Miettikääpä jos olisi käsi irtipoikki

En varmasti ole ainoa tällä palstalla. Varmana on jollakin muullakin ollut käsi poikki tai muuten vai. Kantositeessä.

Itsehän olen oikeakätinen ja joskus 20 vuotta sitten luu murtui oikeasta kädestä. Oli yllättävän vaikea tehdä ennen niin itsestäänselviä asioita.

Jopa kakkalla käyminen meni siinä vaiheessa yllättävän hankalaksi, kun piti pyyhkiä "väärällä" kädellä.

Sitten kun kipsi otettiin pois niin oikein nauratti, kun oli käsi kuihtunut kovin ohueksi. Minkälaisia kokemuksia teillä on väliaikaisesta vammautumisesta?

>simiti<
12194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Keväällä 2021 minulta leikattiin vasen olkapää. Pidin kantosidettä noin kuukauden. Kipsiä ei ollut, mutta siteitä sitäkin enemmän. Olihan se aluksi hankalaa. Olen oikeakätien. Jotenkin sitä oppi touhuamaan yhdellä kädellä, kun oli pakko (minulla oli täällä apulainen, kaikkea ei tarvinnut touhuta yksin).

Äänestä
  • Mites kahvipaketin avaus. En saanut siihen hätiin ketään sukulaista/ystävää apuun ja kehittelin Mac Gyver tyylisen ratkaisun. Sain kun sainkin paketin avattua.

    En nätisti, mutta kuitenkin puruja sain ja se oli pää-asia. Tokihan kahvin valmistuessa tajusin, että olisihan minulla naapuri ollut kotona...😅

    Lopuksi vielä paljastan sen, kuinka kahvipaketin voi avata yllättävän hankalalla tavalla.

    Ensin paketin lipareeseen iso puristin. Sitten kun paketti on lattialla niin istuu paketin viereen ja painaa toisella jalalla puristimen päätä pitäkseen sen paikoillaan.
    Nyt loput onkin helppoa. Pihdeillä ottaa paketin toisesta lipareesta kiinni ja kiskoo. Todennäköisesti tulee repeämiä, mutta saapahan puruja.

    >simiti<

    >simiti<

    Äänestä

  • Anonyymi00001 kirjoitti:

    Mites kahvipaketin avaus. En saanut siihen hätiin ketään sukulaista/ystävää apuun ja kehittelin Mac Gyver tyylisen ratkaisun. Sain kun sainkin paketin avattua.

    En nätisti, mutta kuitenkin puruja sain ja se oli pää-asia. Tokihan kahvin valmistuessa tajusin, että olisihan minulla naapuri ollut kotona...😅

    Lopuksi vielä paljastan sen, kuinka kahvipaketin voi avata yllättävän hankalalla tavalla.

    Ensin paketin lipareeseen iso puristin. Sitten kun paketti on lattialla niin istuu paketin viereen ja painaa toisella jalalla puristimen päätä pitäkseen sen paikoillaan.
    Nyt loput onkin helppoa. Pihdeillä ottaa paketin toisesta lipareesta kiinni ja kiskoo. Todennäköisesti tulee repeämiä, mutta saapahan puruja.

    >simiti<

    >simiti<

    Kahvipaketin avaaminen ei muodustunut ongelmaksi. En juo kahvia.
    Keitin teetä. Teepussit oli aseteltu valmiksi lautaselle. Niistä ei ollut vaivaa.
    Ruuanlaiton, imuroinnin ja pyykinpesun delegoin miehelle.
    Hän annosteli minulle valmiiksi seuraavan päivän ruuan, jotta voin lämmittää sen vaivattomasti mikrossa. Voileivät oli helpoo kasata, koska kaikki on valmiiksi viipaloitua ja siivutettua.

    Hankaluuksia tuotti pukeminen ja kylpeminen. Niistäkin selvittiin.

    Äänestä

Täräytin tuossa jokusen hetki sitten pääni. Ja nyt on smokey eye meikki viimeisen päälle. Pää on kuitenkin paikallaan ja se lienee pään pää asia.

Äänestä
  • Muista sitten kertoa jos pää kuitenkin yht'äkkiä tipahtaa. Tokihan se helpottaa, kun taakka tippuu harteilta.

    >simiti<

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Muista sitten kertoa jos pää kuitenkin yht'äkkiä tipahtaa. Tokihan se helpottaa, kun taakka tippuu harteilta.

    >simiti<

    No siinä vaiheessa voi olla liian myöhäistä ilmoitella mittään. Se on vaan kumma tuo väsymys. Ensimmäinen päivä meni kokonaan nukkuessa, ja seuraavat jaksanut mitään. Lienee vähän myöhästä mennä lekuriinkaan... Kaipa se olo tästä normalisoituu.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    No siinä vaiheessa voi olla liian myöhäistä ilmoitella mittään. Se on vaan kumma tuo väsymys. Ensimmäinen päivä meni kokonaan nukkuessa, ja seuraavat jaksanut mitään. Lienee vähän myöhästä mennä lekuriinkaan... Kaipa se olo tästä normalisoituu.

    Älä missään nimessä mene lekuriin. Käy pian niin kuin minulle! Laittavat siihen paukkuvaan pikkuiseen tuubiin!

    Kaikki vanhat metalliset paikatkin lähtee irti hampaista ja läsähtävät siihen tuubin supermagneettiseen kuoreen kiinni!

    >simiti<

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Älä missään nimessä mene lekuriin. Käy pian niin kuin minulle! Laittavat siihen paukkuvaan pikkuiseen tuubiin!

    Kaikki vanhat metalliset paikatkin lähtee irti hampaista ja läsähtävät siihen tuubin supermagneettiseen kuoreen kiinni!

    >simiti<

    Ei hitto. Juuuu en. Äänet käy tällä hetkellä päähän ja korviin ihan ilman tuubejakin...Hyvä kun säikäytit järkiin.

    Äänestä

ei tunnu kuvller luunmurtums

kun itse katsoiin mitä reuudunpäivitysnopeututtsa joku Radeon.. yli tuhsatyyya sdekunniddsa

Äänestä
  • Suosittelen sinulle ATK laitteen oikolukijan käyttöä. Vaikka hassua kyllä, kirjoitusvirheistä huolimatta saa tekstistäsi yleensä selvää.

    Vieläkin epäilyttää tuo sinun framehehkutus. En usko, että 1000 kuvaa sekunnissa.

    >simiti<

    Äänestä

  • Äidinkielen opiskelusi näkyy ottaneen taas takapakkia.

    Äänestä

😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

🍑 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://www.ero4.fun/girl4love

🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

En varmasti ole ainoa tällä palstalla. Varmana on jollakin muullakin ollut käsi poikki tai muuten vai. Kantositeessä.

Itsehän olen oikeakätinen ja joskus 20 vuotta sitten luu murtui oikeasta kädestä. Oli yllättävän vaikea tehdä ennen niin itsestäänselviä asioita.

Jopa kakkalla käyminen meni siinä vaiheessa yllättävän hankalaksi, kun piti pyyhkiä "väärällä" kädellä.

Sitten kun kipsi otettiin pois niin oikein nauratti, kun oli käsi kuihtunut kovin ohueksi. Minkälaisia kokemuksia teillä on väliaikaisesta vammautumisesta?

>simiti<

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu