Okara

Osaisiko joku kertoa voiko soijamaidonteossa sihtiin jäävää masssaa ( okaraa ) käytää sellaisenaan vai pitääkö sitä keittää ?

Soijapapujen keittoaika on 2 tuntia ja soijamaidon teossa papujen koknaiskeittoaika on vain n 20 min. Miksi soijamaidon teossa soijan haittaaineet häviävät nopeammin ?
3746
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Samaa olen minäkin pohdiskellu ja ihan samalla järkeilyllä päätin, että pitää keittää, vaikka monissa ohjeissa näkyykin mainittavan vain, että okaran voi käyttää kasvispihveihin, leipätaikinaan tms. Niissä mainita keittämisestä mitään, mutta ei myöskään suoraan sanota, että voi käyttää keittämättä. Muutaman kerran käytin keittämättä tai vähällä keittämisellä, mutta vatsa ei siitä oikein tykännyt. Nyt keitän, tai useimmiten haudutan. Laitan yleensä maidonteon jälkeen okaran lasipurkkiin runsaaseen sitruunalla ja merisuolalla maustettuun veteen likoamaan ja odottamaan vastaista käyttöä. Se säilyy hyvinkin viikon verran niin. Aamulla ennen töihin lähtöä (klo 6.30) laitan sähköiseen haudekeittimeen vettä, okaraa, linsssejä, villiriisiä, sinapinsiemeniä sekä mausteeksi runsaasti Intian karia, chilipippureita, valkosipulia ja inkivääri
ä. Säädän ajastimen aloittamaan hauduttamisen puolen päivän tietämillä. Kone hauduttaa seosta n. 80 asteessa viitisen tuntia ja lopettaa juuri sopivasti, niin että iltasella kotiin tullessa on intialaistyyppinen kastike/papumössö vielä lämmintä, hyvin muhinutta ja valmista nautittavaksi. Sitä syön raakojen vihannesten (valkokaali, porkkana, avokado, idut vihreät rehut ym ...) kanssa. Mitään tofua tai tempeäkään ei välttämättä tarvitse paistaa kaveriksi.

Kasvispihvejä varten haudutan samalla tavalla, mutta pelkkää okaraa ja mausteita yön tai päivän yli. Sitten loppupuolella lisään seoksen keitettyjen ja jauhettujen kasvisten joukkoon, lorautan vähän tummaa soijakastiketta mukaan ja besan-jauhoa (kik-hernettä) sideaineeksi.

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi. Olet kunnon friikki.


    Mistäs noita haudekeittimiä saa ?

    Äänestä


Kommentoi aloitusta


vegeukko kirjoitti:

Osaisiko joku kertoa voiko soijamaidonteossa sihtiin jäävää masssaa ( okaraa ) käytää sellaisenaan vai pitääkö sitä keittää ?

Soijapapujen keittoaika on 2 tuntia ja soijamaidon teossa papujen koknaiskeittoaika on vain n 20 min. Miksi soijamaidon teossa soijan haittaaineet häviävät nopeammin ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu