaiseksi, vaikka itse en kannata roolien esiintuontia liikaa, päällikönhän tulisi olla lähinnä "palvelija" joka hoitaa ikävän paperinpyörityksen ja luo muille perusedellytykset itse työhön keskittymiselle.
Tilanne oli kuitenkin hyvin ongelmallinen, koska projektin hoidon kannalta olisi ollut ensiarvoisen tärkeää että eri projektiryhmän jäsenten välillä vallitsisi normaali vuorovaikutus. Sensijaan tilanne oli kaikkea muuta kuin normaali, tämän DI:n taloontulemisen jälkeen alkoi minulla pelkkä sosiaalinen alamäki; yhä harvempi halusi jutella ja tämä muutos tapahtui kuin itsestään. Myöhemmin tämä DI sitten osoittautuikin kiusaajaksi alkaessaan vähätellä ammattiosaamistani sellaisissa palavereissa, joissa esimies tai asiakas oli läsnä. Osasihan tämä siis loputa puhuakin, nolata minut esimiehen ja asiakkaan kuullen.
Muutoin kyseinen henkilö jutteli ja oli kaikkien muiden kanssa normaalisti. Tällä tavoin hän sitten saisikin käännytetyksi useita kolleegoita minua vastaan ja lopullinen alamäki työelämässäni alkoi tästä. Paskapuheita selän takana, mustamaalausta jne. Lopulta tilanne johti siihen että kiusaajia oli useita ja eräskin sai järjestettyä itselleen vakituisen työn savustamalla minut ulos firmasta. Ilmeisesti mikä tahansa syy, josta kiusaaja voi saada itselleen hyötyä riittää kiusaamisen aloittamiseksi. Oman edun tavoittelua, keinoja kaihtamatta.
Esimies ei tietenkään nähnyt tilanteessa mitään vikaa, eihän hän ollut edes paikalla henkisen väkivallan tapahtuessa, poislukien palaverit joissa kyseinen DI alisti minua. Niinpä sitten esimies ei nähnyt tilanteessa mitään vikaa, kuulemma kaikki olikin minun syytäni. Vähän kumma juttu; hyvin alkanut työura kaatuu kyseisen DI:n taloontulemiseen ja silti minun vikani? Aika epäloogista...
En jaksanut koko ketjua lukea, mutta silmiin osui, kun kirjoitit, että ta ei "antanut" sinun jakaa muistiota. Ei kait siihen työnantajan lupaa tarvita, jos olet muistion itse tehnyt? Voit vapaasti jakaa työkavereille aivan mitä haluat työmaan ulkopuolella!
työpaikan ulkopuolella voi tehdä mitä vain! Työpaikkamme henkilöstömäärä on suht iso, n.70 hlöä. Olisin halunnut jättää muistioni työpaikalleni, josta sen olisi tavoittanut kaikki työntekijämme. Toki olen jakanut kokemaani ulkopuolella muutamien työkavereiden kesken. Ja useimmilla on jonkinlainen aavistus tapahtuneesta. Minulla ei ole mitään salattavaa eikä hävettävää! Työnantaja haluaa edelleen pitää työpaikkamme loisto ilmapiirin omaamana.
tosiasia on että sairaita kusipäitä ei haittaa yhtään mikään väittely tai asian huomauttaminen koska niiden mielestä sä et ole mitään. sitten vasta kun tempasee kunnolla niin ne huomaa että ne on tehny jotain väärin. fyysinen väkivalta peliin jos sana ei tehoa